Vauhtia ja kauniita maisemia

Mietimme Tuulikin kanssa mihinkä mentäisiin ja loppujen lopuksi päätimme tehdä hieman lyhyemmän retken. Tuulikki tiesi kivan reitin, jota kohti lähdimme innokkailla hevosillamme. Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen vauhdikas, en muista että aiempina vuosina olisimme Mörriäisen kanssa olleet näin hurjina jo tässä vaiheessa talvea. Kunto on kasvanut ja intoa piisaa, ja minä kun luulin ostaneeni rauhallisen eläkeläispollen! :D

Tieosuus meni aivan normaalisti, mutta Mörri aloitti hurjan päristelemisen oitis kun pääsimme metsään. Kauempaa kuulosti varmaan siltä, että joku olisi ajellut prätkällä pitkin poikin pöpelikköä! Huvitti, ihanan pirtsakka ja innokas poika mulla onkin! Välillä piti jäädä merkkaamaan paikkoja, mutta sitten taas jatkui täpinäpollen porhallus.

Metsä oli raskasta kulkea, ainakin uraa aukovalle Töggurille. Mörri tuli iloisesti perässä turpa hankea viistäen, hän katsoi tosi tarkkaan missä oli Töggurin jäljet. Raskasta se oli Mörrillekin, mutta se vain tuntui innostavan poikaa lisää.

Yhtäkkiä ihmettelin että mikä ihmeen valonheitin oli metsään raijattu, kuin ihmeessä joku oli saanut jonkun metsätyökoneen keskelle metsää? Muutaman metrin kuluttua tajusin että oho, sehän olikin matalalla oleva aurinko! Nauroin ääneen itselleni, pöhkö Täti kun ei tajua auringon paistavan! Puolustuksekseni voin sanoa, ettei sitä aurinkoa ole näkynyt aikoihin, joten outo valoilmiöhän se oli...

Nousimme pienen mäen laelle ja ihastelimme matalalla olevan auringon valossa kylpevää maisemaa. Hyvänen aika, oli kuin olisimme päässeet keskelle von Wrightin maalaamaa taulua! Mäntyjen tummat rungot olivat puoliksi valossa, puoliksi varjossa ja ilmassa kimalteli puista laskeutuvaa pienen pientä lumihiukkasta, jotka viipyillen yhtyivät valoisaan hankeen. Mörrikin jäi katselemaan metsää ja puhahteli mun kanssa samaan tahtiin, kyllä luonto on kaunis!

Viimein jatkoimme matkaa ja pian tulimme entiselle hakkuuaukealle. Jäimme taas katselemaan maisemaa, mutta sepä ei oikein sopinutkaan Töggurille. Hänen mielestään maisemat saivat jäädä, nyt mennään! Mörrikin innostui raville Töggurin perään ja hetken meillä ratsastajilla oli työ pysyä kyydissä! Aivan ryöstömeiningillä kumpikin polle meni syvässä hangessa ja vaikka yritin kuinka komentaa, Mörri paineli menemään. Välillä olin varmaan 25 senttiä irti satulasta kun poika ponnisti päristellen Töggurin perään! Vai niin, ei jarruja laisinkaan!

Tuulikilla oli ollut vaikeuksia pysyä satulassa ja sanoin että sama täällä, ohjien toisessa päässä ei kyllä kuunnella ollenkaan pidätteitä! Huh! Pääsimme jotakuinkin tasapainossa metsäautotielle ja käännyimme seuraamaan hyvin tallautunutta polkua. Sama vauhdikas meno kuitenkin jatkui kumpaisellakin pollella ja Mörri kulki Töggurin hännässä kiinni. Menohaluja olisi ollut vaikka kylälle jakaa ja välillä Mörri töni turvallaan Tögguria, mene jo siitä, pitäs päästä laukalle! Töksy kulki töltissä, koska ei kovempaa päästetty ja mua nauratti. Tämähän on aivan mahdotonta touhua kumpaiseltakin!

Pikavauhtia suoriuduimme metsäautotiestä ja saavuimme auratulle hiekkatielle. Siellä juttelimme hetken rouvan kanssa, joka oli vienyt pihalta koiran sisälle, ettei se vain haukkuisi. Ei nämä haukkuja pelkää, olisi varmaan hyvä tutustuttaa koira hevosiin jossain vaiheessa. Kaksi lasta katselivat uteliaina hevosia ja tyttöä nauratti kun Mörri tökki äitiä namipaloja saadakseen. Kun olimme lähdössä, Mörri vielä nuuskaisi tyttöäkin, joka kihersi iloisena ja totesi: "Ei mullakaan ole mitään!"

Tie meni jyrkästi alamäkeen, jonka Töggur suoritti hyvin pikaisella käynnillä. Mörri kun ei moiseen pystynyt, se päätti ottaa ravilla. Komensin Mörriä ja nyt alkoi jo olla kiukkua äänessä, "EI ALAMÄKEEN, P...KELE!" Mörrin etujalka liukui ja herra yhtäkkiä tajusi, ettei tämä ole turvallista touhua ja hidasti. Mun on otettava kurinpalautusta Mörrille tai tää menee aivan harakoille koko homma! Tasaisella tai ylämäkeen saa mun puolesta mennä, mutta alamäet on "EI-EI!"

Pääsimme risteykseen, mutta Tuulikki ohjasikin Töggurin vielä eteenpäin. Mörrillä hidastui tahti, mitä kummaa, eikös me tuosta mentäisi jo tallille? Juu ei, kun olitte meno päällä, niin mennään sitten hieman pidemmälle. Mörri raahusti perässä ja jouduin jo hoputtamaan. Töggur jäi odottamaan kaveriaan ja Mörri nyökkäsi johtajalleen. Tuulikki sai viime tingassa oikaistua Töggurin, ettei se olisi mennyt jyrkkää pengertä alas pellolle! Siis pellolle, mihin ei ikinä ole menty! Tuli mieleen että komensiko Mörri pomoa, että mennään siitä ja oikaistaan tallille...

No matka jatkui hieman hitaammissa merkeissä ja alamäkikin meni mallikkaasti. Ylämäkeen otimme hieman ravia ja kun pääsimme suoralle, pinkaisivat ratsukot laukalle. Ja kun saavuimme pellon reunaa kulkevan polun kohdalle, Tögguria ei olisi pystynyt mitenkään pitämään tiellä, nyt mennään kotiin! Ja sinnehän pojat sujahtivatkin, tutulle peltoa kiertävälle polulle ja sieltä kohti tallia. Mörri rauhottui heti kun tiesi pääsevänsä tallille, nyt oli aikaa katsella naapurin kuplavolkkaria, kaukana menevää kävelijää ja toistakin autoa. Ei kiire mihinkään!

Sujahdimme metsäpolun kautta kotiin ja hevosten syödessä tuumasimme vauhdikasta retkeä. Kyllä riittää virtaa poitsuilla, Töggur on kuulemma paljon virkeämpi Mörrin tultua tallille ja Mörrillä on selkeästi askellus nopeutunut. Töggurin kanssa on kiva mennä, kun sillä riittää vauhtia! Mörrillä on ehkä hieman enemmän kestävyyttä, mutta Töggur on nopeampi. Aion tässä pikkuhiljaa kohottaa taas sitä Mörrin kestävyyspuolta pidentämällä lenkkejä kestoltaan, ei niinkään nopeudeltaan. Ja kun kevät tulee, niin tulemme tekemään piiitkiä piiitkiä käyntilenkkejä eväiden kanssa, saamme molemmat sitä kestävyyttä ja kuntoa! Wuhuu! :D

Intoa riittää!

Kävin viime keskiviikkona hakemassa Mörriäisen tarhasta ja oli pakko ottaa pojasta kuva. Se oli käynyt lumipesulla sillä välin kun hain tallista kuolaimettomat sille!

Harjasin pojan ja tarkistin kaviot, samalla mietin mitä tehtäis ja mihin mentäis. Laitoin satulan ja sitten tulikin mieleen, että tölttiharjoitukset olisivat varmaan hyvä juttu. Ja koska olimme menossa töihin, päätin laittaa pitkästä aikaa Mörriäiselle kuolaimen.

Ensin hain matkaratsastussuitset ja sitten kaivoin siihen kiinnitettävän kuolaimen pikalukkoineen. Hetken piti oikein miettiä että miten nää tulee, viimeeksi Mörrillä on ollut kuolain toukokuun alussa melkein vuosi sitten. Mörri otti kuolaimen nätisti suuhunsa ja seisoi saman tien ryhdikkäämmin. Olipas pikainen vaikutus!

Saatuani kaikki kuntoon, otin Mörrin keskelle pihaa ja katselin kun Töggur nyppi sähkölankaa ylähuulellaan, se olisi myös halunnut mukaan! Komensin Mörriä olemaan paikoillaan ja hain jakkaran lähemmäksi. Samalla seurasin syrjäsilmällä, kuinka Mörri brassaili Töggurille! Töksyä selkeästi harmitti ettei se päässyt mukaan ja Mörri seisoo pihalla sen näköisenä, että kato ku MÄ oon lähdössä TÖIHIN. Siinä se käänteli päätään puolelta toiselle kuin esitelläkseen kuolaimia! Hymyilin parkkeeratessani jakkaran Mörrin viereen ja tyrskähdin ääneen, kun Mörri nosti kauniisti päätään, otti kunnon asennon niska kaarella, kuin sanoakseen että tule vaan, HÄN on valmis TÖIHIN.

Hurjan ylpeän näköisenä ja reippain askelin Mörri tepasteli pihalla ja suuntasi sitten tallilta pois. Se olisi halunnut kääntyä vasemmalle, mutta ohjasin pojan oikealle, mennään tietä pitkin harjoituksia. Mörri oli oitis samaa mieltä, nyt mennään TÖIHIN. Pyysin hetken jälkeen hieman nopeampaa käyntiä ja sitä sain, Mörrin askellus oli kerrassaan loistavan reipasta. Poika päristeli ja oli tosi onnellinen kun annoin sille pitkät ohjat ja se sai hetken mennä pidemmässä muodossa. Sitten otimme uudestaan hieman reippaampaa lyhyemmillä ohjilla ja taas rentouduimme hetkeksi.

Tätä jatkoimme koko menomatkan ja kuuntelin hymyillen, kuinka Mörri tohkeissaan päristeli ja oli ihanan rento. Sen mielestä oli mukavaa mennä töihin! Juuri ennen kääntöpaikkaa olin ajatellut pientä metsälenkkiä, mutta kun olimme vireessä, niin käännyimme ja aloitimme tölttiharjoitukset.

Ensimmäisellä siirtymisellä mulla oli liian pitkät ohjat ja Mörri siirtyi raville. Pysäytin pojan kokonaan ja seisoimme hetken ennen siirtymistä käyntiin. Uusi yritys tuotti saman tuloksen, mä en jotenkin saa painoa taakse satulan kanssa! Taas seis ja hetken kuluttua käyntiin. Sitten otin taas lyhyemmät ohjat, paino taakse ja komensin: "Töltti!" Mörri lähti töltille ja pääsin kehumaan ja löysäämään ohjaa. Jee! Sitten siirryimme takaisin käyntiin ja hetken kuluttua otimme taas siirtymisen.

Mörri alkoi ymmärtää mun tarkoituksen ja meni töltillä pieniä pätkiä ja tohkeissaan välillä päristellen. Kohdassa, missä tiedän Mörrin tykkäävän mennä ravilla, annoin sille palkinnoksi mennä haluamaansa askellajia. Sitten tuli mieleen, että saisinko ratsun töltille ravista. Lyhensin ohjia reilusti ja istuin kunnolla satulaan, jolloin Mörri EI siirtynyt töltille, vaan lähti laukalle. Naureskellen pyysin käyntiin ja aloitimme harjoitukset uudelleen.

Eräällä kertaa Mörri siirtyi töltistä raville, mutta siinä sain sen takaisin töltille pidättämällä reilusti. Pidäte oli mun mittapuun mukaan voimakas, mun "tuntuma" kun taitaa usein olla se että ohjat on käsissä... ;-) Loppumatkan siirtymiset menikin sitten oikein mallikkaasti töltillä ja olin erittäin tyytyväinen hevoseeni. Ei olla taas vähään aikaan tehty noita harjoituksia, ne selkeästi tulevat tarpeeseen.

Tallille kun päästiin, Mörri kasasi itsensä Töggurin edessä kuin brassaillakseen, tässä ollaan oltu kuule TÖISSÄ, ja MÄ saan ruokaa kun mulla on ollut kuolaimetkin suussa! Taas oltiin niska kaarella esittämässä coolia poikaa. Toin Mörrille ruokavadin ja musta tuntui että se söi senkin niin, että Tögguria harmitti. Töksy nimittäin rämpytti ylähuulellaan sähkölankaa siihen malliin että banjonsoittajatkin jäisivät toiseksi. Sanoin että Mörri kuule, tuo brassailu vielä kostautuu...

Ja niinhän se tekikin. Töggur iski hampaansa Mörrin takalistoon heti kun vein ratsuni tarhaan ja ihan varmasti sai ansionsa mukaan! :D Tilanne rauhottui tosin saman tien, mutta ei sitä nyt ihan liikoja mennä polleilee muille... Vein heinät tarhaan, jolloin Mörri katseli taas tarkkaan mihin olen niitä viemässä ja varmasti löysi loput heinäkasat sieltä ihan itse.

Mulla oli tosi hyvä fiilis tuosta ratsastuksesta, harjoitukset menivät hyvin ja mä muistin palkita myötäämällä ja hoksasin myös käskeä äänellä. Mä kyllä komennan sanalla "Laukka!", mutta "Töltti!" on jäänyt hieman unholaan. Mikä on aika hassua, koska Mörri reagoi sanallisiin käskyihin ihan hyvin. Pitäisi vaan käyttää niitä enemmän. Oli onnistunut tunne ja Mörrikin oli ilmeisen tyytyväinen, päristelystä ja reippaasta käynnistä päätellen varsin innokas duunari. Ja katseli se vielä perään kun olin lähdössä autolla, söpönen. Ensi kertaa odotellessa!