Pulkka perään!

Sain Annikan mukaan mielestäni täysin hulluun puuhaan, eli juurikin pulkan laittamiseen Mörrin perään. Taitaa tuo ystävättäreni olla moinen hurjapää, mua hirvitti jo pelkkä pulkkaan istumisen kuvittelu! Ajatus siitä, että joku toinen istuu pulkassa vedettävänä ei haitannut mun mielenrauhaani pätkääkään, joten ei muuta kuin kaveri ensin vaikka heikoille jäille! :)

Hain Mörrin tarhasta ja harjasin herran putsattuani kaviot. Laitoin silan vatsavöineen kiinni ja hain sitten juuri putsatun ja rasvatun leveän rintaremmin. Siinä oli hieman säätämistä, mutta sain sen viimein mielestäni sopivalle korkeudelle. Annikan tullessa paikalle mietin vetoliinojen pituutta ja Tuulikki tuli auttamaan asiassa. Päädyimme pitkiin liinoihin, että Mörrillä olisi tarpeeksi tilaa vetää.

Suuntasin laitumelle hevoseni kanssa ja kysyin että haluaako Annika ensin kokeilla Mörrin perässä kävelyä. Ihailin ystäväni rohkeutta, kun hän sanoi että ei, mennään suoraan vaan pulkalla... Huh!

Parkkeerasin pollen laittamalla riimunnarun sen kaulalle ja käskyllä "Paikka!" ja vein vetoliinan kerrallaan taakse Annikalle, joka asetteli pulkkaa sopivaan kohtaan. Päästyään pulkkaan opastin miten vetoliinoja kannattaa pitää käsissä. Sitten aloitimme.

Lähdin hitaasti liikkeelle ja Mörri lähti vetämään pulkkaa perässään. Se taisi olla niin keskittynyt Tätin namitaskuun, ettei edes tajunnut pulkan tulevan perässään. Poika tajusi asian vasta mutkasda kun silmä sattui osumaan takana liukuvaan pulkkaan. Pienen pelästys-steppailun jälkeen Mörri rauhottui ja kun se näytti olevan ookoo asian kanssa, palkitsin sen namilla.

Annikan höpöttäessä takana jatkoin talutusta ja kehuin itsekin Mörriä. Niin hieno poika kun ihan noin vain lähtee vetää pulkkaa perässään ja vain tuon verran säpsähti! Luottamus on molemminpuoleinen, veikkaisin :)

Kierrosta jatkettiin ja kun tulimme viimeiseen kulmaukseen ennen ylämäkeä, varoitin Annikaa, että tässä kohdassa Mörri saattaa mennä pukkilaukalla... Annika sanoi että suoristetaan pulkka ja kokeillaan sitten ravia.

Näin teimme, ja Mörri lähti innolla loivaan ylämäkeen pulkkaa kiskoen. Annikalla oli hauskaa ja minä kehuin vetoheppaa, hienostihan tämä meni! Mäen päälle päästyämme katsoin Annikaa, jolla silmät loisti kirkkaina: "Tää on ihan mielettömän hauskaa!"

Otimme toisen kierroksen ja Mörri keskittyi enemmän työntekoon kuin namitaskuun. Ei mua enää niin hirvittänyt, kun olin nähnyt jonkun toisen menevän ensin vaaravyöhykkeelle...

Sitten Annika kömpi ylös pulkasta ja tuli mun vuoro istua pulkassa. Jänskätti, pystynkä pitämään itseni pulkassa pystyssä, mihin mä laitan nää metriset kintut, miten mun polvi, jne. Kysyin ensin Annikalta, että miten tänne pääsee kyytiin. Päästyäni istumaan ja saatuani kintut jotakuinkin kyytiin otin vetoliinat toukasti käsiini. Olin varmaan aivan totinen, keskityin niin täysillä kun en tiennyt miltä se tuntuu. Oikeasti, minä ja pulkka ei todellakaan olla bestikset!

Lähdimme hissukseen liikkeelle ja olo oli helpompi kuin olin odottanut. Pulkka meni helposti vähäisessä lumessa, eikä Mörriä tuntunut haittaavan alta pilkottavat heinät.

Juttelin koko ajan Mörrille, mutta vilkaisin sivulle tarhaan päin. Kelly-poni ravasi tohkeissaan aidan viertä joten kehuin neitokaista saaden tulipunaisen harjan viskelyä palkinnoksi. Se olisi niin halunnut tulla mukaan!

Sitten piti keskittyä menoon, Annika pysäytti Mörrin kulmaukseen antaakseen mun hengähtää. Namipalkinnon jälkeen jatkoimme matkaa ja mä hain välillä tasapainoa takaisin.

Pukkilaukkanurkassa olin jo valmis kokeilemaan sitä juoksua ja oikaisin pulkan Mörrin perään. Sitten syvä hengitys ja kun Annika lähti liikkeelle, hihkaisin Mörrille "Ravia!" Sehän lähti, olin varautunut ottamaan vastaan liinoilla, nojasin reilusti taakse ja yritin tulla pehmeästi perään. Sitten olinkin jo vauhdissa, hui!

Melkein saman tien Mörri innostui pukittamaan, joten vauhti hidastui, mutta kun oli rauhoituttu, pyysin uudestaan ravia ja sitten menimmekin ylämäkeen vallan mainiota vauhtia! Mörri juoksee ja mä olen pulkassa pitäen tiukasti liinoista kiinni! Hui-jui! Ihan hui!

Ylhäällä pidimme pienen tauon ja päätimme kiertää vielä yhden kierroksen. Mulla oli jo mellein jopa ehkä rennohko olo, tää ei kuitenkaan mun elementtini ole. Kehuin koko ajan Mörriä ja se kuunteli tarkkaan mun ääntä.

Kierros mentiin käynnissä ja lopussa ollut mäki oli tosi raskas mennä hitaasti. Pysähdyimme portille, missä ensimmäinen kysymys oli että kuinka täältä pääsee pois. Annika sanoi että kierähdä sinne sivulle ja sieltä sitten ylös. Okei, joo. Kampesin itseni ylös kuin 2-v mukula, peffa pystyyn kun en tuon polven kanssa muuten pysty.

Annika kertoi että Kari oli ruusupuskassa kuvaamassa ja mua nauratti. Toivottavasti tuli hyviä kuvia! Annika olikin jo saanut parit kuvat ja silloin komensimme molemmat yhtäaikaa Mörriä sanalla "Paikka!" Käytännöllistä kun heppa tottelee äänikäskyjä :)

Keräsin vetoliinat kiepeille ja lähdimme viemään Mörriä tallille. Varusteiden poiston jälkeen kävin hakemassa Mörrille ruokaa ja laitoin hienosti hommat hoitaneelle heposelleni kourallisen auringonkukan siemeniä, nam! Tosin kesti hetken ennen kuin Mörri annoksensa sai, koska se kuoputti kaviolla ja kiskoi riimuaan. Juu ei. Peruutin niin kauan kuin kavio kuopsutti ja lähdin heti kohti kun kavio laskeutui maahan. Äkkiä kärsimätön herra muisti miten pitää käyttäytyä :)

TUulikki oli ollut myös katsomassa meidän touhua ruusupuskien takana ja kehui suoritusta. Mörri toimi tosi hyvin ja näin pienellä harjoituksella. Toivoin vain että kuvat onnaa, saadaan todistusaineistoa!

Laitoin Mörrille loimen, vaikkei se hikinen ollutkaan, ehkä hieman lämpöinen. Päästin Mörrin tarhaan ja kerroin Annikalle, että kuten huomaat, Mörri menee tuijottamaan laitumelle ja se miettii että mitä siellä oikein tapahtui. Se vaatii aikaa sulatella asioita. Annikaa nauratti, hän ei ole koskaan nähnyt hevosen analysoivan tapahtunutta, mutta on aivan samanlainen kuin emäntänsä, sekin kun analysoi aina tilanteet jälkikäteen... Huvitti, niinhän mä kyllä teen :D

Tämä oli mulle erittäin tärkeä kokemus, luotan entistä enemmän hevoseeni ja ennen kaikkea itseeni. Tuo pulkkaan meneminen oli mulle iso juttu jo muutenkin, saatikka sitten että pitäisi pitää itsensä hevon perässä roikkumalla vetoliinoissa. Kiitos Annika ja Tuulikki kannustuksesta ja kiitos puska-paparazzi Karille kuvista! :D

Vetoharjoittelua

Olin saanut hauskoja neuvoja entisiltä työkavereilta Mörrin ja vetoharjoittelun suhteen. Kävin ostamassa harjoitusaisat ja niistähän riitti naurua ja ehdotuksia. "Pistä sukset jalkaan ja aisoista kii ja menoksi!" ja "Tuulikki vaan potkukelkkaan istumaan, aisoista kiinni ja menoksi!" ja muita vastaavia juttuja. Pulkka kuului myös ehdotuksiin, mutta mulla ja pulkalla ei ole niin hyvät välit...

Kokeilin tallilla Mörrille harjoitusaisojen sijaan 30cm pitkiä palikoita, ihan vain testatakseni niiden sitomista. Mulla oli mielessä Tuulikilta saamani ohje, jota olin aiemmin harjoitellut tekemällä mielikuvaharjoituksia kotona. Mielestäni kiinnitykset meni ihan hyvin ja Tuulikki näytti miten hihnat "lukitaan" pujottamalla hihna edellisen kierroksen alle. Mörri seisoi kärsivällisesti paikallaan ja antoi mun häärätä, pitkäpinnainen polle!  :)

Tänään oli sitten vuorossa vetoharjoitukset. Tuulikki innosti mua kokeilemaan sitä pulkkaa Mörrin perään, hän voisi taluttaa Mörriä ja mä voisin tulla pulkassa vetoliinoista kiinni pitäen. Mulla tosiaan on pieni epävarmuus tuon pulkan kanssa, en ole mikään vauhtihirmu enkä suksilla uskaltaisi senkään vertaa. Pelkkä ajatuskin alkoi jo hirvittää, mutta päätin kokeilla, Tuulikkihan olisi taluttamassa.

Laitoin Mörrille vetovaljaat päälle harjattuani herran ja putsattuani ensin kaviot. Mörri oli hieman epäluuloisen näköinen, se on loistava tunteiden tulkki! Tuulikilta sain vetoliinat, jotka laitoin rintaremmiin kiinni pikalukolla. En nyt ole ihan varma miten homma oikeasti menee, mutta sen saa muutettuakin jos ei toimi.

Sitten lähdin kävelemään Mörrin kanssa laidunta kohti liinat kiepeillä silan ohjaslenkeissä ja pulkkaa vetäen toisessa kädessä. Mörri ravisteli turkkinsa ojennukseen ja kummatkin liinakiepit tipahtivat alas. No just, laitoin riimunnarun Mörrin kaulalle ja korjasin kiepit takaisin. Sillä välin utelias hepan nenä tutki pulkkaa ja ihmetteli kun tässä uudessa ruokalaarissa ei ollut mitään natusteltavaa...

Ajattelin ensin totuttaa Mörrin pulkan ääneen ja Tuulikin taluttaessa Mörriä, kävelin Mörrin takana pulkkaa vetäen ja Mörrille samalla jutellen. Hetken katseltuaan kummaltakin puolelta asiaa, poitsu jatkoi ilosena matkaa. Ainakaan ääni ei siis haittaa.

Puolivälissä laitumen kierrosta otin vetoliinat käsiini, jätin pulkan siihen ja lähdimme sitten uudestaan liikkeelle. Mörri lähti kiskomaan kuin vanha tekijä ja päristeli mennessään. Minä otin takanojaa, otin reisillä vastaan ja kävelin vetoliinat tiukalla Mörriä kehuen. Poika alkoi innostua, tää oli ihan kivaa hommaa

Kulkiessa kiinnitin huomiota siihen, että veto molemmissa liinoissa olisi mahdollisimman tasainen. Se mikä pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, oli se, että Mörrin liikkuessa liinat seurasivat etujalkojen liikettä. Tunsin hihnojen kautta hevoseni voiman, joka tuntui aivan hurjalta.

Käännyimme kohti porttia ja Mörri riemastui, tässä ollaan juostu laukalla! Herra otti pari pukkilaukka-askelta, jolloin sanoin matalalla äänellä: "Soooo, Mörriii, soooo..." Heppa rauhottui ja jatkoi kiskomista Tuulikin talutuksessa ja mun roikkuessa perässä. Loivassa ylämäessä Mörri meinasi hidastaa, ei tarvinnut kuin kerran naksauttaa, niin jo poika taas lähti innolla vetämään Tätiä ylös.

Niin tohkeissaan Mörri oli vetämisestä, ettei edes yrittänyt portille ja lähdimme kiertämään toista lenkkiä. Mörri kuunteli tarkkaan kehuja, Tuulikkikin oikein kommentoi asiaa! Puolivälissä Tuulikki otti pulkan toiseen käteen, olin nimittäin sanonut Mörrin olevan sen verran piukeena uudesta asiasta, ettei mulla ole asiaa pulkkaan. "Mene vaan!" sanoin ja Mörri lähti taas innolla liikkeelle.

Tiukan keskittyneenä sekä minä että Mörri kävelimme portille ja sieltä tallille edelleen veto päällä. Sanoin Mörrille "Jaaa seeeis..." ja kun herra pysähtyi, laskin paineen pois. Olin aivan älyttömän tyytyväinen suoritukseemme ja annoin Mörrille herkkuja ruuaksi. Sekin tuntui tyytyväiseltä, oli ollut kiva ja lyhyt, mutta lihaksia vaativa tehtävä laitumella. Tarhaan päästyään Mörri katseli laitumelle, se taisi taas jäädä tuumailemaan että mitä kivaa olimme tehneet!

Vasta kotimatkalla iski jonkin sortin... en tiedä, joka tapauksessa olin melkein järkyttynyt. Yhtäkkiä tajusin kuinka älyttömän vahva se pieni hevonen on. Siis joo, olen aina ymmärtänyt kyllä, että jos polle lähtee käsistä, niin ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia fyysisesti sitä estää. Hevoset vetää tukkeja metsästä, juu, vahvoja on, mutta kun yrittää itse olla painona vetoliinoissa... Hevonen voisi riepotella mua ihan miten sattuu, mutta se ei tee sitä. Mä kuitenkin sähellän ja rävellän ja olen sen mielestä ärsyttävä kun rasvaan ja puunaan ja harjaan ja ties mitä. Silti se antaa mun tehdä kaiken. Se on niin massiivisen vahva! Jos se ei jostain tykkää, niin se ilmoittaa asiasta, mutta jos mä sille kuitenkin sanon että tämä pitää tehdä että haava paranee tms, niin se antaa laittaa. Aivan huoletta putsaan kaviot, harjaan massun alta ja saan tehdä sen kaikenlaista. Ratsiessa se saattaa suuttua kun ei pääse sille polulle minne halusi ja sitten keskustelemme etujalkaa polkien, mihin mennään. Mutta se ei lähde käsistä, vaikka voisi. Sählään selkäännousuissa ja saan hevoseni tympääntyneenä huokailemaan, mutta silti se ei lähde tilanteesta pois, vaikka voisi. Me kokeillaan kaikkea uutta, josta kummallakaan ei ole oikeasti hajuakaan miten se tehdään, mutta Mörri on mukana kokeilussa ja tarjoaa mulle rohkeasti erilaisia ratkaisuja eri avuille, eikä jätä asiaa sikseen, vaikka voisi. Mulla oli aivan jumalaton kunnioitus mun hevosta kohtaan, kuinka kärsivällinen ja lempeä se on mun kanssa! Kuinka se osaa sanoa mulle mitä se haluaa ja jos en heti ymmärrä, se osaa "huutaa" mulle, näyttää vahvemmin mitä hän tarkoittaa. Aivan tärisin auton ratissa, kun asia meni viimein mun tajuntaan. Että mä olen välillä hidas... En osaa edes selittää sitä, mikä muhun loppujen lopuksi teki niin suuren vaikutuksen, muuta kuin että se oli erittäin väkevä kokemus. Itse harjoitushan meni aivan nappiin ja olimme kaikki tyytyväisiä, mutta kun tajusin itseni olevan kuin kärpäsenpas*an siellä liinoissa roikkumassa... Olen aina kohdellut Mörriä kuin muitakin kavereitani, tasavertaisena, kiinnittämättä asiaan sen kummemmin huomiota. Mutta eihän me sitä todellakaan fyysisesti olla. Toivon hartaasti, että hevoseni haluaa pitää mut jatkossakin tasavertaisena kaverina, hieman hitaampana ja hauraampana tosin fyysisesti, mutta henkisellä puolella siis :)

Ajoharjoittelua

Ostin Mörrille silat edullisesti, että päästäisiin oikeilla vermeillä harjoittelemaan. Kun sain silat postitse, en meinannut nahoissani pysyä, pakko päästä kokeilemaan! :)

Ennen tallille menoa suuntasin Horzeen, tarvitsinhan tietenkin pehmukkeet silalle, mieluiten sävy sävyyn suitsien kanssa... Lievää varusteurheilua, heh. Löytyihän ne, sähkönsiniset pehmukset silaan, vatsavyöhän, niskaremmuin ja vielä johonkin josta ei ole hajuakaan.

Tallilla purkasin tavaroita ja kävin tohkeissani hakemassa heposeni. Harjauksen ja kavioiden tarkistuksen jälkeen kiinnitin pehmeä suojan silaan ja lykkäsin sen Mörrille selkään. Sitten oli vuorossa vatsavyö, mikä myös sai pehmukkeen. Sen kiinnitystä tuli katsottua hieman tarkemmin, ei ihan ollut kuin satulavyö. Sitäpaitsi siinä oli jotkut samanlaiset nahkanauhasykeröt kuin silassakin, eikä hajuakaan mitä varten ne mahtaa olla. Sentään osasin laittaa silan hihnan vatsavyöhön kiinni, vaikkei sekään ihan selkeä homma ollut. Rintaremmi meni hyvin pikalukoilla ja sain sen mielestäni hyvälle korkeudelle.

Mörri ei ollut moksiskaan uusista varusteista, se on tottunut vähän kaikkeen kanssani. Ja johan me ollaan ohjasajettu Tuulikin juoksutusvyöllä, joten ei se aivan uutta ollut.

Lähdin Mörriä talutellen tielle, oli tarkoituksena mennä ihan vain pikkulenkki. Käännyimme tallitieltä vasemmalle, Mörri lempparisuuntaan. Mörri päristeli tohkeissaan ja pyysi mua juoksemaan kanssaan. Mua nauratti, vai oli pojalla virtaa! No sitten juoksimme vierekkäin, kunnes tulimme seuraavaan risteykseen.

Kävelimme vielä hetken toiselle tielle ja viritin sitten pitkät ohjat Mörrin riimuun ja silojen renkaiden läpi taakse. Mörri seisoi kärsivällisesti ja siirryin hevoseni taakse seisomaan. Ai jukra, raippa jäi tallille! Noh, katsotaan miten pärjätään ilman.

Mörri seisoi paikallaan ja aloin naksuttelemaan ja ohjista myötäsin samaan aikaan. Mörri jatkoi seisomista. Lisää naksuttelua ja maiskutusta ohjien ravistelun lisäksi. "Shuh, shuh!" hihkuin ja Mörri käänsi päätänsä nähdäkseen minut paremmin. Sitten kun yritin ottaa ohjaa ja kun Mörrin pää kääntyi oikeaan suuntaan, kehuin poikaa ja se kääntyi väkkäränä mua kohti. No höh. Olin siis päätynyt seisomaan hevoseni eteen lievästi hämmentyneenä.

Käänsin pollen menosuuntaan ja talutin pari askelta eteenpäin. Samalla naksuttelin ja jättäydyin pikkuhiljaa taaemmas. Jossain kohdassa Mörri kuitenkin kääntyi uudestaan ja komensin sen uudestaan menosuuntaan. Sitten lähtikin meno sujumaan ja kehuin kovasti hienoa hevostani.

Pääsimme hyvin pitkän matkaa, joten tasaisella pyysin "Ravia!" Mörrihän lähti, se meni tosi kovaa ravia ja mä siirsin ohjat toiseen käteen päästäkseni paremmin juoksemaan. Pysähdyimme nätisti ja namin ja käyntipätkän jälkeen otimme toisen ravin. Kyllä vanhaherra osaa ravata!

Suuntasin pellon kautta takisin tallille ja olisi ilmeisesti jo siinä pitänyt tajuta ottaa heppa talutukseen. Se nimittäin painoi kädelle jo aika rankasti ja jouduin ottamaan jaloilla vastaan. Viitisen minuuttia kävimme henkien taistelua menemmekö metsän läpi tallille, vaiko pellon viertä. Sain tahtoni läpi ja jatkoimme pellon reunaa. Sieltä kuitenkin piti mennä risukon yli, muutama metri polkua ja ojan yli ennen omalle pikkupellolle pääsemistä.

Sain pysäytettyä Mörrin ennen risukkoa, vaikka tiukkaa teki, se nimittäin alkoi olla aika virittäytynyt. Vielä ennen ojaakin sain stopin, mutta sitten Mörri hyppäsi ojan yli... Siitä alkoi sen päiväinen show! Herra hyppi ja pomppi, päristeli ja ponkaisi ilmaan, sätki ja potki korvat AIVAN tötteröllä! Sillä oli niin hauskaa, että se unohti ohjissa roikkuvan Tätin ja vahingossa kiskaisi ohjat mun käsistä.

Mörri jatkoi iloista menoa, pysähtyi hetkeksi katsomaan miten Täti reagoi. Okei, hieman hirvitti kun ohjat roikkuivat perässä, mutta hevosen ilo ja riemu liikkua oli vastustamatonta. Kysyin Mörriltä että meinaakko laukkaa tallille asti, mikä oli minulta virhe. Mörri höristi korviaan sanalle "laukkaa", kasasi itsensä, veti pään alas samalla kun etukaviot nousivat maasta, takajalat ponnisti ja sitten se iloisen vinkaisun kera lähti.

Meikä jäi seisomaan hetkeksi itseään soimaten ja toivoin ettei kuuluisi kiljaisua tai rysähdystä. No tallin pellolla oltiin ja ylämäki tallille ei kovin pitkä ole, mutta parissa kymmenessä metrissä kerkiää sattumaan paljon.

Kävelin tielle ja katsoin tallille, näin Mörrin korvat tallipihalta. Kipusin mäkeä ja sitten alkoi jo hymyilyttää, Mörri seisoi ohjat siistinä nippuna vieressään ja juuri siinä paikalla, missä otan varusteet yleensä pois.

En voinut olla riekkumisesta vihainen, koska se riemu, mikä hevoseni silmistä paistoi, päristelyt ja suoraan ilmaan hypyt kertoivat pollen hyvästä kunnosta ja elämisen ihanuudesta. Kavioita sinkoili ylös, sivuille ja taakse, ei varmasti ole lihaskipuja kun issikka hyppää koottuna noin korkealle ja sitten niska kauniilla kaarella tepastelee melkein piaffissa kuin paraskin orhi.

Mutta seuraavalla kerralla laitetaan kyllä kuolaimet suuhun, näitä ei pitäisi tapahtua vaikka nyt menikin onneksi kaikki hyvin. Pitäisi myös luottaa vaistoihin, jotka kyllä sanoi että ota se polle talutukseen. Mulla olisi ollut pidempi lieka ja olisin saanut Mörrin pään käännettyä, mikä ei onnannut kun ohjat olivat silassa kiinni.

Uuden vuoden lupaus: Lupaan kuunnella hevostani tarkemmin, jos se alkaa heti ekaksi juoksuttamaan mua, niin ehkä päivä ei ole paras ohjasajolle. Ja lupaan kuunnella vaistojani, ne on hämmästyttävän usein oikeassa. :)