Viimein ratsaille!

Lauantaiaamuna oli viimein tarkoitus lähteä ratsastamaan ja olin intoa täynnä. Kylki tuntui tosi hyvältä ja kävely mulla on ollut hyvää. Oikea käsi on vielä puolikuntoinen nostamaan mitään olkapäätä korkeammalle, mutta sekin paranee koko ajan. Ja oikeaa kylkeä voi jopa hieman venytelläkin! Sen huomasin siinä vaiheessa, kun töissä kahvipöydässä kurottelin tooosiii pitkälle oikealla kädelläni kohti suklaakeksikulhoa... Sitä se sopiva kannustin teettää! :)

Tallilla otin Mörrin suitset käsiini ja lähdin hakemaan polleani laitumelta. Se tuli jopa puoliväliin vastaan, ja kun tarjosin sille suitsia, se suorastaan tunki päänsä niihin! Mua nauratti, herra kaipaa lenkille! Talutin päristelevän hevosen tallille harjattavaksi ja olin itsekin tohkeissani.

Harjasin Mörrin ja putsasin kaviot ja kuuntelin samalla kun Mörri kertoi kuinka kivaa hänellä oli. Päristely vaan jatkui ja jatkui, Tuulikkiakin alkoi jo hymyilyttää! Satulaa kiristäessäkin Mörri päristeli, hän on nyt viimein lähdössä lenkille Tätin kanssa!

Irrotin Mörrin ohjat seinästä ja laitoin matkaratsastussuitsien kuolaimen vasta sitten Mörrille suuhun. Ne olivat Annikan jäljiltä, enkä jaksanut siirtää ohjia kuolaimettomiin suitsiin. Heitin ohjat Mörrille kaulalle ja Mörri siirtyi itse Töggurin perään odottamaan että siirrän jakkaran viereen. Kehuin poikaa, niin hienosti hän tiesi mitä pitää tehdä! Ja annoin selkäännoususta namipalkinnon, hyvä hyvä!

Lähdimme kävelemään ja Töggur edessä päristeli myös iloisena, se varmaan tykkäsi kun sai kaverin seuraksi lenkille. Suunta vaan ei ollut pomon mieleen, mutta Mörri oli selkeästi menossa. Välillä olimme jopa pään mitan edellä Töggurista, hui! ;-)

Käynti tuntui kyljessä ihan hyvältä, hevosen selässä istuminen tuntuu lantiossa aika paljon samalta kuin oma kävelykin. Lantio liikkui hyvin ja sivuttainen tasapaino oli ihan hyvä. Pikkuhiljaa huomasin kyllä, että tuo eteen-taakse-tasapaino oli hieman hakusessa. Kyljen oltua kipeä, en ole voinut käyttää keskikehon lihaksia oikeastaan ollenkaan ilman että oikea kylki ilmoittaa vaurioista. Eli lihaskorsetti oli rapistunut viidessä viikossa.

Mörri huomasi miten liikun satulassa ja pari kertaa pysähtyi kun tasapaino meni liian eteen. Kehuin poikaa reaktiosta, niin sen pitääkin tehdä, jos mun tasapaino menee liikaa johonkin suuntaan. Kun kokeilimme ekan kerran ravia, Mörri ei mennyt sitä normaalia ravia mitä satulan kanssa yleensä, vaan se tikutti pientä ravia, jota yleensä menemme huovalla mentäessä. Herkkä hevonen!

Ravikin tuntui ihan hyvältä, kevennys tikkuravissa tosin oli hieman haastavaa sen nopeuden takia. Seuraavassa ravipätkässä tuli kokeiltua muutama laukka-askelkin, kun Mörri hieman käsitti väärin. Mun nimittäin piti väistää puiden oksia kumartumalla alemmaksi Mörrin niskan päälle, jolloin Mörri tohkeissaan vetäsi päänsä alas, sanoi "Pörh!" ja siirtyi laukalle. Ei sekään pahalta tuntunut ollenkaan, nauratti vain, ja hetken kuluttua siirryimme takaisin raville Töggurin takamuksen tultua meidän nenän eteen. Totesin Tuulikille, että "Tuli sitten laukkakin testattua..."

Ilma oli tosi hyvä ja Tuulikki mietti, että jaksaisinkohan mä hieman pidemmän lenkin vai käännytäänkä tien päästä takaisin. Sanoin jaksavani kyllä, aina voi tulla alas selästä jos kylki ei kestä. Tuulikki opasti uudelle reitille ja olin tohkeissani, ihanaa, uusi reitti!

Polun katkaisi oja, joka oli sen verran hankala ylitettävä, että tulimme molemmat alas selästä. Hetken kävi mielessä että mites pääsen takaisin satulaan, mutta kyllä metsästä aina joku kivi, kanto tai mätäs löytyy. Tuulikki ja Töggur menivät kapeasta ylityspaikasta puita väistellen yli ja mä lähetin Mörrin Töggurin perään. Itse kömmin perässä puista tukea hakien.

Mörri oli pysähtynyt odottamaan, se katseli että tulenko mä sieltä. Sattumoisin se oli pysähtynyt juuri sopivalle kohdalle, pääsin vieressä olevalta mättäältä näppärästi takaisin selkään. Ja tietenkin selkäännousunamin hän sai.

Polku kiemurteli ja oli aika vaativa oksineen ja muutamassa kohdassa mulla oli tasapaino koetuksella. Täydellinen puskapolleni pysähtyi oitis ja sai kehuja ja namin, juuri näin pitää Tätin kanssa toimia! :D Metsässä varsinkin huomasi tasapainon puutteen, tuntui kuin olisin ollut kuin perunasäkki siellä selässä. Tai ei edes perunasäkki, vaan joku kiikkerä tuuliviiri. Onneksi mulla on fiksu hevonen!

Pääsimme hyvässä järjestyksessä takatielle ja Tuulikki kertoi nähneensä siellä harvinaisen perhosen. Sanoi hän nimenkin, mutten sitä muista. Me näimme sen kuitenkin, sillä oli keltaiset siivet ja niissä oli joitain tummia pilkkuja tai raitoja, tiikeri tuli mieleen.

Otimme sopivassa kohdassa lisää ravia ja mulla oli fiilikset korkealla. Ja mikäs oli ollessa, kun Mörrikin oli tyytyväinen ihana huomioonottava ratsu! Ja sitten olinkin rinta rottingilla, kun vastaan tuli pariskunta ja nainen tykkäsi kun Mörri oli niin kaunis! Olin juuri sanonut hieman aiemmin Tuulikille, että Mörrin harja on niin kaunis kun aurinko paistaa siihen ja se hehkuu vaaleana tummempaa runkoa vasten. Mun kaunis heppa! Ja se on mun! Oma heppa! (Sori, päästin sisäinen heppatyttöni hetkeksi valloilleen)

Sitten olikin jo vuorossa siirtyminen takaisin metsäpolulle ja yritin kovasti pistää mieleeni maaston merkkejä. No eihän se onnistunut, oli keskityttävä tasapainoon! Yhdessä kohtaa huomasin, että olimme tulleet ympyrämetsälenkille ja noin kymmentä sekuntia myöhemmin Mörri äkkäsi saman. Se pysähtyi ja ilmoitti että tuolta me ollaan aina tultu, koti on siellä. Juu, mutta siellä on myös kalliot, jotka näin sateen jäljiltä saattavat olla liukkaita ja tällä reissulla me ei lähdetä riskeeramaan mun kylkeä. Kuului puhahdus ja Mörri lähti Töggurin perään toiseen suuntaan.

Tuosta kohdasta reitti on oikeastaan aika lyhyt takaisin kotitielle, ja maasto on helppokulkuista. Pienellä metsäaukiolla Mörri oli ihmeissään, se oli mennyt pssivästä Töggurista ohi, mutta sitten aukealla Tögguria ei näkynytkään missään, vaan Tuulikin ääni kuului tiheän kuusikon takaa. He käyttivätkin toista reittiä ja mä kysyin että mistäs se meidän reitti menikään. Mörri taisi kuitenkin muistaa mistä välistä polku meni ja pääsimme oikopolkua menneen Töggurin perään.

Jossain vaiheessa polkua Tuulikki hihkaisi että täällä on kantarelleja, jolloin mä tulin kärppänä alas satulasta. Ohjat Mörrin kaulalle ja äkkiä sienten etsintään! Mörri tunki turpaansa sienten lähellä ja päristeli, näistä hän saa aina namia! Palkitsin nytkin hevoseni kantarelleista, vaikkei se ollut niitä löytänytkään. Keräsin kaikki ihanuudet kouraani, riisuin kypäräni ja laitoin sienet sinne. Tästä ei olisi enää kuitenkaan kovin pitkä matka tielle, jaksaisin hyvin sen kävelläkin.

Mörri vain innostui sienistä, se kulki irrallaan mun perässä ja nuuskutti välillä sienikypärää ja välillä toista kättä saadakseen herkkuja. Sitten se rymisteli polun viertä ohi mun eteen ja seisoi siinä tukkien koko polun. Se oli aivan mahdoton, mun piti itsekin miettiä askeleita siellä metsässä ja samalla seurata mun hupsua heppaa ja sen kohellusta.

Pian pääsimmekin tielle ja otin Mörrin kiinni. Ja sitten herraa ei enää huvittanutkaan liikkua, se olisi halunnut jatkaa. Houkuttelin poikaa eteenpäin ja menimme aina hetken nätisti. Ja sitten stoppasimme, kun emme halunneet takaisin kotiin. Jossain vaiheessa polle viimein päätti, että ei kai tässä muu auta kuin mennä sinne tallille ja aloitti kunnon käyntiosuuden!

Voi hyvänen aika tuota hevosta, se käveli niin reippaasti että olimme pian ohittaneen Töggurin. Mörrillä oli ohjat kaulalla ja mä pidin harjasta kiinni, sain siitä tukea kävelyyn. Ratsastuksen aikana oikea lonkka oli väsähtänyt, mutta se tykkäsi kovasti kävelystä ja vertyi mukavasti reippaassa vauhdissa. Tallitielle asti menimme keulilla ja juttelin koko matkan hiljalleen Mörrille.

Tallilla annoin Mörrille ruokavadin ja annoin pojan syödä irrallaan pihalla. Tuulikki vei Töggurin tarhaan ja kun otin pesusangon käsiini, Mörrin ruokahalut katosivat ja se lähti Töggurin perään tarhaan. Toin pojan uudestaan ulos otsatukasta ja ohjasin ruokavadille. Juu, ei hänelle nyt kelvannut. Pesin pahimmat hiet pois Mörrin seistessä paikoillaan ja kun sitten vein vedet sivummalle, Mörri hyvin arvokkaan näköisenä otti suuhunsa pienen pienen satsin ruokaa ja näpersi sitten sitä. Avasin portin ja kysyin että haluatko mieluummin tarhaan, mutta hän nyt mieluummin söi ruokansa, erittäin hitaasti tosin.

Seisoskelin sitten tovin avonaisella portilla, kunnes Mörri viimein halusi tarhaan. Juomatauon jälkeen oli edessä piehtarointi erittäin tyytyväisen röhkinän kera! :)

Talutusta

Jo keväällä oli mielessä ostaa juoksulenkkarit itselleni, kun tuo Mörrinkäinen tykkää juoksennella mun kanssa. Sen mielestä on aivan älyttömän hauskaa juosta ihminen vierellään, kun normaalisti ne aina ratsastaa! Jo ensimmäisellä kerralla parin kuukauden tuttavuuden jälkeen juoksutin heppaani jyrkkää rinnettä ylös, jolloin Mörri juoksi sen verran kovempaa, että sai katsottua mua silmiin. Ja sitä hevosta nauratti ja sillä oli tosi hauskaa, sen silmä tuikki niin ilmeikkäästi, että muakin nauratti! Sillä oli niin kivaa kun meikä pinkoi ylämäkeen ja samalla lailla se on jatkossakin tykännyt mennä.

Noh, nyt kävin ostamassa sitten oikein juoksulenkkarit itselleni ja sain oikein hyvää palvelua TopSportista Jumbosta. Ystävällinen nuori mies tuli kysymään tarvitsenko apua lenkkareiden kanssa ja tarvitsinhan minä. Ei aavistustakaan minkälaiset tossut olivat hyvät ja selitin sitten että polvi on leikattu ja tarttis sellaiset missä on mahdollisimman paljon joustoa tai jotain sellaista, ei saisi niin tärähtää tuo jalka. Myyjä suositteli ensimmäisenä räikeän oranssia popoa ja sanoi että siinä on paras kannan alla oleva pehmuste. Kysyin että onko toi pinkki samanlainen ja olihan se. Pinkki oli liian pieni ja myyjä haki pariin otteeseen takaata sopivaa kokoa ja löytyihän se sieltä. Otin ne, kun kerta alennuksellakin sai!

Eilen lähdin sitten testaamaan niitä tallille, mulla oli pinkit juoksulenkkarit ja pinkki takki ja kypäränkin laitoin päähän vaikken selkään ollutkaan menossa. Mulla yleensä on aina kypärä päässä kun häärään hevosten kanssa, ja varsinkin nyt tuntuu paremmalta kun ei ihan ole täydessä kuosissa. Ja jos Mörri jostain syystä tönäisee/nykäisee mut nurin, niin ainakin pää olisi suojattu...

Harjasin pojan ensin laitumella ja se tuntui tykkäävän rapsuttelusta, varsinkin masun alta mihin aina tulee paarmoja. Laitoin sitten riimun sille ja toin pojan ulos laitumen portista. Mörri kääntyi minua kohti ja odotti kauniisti, jolloin annoin namin. Hieno poika, näin sievää käytöstä palkitaan kyllä! Lähdimme kävelemään tielle päin ja mietin samalla suuntaa. Ensin nuuskuttelimme kesäkurpitsoja jänisverkkovirityksen alta ja palkitsin Mörrin siinä, ensalkuunhan Mörri oli ollu aivan ihmeissään että mikä tuo hökötys oikein on. Nyt herra meni aivan viereen ja natusteli ruohoa aivan rentona, jos tästä saisi uudestaan namia kuten viime kerrallakin. Juu, saahan siitä! :D

Käännyimme tiellä oikealle, mihin Mörri ei olisi halunnut. Nyt kuitenkin oli tarkoitus kävellä reippaasti ja ilma ohi ajavia autoja, joita toisella tiellä olisi enemmän. Käännyimme siis sinne minne minä halusin, ja kun Mörri huomasi päättäväisyyteni, se tuli tyynesti perässä erittäin reippain askelin.

Hetken kuluttua tuli pieni ylämäki, jossa Mörri alkoi tulla rinnalle. Se katseli mua silmiin ja mua hymyilytti, selkeä pyyntö! Okei, sitten otimme hieman ravia ylämäkeen. En uskaltanut montaa askelta ottaa kun en tiennyt miten kylki moiseen reagoi. Ylämäki oli siitä hyvä paikka mennä, että siinä ei tule niin paljoa tärähdystä kehoon. Mörri sai namin hyvästä suorituksesta ja jatkoimme käynnissä alamäen ja suoran.

Seuraavassakin ylämäessä otimme ravia, tosin mun pyynnöstä. Kehuin poikaa, se meni tosi varoen vierelläni! Mulla oli hieman sellainen fiilis, että narun jatkona oli ruutitynnyri, mutta herra ravasi kuitenkin oikein nätisti. Mietin, että lähteekö se jossain vaiheessa käsistä kun tuntui virtaa olevan ja halua liikkua.

Ajattelin sitten että käännytään takaisin, en mä kovin pitkälle jaksa kuitenkaan vielä kävellä. Käännyin takaisin ja ohjasin riimunnarulla Mörrin päätä. Mörri juurtui paikalleen ja käänsi päätään niin pitkälle kuin vain viitsin narusta vetää. Sitten se rauhallisesti veti päänsä takaisin suoraan, veti happea keuhkoihinsa ja puhahti närkästyneenä. Aha, ei siis vielä haluta takaisin. No selvä, jatketaan matkaa.

Jatkoimme ihan käynnissä ja Mörri aina välillä napsaisi ruohoa pientareelta. Sitten löytyi ihana kohta, missä oli jotain vesikasveja ja poika pysähtyi herkuttelemaan totaalisesti. Seisoskelin tiellä ja annoin Mörrin syödä, mikäs kiire meillä mihinkään! Juttelin joutessani Mörrille ja se kuunteli, ainakin toisella korvalla.

Kysyin uudestaan Mörriltä, että suostuisiko hän NYT kääntymään kotiin ja juu, se sopi hänelle. Tassuttelimme sitten kotiin päin ja tutkimme erään naapurin apilaista ajokaistaa. Ja sitten piti tutkia seuraavan talon pihapiiriä. Ja seuraavan postilaatikon luona olevat istutukset väistimme kauempaa, vaikkei Mörri välttämättä niitä kukkia olisi syönytkään. En tunnista kukkaa nimeltä, mutta ulkonäkö on tuttu ja tiesin ettei se ehkä ihan lounaaksi ole tarkoitettu.

Päästyämme viimeiselle suoralle ennen tallitietä Mörri pyysi uudestaan raville. Otin poikaa harjasta kiinni, nojasin kyynätaipeellani sen säkään ja lähdimme raville. Mulla oli tosi helppoa juosta siinä kun sai tukea ja Mörri oli äärettömän huomaavainen! Se juoksi pää hieman minuun kääntyneenä, seurasi koko ajan reaktiotani ja ravasi harvinaisen hitaasti. Eli juuri sitä vauhtia mitä pystyin helposti juoksemaan. Olin tosi onnellinen, kylkeen ei sattunut, hengitys kulki ihan hyvin ja Mörri toimi esimerkillisesti mun kanssa! Että mä tykkään tästä hevosesta! Vaikka se onkin itsepäinen "kova jätkä" yleensä, niin sillä on äärimmäisen herkät vaistot ja välillä se herkkis-heppa pääsee ilmaisemaan itseään.

Jatkoimme tallille päin ja tallitiellä siinä kohtaa missä tipahtaminen oli tapahtunut, Mörri veti oikealla olevalle pienelle heinäalueelle. Siellä päin oli ollut aiemmin meidän kehno kokemus, joten jos se itse sinne haluaa, niin sitten mennään. Heinä oli ilmeisen herkullista ja seisoskelin vieressä jutellen samalla ääneen. Tuumailin asioita ja tein huomioita ja mietin että voisko hevosta uittaa tuossa lammessa jos siihen ajaisi 2 tonnia hiekkaa. Mörri ei piitannut moisesta asiasta pätkääkään, vaan kiskoi kauemmaksi tallilta.

Mä aina välillä kokeilin, että antaisiko Mörri vapaaehtoisesti ohjata itsensä tallille, mutta joka kerran kun kiristin narua, Mörri siirsi päätään kauemmaksi. Huvitti, tällä tavoinhan saan sen menemään itse omasta halustaan pidemmälle "jännittävään" paikkaan! Kiristelin narua säännöllisesti ja sain sitten"vastahankaisen" hevoseni pidemmälle ja pidemmälle. Huutelin välillä Töggurillekin, joka söi kaikessa rauhassa laitumella ja katselin samalla kun Mörri vilkuili pomoaan. Ilme oli hieman sellainen, että hänpä onkin täällä aidan toisella puolella, missä ruoho on vihreämpää!

Päätin kuitenkin että nyt mennään ja Mörri lähti nätisti mukaan. Talutin tallitien toiselle puolelle, jossa Mörri söi ruohoa ja kukkasia. Yhtäkkiä huomasin, että mansikkarivien välissä oli alsikeapilaa ja jäin seuraamaan tilannetta. Alsikeapila on ollut keskustelun aiheena heppapalstoilla, tutkimustietoa löytyy puolesta ja vastaan ja samaten kokemuksia alsikeapilaa syöneistä hevosista. Hirvitti, mutta halusin nähdä miten Mörri alsikeapilaan suhtautuu. Mörri poisti huoleni oitis, se söi ympäriltä kasveja, mutta jätti alsikeapilan täysin rauhaan ja ihan hyvällä marginaalillakin. Huh! Ainakin se pelko on poistettu!

Tuulikille kerroin asiasta ja hänellä oli kanssa ollut tuumaustauko alsikeapilan suhteen. Hän oli myös huomannut, ettei yksikään hänen hevosistaan koske siihen, vaikka puna-apila ja valkoapila menee hyvin alas. Hyvä hyvä! Vaikea sitä kasvia on hävittääkään, sitkeä kukkanen.

Kesäkurpitsaverkon kohdalla pysähdyin ja kehuin kukkasia hienoiksi, kun ne tekivät mulle satoa. Ja yksi kukkanen tekee jo hedelmää! Jee! Vein tyytyväisenä Mörrin laitumelle, jossa Mörri hyvin kohteliaasti kääntyi minua kohti. Otin riimun pois, taputin ratsuani ja suljin portin takanani. Mörri odotti tyynesti, joten hetken kuluttua kehuin poikaa ja annoin namin, juuri näin pitää käyttäytyä!

Heponen hurmaa!

Aikaa on taas mennyt putoamisesta itseäni parannellessa. Pari ekaa viikkoa oli vaikeita ja kolmaskin oikeastaan vielä. Nyt on neljä viikkoa täynnä tipahtamisesta ja mulla alkaa olla melkoisen hyvä olo. Alkuun olin kylkeni kanssa aivan varma, ettei selkään ole asiaa koko heinäkuussa, mutta nyt on jo sellainen fiilis että voisi kokeillakin. Sovin jo Tuulikin kanssa, että menemme ensi viikonloppuna ihan vain käyntilenkille ja katsomme miten mun kroppa kestää.

Reilu viikko sitten otin Mörrin ekaa kertaa ulos tarhasta, mutten uskaltanut laittaa sille edes riimua päähän. Oikealla kädellä oli nostokielto kun kylki oli revähtänyt. Otin Mörrin tarhasta ihan vain otsatukasta pitämällä ja teimme porkkanataivutuksia sen kanssa. Äiti oli mukana ja tykkäsi kovasti katsella erittäin hyvin taipuvaa Mörriä. Pikkasen mulla oli vaikeuksia kumartua että saisin antaa Mörrille vatsan alle sen porkkanan, mutta kyljet menivät ihan hyvin. Äitiä nauratti kun pää-etujalkojen-väliin-taivutusten jälkeen siirryin takaisin kylkivenytyksiin ja Mörri yritti kovasti vaan saada herkkua etujalkojen välistä! Hyvin poika taipui, mutta näin selkeästi että heti kun liikuntaa on vähemmän, Mörrille tulee parit lisäkilot. Taivuttaessa sillä nimittäin oli kyljissä ja kaulalla taas ns rivi bratwursteja kun iho meni makkaralle! :D

Annika on käynyt pari kertaa liikuttamassa Mörriä ja on tykännyt kovasti. Hänelle mukava rentouttava vaihtelu on Mörrille kunnon treeniä, Annika nimittäin pitää pojan kurissa! Molemmat ovat kyllä nauttineet menosta, Mörri tykkää kun häneltä aina välillä vaaditaan jotain. Mähän olen melkoisen fiilistelijä noiden ohjien ja apujen kanssa, vaikka olenkin petrannut asiassa...

Viime torstaina Tuulikki oli niin ihana, että auttoi mua Mörrin kavioiden kanssa. Olihan hän jo muutenkin hoivannut niitä kinttuja, mutta piti ottaa liian pitkää varvasta ihan pihdeillä pois. Tuulikki oli jo todennut Mörrillä olevan sitkeämpi kavioaines kuin Töggurilla ja Kellyllä ja sen huomasi varsin hyvin reunaa leikellessä. Tuntui, että kavio oli nihkeän sitkeä ja terät tarrautuivat kiinni. Ihan kuin olisi kumin ja puun seoksesta napsutellut palasia voimalla irti. Mörrin kaviothan ovat kuivattuaan kesäisin ihan mahdottomat viilailla, viila ei kertakaikkiaan saa kunnon lastua. En tosin ollut tajunnut kavioissa olevan niin suuria eroja, vaikka Ögn-tamman kaviot huomasin helpommiksi vuolla. Etuset saimme kuntoon ja Tuulikki lupasi auttaa sunnuntaina sitten takakavioiden kanssa, nekin olivat aika pitkät. Nyt siis teimme niin, että Tuulikki piteli jalkaa ylhäällä ja mä leikkasin liiat pois. Sitten Tuulikki nätisti viilasi reunat ja Mörrilla oli niin sievät raitakaviot!

Perjantaina kävin testaamassa Mörrin makuaistia. Se tykkää uusista makuelämyksistä ja nyt oli vuorossa keitetty peruna. Mörri huitaisi herkun kitusiinsa edes haistamatta mitä oli tarjolla, minkä takia se siirsi kielellään makupalan suoraan takahampaisiin ja puraisi sen rikki. Alkoi naurattaa, se on niin koomisen näköistä kun hevosella naama venähtää hämmästyksestä! Mörri yritti saada kielellä pehmeää perunaa takahampaista ja pää kallellaan maisteli uutuutta. Lähdin naureskellen kävelemään kohti kasvislaatikkoani ja tunsin kuinka Mörri tuli perässä, se nimittäin kulki turpa kiinni mun takalistossa ja edelleen maiskutteli ihanaa keitettyä perunaa. Kun se oli saanut suunsa tyhjäksi, se alkoi varoen tökkiä kädessäni ollutta perunarasiaa, hän haluaa lisää tätä herkkua! Perunanhimoinen ratsu tuli portille asti ja jäi siihen toiveikkaana seisomaan, ei sitä koskaan tiedä milloin Täti tuo pottua lisää! :D

Lauantaina lähdin sitten ensimmäistä kertaa taluttelemaan Mörriä riimun ja narun kanssa. Ei mulla ollut mitään suunnitelmaa edes mihin mennään, joku ihan lyhyt vaan. Hieman kuitenkin jännitti tuo kyljen tilanne, miten se ottaa nykimistä vastaan, Mörri kuitenkin vetäisi nurmikolle. Kuljimme hiljalleen tietä kohti, Mörri söi ruohoa ja liikkui hissun kissun eteenpäin. Tielle päästyämme yritin kääntyä oikealle, mutta Mörri jäi kököttämään paikoilleen. No sitten ehdotin menoa vasemmalle, juu sinne hän lähtee mielellään! Selvä, sinne sitten. Aina silloin tällöin Mörrin pää nykäisi narusta ja kiskoi ruohoa pientareelta, mutta se ei tuntunut oikeastaan ollenkaan pahalta mun kyljessä. Olin oikein tyytyväinen ja me käännyimmekin jo pian takaisin tallille. Palkitsin hyvästä käytöksestä ja tallille päästyämme olin tosi tyytyväinen. Kyllä tää tästä!

Lauantaina kokeilin muuten mitä herrasmiesratsu tykkää piimästä. Siitähän saa hyviä maitohappobakteereja ja kalkkia D-vitamiinin seuraksi mukavasti, sopii sekä hevosille, että ihmisille. Ja koirille myön, mutta nyt olimme Mörrin kanssakaksistaan piimäpurkkia jakamassa. Ensin poitsu nuuhkaisi vatiaan, mutta iski sitten kiinni mysleihin. Hetken se ihmetteli makua, mutta jatkoi sitten syömistä. Leuat jauhoivat ruokaa ja hidastuivat, se alkoi selkeästi miettiä mitä tämä kumma valkoinen aine oikein oli. Mä hörpin purkista piimää ja naureskelin Mörrin ilmeelle. Sen pääkopassa oli kovalevy täysillä kierroksilla, onko tämä hyvää vai ei? Silmät sirrillään ja hitaasti jauhaen hevonen mietti uutta makua, ihan kuin se olisi yrittänyt muistaa jotain. Noh, sapuskat syötyään ja lurpsutettuaan, Mörri otti vadin reunasta kiinni ja hinkkasi vatia asvalttiin. Ja kun se ei tuottanut toivottua tulosta, se paukutti sitä vielä pariin otteeseen. Eli ilmeisesti makuaisti oli päätynyt plussan puolelle! :D

Tuo lauantai oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun aloin ajattelemaan ratsaille nousua, ennemmin ei ollut edes halua selkään kun kylki ei selkeästikään ollut valmis moiseen. Ei se vielä siinäkään vaiheessa ollut, mutta aloin jo tuumailemaan että viikon päästä voisi kokeilla ihan käyntilenkkiä.

Sunnuntain työlistalla oli siis Mörrin takaset ja se sujuikin tosi näppärästi. Tuulikki piti taas kaviota kiinni ja mä leikkasin, jonka jälkeen Tuulikki viilasi varpaat siisteiksi. Olin tosi tyytyväinen tulokseen ja Mörtsy oli onnellinen saatuaan namia. Elokuussa tuleekin vuolija paikalle ja saadaan kaviot ihan ammattilaisen kanssa kuntoon. Mulla on kyllä viikonloppuna tarkoitus vuolla kulmatukia pois, jos vain selkä/kylki kestää. Ja tietenkin mennä ratsaille, jee!