Alkumatkan talutin ja samalla tutustuttiin Johannan kanssa toisiimme. Oli aika raskasta kävellä pakkasen takia, astma hieman rajoittaa näitä mun talviurheiluja. Viimein kipusin kyytiin kaatuneen puunrungon päältä ja Mörrillä oli korvat totaalisen kuunteluasennossa. En ole montaa kertaa mennyt ilman mitään pehmuketta ja Mörri-rukka mietti että pysyykö tuo perunasäkki mitenkään tuolla selässä...
Lähdimme uudestaan liikkeelle ja mua huvitti, hevoseni mietti ja tuumasi ja kulki kuin munankuorilla! :D Sitten se jopa pysähtyi iiihaaan hiiitaaastiii ja käänsi varoen päätään mua katsoakseen. Kerroin että kyllä mä täällä pysyn ihan pikkasen reippaammassakin käynnissä, tää nyt on vaan eri tuntuista kuin normaalisti. Varsin epäilevän näköisenä Mörri jatkoi matkaa, mutta rentoutui kulkemaan samaa tahtia kuin minä siellä selässä.
Muutaman minuutin kuluttua olin jo tosi rento, Mörri pitää musta todella hyvää huolta! Toinen korva oli kuitenkin aina minuun päin ja toinen kuunteli ympäröivää metsää ja edellä kulkeva Volfaa. Alamäet hepsu kulki käsittämättömän varoen ja jalkansa huolellisesti asetellen, ettei vain kyytiläinen tipahda.
Yhdessä kohdassa kavion alle kuitenkin osui liukas puun juurakko ja Mörrin vasen etunen lipsahti vasemmalle sivuun. Horjahdin sille puolelle, joten yritin korjata tilanteen siirtymällä oikealle. Mörri teki yhtäaikaa mun kanssa korjausliikkeen, jonka takia tasapaino olikin mennä oikealle! Ihan silkalla vaistolla tein toisen paljon pienemmän korjausliikkeen ja tuo fiksu hevoseni teki samanlaisen vastaan. Yhtäkkiä huomasin istuvani tasan tarkkaan keskellä hevosen selkää ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut!
Mörrillä on tosi hyvä tasapainoaisti, se osaa pitää selkänsä suorassa ihan kummallisissakin tilanteissa, etujalatkin saattaa mennä ristiin ja selkä on edelleen suorassa! Nytkin olisin pärjännyt vain olemalla ihan hiljaa siellä selässä ja antaa Mörrin tehdä ne korjausliikkeet, eikä itse alkaa säätää siellä. Reaktio vain on se mikä se on, yleensä annan kuitenkin Mörrin hoitaa nää hommat. Ehkä tähän vaikutti nyt se, ettei mulla ollut edes sitä huopaa alla, se kun "vaimentaa" hieman hevosen liikkeitä.
Seuraavalla kerralla laitoin Mörrille sen Ride-on-padin, se on mun ehdoton suosikki! Menimme hieman pidemmän matkan ja ajattelin tarvitsevani pikkasen tukea reissulle. Kuten muulloinkin, aloitin talutuksella saadakseni omat lihakset lämpimiksi. Tuli sitten käveltyä paljon normaalia pidemmälle ja olin aivan hikinen tarpoessani lumessa. Piti laittaa Mörri kävelemään mun eteen irrallaan, että sain astua sen kavionjälkiin. En kuitenkaan viitsinyt selkään mennä, kun ojan kohdalla mun olisi joka tapauksessa pitänyt tulla pois selästä. Huh, sai kuulkaa jalkalihakset treeniä, jos tuo polvi pysyisi nyt paremmassa kunnossa!
Autoin Johannan ja Volfan ojan yli ja etsin sopivan kiven, mistä pääsin näppärästi istumaan kyytiin. Mörri oli heti menossa, se tykkää mennä huovan kanssa kuten minäkin. Ilmeisesti huopa vaimentaa puolin ja toisin niitä ylimääräisiä liikkeitä, enkä muuten koko reissun aikana huomannut että olisi ollut mitään ongelmia tasapainon kanssa.
Mörri innostui aina välillä ottamaan ravilla kiinni Volfaa ja yhdessä kohdassa sukellettiin isojen kuusenoksien alta ravilla minun melkein maatessa Mörrin harjan päällä. Niillä oksilla kun oli sitten lunta, enkä halunnut niitä niskaani :D
Tänään käytiin Tuulikin ja Volfan kanssa pidempi lenkki, nyt laitoin satulankin ihan. Ja hyvä että laitoin, löysimme pikkasen rallivaihdettakin! Ravi oli tosi hyvää ja paikoin otimme laukkaakin. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja lumi narskui jalkojen alla.
Yhdessä kohdassa Volfa lähti edellä raville kohti ylämäkeä, pidätin Mörriä vimoseen asti, sieppasin salamana harjasta kiinni ja hihkaisin "Laukka!" Ja Mörrihän lähti loivaan alamäen pari viimeistä metriä laukka-askeleella, tasaisella kiihdytti mutkaan ja mulla tuli kiire siristää silmiä ja katsoa viime tingassa että olenko mä ollenkaan keskellä hevosta! Olen, olen, wuhuu, antaa palaa poika! Kaarteessa olimme ihan vasemmalle kallellaan, Mörri vain kiihdytti ylämäkeen ja otimme Volfan kiinni muutamalla askeleella :D Oi että, olin niin tohkeissani, että tulin alas selästä ja palkitsin hevoseni porkkanapoletilla.
Aikani käveltyä kipusin takaisin selkään (kiitos Mörri kärsivällisyydestäsi!) ja sain erinomaista ravia. Mörri lämpenee hitaasti, mutta sitten kun se on lämmennyt, vauhtia piisaa.
Tiellä oli todella kaunista, aurinko pilkotti paikoin pilvien lomasta ja ihastelin Suomen luontoa. Että voi olla kaunista! Metsässä sama juttu, Mörrin lempipaikat olivat täynnä lunta ja heppa päristeli ja röhki, röhki ja päristeli. Se on niin onnellinen metsässä! Huomasin viime tingassa, että se erityinen kohta aina jostain syystä nostaa Mörrin laukkahalut, joten hetki mentiin lumisessa varvikossa kaatuneiden puiden juurakkoja väistellen :D Käsittämätön paikka juosta, en tiedä mikä siinä mutkittelevassa polun tyngässä oikein kiehtoo, mutta onpahan vain kiva kirmailla.
Pääsimme polvia kolhimatta takaisin tielle ja edelleen tuli varsin komeaa ravia. Nyt se oli jo sen verran isoa, etten tuota olisi ilman satulaa selvittänyt. Loppumatka meni rennosti taluttaen ja tallilla kasasin herkkuannoksen Mörrille. Mullahan on tapana antaa sapuska niin, että peruutan Mörrin ryntäitä kohti ja sen pitää väistää saadakseen ruokavadin. Mörri kuitenkin sai vainun herkusta ja herra ei luovuttanut sitten millään, hän haluaa VALKOSIPULIA!!! Nauratti, turpa ei noussut kertaakaan astiasta syömisen aikana, hyvä kun se raatsi edes hengittää! Noh, oli se sapuskansa ansainnut näin hienon reissun jälkeen! <3
