Mörri oli oikein innokas lähtemään laitumelta liikkeelle torstaina ja saimme seuraksi Tuulikin ja Volfan. Päätimme tehdä vain pienen metsälenkin ja kumpikin heponen oli mieluusti liikkeellä. Mulla oli ollut kuumetta pari päivää ja nytkin oli ratsastushousut kotona, joten farkuilla menin. Hieman liukkaathan ne on satulassa, mutta eiköhän se siitä.
Matka meni mukavan reippaasti, sää oli mitä parhain ja oli hyvä hengittää. Olimme jo yli lenkin puolivälin, kun Mörri yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään ja viskasi päänsä vasemmalle koko kroppa taipuen kaarelle. Sain jalkani pois herran hampaiden tieltä, tajusin että nyt oli jokin ötökkä puraissut melkoisen pahasta paikasta eikä hampailla yltänyt poistamaan kiusantekijää. Yritin jalalla huitoa ilkimystä pois hevoseni kimpusta, mutta kun en nähnyt mikä ja missä se oli, Mörri hermostui ja lähti vauhdilla karkuun.
Posotimme metsäpolulla tölttiä kiiruusti karkuun, onneksi ei ollut siinä kohdassa ahdasta paikkaa! Kun sain Mörrin rauhottumaan Volfan perään, tulin alas selästä ja pyyhin ötököitä pois masun alta ja takajalkojen välistä. Mörri näytti arvostavan mun toimintaa, joten oletin paarman puraisseen herkästä paikasta poika-parkaa.
Loppumatka meni rennosti, kipusin myöhemmin takaisin selkäänkin. Tallilla sitten annoin Mörrille sapuskat ja laitoin sen takaisin tarhaan. Tuulikki vei Volfan jo sisälle ja kävi sitten hakemassa Kellyn harjattavaksi ja myös yöksi talliin. Mörri oli ensin mennyt syömään, mutta kun huomasi muiden pääsevän jo karsinaan, se tuli portille notkumaan.
Korjailin vielä tavaroita pois ja Mörri alkoi vaatimaan sisälle pääsyä rämpyttämällä porttilankaa. Kielsin kahdesti ja kolmannella laitoin virrat päälle, porttilankoja EI rämpytellä! Jos sen saa auki ja kukaan ei satu olemaan kotona kun hevoset on valtoimenaan, niin...
Kuului sähköinen ZZT! ja Mörri paineli säkärin saaneena pitkin tarhaa ja laitumelle. Siellä se kiukkuisena laukkasi hetken edes takaisin ja polki toista etujalkaa ja laukkasi taas. Otti päähän ja tosissaan!
Harvemmin olen nähnyt hevosta niin kiukkuisena ja loukkaantuneena mitä Mörri oli, tai itseasiassa Mörri on ainoa hevonen, jonka olen nähnyt kiukustuvan ja loukkaantuvan tuolla lailla. Hetken mietin, että annan hevosen olla siellä ja puhista yksinään, mutta päätin sitten mennä lohduttamaan reppanaa.
Mörri seisoi paikoillaan välillä jalkaa polkien ja komensi mut pysymään kauempana. Seisoin parin metrin päässä eikä Mörri halunnut edes katsoa muhun päin. Korvakaan ei heilahtanut minulle! Edelleen paikoillaan puhisten, jalkaa välillä polkien ja ihoa väräytellen Mörri seisoi jäykkänä silmissään raivostunut katse.
Huomasin paarman laskeutuvan Mörrin kyljelle ja kipasin huitomassa sen pois, jolloin Mörri ilmoitti ettei hänen lähellensä tartte tulla. Peruutin takaisin parin metrin päähän seisoskelemaan. Seuraavan paarman tullessa, pyyhkäisin masun alustan puhtaaksi ötököistä ja peruutin taas kunnioittavan matkan päähän. Sitä tein jonkin aikaa, kerta kerralla pidempään pyyhkien ja viimein uskalsin jo takajalkojen välistäkin huitoa ötökät pois. Aina kuitenkin peruutin kauemmaksi kiukkuisesta hevosestani.
Jonkin ajan kuluttua ensin toinen korva kääntyi minua kohti, ja sitten masua putsatessani tunsin pään kääntyvän nuuskaisemaan mun takalistoa. Hetken mietin että tuleekohan sieltä hampaat, mutta ei, herra käänsi päänsä pois heti kun nousin ylös. Ja peruutin taas kauemmaksi. Sitten kääntyi jo pääkin tutkimaan mua, ja pois, ja takaisin kääntyi pää minua kohti. Mörri otti askeleen mua kohti, jolloin annoin porkkanan palasen, onneksi niitä oli vielä taskussa, ja peruutin muutaman askeleen kohti porttia.
Välillä Mörriä otti edelleen niin paljon pattiin, että piti raivokkaasti polkea etusta maahan, mutta kun annoin tilaa olla, niin herra tuli itse mun luo kun siltä tuntui. Ja sai palkinnoksi porkkanaa. Jonkin ajan kuluttua olimme laitumen puoleisella portilla, mietin mitä tehdä kun ei ollut riimua mukana enkä halunnut pistää tilannetta poikki hakemalla sellaista.
Päätin sitten edetä ilman riimua, ei Mörri kuitenkaan mihinkään lähde tallilta vaikka kiukkuinen olikin. Tulimme portista ulos ja Mörri vanhasta muistista iski turpansa alas ruohoon, mutta muisti sitten olevansa niin loukkaantunut että nosti päänsä takaisin ylös.
Etenimme muutamin askelin kerrallaan, mutta sitten Mörri huomasi Karin, Tuulikin ja Maaritin rakentamassa kasvihuonetta talon takana. Pää korkealla hän suuntasi sinne, en yrittänyt estellä mitenkään, kuljin vain perässä jutellen samalla. Menin kuitenkin kasvihuoneen ja Mörrin väliin, sinne me EMME mene. Kukaan ihmisistä ei kiinnittänyt mitään huomiota hevoseen ja jonkin ajan kuluttua Mörri suuntasi takaisin tallille päin.
Mörri pysähtyi autojen luokse ja siinä vaiheessa ajattelin että haen lisää nameja ja sen riimun. Komensin Mörrin pysymään paikallaan ja hain tallista riimun ja namipussin. Takaisin tullessa Mörri seisoi edellenn paikoillaan ja otimme muutama askel kerrallaan kohti tallia, sitten mulkoiltiin pahasti porttilankaa. Sain kuitenkin viimein Mörrin sisälle talliin, missä pysähdyttiin juuri ennen ötökkäverhoja tuijottamaan porttilankaa. Noh, porttilangasta viis, Mörri tuli komeasti ötökkäverhoista läpi ja suuntasi omaan boksiinsa.
Kävin hakemassa hieman herkkuja, laitoin ne Mörrin ruoka-astiaan, mutta polle oli edelleen suivaantunut ja söi vasta kun laitoin karsinan oven kiinni. Kävin vielä Tuulikin kanssa juttelemassa tapahtuneesta ja päivittelimme Mörri-herran suuria tunteita ja kuinka avoimesti hän ne uskaltaa näyttää. Mietin itsekseni että mitenhän Tuulikki seuraavana aamuna saa mun ponskun tarhan portista läpi...
Seuraavana päivänä Tuulikki oli käynyt saman lenkin koirien kanssa kuin mitä me hevosilla ja oli huomannut Mörrin hermostumiskohdassa rikkinäisen ampiaispesän, missä vielä pörräsi muutama herhiläinenkin. No ei ihme, että sattui kun kerta ampiaiset pistää! Ja sitten vielä sähköisku langasta kaupan päälle, kummakos sitä jos ketuttaa! Niin ja aamulla Mörri oli mennyt tarhan portista sisään siihen malliin että "Minä tule, portit auki kuin olis jo!" Voi mun pientä... <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti