Huomasin juuri, että olen viimeeksi kirjoitellut toukokuussa. Huh huijakkaa, mihin tämä aika menee! Noh, ei se mitään, jatketaan tästä.
Toin kotoota Mörrin mäkivyöt, olivat olleet mulla putsattavana. Tarkoituksena oli siis lähteä kärryttelemään, kun metsäpolut ovat täynnä hirvikärpäsiä ja tiellä niitä on vähemmän.
Laitoin ensin Mörrille tossut etusiin, mutta kun Tuulikki ehdotti Antiaalle menoa, otin tossut pois. Siellä niitä ei tarvita ja kuitenkin taluttaisin hiekkatien pätkän.
Aloitin muun varustuksen laittamisen, mites nämä nyt itseasiassa menikään? Mihis kohtaa rintaremmi tulikaan ja kuinka monenteen reikään solki kiinnittyy? Piti laittaa mäkivyöt Mörrille päälle irrallaan, aiemminhan ne ovat roikkuneet aisoissa kiinni valmiina. Ainakin osasin laittaa mäkivyöt siloihin kiinni jalustinhihnalla, etteivät ne tipahda kesken kaiken takalistolta.
Juttelin koko ajan Mörrille ja selitin sille mitä mietin. Välillä hevonen röhkäisi mulle kannustaakseen ja kerran se huokasi syvään tylsistyneenä. Kärrytkin sain kiinni kuten piti, mutta sitten oli edessä vetoliinojen ja mäkivöiden kireys. Ei se nyt ihan mennyt kuten olin ajatellut ja Mörri ilmoitti pysähtymällä, että vetopuoli ontuu. Korjasin asian ja seuraavaksi oli ihan hyvä askeltaa.
Talutin hevostani hiekkatiellä ja vaikka Mörri on ahne vihreälle, herra pysyi nyt nätisti renkaanjäljissä. Ohjasin heti sen takaisin, jos se yritti ylähuuli pitkällä päästä heinän kimppuun. Hetken kuluttua se jo lopetti moisen ja tuli oikein nätisti siinä missä pyysin. Palkitsin jossain vaiheessa leivällä, kun homma toimi!
Hiekkatien päässä piti ohittaa puomi metsän kautta. Siellä menee sellainen leveä "polku", mistä kärryt mahtuvat menemään, mutta paikka on juurakkoinen, kivinen ja monttuinen. Edelleen talutin Mörriä, kehuin ja ohjasin ja kannustin tulemaan "Vaa-roo-vaas-tii.." Pääsimme hankalasta kohdasta yli, eikä Mörriä haitannut ollenkaan että kärryt rämisivät ja kolisivat kun tulivat kivistä ja juurakoista yli. Eikä muuten haitannut Volfaakaan, Tuulikki meni totaalisen tyynellä ratsullaan, vaikka välillä Mörri ravisteli komean talviturkkinsa parempaan kuosiin ja siinä samalla rämisytteli kärryjä ihan kiitettävästi :D
Oikaistuani kärryt puomin jälkeiselle tielle, kiinnitin ohjat riimuun ja kipusin kyytiin. Hain hieman ohjia itselleni, tää ohjastuntuma on mulle vaikea kun en niitä ohjia ratsastaessa paljoakaan käytä. Volfa lähti edellä raville ja Mörri kuunteli että joko hänkin saa mennä. Naksutin sille ja sitten me viiletettiin hienosti ravilla! Olin aivan tohkeissani, kehuin Mörriä ja yritin hakea sitä ohjastuntumaa. Sain siirrettyä ihan hyvin Mörrin takaisin käyntiin ja hetken kuluttua pysäytin sen, kun edessä oli kivinen ylämäki.
Ylämäen talutin Mörriä ohjaten, hieman hankala paikka mennä kärryjen kanssa kun mäessä on veden tekemiä uomia ja pyöreitä kiviä tullut maan alta esiin. Kehujen kanssa selvittiin siitä ihan hyvin ja sitten jo kiipesin takaisin kärryihin.
Otimme lisää ravia ja nyt yhtäkkiä löysin sen tuntuman! Mörri liikkui siinä kohtaa todella hyvin, ravasi juuri siinä missä sen halusin menevän ja toimi kuten pitääkin. Olin aivan fiiliksissä, tää on NIIN hienoa! Ja seuraavatkin ravipätkät meni hienosti, sain ohjattua hepsun takaisin keskelle sen yritettyä oikaista hieman mutkassa.
Kääntöpaikalla tulin alas kärryiltä ja ohjasin Mörrin kaartamaan takaisin päin. Vaikka Volfa seisoi edessä, Mörri oli niin korvat sojossa menossa, että meinasi unohtaa noukkia mut kyytiin!
Ja sit mentiin ravia! Jukran pujut että oli hienoa istua kyydissä, vauhti tuntui hurjemmalta varmasti kuin mitä ratsain, mutta mahtavaa oli! Mä hihittelin välillä itsekseni siellä ja kehuin Mörriä, se oli koko ajan korvat niin muhun päin kuin vain voi olla.
Yksi pidempikin ravipätkä tuli ja sen jälkeen meille tulikin mietintämyssyn päähän laitto. Mörri nimittäin meni aivan tien vasempaan reunaan ja yritin ensin ohjata sen keskemmälle, mutta sitten oli viimein pakko pysäyttää. Tien reunassa oli kivenlohkare, mikä olisi kolhaissut kärryt nurin, jos oltaisiin siihen ajettu. Sain kuitenkin pysäytettyä kärryt kymmenen sentin päähän kivestä ja mietin että mites mun piti nyt tässä tilanteessa tehdä. Pyysin Mörriä peruuttamaan ja kehuin. Sitten peruutettiin lisää ja vielä lisää, kunnes Mörri oli peruuttanut kiven ohi. Ohjasin Mörriä siitä kohdasta keskemmälle ja poikahan meni. Saimme ohitettua paikan hienosti, minkä jälkeen otimme hieman ravia.
Tulin alas taluttamaan kivikkoisen mäen ja sanoin Tuulikille, että yritän ottaa videota kun menemme seuraavan ravipätkän. Känny valmiiksi käteen kuvausta varten ja kiiruusti kärryille istumaan, Mörri tiesi jo että nyt mennään ravia. Sitten mentiin nättiä askellusta ja mä yritin pitää kameran jotakuinkin suorassa. Mörri hidasti kun pyysin ja sain kännykän takaisin taskuun turvaan.
Puomi ohitettiin taas metsän kautta ja tielle päästyäni palkitsin rohkeaa ja kuuliaista hevostani. Ohjasin vielä Mörrin kääntymään tielle suoraan ja katsoin ihastellen, kuinka se teki ristiaskeleita eikä jäänyt kanittaa peffaansa aisoihin! Että se on tuonkin oppinut! Palkitsin pikaisesti lisää ja jatkoimme matkaa tallille.
Mörri halusi ohdakkeita tien viereltä ja annoin syödä, oli se niin hyvin mennyt tämän reissun! Pistin hanskat käsiin ja poimin ohdakkeita Mörrille kunnon kimpun, ajattelin antaa ne sille laitumelle. Kotimatkalla naureskelin välillä ääneen ja päivittelin että miten voi hevonen olla noin hieno, miten voi hevonen toimia noin täydellisesti! Hillittömän hyvä fiilis!
Tallilla Mörri seisoi kaikessa rauhassa irrallaan pihalla ja antoi mun ottaa varusteet pois ihan kuin olisi tehnyt tätä ikänsä. Ruuan aikana siirsin kärryt sisälle ja vein ohdakkeet laitumelle. Ja sitten pääsi hevonenkin nauttimaan laitumen antimista höystettynä ohdakkeilla ja piilotetuilla leivän palasilla. Oli poika porkkanat, omenat ja ohdakkeensa ansainnut! <3
