Ajoharjoittelua

Ostin Mörrille silat edullisesti, että päästäisiin oikeilla vermeillä harjoittelemaan. Kun sain silat postitse, en meinannut nahoissani pysyä, pakko päästä kokeilemaan! :)

Ennen tallille menoa suuntasin Horzeen, tarvitsinhan tietenkin pehmukkeet silalle, mieluiten sävy sävyyn suitsien kanssa... Lievää varusteurheilua, heh. Löytyihän ne, sähkönsiniset pehmukset silaan, vatsavyöhän, niskaremmuin ja vielä johonkin josta ei ole hajuakaan.

Tallilla purkasin tavaroita ja kävin tohkeissani hakemassa heposeni. Harjauksen ja kavioiden tarkistuksen jälkeen kiinnitin pehmeä suojan silaan ja lykkäsin sen Mörrille selkään. Sitten oli vuorossa vatsavyö, mikä myös sai pehmukkeen. Sen kiinnitystä tuli katsottua hieman tarkemmin, ei ihan ollut kuin satulavyö. Sitäpaitsi siinä oli jotkut samanlaiset nahkanauhasykeröt kuin silassakin, eikä hajuakaan mitä varten ne mahtaa olla. Sentään osasin laittaa silan hihnan vatsavyöhön kiinni, vaikkei sekään ihan selkeä homma ollut. Rintaremmi meni hyvin pikalukoilla ja sain sen mielestäni hyvälle korkeudelle.

Mörri ei ollut moksiskaan uusista varusteista, se on tottunut vähän kaikkeen kanssani. Ja johan me ollaan ohjasajettu Tuulikin juoksutusvyöllä, joten ei se aivan uutta ollut.

Lähdin Mörriä talutellen tielle, oli tarkoituksena mennä ihan vain pikkulenkki. Käännyimme tallitieltä vasemmalle, Mörri lempparisuuntaan. Mörri päristeli tohkeissaan ja pyysi mua juoksemaan kanssaan. Mua nauratti, vai oli pojalla virtaa! No sitten juoksimme vierekkäin, kunnes tulimme seuraavaan risteykseen.

Kävelimme vielä hetken toiselle tielle ja viritin sitten pitkät ohjat Mörrin riimuun ja silojen renkaiden läpi taakse. Mörri seisoi kärsivällisesti ja siirryin hevoseni taakse seisomaan. Ai jukra, raippa jäi tallille! Noh, katsotaan miten pärjätään ilman.

Mörri seisoi paikallaan ja aloin naksuttelemaan ja ohjista myötäsin samaan aikaan. Mörri jatkoi seisomista. Lisää naksuttelua ja maiskutusta ohjien ravistelun lisäksi. "Shuh, shuh!" hihkuin ja Mörri käänsi päätänsä nähdäkseen minut paremmin. Sitten kun yritin ottaa ohjaa ja kun Mörrin pää kääntyi oikeaan suuntaan, kehuin poikaa ja se kääntyi väkkäränä mua kohti. No höh. Olin siis päätynyt seisomaan hevoseni eteen lievästi hämmentyneenä.

Käänsin pollen menosuuntaan ja talutin pari askelta eteenpäin. Samalla naksuttelin ja jättäydyin pikkuhiljaa taaemmas. Jossain kohdassa Mörri kuitenkin kääntyi uudestaan ja komensin sen uudestaan menosuuntaan. Sitten lähtikin meno sujumaan ja kehuin kovasti hienoa hevostani.

Pääsimme hyvin pitkän matkaa, joten tasaisella pyysin "Ravia!" Mörrihän lähti, se meni tosi kovaa ravia ja mä siirsin ohjat toiseen käteen päästäkseni paremmin juoksemaan. Pysähdyimme nätisti ja namin ja käyntipätkän jälkeen otimme toisen ravin. Kyllä vanhaherra osaa ravata!

Suuntasin pellon kautta takisin tallille ja olisi ilmeisesti jo siinä pitänyt tajuta ottaa heppa talutukseen. Se nimittäin painoi kädelle jo aika rankasti ja jouduin ottamaan jaloilla vastaan. Viitisen minuuttia kävimme henkien taistelua menemmekö metsän läpi tallille, vaiko pellon viertä. Sain tahtoni läpi ja jatkoimme pellon reunaa. Sieltä kuitenkin piti mennä risukon yli, muutama metri polkua ja ojan yli ennen omalle pikkupellolle pääsemistä.

Sain pysäytettyä Mörrin ennen risukkoa, vaikka tiukkaa teki, se nimittäin alkoi olla aika virittäytynyt. Vielä ennen ojaakin sain stopin, mutta sitten Mörri hyppäsi ojan yli... Siitä alkoi sen päiväinen show! Herra hyppi ja pomppi, päristeli ja ponkaisi ilmaan, sätki ja potki korvat AIVAN tötteröllä! Sillä oli niin hauskaa, että se unohti ohjissa roikkuvan Tätin ja vahingossa kiskaisi ohjat mun käsistä.

Mörri jatkoi iloista menoa, pysähtyi hetkeksi katsomaan miten Täti reagoi. Okei, hieman hirvitti kun ohjat roikkuivat perässä, mutta hevosen ilo ja riemu liikkua oli vastustamatonta. Kysyin Mörriltä että meinaakko laukkaa tallille asti, mikä oli minulta virhe. Mörri höristi korviaan sanalle "laukkaa", kasasi itsensä, veti pään alas samalla kun etukaviot nousivat maasta, takajalat ponnisti ja sitten se iloisen vinkaisun kera lähti.

Meikä jäi seisomaan hetkeksi itseään soimaten ja toivoin ettei kuuluisi kiljaisua tai rysähdystä. No tallin pellolla oltiin ja ylämäki tallille ei kovin pitkä ole, mutta parissa kymmenessä metrissä kerkiää sattumaan paljon.

Kävelin tielle ja katsoin tallille, näin Mörrin korvat tallipihalta. Kipusin mäkeä ja sitten alkoi jo hymyilyttää, Mörri seisoi ohjat siistinä nippuna vieressään ja juuri siinä paikalla, missä otan varusteet yleensä pois.

En voinut olla riekkumisesta vihainen, koska se riemu, mikä hevoseni silmistä paistoi, päristelyt ja suoraan ilmaan hypyt kertoivat pollen hyvästä kunnosta ja elämisen ihanuudesta. Kavioita sinkoili ylös, sivuille ja taakse, ei varmasti ole lihaskipuja kun issikka hyppää koottuna noin korkealle ja sitten niska kauniilla kaarella tepastelee melkein piaffissa kuin paraskin orhi.

Mutta seuraavalla kerralla laitetaan kyllä kuolaimet suuhun, näitä ei pitäisi tapahtua vaikka nyt menikin onneksi kaikki hyvin. Pitäisi myös luottaa vaistoihin, jotka kyllä sanoi että ota se polle talutukseen. Mulla olisi ollut pidempi lieka ja olisin saanut Mörrin pään käännettyä, mikä ei onnannut kun ohjat olivat silassa kiinni.

Uuden vuoden lupaus: Lupaan kuunnella hevostani tarkemmin, jos se alkaa heti ekaksi juoksuttamaan mua, niin ehkä päivä ei ole paras ohjasajolle. Ja lupaan kuunnella vaistojani, ne on hämmästyttävän usein oikeassa. :)