Kävimme äiteen kanssa katsomassa Mörriä heti ensimmäisen karsinayön jälkeen ja tarkoituksena oli sovittaa herralle heijastinloimea. Sopivaa sellaista kun ei ole kaupoista löytynyt ainaisten fleecevuoritusten takia, niin sitten ei auta kuin mennä kangaskauppaan ostamaan verkkokangasta ja heijastinnauhaa ja siirtyä äiteen luo puhumaan kauniisti. Hän on haka ompelukoneen kanssa, päinvastoin kuin minä, joka saan aina "kakkaraivarit" kaivaessani konetta ulos kaapista. Raivostuttava kapine!
Mörrillä oli kuulemma ensimmäinen yö mennyt hyvin, oli ollut silmät kirkkaina eikä stressannut mitenkään. Ilmeisesti oli ollut tyytyväinen omaan poikamies-boxiinsa, siellä kun oli hänen heinät, hänen suolakivi, hänen porkkanat ja hänen vesisanko... Eikä ollut edes ahne, vaan oli jättänyt heinää jäljellekin! Itse olin varma että Mörri ahmii vieraassa paikassa kaiken mitä nenän eteen sattuu tulemaan. Ja edellisenä iltana Mörri oli tosiaan seuraillut uteliaana hiekkatarhasta käsin Tuulikin ja Karin ulkotöitä, mitä ne tekee, mihin ne menee, mitä ne nyt kantaa...
Kävin hakemassa Mörrin metsätarhasta ja ihastelin kun sillä oli niin puhtaat jalat. Että oli Tuulikki tehnyt ison työn! Aivan ihana ihminen! Itse hän tosin marmatti ettei ole vielä kaikkia saanut sieltä puhtaaksi, ihon lähellä oli vielä kovettunutta kuraa. No ne nyt lähtee sieltä pikkuhiljaa ja mua ja Mörriä ei tosiaan haitannut ne loput. Ja eikös se olis mun homma putsata ne...
Äiti otti esille loimen ja laitoimme sen Mörrille selkään. Herra seisoi kaikessa rauhassa pitkään ja sitten vasta hetken kuluttua tajus katsella kylkeänsä, että mitä ne ihmiset oikein häärää hänen ympärillänsä. Yhtäkkiä se tajusi että siinä kyljellä on tosiaankin jotain. Kurkkasi toisellekin puolelle, sielläkin oli sitä samaa. Käänsi päänsä takaisin oikealle ja vaellutti silmäänsä ylös alas kylkeä ja vielä hieman käänsi takalistoaan että näki loimen jatkuvan sinne asti. Sitten se suoristi päänsä ja tuumasi että aha, taas nää on näitä Tätin juttuja...
Meitä huvitti, ilmeisesti loimi oli niin kevyt, ettei se tuntunut päällä miltään! Äiti vielä kertoi että hän ompeli saumat ulospäin ettei se vaan hankaa hevosta. Mä purskahdin nauruun, tuon järkkypaksun talvikarvan läpi se ei tosiaankaan yhtä saumaa tunne! Mutta hyvä tietää että loimi on kevyt eikä hinkkaa! :D
Sovituksen jälkeen äiti pakkasi loimen pois ja mietti etuosan kiinnitystä. Lähdimme samalla pienelle kävelylle ja Mörri oli tyytyväisen oloinen. Juttelimme äitin kanssa asioista ja hetken kuluttua Mörri päätti osallistua keskusteluun. Se aloitti päristelyn ja mun vastattua alkoi päristellä enemmän, kertoi vain mitä hänen mielessään liikkui. Äitiä nauratti meidän välinen päristely, mutta päätti sitten itsekin keskustella päristelemällä.
Tulimme kohtaan, missä hiekkatie muuttui normaalia rosoisemmaksi, iso sora tuntui varmasti Mörriäisen jaloissa. Päätimme kääntyä takaisin, jolloin Mörri pisti oitis liinat kiinni. Hän haluaa metsään, ja hän tuijottaa sinne, näetkö, hän haluaa metsään. Selitin ettei me nyt mennä metsään, koska se on niin pehmeää että kaviot uppoavat sinne, mennään joku toinen kerta. (Pari askelta eteenpäin) Ei, kyllä hän haluaa metsään nyt. Juu ei, toisella kertaa. (Pari askelta) Kyllä hän sittenkin haluaisi mennä nyt sinne metsään. No kun EI. (Tuijotusta)No mut kyllä. No EI, mennään katsomaan sitä metsää tuonne eteenpäin. Okei sinne hän voi tulla! :D
Siellä me seisoimme metsän reunassa kääntöpaikalla ja tuijotimme ryteikköön. Mörri nuuski ja katseli onnellisena, siellä oli ihana pusikko ja ryteikkö ja purokin siellä oli! Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, koska äiti nauroi kippurassa. Nauratti muakin jo siinä vaiheessa, mulla on melkoisen koominen polle!
Piti siinä sitten vaivihkaa siirtyä takaisin tielle, missä Mörri huijauksen huomattuaan jatkoi pysähtelyä. Sanoin äiteelle, ettei tästä nyt oikein mitään tule, mun on mentävä selkään. Laitoin riimunnarun ohjaksi ja etsin sopivaa selkäännousupaikkaa. Äiti huomasi matalan ojan toisella puolella kannon ja yritin ohjata Mörrin ojaan samalla kun kipusin lähelle kantoa. Takajalat pysyi herralla sitkeästi tiellä ja kun alkoi naurattaa, se siirtyi kohtisuoraan muhun. Ja äiti nauroi. Pyysin, että tyrkkii sitä Mörrin takalistoa sinne ojaan ja samalla liian lyhyellä "ohjalla" yritin kääntää Mörrin päätä. Saimme kuin saimmekin pollen ojaan ja mä kauhealla kiireellä viskasin jalan sen selän yli, ettei se vaan karkaa väärään asentoon!
Mörri lähti heti suunnistamaan takaisin metsään ja minä kiireesti kääntämään. Meno oli aivan tuskaisan hidasta, edelleen siellä metsässä olisi kivempaa! Äiti otti juoksuaskeleita edessä houkutellakseen poikaa juoksuun ja minä patistin pohkeilla ja äänellä. Muutama vastentahtoinen askel ja sitten oli jo pyydettävä pajunoksaa avuksi!
Pääsimme jopa raville asti, mutta ennen ei löytynyt kovastikaan menohaluja, kuin vasta lähempänä tallia. Tulin alas jo aiemmin ja juttelimme hetken erään herrasmiehen kanssa, joka leikkasi puitaan pihalla. Esittelin itseni ja Mörrin, olemme juuri muuttaneet Koivistoille Töggurin ja Kellyn seuraksi. Mörri vähät välitti esittelyistä, se söi ruohoa pientareelta ja tuijotti metsään. Niinpä niin.
Päästyämme viimein takaisin tallille Kelly toivotteli meidät tervetulleiksi varsin vinkeällä hirnunnallaan. Annoimme Mörrille ruokaa ja päästimme sen sitten takaisin kavereiden seuraan. Mörri jäi toiveikkaana vielä notkumaan portille, joten kyllähän sitä yksi nami vielä löytyi taskun pohjalta. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla josko sitä päästäisiin sinne metsäänkin! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti