Aivan käsittämätöntä vauhtia aika kuluu! Marraskuussa alkaa jo joulukiireet ja joulukuussa vaan tahti kiihtyy. Täällä etelässä on surkian pimeetä, kun ei edes ole lunta maassa, mitä nyt satunnaisesti sulaakseen taas päivän parin kuluttua pois. Arkisin töiden jälkeen ei kovin hotsita lähteä ratsastelemaan pimeään, kolmelta alkaa hämärtymään jo kunnolla. Noh, ei tätä kauaa kestä, viikon kuluttua on talvipäivän seisaus ja siitä se taas alkaa valoistumaan!
Suruakin tässä on ollut, kun lauman johtaja Töggur-ruuna siirtyi vihreämmille laitumille murtuneen etujalan takia. Mörri ja Kelly jäivät kaksistaan, mutta ei aikaakaan kun Tuulikki osti vallan kivan neitosen Hvolfan ratsukseen. Hvolfa (Volfa) on 19-vee kulomusta kuuliainen tamma, utelias luonteeltaan ja hällä tuntuu jarrut löytyvän aina. Pääsin oikein ratsastamaankin hänellä, kun Noora tuli ulkoiluttamaan Mörriä! :)
Volfalta on otettu kengät vastikään pois ja kaviot ovat vielä arat. Nämä säät harmittaa armotta, jäätyy, sulaa, jäätyy ja sulaa. Olisi niin paljon parempi, kun saisi lumet maahan ja Volfallakin olisi helpompi mennä. Mörrin kaviot ei niinkään arista jäätynyttä maata, mutta sillä on ollut kengät pois jo yli kolme vuotta. Volfan kaviot näyttävät tosi hyviltä, mutta saisivat kasvaa hieman. Ikävä vain että ajankohta on tämä, kun kavioiden kasvu muutenkin hidastuu kun polle puskee talvikarvaa. Pikkuhiljaa vain, ei siinä sen kummempia.
Yhtenä lauantaina sain luvan ulkoiluttaa myös talon heposet ja olin innoissani, pääsisin tutustumaan paremmin uuteen tammaan! Ensin lenkitin omani, jonka jälkeen varustelin Volfan.
Lähdimme talutuksessa liikkeelle kun halusin ensin maasta käsin tutustua. Tamma seurasi oikein nätisti ja käveli juuri samaa tahtia kuin minäkin. Hymyilytti, olin laittanut sille kuolaimettomat päähän eikä se silti hamunnut yhtään ruohoa! Tasaisella yritin juoksuttaa tammaa, mutta se katseli mua hyvin kummastelevana, mitä ihmettä sä oikein haluat! Se hoksasi asian vasta myöhemmin, kun metsäpolulle päästyämme otin parit juoksuaskeleet päästäkseni jyrkästä kohdasta helpommin ylös. Siinä kohtaa sen silmiin tuli ilme, ai sä tarkoitit tätä!
Takaisin tullessa tamma hieman hermostui kun Kesäkodin pihalla oli hirmuinen metakka, pojat pelasivat ulkona jotain ja paukuttelivat ja mekkaloivat. Olin ajatellut että menen siinä selkään, mutta enpä uskaltanut riskeerata, maasta kuitenkin saisin kuuliaisen tamman pysymään hanskassa. Niinpä taluttelin Volfaa ja pyysin välillä pysähtymään ja tekemään jotain. Hetken kuluttua Volfa sitten jo rentoutuikin, kun mitään vaaraa ei ollut ja äänetkin vaimenneet.
Tiesin, että tamma toimii äänikäskyillä ja kun pääsimme sopivaan kohtaan, komensin "Tölt!" Volfa siirtyi pienelle sievälle töltille ja minä pistin kanssa hitaaksi juoksuksi. Volfalla alkoi vauhti kasvamaan ja se siirtyi jotenkin hassusti puolittain mun eteen. Mun piti pysähtyä ja sitten katsoin Volfaa. "En mä voi mennä eteenpäin jos sä olet mun tiellä!"
Volfa tuumasi hetken, siirsi takalistonsa niin että koko hevonen oli kohtisuoraan mun edessä. Sitten se astui ristiaskeleet sivulle, otti muutaman askeleen mun ohi, kääntyi siellä ja jäi sitten seisomaan mun taakse. Ja kertaakaan ei ohjat kiristyneet! Hieno tyttö, kehuin Volfaa minkä kerkesin ja takaata kuului päristelyä.
Pääsimme tallille oikein nätisti ja vaihdoin taas hevosta. Vuorossa oli Kelly-poni, jonka kavioita nostelin nyt ensi kertaa. Olin aivan haltioissani, piskuinen miniponi ojensi sievästi jalkansa putsattaviksi, niin kiltti tyttö! Ikävä kyllä en löytänyt juoksutusliinaa, joten lähdimme riimunnarulla liikkeelle. Mulla oli porkkanan viipaleita mukana houkutteluun, mutta eipä niitä tarvittu. Kelly meni innolla pellolla, viskeli päätään ja ravasi ja halusi mennä kovempaa. Kauniisti se seurasi kuitenkin narua, ei kiskonut sitä mun käsistä.
Lenkki meni hyvin ja takaisin tullessa pellolla Kelly innostui uudestaan. Tyttö lähti raville ja minä tietenkin kanssa juoksemaan. Kelly pisti töpinäksi ja juoksi edelle ja mun piti juosta tosissani. Yhä lujempaa Kelly paineli ja loppujen lopuksi se jo kiskoi mua perässään, herttinen mikä vauhti! Kääntymiskohta alkoi jo lähestyä, multa happi loppua ja oli pakko hidastaa, mutta miten! Nojasin taaksepäin ja otin joka askeleella vastaan niin että reidet paukkui ja piskuisen tamman oli pakko hidastaa käyntiin. Huh huh, olin aivan hikinen ja poikki, miten alta metrin korkea miniponi pystyy ravaamaan noin hirvittävää vauhtia!
Ja seuraavana päivänä mun reidet tutisi portaissa ja jösses sitä seuraavan päivän jäykkyyttä! Juu juu, venyttelyt, mä tiedän... Mutta hauskaa meillä oli! :D
Sain tosiaan Volfaa lainaan kun Noora tuli Mörrin kuskiksi. Me teimme pitkän käyntilenkin, missä oli vain muutama ravipaikka. Ja tiellä pistin Volfalle tossut etusiin ja innokas tamma käveli vauhdilla. Metsäosuudet olin selässä, mutta tiellä talutin suurimmaksi osaksi varoakseni kivikkoisempia paikkoja.
Noora tuli Mörrillä perässä ja mua huvitti se takaata kuulunut äänimaailma. Tuulikista varmaan tuntuu samalta kuin minulla Volfan kanssa, kun perältä kantautuu hihittelyä tai suorastaan naurua! Mörrin kanssa vaan on niin hauskaa! Sillä on aivan omat jutut ja päätelmät asioista, ja totta tosiaan omat mielipiteet :)
Volfan ravi oli yllättävän suurta ja mä olin aivan hukassa sen kanssa. Mörrin ravi on niin piskuista että töltiksi luulisi ellei paremmin tietäisi. Nyt oli aivan liian pitkät jalustimet ja kevennyt ei kertakaikkiaan onnistunut, jolloin Volfa automaattisesti hidasti. Hyvä tyttö, niin pitää tehdäkin kun lasti heiluu selässä kuin säkillinen sängyn jousia. Muistanpa seuraavalla kerralla lyhentää jalustimia!
Nyt on ollut kamalia liukkaita kelejä ja Mörrinkin kanssa olen mennyt ihan vain talutuksessa. Pellolle päästessään se menee ponketi ponketi pukkilaukkaa niin pitkälle kuin narua riittää ja mua naurattaa. Sitten se jää vielä katsomaan mun ilmettä, että oliko tää hyvä juttu. Jos hänen mielestään mun yritys olla vakava ei mennyt läpi, se jatkaa ponkkuroimista, viskelee päätään ja vetää sitten pään alas ja haroo etujaloillaan ilmaa pään molemmin puolin. Hassu poika! Ja jos se ei saa mua nauramaan, niin ainakin se saa, kun herra pomppaa ilmaan kuin kumipallo ja potkaisee taakse! Ihana!
Yksi päivä metsässä Mörri oli intopiukeena menossa ja mun piti jo komentaa, että ei metäällä polulla voida rinnakkain juosta. Ja että minä menen edellä. Hän nyt vaan oli innoissaan uudesta polusta ja olisi halunnut riemuissaan mennä tutkimaan joka paikkaa. Sitten sellaisessa kohdassa, missä oli hieman enemmän tilaa, Mörri pyöri mun ympärillä kuin karusellihevonen ja jäi taas katsomaan mun reaktiota. No muahan uusi temppu nauratti, mikä taas villiinnytti vanhan herran riekkumaan.
Ehkei pitäisi antaa sen innostua tuolla tavalla, mutta kun sillä nyt ikää on jo 21 vuotta ja liikunta kelpaa, niin mikä ettei. Ja varovainenhan se on mun suhteen, vaikka juoksennellessa se haluaakin juosta ihan kiinni kuten hevoslaumassa muutenkin. Mä arvostan suunnattomasti hevoseni rohkeutta kokeilla uusia asioita ja katsoa sitten mun reaktiota. Se ei siis mitenkään pelkää että saisi kielteisen reaktion, tai yleensähän mä vain jätän huomiotta huonot jutut. Ja kuten ohjasajossakin, Mörri uskaltaa testata eri ratkaisuja ja on sitten aivan tohkeissaan kun kehun sitä oikeasta vaihtoehdosta. Olen niin tyytyväinen, että olen tajunnut antaa hevoseni olla juuri sellainen kuin se on. Pörröisen otsatukan alta on paljastunut älykkään mielen omaava leikkisä ja utelias Persoona! <3
