Porkkanataivutuksia

Oli melkoisen raskas työpäivä, joten kaipasin heppaterapiaa oikein urakalla. Töissä kahvitauolla tuli pilkottua kilo porkkanaa porkkanataivutuksia varten ja töistä päästyäni ajelin hissukseen tallille. Yritin rauhottua matkalla, mutta heposet huomasivat kyllä hieman tiukan olemukseni. Ei se mitään, hain ensin jakkaran pihalle, porkkanapussin siihen ja sitten Mörrin riimun kanssa tarhaan. Hevoset olivat mainioita, touhutessani niiden katse oli kiinnittyneenä porkkanapussiin! Alkoi naurattaa ja rentouduin jo täysin.

Tögguria piti hieman ajaa kauemmaksi, se oli sitä mieltä että hänet voisi ottaa kyllä pois tarhasta porkkanapussin luokse. Mörri nuuski riimua ja oli tohkeissaan, se taisi jo tietää mitä tuleman pitää. Normaalisti laitan sille suitset päähän jo tarhassa, mutta nyt oli vain riimu. Ja jakkaralla odotti porkkanapussi, kivaa!

Taiteilimme ulos tarhasta ja Mörri suuntasi kohti jakkaraa. Siellä oli myös harja ja kaviokoukku, ensimmäiseksi kuitenkin olisi perustarkastus. Harjaus meni hyvin, mutta kavioiden tarkistus oli Mörrin mielestä ihan silkkaa kärsimystä, eikö me voitaisi jo aloittaa taivutukset! Piti oikein komentaa herraa, kun ei meinannut takajalkoja saada putsattua.

Töggur seurasi tarkkaan mitä Mörrin kanssa tein ja oli erityisen kiinnostunut, kun otin porkkanapussista palasia. Mörri oli innoissaan, sen verran oli virtaa, ettei meinannut keskittyä ollenkaan koko taivutukseen kun piti saada porkkanaa! Yhtäkkiä kuului haukuntaa ja pihalle syöksyi Penni ja Taika metsästä. Mörri pyöri jo muutenkin, että mistä hän saa sitä porkkanaa, eikä meinannut ollenkaan varoa koiria. Eikä koiratkaan kyllä pahemmin varonut tepastelevaa hevosta, vaan Taikan häntä viuhtoi eestaas ja paukautti Mörriä takajalkoihin! Hetken mietin että niinköhän tuo polle lähtee, mutta Mörri vain nosti päätään ja kääntyi varovasti muhun päin. Taisi olla aivan sama mitä siellä jaloissa tapahtuu, porkkanaa vaan piti saada!

Tuulikkikin tuli jo pihalle ja vei koirat samantien sisälle, etteivät he häiritse kovasti keskittymiskyvytöntä Mörriä. Poika tajusi hetken kuluttua että me tosiaankin jatketaan harjoituksia ja viimein alkoi kärsivällisyyttä löytyä. Otin kourallisen porkkanoita ja teetätin taivutuksia vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle kyljelle. Seuraavalla kourallisella teimme pää-etujalkojen-väliin-taivutuksia, sitten kourallisella pää-nostetun-etujalan-alle-taivutuksia ja vielä teimme kourallisella uudestaan kylkitaivutukset.

Taivutusten jälkeen lähdin taluttamaan Mörriä takaisin tarhaan, mutta poika pisti kampoihin. Käännyin katsomaan että mikä mietityttää ja kun käännyin, Mörri tuijotti porkkanapussia, siellä oli vielä porkkanaa jäljellä! Kerroin että otan Töggurin seuraavaksi jumpalle ja pitihän sillekin parin porkkanan verran olla palasia, Mörri kuitenkin oli vetässyt iloisesti reilusti yli puoli kiloa palasia.

Sain viimein Mörrin tarhaan ja tarjosin Töggurille Mörrin riimua. Se kelpasi oikein hyvin voitonriemukkaalle laumanjohtajalle, hän pääsee myös ulos! Nätisti Töggur seurasi mua jakkaralle ja katsoi kun otin porkkanoita kouraani. Hetken mietin, että enpäs olekaan Töksyä nähnyt irrallaan, mutta uskalsin toivoa porkkanoiden pitävän herran mun luona. Laitoin riimunnarun herran kaulalle ja pyysin taivuttamaan päätä kohti kylkeä. Tiettyyn pisteeseen asti se onnistuikin, mutta sitten alkoi takalisto väistää. Hetken aikaa pyörimme pihalla, mun käsi seurasi Töggurin kylkeä ja yritin pysyä mukana liikkeessä. Sepäs ei ollutkaan ollenkaan helppoa vauhdikkaan ruunan kanssa ja oli keksittävä uusi lähestymistapa.

Siirsin Töggurin tallin seinän viereen ja laitoin sitten porkkanan kyljelle. Johan alkoi poika taipua, hienoa! Toisellekin kyljelle teimme samoja taivutuksia, jonka jälkeen ohjasin pojan keskemmälle pihaa. Jatkoimme taivutuksia niin, että seisoin toinen käsi hevosen yli "seinänä" ja toisella kädellä laitoin aina namipalan kyljelle. Sehän meni loistavasti! Ja samat taivutukset toisellekin puolelle sujuivat yhtä mallikkaasti. Töggur ei taivu samalla lailla kuin Mörri, mutta tämä taitaa olla harjoituksen puutetta. Seuraavalla kerralla voimme kokeilla ilman tukikättä ja vaikka pää-etujalkojen-väliin-taivutusta. Sitä se tuntui jossain vaiheessa itse hakevan, olisiko sen kanssa joskus tehty niin, vai katsoiko se Mörristä mallia?

Töggur lähti mielellään seuraamaan takaisin tarhaan, missä Mörri ja Kelly olivatkin vierekkäin tuijottamassa meitä. Mörri taisi edelleen olla masentunut, kun ei saanut kaikkia porkkanoita! Kelly sen sijaan oli toiveikkaan näköinen, olisko hällekin jotain? Hetken rauhoitin tohkeissaan olevaa Tögguria ja vein sitten Mörrin riimun takaisin paikoilleen. Otin Kelly-neidon riimun mukaani ja pyysin Töksyä väistämään, juttelisin nyt Kellyn kanssa.

Kelly nuuskaisi riimuaan ja työnsi päänsä turparemmistä sisään. Sanoin että laitan nyt tämän niskaremmin tästä korvien takaa, jolloin Kelly nosti niskansa paremmin tarjolle. Voi kuinka se on söpis! Hyvin kauniisti tammukka lähti tarhasta ja oli jo menossa tallilta pois, kun vielä kaappasin porkkanapussin mukaani. Kävelylle mennään, kyllä!

Lähdimme kipittämään kohti tietä ja sain kävellä tosi reippaasti Kelly-pollen tullessa perässä. Mietin, että muistaako se mun pysähtymiskäskyn ja sanoin "Jaa seeeis.." Kelly pysähtyi ja sai porkkananpalan palkinnoksi, hieno tyttö! Töggurin hirnunta ei haitannut korvat tötteröllä menevää Kellyä ollenkaan, nyt oli kuulkaa porkkanaharjoitukset menossa! Teimme mennessä pysähtymisharjoituksia ja koko ajan Kelly pysyi kauniimmin mun vierellä, muistuikohan sille näyttelyajat mieleen?

Käänsin Kellyn itseni ympäri kun tulimme tielle ja hetken tarkkailimme naapurin koiraa. Sille piti hieman viskellä päätä, mutta pysähdys tuli heti kun sitä pyysin. Ai kun on fiksu tyttö! Kokeilin hieman juoksua ja kas, Kelly-neiti pisti niin kauniisti ravilla että mulla silmät levähtivät! Palkintohan tuosta tulee kun niin upeasti pistelee menemään! Otimme vielä pari muutakin ravipätkää ylämäkeen ja kyllä täytyy sanoa että Kellyn kanssa oli aivan mahtavaa juosta! Se kulki täsmälleen samalla vauhdilla kuin minä ja pysyi täsmälleen samalla etäisyydellä koko ajan! Jos mä hidastin, neiti hidasti myös aivan samassa tahdissa, ei jäänyt yhtään eikä mennyt liian kovaa. Todella mahtavaa! Tuli tosi hyvä fiilis ja mua huvitti kun Kelly tuntui pyytävän kovempaa vauhtia, se viskeli päätään ja pörähti iloisena ja kun lähdin leikkiin mukaan, se oli niin ihanan innoissaan!

Ikävä kyllä Kelly oli palautettava laumaansa, mutta sielläkin se vielä ravasi ja heilutti harjaansa. Hain heinäkassin ja jaoin ruokaa hurjasti työtä tehneille hevosille. Kelly seurasi kasalta kasalle ja välimatkan meni iloisella pienellä pukkilaukalla. Ihana! Mörri oli ihmeissään kun en vienytkään metsätarhaan niitä heiniä. Se oli ennakoinut liikkeeni väärin ja haahuili itsekseen metsätarhassa, mutta tajusi sentään tulla takaisin kun kävin kysymässä että tuonko tän vimosen kasan sulle sinne metsään. Juu ei tarvitse, hän tulee kyllä muiden luokse syömään. Laitoin viimeisen keon Mörrille, tosin en hänen mielipaikkaansa, mutta kelpasihan tuo silti.

Lähdin kertomaan Tuulikille, että annoin porkkanoita palasina Töksylle ja Kellylle. Penni ja Taika suorastaan hyökkäsivät pihalle, ihanaa kun joku tuli heitä moikkaamaan! Mulla oli naama märkä hauvojen pusuista ja kumpaakin piti tietenkin rapsuttaa. Penni hyppeli penkille ja siitä nousi mua vasten häntä hurjana viuhtoen. Taika yritti kanssa penkille, mutta vauhti ei riittänyt ja sitten se seisoi selkeästi odottaen etutassut penkillä. Tuulikki naureskeli, että se odottaa että joku nostaisi pepun alta. Kumarruin sitten alemmaksi, mutta Taika alkoi heiluttaa häntää ja yritti taas lipoa mun naamaa, joten nostamisesta ei tullut mitään. Taika kuitenkin hyppäsi itse paremmalla vauhdilla penkille ja oli sitten erittäin tyytyväisen näköinen saadessaan rapsutuksia. Penni The Silppuri intoutui riepottelemaan vanhaa huopaa, järsi lelua ja repi palasiksi pientä pahvilaatikkoa. Sillä koiralla virtaa riittää!

Karikin tuli kotiin ja sai haukkuvan vastaanoton, mutta mun oli aika lähteä kotiin sekä heppa- että koiraterapiaa reilusti saaneena. Nuo hevoset ja koirat ovat kyllä ihania. Tuulikki kertoi, että aamuisin Mörri menee aina tiettyyn paikkaan seisomaan ja kuopii siinä sitten maata kuin sanoakseen että "Tarjoilijaaaa, tässä kohtaa pitäisi olla heinäää!"

Tyytyväisenä harjoittelua

Sain ihanilta työkavereiltani luvan lähteä aiemmin töistä ja oli kerrassaan upea aurinkoinen pakkaspäivä. Haalari päälle ja menoksi! Katselin tosin kenkiäni, ne on ensimmäiset ratsastuskengät mitkä olen hankkinut yli 6 vuotta sitten. Popot ovat pelastaneet mun varpaat jo muutamaan otteeseen, joten ne ovat olleet alehintansa väärti. Toisessa kengässä on hieman vekkiä ja mun piti ne rasvata, mutten ole kerennyt. Aina sitä syyttää kiireitä! Siistithän ne muuten ovat ja Annikakin ihmetteli että käytätkö sä niitä ollenkaan tallilla kun ne on niin puhtaat pohjia myöten. Täytyykin tänään ottaa asiaksi niiden rasvaus, kun kerta Mörrin vanhat suitsetkin sain pestyä!

Mörri oli metsätarhan puolella natustelemassa heiniä ja jäin hetkeksi odottelemaan viimeistenkin heinänkorsien katoamista. Kelly-neito tuli uteliaana nuuskuttelemaan, olisiko rapsutukset kenties paikallaan? Rapsutin hieman uteliasta tammukkaa, joka kuitenkin väisti kauemmaksi Mörrin tultua närkästyneenä Tätinsä luokse.  Vein hevoseni harjattavaksi ja juttelin samalla miettien että mihin mentäisiin ja mitä tehtäisiin. Oli mielessä käydä järven rannalla, mutta sitten ajattelin antaa Mörrille päätösvallan. Se saa päättää suunnan ja minä määrään tahdin. Siitä se yleensä tykkää!

Saatuani romppeet hevoselleni laitoin ohjat sen kaulalle. Mörri kääntyi kuin vanha tekijä jakkaran luo ja parkkeerasi itsensä sen viereen. Aika hyvä, mun ei tarvinnut siirtää jakkaraa kuin 15 senttiä! Päästyäni selkään annoin kiltisti paikoillaan seisovalle Mörrille namin, jonka jälkeen poika lähti varsin reippaasti pihalta lenkille.

Tulimme pihatieltä Rinteentielle ja tuijotin tiukasti eteenpäin, en antanut mitään vinkkiä mihin pitäisi kääntyä. Tuttuun tapaan Mörri kääntyi mieluummin vasemmalle, joten sinne siis. Hetken kuluttua piti hieman pistää stoppia pojalle, se olisi suunnannut Vihdintielle! Juu ei sinne kuitenkaan, saat valita näistä turvallisista reiteistä. Mörrillä oli kaksi tietä valittavanaan, joista hetken mietinnän jälkeen se valitsi Etelälahteen menevän tien. Oukki doukki, sopii mulle!

Menimme käynnissä ja vuorotellen päristellen jatkoimme matkaa. Juttelin Mörrille samalla kun teimme tempon vaihteluita ja poika tuntui tykkäävän menosta. Päästyämme sopivalle kohdalle pyysin ravia ja sainkin vallan mainiota kyytiä Mörrin suosimassa askellajissa. Muutama ravipätkä lisää ja sitten olikin jo aika kääntyä takaisin kotiin. Tosin hetken katselimme ympärillemme, kyllä oli kaunista kun aurinko laskeutuu lumisen metsän taakse!

Takaisin tullessa pyysin ensin pienen pätkän ravia, jonka jälkeen alkoi käynnistä tölttiharjoitukset. Mä nautin suuresti meidän tölttiharjoituksista, varsinkin kun nyt alan muistamaan myös sen sanallisen käskyn. Ensimmäiseksi otimme vain muutaman askeleen kokoamista, siis melkein töltille ja sitten käyntiin. Seuraavaksi komensin "TÖL-TI" ja annoin avut, jolloin Mörri siirtyi kuuliaisesti töltille. Hieno poika, kehuin siinä mennessä Mörriä, oikein hyvä!

Jatkoimme tasaisella hienosti harjoituksia ja yksi pätkä oli mielestäni niin hyvä, että piti oikein nauraa ja palkita namilla hieno heppa! Hieman ennen ylämäkeä kokeilin pohkeenväistöä oikealle, koska olimme tien vasemmassa reunassa. Muistin edelliseltä harjoituskerralta Mörrin menneen pohkeenväistöä pää asetettuna liikkeestä ulospäin (tosin vasemmalle), mutta nyt lähdin kokeilemaan sitä peilikuvana. Mörri oli todellakin kuulolla, siirryimme oikeaan reunaan oikein nätisti, jolloin ei auttanut muu kuin palkita hevonen uudestaan! Mörri päristeli, tää on kiva reissu!

Juuri ennen ylämäkeä kokeilin vielä lisää tölttiä ja menimmekin puoliväliin pienen pätkän. Loput mäestä meni käynnissä, mutta taas pääsimme pienen matkan mäen päällä. Mulla oli loistofiilis, nää tölttiharjoitukset menevät aina vain paremmin! Päästyämme takaisin Rinteentielle otimme vielä tölttiä ja sekin meni vallan mainiosti. Takaa tuli auto, jolloin ohjasin Mörrinkäisen vasempaan reunaan ja käännyin huitomaan kuskille että menee vaan ohi. Tuulikkihan se siellä ajeli kotiin ja hymyili meille leveästi. Hän ajoi meidän ohi ja päätin ottaa auton vetoavuksi vimoselle tölttipätkälle ja nyt otin itsellenikin asennetta kehiin. "TÖL-TI!" komensin käskevällä äänellä ja Mörri lähti täysillä mukaan tunnelmaan. Niin hienosti menimme tölttiä auton perään, että mulla hymy levisi varmaan jo niskan puolelle! Toivottavasti Tuulikki katsoi meidän menoa! :D

Heti päästyämme tallitielle Mörri pysähtyi oitis kun otin jalustimet pois jaloista. Se tarkoittaa, että Täti haluaa pois kyydistä! Annoin namin loistavasti suoriutuneelle hevoselleni ja jatkoimme yhdessä kävelyä tallia kohti. Yhtäkkiä Mörri lähti ravilla eteenpäin ja mun ohi, mutta annoin sen mennä. Mörri jäi kuitenkin odottelemaan mua ja oli sitä mieltä että tuosta hän ansaitsee namin. No ei se ihan kuitenkaan noin mene, kun sitä saadaan silloin nami kun a) Täti pyytää yhdessä juoksemaan kanssaan, tai b) Mörri pyytää Tätiä juoksemaan kanssaan. Jos sitä vain lähdetään raville, ilman Tätin pyyntöä tai pyytämättä Tätiä mukaan, niin ei siitä namia saa, juosta toki saa jos haluaa. Taputin ohi mennessäni Mörriä takalistolle ja se jäi katsomaan että mites tää nyt näin meni. Se seisoi keskellä tallitietä mun jatkaessa matkaa, ja kun käännyin katsomaan, se edelleen seisoi ja silmät sirrillään katseli mun perään miettien ankarasti. Mörri on aiemmin muistanut pyytää minut mukaan juoksemaan, ja tottakai olen silloin lähtenyt ja siitä palkinnut. Yhdessä siis juostaan!

Viimein Mörrikin lähti kävelemään kohti tallia ja kohtasimme Tuulikin tallin edustalla. "Niin reippaasti te tulitte sieltä!" hän totesi ja mulla rinta oli ylpeydestä niin rottingilla, että hyvä kun haalarissa vetskari kesti. Koirat olivat saaneet portin auki ja ryntäsivät meitä tervehtimään ja mä olin kovasti onnellinen, ihana hevonen ja lauma hauveleita, kyllä elämä maistuu! Taika-tyttökin oli niin tohkeissaan, että lipasi kielellään vahingossa Mörrin turpaa ohi mennessään, kun Mörri oli uteliaana minuun päin pää alhaalla. Namia sai Mörri kun kiltisti seisoi koirien keskellä ja viimein vein pojan harjauspaikalle. Availin satulavyötä Taikan katsellessa, Mörri oli hieman ihmeissään kun koiran häntä viuhtoi hänen turpansa alla partakarvoja!

Tuulikki vei koirat sisälle, ennen kuin Penni tai Taika jää kavion alle, niin lähellä ne olivat. Vein Mörrin varusteet sisälle ja toin sille vadillisen ruokaa. Samalla tuli kokeiltua MSM-jauhetta, ripottelin ihan pienen määrän myslin joukkoon ja jäin mielenkiinnolla seuraamaan syökö se noin kamalan kitkerää ainetta. Mörri laittoi turpansa onnellisena mysleihin ja veteli parit leivät ja porkkanatkin siinä samalla. Okei, tää  helpotti taas mun elämää, saan syötettyä nivelille hyväksi havaitsemaani ainetta Mörrillekin! Siis mähän ostin purkin 99,9% MSM-jauhetta jo aikaa sitten Mörrille, mutta olen siitä itse syönyt polviani hoitaakseni. Hieman huvittaa, meillä on sama MSM-jauhe syötävänä ja samat D-vitamiinit, herralle kun kelpaa vain D-Max 25µg mansikan ja vadelman makuinen ihmisten purutabletti suurpakkauksessa! ;-)

Nooran kanssa reippailemassa

Odotin kovasti yhteistä ratsastusretkeä Nooran kanssa, näkisimme pitkästä aikaa! Ja mulla olisi D-kalsium-jauhepurkki Vísirille, Mörri kun kieltäytyi syömästä vaikka kupissa oli vain hyppysellinen jauhetta. Olin muuten ensin kokeillut mitallista, mutta kun ei maistunut, kokeilin ihan pienellä määrällä, siis että ripsautin hieman myslien päälle, mutta poika kieltäytyi syömästä. Tuijotti vain mua ja komensi hakemaan parempaa muonaa. Nyt toivon, että Vísirille se maistuu hieman paremmin!

Nooran kanssa ajelimme tallille ja kerroin edellisestä rankasta retkestä. Tuumasin, että pojat saattaa olla rauhallisempia tänään, kun Töggurkin oli saanut liikuntaa edellisenä päivänä. Tallilla annoin Mörrin uudet kuolaimettomat Nooralle ja otin Töggurin riimun itselleni. Pian olimmekin poikien kanssa pihalla ja harjaamassa niitä.

Tuulikki tuli paikalle ja kyselin että mitä reittiä voisimme mennä, jaksaisiko Töggur mennä keulilla metsäpoluilla? Lunta oli tosiaan tullut lisää, eikä oltu vielä käyty aukaisemassa niitä uudestaan. Tuulikki sanoi että menkää vaan pitkä lenkki, kyllä Töggur jaksaa.

Varustimme hevoset, Töggurillekin kuolaimettomat ja lähdimme namiporkkanat taskuissa kolmen tunnin reissulle. Tiellä oli helppo mennä näin aluksi ja sopivassa kohdassa otin hieman tölttiä. Nooraa ilmeisesti huvitti siellä takana Mörrin kanssa, Töggur oli puolittain laukassa jo. Soo-jaa, poika, soo-jaa. Töggurilla oli selkeästi virtaa, mutta eipä se Mörrikään kauaksi jäänyt.

Ennen metsäpolkua Töggur katseli oikealle ja yhtäkkiä siirtyi tyynesti ison lumivallin yli umpihankeen. Mä olin aivan ihmeissäni että mihin se nyt menee ja Noora nauraa takana. Mä en saanut ollenkaan Tögguria pysähtymään, vaan se kahlasi pitkin hankea ja alkoi jo suunnistamaan pöpelikköön. Vilkaisin tielle, missä Mörri seisoi lievästi hämmentyneenä, hän ei muuten ainakaan tohon hankeen lähde kahlailee. Hirvitti että tipahtaisimme ojaan, kun en muistanut yhtään mitä siinä kohtaa lumen alla oli. Sain herran kuitenkin käännettyä turpa kohti tietä ja sitten hurjalla kannustuksella takaisin tielle. Jostain syystä takaa kuului tirskahduksia vielä pitkään...

Metsäpolun alkaessa mietimme vielä että mistä kohtaa menisimme polulle, mutta Töksy teki päätöksen puolestamme. Hän haluaa tästä! Jahas, selvä, siitä sitten pahimmasta ryteiköstä. Metsäpolku oli melkoisen hyvin esillä ja katsoin kun Töggur kulki turpa maassa kiinni. Voi kuinka ihanaa, samalla polulla oli kulkenut peuroja hieman aiemmin, aivan tuoreet jäljet kulkivat polkua pitkin samaan suuntaan kuin mekin! Takana Mörrikin nuuskutteli polkua, ketä täällä onkaan kulkenut!

Etummaisena olossa on sekä hyvät että huonot puolensa. Yksi huonoista on se, kun puiden oksat ovat lumikuorman alla ja hevonen puskee läpi, niin ratsastaja on se, joka saa kaikki lumet niskaansa. Putsasin joka puun jälkeen satulan ja takamuksen välistä lumia, reisien ja satulan välistä lumia ja mikä pahinta, lämpimän niskan ja kauluksen välistä niitä lumia. Olisi pitänyt laittaa huppu kypärän päälle, mutta sitten en olisi kuullut mitä Noora puhuu siellä takana. Kivaa mulla kuitenkin oli!

Edelleen kuljimme samaa polkua peurojen kanssa ja Töggur kulki tosi nätisti. Se oli niin tohkeissaan mun kehuista, ettei muistanut kerjätä nameja ollenkaan! Se tarpoi onnellisena hangessa aina välillä päristellen. Muutamat puut piti kiertää, mutta Töggur suoritti tehtävät hienosti. Loppumatkasta oli pari ylämäkeä, joihin Töksy lähti iloisesti laukalla ja hetken kuluttua kuului Nooran nauru. Jahas, ilmeisesti Mörrikin oli spurtannut! Noora kertoi että hän katseli että mihin se Mörri astuu ja onneksi hänellä oli ollut käsi etukaarella, että hän sai kiinni siitä kun poika ponnisti itsensä ylämäkeen. Voi apua, mä yritin kyllä varoittaa Nooraa Mörrin tavoista, mutta eihän sitä kaikkea muista mainita! Tää oli yksi niistä...

Pian pääsimmekin toiselle tielle ja kumpikin poika oli ansainnut namin. Tiellä olikin helpompi kulkea ja Töggurin vetävä askel kantoi eteenpäin reipasta vauhtia. Tasaisella otimme jälleen hieman tölttiä (niin tohkeissaan että etujalat tölttäsi ja takajalat laukkasi) ja hieman villin oloista oli meno. Töggur kuitenkin kuunteli hyvin ohjia ja sai namin kun suostui pysähtymään. Hetki oli käyntiä ja sitten siinsi laukkamäki edessä. Odotin että Mörrinkäinenkin pääsee mäen alas ja katsoin samalla että sillä oli jo korvat tötteröllä, kohta pääsee! Varoitin Nooraa että ota hyvä ihminen siitä harjasta kiinni, se saattaapi lähteä.

Töggur ampaisi liikkeelle ja pinkoi hurjalla vauhdilla mäkeä ylös Mörri perässään. Vauhtia kesti niin kauan kuin mäkeäkin ja ylhäällä käännyin katsomaan missä Mörri tulee. No siinähän se oli aivan vieressä, ei ollut poika jäänyt pätkääkään! :D Noora oli kuulema hieman pidättänyt, tai ainakin yrittänyt ja siinä vaiheessa kun Mörri oli lähdössä joka tapauksessa, Noora "antoi luvan" ja Mörri oli sinkoutunut Töggurin perään. Hurjia poikia, molemmat!

Hetken pidimme käyntiä ja taas kun tuli sopiva ylämäki, pojat antoivat palaa. Mörrikin vain lisää vauhtia, jos Töggur katoaa mutkan taakse, kaveri pitää ottaa korvat luimussa gepardilla kiinni! Mä yritin aina välillä hidastaa Töggurin käyntiä, mutta se meni aika vauhdilla eteenpäin. Töggur pysähtyi odottelemaan Mörriä ihan itsekin, mutta Mörrin käynti oli myös normaalia reippaampaa. Aloin jo itse väsähtää, kun oli koko ajan oltava skarppina vauhti-Töggurin kanssa!

Meillä oli todella menoa ja meininkiä ja ennen leirintäaluettä otimme vielä yhden pienen laukan. Sitä ennen oli Mörrin vauhti jo hidastunut ja mun oli pakko laukan jälkeen tulla pois Töggurin selästä. Se kun tuntui olevan niin täynnä virtaa edelleen, että olisi varmaan painellut tasaisellakin kuin Pendolino eteenpäin. Mörri oli siirtynyt normaaliin käyntivauhtiinsa, siihen mitä se jaksaa mennä tuntitolkulla tarpeen vaatiessa.

Jossain vaiheessa Noorakin tuli alas selästä ja siirtyi paimentamaan Mörriä takaata käsin. Pääsimme tallille hyvässä järjestyksessä ja perillä olin varsin hämmentynyt ajan kulusta. Olimme suorittaneet kolmen tunnin lenkin huomatavasti lyhyemmässä ajassa, eli siihen oli mennyt 2h 20min! Hirveetä vauhtia! Mulla oli silmät soikeina kun olin niin ihmeissäni, Tuulikkikin oli kummastuneena että joko te nyt tulitte. Pojat saivat ruokaa sisuksiinsa ja loimet niskaan ja ruuan päälle tarhaan. Veimme heinät hevosille ja niillä näytti edelleen olevan virtaa!

Myöhemmin Tuulikki laittoi viestiä, että kumpainenkin pojista oli juoksennellut ruuan päälle tohkeissaan ympäri tarhaa ihan kuin eivät olisi äsken saaneet liikuntaa laisinkaan. Mä jo mietin että hyvänen aika, mitä ihmettä mä Mörrillekin oikein syötän! Mistä se vanhaherra repii tuota energiaa tuollaisiin suorituksiin! Vai pitäskö tässä itsekin ryhtyä heinä-kivennäis-linjalle... Mums mums! ;-)

Voi hurja, voi hurja!

Aika menee taas aivan käsittämätöntä vauhtia! Olin viikon talvilomallakin tässä ja tietenkin kävin Mörryköimässä sen mitä kerkesin. Teimme myös ruokaretken, siinä vasta olikin seikkailu! :D

Olin pakannut Mörrille evääksi porkkanaa pilkottuna ja itselleni tein eväsleivän. Vesipullon kanssa pakkasin sapuskat Islannista ostamiini satulalaukkuihin ja lisäsin vielä meidän kummankin herkkuja, eli vajaan pussillisen valkosipulilla maustettuja ruisnappeja, nam!

Laitoin Mörrille huovan selkään ratsastusvyöllä kiinni ja kiinnitin satulalaukut ratsastusvyön jalustinhihnoille tarkoitettuihin lenkkeihin kiinni. Mulla oli ollut ajatuksena mennä tien kautta tulistelupaikalle, mutta jostain aivan käsittämättömästä syystä lähdin kuitenkin taluttamaan hevostani metsän läpi kohti pellon reunaa. Että ihminen osaa välillä olla aivoton!

Ei siis se metsä niinkään mitään haitannut, mulla oli kumisaappaat jalassa kun tiesin siellä olevan lunta ihan reippaasti. Mutta se pelto... Ensimmäiset 20 metriä meni oikein hyvin, mutta sitten alkoi hengästyttää ja pahasti. Yritin pysyä polulla, joka oli jäänyt lumisateiden takia peittoon. Polun kohdalla lunta oli juuri polven alle ja koska lumi oli suhteellisen kevyttä, meno aluksi oli ookoo. Jossain vaiheessa Mörri pysähtyi ja kun käännyin katsomaan että mitä se jumii, Mörri katsoi mua hyvin tiukasti tyyliin "Ihmisen ei pitäs kuulostaa tuollaiselta..." Noh, siinä seistiin hetken ja kun sain hengitykseni tasaantumaan ja sykkeen alemmas, jatkoimme matkaa.

Meno muuttui raskaammaksi ja Mörri pysäytti mut hengittämään yhä lyhenevin väliajoin. Aloin olla aivan naatti, kun välillä tuli astuttua polusta sivuun ja jalka upposi puoleen reiteen sinne pehmeään lumeen! Hyvänen aika kun ei meinannut enää päästä eteenpäin ollenkaan!

Viimeiset 20 metriä oli pahin, jalat eivät meinanneet enää nousta ja välillä olin kontillani hangessa. Vimoset kymmenen metriä meni kolmella pysäyksellä, ei voi olla näin raskasta liikuntaa MISSÄÄN liikuntasalilla!

Päästyämme tielle annoin heti ensimmäiseksi Mörrille namit, oli poika kyllä ansainnut herkkunsa huolehdittuaan Tätistään noin hyvin. Sen oli helpompi tulla kuitenkin mun jalanjäljissä, kun mä aurasin tietä pitemmillä jaloillani. Sivusta katsoen Mörristä ei olisi näkynyt masun alareunaa ollenkaan, kun sekin upposi polusta huolimatta.

Jalat tutisten jatkoimme matkaa tietä pitkin ja hiljalleen jalat alkoivat toipua maitohapoista huolimatta. Mörrillä oli kivaa, se oli mukavasti lämmennyt lumessa kahlatessaan ja oli intona kävelemässä. Musta tuntui että välillä olin kuin kultaista noutajaa ulkoiluttamassa, heppa kiskoo mua narun perässä ja mä vain yritin raahustaa nopeammin. Välillä Mörri pysähtyi kuuntelemaan ääniä ja yritin hillitä puuskutustani laihoin tuloksin. Jatkoin kuitenkin kävelyä siinä samalla, jolloin Mörri tanssahteli pienellä sievällä ravilla mun perään ja pää kallellaan jäi tohkeissaan katselemaan mua, meillä kun oli NIIN kivaa yhdessä!

Olin jo päättänyt että tosiaankaan en lähde enää tarpomaan metsäpolkua tulistelupaikalle, vaan söisimme eväät kun tie päättyy. Mörrin kiskomana pääsinkin viimein tien loppuun ja kaivoin herran porkkanat satulalaukusta. Mörri nuuskutti ja hörisi, se tykkää kanssa näistä eväsretkistä! Mua huvitti, poika oli koko matkan tullut kovalla vauhdilla, päristellen vain tohkeissaan kun pääsi lenkille! Mäkin järsin hieman leipääni ja join vettä samalla Mörriin nojaten, olin AIVAN puhki! Päätin että takaisin menen sitten kyydissä eikä muuten mennä pellonreunaa pitkin! Tietä päääsee helpommalla...

Siirsin satulalaukun ratsastusvyön etupuolelle ja pakkasin puoliksi syödyn eväsleivän takaisin laukkuun. Ei jaksa edes syödä! Mörrikin oli saanut omansa syötyä ja tipautin sille vielä pari herkku-ruisnappia maahan. Eväiden loputtua ohjasin Mörrin metsäpolulle, siellä kun oli sopiva kanto mistä pääsisin kyytiin. Ja samalla otti päähän, huomasin nimittäin, että polku metsässä ei todellakaan ollut raskas kävellä, kun kaikki satanut lumi roikkui puiden oksilla! No just. Olisin voinut vallan mainiosti mennä tietä pitkin ja talsia polun jos olisin vain käyttänyt aivojani!

Sain sitten kiivettyä Mörrin selkään ja yksinkertaisesti roikutin voimattomia jalkojani pitkin hevoseni kylkiä. Mörri oli edelleen meno päällä ja kun tulimme polulta, hän oli sitä mieltä että nyt on Täti selässä, nyt mennään! Sen verran tunnen hevostani, että tajusin ottaa reippaasti lyhyempää ohjaa heti kättelyssä ja hyvä niin. Mörri ampaisi polulta tielle kuin höyryveturi ja lähti suoraan töltillä posottamaan kohti ylämäkeä. Istuin kuin tatti siellä selässä, paljoa muuta en edes voinut kun noi kintut olivat niin uupuneet! Huvitti ja hirvitti, voimat lopussa, ohjat tiukalla ja tunsin istuvani ruutitynnyrin päällä!

Sain pojan kuitenkin käyntiin mäen päällä ja seuraavassa alamäessä hoin matalalla äänellä että "vaaroovaastii, vaaroovaastii" ja Mörri jopa melkein kuunteli :) Mutta sillä sekunnilla kun olimme tasaisella, olimme töltissä. Ja edessä ihana laukkamäki, jonka Mörri olisi halunnut päästä menemään! Tunne oli hieman sellainen, että jos olisin antanut edes milliä ohjaa, Mörri olisi lähtenyt kuin ohjus. Mörri veti päätä alas, anna hänelle ohjaa! Pidin vain tiukasti kiinni, ei, me EI nyt mennä laukalle! Sen sijaan porhalsimme edelleen töltillä koko jyrkän mäen ylös.

Taas sain hidastettua menon käyntiin mäen päällä, mutta nyt kävi poika lämpimänä. Alamäkeen voisi kanssa mennä töltillä! No kuule EI! Jatkoin "Varovasti"-sanan hokemista ja jossain kohdassa Mörrin takajalat lipsuivat kropan alle ja se melkein istahti. Samassa sille tuli järki päähän, täällähän oli liukasta! Ei sillä että se olisi herraa tasaisella hidastanut pätkääkään, töltissä olimme taas ja niin komeasti! Nyt tuntui jo jarrutkin löytyvän, joten päästin seuraavaan ylämäkeen Mörrin laukalle. Hän päätti kiittää luottamuksesta ja meni hyvin hallitun oloista kaunista rentoa laukkaa mukavalla vauhdilla, ei kaahotusta ollenkaan! Olipas se mukavaa!

Seuraava alamäki oli taas kiltisti kävelyä, mutta kun tuli tasaista, olimme jälleen töltissä. Kädet alkoivat olemaan samassa kunnossa kuin jalatkin ja piti laittaa rukkaset satulalaukkuun kun niistä alkoi pidättämisen takia sisukset kääntyä nurinperin. Viimeinen alamäki ennen peltoa oli tiukkaa tepsuttelua, ja yhtäkkiä Mörri pysähtyi kuin seinään. Olin jo itse huomannut koiranulkoiluttajan, mutta Mörrillä meni hetki ennenkuin se tajusi. Mies nosti koiran syliinsä ja tervehdin häntä. Koira haukahti ja mies käänsi koiran pois Mörristä. Sanoin ettei se haittaa, ei Mörri pelkää koiria eikä haukuntaa. Mörri jatkoi vain tohkeissaan puoliksi töltillä ja kun tulimme pellolle vievälle polulle, se olisi halunnut kääntyä sinne.

Hetken tuli mietittyä mitä kautta mennään. Mielestäni pelto oli aika raskas kävellä Mörrille, varsinkin kun minä olisin selässä, mutta jos menisimme tietä pitkin, en tiedä millä voimilla saisin enää poikaa pidäteltyä. Annoin periksi, mennään pellon kautta kun kerta Mörri itse sinne hakeutuu. Ja hurjan päristelyn kera Mörri oli tyytyväinen, mentiin sitä reittiä mitä hän halusi! Hyvä että oli edes se ratsastusvyö mistä sai kiinni, muutama kymmenen metriä meni Mörrin yrittäessa raville kamalassa nietoksessa! Ei hyvät hyssykät, mistä sille riittää tuota virtaa! Se kyllä rauhottui hetken kuluttua ja pystyin antamaan jopa ne ohjat sille. Loppumatka meni rauhallisesti kävellessä, välillä Mörri jäi katselemaan ympärilleen ja annoin sen mennä aivan omaa tahtiansa.

Metsän kautta saavuimme tallille ja tulin alas vapiseville jaloille käsienkin suurinpiirtein vain roikkuessa olkapäistä. Purin Mörrin varusteet ja lykkäsin sille ruokaa nenän eteen ja seisoin silmät ymmyrkäisinä keskellä pihaa. Ja hain sitten jakkaran, en jaksanut enää edes seistä. Kari tuli katsomaan kuinka meillä oli mennyt ja kerroin reissusta. Häntä nauratti, taitaa tietää tarkalleen kuinka raskasta pellolla oli mennä! Mörrin syötyä vein sen tarhaan ja jaoin vielä heinät hevosille, Mörri seurasi edelleen ja oli intoa täynnä!

Mulla oli tosi hyvä fiilis tuosta reissusta, vaikka olin totaalisen väsynyt. Mörri oli mennessäkin jo innolla lähdössä ja tiellä meni tohkeissaan kiskoen emäntäänsä perässä. Mä vaan en käsitä tuota energian määrää, ja sitä että se tuli alamäkiä lukuunottamatta koko matkan töltillä! Varmaan mulla oli ajomatkan ajan sellainen epäuskoinen hymy kasvoilla, mitä oikeastaan tapahtui ja missä mennään. Ja missä kunnossa mun lihakset olisivat huomenna...