Tätiä väsyttää

Viime sunnuntaina olin hieman väsähtänyt, mutta onneksi Tuulikki ei ollut yhtään sen pirteämmällä päällä. Päätimme tehdä ihan vain käyntiretken. Hain märähkön polleni tarhasta ja aloin harjaamaan sitä. Voi hyvät hyssykän, se (kuten pomonsa Töggurkin) oli kieriskellyt lumen alta paljastuneessa maassa ja sen kyllä huomasi. Karvaakin lähti kiitettävästi, kun en ollut pariin päivään poikaa harjannut. Ei ihme että kieritytti, irtokarvat kutittivat varmasti.

Laitoin pojalle huovan ja ratsastusvyön, mennään ihan vain rennosti kaikessa rauhassa. Kipusin jakkaralta Mörrin selkään ja sitten lähdimme kävelemään puomille Töggurin perässä. Mulla oli aika rento olo ja Mörri alkoi päristelemään, sekin oli tyytyväisen rauhallinen. Töggurkaan ei jaksanut kävellä kuin ihan hissukseen, oli suorastaan laiskaa porukkaa liikkeellä! :)

Tuulikki kertoi, että silloin kun hän osti Töggurin, se oli ihan hurja kävelemään, hirveetä vauhtia piti mennä käyntiä. Hieman nauratti, ei se tänään todellakaan sellainen ollut! Meneehän se aina välillä kuin pikakävelijä, mutta osaa selkeästi relatakin. Mörrillä taasen on vauhtia käyntiin tullut lisää ja takakavio menee hyvin usein etukavion jäljen yli niin paljon, että väliin mahtuisi yksi kavionjälki lisää. Hyvä ja rento käynti sillä on aina ollut ja pitkästä selästään huolimatta askel vetää kunnolla. Ja viime aikoina tunne selästä käsin on ollut kuin istuisi ison hevosen selässä, poika selkeästi käyttää kroppaansa kunnolla!

Nyt menimme kuitenkin rauhallisesti ja hymyilin Mörrin päristelylle ja vain nautin. Mietin jo tulevaa kesää ja pitkiä käyntilenkkejä, ihanaa! Päästään metsään haahuilemaan, mä tutkin mustikankukkia ja Mörri syö ne... ;-)

Pian jo tulimmekin kääntöpaikalle ja päätin kokeilla etuosakäännöstä, mikä viimeeksi meni tosi hyvin. Nyt ei oltu ihan samalla aaltopituudella ja mulla oli ohjat miten sattuu, mutta Mörri fiksuna heposena lopulta tajusi mitä Täti halusi (omituisista pyynnöistään huolimatta) ja siirsi takalistoaan sivulle. Hieno poika, porkkanaa palkinnoksi!

Takaisin tullessa otimme hieman ravia, mutta Mörri siirtyikin töltille. Kehuin poikaa, niin hieno poika kun menee niin hienoa tölttiä! Tosin se muuttui hetken kuluttua passiksi, koska Töggur meni melkoista vauhtia ja sitä piti ottaa kiinni. Siinä vaiheessa pyysin raville, kun ilman satulaa oli hieman hutera olo.

Mörri olisi halunnut mennä seuraavaan ylämäkeen laukalla, mutta siirryimme kuitenkin käyntiin. Seurasimme hitaasti Tögguria, joten alamäen jälkeen tasaiselle pyysin sitten ravia, joka olikin tosi reipasta. En tiedä miten pysyisin muiden hevosten ravissa, mutta Mörrillä se on tasaista menoa. Ja varsinkin kun se ymmärtää huovan kanssa mennä kuin suomen ravuri, eli liike suuntautuu eteenpäin eikä juurikaan pompota.

Tulin alas selästä hieman ennen tallitietä nostamalla oikeaa jalkaa taaemmaksi. Mörri pysähtyi kuuliaisesti ja pääsin hyvin alas. Taluttelin poikaa tallille päin ja nautin hevoseni seurasta. Sen kanssa on tosi mielenkiintoista harrastaa, se antaa itsestään mielellään paljon, kun vain sattuu sillä päällä olemaan. Seurallinen ja utelias hassu poitsu pitää mielen virkeänä ja Tätin varpaisillaan. Juoksemista täytyy tosiaankin harrastaa sen kanssa enemmän, kun se kerta on hevoseni mielestä kovin hauskaa! :D

Kevät tulee kohisten

Hieman on taas ollut tukka-putkella-fiilis, kiirettä on pitänyt. Mörri on tykästynyt juoksemaan mun kanssa, parina päivänä kävimme lenkillä riimun avulla ja sepäs olikin mielenkiintoista! Pojalla on kevättä rinnassa, tosin sitä on ollut jo joulukuusta lähtien... ;-)

Mörri lähti tallilta päristellen, sen mielestä oli kivaa mennä vain kävelylle. Yhdessä kohtaa se oli niin tohkeissaan, että meni mun vierellä pienellä, mutta korkealla ravilla. Siis herra pomppi melkein piaffissa! Huvitti, varsinkin kun tohkeissaan mun käytöksestä se alkoi viskellä päätään ja päristellä ihan hassuna. Yhtäkkiä mulla oli villivarsa riimunnarun päässä!

Jo mennessä kokeilin hieman juoksua Mörrin rinnalla ja saman tien näin, että menohaluja olisi ollut. Otin hieman löysyyttä pois narusta, jolloin Mörri kokosi itsensä ja oli menossa jo! Nauratti, kyllä me päästään juoksemaan vielä!

Sivutiellä otin Mörriä harjasta kiinni ja ravasimme pienissä pätkissä mun kunnon mukaan. Mörri pyrki vetämään päätä alas, laukalleko se olisi mennyt? Takaisin tullessa sain jo tosissani pitää kiinni ja harppoa kuin hirvi pysyäkseni vauhdissa mukana. Hikihän tässä tulee!

Juuri ennen sivutieltä tuloa olimme käynnissä, kun Mörrin askeleet muuttuivat. Herra pyrki mun takaa päätielle niska kauniilla kaarella pienellä laukalla ohi ja alkoi sitten viskellä päätään. Sitten se otti pari ponketi ponketi laukka-askelta, kääntyi sivuttain minuun nähden, ponkaisi kaikilla jaloillaan ilmaan ja potkaisi takajaloillaan taakse. Herttinen kun seistä toljotin, siis ihan korkeakoululiikkeitä se menee! Sitten se vielä alas tultuaan voimain tunnossa nousi pystyyn ja toisella etujalalla kuopi ilmaa! Huh huh, meikä oli niin haavi auki ettei tosikaan moisen Ferrari-esityksen jälkeen ettei auttanut kuin yrittää pitää narusta vain ja hymyillä leveästi!

Seuraavan kerran kun otin hieman ravia Mörrin kanssa, se vetäsi pään alas ja meni pienellä laukalla niska kaarella. Ja minä juoksin! Ylämäkikin meni tosi kivasti kun Mörri kiskoi mua kuin kivirekeä perässään ja mä nauroin ääneen. Tää on kyllä niin hauska polle!

Tallitiellä en uskaltanut päästää Mörriä irti, tai se olisi varmaan singonnut itsensä täysiä pihalle asti. Siispä tein niin, että talutin sen ensin mäkeä alas ja vasta ylämäessä laitoin riimunnarun Mörrin kaulalle solmuun siin, ettei se sotkeutuisi jalkoihin.

Lähdin kävelemään ylämäkeen, mutta hetken kuluttua tajusin ettei Mörri kulkenutkaan perässäni. Käännyin katsomaan ja siellä se seisoi ja tuijotti mun perään pettyneenä. Houkuttelin poikaa tulemaan, mutta ei, hän halusi nyt jotain! Viimein tajusin, Mörri tarvitsi luvan juosta! Heilautin päätäni, jolloin Mörri heilautti myös päätään. Sitten viskelin päätäni ja otin paikallani pari laukka-askelta, jolloin Mörri innostui. Wuhuu! Se viskeli päätään, veti sitä alas ja otti pikalaukat ylämäkeen ja minä nauraen perään. Mörri pysähtyi taas tasan tarkkaan yhden hevosenmitan päähän minusta, kääntyi ja jäi odottamaan. Porkkanan arvoinen suoritus!

Seuraavana päivänä tein saman jutun ja lähdin juoksuttamaan Mörriä. Meno oli entistä vauhdikkaampaa, tosin levadeja tai muita vastaavia ei kyllä nähty. Piaffia sen sijaan näkyi, kun oltiin niin tohkeissaan! Joka kerta kun otin harjasta kiinni, pää painui ja yritettiin laukalle. Siihenhän se on itseasiassa tottunut jo selästä käsin, eli kun Täti ottaa harjasta kiinni, niin sitten mennään lujaa!

Pariin otteeseen Mörri juoksi kuin täydellinen näyttelyhevonen tasan tarkkaan yhtä kovaa kuin mitä pystyin suht helposti juoksemaan. Ei kiilannut edelle, eikä jäänyt senttiäkään, juoksi vain mukana ja hidasti samalla tahdilla kuin minäkin. Takaisin tultua mulla oli aivan järkyttävä hiki päällä, tämähän käy jo ihan urheilusta! Ja aivan hurjan hyvä mieli oli, meillä selkeästi synkkasi ja Mörri otti Tätistään hieman kipinää... :D

Seuraavasta palkasta joudun ostaa juoksukengät itselleni, jos meinaan pysyä vanhan herran vauhdissa mukana. Hevosen kanssa ravaaminen on mahdottoman antoisaa meille kummallekin!