Sentään ollaan hieman päästy kohti talvea, siis muutenkin kuin kalenteria katsoen. Ensilumi satoi jo tänne eteläänkin, vaikkei ilman lämpötila pakkasella silloin ollutkaan. Selkeästi huomasi eron hevosissa, pirteämpiä ollaan ja meno alkaa taas maittaa! :)
Eilen kävimme ihan vain kaksistaan lenkillä, laitoin Mörrille silat selkään ja otin ohjat mukaan tarkoituksena ohjasajaa herra takaisin tallille. Käynti oli reipasta menomatkalla, mutta edelleen lumettomat pientareet vetivät vastustamattomasti Mörrin turpaa hamuilemaan edes jotain syötävän tapaista. Tuo laiduntaminen on hevoselle paljon tärkeämpää, kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Tärkeämpää, mitä olen itsekään ajatellut ja minä sentään olen pitänyt sitä näpertämistä hevosen ykkösasiana.
Noh, joka tapauksessa pääsimme sinne minne halusin ja pääsin taluttamaan Mörrin meille uudelle osalle metsää. Seurasimme umpeen kasvavaa metsäautotietä heppaherran tutkiessa tohkeissaan joka ainoan kiven, kannon ja ruohotupsun. Sitten piti varmistaa päätä nostamalla sijainti ja turvallisuustilanne ja jatkaa sen jälkeen tutustumista maan antimiin.
Tasaisin väliajoin pyysin siirtymään eteenpäin tyyliin "Sullon ruokaa suu täynnä, mennääs taas!" ja Mörri siirtyi seuraavaa kohtaa tutkimaan. Sen kanssa on hauska kävellä metsässä, se nuuskii uteliaana uudet alueet ja katsoo tarkkaan alustan missä kävelee.
Jossain vaiheessa siirryin jollekin polun näköiselle ja Mörri seurasi innolla. Mielestäni se oli oikopolku, mutta sitten alkoi epäilyttää. Ystäväni Minnakin soitti, puhelu tosin oli lopetettava hieman kesken, kun piti päästää Mörri edelle opastamaan meidät pois sieltä metsästä. Kuulin kyllä auton äänen jostain, joten ihan kaukana emme olleet tiestä.
Mörri otti oppaan pestin vastaan ja suuntasi eteenpäin, kunnes minäkin tajusin missä ollaan. Se on sitten hyvä hevonen! Ihan emme päässeet siitä mistä ponsku olisi mennyt, siinä oli sellainen ryteikkö edessä ettei siitä olisi päässyt ennen maansiirtokonetta.
Lähdin kulkemaan edellä ja opastin Mörrin vasemman kautta oikeaan suuntaan, vaikka siinä olikin jyrkkä sammaleinen kallio ylös. Menin edeltä ja kokeilin samalla ettei alla ole monttuja, Mörri seurasi mua askeltaen samoihin kohtiin. Hevo tuli kevyesti perässä, sillähän on neliveto, mutta meikä oli pikkasen hengästynyt. Tuo hevonen kun on liikkunut ikänsä maastossa, niin se menee aika hankalista paikoista, pahemmista varmasti kuin mitä minä pääsisin!
Mäen päältä näin paremmin mistä pitää mennä ja hetkessä löytyi jo sopiva polkukin taas jalkojen alle. Sitä pitkin pääsimme takaisin tien lähelle ja kiinnitin pitkät ohjat hevoselleni, joka tyytyväisenä natusti taas viimeisiä vihreitä ennen talvea.
Pyysin Mörriä liikkeelle ja sain aikaiseksi peruutuksia. Huvitti, eteenpäinhän meidän pitäisi mennä! Sain heposeni hetken kuluttua liikkeelle oikeaan suuntaan ja käynti oli reipasta, pääsin kävelemään ihan kunnon vauhdilla!
Jonkin ajan kuluttua maiskutin ja pyysin "Ravi-a!", jolloin Mörri lähti raville. Siirsin ohjat yhteen käteen ja juoksin Mörrin takaoikealla, kunnes jouduin hidastamaan. Mun ei tarvinnut mitenkään pyytää Mörriä käyntiin, se nimittäin seurasi tarkkaan mitä teen ja sopeutti nopeutensa sitten mun mukaan. Käynnistä pyysin pysähtymään "Jaaa.. seeeis" ja samalla otin hieman löysää pois ohjista. Namipalkinto tuli hienosta suorituksesta ja sitten lähdimme uudestaan käyntiin.
Otin vielä toisenkin ravipätkän, missä Mörri innostui reippaalle askellukselle niin, että mun piti jo tosissani juosta! Ohjat olivat taas toisessa kädessä kun juoksin minkä kintuiltani pääsin. Mörrillä oli selkeästi huvittunut ilme, se tykkää ravata ja varsinkin kun ihminen juoksee hänen kanssaan! Joskus tosin tuntuu, että se tekee samaa mulle kuin mitä minä sille, eli se tuuppaa mua pikkaisen pois sieltä mukavuusalueelta ja pistää töihin :D
Tallitiellä Mörri suuntasi väkisin vihreälle, joten otimme peruutuksen käyttöön. Peruutin Mörriä takaisin tielle sieltä nurmikolta useamman askeleen ja tämä onnistuikin oikein hyvin. Toisenkin kerran yritys päästä laitumelle epäonnistui, kun pyysin peruuttamaan takaisin tielle. Loppumatka meni loistavasti ja saimme tervetuloa-hörinät Kellyltä.
Annoin Mörrille omenaa muiden sapuskoiden lisäksi ja heppaherra näytti olevan varsin tyytyväinen oloonsa. Sapuskat syötyään se otti ruokavadin hampaisiinsa ja paukutti sitä asvalttiin ja ojensi sitten astian mulle ilmoittaakseen, että ruoka on loppu, näetkö, tää astia on aivan tyhjä...
Vein kuitenkin hepsukkani tarhaan tyttöjen seuraan ja kävin viemässä heiniä niille. Samalla naureskelin Tuulikin kertomalle jutulle Mörristä, tuo hevo on kyllä mainio otus ruokansa suhteen! Yksi ilta Tuulikki nimittäin oli laittanut leipää ja porkkanaa jo Mörrin karsinan ruokalaariin, mutta pellavapuuro oli vielä laittamatta, se kun piti turvottaa. Mörri ja muut olivat kuitenkin tulleet jo karsinoihinsa ja kun Mörri oli huomannut ruokalaarin sisällön, oli hän huolestunut suuresti. Sieltä puuttui puuro! No Mörrihän oli ilmoittanut oitis olevansa tyytymätön tilanteeseen ja tuijottanut Tuulikkia ilmoittaakseen että osa hänen eväistään ei ole kaukalossa! Aatelkaa nyt, puuro puuttuu ja hän saa aivan liian vähän evästä! Sitten se oli jopa hyvin epätyypillisesti ravaillut pitkin karsinan oviseinää puuron puutteessaan ja rauhoittunut vasta kun Tuulikki oli tuonut arvokkaan pellavapuuron Mörri-herran turvan alle. Maailma on jälleen raiteillaan, tuumasi Mörri ja lurpsutti ihanaa puuroansa :D
