Joulun ajan touhuja

Aattona lähdimme aamulla talutuslenkille toivottamaan naapureille hyviä jouluja. Laitoin Mörrin Joulukuntoon, eli suitsiin kilikellot, päähän tonttulakki ja jalkoihin joulupintelit. Oli niin hienoa poikaa! Selän päällä komeili paksu kerros lunta, sitä nimittäin tuprutteli taivaan täydeltä joka hetki. Töggurillakin oli turpahihnassa kulkuset ja selässä muhkea lumipeite.

Lähdimme tietä pitkin tassuttelemaan ja tapansa mukaan Mörri alkoi pian raahautua perässä. Sitä saa oikeasti kiskoa sieltä perästä aina välillä! Lumisella tiellä oli uutta pehmeää vastasatanutta lunta yli nilkkoihin ja vain yhdet auton jäljet, joten päätin vaihtaa osia. Laitoin ohjat Mörrin kaulalle ja siirryin itse taakse ajamaan poikaa eteenpäin.

Johan alkoi tulla vauhtia kävelyyn! Mörri käveli reippaasti Töggurin jäljissä ja aina välillä vilkuili syrjäsilmällä että vieläkö se Täti tulee sieltä perästä. Näytti olevan kuitenkin hauskaa hevosella, se selkeästi hymyili käännellessään päätään puolelta toiselle ja saadessaan hetkeksi katsekontaktin kanssani.

Auton jäljetkin loppuivat ja tie oli koskematonta hötöistä lunta yli nilkkoihin. Mun oli hyvä kävellä viimeisenä ja aina välillä taputtelin Mörriä takalistoon ja kehuin hienoa poikaa. Mörri päristeli ja jatkoi matkaa, tällaiset reissut on sen mielestä kivoja!

Viimein tulimme kääntöpaikalle ja otimme hetkeksi pysähdyksen. Menin hieman kauemmaksi ja kaivoin kännykän taskusta, piti ottaa kuva Joulu-Mörristä!

Ei Mörri kauaa seissyt paikallaan, se tietää että kameran kanssa poseerataan hetki ja sitten saa porkkanaa. Ja nopeuttaakseen catering-palvelua, hän tulee jo valmiiksi ihan vierelle, kiitoksia vain!

Takaisin kuljimme samassa järjestyksessä ja tallilla Mörriä odotti muun ruoan mukana Margitilta saatu heppapipari, missä oli sokerikuorrutetta! Pipari oli iso, joten laitoin siitä puolikkaan rehun alle. Kyllä maistui pipari hyvältä, Mörri oikein kaivoi sen esiin myslin alta!

Tapaninpäivänä teimme pienen retken Kuuslammen suuntaan ja Tuulikki lainasi Töggurille Mörrin rungotonta satulaa. Töggurilla on tosi lyhyt selkä ja siihen on vaikea löytää sopivaa satulaa, mikä ei estäisi lapojen liikettä tai tulisi liian taakse. Mörrin satula on ollut mielestäni hyvä (ja halpa!) ja antanut paljon tilaa Mörrin kasvaa mittoihinsa. Silloin kun Mörri mulle tuli, se oli aivan liian laiha, joten kallista satulaa en halunnut ostaa. Sen olisi joka tapauksessa pitänyt mennä vaihtoon kun lihaksia tulee lisää jne, joten halpis-rungoton sopi meille siihen tilanteeseen. Alle toppasin paksulti lampaankarvaisen alustan ja siitä Mörri on tykännyt itsekin. Eikä sitten ole tullut ostettua parempaakaan satulaa, kun kerta tuo toimii edelleen ja me kummatkin tykkäämme siitä.

Ja koska satula oli Töksyllä lainassa, me menimme huovalla ja ratsastusvyöllä. Viime aikoina olen käyttänyt paljon satulaa, joten hetken aikaa oli kiikkerä olo. Mörrin tasainen askellus kuitenkin auttoi ja pian olimmekin jo rentona liikkeellä.

Kumpikin polle tuntui olevan meno päällä ja heti ensimmäisen sopivan kohdan tullessa Tuulikki ehdotti tölttiä, hän kokeilee satulaa vauhdissa. Sopii! Mörri lähti innosta soikeana raville ja mä istuin miten parhaiten taisin, meno oli aika haastavaa! Mörri kuitenkin huomasi että Tätillä oli hankalaa ja siirtyi hieman pienemmälle raville, vauhti ei tosin hidastunut pätkääkään. Siinä jo nauratti, päristelevä polle alla tuntui olevan "viljaa" täynnä!

Kaikissa sopivissa kohdissa otimme tölttiä tai ravia, Mörri vain oli niin innoissaan, ettei töltistä tullut yhtään mitään. Ei se mitään, mennään sitä mitä huvittaa, ei aina tehdä töitä!

Käännyimme takaisin ja Tuulikki ehdotti laukkaa ylämäkeen. Juu sopii meille! Mörri jo nosti toista etujalkaa, nytkö mennään! Tuulikki lähti edellä kauniilla laukalla ja Mörri porhalsi perään pää alhaalla ja viittä vaille pukkilaukkaa. Nauroin ääneen ja Mörri nosti päätään ja alkoi päristelemään laukan tahtiin. Pörh, pörh, pörh, pörh. Töggur jo hidasti vauhtiaan töltiksi, mutta Mörri ei olisi millään luovuttanut laukkaa pois. Se laukkasi edelleen, hidasti ja hidasti ja edelleen laukkasi ja sitten olimme käyntivauhdissa ja edelleen Mörri yritti laukata! Sitten sen oli pakko luovuttaa ja siirtyä käyntiin, ettei tasapaino olisi mennyt. Kuului masentunut puhahdus, hän olisi halunnut jatkaa vielä laukkaamista!

Koko matka takaisin oli varsin lennokasta, Mörri vaihtoi laukalle jo pienissäkin vauhdeissa, mitä se normaalisti menee ravilla. Mutta ei, nyt piti laukata. Tuulikkia nauratti kun mä nauroin ääneen, on hauskaa kun hevoset on innokkaita ja hieman hassullakin päällä. Mörrikin mukamas ryösti laukalle ravista, antaa palaa vain, jos kerta virtaa riittää!

Tallilla Mörri sai sitten toisen puolen piparista sekoitettuna ruokansa joukkoon ja kyllä se vain kummasti sen sieltä kaivoi esille. Samaten äitin... SIIS TONTTUMUORIN leipomat näkkärit upposivat loistavasti, ei sillä, minäkin kyllä pistelin yhden niistä poskeeni kun maistui ihan ilman voitakin.

Viimeiseksi jaoin heinät tarhaan, jolloin ihanainen Kelly neito seurasi mua kuin... noh... poni heinäkassia. Se on niin suloinen ja kiltti poniini! Ekan satsin sai Töggur, toisen kasan kauempana vei Mörri ja edelleen Kelly seurasi, tuleeko hänelle oma kasa? Tulee oma kasa ja vielä yksi ylimääräinen tänne ja kolme kasaa metsätarhaan. Riittää kaikille ja saavat liikuntaa siinä samalla. Sitten olikin aika siivota tallin käytävä lumista ja hetken vielä katselin heinää mussuttavia hevosia. Itselläkin oli tyytyväinen ja rauhallinen olo, mukavaa!

Annikan kanssa jouluratsastuksella

Olimme Annikan kanssa jo suunnitelleet varmaan kuukauden, että lähtisimme ratsastamaan kun lunta tulee. Nyt se päivä viimein koitti ja hämmästykseni oli suuri, kun Annika oli ennen mua tallilla! Oli ilmeisesti pikkasen intopiukeena tuo täti! :D

Haimme tallista kuolaimettomat kumpaisellekin ratsulle ja lähdimme kohti lumista tarhaa. Kelly-neito oli portilla odottamassa ja lähti seuraksi, kun haimme pojat tarhan kauimmaisesta nurkasta. Töggur näytti siltä, että hahaa, Tätillä on rompetta käsissä, hän ainakin haluaa ja aikoo päästä lenkille! Saimme ratsumme pyydystettyä siis varsin helposti ja lähdimme viemään niitä harjattavaksi. Kelly seurasi puuhiamme ja hetken kuluttua Tuulikkikin tuli katsomaan meidän touhuja.

Tuulikki mainitsi ottavansa kuvia Kellystä punainen rusetti päässä ja mulle tuli kiire antaa mun joululahjat hevosille! Olin ostanut kummallekin uuden riimun, Kellylle vaaleanpunaisen bling-riimun ja Töksylle siniraidallisen, pehmustettuja molemmat. Mietin hetken, että mahtuuko se Kellyn riimu neitokaiselle, shettis-kokoa se oli, mutta onko minishettiksellä erikokoinen pää? Hyvin se näytti kuitenkin sopivan suloiselle neidille.

Tuulikki tuli vielä kiskomaan satulavyötä kireämmälle, taidettiin viimeeksi mennä liian löysällä, heh. Autoin ensin Annikan satulaan ja kiristin satulavyön Mörriltäkin. Nää satulat kiristetään hieman eri tavalla, kun Töggurin satula on rungollinen ja Mörrin ei. Minäkin kipusin ratsuni selkään ja palkitsin kauniista paikoillaan olosta porkkanan palalla. Sitten olikin aika lähteä retkelle!

Kävelimme ensin autotietä Töggurin seilatessa tien laidalta toiselle ja Mörrin yrittäessä epätoivoisesti seurata pomon jälkiä. Hyvä ettei Mörri jo tuskastunut, päättäisi nyt missä kuljetaan! Meillä oli hieman hakusessa tämä kuolaimettomilla kulkeminen, mutta mikäs kiire meillä on opetellessa, koko retki aikaa! Hyvinhän poika oli mennyt kuolaimettomilla mun kanssa pellolla ja näytti se kuuntelevan nytkin.

Kovin pitkäpinnainen ei Töggur kuitenkaan ole, Annika tarkisti vielä Mörrin kaviot ennen puomia ja siinä olikin pollen kärsivällisyys koetuksella! Oikeesti, pitäs mennä jo!

Puomin jälkeen annoin Töggurille namin ja selitin Annikalle, että tästä lähdetään sitten nopeammalle pätkälle. Mörrihän oli päristellyt jo pitkään ennen puomia, se tykkää kyseisestä kohdasta ja odotti jo tohkeissaan. Varoitin kyllä Annikaa, että Mörri saattaa vaihtaa laukalle hyvinkin äkkiä, mutta että töltillä aloitettaisiin.

Otin Tögguria harjasta kiinni, pyysin mielestäni tölttiä ja yksi jalka taisi töltillä aloittaa, mutta loput jalat pinkaisivat laukalle... "Ohoh!" kerkesin hihkaista ja sitten mentiin! Hieman huvitti, Töggur päästeli menemään riemuissaan ja Mörri aivan peesissä mukana! Huumaavaa vauhtia kesti tienpätkän ja ylämäki lähestyi, joten nousin hieman pystympään. Töggur oli heti tarkkana, tiesi sen tarkoittavan hidastusta ja kun samalla löysäsin ohjia, Töksy siirtyi kauniisti käyntiin.

Käännyin katsomaan taakse ja näin Annikan onnellisen ilmeen, huh mitä laukkaa! Juu IHAN ei ollut tarkoitus lähteä kuin tykin suusta, mutta kuten Annikakin sanoi, hevoset tietää että tässä laukataan :D

Hieman myöhemmin käännyimme pois tieltä metsäpolulle ja takanani Mörri aloitti päristelyn. Että se hevonen tykkää metsästä! Se on niin onnellinen kun se saa mennä pöpelikössä, ihan sama mihin ollaan menossa, ollaanko yksin vai kaverin kanssa, mutta metsä on Mörrille "se juttu". Yksi päivä kun hain sitä tarhasta, Töggur ja Kelly olivat pellon puolella, mutta Mörri seisoi issessein tyytyväisenä kuusen juurella metsätarhan puolella. Vaikka niinhän se metsä on mullekin tosi tärkeä!

Tuulikki oli käynyt tekemässä polkua aika pitkälle Töggurin kanssa edellisenä päivänä, joten alku oli meille helppoa kauraa. Seurasimme vain jälkiä! Varoittelin ahtaista kohdista, mutta onneksi Annikalla ei ole samanlaisia polviongelmia kuin mulla yleensä, mullahan ne kolisee kaikkiin puunrunkoihin kolmen metrin säteellä. Mielestäni muistin aika hyvin suurimman osan jo tehdystä urasta, mutta muutamasta kohdasta olisin mennyt harhaan ilman jälkiä. Tämä osa metsästä oli ryteikköisempää, joten siellä ne kaikki pusikot näyttää samalta.

Piakkoin jäljet päättyivät, Tuulikki oli tässä kohtaa kääntynyt takaisin. Me jatkoimme matkaa ja polun kohdalla saattoikin huomata pienen painauman. Meillä oli hyvin aikaa ennen auringon laskua ja jos eksyisimme, pääsisimme aina samoja jälkiä takaisin. Mulla kuitenkin oli aika hyvä mielikuva polusta, vaikken ole sitä montaa kertaa mennyt. Mullahan ei ole suuntavaistoa mielestäni ollenkaan, mutta sieltä täältä tunnistin lumen alta ja puista muistiin jääneitä yksityiskohtia. Nämä pienet merkit varmistivat meidän olevan oikealla polulla ja menossa oikeaan suuntaan. Tuossa poikittain oleva puu, tuossa tuo kolmen rykelmä, tuossa tuttu pikkumäki, jne.

Jossain kohdassa hevoset pysähtyivät kuin seinään, samalla hetkellä viiden metrin päästä puun alimmilta oksilta lehahti valtava lintu lentoon pois päin meistä. Näin komean linnun ja olin tohkeissani, me nähtiin METSO! Töggur katseli linnun perään, Mörri puhahteli hieman hermostuneena, mutta otti sitten Töggurista mallia ja jatkoi rauhassa matkaa. Metsohan on niitä harvoja eläimiä, mitä Mörri pelkää.

Hetkeä myöhemmin Annika jo kysyi, että ollaanko me vielä oikealla polulla. Sanoin että ollaan, me ollaan käyty täällä aiemminkin. Samantien mulla oli polku hukassa ja kiersimme kaatuneen puun "väärää" kautta. Piti oikein seisahtua katsomaan, mulla oli sellainen mielikuva että olisi pitänyt mennä ylös. Hain katseellani jotain tuttua, taaksepäin näytti tutulta, joten kyllä me edelleen olimme kartalla. Viimein näin kohdan, mistä pääsisimme jatkamaan polulla ja johan sieltä löytyi ihmisenkin jäljet. Enää ei olla kaukana!

Vielä juuri ennen tietä oli kierrettävä kaatunut puu ja viimein pääsimme auratulle osuudelle. Tämä oli porkkanan paikka! Saatuaan herkkunsa molemmat hevoset päristelivät tyytyväisenä. Töggur oli hieman meno päällä, hän haluaa tuohon suuntaan! Mulla oli ollut tarkoitus mennä toista reittiä, mutta päätimme Annikan kanssa sitten lähteä Töksyn suosittelemaa reittiä.

Alamäen jälkeen pääsimmekin hieman töltille, mutta Töggur yritti pistää laukaksi. Yritin saada pojan takaisin töltille, mutta kun en saanut niin sitten pistettiin laukaksi. Hyvä siinä oli mennä, alusta oli lievää ylämäkeä ja kitkaa riitti, eikä se kovin pitkäkään pätkä ollut.

Käynnissä jatkoimme matkaa Töggurin ottaessa uudelleen seilauksen ohjelmistoonsa. Kerroin sille, että hän nyt kyllä moninkertaistaa kävelemänsä matkan, mutta se vissiin oli kivaa tai tarpeellista. Mietin kyllä että olisiko sillä pissittänyt, mutta ilmeisesti joulun kunniaksi torttuja siltä ilmaantui.

Jossain vaiheessa tulin alas selästä ja kävelytin Tögguria ja Annikakin antoi Mörrille lepotauon. Siinä kävellessä soitin Tuulikille ja kerroin että Töggur halusi tälle reitille, joten mehän tottelimme. Eli että myöhästyisimme siitä sovitusta puolella tunnilla, ettei tarvitse hätääntyä, emme ole eksyksissä! :)

Hieman myöhemmin Annika nousi takaisin Mörrin selkään ja mä yritin kanssa samaa Töggurin kanssa. Juu ei. Maailman suuurkeeeeiiin selkäännousija! Jatkoin matkaa taluttamalla ja mietin mistä pääsisin nousemaan satulaan. Mä en tarviisi kuin ihan pienen avun! Viimein Annika ohjasi Mörrin Töksyn viereen pitääkseen jalustimesta vastaan kun nousen selkään. Mä kampesin itseni väkisin sinne ylös, nää talvikamppeet ei kyllä yhtään auta asiaa!

Töggurin askel oli reipas ja välillä Mörri otti ravilla kiinni. Tulimme mutkaan, mistä Töggur meinasi mennä polulle. Mulla oli mielikuva, että Tuulikin sisko oli kertonut siitä pääsevän oikaisemaan. Mutta kun en ole sieltä koskaan mennyt enkä tiennyt ojista mitään, niin kiersimme tien kautta.

Katsoin, että tuossa olisi ihan hyvä pieni laukkapätkä ja Töggur innostui. Se oikein veti pään pitkälle ja pinkoi niin että unohti varmaan hengittääkin! Meno kuitenkin talttui melkein saman tien, kyseessä oli kiva lyhyt pyrähdys!

Käännyimme toiselle tielle ja pian olimmekin ihmisten ilmoilla. Hihkuimme "Hyvää Joulua!" koiraa ulkoiluttavalle pariskunnalle ja saimme hyvänjoulun toivotukset takaisin vilkutusten kera. Jatkoimme autotielle ja loppumatka menikin kävellessä ja taluttaessa. Töggur meni nätisti talutuksessa, eikä muuten hoksannut kerjätä autonamia! Autojen ohituksista saa Tuulikin kanssa namin, mutta se jäi nyt Töksyltä huomaamatta! Tai sitten herra on oppinut mistä mun kanssa saa namin ja mistä ei saa namia. Taitaa olla fiksu poika, tää Töggur!

Pääsimme nätisti tallille ja riisuimme ensin satulat pois ratsuiltamme. Ei ne kyllä ihan pahasti olleet hionneet, sitäpaitsi me käveltiin aika paljon. Alun metsäpolku oli rankka, mutta muuten aurattua tietä oli hyvä ja helppo mennä. Laitoimme loimet kummallekin ja heposet saivat ansaitut ruokansa. Sillä välin vein Töggurin satulahuovan kuivumaan ja hain samalla lämmintä vettä ämpäriin, Mörri nimittäin söi janoonsa lunta matkan varrella. Se joikin sangosta puolet, loput kippasin lämmitettyyn juoma-astiaan tarhaan.

Veimme heinät tarhaan ja jaoimme ne kasoihin sekä pellon että metsän puolelle. Saavat siinä sitten liikuntaa kun hakevat uutta heinäkasaa. Me sen sijaan haimme autoista lahjat, mitä olimme jo arvuutelleet Annikan kanssa. Mehän saimme Annikalta jo aiemmin yhden joululahjan, koska tarvitsimme niitä, eli tosi hienot ohjat missä oli reilusti kaipaamiani "stoppareita" ja kumilankaa grippipintana. Olivat käytössä tänäänkin. Ja nyt Mörri sai iloisen keltaisen heijastinriimun, se sopii aivan täydellisesti äitin ompelemaan heijastinloimeen! Uuden riimunnarunkin saimme ja kiinnitin sen tietenkin riimuun. Vanha taitaa mennä pesuun! :) Mörri antoi Annika-tätilleen kalenterin (missä oli meidän kuvia), sitä Annika tarvitsee Vinur-hepan kanssa. Mä annoin Annikalle niskasuojan, sellaisen Back-on-Track-tuotteen, mistä Annika toivottavasti saa apua helposti jumiutuviin hartioihinsa.

Lahjojen jaon jälkeen oli vuorossa salaperäisesti satulahuoneeseen ilmaantunutta lämmintä mehua termarista ja Tuulikin leipomia heppapipareita. Kyllä maistui! Tuulikki on aivan ihana ihminen, huolehtivainen ja huomaavainen!

Olimme molemmat Annikan kanssa väsyneitä, mutta hymyt olivat herkässä. Kyllä se vain niin on, että hevosten kanssa sielu lepää, välillä päästellään hirmuista vauhtia ja välillä seistään ihailemassa kuutamoa. Silkkaa ihanaa luxusta!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!

Toivottavat Anka ja Mörri

Pieni, hauska työretki

Tällä kertaa oli mielessä lyhyt lenkki, mutta työteliäs sellainen. Hain Mörriäisen tarhasta ja laitoin ratsuni tosi nopeasti valmiiksi. Ei mene aikaa putsaukseen kun on maa valkeana, ihanaa! Kavioihin meni enemmän aikaa kuin harjaukseen! :D

Töggur katseli portilta ja olisi selkeästi halunnut mukaan. Sanoin sille, että me mennään tällä kertaa Mörrin kanssa kaksistaan. Kuultuaan tämän Töggur vilkaisi merkitsevästi Kellyyn ja käänsi sitten päänsä takaisin mua kohti kuin sanoakseen "Katsos Kelly, kuinka ikävä ihminen!"

Kipusin oman ratsuni selkään ja koska olin suunnitellut työn tekoa, tein sen asenteella. Mörri oli oitis mukana juonessa ja lähti reippaasti tallilta tietä kohti. Tielle päästyämme hevoseni pisti päänsä alas ja röhkäisi, hymyilytti, tietääkö se jo mitä aiomme tehdä?

Annoin Mörrin kulkea omaa tahtiaan hetken ja aloitin sitten patistaa poikaa nopeammalle käynnille. Kun olimme menneet reippaasti jonkin matkaa, annoin pojan hidastaa normivauhtiin. Hetken kuluttu pyysin taas tempoa lisää ja palkinnoksi rennompaa menoa. Temponvaihteluita tehdessä Mörri alkoi päristelemään, tää on kivaa kun Täti vaatii ja on tiukkana!

Yhdessä kohtaa Mörrillä oli jo innostus ponkaista juoksuun, mutta edelleen pyysin vain nopeampaa käyntiä. Ja sitten taas hidastimme. Pyysin pysähtymään ja päästimme kapealla tiellä erittäin varovaisesti ajavan auton ohi. Sitten jatkoimme taas harjoituksia.

Ajattelin kokeilla ravia, koska Mörri oli jo ollut lähdössä, ja Mörrihän lähti. Menimme kunnon isoa selkeää ravia, jota poika menee yleensä vain satulan kanssa ja erittäin innostuneena! Hymyilin leveästi ja kehuin samalla kun kevensin kuin isonkin hevosen selässä.

Vielä pari käynnin tempon vaihtelua ja sitten pyysin kääntymään takaisin. Mörri kääntyi hieman nihkeästi, mutta kun pyysin reippaampaa käyntiä, Mörri totteli auliisti. Sitten yritin töltille, mutta Mörri oli meno päällä ja ravilla jatkoimme hetken matkaa. Jahas, vai niin, mennään sitten ravisiirtymisiä!

Sopivissa paikoissa otimme pieniä ravipätkiä ja aina takaisin käyntiin. Mörri oli sitä mieltä että pidempäänkin voisi ravata ja kun seuraavan kerran pyysin ravia, sain sitä. Niska kauniilla kaarella vanhaherra lähti vetää ravia isolla askeleella ja vain venytti askeleita lisää! Onkohan olemassa liitoravi?!? Mulla oli niin hauskaa että nauraa hihittelin siellä mennessä ja kehuin Mörriä, joka vain innostui ja ravin tahtiin selitti "Pörh, pörh, pörh, pörh!"

Viimein saavuimme takaisin tallin risteykseen ja Mörri pysähtyi. Ei tässä vielä mikään kiire olisi tallille kun kerta kivaa oli. Seisoimme hetken kuuntelemassa hiljaisuutta, kaukana alkoi kuulua auton ääni, joka kuitenkin katosi pian uudestaan. Naapurin talo oli myös uteliaisuutemme kohteena ja nuuskimme yhdessä ilmaa.

Tallilla otin Mörrin varusteet ja annoin ruokavadin valkosipulilla höystettynä. Sillä välin rapsuttelin innokasta Penni-koiraa, joka oli päässyt isännän kanssa pihalle vesiä tuomaan. Se on kyllä niin ihana koira, vein välillä jakkaran takaisin talliin ja takaisin tullessa oltiin kuin ei oltaisi nähty ainakaan viikkoon!

Mörrin syötyä vein sen takaisin tarhaan, jossa Töggur ja Kelly jo odottivatkin. Otin heinäkassin ja lähdin viemään sitä heinätarhan puolelle, jolloin Töksy lähti seuraamaan. Jaoin heinät sopiviin kasoihin ja hihkuin Mörrille ja Kellylle että tulevat myös syömään. Kelly pistikin töpinäksi, se pyyhälsi hame hampaissa niin läheltä mun jalkoja, että meinasin pyörähtää kuin ballerina!

Siivosin jälkeni tallilla ja hymyilin, mulla oli älyttömän hyvä fiilis tuosta ratsastuksesta. Mörri osaa olla tosi hankalakin välillä, mutta kun se on hyvällä päällä, se on maailman paras polle. Itsepäinen ja ihana poika pitää mut varpaillaan, eikä maailmassa ole yhtään hevosta johon Mörriäisen vaihtaisin!

Talvista touhua

Hui että tämä aika taas menee kuin siivillä, kuten tuntuu Mörrikin menevän! Vauhtia piisaa oitis kun lunta tuli, Mörriäinen on aivan yhtä talviolento kuin minäkin. Olemme käyneet Töggurin kanssa retkillä ja minäkin olen päässyt Töggurilla ratsastamaan. Tuulikki sanoi huomanneensa, että Töggur on paljon pirteämpi kahdesta syystä, eli talvi ja Mörri.

Eräskin päivä Töggur meni edellä hurjaa laukkaa ja Mörri pinkoi perässä. Siirryttyämme käyntiin Tuulikki sanoi, että Töksy jäi kuuntelemaan takaata kuuluvia laukka-askeleita, se kun on niin paljon mennyt yksin. Mäkin huomasin, että Töggur oli kääntänyt päänsä nähdäkseen takana laukkaavan Mörrin.

Töggur on myös jo oppinut odottelemaan Mörriä ja asia huvittaa mua suuresti. Joka ainoa hevonen, joka meidän edellä menee, oppii hyvin pian odottelemaan Mörriä! ;-)

Mä olen sen sijaan oppinut tosi hyvin menemään satulankin kanssa silakaksi Mörrin selkään, jos ahtaissa paikoissa puut on liian lähellä mun polvia. Mörri tietää mitä silloin pitää tehdä, eli jatkaa kuten normaalisti. Normaalistihan se pysähtyy, kun otan jalat jalustimista. Mitenhän se senkin erottaa...

Nyt on ollut tosi ihanaa mennä, kun on lunta. Viime lauantaina työkaverini Kati tuli Mörryköimään ja mä lainasin Tögguria alleni. Tämä oli nyt toinen kerta, kun olin Töksyllä liikkeellä ja nyt löytyi nopeammin se yhteinen sävel. Ekalla kerrallahan mä olin aika ihmeissäni, tällä on NIIN eri käyttöohjeet kuin Mörrillä ettei tosikaan! Onneksi sentään pari samaa oli kummallakin, etunoja vähentää vauhtia ja jalustinten irtoaminen pysäyttää pollen. Hyvä juttu!

Lähdimme Katin kanssa katsastelemaan uutta reittiä, joka lähtisi tutun reitin varrelta. Alkumatka oli käyntiä ja huomasin jo alussa että raippa jäi kotiin. No ei se mitään, risukkoa löytyy matkan varrelta jos tarvitsee. Viimein pääsimme tielle, jossa ei kulje autoja, joten porkkanapalkinnon jälkeen sanoin Katille että aloitan töltillä tai jollain, ja sitten nostetaan laukka.

Töggur lähti kauniisti töltille, kovensi vauhtia ja kun annoin merkin, poika pyyhälsi laukalle. Voi että kuinka kiva laukka sillä on! Kuulin perästä Mörrin päristelyn ja huvitti, oli sekin poitsu tohkeissaan! Tosi hienosti kuunteli Töggur ohjia kun pyysin hidastamaan ennen pientä mäkeä, se kun oli erittäin epätasainen lumen alta.

Kysyin Katilta, että miten oli mennyt, ja hän ihmetteli että niin pienet hevoset menee niin kovaa ja hämmästyttävän hyvin pysyvät pystyssä! Juu, nämä kun on issikoita ja vannoutuneita maastopelejä! Tai Mörri on vain ja ainoastaan maastomopo, Töggurilla on kyllä kisattukin. Utelin että otettaisiko vielä toinen laukkapätkä, ja kun sain myöntävän vastauksen, otimme uusiksi. Nyt vain taisi olla niin, että Töggur siirtyi suoraan laukalle käynnistä, kiihdytti ja sitten me jo viiletettiin hangen peittämällä tiellä ihanan kovaa vauhtia! Hymyilytti, ihanaa, mahtavaa! Hidastaessani huomasin jotain hassua, otin pieniä pidätteitä, istuin alas ja yhtäkkiä Töggur oli edelleen samassa vauhdissa, mutta passilla! WOW! Siitä sitten hidastimme (varmaan vastoin sääntöjä) samalla askellajilla käyntiin, saattoi olla hetki tölttiä välissä. Hyvänen aika, nyt olen mennyt passiakin noin kova vauhtia!

Kolmannenkin laukkapätkän otimme, se oli jo selkeästi hitaampi hevosten saatua suurimmat innot purettua. Käynnissä jatkoimme pitkän matkaa, kunnes tulimme ojalle. Töggur oli sitä mieltä että se on aivan kauhea paikka eikä siitä pieni hevonen pääse MITENKÄÄN yli. Kannustin Tögguria puheella, hieno poika, hieno poika, siitä vaan yli, oikein hyvä, ja annoin ihan minimaalisia pohkeita ja välillä pieniä naksutuksia. Välillä Töggur kasasi itsensä hyppyyn, mutta yritti sitten kääntyä pois, jolloin pienellä ohjan liikkeellä käänsin pään takaisin hyvään kohtaan ja aloin kehumisen ja muun alusta. Kesti aikansa, mutta loppujen lopuksi Töggur ("HIEno POika, NIIN hieno POika!") hyppäsi Grand Canyonin yli. Palkitsin rohkean ratsuni porkkanalla ja sivusilmällä katsoin Mörrin nuuskaisevan ojaa ja astuvan tyynesti yli. Niih, hieman on eroa pojilla luonteessa!

Lähdimme etsimään polkua ja kumpikin hevonen päristeli mennessään. Oli kiva päästä uudelle reitille! Seurasimme kiemurtelevaa polkua, jonka joku oli ystävällisesti jo kävellyt lumesta auki. Etummaisena ratsastajana onnistuin saamaan kaikki lumet niskaani, mutta mulla oli kivaa. Kati tuntui tykkäävän myös, puskaratsastus ei tainnut olla hänelle tuttua! Sanoin että Mörrillä voi irrottaa ohjat käsistä, jos tarttee kumpaakin kättä oksien tai runkojen varomiseen, Mörri kulkee perässä vaikka ilman niitä ohjia.

Tulimme isolle kalliolle, mistä ei päässyt eteenpäin. Katsoin jalanjälkien kiipeävän rinteeseen, joten lähdimme seuraamaan niitä. Tulin alas selästä ja talutin Tögguria ylös. Kati teki samoin ja ihailin hevoste nelivetoa, mullekin olisi kelvannut toisetkin jalat siinä vaiheessa! Pääsimme kallion yli, mutta tietä emme löytäneet. Arvelin sen olevan pelkkä ruohottunut ura, mikä oli lumen peitossa, mutta en nähnyt sopivaa aukkoa mihinkään. Loppujen lopuksi ei auttaanut kuin kääntyä takaisin.

Pääsimme kalliolta hyvässä järjestyksessä alaskin ja kipusimme ratsujemme selkään. Olimme kaikki neljä puskailijaa aivan hikisiä, se on kuulkaa raskasta kiivetä lumista metsää pitkin ylös ja alas! Töggurin askel oli ripeä, se taisi jo haluta kotiin!

Ensin esteenä oli kuitenkin se samainen oja. Nyt menimme Grand Canyonista Vantaanjoeksi kutistuneen ojan yli jo paljon nopeammin ja annoin kovasti kehuja ja monta porkkanaa noin reippaasta suorituksesta. Mörri sen sijaan pysähtyi juomaan, janotti tää tarpominen. Sitten se heilutteli ylähuulellaan vettä, jonka jälkeen se vain astui ojan yli. Voi hyvänen aika...

Käynnissä jatkoimme pitkän matkaa, eikä oikein Töggurilla tuntunut olevan enää laukkahaluja. Ei se mitään haittaa, mennään sitä mitä jaksetaan, tassa mitään kiirettä ole. Käyntiä otimme paljon, kunnes tuli viimeinen mahdollisuus laukkaan. Kysyin Töggurilta, että olisko töltti tai ravi mitään, mutta ei, nyt mennään laukalla! Selvä! Laukkasimme pienen pätkän, mutta tuli kiire hidastaa ennen tien sulkevaa puomia, ettei mene estekisaksi koko homma. Mietin että pitää odotella sitä Mörriä, mutta hups, siinähän se oma innokas pallero oli ihan vierellä, ja aivan tohkeissaan!

Loppumatka meni käynnissä, juttelimme naapureille ja mä tulin alas kävelemään loppumatkan. Oli aikakin, tuo Töksyn satula kun ei ole niitä pehmoisimpia ja polvi natisee! Kun on tottunut Mörrin pehmoiseen satulaan, niin runkosatula on aika kovan oloinen.

Kävely teki hyvää ja tallilla otimme varusteet pois hevosilta ja laitoimme loimet kummallekin hikiselle pollelle. Kumpikin sai valkosipulia ruokansa joukkoon, joten maiskutus ja kuolan määrä oli taattu. Jaoimme vielä Katin kanssa heinät tarhaan ja annoimme Kelly-neidolle porkkanaa, olihan hän pitänyt hyvin vahtia sillä aikaa kun pojat olivat töissä. Oli mukava nähdä hevosten tyytyväiset ilmeet, niiden mielestä oli kiva päästä paahtamaan ihan kunnolla! Ja fiilis oli hyvä ratsastajillakin! :D