Joulukuu!

Aivan käsittämätöntä vauhtia aika kuluu! Marraskuussa alkaa jo joulukiireet ja joulukuussa vaan tahti kiihtyy. Täällä etelässä on surkian pimeetä, kun ei edes ole lunta maassa, mitä nyt satunnaisesti sulaakseen taas päivän parin kuluttua pois. Arkisin töiden jälkeen ei kovin hotsita lähteä ratsastelemaan pimeään, kolmelta alkaa hämärtymään jo kunnolla. Noh, ei tätä kauaa kestä, viikon kuluttua on talvipäivän seisaus ja siitä se taas alkaa valoistumaan!

Suruakin tässä on ollut, kun lauman johtaja Töggur-ruuna siirtyi vihreämmille laitumille murtuneen etujalan takia. Mörri ja Kelly jäivät kaksistaan, mutta ei aikaakaan kun Tuulikki osti vallan kivan neitosen Hvolfan ratsukseen. Hvolfa (Volfa) on 19-vee kulomusta kuuliainen tamma, utelias luonteeltaan ja hällä tuntuu jarrut löytyvän aina. Pääsin oikein ratsastamaankin hänellä, kun Noora tuli ulkoiluttamaan Mörriä! :)

Volfalta on otettu kengät vastikään pois ja kaviot ovat vielä arat. Nämä säät harmittaa armotta, jäätyy, sulaa, jäätyy ja sulaa. Olisi niin paljon parempi, kun saisi lumet maahan ja Volfallakin olisi helpompi mennä. Mörrin kaviot ei niinkään arista jäätynyttä maata, mutta sillä on ollut kengät pois jo yli kolme vuotta. Volfan kaviot näyttävät tosi hyviltä, mutta saisivat kasvaa hieman. Ikävä vain että ajankohta on tämä, kun kavioiden kasvu muutenkin hidastuu kun polle puskee talvikarvaa. Pikkuhiljaa vain, ei siinä sen kummempia.

Yhtenä lauantaina sain luvan ulkoiluttaa myös talon heposet ja olin innoissani, pääsisin tutustumaan paremmin uuteen tammaan! Ensin lenkitin omani, jonka jälkeen varustelin Volfan.

Lähdimme talutuksessa liikkeelle kun halusin ensin maasta käsin tutustua. Tamma seurasi oikein nätisti ja käveli juuri samaa tahtia kuin minäkin. Hymyilytti, olin laittanut sille kuolaimettomat päähän eikä se silti hamunnut yhtään ruohoa! Tasaisella yritin juoksuttaa tammaa, mutta se katseli mua hyvin kummastelevana, mitä ihmettä sä oikein haluat! Se hoksasi asian vasta myöhemmin, kun metsäpolulle päästyämme otin parit juoksuaskeleet päästäkseni jyrkästä kohdasta helpommin ylös. Siinä kohtaa sen silmiin tuli ilme, ai sä tarkoitit tätä!

Takaisin tullessa tamma hieman hermostui kun Kesäkodin pihalla oli hirmuinen metakka, pojat pelasivat ulkona jotain ja paukuttelivat ja mekkaloivat. Olin ajatellut että menen siinä selkään, mutta enpä uskaltanut riskeerata, maasta kuitenkin saisin kuuliaisen tamman pysymään hanskassa. Niinpä taluttelin Volfaa ja pyysin välillä pysähtymään ja tekemään jotain. Hetken kuluttua Volfa sitten jo rentoutuikin, kun mitään vaaraa ei ollut ja äänetkin vaimenneet.

Tiesin, että tamma toimii äänikäskyillä ja kun pääsimme sopivaan kohtaan, komensin "Tölt!" Volfa siirtyi pienelle sievälle töltille ja minä pistin kanssa hitaaksi juoksuksi. Volfalla alkoi vauhti kasvamaan ja se siirtyi jotenkin hassusti puolittain mun eteen. Mun piti pysähtyä ja sitten katsoin Volfaa. "En mä voi mennä eteenpäin jos sä olet mun tiellä!"

Volfa tuumasi hetken, siirsi takalistonsa niin että koko hevonen oli kohtisuoraan mun edessä. Sitten se astui ristiaskeleet sivulle, otti muutaman askeleen mun ohi, kääntyi siellä ja jäi sitten seisomaan mun taakse. Ja kertaakaan ei ohjat kiristyneet! Hieno tyttö, kehuin Volfaa minkä kerkesin ja takaata kuului päristelyä.

Pääsimme tallille oikein nätisti ja vaihdoin taas hevosta. Vuorossa oli Kelly-poni, jonka kavioita nostelin nyt ensi kertaa. Olin aivan haltioissani, piskuinen miniponi ojensi sievästi jalkansa putsattaviksi, niin kiltti tyttö! Ikävä kyllä en löytänyt juoksutusliinaa, joten lähdimme riimunnarulla liikkeelle. Mulla oli porkkanan viipaleita mukana houkutteluun, mutta eipä niitä tarvittu. Kelly meni innolla pellolla, viskeli päätään ja ravasi ja halusi mennä kovempaa. Kauniisti se seurasi kuitenkin narua, ei kiskonut sitä mun käsistä.

Lenkki meni hyvin ja takaisin tullessa pellolla Kelly innostui uudestaan. Tyttö lähti raville ja minä tietenkin kanssa juoksemaan. Kelly pisti töpinäksi ja juoksi edelle ja mun piti juosta tosissani. Yhä lujempaa Kelly paineli ja loppujen lopuksi se jo kiskoi mua perässään, herttinen mikä vauhti! Kääntymiskohta alkoi jo lähestyä, multa happi loppua ja oli pakko hidastaa, mutta miten! Nojasin taaksepäin ja otin joka askeleella vastaan niin että reidet paukkui ja piskuisen tamman oli pakko hidastaa käyntiin. Huh huh, olin aivan hikinen ja poikki, miten alta metrin korkea miniponi pystyy ravaamaan noin hirvittävää vauhtia!

Ja seuraavana päivänä mun reidet tutisi portaissa ja jösses sitä seuraavan päivän jäykkyyttä! Juu juu, venyttelyt, mä tiedän... Mutta hauskaa meillä oli! :D

Sain tosiaan Volfaa lainaan kun Noora tuli Mörrin kuskiksi. Me teimme pitkän käyntilenkin, missä oli vain muutama ravipaikka. Ja tiellä pistin Volfalle tossut etusiin ja innokas tamma käveli vauhdilla. Metsäosuudet olin selässä, mutta tiellä talutin suurimmaksi osaksi varoakseni kivikkoisempia paikkoja.

Noora tuli Mörrillä perässä ja mua huvitti se takaata kuulunut äänimaailma. Tuulikista varmaan tuntuu samalta kuin minulla Volfan kanssa, kun perältä kantautuu hihittelyä tai suorastaan naurua! Mörrin kanssa vaan on niin hauskaa! Sillä on aivan omat jutut ja päätelmät asioista, ja totta tosiaan omat mielipiteet :)

Volfan ravi oli yllättävän suurta ja mä olin aivan hukassa sen kanssa. Mörrin ravi on niin piskuista että töltiksi luulisi ellei paremmin tietäisi. Nyt oli aivan liian pitkät jalustimet ja kevennyt ei kertakaikkiaan onnistunut, jolloin Volfa automaattisesti hidasti. Hyvä tyttö, niin pitää tehdäkin kun lasti heiluu selässä kuin säkillinen sängyn jousia. Muistanpa seuraavalla kerralla lyhentää jalustimia!

Nyt on ollut kamalia liukkaita kelejä ja Mörrinkin kanssa olen mennyt ihan vain talutuksessa. Pellolle päästessään se menee ponketi ponketi pukkilaukkaa niin pitkälle kuin narua riittää ja mua naurattaa. Sitten se jää vielä katsomaan mun ilmettä, että oliko tää hyvä juttu. Jos hänen mielestään mun yritys olla vakava ei mennyt läpi, se jatkaa ponkkuroimista, viskelee päätään ja vetää sitten pään alas ja haroo etujaloillaan ilmaa pään molemmin puolin. Hassu poika! Ja jos se ei saa mua nauramaan, niin ainakin se saa, kun herra pomppaa ilmaan kuin kumipallo ja potkaisee taakse! Ihana!

Yksi päivä metsässä Mörri oli intopiukeena menossa ja mun piti jo komentaa, että ei metäällä polulla voida rinnakkain juosta. Ja että minä menen edellä. Hän nyt vaan oli innoissaan uudesta polusta ja olisi halunnut riemuissaan mennä tutkimaan joka paikkaa. Sitten sellaisessa kohdassa, missä oli hieman enemmän tilaa, Mörri pyöri mun ympärillä kuin karusellihevonen ja jäi taas katsomaan mun reaktiota. No muahan uusi temppu nauratti, mikä taas villiinnytti vanhan herran riekkumaan.

Ehkei pitäisi antaa sen innostua tuolla tavalla, mutta kun sillä nyt ikää on jo 21 vuotta ja liikunta kelpaa, niin mikä ettei. Ja varovainenhan se on mun suhteen, vaikka juoksennellessa se haluaakin juosta ihan kiinni kuten hevoslaumassa muutenkin. Mä arvostan suunnattomasti hevoseni rohkeutta kokeilla uusia asioita ja katsoa sitten mun reaktiota. Se ei siis mitenkään pelkää että saisi kielteisen reaktion, tai yleensähän mä vain jätän huomiotta huonot jutut. Ja kuten ohjasajossakin, Mörri uskaltaa testata eri ratkaisuja ja on sitten aivan tohkeissaan kun kehun sitä oikeasta vaihtoehdosta. Olen niin tyytyväinen, että olen tajunnut antaa hevoseni olla juuri sellainen kuin se on. Pörröisen otsatukan alta on paljastunut älykkään mielen omaava leikkisä ja utelias Persoona! <3

Joulukortin teossa

Odotin mielenkiinnolla tallille pääsyä, lähinnä sen takia että olisivatko koristeet vielä edes jotakuinkin paikoillaan. Tuulikkihan edellisenä päivänä mietti, että saattaapi olla riekaleina ja näperrettyinä pitkin karsinaa. Tallille kun pääsin, kurkkasin sisälle ja kas, siellä ne kaikki koristeet olivat siististi, ei edes nauhojen päitä oltu nakerrettu!

Kävin hakemassa Mörrin sisälle kuivumaan ja Tuulikkikin tuli katsomaan. Häntä huvitti, ainoa hevonen joka EI näprää koristeita! Tuumasin että ilmeisesti heposella ei ole ollut tylsää karsinassaan, vaan se on syönyt ja nukkunut ja ollut tyytyväinen :)

Olin tuonut kotoota pari pellavapyyhettä, joilla saisin polleni kuivattua. Ensin vetäsin vanhalla froteepyyhkeellä pahimpia märkiä pois, onneksi poika ei ihan litimärkä ollut. Sitten kuivasin otsatukkaa ja samalla laitoin pyyhkeen Mörrin päähän niin, että silmät peittyivät. Kiltisti se seisoi paikoillaan ja hihkaisin Tuulikille että katsopas tätä, ei pelkää meidän poika pyyhkeitä! Tuulikki kääntyi katsomaan ja kuullessaan hänen äänensä, Mörri höristi korviaan. Korvat vetäsivät pyyhkeen tiukemmin silmiä vasten, mutta Mörri ei edes yrittänyt pelastautua pinteestään! Hieno poika, tuosta hyvästä se oli ansainnut porkkanan palan!

Kuivasin Mörrin otsista ja harjasin siistiksi. Sitten oli vuorossa joulupinteleiden laitto, sellaiset punaiset, missä oli valkoista teddykarvaa reunoissa. Mörri oikein lepuutti takajalkaa, mihin olin pinteliä laittamassa, tykkäsi kovasti kehuista! Jouluriimu kilikelloilla mulla olikin jo vieressä ja sen pujotin pojalle päähän. Kellot kilisivät, mutta Mörri on jo tottunut tähän kaikkeen. Jokavuotinen riesa hälle! :D Niin, ja piti sitä tonttulakkikin laittaa päähän, että oltaisiin tosi söpiksiä!

Ohjasin poitsun karsinaansa ja laitoin punaisen riimunpätkän oviaukkoon tukkeeksi. Se riittikin juuri sopivasti ja kiersin siihen valkoista pörröistä joulunauhaa ympäri. Porkkanat laitoin pienittyinä muovikauhaan ja kaivoin kameran esille. Mörri oli niin tohkeissaan mahdollisuudesta saada porkkanaa, että nojasi riimunnaruun ja pelkäsin herran tulevan läpi. Kuvasin hetken aikaa, mutta pyysin sitten Tuulikkia avuksi, oli hankala palkita ja kuvata kun yksi heiluttaa päätään.

Karikin oli tullut talliin oman kameransa kanssa ja otti kuvia kun kuvasin Mörriä. Salamavalolla kuulema ei tullut nättejä kuvia, mutta mä en sitä edes käyttänyt. Mörri näkyi hyvin tummaa taustaa vasten ja siitä sai hyvin kuvia. Otin varmaan toistasataa kuvaa, suurin osa oli tosin sellaisia että ne sai samantien poistaa. Tärähtäneitä ja sumeita, Mörri viskoo päätään niin että turpa näytti olevan puoli metriä leveä.

Jossain vaiheessa sitten porkkanat lähestyivät loppuaan ja toivoin että edes yksi kuvista olisi sen näköinen, että siitä saisi jotakuinkin sievän kortin aikaiseksi. Varalla mulla oli edellispäiväinen kuva kyllä, mikä oli ihan ok, mutta jotain muuta oli hakusessa. Otin Mörriltä ensin riimun pois ja kömmin narun ali karsinaan pinteleiden poistoon.  Mielenkiintoista, kuinka se osaakin seistä kiltisti paikoillaan, kun vain haluaa!

Vein tyytyväiseltä näyttävän hevoseni takaisin tarhaan ja aloin purkamaan koristeita. Kari näytti ottamiansa kuvia ja siellä oli pari tosi hyvää kuvaa. Hyvä tietää että olisi varalla Karin kuvat, jos omat menisivät pieleen!

Päästyäni kotiin tietsikan ääreen, aloin katselemaan kuvia. Voi itku, oikeesti, varmaan 90% oli suoraan poistettavia ja loputkaan ei mitään korttiainesta ollut! Onneksi Kari laittoi mulle muutamat kuvat ja sain niistä valittua joulukorttia varten parhaan. Pääsin tilaamaan joulukortit Ifolorista, ja samalla tilasin Mörri-kalentereitakin lahjaksi! Ihanaa joulu tulee, haluan päästä postittelemaan Mörri-kortteja kaikille! :D

Marraskuuta pukkaa

Huomasin juuri, että pian täytyy laittaa joulukortit tilaukseen! Tuli hoppu ja kiire kaivaa kaapista jouluromppeita rekvisiitaksi ja hieman suunnitella minkälaista kuvaa olisin hakemassa. Kun olin saanut mieleeni sopivan ajatuksen sommitelmasta ryhdyin tuumasta toimeen.

Mörrin karsinassa oleva aukko on aika korkealla ja olin varma että saan Mörrin nostamaan etusensa jollekin pienelle alustalle, että pää tulisi kauniimmin aukosta. Naputtelin auton maton pienillä nauloilla erittäin tukevaan saunanjakkaran pääliosaan, jalat siitä oli otettu pois.

Sitten hain Mörrin pihalle, mutta homma ei ollut ollenkaan niin yksinkertaista. Iso alusta kesällä laitumella oli helppo, mutta jostain syystä tämä pieni ei ollut ollenkaan niin iisi. Mörri kiersi ja kaarsi alustaa, kuoputti välillä, muttei millään noussut alustalle. Vein alustan hiekkatarhaan, jossa harjoittelimme uudestaan, mutta samalla tuloksella. Päätin antaa asian olla ja jätin turhautuneen Mörrin tuijottamaan mua portille.

Katselin tallissa Mörrin karsinaa ja aloin kiertämään hopean väristä pörrönauhaa aukon sivuilla oleviin kaltereihin. Sitten kiersin toista nauhaa, ja vielä kolmattakin. Kiinnitin joulukello-koristeen nippusiteellä ja muistin vielä koristeiden joukossa olleen punaisen leveän nauhan. Sen laitoin valkoisen joulunauhan ympärille ja tein rusetin vielä koristeeksi.

En ollut kovinkaan tyytyväinen koristeisiin, sitäpaitsi aukko karsinassa oli pienempi kuin mitä olin mielessäni ajatellut. Noh, kaipa tästä jotain tulee. Tai sitten ei. Aioin kuitenkin vasta huomenna ottaa kuvat, mutta Mörri piti totuttaa ensin koristeisiin.

Kävin hakemassa Mörrin tarhasta, se oli edelleen nyreissään kun en ollut antanut sille porkkanaa kehnosta yrityksestä alustalle nousun kanssa. Kiltisti se kuitenkin tuli mukaan ja aivan tyynesti se meni karsinaansa ja söi laittamani sapuskat kipostaan. Joulukoristeet eivät haitanneet poikaa laisinkaan, ei vaikka kimaltelivat loisteputkien valossa.

Saatuaan kipon tyhjäksi, Mörri tuli aukosta kurkkimaan josko olisi vielä herkkuja tarjolla. Otin kameran esiin, otetaan harjoituskuvia, niin huomenna ei sitten tarvitse ihmetellä kyseistä tapahtumaa.

Napsin kuvia ensin yksittäin, mutta vaihdoin pian sarjakuvaukselle. Mörri ahneuksissaan yritti selkeästi olla varpaisillaan saadakseen päänsä tarpeeksi pitkälle porkkanoiden perään. Otin lisää porkkanaa ja tuumin, että saattaapi olla ihan hyvä vaan laittaa se alusta sinne aukon alle, saattaa poika ihan itse kiivetä sille!

Kuvaussession jälkeen vein Mörrin takaisin tarhaan, missä se olikin jo selkeästi paremmalla tuulella. Ajaessani kotiin soitin Tuulikille ja kerroin että ne joulukoristeet eivät haitanneet Mörriä, joten ne saattaa olla ehjät vielä huomennakin. Tuulikkia nauratti meidän touhut, mutta keksi sitten, että olisko kuitenkin parempi jos Mörri kurkkaisi oviaukosta ulos, jos laittaisi riimunnarun oviaukkoon. Todella ikävää kun saan noin erinomaisia neuvoja, eikä ole itse niitä keksinyt... ;-) Aloin jo suunnittelemaan koristeellista riimunnarua, mulla on musta ja valkoinen, mitä voisi tässä tapauksessa käyttää ja mihin voisi kiertää joulunauhaa. Mun täytyy ottaa molemmilla tavoilla kuvia, onneksi on digikamerat olemassa! :D

Mörriä naurattaa! :)

Kolmas hieronta Mörrille

Tänään oli vuorossa viimeinen hierontakerta Mörrille, ostin elokuussa silloin kolmen kerran kortin. Viimeeksi oli syyskuussa kerta, jossa kokeilimme perinteistä hierontaa Mörrille. Siitä herra ei oikein välittänyt, joten mietin OTE-hieronnan olevan varmaan parempi.

Tallilla olin juuri hakemassa riimua Mörrille, kun käännyin katsomaan avoimista ovista tarhaan. Mörri laukkasi metsätarhasta hiekkatarhan puolelle, otti pari raviaskelta ja pysähtyi kuin seinään hiekkakasan viereen. Ehdin juuri aukaista kitani karjuakseni sille, mutta tihkusateessa kastunut poika vetäisi suoraan kyljelleen ja siitä selälleen piehtaroimaan autuaan onnellisena. Jee, just, kiitos, kiva! Kehuin Mörriä, niin hieno poika kun käy puhdistautumassa Tätiä varten, mutta nyt tällä kertaa sen olis voinut jättää väliin. Olen huomannut aiemminkin, että kun tulen tallille, Mörri käy vetäsee hiekat tai lumet niskaansa ja on sitten tyytyväisen näköisenä lähdössä töihin... Ei auttanut kuin ottaa harja kauniisti kätöseen ja siivota hevonen hiekoista ennen kuin hieroja saapuisi.

Märästä turkista hiekan poistaminen ei ole niitä helpoimpia hommia, mutta melkoisen hyvin sain mielestäni poitsun puhtaaksi. Sen verran oli hieroja myöhässä, että päätin vielä vetästä Annikalta saamaani LaserShine-ainetta Mörrin harjaan setviäkseni sen. Mörrillä kun nyt on tapana halailla kuusia ja sen harja on aina takussa, pihkassa ja neulasissa, niin tuo selvitysaine saattaisi hieman helpottaa työtäni. Sain suihkittua aineen harjaan ja sitten hieroja Mari jo saapuikin.

Talutin hyvältä tuoksuvan ratsuni talliin, jossa herrasmies sai selkänsä ja niskansa päälle Bemer-peiton. Pian alkoikin haukottelu, Mörri availi leukojansa, työnsi kielen pitkälle ja maiskutteli sitten. Olin ottanut jakkaran alleni ja katselin siitä mitä tapahtui. Mörri oli rennomman näköinen kuin aiemmilla kerroilla, nyt se jo tiesi mitä tapahtui ja miltä tuntuu.

Mari tunnusteli käsillänsä hevosen läpi ja kertoi heti ne samat jumipaikat. Uutuutena oli lapojen kohdilla olevat jumit, tai oikeastaan lapojen takana sellaiset pahkurat. Kerroin, että meillä oli uusi satula, nahkarunkoinen, joka ei ole kerennyt muokkautua vielä. Tunnustelin pahkuroita itsekin ja sanoin ettei sillä näitä aiemmin ole ollut. Mietin ääneen samalla että tuleeko se satula sittenkin liian eteen, kun Tuulikki sanoi että laita se satula sille selkään. No on se hyvä että täällä on joku järkevä ihminen mukana! ;-)

Hain satulan ilman huopaa ja samantien kun laitoin satulan paikoilleen, näin itsekin missä vika. Laittamani polvituet oli selkeästi paksusta huovasta huolimatta painanut lavan taakse pahkuran, joten irrotettavat polvituet sai lähteä samantien. Kauhukahva saisi siis riittää! Ja perjantaina yritän muistaa ottaa satularasvan mukaan, niin saadaan hieman pehmitettyä siivekkeitä.

Tyytyväisenä helposta ratkaisusta menin takaisin istumaan ja tutkailemaan Mörrin reaktioita. Poika oli rentona ja kuunteli meidän juttuja uudesta satulasta, vaihdettavista paneeleista ja kaikesta muustakin mitä oli tapahtunut. Selkeästi se vastasi nyt aivan eri tavalla hoitoon, oli siinä mukana ja antoi Marin tehdä. Mitä pidempään se siinä seisoskeli, sitä rennommaksi hevonen muuttui ja mä olin aivan haltioissani. Ihanaa kun se nauttii kosketuksesta! Aiemmat kerrat ovat menneet Mörrin ihmetellessä, että miksi toi vieras täti lääppii mua?!?

Mari kysyi, että olenko koskaan hieronut Mörriä sieraimista, huulista tai ikenistä. Kerroin, että sieraimista olen kyllä hieronut kun se kerran tunki turpansa mun saamaan melkein kiinni. Ensin Mörri ihmetteli että mitä toi tekee, mutta toi sitten turpansa takaisin hierottavaksi, mutta se loppui sitten siihen kun herra aivasti. Onneksi oli silmälasit päässä, ettei ihan silmille tullut. Hetken mietin että pitäskö mun ottaa hevosinfluenssarokotus, heppakuumeeseenhan ei tunnetusti ole lääkettä... Ja olen mä senkin jälkeen aina silloin tällöin muutaman lyhyen hieronnan tehnyt, mutta Mörri on harvoin sillä päällä että haluaa moista hälle tehtävän. Mutta ehkä sekin tässä muuttuu, kun se tottuu hierontaan ja oppii siitä tykkäämään! :) Korvia Mari ehdotti kanssa hierottavaksi ja niitäkin olen aina silloin tällöin pyöräytellyt. Ainakin hvoshierontakirjan mukaan korvissa on aku-pisteitä ja korvien kärkiä olenkin sormillani hieraissut varovasti, moni hevonen kun ei välttämättä pidä korviensa käsittelystä. Mörri antaa mun koskettaa niitä ihan reilusti, eli sillä ei ainakaan oli sen suhteen ongelmia, mutta hiljaa kun tekee, niin hyvä tulee.

Sain hieronnan päätteeksi Marilta taas ohjeeksi jatkaa samaa valittua linjaa, joten kaikki oli ookoo. Päästin Mörrin tarhaan Kellyn seuraksi ja Töggur pääsi omaan hierontaansa. Mörriltä päätin setviä harjan loppuun, kun tallissa sisällä hevoseni muhkea harjakin oli sopivasti kuivunut selvitysaineineen. Ja hyvänen aika nyt mä olen ihan "in love" tähän setvimisaineeseen! Mörrin paksu kuontalo oli yli puolta helpompi harjata auki, tätä ainetta toivomme kyllä lisää Mörrin synttärilahjaksi ensi vappuna!

Vielä tuli seurattua Töggurin hierontaa, käännettyä perunapeltoa ja putsattua ratsastuskenkiä perunapellon savimaasta ja sitten ajelin hurjan tyytyväisenä kotiin. Lupasin Mörrille, että vinkkaan Joulupukille seuraavan kolmen hieronnan sarjasta hevoseni puolesta, eli kiitoksia Mari Pakarinen ja Mabona hevospalvelut! :D

Uusi satula

On ollut harkinnassa jo pidempään ostaa Mörrille uusi satula. Poitsun selkä on ollut nykyisessä kuosissa jo viimeiset 1,5 vuotta, eli se tuskin samalla liikutuksella ja ruokinnalla muuttuu kovinkaan paljoa mihinkään suuntaan. Eli nyt oli sitten hyvä aika miettiä nahkasatulan ostoa.

Kuulin ja näin nettikeskustelupalstoilta, että on olemassa sellainen satula kuin nahkarunkoinen ja se kiinnosti kovasti. Perinteistä runkosatulaa en halua, enkä joustorunkoistakaan, joten aloin setviä nahkarunkoisten ominaisuuksia. Kuulema nahkarunkoinen muokkautuu hevosen selkään ja istuu sitten sekä hevoselle että ratsastajalle kuin hanska. Vaan mistä tällainen kermap..se löytäisi tarpeeksi pehmeän satulan?!? Ja polvitukiakaan en halunnut, ne on ollut aina mulla vain tiellä.

Nyt en muista mikä ryhmä se Facebookissa oli, Issikkahöpinää vai islanninhevoset ja varusteet, mutta joka tapauksessa Annipaja mainosti siellä issikkasatuloita nahkarunkoisina. Kävin heti tutustumassa sivuilla ja http://annipaja.fi/tuotteet.html?id=1/7 tuolta löytyykin satulasta kuva ja tietoja. Laitoin ensin viestiä Annille ja kun mallisatula oli tullut Suomeen, pyysin sen heti näytille.

Anni tulikin mukavan joustavasti sunnuntaina aamupäivällä satulan kanssa tallille ja kertoi sitten satulan ominaisuuksista. En ollut tiennyt siirrettävistä paneeleista, mutta mulle se oli iso plussa, kun tuo Pörriäinen kasvaa ja kutistuu vuodenaikojen mukaan. Satulassa oli paikallaan 44cm paneelit ja lyhyemmät (42cm) olisi tulossa jossain vaiheessa.

Asettelimme satulaa Mörrille, joka oli lievästi kyllästyneen oloinen. Hain satulaan satulavyön, joita mulla onneksi onkin kaksin kappalein ja samalla otin vanhasta satulasta jalustinhihnat jalustimineen. Kiinnitin kummatkin satulaan ja Anni auttoi satulan kiristämisessä. Mörri ei tykännyt asiasta yhtään, sen ilme tuntui sanovan että missä on mun oma pehmukkasatula!!! Sanoin Annille, että käytän joka tapauksessa lampaankarvaa satulan alla, se kuitenkin hieman vaimentaa iskuja ja tykkään että hevosen selkää vasten on mukava lampaankarva.

Nyt olimme kuitenkin liikkeellä ilman lampaankarvaa ja Mörri ihmetteli. Ei sillä ole aikoihin ollut mitään runkoon viittaavaakaan ja tuntui kovin erilaiselta. Mä kipusin varoen selkään jakkaralta ja huomasin että jalustinhihnat olivat aivan liian lyhyellä tähän satulaan. Niitä pidennettiin niin pitkiksi kuin saatiin ja mä annoin Mörrille satulaannousuporkkanan. Sitten oli aika lähteä kävelemään laitumelle päin ja Mörri oli aivan kummissaan. Se oli myös hyvin epävarma, varmaan juuri sen takia, ettei selässä ollut se normisatula ja toisekseen Täti tasapainoili nyt erituntuisesti. Keikkumiselta se minusta tuntui, kummallista, kun yleensähän rungottomat keikkuu!

Menimme kaikki laitumelle ja lähdin käynnissä maapuomeille. Niistä pääsimme hyvin ja Anni nauroi Mörrin ilmeelle: "Kyllä on ilmeikäs!" Juu niin on, ootas vaan kun näät sen raivareissa... Käänsin Mörrin takaisin ja pyysin pujottelemaan, mikä meni melkein jopa hyvin. Sen päätteeksi tuli namipala ja teimme saman tien toisen kierroksen.

Sitten päätin kokeilla ravia tai mitä Mörri nyt tällä päällä suostuisi menemäänkään. Ohjasin suurella kannustuksella Mörrin aidan viertä peremmälle ja kun olimme mielestäni tarpeeksi pitkällä, käänsin pollen takaisin nenu porttia kohti. Varauduin raviin ja mietin että jaa, tässä satulassa ei olekaan varsinaista etukaarta mistä ottaa kiinni. No ei se mitään, kyllä tässä ravissa pysytään, ja annoin avut raville. Mörri vetäisi pään alas ja lähti pukkilaukkaan. Mulla kesti hetken ennenkuin tajusin menon olevan pukkilaukkaa, se oli kyllä kummallisen tuntuista mutta onneksi meno oli suoraan eteenpäin ja jalat viskoivat suoraan taakse. Istuin satulassa aivan rentona, raukkaparka kun en tajunnut edes säikähtää. Mörri rauhottui hetken kuluttua ja meni loput ravilla. Okei. Hmmm... Oli muuten eka kerta kun olen ikinä istunut pukkilaukassa.

No sitten Tuulikki ehdotti että olisko tuo laitumen toinen reuna parempi, siinä kun ne tykkää enemmän juoksennella. Joo, vois kokeilla, tuo mistä tultiin on ollut meidän irtojuoksutus-pierupukkilaukka-paikka... Siispä lähdimme kaikki kävelemään laitumen toiseen nurkkaan, koska Mörri kieltäytyi menemästä sinne yksin Tätin kanssa. Siellä käännyimme ja Anni-raasukin joutui pistää tossua toisen eteen! Hieman nauratti, mutta Mörri päätti näyttää! Hän menee nyt kuulkaa töltillä sinne ylämäkeen ja mulla oli haavi auki. Tää menee tölttiä! Hyvänen aika, mistäs moinen!

Kokeilimme samaa reittiä uudestaan ja aivan samalla tavalla poika siirtyi töltille, josta ihan lopuksi tuli raville. Joo, eiköhän tämä riitä tästä laitumesta, Mörri kun ei muutenkaan oikein ymmärrä laitumella ratsastusta... Kysyin Tuulikilta että ottaisiko hän Töggurin talutukseen mansikkamaan ympäri, että päästäisiin peesiin ilman että mun täytyy hurjana patistaa. Pääsisin testaa rauhassa liikkeellä ollessa satulaa. Tuulikki haki Töksyn ja sitten olimmekin jo helposti pomon ahterissa mukana. Mörri käveli nätisti ja yritti välillä näykkiä Annia. Tuli mieleen, että tajusikohan Mörri, että Anni on "syyllinen" uuteen satulaan?

Käynti meni hyvin, mutta mulla oli jostain kumman syystä edelleen keikkuva olo. Osittain johtui varmaan siitä, että jalustinhihnat olivat liian lyhyellä, joten sitä oli kuin jockey siellä selässä. Tassuttelimme takaisin tallille ja mun takalisto oli edelleen sitä mieltä että tämä satula tuntuu suht hyvältä ja pehmeältä, joten päätin jo siinä vaiheessa ostaa satulan. Halusin kuitenkin lyhyemmät ja paksummat paneelit satulaan, joten Anni ehdotti että kun hän saa ne paksummat niin voidaan myöhemmin vaihtaa ne. Satula jäi siis samantien meille, sori vaan jos joku muukin oli halunnut sitä kokeilla...

Tiistaina sitten köröttelin töiden jälkeen tallille juuri pestyn lampaankarvan kanssa, tarkoituksena oli lähteä kokeilemaan satulaa. Tuulikki oli myös lähdössä Töggurilla ratsastamaan käyntilenkin, joten pääsin mukavasti peesiin. Ensin piti miettiä että mites tuo lampaankarva kiinnittyy satulaan, sitten piti miettiä kuinka kireälle satulavyö laitetaan. Rungottoman kanssa olen tehnyt niin, että kiristän jonkin verran, sitten hetken kuluttua lisää ja vielä matkallakin tarkistan vyön. Ja yleensä se on ollut aina suhteellisen löysällä (no ku se kerta ei keiku Mörrin selässä!).

Sitten kipusin jakkaralta selkään ja namipalan jälkeen lähdimme Töggurin perään. Samantien tajusin että satula keikkuu, joten Tuulikki pysäytti Töggurin ja mä yritin kiivetä alas. No kas, se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Mörri oli vetänyt päänsä alas syömään, joten en saanut sen harjasta tukea. En viitsinyt kiskoa sen päätä ylöskään kun pitää mun päästä sieltä alas oli sen pää missä asennossa tahansa. Toisaalta nyt kun etukaarta ei ollut, oli helpompi nostaa oikea jalka Mörrin niskan yli ja liukua toiselta puolelta alas. Phuuh, en olekaan pitkiin aikoihin tuota tehnyt kun mua aina hirvittää se että satula kippaa jommalle kummalle puolelle!

 Pääsin ihan hyvin kuitenkin alas ja kiristin satulavyötä. Sitten hain jakkaran lähemmäksi ja kiipesin takaisin selkään. Matka jatkui namin jälkeen, ja nyt tosiaan olin tyytyväinen, että Mörri osaa odottaa namiansa kiltisti. Hassua että uusi satula vaikuttaa näin paljon! Lähdimme pellolle päin ja Mörri meni varsin reippaasti. Meni ihan hyvin, kunnes herra huomasi mitä ihanimman ruohotuppaan. Pää meni alas ja hyvä etten tullut niskan yli alas. Jahas, vai niin, tää oli nyt eka kerta kun mietin niitä polvitukia satulaan! Etukaarta kun ei ollut, niin jotain tähän tarvitsee tueksi. Ja kauhukahva mun täytyy siirtää Tuulikin issikkasatulasta takaisin omaani...

Jatkoimme pellon reunaa ja aina välillä jouduin komentamaan oikein kunnolla Mörriä, sillä oli kovan hinku vihreälle! Aargh! Loppujen lopuksi menimme pienellä töltillä pellolta tielle, kun ei muuten poika meinannut saada turpaa irti heinikosta. Tiellä menimme reippaasti kävelevän Töggurin jäljissä. Ei ollut Tuulikillakaan helppoa, sekin oli välillä peppu korkeimpana kohtana, kun Töksy näki herkullisen heinän. Nää meidän pojat...

Yhdessä kohtaa takaisin tullessa otimme hieman tölttiä, mutta Töggurin ollessa nopealla vaihteella siinä kohtaa, Mörri oli aikeissa vaihtaa laukalle. Muutama askel laukkaa tulikin, mutta oli laitettava liinat kiinni. Ei nyt ihan paahdeta kun satulakaan ei ole muokkautunut ja se luultavasti on aivan liian löysällä. Mörri kuunteli kyllä ja pääsimme kunnialla takaisin tielle.

Viimeisen tienpätkän talutin Mörriä ja tuumailin että kyllä mun täytyy katsoa pidemmät jalustinhihnat. Nilkat oli kipeinä liian lyhykäisistä hihnoista, mutta onneksi kaapissa on vanhat jalustinhihnat vielä tallessa. Tallilla annoin Mörrille ruuan ja kaivelin sitten rompevarastostani vanhat jalustinhihnat esille. Samalla löytyi rungottoman satulan irroitettavat polvituet, jotka tarttui mukavasti tarralla uuden satulan siiven alle. Jalustimet saivat pidemmät hihnat ja lyhyemmät laitoin takaisin vanhaan satulaan kiinni. Vanhaa satulaa käytän varmasti vielä jatkossakin pitkillä reissuilla, joten tarvii vain vaihtaa jalustimet satulasta toiseen. Uudessa satulassa oli avoin lenkki jalustinhihnoille, sekin oli mulle uutta.

 Ihan hyvä mielikuva jäi tuosta satulasta ja kunhan saamme paksummat ja lyhyemmät paneelit käyttöön ja satula muokkautuu, niin luulen että meillä on vallan mainio penkki käytössä! :)

Torstai on toivoa täynnä!

Ja mites meillä torstaina meni? Oikein HIEnosti, kiitos vaan kysymästä! Tuulikki lähti taluttamaan Tögguria ja mä olinkin heti hakemassa Mörrille pitkät ohjat ja ajovyötä tallista. Laitoin Mörrillekin etupopot jalkaan, kun kerta pomollakin oli, ja näin se tottuu pienillä lenkeillä niitä paremmin käyttämään. Sain Mörrin käännettyä pihassa peruuttamalla ja ohjaamalla sitten eteenpäin ja olin jo siinä rinta rottingilla kun mun heppa osaa mennä! Me mentiin oikein nätisti ruohikon reunaa ja alamäen melkein lopussa tunsin ohjista, kuinka Mörri olisi ollut lähdössä raville. Se on aivan erilainen tunne kuin mitä ratsastaessa ohjissa on! En nyt kuitenkaan päästänyt poikaa juoksuun, alamäkeen varsinkaan emme mene popot jalassa vauhdilla, ennenkuin herra tottuu nostelemaan niitä jalkojaan ja asettamaan ne oikein tossujen kanssa.

Sitten mentiin Rinteentielle ja oikealle ja Mörri hakeutui pyöräuraan, siinä oli hyvä kävellä. Mä taas tajusin olevani liian lähellä ja yritin pitää välimatkaa poitsun ahteriin. Mörri alkoi päristelee ja sitten me otettiin päristelykisa, jolloin Tuulikki kääntyi oikein katsomaan, että mitä ne siellä takana häärää :D Meillä oli tosi kivaa ja mä olin jo siinä kohtaa ihan fiiliksissä!

Juuri ennen Hannulan taloa on pieni ylämäki, mihin pyysin Mörriltä ravia. En oikeastaan edes tiennyt miten sitä pyydetään, mutta maiskuttelin ja  siirsin raipan sivulle ja liikuttelin sitä Mörrin näkökentässä. Mörri lähti rauhallisen nätisti raville ja mä hihkuin kannustuksia juostessani ohjat tiukalla käsissäni! Hillitön fiilis! "Soo-jaa" oli sitten hidastuskäsky ohjien kanssa ja Mörri siirtyi käyntiin. Mä pyysin seis ja annoin namin, tää oli NIIN hieno suoritus, Mörri tajusi selkeästi mitä halusin hänen tekevän! Mulla oli hymy äärimmilleen virittynyt ja Tuulikkia nauratti mun into. Mutta kun oli tosi mahtavaa!

Jatkoimme matkaa ja koko aika kehuin Mörriä, kuinka HIEno poika se on ja kuinka TAItava poika ja Mörri kuunteli tosi tarkkaan. Sain pidettyä Mörrin pois pientareen heinistäkin, voitteko kuvitella! :D Jatkoimme matkaa ja vastaan tuli mönkkäri, joka ihanasti pysähtyi ja sammutti koko masiinan ja antoi meidän mennä ohi. Kuulemma miehellä oli ollut omiakin hevosia joskus, nyt ei ollut, mutta kyydissä oli piskuinen tyttölapsi, hyvä kun osasi istua ja pikkuisella oli kuulosuojaimet päässä! Kiittelimme kovasti miestä. Eihän Mörri sitä masiinaa pelkää mutta Töggur on hiukkasen herkkis niiden suhteen.

Me kiivettiin latomäen päälle, missä sitten käännyimme ja mä sain taas ohjata Mörriä käännöksessä ja kehua sitä hurjasti kun se on niin taitava ja komia poika! Alamäki mentiin "Vaa-roo-vaas-tii.." ja sitten otimmekin Töggurin perään hieman lisää ravia. Mun piti maiskuttaa ja shu-shuhuilla ja sitten tein jaloillani ääntä ihan kuin juoksisin perässä. Sitten jo olimmekin ravissa ja mulla oli ohjissa kiinni pitelemistä! :D Lisää kehuja, hienopoikahienopoika!

Siinä viimeisellä suoralla, missä tiedän että Mörri lähtee mielellään juoksemaan ainakin taluttaessa, päätin kanssa ottaa hieman ravia. Hihkaisin vain "Ravia!" ja Mörri lähti raville! Oi että olin ylppis, se toimii kyllä ihan niillä sanoillakin, kun niitä vaan muistaa käyttää! Jee! Sitten hidastettiin, otettiin namia ja mä sain pidettyä Mörrin oikeassa reunassa, vaikka Töksy oli jo vasemmassa ja kääntymässä tallitielle. Jukranpujut kun olin tyytyväinen! Ja tallilla otimme vielä pari peruutusta ja nekin meni hyvin :) Sai polle palkinnoksi auringonkukan siemeniä, kun oli niin hieno poika!

Ihan mielettömän ihanaa, Mörri selkeästi yrittää parhaansa ja nyt ollaan opittu yhdessä ohjasajoa, vaikkei kummallakaan ole mitään hajua miten se oikeesti menee. Perhana kun olen tyytyväinen! Heppa oppii mun merkkejä ja apuja, vaikkei ne aina täsmällisiä tai samoja olekaan, niin se SILTI toimii! Mun polle toimii! Ja mikä ihaninta, se uskaltaa kokeilla ratkaisua ilman pelkoa. Kun se sai uuden pyynnön, se mietti hetken ja kokeili sitten toimintaa. Jos kehuja ei tullut, se mietti uudestaan ja testasi toista tapaa ja oli AIVAN tohkeissaan keksittyään asian, ja kun sai kehuja ja namin!

Ja mä otin kotona lasin viiniä asian kunniaksi, olin sitäpaitsi puhua pulputtanut Mörrille puoli tuntia putkeen ja ääni siinä meinasi mennä :D

Muka ratsastamaan

Oli niin hieno ilma, että ajattelin laittaa Mörrille satulan selkään ja lähteä ensin talutellen matkaan. Mörri oli aika pirtsakkana, kun viileässä jaksoi paremmin. Ihanaa talvi tulee ja mä olen varmaan ainoa joka siitä tykkää! :D

Lähdimme kohti Etelälahtea ja samantien kun pääsimme tasaiselle kohdalle, Mörri pyysi raville. No, juostaan vaan jos juoksututtaa! Mulla oli juoksulenkkarit jalassa ja olin laittanut jalustimet ristiin satulan yli, joten oli hyvä juosta. Paitsi että Mörri taas puski kylkeen kiinni, mutta kekesin laittaa Mörrin puoleisen käden kiinni hevoseen ja ohjat toiseen, jolloin Mörri oli tyytyväinen kun juostiin ihan likikkäin.

Jatkoimme risteykseen käynnissä ja Mörri makusteli pientareelta heinää. Sanoin sille "Tuu-tuu!" ja liikautin ohjia, jolloin Mörri nosti päänsä ja ponkaisi iloisesti ylämäkeen. Jahas, taas juostaan! Hetken kuluttua alkoi jo naurattaa, joka kerran kun Mörri otti heinää, sanoin "Tuu-tuu" ja heilautin ohjaa ja Mörri ponkaisi liikkeelle. Se oli kuin pienet lapset tai pentukoirat, ne aina ponkaisee elämäniloisena liikkeelle! Mutta mulle se tiesi sitä, että ponkaisin kanssa itseni liikkeelle, koska en halunnut estellä ohjilla Mörrin menoa. Sitten juostaan!

Alamäessä piti pistää hieman stoppia, mutta heti kun pääsimme melkein tasaiselle, Mörri oli haluamassa taas raville. No jukra, antaa mennä! Juostiin suurin piirtein puoliväliin kyseistä suoraa, jossa Mörri alkoi hidastaa. Minä sen sijaan jatkoin juoksua hidastamatta, jolloin Mörri ponkaisi uudestaan vauhtiin ja siirtyi niin pitkälle, että pääsi katsomaan mua silmiin. Nauratti, sen silmät loisti ja se oli aivan tohkeissaan, ravasi rentona ja tuntui kannustavan "Hyvä Täti, hyvä Täti!" Ihan kuin se ei olisi uskonut mun jaksavan niin pitkään! Ja pisin matka tuo olikin mitä olen sitten kouluaikojen juossut, se kun ei ole mulle ihan oikea urheilulaji.

Sivutie oli suljettu puomilla, mutta jatkoimme matkaa suoraan. Joka juoksupyrähdyksen jälkeen mulla hengitys oli katkolla ja Mörri pysäytti mut hetkeksi. Se söi pientareelta kaikessa rauhassa ja antoi mun hengityksen tasaantua. Sitten kun jaksoin taas liikkua, se ponkaisi uudestaan raville äärettömän onnellisena ja pakkohan mun oli juosta mukana! Ja sitten olimme taas rauhoittamassa sykettä ja syömässä ruohoa pientareelta.

Me toistettiin tämä useamman kerran ja meillä oli tosi hauskaa. Mörri riemuitsi liikkumisesta ja siitä, että juoksimme kylki kyljessä yhdessä. Multa loppui kunto aiemmin ja oli pakko kääntyä takaisin tallille. Mörriä ei haitannut suunta, vaan hän jatkoi samaa juoksentelua takaisinkin päin. Oli pakko ottaa jo harjasta kiinni, reidet valittivat ylenpalttisesta rasituksesta ja hengitys pätki välillä. Tuli kyllä mieleen, että juoksuttaako mun heppa mua ihan vain sen takia, että sitten on pakko pysähtyä syömään...

No joka tapauksessa me juoksimme sitten pätkissä kotio asti ja se on oikeasti multa sellainen saavutus, etten parempaa muista. Ja ei sillä, hyvää se teki mullekin, mutta hassuinta oli ettei mulle tullut edes mieleen kivuta sinne selkään, vaikka satulakin oli! :D Ja Mörrin ihana onnellisen riemuisa ravailu sai mut niin hyvälle tuulelle, vanhaherra käyttäytyi kuin varsa! Kiitokseksi Mörrinkäinen sai rehun seassa auringonkukan siemeniä, ne ovat meidän molempien herkkua!

Lisää ohjasajoa

Tuulikki oli lähdössä Töggurin kanssa ihan vain pienelle kävelylenkille, joten pistin samantien Mörrille ajovermeet päälle. Nyt päästiin Töggurin perään! Mulla oli mielessä, että olisi helpompaa kun Mörri menee joka tapauksessa helposti pomon perässä, niin mä saisin keskittyä "ohjaamiseen" ja ohjien pitämiseen suorana. Niin ja olin katsonut kuvista, että ihmiset ovat ohjasajaessa paljon taaempana kuin mitä itse olin. Siis ei ihme että käsissä oli vaarallisen tuntuinen kieppi ohjia!

Lähdimme reippaasti naksutuksesta Tögguria seuraamaan ja Mörri meni ihan hurjaa vauhtia käyntiä. Sain tosissani kävellä perässä, mutta nyt olin reilusti taaempana huomattavasti pienemmän ohjasmäärän kanssa. Raippa oli mulla oikeassa kädessä ja sitä pidin pystyssä kun en ollut katsonut kuvista miten sitä piti pitää.

Reipas Mörri käveli Töggurin perässä ja oli tosi tyytyväisen oloinen, kun pääsi mansikkamaalle kävelemään. Tästä ei siis tulisi pitkä reissu! Eka kierros mentiin peesissä ja mä yritin ohjata Mörriä juuri ennen kuin se itse luontaisesti kääntyisi samasta paikasta kuin Töggur. Kehuin poikaa joka kerta ja Mörrin korvat olivat valppaasti minua kohti.

Toisella kierroksella tein jo joitain ohjausliikkeitä ihan itse. Olin hurjan tyytyväinen, kun sain Mörrin menemään pienten kuusien välistä eri kohdasta mistä Töggur ja sain jopa ohjattua Mörrin eri mansikkarivin väliin kuin mistä pomonsa meni. Jukra, se selkeästi jo tottui mun apuihin ja yritti tosissaan löytää oikeat ratkaisut.

Sitten tulimmekin jo takaisin tallille, parempi pitää homma lyhyenä sekä Töggur-toipilaalle että opiskelija-Mörrille. Tallilla vielä peruutin Mörriä, jonka jälkeen hän sai mennä omalle paikalle varusteiden poisottoon. Palkinnoksi poika sai rehun joukossa auringonkukan siemeniä, mitkä on herran herkkua!

Kyselin Tuulikilta apuja, kun tuo peruuttaminen lähinnä kiinnosti. Mörri nimittäin oli jäänyt kanittaa yhdessä kohtaa toista takastaan ja mietin että miten se peruuttaminen oikeasti tehdään. Tuulikki kysyi että miten mä teen sen selästä käsin ja sanoin että vedän vain hieman ohjista ja naksutan. Tai sanon "Taakse". Tuulikki opasti että kun peruuttaa, niin hevonen siirtää sen puolen takajalkaa taakse, minkä puolen ohja on hieman kireämmällä. Tuulikki näytti käsillänsä ja mä kokeilin ilmakitaroinnin sijaan ilmaohjastusta.

Siinä vaiheessa mulle tuli sellainen ahaa-elämys, tuossa toisessa videossa minkä tein, Noora peruuttaa Vísiriä ja se ohjaa juuri tuolla tavoin. Kas kun en ole käynyt muuta kuin 10 tuntia alkeiskurssia, niin siellä ei ihan menty noin pitkälle hienosäätöihin. Ja Mörrille on riittänyt se, että peruuttaa tasaisesti molemmilla ohjilla. Mun täytyy seuraavalla kerralla kokeilla kunhan vaan nyt jossain vaiheessa pääsen selkäänkin. Mä jo mainitsin Tuulikille ja Annikalle, että myyn kohta satulan pois kun tuo maastakäsin työskentely on vienyt mut ihan mukanaan. Tai me mitään työskennelle, pidetään vaan hauskaa!

Laiduntyöskentelyä

Päätin tehdä harjoituksia kentällä Mörrin kanssa, koska oli aika kuuma oikeastaan tehdä yhtään mitään. Mörrille on nimittäin kasvamassa komea talviturkki ja se rajoittaa aikalailla poitsun toimintaa. Mun piti klipata sille harjan alle viilentävä 5x25cm raita, tehdä taas alikessun natsat lapoihin ja leikellä ryntäistä rintakarvoja vähemmälle. Raukka parka, melkein 25 astetta ja täysi turkki päällä!

Kasasin kottikärryihin harjapakin, Mörrin satulan, suitset, raipat ja valmiiksi annostellun ruokavadin. Lähdin roudaamaan kottareita laitumelle, ei jaksa edes hakea poikaa sieltä kun sekin jo lämmittää liikaa. Ruokavadin jätin tottakai aidan ulkopuolelle, mutta muut sai näppärästi portin viereen. Vein varmuudeksi ajoraipan toisen portin viereen pystyyn, jos tarvitsisimme omalle raipalle loistavasti siedättyneen Mörrin kanssa hieman lisää neuvotteluvaraa.

Mörri oli utelias ja tuli pikkuhiljaa lähemmäksi, joten kaivoin harjapakista piikkisuan, harjan ja kaviokoukun. Mörri seisoskeli kauniisti paikoillaan, kun harjasin hänet, setvin harjan ja otsatukan, sekä puhdistin kaviot. Sitten hain harjapakista silikonisia kumilenksuja ja tein Mörrille harjaan rivin poninhäntiä. Mörri tuntui tykkäävän, kun ilmavirta viilensi mukavasti harjan alta paljastunutta klipattua raitaa.

Siinä vaiheessa yritin ottaa siististä pojasta kuvia, mutta kun Mörri näki kameran, se tuli oitis lähemmäksi ja yritti silmä kameran linssissä poseerata namin arvoisesti. Sen jälkeen se suuntasi uteliaisuuttaan tyydyttämään Tuulikin kauniin vihreille kottikärryille, jolloin suljin pikaisesti harjapakin, tai kaikki tavarat olisivat levällään siellä ja täällä. Lykkäsin ratsulleni satulan selkään samalla kun se onnellisena söi vähäsokerista heinää kottareista. Huvitti, tuo heinä ei normaalisti kelpaa Mörrille, mutta nyt sen on OLTAVA hyvää, kun se oli piilotettuna satulan ja harjapakin alle ja hän sen sieltä löysi! Kuolaimettomatkin sain hevoselleni päähän ja vasta sitten se alkoi tajuamaan, että hänellä on varusteet päällä.

Siirsin Mörrin jakkaran viereen ja kipusin siitä selkään. Mörrin korvat olivat lurpallaan, poika oli vähän epätietoinen mun aikomuksista. Me ollaan aiemminkin yritetty työskennellä laitumella, mikä ei todellakaan ole ollut helppoa. Nyt kokeilisimme sitten radalla niitä samoja kohtia, mitä ollaan juostu irrallaan.

Suuntasin kulun ensin radan keskikäytävälle ja Mörri meni hyvin varovaisesti ja mua kuunnellen. Kujan loputtua käänsin Mörrin oikealle, että pääsisimme maaapuomeja ylittämään. Sekin meni vallan mainiosti ja käänsi puomien loputtua Mörrin takaisin keskikujalle. Mörrin kääntäminen oli vaikeampaa, mutta menimme kuitenkin sinne minne pitikin. Ja kun olimme tulleet kujan päähän Mörri yritti kääntyä uudelleen puomeille. Me kuitenkin käännyimme vasemmalle, jossa oli vuorossa pujottelu pystykeppirivistön välitse. No se tuottikin jo ongelmia. Mörri oli kuin ratakisko, sen jäykempää hevosta sai hakea! Sitä oli melkein mahdotonta kääntää pujotteluun, kun se ei kertakaikkiaan suostunut moiseen. Hirvittävällä työllä sain pujottelun läpi ja olin aivan hiestä märkä. Mutta kun olimme siitä päässeet, kehuin Mörriä kuin suurestakin urotyöstä ja annoin selästä käsin namipalkinnon, olihan tää selkeä parannus aiempiin kertoihin.

Sitten otimme uudestaan saman lenkin, ensin suora, sitten maapuomit, suora ja pujottelu. Pujottelun kohdalla jouduin tekemään entistä enemmän töitä, Mörri ei suostunut taipumaan ei sitten milliäkään! Suoritimme sen kuitenkin ja kehuin taas hurjana ja annoin namipalkinnon.

Tuli mieleen, että tässä vaiheessa voitaisiin mennä jossain muuallakin ja ohjasin Mörri kauemmas laitumelle. Mulla oli tavoitteena mennä tien puoleiseen nurkkaan ja tulla sieltä laukalla ylös portille, se on sellainen suunta mihin olin kuvitellut Mörrin halukkaasti tulevan. Sitä se oli jo Tuulikkikin sanonut, että Töggur tykkää pinkoa sitä puolta ylös ja siellä ei ole kuoppia alla. Mörri kuitenkin kampesi vasemmalle ja minä väänsin oikealle ja sain tosiaan taas työskennellä. Poika ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen, tai oikeammin se ei ymmärtänyt miksi me ratsastetaan yleensä ollenkaan laitumella!

Joka tapauksessa pääsin ratsuni kanssa siihen kohtaan mihin halusin, käänsin nenän ylämäkeen kohti porttia ja otin harjasta kiinni. Mörri riemastui, tänhän ymmärtää! Se ponkaisi suorilta jaloilta laukka-askelille, otti kolme laukka-askelta pää alhaalla aivan innoissaan, mutta siirtyi sitten raville. Ravi oli ihan hyvä, koska kuuma oli kuitenkin, oli viilennysraitoja tai ei. Ylös portille päästyämme palkitsin taas hevoseni ja päätin nyt hieman tohkeissaan olevan Mörrin kanssa kokeilla uudestaan puomeja ja pujottelua.

Nyt menimme suoraan puomeille ja se meni varsin mallikkaasti. Sieltä en kääntynytkään kujalle, vaan siirryimme pujotteluun. Varauduin taas hurjaan vääntöön, mutta kuinkas kävikään! Mörri kiemurteli pujottelussa tolppien ympäri kuin käärme, ei paljoa tarvinnut ohjaa, pääasiassa painolla ja pohkeilla menimme! Olin aivan haltioissani, tätähän Mörri tekee metsässäkin aivan luontaisesti, taipuu kauniisti rungostaan ja liikkuu sulavasti puiden ympäri. Nyt se teki saman tolppien välitse ja meikä jo puolivälissä hihitteli onnesta! Pääsimme pujotteluradan loppuun asti upeasti ja mä olin NIIN tyytyväinen heposeeni, että oli pakko tulla alas selästä kehumaan ja antamaan namia, kun oli NIIN hieno poika! Ai että mulla oli leveä hymy ja nauroin ihan ääneen, Mörri katseli vienosti kuinka Täti melkein leijui onnesta.

Siirryin Mörrinkäisen vierestä agility-lavan taakse ja ajattelin katsoa miten poika siihen suhtautuu. Herra mietti aikansa, puhahti ja siirsi sitten hyvin tarkoituksenmukaisesti ensin toisen ja sitten toisen etusensa alustalle ja katsoi mua intensiivisesti. Kehuja sateli lisää, samaten namia, tää on ollut ihan mielettömän hieno kokemus!

Otin samantien varusteet pois ja Mörri hyvin itseensä tyytyväisen näköisenä natusteli laitumen ruohoa. Mä keräsin varusteita kottikärryyn ja hymyilin, että oli hyvä fiilis! Ja miten jokin pieni asia muuttaa Mörrin käytöksen totaalisesti ja yhtäkkiä se taipuu ja on notkea ja ihana ja kuuntelee, kun edellisellä kerralla sitä on yhtä vaikea kääntää kuin radalla kulkevaa junavaunua. Pitänee kokeilla uudestaan näitä laitumella tehtäviä juttuja, ettei vaan vanhaherra-Mörristä pian sukeutuisi kouluratsu! :D

Mörrin varsin rasittava päivä

Tänään oli tarkoituksena rakentaa agilityä varten seisoma-alusta valmiiksi. Mulla oli suurin osa valmiina, eli erittäin tukevaan euro-lavaan olin sahannut päälilaudat ja nyt tarvittiin vain Tarkettin liukastumista ehkäisevä matto päälle. Puu on liukas kun se kastuu, mutta tuo matto estää kavioiden lipsumisen. Olin aamulla ostanut ruuveja maton kiinnitystä varten, jolloin se olisi helompi irroittaa pakkasten saavuttua. Muovimatto ei nimittäin kestä pakkasta, se hapertuu. Ruuvien avulla saisin sen nätisti irti ja lämpimään talveksi :)

Tilaamani matto oli vain niin kamalan rullalla, että sen piti ensin suoristua lavan päällä. Sillä aikaa juttelin Vísir-hepan tilanteesta omistajansa Nooran kanssa kun kerta satoi, vein Kelly-ponille pienen kourallisen heinää (kun poni tuijotti mua niin syyttävästi) ja päätin sitten lähteä ohjasajamaan omaa palleroani. Se on ollut mietintämyssyn alla jo jonkin aikaa, Tuulikkikin sanoi että Mörrillä tuskin on mitään ongelia sen kanssa että olen sen takana. Mähän saatan metsässäkin ajaa sitä edelläni, joten se on tottunut että tulen perässä.

Ensin oli vuorossa radan valmistelu, eli sain luvan roudata muovisia kevyitä aitatolppia agility-radalleni, jossa ajattelin koeajon suorittaa. Äärimmäisen uteliaana Mörri tuli katselemaan toimiani ja seisoskeli kuunnellen samalla selitystäni asiasta. Laitoin muovitolppia pystyyn ensin maapuomien kohdille kujaksi ja sitten toiset tolpat niiden väleihin. Mörrin jäädessä tutkailemaan uusittua laidunta, hain lisää tolppia, oranssit keilat, ajo-ohjat ja ajovyön.

Tullessani takaisin Mörri nuuski tolppia ja lisäsin niitä edellisen rivistön viereen pujottulua varten. Samalla laitoin keiloja tolppien päihin ja otin sittenkin maapuomien väleistä niitä tolppia vielä jatkoksi pujotteluradalle.

Ja kun kerta Mörri seisoi kaikessa rauhassa vieressä, laitoin herralle ajovyön massun ympärille. Aloin setvimään ohjia, että niissä on pituutta! Selitin Mörrille mitä me tehdään, mutta se oli kiinnostunut vain nuuskuttamaan epämääräistä ohjaskasaa. Sain ne viimein suorittua ja laitoin ensin toisen puolen Mörrin kuolaimettomiin kiinni. Nipsasin ohjan hakalukkoon, jonka olin laittanut ajovyöhön ja tein toiselle puolelle saman homman. Vedin kummankin ohjan heposen taakse ja keräsin ylimääräisen osan ohjaa lenkulle oikeaan käteeni.

Mörrin edelleen seistessä kaikessa rauhassa oti ohjat käsiini. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olisikohan mun pitänyt kysyä Tuulikilta tai äitiltä, että miten tää ohjasajo toimii? Hmm... Ei kai se nyt niin vaikeata voi olla kun miljoonat ihmiset ajaa hevosta takaa tälläkin hetkellä, joten muistelin vanhoja Suomi-filmejä ja mitä niissä on tehty.

Nostin hieman ohjia ja päästin ne laskeutumaan Mörrin ahterille samalla maiskuttaen merkiksi. Koko maailma oli hiljaa, vain ja ainoastaan Mörrin korvat kääntyivät taaksepäin. Vatsanpohjassa alkoi naurattaa, maiskutin lisää ja heilautin ohjia. Mörri yritti kääntyä mua kohti ja mä purskahdin nauruun. Mörri yritti kahta kovempaa kääntyä, mutta pidin vastakkaisesta ohjasta kiinni. Mörri kuunteli nauruani ja yritti peruuttaa, jolloin alkoi naurattaa entistä enemmän. Herra ihmetteli että mitä ihmettä tuo Täti nyt tarkoittaa ja yritti päästä jyvälle mitä hältä halusin.

Mulla oli hillitön nauruhepuli, kummallakaan ei ollut siis MINKÄÄNlaista hajua mitä ajaessa pitää tehdä, ei kerrassaan mitään! Nojasin nauraen ohjineni Mörrin takalistoon ja yritin saada sen astumaan eteenpäin, mutta tää astuu äärimmäisen varoen taaksepäin. Ja meikä nauraa hekottaa, ei tää ole todellista ollenkaan!

Otin uudestaan ohjat käsiini ja maiskuttelin, heiluttelin ohjia samalla Mörrin kylkiin ja hihkuin: "Hop, hop! Tseh, tseh! Shoo, shoo!" Mikään ei auttanut, eikä se mikään ihme ollut kun nauroin samalla ja hyvä etten istunut kyykyssä kun kylkiin jo sattui tuo nauraminen.

Viimein kuulin hörötykseltäni Tuulikin äänen: "Sä tarviit sen ajopiiskan!" No ihan varmana, ja purskahdin uudestaan nauramaan. Tuulikki ystävällisesti toi leveällä hymyllä varusteltuna sen unohtamani piiskan, jonka esitin Mörrille hihitellen: "Vähän rispektii, pliis!"

No sehän ei auttanut ollenkaan, eihän Mörri reagoi raippaan yhtään millään lailla! Se työkalu ei ole muuta kuin tarkoitettu ötököitä huitomaan, Mörriä sillä saa kaikessa rauhassa kopistella ilman angsteja. Aloin olla nauramisen kanssa jo hysterian rajamailla kun ei hommassa päästy mihinkään, joten Tuulikki otti Mörriä kuolaimettomista kiinni ja johti oikeaan suuntaan. Mä kuljin perässä ja yritin kehua Mörriä hienoksi pojaksi ja fiksuksi hepaksi kun NIIN hienosti osaa mennä ohjasajoa!

Edelleen hihitellen menimme Tuulikin johdolla puomikujan, jollon Tuulikki sanoi että Mörri on tosi epäluuloisen näköinen. Kyllä varmaan niin, kun kerta emäntä kulkee perässä kaksinkerroin ja toivoo ettei nauraessaan pissi pöksyihin!

Sain kuitenkin "käännettyä" Mörrin Tuulikin perään ja teimme vielä toisenkin kierroksen. Tuulikki sanoi että olisko sittenkin tuo tie parempi Mörrille, se kun ei välttis ymmärrä tuota kentällä menoa. Päätin sitten että menemme tielle ja takaisin ja Tuulikki ehdotti että mansikkapenkkien välissä on hyvä mennä, kun siellä on valmiina "suorat ura". Kuulosti hyvältä, joten Tuulikin johdolla suuntasimme kohti laitumen porttia.

Mörri vain oli sitä mieltä, että olisi ollut turvallisempaa mennä Tuulikin perässä taloon ja ruuan laittoon kuin tuon edelleen hirnuvan Tätin kanssa yhtään mihinkään. Mun piti siirtää toinen ohja selän yli ja ottaa poika kuolaimettomista talutukseen ja lähteä kävelemään edellä kohti Rinteentietä.

Ja mua nauratti edelleen, ei sille meinannut tulla loppua ollenkaan! Mörri oli ihan ihmeissään, ei sillä ollut hajuakaan mitä häneltä pyysin, eikä mun nauraminen auttanut asiaa ollenkaan. Se yritti tosissaan, mutta kun meikä oli enemmän pihalla kuin se hevonen!

Tulimme risteykseen, jossa käänsin Mörrin tallille päin ja annoin namipalan, hieno poika! Sitten suoristin ohjat, otin ylimääräiset toiseen käteen ja pitkällä piiskalla kopsautin sitten Mörrin takamukseen naksutuksen kera. Poika seisoi paikoillaan, vain ne korvat liikkuivat hieman epävarmasti paikoillaan. Alkoi naurattaa uudestaan, ei hemmetti, tarviiko mun taluttaa se hevonen takaisin tallille!

Sitten kuitenkin Mörri otti epäröivän askeleen tallille päin, jolloin nauru loppui siihen ja kehuminen alkoi. Kehuin innokkaasti ratsuani ja Mörri otti toisenkin askeleen, ja kolmannen. Kehujen saattelemana lähdimme takaisin tallille ja Mörrin askellus muuttui varmemmaksi. Se yritti mennä oikealle syömään heinää, mutta vasemman ohjan kiristys ja oikean laittaminen kiinni kylkeen sai pojan siirtymään vasempaan reunaan. Olin aivan tohkeissani, taitava poika Mörri!

Mörri EI yrittänyt kerjätä namia kesäkurpitsan kohdalla, EI yrittänyt päästä laitumelle, EI yrittänyt syödä apilaa kasvislaatikon kohdalla, EIKÄ yrittänyt syödä normaaliin tapaan omenapuuta. VAAN hän kuunteli älyttömän tarkasti ohjia ja mun non-stop-kehuja ja suunnisti suoraan omalle paikalle, missä hän tietää että varusteet otetaan pois...

Siinä kohtaa pääsi taas nauru, tää on niin mainio polle! Annoin namia ja riisuin varusteet ilmeisen kummastuneelta hevoseltani ja kävin hakemassa sille extrasatsin ruokaa valkosipulilla höystettynä. Päästin pöllämystyneen hevoseni irti pihalle syömään ja hymyilin leveästi. Syötyään Mörri otti ruokavadin hampaisiinsa ja paukutti sitä asvalttiin, tätä oli liian vähän verrattuna työn määrään!

Vein pojan takaisin laitumelle ja päätin hieman juoksennella sen kanssa rentouttaakseni meistä kumpaisenkin. Nyt olikin helppo juosta puomikujaa pitkin, ne olivat sopivalla etäisyydellä sekä mun laukka-askelille, että Mörrin raville. Mörri oikein vnkaisikin, kun tein salamakäännöksen ja ponkaisin vastakkaiseen suuntaan! Parit pukitkin sieltä tuli ja sain ohimennen tehtyä pujotteluakin innokkaan Mörrin seuratessa päristellen. Selkeästi juoksentelu auttoi rentouttamisessa, poitsu pörisi tyytyväisenä jäädessään natustamaan porkkanaa laitumelle.

Lähdin lainaamaan Karilta ristipääruuvaria ja mattoveistä. Tuulikin kanssa jutellessa alkoi taas hymyilyttää, kurkkasin nimittäin ruusupuskan läpi laitumelle, missä Mörri seisoi puomikujan päässä ja tuijotti eteensä. Kerroin Tuulikille että Mörrin täytyy saada aina miettiä tapahtumia, jotta se saisi ne setvittyä jotenkin ymmärrettävään muotoon. Tuulikki sanoi että taitaa Mörrillä olla sama juttu kuin joillakin koirillakin, eli latenttia oppimista. Näin on, Mörrihän tuumailee aina pitkään kaiken uuden jälkeen ja seuraavalla kerralla se on jo saanut kelattua systeemit uusiksi.

Mörri seisoi pitkään paikoillaan, lepuutti itseään ja mietti tapahtunutta. Minä sen sijaan lähdin kiinnittämään mattoa ruuveilla lavan päälle, mihin sainkin apua Penni-koiralta ja varsinkin Taika-koiralta. Taikan oli aivan pakko tulla tarkastamaan tilanne parin sentin päästä ja mekkalakaan ei haitannut, kun paukutin vasaralla ja isolla naulalla alun ruuvia varten. Sitten oltiin kuono kiinni ruuvarissa, meneehän se varmasti tiukkaan kiinni?

Kun Taikan mielestä oli tehty tarpeeksi töitä, oli huvin vuoro ja neiti kömpi mun syliin ihan väkisin, hän mahtuu tähän kyllä, kiitoksia vain :D Halailin ihanaa Taikukkaa pitkään, kunnes oli PAKKO jatkaa töitä. Ei mulla enää montaa ruuvia ollut kiinnittämättä, ja pian kuskasin järkkypainavaa lavaa nokkakärryillä kohti laidunta.

Jostain kumman syystä Mörri oli hieman epäileväisen näköinen, mutta lopulta uteliaisuus voitti. Se tuli nuuskimaan, kun laitoin alustan vastakkaisiin kulmiin pystytolpat. Minä seisoin vastakkaisella puolella ja houkuttelin hevosta namilla nousemaan alustan päälle. Mörri on tottunut kuoputtamaan halutessaan jotain (mitä muuten olen yrittänyt karsia siltä pois), mutta tässä tilanteessa kuopimisen kanssa päästiin alkuun.

Heti kun Mörri siirsi etusensa kuoputtamaan alustaa, se sai namin. Aivan sama kumpaa etusta käytti, siitä sai namin. Kun se oli tehty tarpeeksi monta kertaa, jäin odottamaan enemmän. Mörri hoksasi etten reagoi enää kuoputtamiseen, joten se yritti lähteä kiertämään luokseni. Otin samalla hetkellä askeleen sivulle niin, että olin edelleen vastakkaisella puolella. Mörri palasi alkuperäiseen asentoonsa ja minä myös.

Mörri mietti ja tuumasi hetken, kokeili uudestaan kuoputtamista ja päätti sitten nousta toiselle etujalalle tason päälle. Hillitön kehuminen, hienopoikahienopoika, ja namia suuhun saman tien! Annoin vielä lisää namia, jos se vaikka varmistaisi oppimisen :)

Pyysin Mörriä peruuttamaan alas ja sitten pyysin takaisin lavalle. Toinen yritys kiertää, mutta kuten aikaisemminkin, siitä selvittiin liikkumalla yhtäaikaa. Yksi kuoputus, ja kun siihen ei tullut minulta reagointia, uusi tuumailuhetki. Kavio nousi alustalle, paino siirtyi ja toinenkin etunen tuli alustalle! HIEnoPOIkaHIEnoPOI-KA! Namia rutkasti vaan herralle kun näin nopsaan tajuaa mitä Täti haluaa tehdä!

Olin aivan tajuttoman ylpeä hevosestani, meillä oli ihan käsittämätön ja upea päivä! Epämääräisen (mutta riemastuttavan) ohjasajon jälkeen hauskaa juoksentelua ja pukkilaukkaa laitumella ja vielä sen päälle uuden tempun oppiminen! Reppanalla oli varmasti raskas päivä, Tuulikki kertoi että Mörri oli ensimmäisenä pyytämässä sisälle illalla. Raasu, se oli varmaan henkisesti aivan poikki, joten seuraava päivä olikin sitten Tätistä-vapaa-päivä! :D

Ei kai tuo niin kamalasti kuitenkaan ollut mulle kiukkuinen, kun siirsi itsensä aina kameran ja kohteen väliin huomiota saadakseen...

Mörri The Linssilude agilityradan edessä

Vuosipäivän viettoa

Meille tuli Mörrin kanssa kavioliiton kolmas vuosipäiväkin eteen tässä ja sitä piti tietenkin juhlistaa kakkukahvien ja porkkanan kera. Mörri ei kakkua saanut, mutta porkkanaa paloi senkin edestä!

Saimme Mörrin kanssa herkkuja lahjaksi, Mörrille porkkanaa ja mulle suklaatia, sellaista ihanaa, missä oli puolukkatäytettä sisällä, nam nam! Olin varannut tallille yrttivoipatonkia, lakua, suklaakeksejä, mazariineja ja tietenkin kakkua. Hevosille oli porkkanaa, koirille koiranameja ja Tuulikki ja Kari keittivät kaffet meille immeisille. Ahdoimme herkkuja napaan ja tuli sitten mieleen, että Annikakin olisi tulossa. Phuuh, äkkiä kävelylle tai meikä olisi kuin ammuttu täyteen!

Lähdin taluttamaan Mörriä pikkaisen, mutta olo oli niin täysi, etten jaksanut tien vieressä olevaa mansikkapeltoa pidemmälle. Huh huijakkaa, miten sitä onkin niin perso makialle! Haahuilimme aikamme ja palasimme sitten tallille.

Otin esille oranssit tötteröt, keilat, mitä ne on. Mörri oli irrallaan pihalla ja pätkin porkkanoita palasiksi. "Piilotin" pari porkkanaa keilan alle ja Mörri seurasi kiinnostuneena, mitä Täti tekee? Sitten se nuuski keilaa ja huomasin että hitsi, keilan pää onkin umpinainen, ei se heppa haista siitä päältä missä nami on. Ei se mitään, opetin yhdellä keilalla Mörrin ottamaan namin sieltä alta.

Mörri ei välttis ihan ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta ainakin se sai aina silloin tällöin kaatamansa keilan alta porkkanaa. Mun täytyy porata keilojen päät auki, että nuuskuttelu onnistuu paremmin. Tässä sitä on taas yksi projekti! :)

Annikakin ajeli tonteille ja toi meille lisää lahjoja! Olin odottanut kaulakappaleellista fleece-loimea, se kun meiltä puuttui, mutta saimme myös toisen ISON paketin! Mitä siellä oli sisällä? Vein pussipaketin pöydälle ja Mörri seurasi uteliaana perässä nuuskuttaen, mitä siellä oli sisällä? Herra oli aivan yhtä utelias kuin minäkin ja tunki turpaansa lahjakassin rusettiin. Avasin rusettia ja kurkkasimme sitten pussi sisälle. Siellä oli uusi ihana tumma pinkki harjapakki! Voi hyvänen aika kun oli kaunis väri!

Avasin harjapakin kannen, kun ei se pakki tuntunut ihan pelkältä tyhjältä pakilta. Oi kuinka hienoa, sisältä paljastui upea iso kortti, jossa me olimme Mörrin kanssa kuvassa! Se oli tosi hieno ja Mörri nuuskutti sitä tohkeissaan.

Sitten huomasin ettei se ollut ainoa mitä pakissa oli, sisältä löytyi myös herkkuja meille molemmille. Mulle oli varattuna hedelmäaakkosia ja suklaatia ja Mörrille porkkanaa. Mörrihän työnsi turpansa pöydällä olevan harjapakin sisään ja nuuskutti innoissaan, herkkuja on, hän haistaa ne kyllä!

Kokeilimme loimeakin ja se oli juuri passeli pitkäselkäiselle Mörrille. Olin tosi tyytyväinen, kaulakappaleellinen fleeceloimi tosiaankin puuttui ja olin halunnut sellaista jo pitkään. Se olisi paljon parempi kuin tavis pelkkä loimi, kun sillä saisi kaulan kuivaksi ilmojen viiletessä ilman, että kaulan lihakset jäähtyisivät liian nopeasti. Ja se oli sini-valko-ruutuinen, eli oikein nättiä väriäkin!

Lähdimme viemään riisuttua Mörriä takaisin laitumelle ja Annika sanoi että hän haluaa kyllä nähdä kuinka me juoksennellaan Mörrin kanssa. Kyllä me juoksennellaan, jos Annika vaan jaksaa kuvata! Sinne siis, pikaopastus kameran käyttöön ja ei kun juoksuun.

Mörri ei ensin meinannut juosta, kun paikalla oli muita. Se suuntasi Annikan viereen ja katseli mua sen näköisenä että toi hänen Tätinsä on muuten aivan seinähullu... Annika onneksi hoksasi kanssa juoksennella ja hyppiä hetken, jolloin Mörri päätti pinkomisen olevan kaikille osapuolille ihan ok-hommaa. Pikkasen nauratti, poika yritti pitää "Järkevän hevosen kulissia" yllä! :D

Mörri lähti kuitenkin houkuttelemanani raville ja pikkuhiljaa innostui näyttämään rajumpaakin puoltansa. Se meni pierupukkilaukkaa hetken, joka ei ikävä kyllä tallentunut kameralle, mutta nauratti meitä aivan hulluna. Me juoksenneltiin ees taas ja palkitsin pojan aina kun pysähdyimme ja hyvänen aika kun olin poikki! AIVAN väärässä järjestyksessä tehty tuo syöminen ja juokseminen, hengästytti liian helposti ja naama punaisena yritin vielä saada laukka-askeleita esiin.

Mörri jujutti mua yhdessä kohtaa, mä lähdin juoksemaan laitumen puolella aitaa, mutta Mörri siirtyikin toiselle, tarhan puolelle! Nauru pääsi, mun heppa jujuttaa mua!

Siirryimme kuvaamaan sitten tarhan puolelle ja Annikakin halusi kokeilla juoksuttamista. Antaa palaa, meikä saa hieman hengähdystaukoa! Kuvasin heidän juoksun, mikä nauratti, kun Annikalla oli kyllä ratsastusvaatteet mutta kengät olivat työkengät. Yritä nyt tasapohjaisilla liukkailla sisäkengillä kirmailla pitkin laitumia hevosen kanssa! :D

Palkitsemisen jälkeen menimme Annikan kanssa herkkuja syömään. Juttelimme Mörristä, sen tulosta minulle ja miten siitä tietyllä lailla sulkeutuneesta pollesta on tullut tuollainen hassuttelija ja jujuttaja. Yhdessä kohtaahan se pinkoi mun luota suoraan Annikan luokse, mikä löytyykin tkemästäni videosta. Tai ehkei se varsinaisesti sulkeutunut ollut, piti vaan alati vaihtuviin ihmisiin etäisyyttä. Turha niille on sieluaan näyttää, kun seuraavalla kerralla selässä on joku muu.

Annika sanoi, että hänestä oli tosi hienoa nähdä meidän kommunikointi, kun hän on vain kuullut siitä. Mörrin ilme oli kuulemma ollut niin avoin ja innokas ja se lähti tohkeissaan ponkkuroimaan Tätinsä kanssa. Itse mietin sitä palkitsemista juoksemisesta mun mukana, että juokseeko Mörri vain porkkanaa saadakseen. Mutta ei se pelkästään sen takia juokse, päätellen siitä kuinka se välillä intoutuu viskomaan takalistoaan taivaita kohti tai vinkaisee tohkeissaan kun vaihdan salamana suuntaa. Ja vetää pään alas ja viskoo etujalkojaan päänsä molemmin puolin, se on niin ihana katsoa kun herra innostuu!

Eli kooste meidän kavioliiton päivästä löytyy tämän blogin "Videoita"-sivun alta, toivottavasti hauskuus välittyy teillekin! :D

Uusi sivu

Sain tehtyä uuden sivun tähän blogiin, eli "Videoita". Suurempi homma oli saada sinne tuo video ladattua, loppujen lopuksi se oli helpoin ladata ensin Youtubeen ja linkittää se sitten tänne. Tässä oppii kaikenlaista nörttiydestä, kun haluaa videon jakoon! :D

Nyt ei muuta kuin kuvaamaan lisää materiaalia videoita varten! :D

Hevoshierontaa

On ollut jo pitkään tarkoituksena tilata Mörrimanille hieronta, mutten ole saanut aikaiseksi. Kolme vuotta sitten kun Mörri tuli mun hoiviin, sillä ei ollut lihaksia mitä hieroa ja sitten myöhemmin ei ollut sopivaa aikaa kahden tai useamman heposen hieromiseksi.

Nyt kuitenkin Mörrille saatiin aika, kun Tuulikki halusi Töggurin tilaan hieman selvennystä. Töksyllä on ollut kaviokuumeoireita, mutta se on myös muuten ollut liian jäykkä eikä normi kipulääke oikein tehoa. Kysyin Tuulikilta, että auttaisiko hieronta, heppahieroja kun saattaa tuntea lihaksissa jotain sellaista, mitä eläinlääkäri ei välttis huomaa. Tuulikki tilasi sitten hierojan paikalle ja Mörrille tietenkin kanssa.

Töggur on ollut hierottavana aiemminkin ja kuulemma tykkää kovasti moisesta. Mörriä ei varmaan ole ikinä hierottu, joten mielenkiinnolla lähdin tallille nähdäkseni sen reaktiot. Poika muistuttaa emäntäänsä useammallakin tavalla ja meistä kumpikaan ei tykkää iholle tulijoista... Sosiaalisia otuksia olemme, mutta älä lääpi, kiitos! ;-)

Hieman hopulla ajelin tallille (lomalla kun on aina kiire) ja ihmettelin kun Töggur oli päästetty laitumelle. Ei kai se ole karannut, kuten Kelly-poni teki viime viikolla pariin otteeseen? Sitten tajusin, että oma pollenihan se siellä on, sateen kastuttamana ja reippaasti normaalia tummempana.

Töggur olikin jo hierottavana, ensin se oli saanut peitteen selkäänsä ja se taisi olla Bemer-hoitoa. Töggurilla oli jumeja ja sen aineenvaihdunta oli hidastunut. Seurasin mielelläni hevosta, välillä se tykkäsi selkeästi ja jossain kipeässä kohtaa se ilmoitti ettei siitä.

Hain Mörrin sisälle kuivumaan ja otin hikiviilalla siltä sadevedet pois. Poika kummasteli, miksi ihmeessä hän on sisällä. Kelly-neito huuteli pihalta ja ihmetteli että miksi pojat on sisällä ja hänen täytyy olla täällä...

Juttelimme samalla ja kyselimme kaikkea mitä tuli mieleen. Hieronnan jälkeen Töggur laitettiin karsinaan ja hain hieman kuivuneen Mörrin ulos omasta boxistaan. Mörri oli lievästi epäluuloisen näköinen, keskellä päivää karsinassa ja nyt pitää seisoa käytävällä. Kyllä on pienen hevosen elämä välillä nuivaa!

Mörri sai Bemer-peiton päällensä, mutta oli erittäin tarkkaavainen. Mitä tämä on, kuka tuo vieras on ja mitä se oikein meinaa? Kerroin hierojalle Mörrin taustat ja hän kertoi omia kokemuksiaan issikoista. Sanoin että usein issikat on aluksi pikkasen epäluuloisia, katselevat että kuka tuo on ja pitävät kohteliaasti pientä välimatkaa. Mutta sitten ne avautuvat ja ovat uteliaita ja ihania otuksia. Tietysti varsinkaan nämä entiset maastotallilla uransa tehneet heposet eivät välttämättä näytä luonnettaan vieraille, koska asiakkaat vaihtuvat jatkuvasti. Mörrilläkin kesti ennen kuin se avautui mulle ja näytti mitä sen pään sisällä liikkuu. Ja siellähän liikkuu, huhhuijakkaa! :D

Mörri venytti päänsä eteen ja työnsi kielen niin ulos kuin vain sai. Hieroja kertoi, että siellä peiton alla selkeästi tapahtui jotain, joka sai hevosen reagoimaan. Muutaman kerran Mörri valehaukotteli ja mua hymyilytti. Ja hetken kuluttua Mörri alkoi tuijottamaan mua, tarviiko hänen vielä pitkään seistä tässä?

Hieroja otti peiton pois ja alkoi kokeilla lihaksia aloittaen kaulalta. Kaulassa oli jäykkyyttä, kuten varmaan kaikilla ratsuhevosilla ja hieroja näytti mitä voin itse tehdä rentouttaakseni kaulan lihaksia. Mörri oli edelleen hyvin tarkkaavainen, seurasi mun reaktioita ja seisoi kiltisti paikoillaan. Kehuin poikaa hiljaisella äänellä ja Mörri kuunteli ja katseli mua. Kysyin että miltä se tuntuu, mitä vieras täti sille tekee, mutta Mörri ei ilmeisesti ollut vielä päättänyt onko tämä kivaa vai ei.

Kerroin hierojalle, että Mörri on tottunut kaikenlaiseen touhuamiseen ympärillään, antaa koskea kaikkialle ja sietää kärsivällisesti ihan älyttömiäkin juttuja. Ainoa reaktio saattaa olla kyllästynyt puuskahdus, kun Täti yrittää könytä poikittain satulaan tai häärää jotain katu-uskottavuutta pahasti alentavaa lettiä pojalle päähän. Kilttihän se on, mutta hyvin, HYVIN itsepäinen. Hieroja kysyi että onko hevosissa sama kuin koirissa ja muissa lemmikeissä, että eläin ja omistaja muistuttaa toisiaan. Sanoin että vähänhän tuo on kuin peiliin katsoisi, mutta mähän en ole itsepäinen ollenkaan, vain hieman vahvatahtoinen. Hieroja oikein nosti katseensa hevosesta ja hymyili mulle leveästi...

Mörrin ristiselässä oli kanssa jumia, muttei mitenkään pahasti. Hieroja kyseli minkälaisia taivutuksia me tehdään. Kerroin meidän porkkanataivutukset, pää sivulle niin pitkälle kuin se menee, pää etujalkojen väliin (mistä Mörri tykkää kun se usein röhkäsee ennen taivutusta), etujalkoja eteen, takajalkoja taakse ja takajalkaa eteen niin että Mörrin pitää ottaa takajalan kaviolta porkkana. Hyviä taivutuksia olivat, mutta enemmän saa tehdä takajalkaa eteen-liikettä. Selkää pitää saada pyöreämmäksi siirtämällä takajalkoja enemmän alle, jolloin ristiselkä ei rasitu niin paljoa.

Sitten hieroja kävi läpi jalkojen liikeradat ja kerroin että takajalat ainakin liikkuvat mihin suuntaan tahansa, kun poitsu seisoo välillä niin että joka jalka sojottaa eri suuntaan. Tai takajalat molemmat osoittaa vasemmalle ja etujalat oikealle, tai päinvastoin. Tai sitten takajalat on haara-asennossa ja kumpikin kavio osoittaa ulos. Tai yhtäkkiä se seisoo kaikki kaviot supussa. Tai toinen takakavio supussa sisään ja toinen sen kohtisuoraan edessä sirosti ulospäin.

Takajalat olivatkin liikkuvaiset, mutta etujaloissa kiertoliike ulos oli rajoittuneempi. Sisäänpäin kierto oli laaja, mutta ulos ei. En siinä vaiheessa tajunnut kysyä mitä sille voisi/pitäisi tehdä, mutta voin kysellä siitä myöhemmin.

Hieroja näytti miten voi venyttää etujalkaa eteen ja Mörri pisti ensin hanttiin, ei tykkää kun vieras tarttuu jalkaan kiinni. Mulkoilin Mörriä ja "no okei"-asenteella se antoi hierojan liikutella jalkaansa. Takajalat olivat helpommat, Mörri venytti vasemman takajalkansa tosi eteen ja alas ja kun hieroja laski sen maahan, siihen se myös jäi. Ja siinä se oli. Ja siinä sitten seisottiin odottelemassa milloin herra vaihtaa asentoa. Ei se vaihtanut, joten ääneen hihitellessäni hieroja sitten työnsi Mörriä peffasta, että sai takajalat oikeaan asentoon ja toisenkin takasen venyteltyä.

Hieroja merkkasi hieronnan päätteeksi paperille, mitä oli tehty, mistä löytyi jumeja ja mitä pitää tehdä. En kerennyt lappua siinä vaiheessa tutkimaan tarkemmin, kun piti päästää Mörri takaisin tarhaan. Sinne se menikin innolla päristellen, oitis piti päästä piehtaroimaan! Purskahdin nauruun, kun Mörri jäi selälleen hetkeksi makaamaan kintut pystyssä. Se vissiin mietti kuumeisesti että mitäs tässä pitikään tehdä! Sitten se kieriskeli aikansa siellä ja jossain vaiheessa rapsutteli Töggurin ja Kellyn kanssa.

Mörrin mielestä kokemus oli plussan puolella, veikkaisin. Olkoonkin että se katseli mua koko ajan, paitsi satunnaisesti kun vilkuili hierojaa tai kun kuuli ulkoa koirien ääniä. Poika rentoutui jopa niin paljon, että naksautti hierojalle, mikä sai mut leveään hymyyn! Kysyin muilta että kuulivatko he äänen, mutteivät huomanneet. Mörrihän ei välttämättä hörähtele, vaan se naksauttaa jossain sierainten sopukoissa äänen niin, että sieraimet värähtävät samalla. Sen olen oppinut liittämään hyväksyvään olotilaan, vaikkei sitä ääntä varmaan usein kuule sen mataluuden takia. Sanoin sitten hierojalle, että Mörri tykkää siitä.

Teimme Tuulikin kanssa niin, että ostimme kolmen kerran kortit, joista nyt käytimme ensimmäisen kerran. Haluan antaa Mörrille hyvää oloa ja hieroja kuitenkin tuntee hevosen lihakset ja jumit, jolloin pääsen pikemmin auttamaan kallisarvoista ystävääni. Ja seuraava aika varattiin kuukauden päähän ja tosi mukavaa oli kun sen sai illaksi, että minäkin kerkeisin töistä tallille hierontaa seuraamaan.

Myöhemmin kotona kerkesin tutustumaan tarkemmin hierojan antamaan paperiin. Etuosaan oli merkattu hevosen nimi ja mitä sille oli tehty. Sitten siinä oli kuva hevosesta kummaltakin puolelta, mihin hieroja oli merkinnyt yliviivaustussilla kaulan yläpuolisen lihaksen ja lannerangan lihaksen jumittuneeksi.

Toisella puolella paperia oli ohjeet hoitoa varten ja siellä luki:

• Kaulan taivutus sivulle + etujalkojen väliin
• Peruutus 10 askelta maastakäsin
• Käyntipuomit
• Vatsalihakset!
• Lämpimiin lihaksiin takajalkojen venyttely eteenpäin

Tuli aika kiva fiilis, kun tajusin että noitahan me ollaan tehty melkein kaikkia ja ihan vain mun omalla intuitiolla. Ihanaa, että olen osannut hoitaa hevostani oikein, vaikka pystymetsästä olenkin lähtenyt tälle alalle. Nyt vain taivuttelemaan lisää ja tekemään se agilityrata heposille, kuten olin jo alkukesästä haaveillut :D

Hieroja oli Mari Pakarinen, Mabona hevospalvelut, www.mabona.fi ja mielestäni hyvää palvelua ja hevosta huomioon ottavaa. Kiitos, Mari!

Sekalaista touhua

Kysyin Tuulikilta, josko se lähtisi opettamaan mulle (siis lähinnä Mörrille) uuden reitin, minkä me olimme jo kertaalleen ihmis- ja koiravoimin käyneet kävelemässä. Sen kun saa Mörrille tutuksi, niin meillä olisi yksi kiva reitti lisää :) Tuulikki oli valmiina lähtemään koirien kanssa lenkille, joten sain mukavasti oppaan mukaan.

Lähdin taluttamaan Mörriä tietä pitkin, se on matkan tylsin osuus. Mörri oli hieman nihkeänä, ei nyt juuri olisi hotsittanut lähteä! Patistin kuitenkin poikaa, nyt ollaan menossa ja mulla on omenakin eväänä hälle!

Pian Tuulikki ajoi autolla meistä ohi koirat kyydissään, parkkeerasi auton, purki lastin ja sitten pääsimmekin kaikki yhdessä metsätielle, ihmiset, hevonen ja koirat. Koirat olivat hieman ihmeissään, kun ei ne paljoa ole hevosen kanssa olleet lenkillä. Penni yritti pitää koko laumaa kasassa, mutta Taika kulki omia polkujaan. Mörri tulla lompsotteli perässä ja vähät välitti, vaikka koirulit sinkoilivat sieltä ja täältä ohi.

Juttelimme kulkiessa ja nautimme hieman viimeaikaisia viileämmästä ilmasta. Ja metsässä tuoksuu niin hyvältä! Mörrilläkin alkoi löytyä virtaa, hän tykkää mennä tätä reittiä. Pyöräilijäkin tuli vastaan, ja toinenkin, mutta muuten oli aika rauhallista. Noh, ainahan tuolla on hiljaista, täällä paljoa porukoita olekaan :)

Juttua riitti ja järvelle päästyämme alkoi kuulua ihmisten ääniä. Olivat ilmeisesti uimassa näin kauniilla säällä. Järven vesi on varmaan 20-asteista, minäkin olen tänä kesänä uittanut varpaitani siellä ja se on saavutus jo sinänsä!

Tuli mieleen että voisi jossain vaiheessa kokeilla meniskö Mörri veteen siitä kohtaa, saisiko edes etusia kasteltua. Se voisi olla mukavaa tosi kuumalla säällä, jos sellaisia vielä nyt elokuussa sattuisi tulemaan. Tai jos polle tulee Tätiinsä, niin se pysyy visusti kuivalla maalla, yök, tassut kastuu.

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja muutama pariskunta tuli vastaan. Retkeilijöitä ei täällä useasti näe, mutta nyt niitä oli liikkeellä. Mörri alkoi olla menopäällä, täällähän on säpinää! Me kuitenkin käännyimme metsätieltä pois polulle, mikä oli uusi paikka Mörrille. Ensimmäisenähän se piti merkata, että täällä ollaan oltu, ja vasta sitten alkoi tutkimusretki.

Kävelimme polkua ja paikoin Tuulikki kyseli että mahtuuko Mörri tästä kun sillä on satula. Juu mahtuu, jostain syystä Mörri osaa varoa satulaa, vaikkei se ymmärrä mun jalkoja enää siihen satulan päälle. Olin laittanut satulan Mörrille siltä varalta, että väsyn liikaa tai haluan muuten vain mennä selkään. Hienosti poika taipui puiden ympäri, eikä kolhinut meidän halpissatulaa. Satula alkaa olla kohta kolme vuotta vanha ja hyvässä kunnossa edelleen, vaikka on nähnyt ties mitä paahtavasta auringonpaisteesta kaatosateiden ja kosteiden syksyjen kautta paukkupakkasiin. Eikä se taida olla edes oikeata nahkaa.

Metsäpolku oli melkoisen selkeä ja kerran jo siitä kulkeneena olin melkoisen varma mistä se kulkee. Olin ottanut Mörrin satulaan pussin, missä oli polun merkkausta varten keltaisia muovipussin suikaleita. Jos tulee sellainen kohta, missä polku katoaa kalliolle tms, niin pysyisin silti kartalla. Mullahan on tosi surkia suuntavaisto, kaksi puuta ja mä olen jo hukannut itseni. Silläpä oli tärkeää mennä reitti Tuulikin, ja varsinkin Mörrin kanssa, koska viimekädessä se on aina Mörri, joka mut sieltä pöpeliköstä tuo kotiin.

Yhdessä kohtaa olikin merkkauksen paikka, olisin takuuvarmasti kääntynyt metsäautotielle vasemmalle, kun pitikin mennä oikealle. Laitoimme merkin polun päättymisen kohtaan ja siihen, mihin suuntaan pitäisi mennä. Niin että jos satun tulemaan toisesta suunnasta, oikea reitti löytyy silti. Tässä kohtaa oli Mörrin omena-paikka, olimme varmaankin puolivälissä jo.

Jatkoimme ruohottunutta tietä pitkin ja koirat sinkoilivat sinne ja tänne. Viimeeksi täällä kävellessämme huomasimme, että talven jäljiltä oli korjattu pari tien yli kaatunutta kuusta pois. Oikein hyvä, toiseen suuntaan tullessa tämä kohta oli nimittäin ihanan pitkä laukkamäki! Voi, toivottavasti Töggur paranisi pian, tahtoo laukalle!

Merkkasin pieneen kuuseen toisen polun alun ja lähdimme kaartamaan takaisin kotia kohti. Mörri tunnisti tämän polun, olemme kerran olleet täällä ja tutussa maastossa poika innostui. Se yritti päästä ohi ja pistellä menemään ja mulla oli täysi työ sen kanssa. Teimme niin, että menimmä vaihteeksi Mörrin kanssa keulilla ja voi hyvänen aika sitä puskua ja tunkua! Mun piti olla jo ihan ChickenMcNuggettina siellä, levittelin käsiäni kuin siiventynkiä ja kaakottelin mennessäni.

Tuli kyllä mieleen, että mitähän ne vastarannalla olleet ihmiset tuumasivat äänistä.

Ihan hörhelönä ollut Mörri kuitenkin rauhottui jonkun ajan kuluttua ja oli varsin skarppina kun pääsimme takaisin metsätielle. Ajattelin että sillä voisi nyt olla hyvä päästellä, ja Tuulikin roikkuessa satulan toisella puolen, pääsin ratsuni selkään. Juu, ei sitä virtaa enää ollut. Patistin ja patistin ja hiki tuli ja alkoi naurattaa. Pyysin, että Tuulikki antaisi mulle jonkun oksan lähipuskasta, jos tämä poika sitten suostuisi liikkumaan.

Löytyi se ravikin sieltä, mutta edelleen oli ongelmana mun tasapaino. Voi itku, tää on oikeasti ihan surkeeta, mihin mun lihaskorsettini on kadonnut?!? Heti kun meni tasapaino liian eteen, Mörri pysähtyi, kuten hänelle on opetettu. Juu, hyvä poika, mutta mennääs taas. Ravia sain pariin otteeseen, mutta hakusessa oli koko homma ja mun jalat alkoivat jo pahasti väsyä. Ja me on tultu, mitä, 200metriä? Phuuh.

No sitten Mörri otti liinat kiinni kun edestä tuli ihmisiä ja heidän kanssaan iloinen koira. Mörri oli oitis tutustumassa kikkurakarvaiseen noutajaan, jota taasen hirvitti tuollainen kromosomi-hirviö-kultainennoutaja, jolla vieläpä oli joku ihminenkin selässä. Aivan outoa.

No ei se mitään, Tuulikki ja koirat saivatkin meidät kiinni ja menivät ohi. Annoin Mörrin sitten seistä hetken ja välimatkan kasvaa ja pättin kokeilla tölttiä. Mörri lähti töltille ja siinä sain pidettyä itseni suorassa! Tuntui hyvälle, vaikka Mörri vaihtoikin askellajia passille. Otin enemmän kiinni ja poika vaihtoi töltille ja siitä sitten huijasi Tätiä ja siirtyi tikkuraville. Huvitti, Mörri on varmaan vimoset 10 vuotta höynäyttänyt ratsastajiaan "muka"-töltillään :D Tasaista menoa se on sekin!

Tulin alas selästä ja jäin juttelemaan tuttujen naapureiden kanssa siihen asti kunnes Mörri alkoi tönimään kun kävi tylsäksi. Tuulikki ja koirat menivät autolla kotiin ja me jäimme kävelemään perään. Meillä hieman kesti tuo paluumatka, me syötiin pujoja, apilaa, heinää, mitä lie liekoja ja osmankäämejä. Ja ratsauduin uudestaan, mutta tulin uudestaan alas hetken kuluttua kun etuseen meni kivi.

Tallitielläkin vielä seisoskelimme ja menimme heinäpellolle syömään tuoretta herkkua. Hitaastihan tuo kävi, mutta nautin oleskelusta heposeni kanssa. Ei sen kanssa tarvitse tehdä mitään sen kummempia, olla vaan ja natustella ruohonkortta ja katsella taivaalla liukuvia poutapilviä. Elämää hissukseen, ei kiirettä... :)

Laukkailua kehiin!

Edellispäivästä innostuneena päätin kokeilla uudestaan Mörrin kanssa juoksentelua. Nyt mulla oli hieman kevyemmin päällä, ei sitä näillä lämpötiloilla paljoa tarvitse olla. Ja astmalääkkeetkin oli mukana siltä varalta että Mörri juoksuttaisi mua ihan hurjasti!

Mörri oli laitumella syömässä ja seurasi mua katseellaan, kun kävelin laitumen raunaa pitkin. Takaata tuli yhtäkkiä Taika-koira, se oli ollut Karin kanssa lenkillä. Taika tuli innoissaan tervehtimään, joten kun Mörri kerta jatkoi syömistään, edelleen minua tarkkaillen, päätin pinkaista Taikan kanssa juoksuun.

No siitäkös Mörri hermostui. Pysähdyimme seisomaan, kun Mörri lähti HYVIN määrätietoisesti kävelemään kohti. Se ilme oli hieman sellainen, että tää on MUN Täti, ja MUN Täti ei koirien kanssa juoksentele! Taika-rukka vetäytyi piiloon mun jalkojen taakse ja kurkki kun kiukku-Mörri tuli kohti uhkaavana.

Lähdin kävelemään takaisin päin laitumen reunaa ja Taika seurasi varuillaan pitäen minut itsensä ja Mörrin välissä. Kari huuteli Taikaa, mutta koira ei uskaltanut ihan vielä lähteä jalkojeni suojasta. Sitten kun Mörri oli tarpeeksi sivussa toisella puolella, Taika singahti pois laitumelta. Ja Mörrin ilme oli voittoisa!

Mulkoilin hetken aikaa Mörriä, ei toi nyt ollut nätisti tehty. Mörri alkoi päristelemään ja laski päätään, ei hän Tätiä meinannut pois ajaa. Seisoimme hetken ja ajattelin että liikutetaan nyt sitten kunnolla tuota poikaa, jos se kerta on tuolla päällä.

Lähdin houkuttelemaan Mörriä kävelemään ja kun sain mielenkiinnon heräämään, kiristin tahtia. Mörri alkoi jo kokoamaan itseänsä, hän tietää mitä tämä meinasi! Lisäsin tahtia ja Mörrin oli pakko siirtyä raville, jolloin minäkin pistin juoksuksi.

Juoksimme hetken ja sitten hidastin ja siirryin käyntiin. Mörri päristeli ja seurasi, mitähän Täti seuraavaksi keksii? Ponkaisin yhtäkkiä juoksuun niin kova kuin pystyin ja Mörri pinkoi perään ja pyyhälsi aivan vierestä ohi. Sitten se hidasti ja oli juuri kääntymässä, kun vaihdoin suuntaa takaisin portilta poispäin. Mörri huomasi olevansa pahasti jäljessä ja pinkaisi perään ja pyyhälsi taas ihan läheltä ohi. Samantien kun Mörri oli ohittanut mut, pysähdyin täysin. Mörri otti jarrut käyttöön ja tuli tohkeissaan mun luokse.

Sitten kokeilin saada Mörriä juoksemaan kauemmaksi, mistä riemu oikeastaan repesi täysin. Mörri käsitti eleeni aivan oikein ja lähti täydellä laukalla kauemmaksi ja tuli sitten takaisin kun juoksin perään. Sitten otin itsekin laukka-askeleita ja viskelin päätäni ja muka-potkin hyppiessäni hullun lailla. Mörri otti esimerkkiä ja muutamalla laukka-askeleella siirtyi kymmenen metrin päähän, jossa se veti hillitöntä pukkilaukkaa!

Nauroin jo ääneen, Mörri meni pierupukkilaukkaa! En olekaan moista tyyneltä herrasmiesratsultani nähnyt, takajalat sinkosivat sinne, tänne ja tuonne, välillä oli etujalatkin jo korkealla ja takalistosta kuului prut, prut, prut aina hyppyjen ja pukittelujen tahtiin!

Tää oli aivan mahtavaa, me reviteltiin ja juostiin, hypittiin, pukitettiin ja tehtiin salamakäännöksiä, minä nauroin ääneen ja Mörri päästi välillä hauskoja vinkaisuja. Voi miksi en ole tätä tehnyt aikaisemmin! Tietysti me ollaan juostu tiellä, mutta silloin Mörri on aina talutuksessa. Ja toisaalta, ei meillä ole ollut tilaa juosta laitumella, vanhoilla kesälaitumilla ei oikeastaan ollut sellaista paikkaa, missä olisimme kaksistaan päässeet pokkuroimaan ilman muuta laumaa.

Nyt oli kuitenkin hyvä juoksennella tasaisella laitumella ja nautin täysin siemauksin hevoseni seurasta. Ihana tunne, kun hevonen seuraa ja innostuu leikkimään ja näyttää että kyllä täältä pesee! Ja sekin on aivan mahtavaa, että se ymmärtää mennä kauemmaksi pukittelemaan ja potkimaan, ihan ihmisen vieressä se ei ole suotavaa.

Suorastaan harmitti lopettaa meidän leikkiminen, mutta kun ei tuo oma kunto niin hyvä vielä ole. Happikin oli välillä kortilla, kun yritin pakottaa itseni juoksemaan kovempaa, niin lujaa kuin vain pystyisin! Ja tein niitä nopeita käännöksiä, vahdin Mörrin sijaintia siinä samalla. Ihaninta oli kuitenkin katsoa kun 21-vuotias issikka, joka yleensä on tyyneyden perikuva, päästää ilon irti ja päästelee ihan täysillä!

Lauantaina tulin aamulla ajatuksena talutella Mörriä tiellä, minkä teinkin. Huvitti varsin paljon, kun Tuulikki kertoi että aamulla Mörri oli eilisen hurjan riehunnan jäljiltä ollut pikkasen jäykkänä. Se oli venytellyt takajalkojansa pitkään, ennen kuin lähti edes karsinasta ulos! :D Ja ei sillä, niin ne oli minunkin jalat hieman kankeat. Mutta mitäpä pienistä, meillä oli aivan verrattoman hauskaa!

Säpinää laitumella

Huomasi hyvinkin helposti, että tää mun kuntoni on rapistunut näiden viikkojen aikana. Nyt olen yrittänyt saada takaisin menetettyä lihaskuntoa liikkumalla Mörrin kanssa taluttaen. Ongelmana ovat taas olleet liian kuumat säät, sekä minä että Mörri ollaan pohjoisen ilmanalan otuksia, eikä pahemmin helteistä välitetä.

Viime torstaina oli taas kuuma kun ajoin tallille ja päätin etten tosiaankaan jaksa lähteä vielä kuumemmalle tielle. Laitumella sen sijaan oli hieman viileämpää, joten tassuttelin kaikessa rauhassa heinää syövän hevoseni luokse. Tervehdin samalla muitakin lauman jäseniä, jolloin Mörri siirtyi luokseni, hänen Täti.

Tuli mieleen, että nyt vois kokeilla juoksemista laitumella, kun Töggur ja Kelly ovat aidan toisella puolella köyhemmällä laitumella. Houkuttelin Mörriä mukaan ja se lähtikin seuraamaan. Kiristin tahtia ja Mörri teki saman. Mörri pysytteli vierellä ja kun vielä kiristin vauhtia lisää, Mörrin silmissä näkyi mielenkiinto, mikä juttu tää oli?

Pistin juoksuksi ja Mörri siirtyi raville mun perään. Tein kiemuraisia lenkkejä ja välillä kävelin, juoksin ja tein pysähdyksiä. Ja palkitsin kun olimme menneet tosi hyvin! Mörri alkoi innostua, se kokosi itseään ja päristeli, mukavaa juoksennella Tätin kanssa!

Ensin vaikeutin tehtäviä niin, että aloin tekemään nopeita käännösiä ja singahdin uudestaan juoksuun. Mörrillä kesti hetken tajuta että Täti vaihtoi suuntaa ja sinkosi itsensä sitten mun perään. Seuraavalla kerralla se jo seurasi tarkemmin mun liikkeitä ja kääntyi salamana mun kanssa toiseen suuntaan.

Yhdessä kohtaa juoksin niin kovaa kuin pystyin ja Mörri tuli hurjalla ravilla perässä, näin sen sivusilmällä kun poika tukka putkella otti mua kiinni. Mörri oli jo melkein saanut mut kiinni kun tein stopin, pistin oikean jalan vielä eteen kuin luistimilla konsanaan ja pysähdyin sitten kuin seinään. Mörri oli loistavasti kuulolla, se veti liinat kiinni ihan totaalisesti, nosti päänsä ylös ja jarrutti kaikki 400 kiloaan muutaman sentin päähän minusta. Eikä muuten törmännyt, ei edes hipaissut! Siinä se seisoi silmät innosta tuikkien, mihin singahdetaan seuraavaksi?!?

Olin NIIN ylpeä Mörrin kuulolla olosta ettei ylpeämpi voi olla! Hihitin itsekseni ja Mörri seurasi, tää oli mielettömän hauskaa!

Oli mulla ihan tärkeä tehtäväkin edessä, Tuulikki ja Kari olivat nimittäin muualla ja mun ihanana tehtävänä oli hoitaa hevoset talliin yöksi. Kun me kerta olimme Mörrin kanssa juuri sopivasti kävelleet portille, avasin sen ja jätin auki. Kävelin tallin ovelle ja Mörri tuli itsekseen ulos siirtyen suoraan vihreälle. Annoin pojan olla, se tulee kuitenkin mielellään aina talliin kun tietää kaukalossa olevan jotain syötävää. Hetken syötyään Mörrinkäinen siirtyi luokseni ja yhdessä menimme sisälle talliin, missä tyytyväisenä päristelevä hevoseni meni oitis omaan karsinaansa.

Onnesta soikeana otin Töggurin riimun ja lähdin hakemaan loppulaumaa. Töksy lähestyi tohkeissaan porttia, se tajusi että nyt olisi iltajuttujen aika! Laitoin riimun herralle päähän ja lähdin kävelemään tallille päin, kutsuin samalla Kelly-ponia mukaan. Juu ei huolta neitokaisesta, hän sipsutti sievästi Töggurin vanavedessä! Puolivälissä vilkaisin taakseni ja huomasin Kellyn jääneen natustelemaan ruohoa. "Kellyy, tulehan sieki talliin, Kelly..." Neitokainen pinkaisi raville ja tuli pää korkealla harja hulmuten takaisin jonoon, kuuliaisia ollaan täällä takana, kyllä!

Töggur suunnisti omaan karsinaansa ja matkalla Kelly pujahti omaansa. Laitoin ovet kiinni ja höpöttelin samalla hevosille ääneen. Mörri oli uteliaana, se tunki turpansa ulos karsinasta ja ihmetteli kuinka nyt Täti hänet tänne laittoi. Se oli jo onnistunut syömään herkkuvatinsa tyhjäksi, joten tipautin sille vielä yhden leipäpalan. Sitten jäin katselemaan aukosta mitä Mörri hääräilee.

Siellä maisteltiin suolakiveä, juotiin vettä, tarkistettiin kaukalo ettei sinne vain olisi tässä välissä tipahtanut mitään, nuoltiin suolakiveä ja hörpättiin taas vettä päälle. Mörri siirtyi sitten katselemaan vuorostaan minua ja annoin sille pusun nenälle. Mörri puuskahti ja nyppäsi ylähuulellaan mun nenää. Nauratti, annoin pienen makupalan pojalle. No siitähän herra innostui ja tunki turpansa uudestaan mun luo. Muiskuttelin sille ja kun se onnistui uudelleen käyttämään ylähuultaan, annoin makupalan.

Välillä menin kauemmaksi ja Mörri laski päänsä pois. Hetken kuluttua muiskuttelin uudelleen ja Mörri tuli oitis "pussaamaan" mua. Sitten mua vasta naurattikin, kun Mörrinkäinen nuoli välissä suolakiveä, hörppäsi vettä, nuolasi suolakiveä ja vetäsi samalla kielellä sitten mun naaman märäksi! Tyi yäk! Nauratti, ja vaistonvaraisesti nuolasin huuliani ja iäkh, se maistui ihan himalajan suolalle, kuolasta puhumattakaan! Oli pakko mennä pesemään naama ulos hevoseten juottosaaville!

Hyvillä mielin jätin pollet kuitenkin talliin syömään iltaheiniä, Tuulikki tulisi pian ja laittaisi lisää heiniä yöpuuta varten. Tämä oli mulle tosi tärkeä juttu, että sain laittaa hevoseni talliin yöksi ja vastuu oli myös muista hevosista. Ja varsinkin kun meillä oli juoksemisen kanssa NIIN hauskaa, Mörri vain on niin YKKÖNEN!

Viimein ratsaille!

Lauantaiaamuna oli viimein tarkoitus lähteä ratsastamaan ja olin intoa täynnä. Kylki tuntui tosi hyvältä ja kävely mulla on ollut hyvää. Oikea käsi on vielä puolikuntoinen nostamaan mitään olkapäätä korkeammalle, mutta sekin paranee koko ajan. Ja oikeaa kylkeä voi jopa hieman venytelläkin! Sen huomasin siinä vaiheessa, kun töissä kahvipöydässä kurottelin tooosiii pitkälle oikealla kädelläni kohti suklaakeksikulhoa... Sitä se sopiva kannustin teettää! :)

Tallilla otin Mörrin suitset käsiini ja lähdin hakemaan polleani laitumelta. Se tuli jopa puoliväliin vastaan, ja kun tarjosin sille suitsia, se suorastaan tunki päänsä niihin! Mua nauratti, herra kaipaa lenkille! Talutin päristelevän hevosen tallille harjattavaksi ja olin itsekin tohkeissani.

Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot ja kuuntelin samalla kun Mörri kertoi kuinka kivaa hänellä oli. Päristely vaan jatkui ja jatkui, Tuulikkiakin alkoi jo hymyilyttää! Satulaa kiristäessäkin Mörri päristeli, hän on nyt viimein lähdössä lenkille Tätin kanssa!

Irrotin Mörrin ohjat seinästä ja laitoin matkaratsastussuitsien kuolaimen vasta sitten Mörrille suuhun. Ne olivat Annikan jäljiltä, enkä jaksanut siirtää ohjia kuolaimettomiin suitsiin. Heitin ohjat Mörrille kaulalle ja Mörri siirtyi itse Töggurin perään odottamaan että siirrän jakkaran viereen. Kehuin poikaa, niin hienosti hän tiesi mitä pitää tehdä! Ja annoin selkäännoususta namipalkinnon, hyvä hyvä!

Lähdimme kävelemään ja Töggur edessä päristeli myös iloisena, se varmaan tykkäsi kun sai kaverin seuraksi lenkille. Suunta vaan ei ollut pomon mieleen, mutta Mörri oli selkeästi menossa. Välillä olimme jopa pään mitan edellä Töggurista, hui! ;-)

Käynti tuntui kyljessä ihan hyvältä, hevosen selässä istuminen tuntuu lantiossa aika paljon samalta kuin oma kävelykin. Lantio liikkui hyvin ja sivuttainen tasapaino oli ihan hyvä. Pikkuhiljaa huomasin kyllä, että tuo eteen-taakse-tasapaino oli hieman hakusessa. Kyljen oltua kipeä, en ole voinut käyttää keskikehon lihaksia oikeastaan ollenkaan ilman että oikea kylki ilmoittaa vaurioista. Eli lihaskorsetti oli rapistunut viidessä viikossa.

Mörri huomasi miten liikun satulassa ja pari kertaa pysähtyi kun tasapaino meni liian eteen. Kehuin poikaa reaktiosta, niin sen pitääkin tehdä, jos mun tasapaino menee liikaa johonkin suuntaan. Kun kokeilimme ekan kerran ravia, Mörri ei mennyt sitä normaalia ravia mitä satulan kanssa yleensä, vaan se tikutti pientä ravia, jota yleensä menemme huovalla mentäessä. Herkkä hevonen!

Ravikin tuntui ihan hyvältä, kevennys tikkuravissa tosin oli hieman haastavaa sen nopeuden takia. Seuraavassa ravipätkässä tuli kokeiltua muutama laukka-askelkin, kun Mörri hieman käsitti väärin. Mun nimittäin piti väistää puiden oksia kumartumalla alemmaksi Mörrin niskan päälle, jolloin Mörri tohkeissaan vetäsi päänsä alas, sanoi "Pörh!" ja siirtyi laukalle. Ei sekään pahalta tuntunut ollenkaan, nauratti vain, ja hetken kuluttua siirryimme takaisin raville Töggurin takamuksen tultua meidän nenän eteen. Totesin Tuulikille, että "Tuli sitten laukkakin testattua..."

Ilma oli tosi hyvä ja Tuulikki mietti, että jaksaisinkohan mä hieman pidemmän lenkin vai käännytäänkä tien päästä takaisin. Sanoin jaksavani kyllä, aina voi tulla alas selästä jos kylki ei kestä. Tuulikki opasti uudelle reitille ja olin tohkeissani, ihanaa, uusi reitti!

Polun katkaisi oja, joka oli sen verran hankala ylitettävä, että tulimme molemmat alas selästä. Hetken kävi mielessä että mites pääsen takaisin satulaan, mutta kyllä metsästä aina joku kivi, kanto tai mätäs löytyy. Tuulikki ja Töggur menivät kapeasta ylityspaikasta puita väistellen yli ja mä lähetin Mörrin Töggurin perään. Itse kömmin perässä puista tukea hakien.

Mörri oli pysähtynyt odottamaan, se katseli että tulenko mä sieltä. Sattumoisin se oli pysähtynyt juuri sopivalle kohdalle, pääsin vieressä olevalta mättäältä näppärästi takaisin selkään. Ja tietenkin selkäännousunamin hän sai.

Polku kiemurteli ja oli aika vaativa oksineen ja muutamassa kohdassa mulla oli tasapaino koetuksella. Täydellinen puskapolleni pysähtyi oitis ja sai kehuja ja namin, juuri näin pitää Tätin kanssa toimia! :D Metsässä varsinkin huomasi tasapainon puutteen, tuntui kuin olisin ollut kuin perunasäkki siellä selässä. Tai ei edes perunasäkki, vaan joku kiikkerä tuuliviiri. Onneksi mulla on fiksu hevonen!

Pääsimme hyvässä järjestyksessä takatielle ja Tuulikki kertoi nähneensä siellä harvinaisen perhosen. Sanoi hän nimenkin, mutten sitä muista. Me näimme sen kuitenkin, sillä oli keltaiset siivet ja niissä oli joitain tummia pilkkuja tai raitoja, tiikeri tuli mieleen.

Otimme sopivassa kohdassa lisää ravia ja mulla oli fiilikset korkealla. Ja mikäs oli ollessa, kun Mörrikin oli tyytyväinen ihana huomioonottava ratsu! Ja sitten olinkin rinta rottingilla, kun vastaan tuli pariskunta ja nainen tykkäsi kun Mörri oli niin kaunis! Olin juuri sanonut hieman aiemmin Tuulikille, että Mörrin harja on niin kaunis kun aurinko paistaa siihen ja se hehkuu vaaleana tummempaa runkoa vasten. Mun kaunis heppa! Ja se on mun! Oma heppa! (Sori, päästin sisäinen heppatyttöni hetkeksi valloilleen)

Sitten olikin jo vuorossa siirtyminen takaisin metsäpolulle ja yritin kovasti pistää mieleeni maaston merkkejä. No eihän se onnistunut, oli keskityttävä tasapainoon! Yhdessä kohtaa huomasin, että olimme tulleet ympyrämetsälenkille ja noin kymmentä sekuntia myöhemmin Mörri äkkäsi saman. Se pysähtyi ja ilmoitti että tuolta me ollaan aina tultu, koti on siellä. Juu, mutta siellä on myös kalliot, jotka näin sateen jäljiltä saattavat olla liukkaita ja tällä reissulla me ei lähdetä riskeeramaan mun kylkeä. Kuului puhahdus ja Mörri lähti Töggurin perään toiseen suuntaan.

Tuosta kohdasta reitti on oikeastaan aika lyhyt takaisin kotitielle, ja maasto on helppokulkuista. Pienellä metsäaukiolla Mörri oli ihmeissään, se oli mennyt pssivästä Töggurista ohi, mutta sitten aukealla Tögguria ei näkynytkään missään, vaan Tuulikin ääni kuului tiheän kuusikon takaa. He käyttivätkin toista reittiä ja mä kysyin että mistäs se meidän reitti menikään. Mörri taisi kuitenkin muistaa mistä välistä polku meni ja pääsimme oikopolkua menneen Töggurin perään.

Jossain vaiheessa polkua Tuulikki hihkaisi että täällä on kantarelleja, jolloin mä tulin kärppänä alas satulasta. Ohjat Mörrin kaulalle ja äkkiä sienten etsintään! Mörri tunki turpaansa sienten lähellä ja päristeli, näistä hän saa aina namia! Palkitsin nytkin hevoseni kantarelleista, vaikkei se ollut niitä löytänytkään. Keräsin kaikki ihanuudet kouraani, riisuin kypäräni ja laitoin sienet sinne. Tästä ei olisi enää kuitenkaan kovin pitkä matka tielle, jaksaisin hyvin sen kävelläkin.

Mörri vain innostui sienistä, se kulki irrallaan mun perässä ja nuuskutti välillä sienikypärää ja välillä toista kättä saadakseen herkkuja. Sitten se rymisteli polun viertä ohi mun eteen ja seisoi siinä tukkien koko polun. Se oli aivan mahdoton, mun piti itsekin miettiä askeleita siellä metsässä ja samalla seurata mun hupsua heppaa ja sen kohellusta.

Pian pääsimmekin tielle ja otin Mörrin kiinni. Ja sitten herraa ei enää huvittanutkaan liikkua, se olisi halunnut jatkaa. Houkuttelin poikaa eteenpäin ja menimme aina hetken nätisti. Ja sitten stoppasimme, kun emme halunneet takaisin kotiin. Jossain vaiheessa polle viimein päätti, että ei kai tässä muu auta kuin mennä sinne tallille ja aloitti kunnon käyntiosuuden!

Voi hyvänen aika tuota hevosta, se käveli niin reippaasti että olimme pian ohittaneen Töggurin. Mörrillä oli ohjat kaulalla ja mä pidin harjasta kiinni, sain siitä tukea kävelyyn. Ratsastuksen aikana oikea lonkka oli väsähtänyt, mutta se tykkäsi kovasti kävelystä ja vertyi mukavasti reippaassa vauhdissa. Tallitielle asti menimme keulilla ja juttelin koko matkan hiljalleen Mörrille.

Tallilla annoin Mörrille ruokavadin ja annoin pojan syödä irrallaan pihalla. Tuulikki vei Töggurin tarhaan ja kun otin pesusangon käsiini, Mörrin ruokahalut katosivat ja se lähti Töggurin perään tarhaan. Toin pojan uudestaan ulos otsatukasta ja ohjasin ruokavadille. Juu, ei hänelle nyt kelvannut. Pesin pahimmat hiet pois Mörrin seistessä paikoillaan ja kun sitten vein vedet sivummalle, Mörri hyvin arvokkaan näköisenä otti suuhunsa pienen pienen satsin ruokaa ja näpersi sitten sitä. Avasin portin ja kysyin että haluatko mieluummin tarhaan, mutta hän nyt mieluummin söi ruokansa, erittäin hitaasti tosin.

Seisoskelin sitten tovin avonaisella portilla, kunnes Mörri viimein halusi tarhaan. Juomatauon jälkeen oli edessä piehtarointi erittäin tyytyväisen röhkinän kera! :)