Joulun ajan touhuja

Aattona lähdimme aamulla talutuslenkille toivottamaan naapureille hyviä jouluja. Laitoin Mörrin Joulukuntoon, eli suitsiin kilikellot, päähän tonttulakki ja jalkoihin joulupintelit. Oli niin hienoa poikaa! Selän päällä komeili paksu kerros lunta, sitä nimittäin tuprutteli taivaan täydeltä joka hetki. Töggurillakin oli turpahihnassa kulkuset ja selässä muhkea lumipeite.

Lähdimme tietä pitkin tassuttelemaan ja tapansa mukaan Mörri alkoi pian raahautua perässä. Sitä saa oikeasti kiskoa sieltä perästä aina välillä! Lumisella tiellä oli uutta pehmeää vastasatanutta lunta yli nilkkoihin ja vain yhdet auton jäljet, joten päätin vaihtaa osia. Laitoin ohjat Mörrin kaulalle ja siirryin itse taakse ajamaan poikaa eteenpäin.

Johan alkoi tulla vauhtia kävelyyn! Mörri käveli reippaasti Töggurin jäljissä ja aina välillä vilkuili syrjäsilmällä että vieläkö se Täti tulee sieltä perästä. Näytti olevan kuitenkin hauskaa hevosella, se selkeästi hymyili käännellessään päätään puolelta toiselle ja saadessaan hetkeksi katsekontaktin kanssani.

Auton jäljetkin loppuivat ja tie oli koskematonta hötöistä lunta yli nilkkoihin. Mun oli hyvä kävellä viimeisenä ja aina välillä taputtelin Mörriä takalistoon ja kehuin hienoa poikaa. Mörri päristeli ja jatkoi matkaa, tällaiset reissut on sen mielestä kivoja!

Viimein tulimme kääntöpaikalle ja otimme hetkeksi pysähdyksen. Menin hieman kauemmaksi ja kaivoin kännykän taskusta, piti ottaa kuva Joulu-Mörristä!

Ei Mörri kauaa seissyt paikallaan, se tietää että kameran kanssa poseerataan hetki ja sitten saa porkkanaa. Ja nopeuttaakseen catering-palvelua, hän tulee jo valmiiksi ihan vierelle, kiitoksia vain!

Takaisin kuljimme samassa järjestyksessä ja tallilla Mörriä odotti muun ruoan mukana Margitilta saatu heppapipari, missä oli sokerikuorrutetta! Pipari oli iso, joten laitoin siitä puolikkaan rehun alle. Kyllä maistui pipari hyvältä, Mörri oikein kaivoi sen esiin myslin alta!

Tapaninpäivänä teimme pienen retken Kuuslammen suuntaan ja Tuulikki lainasi Töggurille Mörrin rungotonta satulaa. Töggurilla on tosi lyhyt selkä ja siihen on vaikea löytää sopivaa satulaa, mikä ei estäisi lapojen liikettä tai tulisi liian taakse. Mörrin satula on ollut mielestäni hyvä (ja halpa!) ja antanut paljon tilaa Mörrin kasvaa mittoihinsa. Silloin kun Mörri mulle tuli, se oli aivan liian laiha, joten kallista satulaa en halunnut ostaa. Sen olisi joka tapauksessa pitänyt mennä vaihtoon kun lihaksia tulee lisää jne, joten halpis-rungoton sopi meille siihen tilanteeseen. Alle toppasin paksulti lampaankarvaisen alustan ja siitä Mörri on tykännyt itsekin. Eikä sitten ole tullut ostettua parempaakaan satulaa, kun kerta tuo toimii edelleen ja me kummatkin tykkäämme siitä.

Ja koska satula oli Töksyllä lainassa, me menimme huovalla ja ratsastusvyöllä. Viime aikoina olen käyttänyt paljon satulaa, joten hetken aikaa oli kiikkerä olo. Mörrin tasainen askellus kuitenkin auttoi ja pian olimmekin jo rentona liikkeellä.

Kumpikin polle tuntui olevan meno päällä ja heti ensimmäisen sopivan kohdan tullessa Tuulikki ehdotti tölttiä, hän kokeilee satulaa vauhdissa. Sopii! Mörri lähti innosta soikeana raville ja mä istuin miten parhaiten taisin, meno oli aika haastavaa! Mörri kuitenkin huomasi että Tätillä oli hankalaa ja siirtyi hieman pienemmälle raville, vauhti ei tosin hidastunut pätkääkään. Siinä jo nauratti, päristelevä polle alla tuntui olevan "viljaa" täynnä!

Kaikissa sopivissa kohdissa otimme tölttiä tai ravia, Mörri vain oli niin innoissaan, ettei töltistä tullut yhtään mitään. Ei se mitään, mennään sitä mitä huvittaa, ei aina tehdä töitä!

Käännyimme takaisin ja Tuulikki ehdotti laukkaa ylämäkeen. Juu sopii meille! Mörri jo nosti toista etujalkaa, nytkö mennään! Tuulikki lähti edellä kauniilla laukalla ja Mörri porhalsi perään pää alhaalla ja viittä vaille pukkilaukkaa. Nauroin ääneen ja Mörri nosti päätään ja alkoi päristelemään laukan tahtiin. Pörh, pörh, pörh, pörh. Töggur jo hidasti vauhtiaan töltiksi, mutta Mörri ei olisi millään luovuttanut laukkaa pois. Se laukkasi edelleen, hidasti ja hidasti ja edelleen laukkasi ja sitten olimme käyntivauhdissa ja edelleen Mörri yritti laukata! Sitten sen oli pakko luovuttaa ja siirtyä käyntiin, ettei tasapaino olisi mennyt. Kuului masentunut puhahdus, hän olisi halunnut jatkaa vielä laukkaamista!

Koko matka takaisin oli varsin lennokasta, Mörri vaihtoi laukalle jo pienissäkin vauhdeissa, mitä se normaalisti menee ravilla. Mutta ei, nyt piti laukata. Tuulikkia nauratti kun mä nauroin ääneen, on hauskaa kun hevoset on innokkaita ja hieman hassullakin päällä. Mörrikin mukamas ryösti laukalle ravista, antaa palaa vain, jos kerta virtaa riittää!

Tallilla Mörri sai sitten toisen puolen piparista sekoitettuna ruokansa joukkoon ja kyllä se vain kummasti sen sieltä kaivoi esille. Samaten äitin... SIIS TONTTUMUORIN leipomat näkkärit upposivat loistavasti, ei sillä, minäkin kyllä pistelin yhden niistä poskeeni kun maistui ihan ilman voitakin.

Viimeiseksi jaoin heinät tarhaan, jolloin ihanainen Kelly neito seurasi mua kuin... noh... poni heinäkassia. Se on niin suloinen ja kiltti poniini! Ekan satsin sai Töggur, toisen kasan kauempana vei Mörri ja edelleen Kelly seurasi, tuleeko hänelle oma kasa? Tulee oma kasa ja vielä yksi ylimääräinen tänne ja kolme kasaa metsätarhaan. Riittää kaikille ja saavat liikuntaa siinä samalla. Sitten olikin aika siivota tallin käytävä lumista ja hetken vielä katselin heinää mussuttavia hevosia. Itselläkin oli tyytyväinen ja rauhallinen olo, mukavaa!

Annikan kanssa jouluratsastuksella

Olimme Annikan kanssa jo suunnitelleet varmaan kuukauden, että lähtisimme ratsastamaan kun lunta tulee. Nyt se päivä viimein koitti ja hämmästykseni oli suuri, kun Annika oli ennen mua tallilla! Oli ilmeisesti pikkasen intopiukeena tuo täti! :D

Haimme tallista kuolaimettomat kumpaisellekin ratsulle ja lähdimme kohti lumista tarhaa. Kelly-neito oli portilla odottamassa ja lähti seuraksi, kun haimme pojat tarhan kauimmaisesta nurkasta. Töggur näytti siltä, että hahaa, Tätillä on rompetta käsissä, hän ainakin haluaa ja aikoo päästä lenkille! Saimme ratsumme pyydystettyä siis varsin helposti ja lähdimme viemään niitä harjattavaksi. Kelly seurasi puuhiamme ja hetken kuluttua Tuulikkikin tuli katsomaan meidän touhuja.

Tuulikki mainitsi ottavansa kuvia Kellystä punainen rusetti päässä ja mulle tuli kiire antaa mun joululahjat hevosille! Olin ostanut kummallekin uuden riimun, Kellylle vaaleanpunaisen bling-riimun ja Töksylle siniraidallisen, pehmustettuja molemmat. Mietin hetken, että mahtuuko se Kellyn riimu neitokaiselle, shettis-kokoa se oli, mutta onko minishettiksellä erikokoinen pää? Hyvin se näytti kuitenkin sopivan suloiselle neidille.

Tuulikki tuli vielä kiskomaan satulavyötä kireämmälle, taidettiin viimeeksi mennä liian löysällä, heh. Autoin ensin Annikan satulaan ja kiristin satulavyön Mörriltäkin. Nää satulat kiristetään hieman eri tavalla, kun Töggurin satula on rungollinen ja Mörrin ei. Minäkin kipusin ratsuni selkään ja palkitsin kauniista paikoillaan olosta porkkanan palalla. Sitten olikin aika lähteä retkelle!

Kävelimme ensin autotietä Töggurin seilatessa tien laidalta toiselle ja Mörrin yrittäessä epätoivoisesti seurata pomon jälkiä. Hyvä ettei Mörri jo tuskastunut, päättäisi nyt missä kuljetaan! Meillä oli hieman hakusessa tämä kuolaimettomilla kulkeminen, mutta mikäs kiire meillä on opetellessa, koko retki aikaa! Hyvinhän poika oli mennyt kuolaimettomilla mun kanssa pellolla ja näytti se kuuntelevan nytkin.

Kovin pitkäpinnainen ei Töggur kuitenkaan ole, Annika tarkisti vielä Mörrin kaviot ennen puomia ja siinä olikin pollen kärsivällisyys koetuksella! Oikeesti, pitäs mennä jo!

Puomin jälkeen annoin Töggurille namin ja selitin Annikalle, että tästä lähdetään sitten nopeammalle pätkälle. Mörrihän oli päristellyt jo pitkään ennen puomia, se tykkää kyseisestä kohdasta ja odotti jo tohkeissaan. Varoitin kyllä Annikaa, että Mörri saattaa vaihtaa laukalle hyvinkin äkkiä, mutta että töltillä aloitettaisiin.

Otin Tögguria harjasta kiinni, pyysin mielestäni tölttiä ja yksi jalka taisi töltillä aloittaa, mutta loput jalat pinkaisivat laukalle... "Ohoh!" kerkesin hihkaista ja sitten mentiin! Hieman huvitti, Töggur päästeli menemään riemuissaan ja Mörri aivan peesissä mukana! Huumaavaa vauhtia kesti tienpätkän ja ylämäki lähestyi, joten nousin hieman pystympään. Töggur oli heti tarkkana, tiesi sen tarkoittavan hidastusta ja kun samalla löysäsin ohjia, Töksy siirtyi kauniisti käyntiin.

Käännyin katsomaan taakse ja näin Annikan onnellisen ilmeen, huh mitä laukkaa! Juu IHAN ei ollut tarkoitus lähteä kuin tykin suusta, mutta kuten Annikakin sanoi, hevoset tietää että tässä laukataan :D

Hieman myöhemmin käännyimme pois tieltä metsäpolulle ja takanani Mörri aloitti päristelyn. Että se hevonen tykkää metsästä! Se on niin onnellinen kun se saa mennä pöpelikössä, ihan sama mihin ollaan menossa, ollaanko yksin vai kaverin kanssa, mutta metsä on Mörrille "se juttu". Yksi päivä kun hain sitä tarhasta, Töggur ja Kelly olivat pellon puolella, mutta Mörri seisoi issessein tyytyväisenä kuusen juurella metsätarhan puolella. Vaikka niinhän se metsä on mullekin tosi tärkeä!

Tuulikki oli käynyt tekemässä polkua aika pitkälle Töggurin kanssa edellisenä päivänä, joten alku oli meille helppoa kauraa. Seurasimme vain jälkiä! Varoittelin ahtaista kohdista, mutta onneksi Annikalla ei ole samanlaisia polviongelmia kuin mulla yleensä, mullahan ne kolisee kaikkiin puunrunkoihin kolmen metrin säteellä. Mielestäni muistin aika hyvin suurimman osan jo tehdystä urasta, mutta muutamasta kohdasta olisin mennyt harhaan ilman jälkiä. Tämä osa metsästä oli ryteikköisempää, joten siellä ne kaikki pusikot näyttää samalta.

Piakkoin jäljet päättyivät, Tuulikki oli tässä kohtaa kääntynyt takaisin. Me jatkoimme matkaa ja polun kohdalla saattoikin huomata pienen painauman. Meillä oli hyvin aikaa ennen auringon laskua ja jos eksyisimme, pääsisimme aina samoja jälkiä takaisin. Mulla kuitenkin oli aika hyvä mielikuva polusta, vaikken ole sitä montaa kertaa mennyt. Mullahan ei ole suuntavaistoa mielestäni ollenkaan, mutta sieltä täältä tunnistin lumen alta ja puista muistiin jääneitä yksityiskohtia. Nämä pienet merkit varmistivat meidän olevan oikealla polulla ja menossa oikeaan suuntaan. Tuossa poikittain oleva puu, tuossa tuo kolmen rykelmä, tuossa tuttu pikkumäki, jne.

Jossain kohdassa hevoset pysähtyivät kuin seinään, samalla hetkellä viiden metrin päästä puun alimmilta oksilta lehahti valtava lintu lentoon pois päin meistä. Näin komean linnun ja olin tohkeissani, me nähtiin METSO! Töggur katseli linnun perään, Mörri puhahteli hieman hermostuneena, mutta otti sitten Töggurista mallia ja jatkoi rauhassa matkaa. Metsohan on niitä harvoja eläimiä, mitä Mörri pelkää.

Hetkeä myöhemmin Annika jo kysyi, että ollaanko me vielä oikealla polulla. Sanoin että ollaan, me ollaan käyty täällä aiemminkin. Samantien mulla oli polku hukassa ja kiersimme kaatuneen puun "väärää" kautta. Piti oikein seisahtua katsomaan, mulla oli sellainen mielikuva että olisi pitänyt mennä ylös. Hain katseellani jotain tuttua, taaksepäin näytti tutulta, joten kyllä me edelleen olimme kartalla. Viimein näin kohdan, mistä pääsisimme jatkamaan polulla ja johan sieltä löytyi ihmisenkin jäljet. Enää ei olla kaukana!

Vielä juuri ennen tietä oli kierrettävä kaatunut puu ja viimein pääsimme auratulle osuudelle. Tämä oli porkkanan paikka! Saatuaan herkkunsa molemmat hevoset päristelivät tyytyväisenä. Töggur oli hieman meno päällä, hän haluaa tuohon suuntaan! Mulla oli ollut tarkoitus mennä toista reittiä, mutta päätimme Annikan kanssa sitten lähteä Töksyn suosittelemaa reittiä.

Alamäen jälkeen pääsimmekin hieman töltille, mutta Töggur yritti pistää laukaksi. Yritin saada pojan takaisin töltille, mutta kun en saanut niin sitten pistettiin laukaksi. Hyvä siinä oli mennä, alusta oli lievää ylämäkeä ja kitkaa riitti, eikä se kovin pitkäkään pätkä ollut.

Käynnissä jatkoimme matkaa Töggurin ottaessa uudelleen seilauksen ohjelmistoonsa. Kerroin sille, että hän nyt kyllä moninkertaistaa kävelemänsä matkan, mutta se vissiin oli kivaa tai tarpeellista. Mietin kyllä että olisiko sillä pissittänyt, mutta ilmeisesti joulun kunniaksi torttuja siltä ilmaantui.

Jossain vaiheessa tulin alas selästä ja kävelytin Tögguria ja Annikakin antoi Mörrille lepotauon. Siinä kävellessä soitin Tuulikille ja kerroin että Töggur halusi tälle reitille, joten mehän tottelimme. Eli että myöhästyisimme siitä sovitusta puolella tunnilla, ettei tarvitse hätääntyä, emme ole eksyksissä! :)

Hieman myöhemmin Annika nousi takaisin Mörrin selkään ja mä yritin kanssa samaa Töggurin kanssa. Juu ei. Maailman suuurkeeeeiiin selkäännousija! Jatkoin matkaa taluttamalla ja mietin mistä pääsisin nousemaan satulaan. Mä en tarviisi kuin ihan pienen avun! Viimein Annika ohjasi Mörrin Töksyn viereen pitääkseen jalustimesta vastaan kun nousen selkään. Mä kampesin itseni väkisin sinne ylös, nää talvikamppeet ei kyllä yhtään auta asiaa!

Töggurin askel oli reipas ja välillä Mörri otti ravilla kiinni. Tulimme mutkaan, mistä Töggur meinasi mennä polulle. Mulla oli mielikuva, että Tuulikin sisko oli kertonut siitä pääsevän oikaisemaan. Mutta kun en ole sieltä koskaan mennyt enkä tiennyt ojista mitään, niin kiersimme tien kautta.

Katsoin, että tuossa olisi ihan hyvä pieni laukkapätkä ja Töggur innostui. Se oikein veti pään pitkälle ja pinkoi niin että unohti varmaan hengittääkin! Meno kuitenkin talttui melkein saman tien, kyseessä oli kiva lyhyt pyrähdys!

Käännyimme toiselle tielle ja pian olimmekin ihmisten ilmoilla. Hihkuimme "Hyvää Joulua!" koiraa ulkoiluttavalle pariskunnalle ja saimme hyvänjoulun toivotukset takaisin vilkutusten kera. Jatkoimme autotielle ja loppumatka menikin kävellessä ja taluttaessa. Töggur meni nätisti talutuksessa, eikä muuten hoksannut kerjätä autonamia! Autojen ohituksista saa Tuulikin kanssa namin, mutta se jäi nyt Töksyltä huomaamatta! Tai sitten herra on oppinut mistä mun kanssa saa namin ja mistä ei saa namia. Taitaa olla fiksu poika, tää Töggur!

Pääsimme nätisti tallille ja riisuimme ensin satulat pois ratsuiltamme. Ei ne kyllä ihan pahasti olleet hionneet, sitäpaitsi me käveltiin aika paljon. Alun metsäpolku oli rankka, mutta muuten aurattua tietä oli hyvä ja helppo mennä. Laitoimme loimet kummallekin ja heposet saivat ansaitut ruokansa. Sillä välin vein Töggurin satulahuovan kuivumaan ja hain samalla lämmintä vettä ämpäriin, Mörri nimittäin söi janoonsa lunta matkan varrella. Se joikin sangosta puolet, loput kippasin lämmitettyyn juoma-astiaan tarhaan.

Veimme heinät tarhaan ja jaoimme ne kasoihin sekä pellon että metsän puolelle. Saavat siinä sitten liikuntaa kun hakevat uutta heinäkasaa. Me sen sijaan haimme autoista lahjat, mitä olimme jo arvuutelleet Annikan kanssa. Mehän saimme Annikalta jo aiemmin yhden joululahjan, koska tarvitsimme niitä, eli tosi hienot ohjat missä oli reilusti kaipaamiani "stoppareita" ja kumilankaa grippipintana. Olivat käytössä tänäänkin. Ja nyt Mörri sai iloisen keltaisen heijastinriimun, se sopii aivan täydellisesti äitin ompelemaan heijastinloimeen! Uuden riimunnarunkin saimme ja kiinnitin sen tietenkin riimuun. Vanha taitaa mennä pesuun! :) Mörri antoi Annika-tätilleen kalenterin (missä oli meidän kuvia), sitä Annika tarvitsee Vinur-hepan kanssa. Mä annoin Annikalle niskasuojan, sellaisen Back-on-Track-tuotteen, mistä Annika toivottavasti saa apua helposti jumiutuviin hartioihinsa.

Lahjojen jaon jälkeen oli vuorossa salaperäisesti satulahuoneeseen ilmaantunutta lämmintä mehua termarista ja Tuulikin leipomia heppapipareita. Kyllä maistui! Tuulikki on aivan ihana ihminen, huolehtivainen ja huomaavainen!

Olimme molemmat Annikan kanssa väsyneitä, mutta hymyt olivat herkässä. Kyllä se vain niin on, että hevosten kanssa sielu lepää, välillä päästellään hirmuista vauhtia ja välillä seistään ihailemassa kuutamoa. Silkkaa ihanaa luxusta!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!

Toivottavat Anka ja Mörri

Pieni, hauska työretki

Tällä kertaa oli mielessä lyhyt lenkki, mutta työteliäs sellainen. Hain Mörriäisen tarhasta ja laitoin ratsuni tosi nopeasti valmiiksi. Ei mene aikaa putsaukseen kun on maa valkeana, ihanaa! Kavioihin meni enemmän aikaa kuin harjaukseen! :D

Töggur katseli portilta ja olisi selkeästi halunnut mukaan. Sanoin sille, että me mennään tällä kertaa Mörrin kanssa kaksistaan. Kuultuaan tämän Töggur vilkaisi merkitsevästi Kellyyn ja käänsi sitten päänsä takaisin mua kohti kuin sanoakseen "Katsos Kelly, kuinka ikävä ihminen!"

Kipusin oman ratsuni selkään ja koska olin suunnitellut työn tekoa, tein sen asenteella. Mörri oli oitis mukana juonessa ja lähti reippaasti tallilta tietä kohti. Tielle päästyämme hevoseni pisti päänsä alas ja röhkäisi, hymyilytti, tietääkö se jo mitä aiomme tehdä?

Annoin Mörrin kulkea omaa tahtiaan hetken ja aloitin sitten patistaa poikaa nopeammalle käynnille. Kun olimme menneet reippaasti jonkin matkaa, annoin pojan hidastaa normivauhtiin. Hetken kuluttu pyysin taas tempoa lisää ja palkinnoksi rennompaa menoa. Temponvaihteluita tehdessä Mörri alkoi päristelemään, tää on kivaa kun Täti vaatii ja on tiukkana!

Yhdessä kohtaa Mörrillä oli jo innostus ponkaista juoksuun, mutta edelleen pyysin vain nopeampaa käyntiä. Ja sitten taas hidastimme. Pyysin pysähtymään ja päästimme kapealla tiellä erittäin varovaisesti ajavan auton ohi. Sitten jatkoimme taas harjoituksia.

Ajattelin kokeilla ravia, koska Mörri oli jo ollut lähdössä, ja Mörrihän lähti. Menimme kunnon isoa selkeää ravia, jota poika menee yleensä vain satulan kanssa ja erittäin innostuneena! Hymyilin leveästi ja kehuin samalla kun kevensin kuin isonkin hevosen selässä.

Vielä pari käynnin tempon vaihtelua ja sitten pyysin kääntymään takaisin. Mörri kääntyi hieman nihkeästi, mutta kun pyysin reippaampaa käyntiä, Mörri totteli auliisti. Sitten yritin töltille, mutta Mörri oli meno päällä ja ravilla jatkoimme hetken matkaa. Jahas, vai niin, mennään sitten ravisiirtymisiä!

Sopivissa paikoissa otimme pieniä ravipätkiä ja aina takaisin käyntiin. Mörri oli sitä mieltä että pidempäänkin voisi ravata ja kun seuraavan kerran pyysin ravia, sain sitä. Niska kauniilla kaarella vanhaherra lähti vetää ravia isolla askeleella ja vain venytti askeleita lisää! Onkohan olemassa liitoravi?!? Mulla oli niin hauskaa että nauraa hihittelin siellä mennessä ja kehuin Mörriä, joka vain innostui ja ravin tahtiin selitti "Pörh, pörh, pörh, pörh!"

Viimein saavuimme takaisin tallin risteykseen ja Mörri pysähtyi. Ei tässä vielä mikään kiire olisi tallille kun kerta kivaa oli. Seisoimme hetken kuuntelemassa hiljaisuutta, kaukana alkoi kuulua auton ääni, joka kuitenkin katosi pian uudestaan. Naapurin talo oli myös uteliaisuutemme kohteena ja nuuskimme yhdessä ilmaa.

Tallilla otin Mörrin varusteet ja annoin ruokavadin valkosipulilla höystettynä. Sillä välin rapsuttelin innokasta Penni-koiraa, joka oli päässyt isännän kanssa pihalle vesiä tuomaan. Se on kyllä niin ihana koira, vein välillä jakkaran takaisin talliin ja takaisin tullessa oltiin kuin ei oltaisi nähty ainakaan viikkoon!

Mörrin syötyä vein sen takaisin tarhaan, jossa Töggur ja Kelly jo odottivatkin. Otin heinäkassin ja lähdin viemään sitä heinätarhan puolelle, jolloin Töksy lähti seuraamaan. Jaoin heinät sopiviin kasoihin ja hihkuin Mörrille ja Kellylle että tulevat myös syömään. Kelly pistikin töpinäksi, se pyyhälsi hame hampaissa niin läheltä mun jalkoja, että meinasin pyörähtää kuin ballerina!

Siivosin jälkeni tallilla ja hymyilin, mulla oli älyttömän hyvä fiilis tuosta ratsastuksesta. Mörri osaa olla tosi hankalakin välillä, mutta kun se on hyvällä päällä, se on maailman paras polle. Itsepäinen ja ihana poika pitää mut varpaillaan, eikä maailmassa ole yhtään hevosta johon Mörriäisen vaihtaisin!

Talvista touhua

Hui että tämä aika taas menee kuin siivillä, kuten tuntuu Mörrikin menevän! Vauhtia piisaa oitis kun lunta tuli, Mörriäinen on aivan yhtä talviolento kuin minäkin. Olemme käyneet Töggurin kanssa retkillä ja minäkin olen päässyt Töggurilla ratsastamaan. Tuulikki sanoi huomanneensa, että Töggur on paljon pirteämpi kahdesta syystä, eli talvi ja Mörri.

Eräskin päivä Töggur meni edellä hurjaa laukkaa ja Mörri pinkoi perässä. Siirryttyämme käyntiin Tuulikki sanoi, että Töksy jäi kuuntelemaan takaata kuuluvia laukka-askeleita, se kun on niin paljon mennyt yksin. Mäkin huomasin, että Töggur oli kääntänyt päänsä nähdäkseen takana laukkaavan Mörrin.

Töggur on myös jo oppinut odottelemaan Mörriä ja asia huvittaa mua suuresti. Joka ainoa hevonen, joka meidän edellä menee, oppii hyvin pian odottelemaan Mörriä! ;-)

Mä olen sen sijaan oppinut tosi hyvin menemään satulankin kanssa silakaksi Mörrin selkään, jos ahtaissa paikoissa puut on liian lähellä mun polvia. Mörri tietää mitä silloin pitää tehdä, eli jatkaa kuten normaalisti. Normaalistihan se pysähtyy, kun otan jalat jalustimista. Mitenhän se senkin erottaa...

Nyt on ollut tosi ihanaa mennä, kun on lunta. Viime lauantaina työkaverini Kati tuli Mörryköimään ja mä lainasin Tögguria alleni. Tämä oli nyt toinen kerta, kun olin Töksyllä liikkeellä ja nyt löytyi nopeammin se yhteinen sävel. Ekalla kerrallahan mä olin aika ihmeissäni, tällä on NIIN eri käyttöohjeet kuin Mörrillä ettei tosikaan! Onneksi sentään pari samaa oli kummallakin, etunoja vähentää vauhtia ja jalustinten irtoaminen pysäyttää pollen. Hyvä juttu!

Lähdimme Katin kanssa katsastelemaan uutta reittiä, joka lähtisi tutun reitin varrelta. Alkumatka oli käyntiä ja huomasin jo alussa että raippa jäi kotiin. No ei se mitään, risukkoa löytyy matkan varrelta jos tarvitsee. Viimein pääsimme tielle, jossa ei kulje autoja, joten porkkanapalkinnon jälkeen sanoin Katille että aloitan töltillä tai jollain, ja sitten nostetaan laukka.

Töggur lähti kauniisti töltille, kovensi vauhtia ja kun annoin merkin, poika pyyhälsi laukalle. Voi että kuinka kiva laukka sillä on! Kuulin perästä Mörrin päristelyn ja huvitti, oli sekin poitsu tohkeissaan! Tosi hienosti kuunteli Töggur ohjia kun pyysin hidastamaan ennen pientä mäkeä, se kun oli erittäin epätasainen lumen alta.

Kysyin Katilta, että miten oli mennyt, ja hän ihmetteli että niin pienet hevoset menee niin kovaa ja hämmästyttävän hyvin pysyvät pystyssä! Juu, nämä kun on issikoita ja vannoutuneita maastopelejä! Tai Mörri on vain ja ainoastaan maastomopo, Töggurilla on kyllä kisattukin. Utelin että otettaisiko vielä toinen laukkapätkä, ja kun sain myöntävän vastauksen, otimme uusiksi. Nyt vain taisi olla niin, että Töggur siirtyi suoraan laukalle käynnistä, kiihdytti ja sitten me jo viiletettiin hangen peittämällä tiellä ihanan kovaa vauhtia! Hymyilytti, ihanaa, mahtavaa! Hidastaessani huomasin jotain hassua, otin pieniä pidätteitä, istuin alas ja yhtäkkiä Töggur oli edelleen samassa vauhdissa, mutta passilla! WOW! Siitä sitten hidastimme (varmaan vastoin sääntöjä) samalla askellajilla käyntiin, saattoi olla hetki tölttiä välissä. Hyvänen aika, nyt olen mennyt passiakin noin kova vauhtia!

Kolmannenkin laukkapätkän otimme, se oli jo selkeästi hitaampi hevosten saatua suurimmat innot purettua. Käynnissä jatkoimme pitkän matkaa, kunnes tulimme ojalle. Töggur oli sitä mieltä että se on aivan kauhea paikka eikä siitä pieni hevonen pääse MITENKÄÄN yli. Kannustin Tögguria puheella, hieno poika, hieno poika, siitä vaan yli, oikein hyvä, ja annoin ihan minimaalisia pohkeita ja välillä pieniä naksutuksia. Välillä Töggur kasasi itsensä hyppyyn, mutta yritti sitten kääntyä pois, jolloin pienellä ohjan liikkeellä käänsin pään takaisin hyvään kohtaan ja aloin kehumisen ja muun alusta. Kesti aikansa, mutta loppujen lopuksi Töggur ("HIEno POika, NIIN hieno POika!") hyppäsi Grand Canyonin yli. Palkitsin rohkean ratsuni porkkanalla ja sivusilmällä katsoin Mörrin nuuskaisevan ojaa ja astuvan tyynesti yli. Niih, hieman on eroa pojilla luonteessa!

Lähdimme etsimään polkua ja kumpikin hevonen päristeli mennessään. Oli kiva päästä uudelle reitille! Seurasimme kiemurtelevaa polkua, jonka joku oli ystävällisesti jo kävellyt lumesta auki. Etummaisena ratsastajana onnistuin saamaan kaikki lumet niskaani, mutta mulla oli kivaa. Kati tuntui tykkäävän myös, puskaratsastus ei tainnut olla hänelle tuttua! Sanoin että Mörrillä voi irrottaa ohjat käsistä, jos tarttee kumpaakin kättä oksien tai runkojen varomiseen, Mörri kulkee perässä vaikka ilman niitä ohjia.

Tulimme isolle kalliolle, mistä ei päässyt eteenpäin. Katsoin jalanjälkien kiipeävän rinteeseen, joten lähdimme seuraamaan niitä. Tulin alas selästä ja talutin Tögguria ylös. Kati teki samoin ja ihailin hevoste nelivetoa, mullekin olisi kelvannut toisetkin jalat siinä vaiheessa! Pääsimme kallion yli, mutta tietä emme löytäneet. Arvelin sen olevan pelkkä ruohottunut ura, mikä oli lumen peitossa, mutta en nähnyt sopivaa aukkoa mihinkään. Loppujen lopuksi ei auttaanut kuin kääntyä takaisin.

Pääsimme kalliolta hyvässä järjestyksessä alaskin ja kipusimme ratsujemme selkään. Olimme kaikki neljä puskailijaa aivan hikisiä, se on kuulkaa raskasta kiivetä lumista metsää pitkin ylös ja alas! Töggurin askel oli ripeä, se taisi jo haluta kotiin!

Ensin esteenä oli kuitenkin se samainen oja. Nyt menimme Grand Canyonista Vantaanjoeksi kutistuneen ojan yli jo paljon nopeammin ja annoin kovasti kehuja ja monta porkkanaa noin reippaasta suorituksesta. Mörri sen sijaan pysähtyi juomaan, janotti tää tarpominen. Sitten se heilutteli ylähuulellaan vettä, jonka jälkeen se vain astui ojan yli. Voi hyvänen aika...

Käynnissä jatkoimme pitkän matkaa, eikä oikein Töggurilla tuntunut olevan enää laukkahaluja. Ei se mitään haittaa, mennään sitä mitä jaksetaan, tassa mitään kiirettä ole. Käyntiä otimme paljon, kunnes tuli viimeinen mahdollisuus laukkaan. Kysyin Töggurilta, että olisko töltti tai ravi mitään, mutta ei, nyt mennään laukalla! Selvä! Laukkasimme pienen pätkän, mutta tuli kiire hidastaa ennen tien sulkevaa puomia, ettei mene estekisaksi koko homma. Mietin että pitää odotella sitä Mörriä, mutta hups, siinähän se oma innokas pallero oli ihan vierellä, ja aivan tohkeissaan!

Loppumatka meni käynnissä, juttelimme naapureille ja mä tulin alas kävelemään loppumatkan. Oli aikakin, tuo Töksyn satula kun ei ole niitä pehmoisimpia ja polvi natisee! Kun on tottunut Mörrin pehmoiseen satulaan, niin runkosatula on aika kovan oloinen.

Kävely teki hyvää ja tallilla otimme varusteet pois hevosilta ja laitoimme loimet kummallekin hikiselle pollelle. Kumpikin sai valkosipulia ruokansa joukkoon, joten maiskutus ja kuolan määrä oli taattu. Jaoimme vielä Katin kanssa heinät tarhaan ja annoimme Kelly-neidolle porkkanaa, olihan hän pitänyt hyvin vahtia sillä aikaa kun pojat olivat töissä. Oli mukava nähdä hevosten tyytyväiset ilmeet, niiden mielestä oli kiva päästä paahtamaan ihan kunnolla! Ja fiilis oli hyvä ratsastajillakin! :D

Vauhtia riittää!

Tuossa viikolla taas sattui ja tapahtui, maanantaina oli vuolu (meni hyvin!) ja keskiviikkona ähkyepäily. Sillä mitään ähkyä ollut, herra oli vaan syönyt itsensä sen verran täyteen että oli pakko ottaa unoset! Pelästytti kyllä todella kun yhtäkkiä porkkana ei maistunut ja hevonen meni makaamaan. Siellä ihmiset kuunteli korvat hörössä suolistoääniä, mutta toinen vain makoili turpa maassa ja korvat rentoina, hän nyt kyllä ottaa tirsat, sanotte mitä sanotte! Kelly-neito tuli valvomaan ystävällisesti rohkean ruunan unia, puolta tuntia myöhemmin oli unet nähty ja porkkanakin jo maistui! Kamala pelästys se oli, mutta ymmärrän hyvin tunteen, varsinkin kun joulu on taas tuloillaan hurjine ruokamäärineen! Mitähän jos tänä jouluna söisi hieman vähemman? (BUAH-hah-haaa!)

Päätin kuitenkin antaa nyt viikonloppuna Mörrille pellavapuuroa, ihan vain varmuudeksi. Netistä olen lukenut, että monella tallilla on ollut hiekkaähkyjä ja pikkasen tuli katsottua rautavatsaista Mörriä toisella silmällä. Ostin Racing-sarjan Action Vimin-pullon myös, kun siinä on myös B-vitamiineja. Jos vaikka piristäisi. Jätin sen normikivennäiset vähemmälle, ettei vaan tule yliannostusta vitamiineista. Tosin en laittanut puuron sekaan täyttä määrää vitamiineja, kun annan niitä kivennäisiä kuitenkin viikolla.

Hevosen ruokinta ei ole niitä yksinkertaisimpia, mutta kovasti olen yrittänyt ottaa oppia "Ruokinnalla tuloksiin 4"-kirjasta. Hevosille suunnitelluista määristä olen vähentänyt jonkin verran pois, ja viimeisimmän verikokeen tulokset olivat melkoisen rohkaisevat. Mörrillä oli itseasiassa loistavat veriarvot, ainoastaan hemoglobiini oli alhainen. Se saattaa olla luonnostaan matalampi, mutta joka tapauksessa sekin arvo oli normaalien rajoissa.

Tänään suuntasin sitten tallille kainalossani kipollinen puuroa, joka oli maustettu vitamiiniliuoksella, merisuolalla ja leseillä. Niitä leseitä oli vain ruokalusikallinen, herra kun kerta tykkää siitä. Porkkanoitakin oli mukana, tosin vasta tallilla huomasin, että olihan niitä siellä ennestäänkin. Ja Tuulikki oli kerennyt ostamaan ison säkin porkkanoita!

Ei muuta kuin hevosen hakuun metsätarhasta ja harjaamaan! Takaliston päällä oli taas hieno kerros hiekkaa, kyllä poitsu jaksaa kieriskellä yhä matalammassa hiekkakasassa! Kaviot olivat kunnossa ja laitoin satulan selkään, koska olimme lähdössä Töggurin kanssa liikkeelle.

Lähdimme kohti kesälaitumia molempien hevosten päristellessä tyytyväisenä. Töggurkin innostui hieman kun otimme pätkän ravia, sen mielestä tie on todella tylsä. Heti puomin jälkeen Töggur pisti jalalla koreasti ja siitäkös Mörri innostui! Se vetäsi pään alas ja lähti pukkilaukalla Töksyn perään! Mörrin askellajien perusteiden mukaisesti MYÖS pukkilaukka on tasaista (kuten ristilaukka, gepardi ja kaikki muutkin) ja mua lähinnä nauratti. Yritin olla kuitenkin vakavan oloinen, kun sanoin matalalla äänellä että "Nooh, Mörri.." Siinä vaiheessa olimme tulleet jo 30 metriä intopiukeeta pukkilaukkaa ja Töggur edellä alkoi hidastaa. Hieman huvitti, Mörri oli niin tohkeissaan, että melkein tööttäsi Töggurin ahteriin!

Kävelimme hetken ja sitten lähdimme uudestaan etenemään vauhdilla. Mä olin jo varautunut lyhyemmin ohjin ja Mörri porskuttikin hetken töltillä, ihan vain liikkeelle päästäkseen. Annoin ripauksen ohjaa, jolloin siirryimme nopealle raville, josta hetkisen kuluttuapyyhälsimme laukalle. No niin! Nyt menimme sitten hienoa laukkaa, Mörri oikein kiri välillä Tögguria ja selkeästi nautti kovasta menosta.

Hetken aikaa kävelimme ja vastaan tuli neljä nuorta naista rinkat selässä. Mörri ei ollut moisista ihmisistä moksiskaan, noita on nähty vaikka kuinka ja paljon. Töggur sen sijaan ihmetteli että mitä noi Notre Damen kellonsoittajaa muistuttavat otukset oikein ovat! Se oli sitten Mörri, joka joutui jatkamaan matkaa edellä, koska noin hurjia otuksia Töggur on harvoin nähnyt! Mörri oli vain lähinnä sitä mieltä että kyllä niissä repuissa on varmasti pookkanaa, hän tietää kun Tätilläkin on aina välillä tollainen reppu selässä.

Mörrin mieli teki kesälaitumelle ja se meni tosi reippaasti keulilla. Oikeastaan se oli viittä vajaa töltissä ja siirtyi sopivassa paikassa raville, kun hieman otin ohjista. Töggur meni ohitse ja Mörri antoi mennä, sillä kun ei ole mitään kisaviettiä. (Hassua, kuinka samanlaisia olemmekaan!)

Pian jouduimme hidastamaan, kun tulimme Iso-Antiaksen kohdille. Antiakseen laskeva oja oli leveämpi kuin ikinä muistan nähneeni ja vettä virtasi kunnolla. Huh, mistä tuota vettä oikein riittää! Töggur kääntyi takaisin päin ja odotin Mörrin kääntyvän kanssa. No Mörripä meni tutkimaan, ettei tuosta vain pääsisi vaikka yli? No ei siitä pääse, kun se puolikas tukkiakin on siirretty muualle, sitä pitkin oltaisiin kyllä voitu päästä. Hetken aikaa Mörri vastusti kääntöä, mutta luovutti sitten.

Tuulikki kysyi hetken kuluttua, että masentuiko Mörri ja kerroin että Mörri puhahti. Hevosilla on pitkä muisti ja tässä ollaan oltu vasta kolme viikkoa uudessa tallissa, eli ei ihme, jos vielä vanha lauma on mielessä. Sen olen kuitenkin huomannut, että Mörri mielellään tulee takaisin Tuulikin tallille, eli ei koe paikkaa mitenkään pahaksi. Ja päätellen sen pään kunnosta ennen harjausta, se oli taas halaillut jotain kuusta ja saanut kaiken maailman naavaa korviensa väliin ja silmien ympärille. Ja hännässä sillä oli sammalta!

Päästyämme tasaiselle otimme hieman lisää vauhtia, eli menimme ensin kiitoravia ja sitten nätisti laukkaa Töksyn perässä. Vimonen pätkä ennen puomia otettiin ravilla, mikä oli sen verran vauhdikasta taas, ettei auttanut muu kuin seistä jalustimilla kun ei keventäminen onnistunut.

Puomin kohdalla oli samat 4 nuorta, joita Töggur edelleen katsoi hieman vinoon. Tuulikki neuvoi heitä määränpäähänsä ja mä ehdotin Tuulikille, että käytäisiin katsomassa mitä sivutiellä on. Hän oli nimittäin tullessa kertonut että siellä olisi hyvä tölttipätkä! No sinne siis ja Töggurilla moottori käyntiin! Niin lähti Mörrikin, ensin ravilla meikä seisten jalustimilla ja sitten siirryimme laukalle. Ai kuinka ihana pitkä pätkä laukkaa! Tie kaartui vasemmalle ja nousi samalla, otimme vauhtia ja tie nousi ja kaarteli lisää. Wuhuu!

Hetken hengähdimme tien päättyessä ja käännyimme takaisin. Olin tosi innoissani, toi oli mahtava pätkä tulla! takaisin kävelimme koko tien pituuden ja ohitimme tas nuoret retkeilijät. Töggur ei väistänyt ollenkaan, kokeili vissiin rohkeuttaan, uskaltaako hän mennä NOIN läheltä! Mörri viis veisasi, sen nenä oli Töggurin hännässä kiinni toiveikkaana, jos vaikka raville päästäisiin.

Eiköhän tässä ole juostu jo aivan tarpeeksi. Suunnistimme takaisin tallille ja loppumatkan tulin kävellen itsekin. Mörri päristeli tyytyväisen oloisena, juokseminen on kivaa! Puuroa hyvän liikunnan päätteeksi porkkanan, leivän, myslin ja valkosipulin kera, oli kuulkaa pollella muikea ilme! En muista milloin viimeeksi olen sille antanut valkosipulia, mutta näytti maistuvan erityisen hyvälle!

Tuulikin kanssa veimme heinää metsätarhaan sillä aikaa kun Mörri vielä söi. Vein ratsuni otsatukasta taluttamalla tarhaan eväiden loputtua ja jäin katselemaan. Uih, ihana hiekkakasa, tuntui Mörrin ilme sanovan ja se kierähti nautinnollisesti kyljelleen kasan viereen. Välillä se meni ympäri, jolloin se ponkaisi takaisin ympäri ja viimein ylös tolpilleen kunnon pudistelun kera. Jahas, vai niin, ei ollut täydellinen putsaus, joten ei muuta kuin häntä alamäkeen ja pää keon huipulle, tässähän voi piehtaroida ihan sivuttainkin! Oi hyvänen aika, taitaa hiekat olla tasoitettu pitkin tarhaa ens viikonloppuun mennessä! :D

Viimein metsään!

Lauantaiaamu valkeni harmaana, mutta se ei haitannut. Olinhan ajelemassa kohti mainiota otusta, joka on vienyt sydämeni aikaa sitten, siis Mörriä. Mukana oli pilkottuja porkkanoita pussissa ja muutamat kuivatut ruisleivät työkaveriltani Katilta, joten ruokahuolto pelaa.

Ajoin varoen tallin pihalle ja syytä olikin varoa, ihana Penni-koira oli innoissaan tulossa täydellä vauhdilla vastaan! Tuulikki kutsui koiran pois ja sain parkkeerattua autoni, minkä jälkeen sainkin sitten onnellisena kiemurtelevan hauvelin kintuilleni! Miten se koira taipuukin noin mutkalle! Penni saa väkisinkin hymyn naamalle, se on niin tohkeissaan kun ihmisiä tulee kylään!

Kysyin Tuulikilta että lähtisikö hän mukaan lenkille ja mukavasti sainkin myöntävän vastauksen. Hain siis oman polleni tarhasta, tosin ensin juttelin Kelly-neidolle, sitten Mörrille, sitten Töggurille ja vasta sitten otin Mörrin kiinni. Olin kovin tyytyväinen kun se lähti niin iloisesti mukaan, kiva päästä lenkille! Kelly jäi katselemaan, muisti vissiin edellispäivänä syöneensä samalta kasalta heinää Mörrin kanssa.

Siinä on ollutkin mulle taas yksi ilon aihe, Mörri on saanut Kellyn lounaalle! Hyvä kun pieni söötti ujo neito uskaltaa syödä herrasmiehen kanssa samalta kasalta! Ihanaa! Toisen ilon aiheen Tuulikki kertoi hetkeä myöhemmin, Mörri oli selkeästi nukkunut karsinassaan. Se on siis ymmärtänyt että se voi rauhassa siellä viettää luppoaikaa (minkä syömiseltään kerkeää), vaikkei ole aiemmin öitä sisällä viettänytkään. Pitkin pituuttaan se poika on ollut joka päivä metsätarhan sammaleikossa, viimeeksi oli Töggur ollut vartijana.

Nyt sitten hain harjan ja kaviokoukun ja pian olikin puhdas polle valmiina ratsastukseen. Tuulikki kertoi suunnitelleensa reitin, missä olisi paljon metsää ja päätin pistää vain huovan Mörrille. Ja matkaan!

Mörri päristeli kun menimme "oikeaan suuntaan", eli metsää päin. Vielä enemmän se oli tohkeissaan kun tajusi pääsevänsä siihen metsään mitä se katseli jo heti ekana päivänä muuton jälkeen! Hyvänen aika kun oli hienoa mennä metsässä, Mörri päristeli, nuuski, katseli, tutki ja päristeli lisää! Se pisti ihan vauhdilla pysyäkseen Töggurin perässä, siinä nimittäin on nopein kävelijä mitä olen ikinä nähnyt!

Mä nautin menosta, juttelimme ja Tuulikki kertoi taas paikoista ja mistä voi mennä ja kaikkea. Mä olin vain ihmeessäni että miten mä tätä reittiä ikinä muistan, mutta ehkä se tulee ajan kanssa. Kiertelimme pitkin poikin metsäpolkuja ja metsäautotien pätkää, kunnes tulimme pienelle aukealle hiekkatien varrella.

Aukean toiselta puolen tuli tien yli mies kartta kourassaan. Pyörä täysine satulalaukkuineen ja juomapulloineen oli aukean reunalla odottamassa ja me pysähdyimme juttelemaan. Töggur kohteliaasti seisoi juttelemassa miehelle, mutta Mörri alkoi pian jo kyllästyä. Se siirtyi heinän kimppuun ja viimein lähti kävelemään reippaasti tietä pitkin, mitä sitä seisoskelemaan kun voi mennäkin!

Mörri meni komeasti keulilla jonkin aikaa, mutta raville ei lähtenyt ennenkuin Töggur siirtyi vierelle. No siitähän kumpainenkin hieman lämpeni ja hetken kuluttua olimme Mörrin kanssa jo laukassakin! Huvitti, oli poika lämmennyt tuolla rankassa maastossa! Intoa piisasi myös alamäkiin ja piti ottaa niitä ohjia jo ihan kunnolla käsiin, ei sitä nyt tuolla tavalla alas mennä! Mörri oli hieman erimieltä asiasta, onneksi sillä on kuitenkin tasaista tuo meno, jopa sinne alamäkeen. Ja sen jälkeen olimme jo taas vauhdissa, mä vain pidin kiinni ja hymyilin, antaa mennä jos on mennäkseen!

Viimein Töggur pysähtyi pienelle aukealle ja mua nauratti, hikihän tässä tuli kun oli vain se huopa alla! Tuulikki totesi että hyvin sä pysyt siellä ilman jalustimia. Kyllä tämä polle opettaa!

Käännyimme takaisin kun huomasimme pari autoa, joista tuli metsästäjiä ulos. Tjahas, se on sitten peuranmetsästys käynnissä! Pian vastaan tulikin mies metsästyskoiran kanssa, joka kertoi missä porukat ovat, joten pääsisimme hyvin meidän omaa reittiä takaisin tallille.

Mä niin nautin siitä metsästä! Siellä on sammaleikkoa ja varvikkoa ja kuusia (ja takki täynnä neulasia), pieniä puroja ja kaatuneita puita piti ylittää ja Mörri hoiti kaiken kerrassaan täydellisesti. Tietenkin hoiti, onhan sillä kokemusta moisesta enemmän kuin monella ihmisellä! Parissa kohdassa olin tosi onnellinen kun olin laittanut vain sen huovan, oli niin kapeita kohtia että oli pakko vetästä itseni silakaksi Mörrin selkään. Satulan kanssa mulla olisi polvet kolhiintuneet taas mustelmille, jotenkin sen kanssa mä en osaa varoa niitä puita.

Yhdessä kohtaa Mörri oli yhtäkkiä tosi varuillaan. Ilmeisesti siellä oli peuralauma ja Mörri nuuskutti ilmaa ja katseli sinne tiettyyn suuntaan. Sitten se kiiruhti Töggurin perään ja vielä pitkään katseli taaksensa. Kun pääsimme kallioille, se alkoi uudestaan nostelemaan päätään ja mä tulin alas selästä. Tuulikkikin tuli alas, muttä hetken kuluttua hän jo kipusi takaisin. Mä jatkoin hetken Mörrin taluttamista, mutta kiinnitin sitten ohjat ratsastusvyöhön ja patistin pojan edelleni.

Tuulikkia nauratti ja mä kerroin että olen jo pitkään ajanut Mörriä edelläni kun olemme olleet kavereiden kanssa ratsastamassa. Mörri tuntuu arvostavan vapautta ja se tietää mitä hänen pitää tehdä. Kerroin olevani kuin lehmipaimen täällä takana ja kysyin sitten Mörriltä, että "Oleksää mun lehmi?" Ei hän vissiin ollut, koska hän nosti häntää ja "puhahti".

Pian olimmekin jo tutulla kotitiellä ja kumpikin talutimme pollemme tallille. Olin tosi tyytyväinen retkeen, maasto oli raskasta kulkea hevoselle, joten se sai kunnon jumppaa siinä kävellessä. Ruuan päälle oli vielä porkkanataivutukset, pitäähän sitä venytelläkin!

Mulla on tosi hyvä mieli Mörrin puolesta, on niin kiva kuulla, miten se on ystävystynyt Töggurin ja Kellyn kanssa ja suorastaan nauttii kun pääsee omaan karsinaansa! Ja nauratti kun Tuulikki kertoi Mörrin ottavan heinää suullisen, pesevänsä sen vesiastiassa, syö sen, ottaa lisää heinää, pesee sen, syö... jne. Siisti poika on myös ruokailussa siisti! :D

Viikko takana

No niin! Mörri on ollut viikon verran uudella tallilla ja hyvin on mennyt. Herra on sopeutunut uuteen pieneen laumaansa, on rapsutellut Töggurin kanssa ja yrittää ilmeisesti tutustua ujohkoon Kelly-neitiin. Ainakin eilen katsoin Mörrin lähestymistä Kellyn luokse ja se näytti olevan uteliasta ja varovaista, mutta Kelly kuitenkin väisti. Mörri on kuitenkin luonteeltaan herrasmies, joten eiköhän Kellykin pian uskalla olla samalla heinäkasalla.

Eilen lähdin hakemaan hevostani metsätarhasta ja juttelin ensin Kellyn kanssa. Pikkuinen antaa mun jo rapsuttaa oikein hyvin ja musta tuntuu että me ollaan kavereita. Sitten etsin Mörriä katseellani, hetken kuluttua alkoi väkisinkin huvittaa.

Mörri oli maastoutunut puun taakse, kurkki sieltä varovasti että huomaakohan tuo Täti häntä kun hän on täällä puun takana... No melkolailla huomaan kun koko takalisto paistaa toiselta puolen! :D

Toin Mörrin metsästä pois ja laitoin kiinni tallin ulkoseinässä olevaan renkaaseen. Hain harjan ja kaviokoukun ja aloitin harjauksen. Hetken kuluttua huomasin päristeleväni kun olin niin kovin tyytyväinen puhtaan pörheään heposeeni. Mörri käänsi päätään ja katseli, sitä vissiin nauratti!

Tuulikki toi Töggurin myös harjaukseen ja hain Mörrille satulan. Sen jälkeen aloin sovittamaan uutta heijastinloimea satulan päälle. Laitoin satulalle tehdyn reiän kohdilleen ja kiinnitin loimen nauhoilla satulan taakse. Häntäkappale oli hyvä ja pituus muutenkin, etuosakin sujahti paikoilleen mukavasti. Etuhihnat solmin Mörrin kaulan alle ja sitten ihastelin lopputulosta:

Aika hyvä! Suuret kiitokset kuuluu äidilleni, joka ompeli ja väkersi ja mietti, ja ihan ilman hevosta keittiössä mallina! ;-)

Heijastinhanskat vielä käsiin (Motonetistä alle 3,-), kipuaminen selkään ja menoksi! Tuulikki lähti Töggurin kanssa edellä ja Mörri innolla perässä. Mörri oli hetken hämmennyksissään, kun emme menneetkään tielle, vaan suuntasimme nurmikon läpi peltoa kohti. Pellolle päästyämme Mörrin pää alkoi kääntyilemään, se katseli, nuuski ja päristeli uusia tuoksuja ja näkyjä ja meni reippaasti Töggurin perässä.

Ihastelin peltoaukeaa ja hymyilin, mukavaa kun pääsee tällaista reittiä suoraan pihalta! Pellon jälkeen tulimme hiekkatielle, jonka Tuulikki kertoi olevan hyvin rauhallinen ja jolle Tuulikki oli kysynyt ratsastusluvan. Oli mukavaa kävellä kaikessa rauhassa, Mörrin ollessa melkoisen täpinöissään näkemistään maisemista. Pää kääntyili edelleen, pojalla taisi olla hauskaa!

Tien lopusta lähti polku, jota kävimme tutkimassa. Ympäri sieltä ei päässyt, koska maasto on osittain suopohjaa ja näillä sademäärillä erittäin pehmeää ja märkää. Tulimme samoja jälkiä takaisin ja juuri ennen tietä Tuulikki ehdotti hieman ravia. Juu sopii mulle!
Töggur lähti raville ja Mörri innostui. Se vetäsi päänsä alas, ponkaisi itsensä eteenpäin kaikilla jaloilla yhtäaikaa, laskeutui kaikille neljälle jalalle ja ponkaisi uudestaan! Wuhuu! Mä purskahdin nauramaan, Mörri oli kuin hyppyantilooppi! Että se osaa olla koominen hevonen! Onneksi kuitenkin se tajusi siirtyä päristellen raville, koska tuollainen pomppiminen oli hankalaa selässä pysymisen kannalta. Hyvä että oli satula! :D

Tuulikki kertoi eräästä kohdasta lähtevän polun, jonka varrella on tulistelupaikka, jolloin mun aivot automaattisesti laski ajan kulkua ja eväitä ja pitäskö ottaa satulalaukut jne. Uusi ravipätkä sai eväsretken haihtumaan päästäni, Mörri oli taas menopäällä, tosin hyppyantilooppia hänestä ei tällä kertaa tullut.

Käännyimme jossain vaiheessa pois tieltä metsäautotielle ja tuli mieleen, että voi miksi täällä ei ole lunta! Siinä on nimittäin aivan ihana pieni laukkapätkä, kunhan saadaan pikkaisen lunta kavioiden alle. Muutenkin reitti oli kiva, paljon katseltavaa, vaihteleva mäkinen maasto ja metsää ympärillä, ihanaa!

Pian jo hoksasinkin mistä kautta olimme tulossa takaisin tallille, ai kun olikin kiva reitti! Jossain vaiheessa myös Mörri hoksasi että hetkinen, tallihan on tuolla. Se katseli tallille päin, nuuski sieltä tulevia hajuja ja yritti ehdottaa oikaisua pellon poikki. Kyllä me taidetaan mennä ihan tietä pitkin, pellon reuna on aivan eri asia kuin oikaisu koko pellon poikki!

Tulin alas selästä jo ennen tien risteystä ja Mörri tassutteli perässäni kiinnostuneena. Täältäkö mennään, mistä kautta pääsee? Pörh, pörh, pörh, herrasmies jutteli kohteliaana takanani. Pian olimmekin jo tallilla ja katselin tarkemmin Mörrin heijastinloimea. Hmm, se tarvitsee taakse keskisaumaan tukikangaskaitaleen ja etuhihnat pitää nostaa mun etusormen verran ylemmäksi. Muuten se onkin täydellinen!

Mörri sai vielä ison kasan ruokaa, omenoitakin oli ruokalistalla. Tyytyväisen oloinen polle pääsi lounaan jälkeen takaisin tarhaan, jossa se ensimmäisenä menikin piehtaroimaan. Ja tietenkin siihen hiekkakasan viereen niin, että kun herra kierähti ympäri, se pystyi ponkaisemaan kasasta vauhtia päästäkseen takaisin ympäri oikealle kyljelleen. Tuntui varmaan hyvältä piehtaroida ihanassa pehmeässä hiekassa! Olen tosi tyytyväinen paikkaan ja siihen, että Mörri on iloinen, puhdas ja kekseliäs hevonen! Mun hyppyantilooppi... Heh!

Pikku lenkillä

Kävimme äiteen kanssa katsomassa Mörriä heti ensimmäisen karsinayön jälkeen ja tarkoituksena oli sovittaa herralle heijastinloimea. Sopivaa sellaista kun ei ole kaupoista löytynyt ainaisten fleecevuoritusten takia, niin sitten ei auta kuin mennä kangaskauppaan ostamaan verkkokangasta ja heijastinnauhaa ja siirtyä äiteen luo puhumaan kauniisti. Hän on haka ompelukoneen kanssa, päinvastoin kuin minä, joka saan aina "kakkaraivarit" kaivaessani konetta ulos kaapista. Raivostuttava kapine!

Mörrillä oli kuulemma ensimmäinen yö mennyt hyvin, oli ollut silmät kirkkaina eikä stressannut mitenkään. Ilmeisesti oli ollut tyytyväinen omaan poikamies-boxiinsa, siellä kun oli hänen heinät, hänen suolakivi, hänen porkkanat ja hänen vesisanko... Eikä ollut edes ahne, vaan oli jättänyt heinää jäljellekin! Itse olin varma että Mörri ahmii vieraassa paikassa kaiken mitä nenän eteen sattuu tulemaan. Ja edellisenä iltana Mörri oli tosiaan seuraillut uteliaana hiekkatarhasta käsin Tuulikin ja Karin ulkotöitä, mitä ne tekee, mihin ne menee, mitä ne nyt kantaa...

Kävin hakemassa Mörrin metsätarhasta ja ihastelin kun sillä oli niin puhtaat jalat. Että oli Tuulikki tehnyt ison työn! Aivan ihana ihminen! Itse hän tosin marmatti ettei ole vielä kaikkia saanut sieltä puhtaaksi, ihon lähellä oli vielä kovettunutta kuraa. No ne nyt lähtee sieltä pikkuhiljaa ja mua ja Mörriä ei tosiaan haitannut ne loput. Ja eikös se olis mun homma putsata ne...

Äiti otti esille loimen ja laitoimme sen Mörrille selkään. Herra seisoi kaikessa rauhassa pitkään ja sitten vasta hetken kuluttua tajus katsella kylkeänsä, että mitä ne ihmiset oikein häärää hänen ympärillänsä. Yhtäkkiä se tajusi että siinä kyljellä on tosiaankin jotain. Kurkkasi toisellekin puolelle, sielläkin oli sitä samaa. Käänsi päänsä takaisin oikealle ja vaellutti silmäänsä ylös alas kylkeä ja vielä hieman käänsi takalistoaan että näki loimen jatkuvan sinne asti. Sitten se suoristi päänsä ja tuumasi että aha, taas nää on näitä Tätin juttuja...

Meitä huvitti, ilmeisesti loimi oli niin kevyt, ettei se tuntunut päällä miltään! Äiti vielä kertoi että hän ompeli saumat ulospäin ettei se vaan hankaa hevosta. Mä purskahdin nauruun, tuon järkkypaksun talvikarvan läpi se ei tosiaankaan yhtä saumaa tunne! Mutta hyvä tietää että loimi on kevyt eikä hinkkaa! :D

Sovituksen jälkeen äiti pakkasi loimen pois ja mietti etuosan kiinnitystä. Lähdimme samalla pienelle kävelylle ja Mörri oli tyytyväisen oloinen. Juttelimme äitin kanssa asioista ja hetken kuluttua Mörri päätti osallistua keskusteluun. Se aloitti päristelyn ja mun vastattua alkoi päristellä enemmän, kertoi vain mitä hänen mielessään liikkui. Äitiä nauratti meidän välinen päristely, mutta päätti sitten itsekin keskustella päristelemällä.

Tulimme kohtaan, missä hiekkatie muuttui normaalia rosoisemmaksi, iso sora tuntui varmasti Mörriäisen jaloissa. Päätimme kääntyä takaisin, jolloin Mörri pisti oitis liinat kiinni. Hän haluaa metsään, ja hän tuijottaa sinne, näetkö, hän haluaa metsään. Selitin ettei me nyt mennä metsään, koska se on niin pehmeää että kaviot uppoavat sinne, mennään joku toinen kerta. (Pari askelta eteenpäin) Ei, kyllä hän haluaa metsään nyt. Juu ei, toisella kertaa. (Pari askelta) Kyllä hän sittenkin haluaisi mennä nyt sinne metsään. No kun EI. (Tuijotusta)No mut kyllä. No EI, mennään katsomaan sitä metsää tuonne eteenpäin. Okei sinne hän voi tulla! :D

Siellä me seisoimme metsän reunassa kääntöpaikalla ja tuijotimme ryteikköön. Mörri nuuski ja katseli onnellisena, siellä oli ihana pusikko ja ryteikkö ja purokin siellä oli! Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, koska äiti nauroi kippurassa. Nauratti muakin jo siinä vaiheessa, mulla on melkoisen koominen polle!

Piti siinä sitten vaivihkaa siirtyä takaisin tielle, missä Mörri huijauksen huomattuaan jatkoi pysähtelyä. Sanoin äiteelle, ettei tästä nyt oikein mitään tule, mun on mentävä selkään. Laitoin riimunnarun ohjaksi ja etsin sopivaa selkäännousupaikkaa. Äiti huomasi matalan ojan toisella puolella kannon ja yritin ohjata Mörrin ojaan samalla kun kipusin lähelle kantoa. Takajalat pysyi herralla sitkeästi tiellä ja kun alkoi naurattaa, se siirtyi kohtisuoraan muhun. Ja äiti nauroi. Pyysin, että tyrkkii sitä Mörrin takalistoa sinne ojaan ja samalla liian lyhyellä "ohjalla" yritin kääntää Mörrin päätä. Saimme kuin saimmekin pollen ojaan ja mä kauhealla kiireellä viskasin jalan sen selän yli, ettei se vaan karkaa väärään asentoon!

Mörri lähti heti suunnistamaan takaisin metsään ja minä kiireesti kääntämään. Meno oli aivan tuskaisan hidasta, edelleen siellä metsässä olisi kivempaa! Äiti otti juoksuaskeleita edessä houkutellakseen poikaa juoksuun ja minä patistin pohkeilla ja äänellä. Muutama vastentahtoinen askel ja sitten oli jo pyydettävä pajunoksaa avuksi!

Pääsimme jopa raville asti, mutta ennen ei löytynyt kovastikaan menohaluja, kuin vasta lähempänä tallia. Tulin alas jo aiemmin ja juttelimme hetken erään herrasmiehen kanssa, joka leikkasi puitaan pihalla. Esittelin itseni ja Mörrin, olemme juuri muuttaneet Koivistoille Töggurin ja Kellyn seuraksi. Mörri vähät välitti esittelyistä, se söi ruohoa pientareelta ja tuijotti metsään. Niinpä niin.

Päästyämme viimein takaisin tallille Kelly toivotteli meidät tervetulleiksi varsin vinkeällä hirnunnallaan. Annoimme Mörrille ruokaa ja päästimme sen sitten takaisin kavereiden seuraan. Mörri jäi toiveikkaana vielä notkumaan portille, joten kyllähän sitä yksi nami vielä löytyi taskun pohjalta. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla josko sitä päästäisiin sinne metsäänkin! :)

Muutto uudelle tallille

No niin! Mörrin muutto on nyt sitten takana ja asiat ovat menneet erittäin hyvin. Ensin mulla oli stressi vanhasta tallista, sitten oli stressi Mörrin kuljetuksesta, sitten oli stressi sen sopeutumisesta uuteen laumaan, sitten oli stressi sen ekasta yöstä sisätiloissa ja ties mistä muusta. Hevosen siirrossa toiselle tallille on niin paljon kaikkea, mikä voisi mennä pieleen!

Tuulikki miehensä Karin kanssa kävivät hakemassa trailerin, jonka he ajoivat vanhalle tallille. Olin jo hakenut Mörrin valmiiksi ja yrittänyt putsata pahimmat mudat polleni jaloista. Noora oli tuonut mulle Vísirin kuljetussuojat lainaksi, mutta enhän mä niitä raatsinut sotkea! Osan tavaroista olin vienyt jo viikolla ja nyt sitten kasailin viimeisiä auton kyytiin.

Tiesin ettei Tuulikki tuo traikkua pihalle, kun se on hieman ahdas ja toisekseen traikku oli aika iso ja painava ja olisi ollut vaarana pyörien uppoaminen pehmeään maahan. He olivat pysähtyneet tien varteen ja avanneet siellä takaosan. Taluttelin päristelevän polleni pihalta kohti tietä ja käänsin sitten Mörrin kohti traileria.

Mörri pysähtyi kuin seinään. Se tuijotti ensin traikkua ja sitten mua. Sanoin että nyt me lähdetään uuteen kotiin ja sain pojan pari askelta eteenpäin. Autotiellä tuli joukko pyöräilijöitä rinkat selässään ja Mörri oli niin ihmeissään kulkijoista, että jäi tuijottamaan niiden perään. Pyöräilijät tervehtivät iloisesti ja Mörri kummastuneena tuli taas pari askelta eteenpäin. Sitten katse osui traileriin ja jalat juurtuivat maahan, ai niin, tonne en mene!

Houkuttelin poikaa eteenpäin aina pari askelta kerrallaan ja välillä otin riimun turpiksesta kiinni, siitä pitämällä Mörri seuraa tosi hyvin. Juuri ennen lastaussiltaa Mörri teki uudestaan stopin, ei, jalkoja hän ei kyllä tuonne laita! Pidin riimunnarun päästä kiinni, kiipesin traileriin ja nuuskutin ja kopistelin väiseinää. Joo, turvallista on!

Mörri siirsi ensin toisen etujalan sillalle ja kehujen saattelemana myös toisen. Etenimme pikkuaskelin kohti pelottavaa traileria ja jokaisen askeleen jälkeen paljon kehuja! Viimein saimme toisen takajalankin sillalle toisen vielä varmistaessa selustan maan kamaralla. Hetken kuluttua mulle tuli jo kiire peruuttaa kohti keulaa kun poika puski suoraan traileriin! Hieno poika!

Laitoin riimunnarun kiinni siihen varatulle paikalle ja kysäsin Tuulikilta että mitenkä löysällä tän tarttee olla. Ei mulla ole hajuakaan kuljetuksesta, mutta ilmeisesti sen pitäisi olla kuitenkin aika löysällä. Laitoin sellaisen solmun, että vetämällä se aukeaisi kokonaan, jos hätätilanne tulisi. Jäin keulaan seisomaan ja sanoin Tuulikille että laittaa vaan sen puomin kiinni Mörrin takana. Mörri nosti päätään, mitä siellä oikein tapahtuu!?! Kerroin että puomi vain meni takaa kiinni, ettet vahingossa lähde enää ulos tai tule liian aikaisin pois kun ovi aukeaa.

Sitten edelleen olin Mörrin vierellä kun pyysin Tuulikkia ja Karia sulkemaan lastaussillan ja sitäkin katselimme tarkkaan Mörrin kanssa. Etuosassa oli ovi auki, joten kun Mörri hieman laski päätään, kipusin ulos. Se vielä nuuskutti mun kättä ja vakuutin sille kaiken olevan ihan kunnossa. Tuulikki sulki oven ja sitten olikin Mörrin aika lähteä kohti uutta kotia.

Hain vielä Mörrin ruokakipot ja ruokalaatikon oman autoni kyytiin ja lähdin itsekin ajelemaan Mörrin perään. Matkalla mietin, että kuinkahan se potkii takalautaa tai seiniä siellä traikussa, onko siellä enää yhtään ehjää osaa koko traikussa! Soitin Minnallekin ja kerroin kuulumiset ja tottakai kyselin Faxi-heposen tilannetta. Faxi on kuulemma komeassa kunnossa, oli laihtunutkin vanhoihin mittoihinsa! Faxia on kyllä ikävä, ja samaten tiedän ikävöiväni myös Vísiriä. Nämä kaksi ihanaa ruuna-poikaa ovat olleet mun tämän kesäkauden ihastukset, molemmat mahtavan upeita luonteiltaan!

Perille päästyäni oli traikun takaosa jo auki ja Mörri katseli pää kallellaan että missä hän oikein on. Tarhassa Töggur ja Kelly jo odottelivatkin, kumpikin tajusi että jotain erikoista tapahtuu. Kävin avaamassa Mörrin riimun ja ohjasin poikaa ulos traikusta lastaussillan reunaa varoen. Se katseli ympärilleen, ihmetteli missä ollaan ja tunnisti kyllä sitten paikan. Kakat oli poika tehnyt sisään, mutta kuulema ei ollut potkinut laitoja eikä se ollut hikinenkään. Olisin voinut kuvitella että matka stressaa hevosen hikiseksi, mutta ilmeisesti Mörri otti asian lungimmin kuin mitä olin ajatellut.

Tuumasin, että vien Mörrin ensin tutustumaan karsinaansa ja annan siellä hieman mysliä ja porkkanaa, ihan vain siltä varalta jos tulee juostua normaalia enemmän. Mörripä oli sitä mieltä että en muuten mene noista ovista sisään, en tod! Tuulikki haki Kellyn pois tarhasta, Töggur nimittäin oli NIIN intopiukeena että pukitteli portin edessä, nousi takajaloilleen ja viskeli päätään ja viuhtoi ja jopa piehtaroi hiekkakasassa! :D Tuulikki talutti Kellyn Mörrin viereen, joka sävähti kun ei tajunnut Kellyn sieltä tulevan. Hetken piskuinen tamma oli turpa Mörrin turvassa kiinni ja tepasteli sitten omaan karsinaansa. Mörri seurasi Kellyä, jos tuokin uskaltaa mennä tuonne sisälle, niin kyllä hänkin uskaltaa!
Kelly ei vain olisi halunnut karsinaan, kun kerta tonteilla oli uusi kaveri! Mörri meni karsinaansa ja otin siltä riimunnarun pois. Ruokakippo rauhoittaa aina! Sillä välin Töggur elämöi tarhassa, hirnui ja kuunteli kun Kelly vastasi.

Mörrin syötyä otin sen ulos riimusta taluttamalla ja vein kohti tarhaa. Mörri oli myös tohkeissaan ja kiskoi jo itseään irti. Tuulikki mietti että pitäiskö hänen hakea riimu Töggurille ja viedä sitä hieman kauemmaksi portista. Tuulikin lähtiessä portilta Töggur kuitenkin siirtyi kauemmaksi ja sain avattua portin Mörriä varten. Mörri pyyhälsi avonaisesta portista pää korkealla ja töltillä Töggurin perään. Tuulikkikin oli kerennyt jo takaisin tarpeettoman riimun kanssa ja Kari oli ottanut paikan kameran kera aidan vierestä.

Töggur pysähtyi, Mörri pysähtyi lähelle ja hetken pojat nuuskivat toistensa hengitystä. Yhtäkkiä ne olivat takamukset vastakkain ja potku-uhkauksia sateli. Kumpikin piti huolen, ettei osunut toiseen, mutta uhkauksia jaeltiin. Sitten oli vuorossa lyhyt pyrähdys nurmikentällä, kunnes pojat päättivät syödä. Jahas, tuumasimme, tässäkö oli koko dramatiikka? Töggur tuli kävellen ajamaan Mörrin pois heinäkasalta, joka rauhallisesti kävellen meni toiselle heinäkasalle. Hurjaa menoa... ;-)

Tilanne kun näytti olevan niin rauhallinen, sanoin Tuulikille, että eiköhän sen Kellynkin voi hakea tänne. Tuskin se enää jalkoihin jää. Kelly-pirpana oli niin innoissaan, ettei siltä meinannut saada riimua päästä! Se tunki väkisin tarhaan, päästäkää mut IRTI! Piskuinen tamma laukkasi hirvittävää vauhtia ruunien ohi ja pisti pystyyn kerrassaan mielettömän shown! Nauroimme Tuulikin kanssa vedet silmissä kun Kelly antoi palaa, se suorastaan hihkui että viimeinkin täällä on säpinää, säpinää, SÄPINÄÄ! Pukkilaukka oli mahdotonta katseltavaa ja sillä se houkutteli pojatkin mukaansa! Mörri meni niska niin komealla kaarella korkeaa ravia, että oli ilo katsella! Ja Kelly pinkoo vierellä minkä lyhyistä kintuistaan pääsi, pukitellen välillä.

Ruokatauon jälkeen pojat innostuivat vielä juoksentelemaan, Töggur pukkilaukkaa ja Mörri ravilla. Kelly-neito seurasi heinäkasaltaan, muttei enää jaksanut riehua, vaan heinät suunpielestä roikkuen se pomppi paikoillaan, pukitti ja seisoi välillä ihan etujalkojensa varassa! Voi hyvänen aika kun mun poskiin jo sattui se nauraminen.

Mörrin käytös oli mielenkiintoista, se aina välillä pysähtyi katsomaan mua, jolloin mä tietenkin kehuin sitä hienoksi pojaksi. Vahvistuksen saatuaan se jatkoi touhuiluaan muiden seurassa. Tilanteen rauhoituttua menin tarhaan ja esittelin Mörrille vesisaavin. Seuraavaksi olikin aika viedä heiniä metsätarhaan, ja hevoset seurasivat sievästi jonossa. Tuulikki jakoi kassillisen heiniä moneen eri kasaan ja niin tein minäkin. Mörri seurasi mua kuin hai laivaa, otti suullisen heinää juuri tipauttamastani kasasta ja seurasi sitten seuraavalle. Samalla sain poitsun tutustumaan metsätarhaan. Mörri käytös oli taas erilaista, se haki kontaktia selkeästi. Laitoin kasaan heinää, jolloin Mörri tuli aivan likelle sitä syömään ja painoi kaulaansa mun jalkaa vasten. Kehuin sitä ja seisoin siinä sen hetken, mitä hevonen tuntui tarvitsevan henkistä tukea.

Jatkoin heinän ripottelua ja Mörri kokeili taas uusia kujeita. Se olisi aivan hyvin saanut heinää mun ja puun välistä, mutta sen piti mennä puun taakse, ujuttaa sieltä pää puunrungon ja ohuen puskan välistä heinäkasaan. Sillä oli kaula ihan mutkalla ja mua nauratti, hevoseni on puunhalaaja! :D

Pikkuhiljaa jokainen hevonen löysi oman hyvän heinäkasansa, Kellykin, joka seurasi Mörriä uteliaana. Mun oli aika jo lähteä kotiin, mielessä tosin oli pieni huoli edessä olevasta yöstä, Mörrin yö yksin karsinassa! Illalla Tuulikki laittoi viestiä kuitenkin ja kertoi, että Mörri oli uteliaana seuraillut hänen ja Karin pihatöitä hiekkatarhasta käsin. Ja luottavaisesti oli poika mennyt karsinaan ja ollut ilmeisen onnellinen, koska kaikki heinät, vesi ja suolakivi siellä oli vain hänelle! Ja aamulla se oli ollut myös tyytyväinen, onhan hänellä oma poikamies-boxi!

Uutta tallia katsomassa

Olin jo jonkin aikaa miettinyt uutta tallia Mörrille. Nuuksio kun on sekä Mörrin että mun suosikkipaikka, niin otin yhteyttä Tuulikkiin. Hänellähän on Töggur-issikka ja Kelly-poni Nuuksion laitamilla ja Töggur on ollut pariin kertaan meidän mukana retkelläkin. Tuulikki on mukava ja niin myös Töggur-herra. Kuulemma kyseinen issikka on tiukka pomo, kuten nimikin jo kertoo! (Töggur = sisukas)

Kelly-poni oli ensitapaamisestamme lähtien suosikki. Tämä pikkuruinen minishettis, jonka säkäkorkeus on 86cm, taisi ryövätä ison osan sydäntäni "hirnunnallaan"! Hurja määrä otsatukkaa ja harjaa sai pienen rautiaan poniinin näyttämään lumoavalta, varsinkin kun otsatukka ja osa harjaakin oli letitetty pois tieltä :)

Kesällä kävimme Mörrin kanssa ensimmäistä kertaa Tuulikin luona ja sain silloin kierroksen tiluksilla. Katsoin jo silloin, että tallissa oli kolme karsinaa, mutta vain kaksi heppaa. Tallissa vieraillessamme Mörri jäi pihalle seisomaan, katseli sieltä tallille, eikä ollut siirtänyt jalkaansakaan, kunnes tulimme takaisin pihalle. Hassu poika, olisihan se voinut tulla mukaankin kun kerta irti oli!

Eilen olin sitten tutustumassa tarkemmin talliin, tarhoihin ja ihmisiin. Pikkupakkasessa ajelin Vihtiin ja ihastelin matkalla näkyviä maisemia, jotka edellisenä päivänä satanut lumi oli sokeroinut kuuraiseksi. Talvi on tulossa, Mörrin ja mun mielestä paras vuodenaika!

Tallille päästyäni sain komean vastaanoton, kolme iloista hauvelia ryntäsi katsomaan kuka tuli! Hyvänen aika kun olikin ystävällisiä koiruleita, Penni heti etunenässä kirmasi rapsuteltavaksi häntä viuhtoen. Myös Taika ja Tiuku pääsivät moikkaamaan ja sitten oltiinkin jo kaikki kavereita!

Kävimme katsomassa metsätarhaa, missä otin parit kuvat Töggurista ja Kellystä. Lähdimme hakemaan heinää ja Tuulikin mies Kari esitteli lämmitettävän juoma-astian. Oli hienosti laitettu, johdotkin oli suojattu hienosti muoviputkella, ettei niitä vain pääsisi järsimään. Tuulikki jakoi heinät useampaan kasaan ja hevoset tulivat innolla natustelemaan hyvää heinää.

Jätimme hevoset syömään ja lähdimme katsomaan tallia. Tuulikki näytti mulle Mörrin karsinan ja kävin sisällä kurkkaamassa siellä olevan vesiastian. Mietin, että Mörri tarvii varmaan uuden ruoka-astiankin, se kun aina paukuttaa tyhjää vatia maahan ilmoittaen ruokakipponsa olevan hämmentävän tyhjä ja viittiiskö Täti MITENKÄÄN laittaa sinne täytettä pienelle laihalle ponille, kiitos!

Mörri tulee muuten varmasti olemaan hieman ihmeissään uudesta ruokinta-aikataulusta, sitä tulee pienemmissä erissä mutta useammin. Luulen sen ensin yrittävän syödä kuin heikkopäinen niitä heiniä ja luultavasti se vetäsee kaikki metsätarhan kuusentaimet kitusiinsa, ennenkuin se hoksaa saavansa ruokaa neljä kertaa päivässä. Jos siis joku tarvitsee kuusitaimikkoonsa perkaajaa, voisin vuokrata Mörriä, vink vink!

Tuulikki näytti myös kaapin, mihin saan Mörriäisen tavarat. Wuhuu! Koko kaappi meille! Mä saan sinne kengät, saappaat ja muutakin, mitä olen aina joutunut roudaa edestakas autolla, saan jätettyä vaikka ratsastushousutkin sinne kaiken muun romppeen lisäksi. Niin ja Mörrin loimet ja riimut ja kaikki.

Kävimme kurkkaamassa autotalliin, mistä saisin haettua lämmintä vettä Mörrin jalkojen pesua varten. Kuinka ihanaa, lämmintä vettä! Viimeeksi tänään setvitin Mörrin häntää jäätyneistä mudista, hännän alaosa oli mennyt suorastaan rastoille.

Autotallin jälkeen oli vuorossa kahvit ja mustikkapiirakka, mun lempparia! Juttelimme hevosista ja Tuulikin entisistä vuokralaisista ja katselin niiden kuviakin sen mitä koirien rapsutukselta kerkesin. Kyllä niiltä koirilta saikin lämpimän vastaanoton! Niin ihania lussukoita, ne huomasivat heti että mä olen se heikoin lenkki ja mua vasten saa hyppiä ja multa saa häpeämättä kerjätä rapsutuksia ja huomiota :D

Odotan innolla uuteen talliin siirtoa, maastot ovat ympäri vuoden Nuuksion ihanat maastot ja koska mä olen "sosiaalinen erakko", tulen varmasti pikkutallilla toimeen. Ja pääasia on, että Mörri viihtyy, se rakastuu aivan varmasti mukavaan metsätarhaan!