Aikaa on taas mennyt putoamisesta itseäni parannellessa. Pari ekaa viikkoa oli vaikeita ja kolmaskin oikeastaan vielä. Nyt on neljä viikkoa täynnä tipahtamisesta ja mulla alkaa olla melkoisen hyvä olo. Alkuun olin kylkeni kanssa aivan varma, ettei selkään ole asiaa koko heinäkuussa, mutta nyt on jo sellainen fiilis että voisi kokeillakin. Sovin jo Tuulikin kanssa, että menemme ensi viikonloppuna ihan vain käyntilenkille ja katsomme miten mun kroppa kestää.
Reilu viikko sitten otin Mörrin ekaa kertaa ulos tarhasta, mutten uskaltanut laittaa sille edes riimua päähän. Oikealla kädellä oli nostokielto kun kylki oli revähtänyt. Otin Mörrin tarhasta ihan vain otsatukasta pitämällä ja teimme porkkanataivutuksia sen kanssa. Äiti oli mukana ja tykkäsi kovasti katsella erittäin hyvin taipuvaa Mörriä. Pikkasen mulla oli vaikeuksia kumartua että saisin antaa Mörrille vatsan alle sen porkkanan, mutta kyljet menivät ihan hyvin. Äitiä nauratti kun pää-etujalkojen-väliin-taivutusten jälkeen siirryin takaisin kylkivenytyksiin ja Mörri yritti kovasti vaan saada herkkua etujalkojen välistä! Hyvin poika taipui, mutta näin selkeästi että heti kun liikuntaa on vähemmän, Mörrille tulee parit lisäkilot. Taivuttaessa sillä nimittäin oli kyljissä ja kaulalla taas ns rivi bratwursteja kun iho meni makkaralle! :D
Annika on käynyt pari kertaa liikuttamassa Mörriä ja on tykännyt kovasti. Hänelle mukava rentouttava vaihtelu on Mörrille kunnon treeniä, Annika nimittäin pitää pojan kurissa! Molemmat ovat kyllä nauttineet menosta, Mörri tykkää kun häneltä aina välillä vaaditaan jotain. Mähän olen melkoisen fiilistelijä noiden ohjien ja apujen kanssa, vaikka olenkin petrannut asiassa...
Viime torstaina Tuulikki oli niin ihana, että auttoi mua Mörrin kavioiden kanssa. Olihan hän jo muutenkin hoivannut niitä kinttuja, mutta piti ottaa liian pitkää varvasta ihan pihdeillä pois. Tuulikki oli jo todennut Mörrillä olevan sitkeämpi kavioaines kuin Töggurilla ja Kellyllä ja sen huomasi varsin hyvin reunaa leikellessä. Tuntui, että kavio oli nihkeän sitkeä ja terät tarrautuivat kiinni. Ihan kuin olisi kumin ja puun seoksesta napsutellut palasia voimalla irti. Mörrin kaviothan ovat kuivattuaan kesäisin ihan mahdottomat viilailla, viila ei kertakaikkiaan saa kunnon lastua. En tosin ollut tajunnut kavioissa olevan niin suuria eroja, vaikka Ögn-tamman kaviot huomasin helpommiksi vuolla. Etuset saimme kuntoon ja Tuulikki lupasi auttaa sunnuntaina sitten takakavioiden kanssa, nekin olivat aika pitkät. Nyt siis teimme niin, että Tuulikki piteli jalkaa ylhäällä ja mä leikkasin liiat pois. Sitten Tuulikki nätisti viilasi reunat ja Mörrilla oli niin sievät raitakaviot!
Perjantaina kävin testaamassa Mörrin makuaistia. Se tykkää uusista makuelämyksistä ja nyt oli vuorossa keitetty peruna. Mörri huitaisi herkun kitusiinsa edes haistamatta mitä oli tarjolla, minkä takia se siirsi kielellään makupalan suoraan takahampaisiin ja puraisi sen rikki. Alkoi naurattaa, se on niin koomisen näköistä kun hevosella naama venähtää hämmästyksestä! Mörri yritti saada kielellä pehmeää perunaa takahampaista ja pää kallellaan maisteli uutuutta. Lähdin naureskellen kävelemään kohti kasvislaatikkoani ja tunsin kuinka Mörri tuli perässä, se nimittäin kulki turpa kiinni mun takalistossa ja edelleen maiskutteli ihanaa keitettyä perunaa. Kun se oli saanut suunsa tyhjäksi, se alkoi varoen tökkiä kädessäni ollutta perunarasiaa, hän haluaa lisää tätä herkkua! Perunanhimoinen ratsu tuli portille asti ja jäi siihen toiveikkaana seisomaan, ei sitä koskaan tiedä milloin Täti tuo pottua lisää! :D
Lauantaina lähdin sitten ensimmäistä kertaa taluttelemaan Mörriä riimun ja narun kanssa. Ei mulla ollut mitään suunnitelmaa edes mihin mennään, joku ihan lyhyt vaan. Hieman kuitenkin jännitti tuo kyljen tilanne, miten se ottaa nykimistä vastaan, Mörri kuitenkin vetäisi nurmikolle. Kuljimme hiljalleen tietä kohti, Mörri söi ruohoa ja liikkui hissun kissun eteenpäin. Tielle päästyämme yritin kääntyä oikealle, mutta Mörri jäi kököttämään paikoilleen. No sitten ehdotin menoa vasemmalle, juu sinne hän lähtee mielellään! Selvä, sinne sitten. Aina silloin tällöin Mörrin pää nykäisi narusta ja kiskoi ruohoa pientareelta, mutta se ei tuntunut oikeastaan ollenkaan pahalta mun kyljessä. Olin oikein tyytyväinen ja me käännyimmekin jo pian takaisin tallille. Palkitsin hyvästä käytöksestä ja tallille päästyämme olin tosi tyytyväinen. Kyllä tää tästä!
Lauantaina kokeilin muuten mitä herrasmiesratsu tykkää piimästä. Siitähän saa hyviä maitohappobakteereja ja kalkkia D-vitamiinin seuraksi mukavasti, sopii sekä hevosille, että ihmisille. Ja koirille myön, mutta nyt olimme Mörrin kanssakaksistaan piimäpurkkia jakamassa. Ensin poitsu nuuhkaisi vatiaan, mutta iski sitten kiinni mysleihin. Hetken se ihmetteli makua, mutta jatkoi sitten syömistä. Leuat jauhoivat ruokaa ja hidastuivat, se alkoi selkeästi miettiä mitä tämä kumma valkoinen aine oikein oli. Mä hörpin purkista piimää ja naureskelin Mörrin ilmeelle. Sen pääkopassa oli kovalevy täysillä kierroksilla, onko tämä hyvää vai ei? Silmät sirrillään ja hitaasti jauhaen hevonen mietti uutta makua, ihan kuin se olisi yrittänyt muistaa jotain. Noh, sapuskat syötyään ja lurpsutettuaan, Mörri otti vadin reunasta kiinni ja hinkkasi vatia asvalttiin. Ja kun se ei tuottanut toivottua tulosta, se paukutti sitä vielä pariin otteeseen. Eli ilmeisesti makuaisti oli päätynyt plussan puolelle! :D
Tuo lauantai oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun aloin ajattelemaan ratsaille nousua, ennemmin ei ollut edes halua selkään kun kylki ei selkeästikään ollut valmis moiseen. Ei se vielä siinäkään vaiheessa ollut, mutta aloin jo tuumailemaan että viikon päästä voisi kokeilla ihan käyntilenkkiä.
Sunnuntain työlistalla oli siis Mörrin takaset ja se sujuikin tosi näppärästi. Tuulikki piti taas kaviota kiinni ja mä leikkasin, jonka jälkeen Tuulikki viilasi varpaat siisteiksi. Olin tosi tyytyväinen tulokseen ja Mörtsy oli onnellinen saatuaan namia. Elokuussa tuleekin vuolija paikalle ja saadaan kaviot ihan ammattilaisen kanssa kuntoon. Mulla on kyllä viikonloppuna tarkoitus vuolla kulmatukia pois, jos vain selkä/kylki kestää. Ja tietenkin mennä ratsaille, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti