Joulunalusaika on ollut kiireistä ja aika on soljuen mennyt kaiken maailman projekteissa. Nyt hieman rauhoittuu, kunhan vaan saisin vielä pari jutskaa Joulupukin konttiin... ;-)
Tallilla ollaan odoteltu talvea ja lunta tulevaksi, mutta eipä ole näkynyt. Tuulikilla ikävä kyllä meni selkä juntturaan, joten olemme olleet Mörrin kanssa ilman lenkkiseuraa.
Heräsin yksi aamu kesken unen ja sain hyvän idean, kokeilisin josko Mörristä olisi käsihevoseksi. Saisin liikutettua Volfankin siinä samalla, kun Tuulikki ei ole ratsastuskunnossa. Jos homma onnistuu, niin tietää sitten jatkossa että toisen voi ottaa käsihevoseksi jos jompi kumpi kaipaa liikutusapua. Kerroin ideani Tuulikille ja hän lainasi Volfaa meille vetohevoseksi.
Mietin alkuun, että miten tuo mun poika suhtautuu moiseen, onko mulla mahdollisesti käsissä riekkuponi..? Mörrillä oli kyllä ihan mielenkiintoinen ilme, kun otin ensin satuloidun Volfan käsiini ja sitten vasta riimulla varustetun Mörrin :)
Lähdimme kävelemään, talutin Volfaa oikealla ja Mörriä vasemmalla puolella. Pidin heti alkuunsa huolen, ettei mun ahne hepsukkani pääse vihreälle (joulukuussa, voi itku) ja että nyt oltaisiin oikeasti kuulolla. Pikkasen sieltä tuli marinaa, kun piti kääntyä oikealle tallitieltä, mutta pian tämä kolmikko oli jo iloisesti menossa.
Mennessä tein pari pysähdystä sanomalla "Jaa.. seeeis.." Mörri sen tietenkin tuntee, mutten ollut Volfasta ihan varma. Hyvinpä tamma tuon muisti, olen mä kuitenkin ratsastaessa sitä käyttänyt.
Päästyämme puomilla suljetulle tielle, ohjasin Volfan alempana sijaitsevalle sammalikolle päästäkseni paremmin selkään. Mörri katseli kiinnostuneena kun könysin ylös, juu tältä se Täti näyttää aina ratsautuessaan... Selässä huomasin, että jalustinhihnat olivat liian lyhyellä, vaikka olin niitä pidentänyt reilusti. Noh, mennään näillä.
Pyysin Volfaa eteenpäin ja tamma lähti nätisti, mutta Mörripä jäi kuuntelemaan kaukaisuudesta kuuluvaa moottorisahan ääntä. Riimunnaru alkoi kiristyä enkä saanut Volfaa pysähtymään ennen kuin naru oli lipsahtanut kädestäni pois. Pahus....
Ei auttanut kuin tulla alas selästä, hakea Mörri Volfan viereen, pidentää samalla ne jalustinhihnat ja kivuta takaisin ylös. Siinä vaiheessä Volfa oli aivan kypsä ja aikoi kääntyä kotiin. Pidin Mörrin narun ja yritin samalla ohjata Volfan eteenpäin, missä hetken kuluttua onnistuinkin. Tamma vain oli kiukkuinen, sen asenne oli "Mun työsopimuksessa ei lue mitään tällaista, ei edes pienellä präntillä! En ole kirjoittanut nimeäni vapaaehtoiseen ruunien juoksutukseen!"
Kun olimme menneet hetken matkaa ihan nätisti, käänsin nyrpeän ratsuni kotiin päin. Siitäpä alkoi päristely, onnellinen tamma oli melkein töltissä kun pääsi takaisin kotiin! :D
Maltoimme kuitenkin pysyä käynnissä ja pyysin hidastamaan ja sitten pysähtymään. Ajattelin palkitsevani hevoset, mutta tein sen väärässä järjestyksessä palkitsemalla Volfan ensin. Saatuaan porkkanaviipaleen tammukka nimittäin totesi että "Kiitti ja moi!" ja lähti kauheaa vauhtia kävelemään. Muistetaan seuraavalla kerralla!
Pääsimme hyvin suljetusta puomista ohi, pidensin riimunnarua Mörriä varten varmuuden vuoksi. Mörrin musta riimunnaru on Annikalta saatu ja se on tosi hyvä talutuksessa päässä olevan paksumman kohdan vuoksi. Nyt narun pää roikkui kuitenkin puoli metriä mun kädestä, kun Mörri tuli vieressäni kuin täydellisen issikan kuuluukin. Loppuosa narusta oli löysällä ja mulla oli tosi hyvä fiilis.
Volfalla sen sijaan oli edelleen kiukkua ilmassa, sitä rassasi suuresti vierellä kävelevä Mörri! Tuon pahuksen ruunan kuuluu tulla hänen perässänsä tai pahemmassa tapauksessa edellä, mutta ei todellakaan siinä vierellä! Esiintyi luimimista, jolloin Mörri jättäytyi taaemmaksi lepytelläkseen pahasti närkästynyttä Volfaa. Pyysin kuitenkin ihan pienellä ranneliikkeellä Mörriä vierelle, jolloin poika toi turpansa mun polvan kohdalle. Täydellinen!
Yhdessä kohdassa Volfan piti hidastaa tiellä olevien kivien takia ja Mörri käveli reippaasti ohi. Edelleen pienellä ranneliikkeellä pyysin hidastamaan ja kas, pian oli Mörri taas turpa oikeassa kohdassa. Upeaa!
Siinä tuli mieleen, että Islannissahan hevosia juoksutetaan usein niin, että ratsukon vasemmalle puolelle on kiinnitetty yksi käsihevonen, jolle on laitettu juoksutusvyö. Siihen on kiinnitetty vuorostaan toinen käsihevonen ja näin kaikki kolme saavat liikuntaa. Mörrin pää oli juuri samassa kohtaa kuin juoksutusvyö tai satulavyö, eli takuuvarmasti poikaa on liikutettu kotimaassaan 90-luvulla samalla tavalla. Niin helposti se nimittäin sujahti käsihevosen rooliin!
Piti tulla alas Volfan selästä, kun tie alkoi olla jäässä. Palkitsin molemmat ja hymyilin leveästi, taas pääsi Mörri yllättämään! Mutta niin yllätti Volfakin, en ehkä olisi siltä uskonut noin vahvaa ärsytyksen tunnetta. Sen mielestä hän menee ensin ja muut tulee perässä, varsinkin tuollaiset ruunan rupsukat, jotka kuvittelevat itsestään liikoja... Volfa on aika vakava tamma, joka haluaa rutiineja rutiineja rutiineja. Tämä taisi sekoittaa rouvan pakan täysin, varsinkin kun sillä ei ole huumorintajua laisinkaan. Niinhän se menee, että tammojen pitää olla vakavampia, kun nuo Ollilan Orhit ja muut eivät ota elämää tosissaan ;-)
Tänään sitten ajattelin kokeilla uudestaan tätä hommaa. Mietin, että lähteekö Volfeliina mun kanssa yhtään minnekään enää ikinä, mutta kiltisti se lähti. Lupasin kyllä, että jos rouva on yhtä kiukkuinen kuin viimeeksi, niin ei ole pakko lähteä kolmatta kertaa meidän kanssa, tää ei vaan ole sitten Volfan juttu. Mörri pysähteli alkuun ja selitti että olisi halunnut toiseen suuntaan, mutta kerroin että me tarvitaan rauhallinen tienpätkä, missä mä nousen Volfan selkään. Syvään huokaistuaan Mörri lähti meidän tyttöjen kanssa.
Tein niin, että vein autottomalla tiellä hepsut vierekkäin pientareen viereen ja nousin siinä selkään. Yritin kiivetä Volfan kyytiin, mutta neiti on pikkasen korkeampi kuin Mörri ja kun ponnistin, satula kierähti. Tämä on tää mun satulavyö-kompleksi, unohdan kiristää sen... Kiristettyäni satulavyön otettiin selkäännousu uudestaan ja siinä vaiheessa huomasin että se vihreälle pääsy oli VIRHE. En meinannut saada Mörriä pois sieltä ja jouduin komentamaan jo ihan kunnolla.
Volfa halusi liikkeelle töltissä ja pidättelin sitä hieman että Mörrikin kerkiää mukaan. Vauhtiin kun päästiin, homma alkoi sujua mainiosti. Mörrillä vaan oli vaikeuksia pysyä mukana reippaasti menevän Volfan kanssa :D Hidastin Volfaa ja se kuunteli oikein hyvin. Pysäytinkin vielä varmuudeksi, juu homma pelittää.
Puomin jälkeen ajattelin että kun Volfalla oli kiire, mutta jarrut löytyy, niin kokeillaan sitä tölttiä. Pyysin tölttiä ja Volfa siirtyi pehmeälle hitaalle töltille ja päristeli mennessään. Mörri innostui ja otti raviaskeleita, jolloin Volfa lisäsi vauhtia ja homma meni passitahtiseksi. Ennen kuin kerkesin korjata, tamma vaihtoi raville. En meinannut millään päästä rytmiin Mörrin naru toisessa kädessä, varsinkaan kun olen tottunut oman hevoseni varsin tasaisen pitkään raviin. Volfa huomasi ettei ihan Täti ole elementissään ja siirtyi takaisin töltille. Hyvä tyttö! :)
Loppumatkalla otimme pieniä pätkiä töltillä ja päristelimme kaikki kolme. Käyntijaksoilla huvitti Mörri-rukka, Volfa paineli sen verran vauhdilla että mun hepsukkani joutui ottamaan välillä ravia pitääkseen riimunnarun löysällä! Volfa ei kuitenkaan osoittanut niin paljoa ärsyyntymisen merkkejä Mörrin tullessa rinnalle, eli taitaa olla tottumiskysymys.
Alas tulin kuten viimeeksikin, eli ottamalla jalat jalustimista pois. Volfa pysähtyi kauniisti ja oli tohkeissaan odottamassa porkkanapalaa. Kehuin kumpaakin hevosta, kyllä tää tästä vielä lutviutuu, kun kaikki osapuolet totumme asiaan. Mulle tämä oli aivan uusi kokeilu, Volfalla vaatii pikkasen lisää tottumista ja Mörri oli kuin kala vedessä, sillä oli suorastaan hauskaa!
