Mörrin kehno päivä

Mörri oli oikein innokas lähtemään laitumelta liikkeelle torstaina ja saimme seuraksi Tuulikin ja Volfan. Päätimme tehdä vain pienen metsälenkin ja kumpikin heponen oli mieluusti liikkeellä. Mulla oli ollut kuumetta pari päivää ja nytkin oli ratsastushousut kotona, joten farkuilla menin. Hieman liukkaathan ne on satulassa, mutta eiköhän se siitä.

Matka meni mukavan reippaasti, sää oli mitä parhain ja oli hyvä hengittää. Olimme jo yli lenkin puolivälin, kun Mörri yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään ja viskasi päänsä vasemmalle koko kroppa taipuen kaarelle. Sain jalkani pois herran hampaiden tieltä, tajusin että nyt oli jokin ötökkä puraissut melkoisen pahasta paikasta eikä hampailla yltänyt poistamaan kiusantekijää. Yritin jalalla huitoa ilkimystä pois hevoseni kimpusta, mutta kun en nähnyt mikä ja missä se oli, Mörri hermostui ja lähti vauhdilla karkuun.

Posotimme metsäpolulla tölttiä kiiruusti karkuun, onneksi ei ollut siinä kohdassa ahdasta paikkaa! Kun sain Mörrin rauhottumaan Volfan perään, tulin alas selästä ja pyyhin ötököitä pois masun alta ja takajalkojen välistä. Mörri näytti arvostavan mun toimintaa, joten oletin paarman puraisseen herkästä paikasta poika-parkaa.

Loppumatka meni rennosti, kipusin myöhemmin takaisin selkäänkin. Tallilla sitten annoin Mörrille sapuskat ja laitoin sen takaisin tarhaan. Tuulikki vei Volfan jo sisälle ja kävi sitten hakemassa Kellyn harjattavaksi ja myös yöksi talliin. Mörri oli ensin mennyt syömään, mutta kun huomasi muiden pääsevän jo karsinaan, se tuli portille notkumaan.

Korjailin vielä tavaroita pois ja Mörri alkoi vaatimaan sisälle pääsyä rämpyttämällä porttilankaa. Kielsin kahdesti ja kolmannella laitoin virrat päälle, porttilankoja EI rämpytellä! Jos sen saa auki ja kukaan ei satu olemaan kotona kun hevoset on valtoimenaan, niin...

Kuului sähköinen ZZT! ja Mörri paineli säkärin saaneena pitkin tarhaa ja laitumelle. Siellä se kiukkuisena laukkasi hetken edes takaisin ja polki toista etujalkaa ja laukkasi taas. Otti päähän ja tosissaan!

Harvemmin olen nähnyt hevosta niin kiukkuisena ja loukkaantuneena mitä Mörri oli, tai itseasiassa Mörri on ainoa hevonen, jonka olen nähnyt kiukustuvan ja loukkaantuvan tuolla lailla. Hetken mietin, että annan hevosen olla siellä ja puhista yksinään, mutta päätin sitten mennä lohduttamaan reppanaa.

Mörri seisoi paikoillaan välillä jalkaa polkien ja komensi mut pysymään kauempana. Seisoin parin metrin päässä eikä Mörri halunnut edes katsoa muhun päin. Korvakaan ei heilahtanut minulle! Edelleen paikoillaan puhisten, jalkaa välillä polkien ja ihoa väräytellen Mörri seisoi jäykkänä silmissään raivostunut katse.

Huomasin paarman laskeutuvan Mörrin kyljelle ja kipasin huitomassa sen pois, jolloin Mörri ilmoitti ettei hänen lähellensä tartte tulla. Peruutin takaisin parin metrin päähän seisoskelemaan. Seuraavan paarman tullessa, pyyhkäisin masun alustan puhtaaksi ötököistä ja peruutin taas kunnioittavan matkan päähän. Sitä tein jonkin aikaa, kerta kerralla pidempään pyyhkien ja viimein uskalsin jo takajalkojen välistäkin huitoa ötökät pois. Aina kuitenkin peruutin kauemmaksi kiukkuisesta hevosestani.

Jonkin ajan kuluttua ensin toinen korva kääntyi minua kohti, ja sitten masua putsatessani tunsin pään kääntyvän nuuskaisemaan mun takalistoa. Hetken mietin että tuleekohan sieltä hampaat, mutta ei, herra käänsi päänsä pois heti kun nousin ylös. Ja peruutin taas kauemmaksi. Sitten kääntyi jo pääkin tutkimaan mua, ja pois, ja takaisin kääntyi pää minua kohti. Mörri otti askeleen mua kohti, jolloin annoin porkkanan palasen, onneksi niitä oli vielä taskussa, ja peruutin muutaman askeleen kohti porttia.

Välillä Mörriä otti edelleen niin paljon pattiin, että piti raivokkaasti polkea etusta maahan, mutta kun annoin tilaa olla, niin herra tuli itse mun luo kun siltä tuntui. Ja sai palkinnoksi porkkanaa. Jonkin ajan kuluttua olimme laitumen puoleisella portilla, mietin mitä tehdä kun ei ollut riimua mukana enkä halunnut pistää tilannetta poikki hakemalla sellaista.

Päätin sitten edetä ilman riimua, ei Mörri kuitenkaan mihinkään lähde tallilta vaikka kiukkuinen olikin. Tulimme portista ulos ja Mörri vanhasta muistista iski turpansa alas ruohoon, mutta muisti sitten olevansa niin loukkaantunut että nosti päänsä takaisin ylös.

Etenimme muutamin askelin kerrallaan, mutta sitten Mörri huomasi Karin, Tuulikin ja Maaritin rakentamassa kasvihuonetta talon takana. Pää korkealla hän suuntasi sinne, en yrittänyt estellä mitenkään, kuljin vain perässä jutellen samalla. Menin kuitenkin kasvihuoneen ja Mörrin väliin, sinne me EMME mene. Kukaan ihmisistä ei kiinnittänyt mitään huomiota hevoseen ja jonkin ajan kuluttua Mörri suuntasi takaisin tallille päin.

Mörri pysähtyi autojen luokse ja siinä vaiheessa ajattelin että haen lisää nameja ja sen riimun. Komensin Mörrin pysymään paikallaan ja hain tallista riimun ja namipussin. Takaisin tullessa Mörri seisoi edellenn paikoillaan ja otimme muutama askel kerrallaan kohti tallia, sitten mulkoiltiin pahasti porttilankaa. Sain kuitenkin viimein Mörrin sisälle talliin, missä pysähdyttiin juuri ennen ötökkäverhoja tuijottamaan porttilankaa. Noh, porttilangasta viis, Mörri tuli komeasti ötökkäverhoista läpi ja suuntasi omaan boksiinsa.

Kävin hakemassa hieman herkkuja, laitoin ne Mörrin ruoka-astiaan, mutta polle oli edelleen suivaantunut ja söi vasta kun laitoin karsinan oven kiinni. Kävin vielä Tuulikin kanssa juttelemassa tapahtuneesta ja päivittelimme Mörri-herran suuria tunteita ja kuinka avoimesti hän ne uskaltaa näyttää. Mietin itsekseni että mitenhän Tuulikki seuraavana aamuna saa mun ponskun tarhan portista läpi...

Seuraavana päivänä Tuulikki oli käynyt saman lenkin koirien kanssa kuin mitä me hevosilla ja oli huomannut Mörrin hermostumiskohdassa rikkinäisen ampiaispesän, missä vielä pörräsi muutama herhiläinenkin. No ei ihme, että sattui kun kerta ampiaiset pistää! Ja sitten vielä sähköisku langasta kaupan päälle, kummakos sitä jos ketuttaa! Niin ja aamulla Mörri oli mennyt tarhan portista sisään siihen malliin että "Minä tule, portit auki kuin olis jo!" Voi mun pientä... <3

Lisää kärryttelyä

Nyt oli tarkoituksena lähteä taluttamaan Mörriä kärryjen kanssa ja takaisin tullessa ohjasajaisin heppaani kärryjen takaa. Kasasin taas kamppeet valmiiksi, ennen kuin hain innokkaan pojan laitumelta. Harjasin ja harjasin sitä ensin, miten VOI hevoselta lähteä sama valtava määrä karvaa kuin joka päivä aiemminkin koko kevään ajan?!? Kaulalla sentään jo näkyy kesäkarvaa, ja ryntäissä, mutta muualla vaaleammat talviturkin rippeet Mörri pitää ilmeisesti ensimmäisille pakkasille asti. Jonka jälkeen kasvaattaakin sitten viikossa komean talviturkin...

Noh, laitoin romppeita Mörrille ja Tuulikki tuli katsomaan. Mietin samalla miten mun pitäisi näitä remeleitä laittaa ja kiinnitin oikean puolen rintaremmin uudestaan. Tuulikki lähti koirien kanssa seuraksi ja se olikin ihan hyvä, meillä olisi "vetoapua" mukana :)

Ensin piti peruuttaa polle ja kärry taaemmaksi, että päästäisiin kääntymään tallitielle. Hyvin Mörri uskaltaa peruuttaa, vaikka takana on kärry, mulla vain oli ohjausongelmia. Siinä pitää miettiä että mihin suuntaan kääntää hevosen päätä, että takalisto menee oikealle ja kärry siten vasemmalle. Ja sitten oikaista. Olin tosi keskittynyt siihen, ihan ei mennyt mun suoritus nappiin, mutta Mörri teki sen mitä pyysin.

Ajattelin että nyt kun meillä oli Tuulikki vetoapuna, ohjaisin alusta asti Mörriä sieltä kärryjen takaa. Liikkeelle päästiin ihan hyvin, mutta sitten nälkäinen issikkani suuntasi vihreälle. Oukkei, aloitetaan tää sittenkin sillä talutuksella ja totutellaan niihin kärryihin siellä perässä sillä lailla.

Onneksi olin ottanut pitkän ajoraipan mukaan, sillä oli helpompi kopsutella Mörrin takalistoa liikkeelle. Olin nimittäin laittanut ohjat paikoilleen valjasrenkaista suitsiin enkä jaksanut irrotella niitä. Kävelin sitten Mörrin vierellä tai välillä edessä ja jos herran vauhti meinasi lopahtaa, niin sain annettua raipalla merkkiä.

Kokeilimme raviakin ja se meni erittäin hyvin, Mörri veti kuin vanha tekijä! Kanalan suoralla Tuulikki kysyi, että haluatko mennä kyytiin jos hän taluttaa. Ööh, joo? Alkoi jänskättää, minäkö kyytiin ekaa kertaa? Hui sentäs, hirvitti ihan! Tämä kuitenkin on vasta kolmas kerta kun Mörrillä on kärryt perässä ja me ollaan aiemmin menty vain 40m ekalla kerralla ja 300m tokalla kerralla. Tuulikki otti Mörriä suitsista kiinni ja mä kipusin kyytiin. Sydän hakkasi, mä olen Mörrin kyydissä! Hihitytti, mutta kehuin kovasti Mörriä, joka oli painosta ihan ihmeissään.

Pääsimme aika hyvin eteenpäin, muutama pysähdys tuli kun Taika-koira kiskoi jonkin hajun perään ja Mörrin oli pakko pysähtyä. Mutta hyvin meni ja ennen mäkeä kiipesin pois kyydistä palkitsemaan rauhallisen hevoseni. Että olin ylpeä Mörristä! Ja itsestäni kanssa, tunsin oloni tosi rohkeaksi! :D

Juoksimme Mörrin kanssa mäen ylös ja seuraavan alamäen tulimme tosi varovaisesti. Eli Mörri oli jo hoksannut mäkivöiden tarkoituksen, hienoa! Kääntöpaikalla teimme laajan käännöksen ja koska suunta oli kotiin, menin Mörrin ja kärryn taakse ohjineni. Pääsimme hyvin ylämäen, Mörri kiskoi tosissaan ja alamäki meni erinomaisen varoen. Suoralla menimme hyvin reippaasti Tuulikin perässä, mutta mutkassa olimme liian lähellä ojaa. Pelkäsin, että jos otamme askeleenkin vielä, niin vasen rengas tipahtaa ohjaan. Tuulikki tuli ohjaamaan Mörrin pois ja mä yritin katsoa tarkemmin ja ohjata aiemmin.

Tuo ajoitus on aika tarkkaa, kun Mörri toimii tietenkin viiveellä, joten kärry toimii vielä suuremmalla viiveellä. Ja tämä nyt on vasta käynnissä, eli kaikki tapahtuu hitaasti. Onneksi tapahtuu hitaasti, koska mulla kesti hetken, ennen kuin ymmärsin mitä ja missä vaiheessa mun pitää tehdä. Loppumatka meni hienosti, ohjasin Mörriä ja se toimi kuten pitikin ja osasin ennakoida tarpeeksi.

Kaikkein ylpein olen siitä, kun käännyimme takaisin tallitielle. Mörri yritti kääntyä jo aiemmin, mutta sain pidettyä sen oikealla ohjalla mahdollisimman pitkään ajotiellä. Sitten loivaa isoa kaarretta ohjaten Mörri meni juuri niinkuin pyysinkin ja kehuin minkä kerkesin. Ja pysäytin heti kun kärrytkin olivat tallitiellä ja menin palkitsemaan hevostani runsain porkkanapoletein :D Olin NIIN tyytyväinen ja tohkeissani, onnistumisen tunne oli valtava!

Tallitielläkin sain ohjattua Mörrin pysymään tiellä, eikä suuntaamaan ruohon perään, joten loppumatka oli erinomainen. Aivan mieletön fiilis oli, me ollaan opeteltu koko homma ihan alkeista, kummallakaan ei ollut hajuakaan ajamisesta ja silti ollaan pärjätty näin hyvin. Ja nyt olen ollut jo hieman kyydissäkin! Valtavan ajatustyön takana tämä on ollut meille molemmille, Mörri ihmettelee että mitä häneltä pyydän ja useasti olen miettinyt sitä itsekin. Mutta kun mulle tuli jossain vaiheessa edes sen verran hajua, että teen pyynnöt aina samalla tavalla, pääsimme jo hyvin harjoituksissa eteenpäin.

Latasin pienen videopätkän eilisestä harjoituksesta Youtubeen, se löytyy tuolta Videot-välilehdeltä. Olen hurjan ylpeä tuosta pienestä sitkeästä huumorintajuisesta herkkiksestä, se lähtee Tätin metkuihin mukaan, ja kuten videosta näkee, polle on rento. Itseasiassa niin rento, ettei videolla paljoa muuta näy kuin herran keikkuva takapuoli! :D

Kärryttelyä

Viimein tuli aika kokeilla kauniita kärryjä Mörrille. Hieman jänskätti se, että mahtuisiko herra yleensä niihin aisoihin, vai pitäisikö viedä aisat pidennettäviksi jonnekin hitsaamoon. Keräsin kaikki varusteet valmiiksi ja otin kärrytkin jo jakkaran varaan ennen Mörrin hakua laitumelta. Samalla tuli tarkistettua miten ne aisat saapi kiinni siloihin jahuomasin olevan helpompaa ja paniikin sattuessa nopeampaa, jos kiinnityslenkit on aisoissa kiinni ja vain ne tarvitsee laittaa soljella kiinni siloihin. Pieni asia, mutta varmasti helpottaa kärryjen laittoa jatkossakin.

Vihreältä kuuluikin kiljaisu, Volfa oli antanut pakit Mörrille ja herrasmies lähti mun mukaan mieluusti. Kun kerta nuo naiset aina kiljuu hänelle... Mutta antaas olla kun sain Mörrin ulos portista, niin jo alkoi hirnunta kuulua takaata, älä mene Mörri! :D

Harjasin hevoseni ja laitoin vermeitä kiinni. Samalla kokeilin upouutta mäkivyötä, mutta sitä en jättänyt Mörrille aisojen mittaamisen ajaksi. Totesin vain, että sopii vallan mainiosti. Rintaremmin laitoin paikoilleen, että saa aisat oikeille kohdilleen.

Seuraavana oli vuorossa kärryt. Rullasin ne ulos tallista, toin ne Mörrin viereen nuuskittavaksi ja palkitsin rauhallisen pojan porkkanalla. Pyörittelin kärryjä muutaman kerran molemmilla puolilla hevosta ja palkitsin aina kun se osoitti mielenkiintoa kärryihin.

Kun katsoin Mörrin olevan valmis, työnsin kärryt hevosen taakse ja selitin koko ajan mitä teen. Nostin aisat sen verran korkealle, että sain tuotua aisat kohdilleen silojen luo. Mörrin pää katseli oikealle, mitä siellä tapahtuu ja itse olin vasemmalla puolella. Laskin aisoja kiinnityskohdan luokse ja Mörri käänsi päänsä katsomaan mua. Palkintoa kehiin hyvästä paikoillaan olosta!

Kiinnitin toisen aisan paikoilleen kiinnityshihnan jäädessä lerppumaan, siis etten laittanut sitä enää vyölenksusta läpi siistiksi, ja palkitsin.  Sitten edelleen jutellen menin Mörrin ja kärryjen takaa toiselle puolelle ja palkitsin. Kiinnitin toisenkin aisan ja palkitsin. Kaikista pienistäkin kohdista pyrin palkitsemaan, jotta hevoselle jäisi hyvä mieli hommasta.

Hetken aikaa kummastelimme puolelta toiselle mitä siellä takana on ja palkitsin kaikesta mahdollisesta. Mörri alkoi olla tohkeissaan, joka kerta kun hän katsoi kärryjä ja nuuskaisi aisan päätä, porkkanaa tuli suoraan suuhun!

Kun oli mennyt niin hyvin, kiinnitin rintaremmin kunnolla kiinni ja ajattelin kokeilla ihan piskuisen vain pihalla. Rintaremmi jäi ensin hieman löysäksi, ja kun en alaremmiä uskaltanut kiinnittää, niin aisat hieman liikkuivat. Mutta se ei meitä haitannut, me olimme valmiita kokeiluun! :)

Irrotin heposeni ja kehuen ja porkkanoilla kannustaen houkuttelin valjakkoni liikkeelle. Ratsuhevonen kääntyi ehkä liian jyrkästi ja ahteri otti aisaan kiinni. Mörri ei kuitenkaan hermostunut, vaan kääntyi katsomaan mikä siellä takana oikein on. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja pääsimme suoristamaan kärryt ja hevosen samaan linjaan. 

Porkkanapoletteja paloi kun kävelimme 15-20 metriä eteenpäin. Sitten ajattelin jo kääntyä, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Aisojen kanssa hevonen ei voi kääntyä kuten ratsuna käännytään, ja Mörrillähän on tapana tehdä U-käännös toisen etujalan varassa. Se siis vippasee takalistonsa esim vasemman etusen varassa ympäri. No nyt se ei onnistunut. Mörri ilme oli mielenkiintoinen ja Tuulikki totesi että nyt on hankala paikka. Tehdään sitten laajempi lenkki! jatkoimme matkaa nurmikolle ja teimme siellä laajemman kaarteen kehuilla ja porkkanapoleteilla höystettynä. Ja hyvin meni!

Mulla oli leveä hymy naamalla, tää sujuu ihan mahtavasti, Mörri ei panikoi eikä edes hermostu, kummastelee ja ihmettelee vain! Mörrikin alkoi jo päristelemään, kyllä oli mukavan pieni lenkki!

Pysäytin valjakkoni tallin edustalle ja laitoin riimunnarun herralle kaulalle. Irrotin ensin rintaremmin ja vein sen pois Mörrin seisoessa kaikessa rauhassa paikallaan. Sitten irrotin aisat lenkeistään ja nostin kärryt pois. Sain ne kuskattua paikoilleenkin ja edelleen Mörri seisoi kuin tatti paikallaan, sehän on ihan pro! Silatkin otin pois ja vasta sitten kiinnitin Mörrin, ruokaa kun piti etsiä hienolle hevoselle. Laitoin muuten reilusti auringonkukansiemeniä ja valkosipulia ja porkkanaa, ne kun ovat nämä Mörrinkäisen herkut!

Ruuan jälkeen herra meni suosiolla takaisin tarhaan, missä kertoi Volfalle olevansa AI-VAN poikki ja nukahti sitten seisaalleen. Minä puolestani menin istuttamaan kesäkurpitsat maahan ja kun tulin takaisin tarhaan päin, Mörri oli vetänyt itsensä makuulle. Otin kännykameran ja menin istumaan tarhaan.

Sitten päätin mennä itsekin makuulle, pistin käden pään alle tyynyksi. Mörri oli sitä mieltä että kun kerta täällä on noin turvallista, hän voi heittäytyä oikein kyljelleen! Volfa sen sijaan hätääntyi, se tuli nuuskimaan mun naamaa, onko kaikki kunnossa, mitä nyt tapahtuu... Se nuuski ja nuuski mua, yritti jopa nostaa mua housunkauluksesta! Hieman se tuuppikin, yritä nyt hyvä ihminen nousta sieltä maasta. Selitin sille että ihmiset makoilevat ja nukkuvat kanssa, mutta Volfa ei ilmeisesti ole koskaan nähnyt maassa makoilevaa ihmistä, ainakaan siis vapaaehtoisesti makaavaa. Tai ainakaan tarhassa. Yritin päristellä ja haukotella kertoakseni että kaikki on kunnossa.

Volfa jäi vahtimaan viereen, aina välillä nuuskaisten mun kasvoja ja vatsaa. Mörri sen sijaan nukkui ihan kunnolla, silmät kiinni ja unissaan hymyillen :)

En sitten kauaa viitsinyt "nukkua", kun Volfa oli niin huolissaan, ihan huolirypytkin oli tammukalla silmien yläpuolella. Mörri oli aivan poikki suorituksestaan, se jäi edelleen pitkälleen kun lähdin tallilta. Taisi olla henkisesti raskasta, kun kerran noin väsytti!