Kavioliiton neljäs vuosipäivä :)

Voi että, me ollaan Mörrin kanssa oltu kimpassa jo neljä vuotta! Ihan hurjaa vauhtia on aika mennyt ja kaikkea ollaan nähty. Tutustuttu uusiin ihmisiin, hevosiin ja paikkoihin, riidelty keskenämme ja juostu yhdessä laitumella pukkihyppelyjen lomassa elämästä nauttien. Syöty eväitä, sekä omia että toisten. Opeteltu läjäpäin uusia asioita ilman, että kummallakaan on hajua mitä pitäisi tehdä. Tutkittu maastoja, opeteltu sieniä ja kinattu mihin suuntaan edessä haarautuvaa polkua olisi parempi mennä. Välillä suunnan määrään minä, välillä Mörri ja sama pätee myös vauhtiin.

Aikoinaan lupasin Mörrille, että se saa olla juuri sellainen kuin on. En yritä tunkea sitä mihinkään tiettyyn muottiin, koska en itsekään sellaisesta pidä. Halusin nähdä hevoseni persoonan, kuka siellä on vastassa, mihin sen aivot pystyy, miten se suhtautuu uusiin tilanteisiin. Tunteita saa näyttää, oli se sitten kiukkua tai riemua, tai mitä tahansa siitä väliltä. Ja Mörrihän näyttää tunteensa, se tunteiden skaala yllätti tällaisen aikuisena ratsastamaan opetelleen Täti-henkilön täysin.

Yritin (ja yritän edelleen) katsoa avoimesti hevostani, opettaa sille uusia asioita ilman mitään rajoituksia tyyliin "No eihän hevoselle ennenkään ole sieniä opetettu". No minä nyt opetin. Avoimen mielen kanssa hevosen kanssa olemisesta saa valtavan määrän energiaa itselleen ja hevonen oppii oppimaan, ajattelemaan ja keräämään uutta tietoa. Nautin suunnattomasti siitä tunteesta, mikä Mörristä huokuu hoksattuaan jonkun uuden keinon saada Täti antamaan palan porkkanaa. Se hevosen silmistä paistava "Ahaa, hoksasinpas!"-ajatuksen riemu ja hevosen koko olemus kun se on rinta rottingilla, on äärimmäisen palkitsevaa.

Kumpi meistä kouluttaa kumpaa..?

Näiden neljän vuoden aikana olen oppinut hevosista hurjan paljon, vaikka edelleen opin lisää joka päivä. Mörri on loistava opettaja, se osaa "huutaa" kehollaan niin, että hieman hitaampikin ihminen (minä) ymmärtää. Mörri myös ilmoittaa, jos jokin asia ei ole hyvin. Se luottaa siihen, ettei se saa rangaistusta kertoessaan tilanteesta, oli se sitten mikä hyvänsä. Ratsastus ei ole ollut minulle koskaan se tärkein asia, vaan hevosen kanssa oleminen. En pidä hevostani tiukasti ohjien välissä ja ojennuksessa, sillä saa olla mielipiteitä. Silloin kun Mörrin tarvitsee totella, se erittäin älykkäänä, empaattisena ja herkän sosiaalisena hevosena ymmärtää tilanteen ja tekee mitä pyydän.

Mörri on ollut minulle maailman paras opettaja. Ostaessani tiesin siitä nimen, syntymävuoden, värin ja sukupuolen, joten ostin sen hieman kuin sian säkissä. Sisältä kuitenkin paljastui loistavan tilannetajun omaava huumorintajuinen herrasmies, jonka kanssa olen joutunut käyttämään kaikki osaamani temput ja keinot, sekä opettelemaan pussillisen uusia. Ja mikä nautinto se onkaan ollut, kun hevonen haastaa minut älyllisesti! :D Aivan yhtä paljon taidamme molemmat saada irti näistä hetkistä, minä siitä kun mietin miten saada hevo ymmärtämään ja hevo siitä kun se puolestaan saa MINUT ymmärtämään.

Yhdessä juokseminen on ollut parhaita hetkiä, Mörri pyytää mua juoksemaan pienellä turvan kosketuksella käteen. Sitten lähden juoksuun ja takaa kuuluu päristelevä hevonen raviaskelissa, ihanaa! Pikkuhiljaa olen myös jaksanut juosta pidempään, mikä on yllättänyt hevoseni iloisesti. Kerran juoksimme niin kovaa kuin mitä kintuistani vain sain irti, Mörri ravasi vauhdilla vieressäni ja se katse, minkä siltä sain, oli kultaa ja timanttejakin arvokkaampaa. Katse oli täynnä riemua, me juostaan yhdessä laumana, hyvä Täti, sä jaksat pidemmälle ja kovempaa kuin ikinä! Meinasi itku päästä, kun sen katseen näin, tuntui ettei kukaan ole noin kehunut <3

Toivon täydestä sydämestäni, että muutkin saisivat kokea tällaisen suhteen hevosensa kanssa. Avoimen mielen kanssa pääsee pitkälle ja intuition avulla meillä mennään loput. Kuunnelkaa hevosianne ja kokeilkaa rohkeasti uusia asioita hevoseenne luottaen. Sen luottamuksen saa takuuvarmasti moninkertaisena takaisin :)

Yhtä ja toista

Ikävä kyllä mulla ei ole työkiireiden takia ollut aikaa eikä energiaa kirjoittaa. Se on nyt ohi, olen kesälomalla ja sen jälkeen olenkin sitten työtön. Nyt on hyvää aikaa ladata akkuja ja olla Mörrinkäisen kanssa tuo mun rupsukkani on niin ihana peikkonen! :)

Me saimme tässä pari viikkoa sitten todella tärkeän tehtävän kuskata heinäsäkki kanalalle. Kanat tykkäävät tosi paljon, kun saavat kuopsuttaa heinien alta siemeniä ja mitä ruokaa ne nyt sitten syövätkään. Kuopsuttaminen on kanoille tärkeää, saa toteuttaa kanamaisia tapojaan.

Valjastin Mörrin ja laitoin jo jonkinmoisella tottumuksella herralle kärryt perään. Tuulikki oli pakannut mustan ison roskasäkin täyteen heinää, ja säkin kiinnitin sitten penkille paalinarulla. Mörri käänteli päätään, mitä siellä penkillä oikein oli? Kummallakin silmällä piti katsoa kyydissä olevaa asiaa ja miettiä mikä se on. Annoin herran katsella ja vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisihan sitä säkkiä voinut haistellakin ennen kyytiin laittoa.

Muutama kilo kyydissä ja lähdimme talutuksessa kohti kanalaa. Ilmeisesti jo tuo muutama lisäkilo tuntui erilaiselta, koska Mörri askelsi tosi varoen alamäkeen. Hieno poika, niin hieno poika! Hiekkatielle päästyämme käännyimme kanalan suuntaan, vaikka Mörri pysähtyi ehdottamaan mulle toista reittiä. Selitin hevolle, että meidän pitää viedä tuo säkki kanalaan ja kanala on tuolla ja katsoin Mörriä, kanalan suuntaan, Mörriä, kanalan suuntaan ja Mörriä. Herra ilmoitti olevansa samaa mieltä ja lähti liikkeelle perääni.

Ensimmäinen loiva pieni ylämäki tuli vastaan ja Mörri tönäisi pienesti mun kättä turvallaan, juostaanko, jookos? Selvä, juostaan vaan ja lähdin juoksemaan ylämäkeen. Mäen päällä siirryimme takaisin käyntiin ja kehuin Mörriä kovasti.

Seuraavan ylämäen tullessa tajusin, että Mörri oli ymmärtänyt pääsevänsä helpommin mäen päälle kärryjen kanssa, kun sen mäen juoksee. Taas tuli turvalla pieni pyyntö mun käteen, juostaan, jookos? Ja me juoksimme mäen päälle. Mua hymyilytti, aivan selkeästi oli heppa kiinnittänyt huomiota kärryn tuntuun perässä, sekä ylämäessä, että alamäessä! :)

Kaikki ylämäet siis juostiin ja alamäet käveltiin tosi varoen, Mörri osasi jo antaa kärryjen tulla mäkivöitä vasten. Vähän ennen kanalaa on suora tien pätkä, missä Mörri seisahtui ja pudisteli itsensä niin, että kärrykin rämisi! Äänen kuultuaan poika jähmettyi pää alhaalla, mikä se oli tuo ääni... Alkoi naurattaa ihan ääneen, sanoin ettei kärryjen kanssa voi tuolla lailla ravistella itseään. Mörri mietti hetken, tuli siihen tulokseen ettei asia ollut ollenkaan paha, ja jatkoi matkaa.

Viimein pääsimme kanalalle, missä kävi kotkotus ja yksi kukoista oli irrallaan pihalla. Mörrillä on jonkin sortin antipatiat kanoja, tai oikeammin lintuja kohtaan, mutta nyt se ei sitten haitannut. Pyysin Mörriä seisomaan paikallaan ja menin irrottamaan heinäsäkin kärryiltä. Mörri seurasi tekemisiäni tarkkaan ja käveli perässäni kun kannoin säkin lähemmäksi kanalaa.

Tuulikki oli kanalavahtina omistajien ollessa muualla ja oli pihalla hääräämässä. Jätin heinäsäkin hänelle ja sitten olikin se vaikea kohta, eli Mörrin ja kärryn kääntäminen ahtaassa paikassa. Se meni paljon paremmin kuin olin ajatellut, tarvittiin hieman peruutustakin, mutta ympäri päästiin. Talutin pollen vielä takaisin tielle ja viritin sitten ohjat kiinni riimunnarun tilalle.

Talutin vielä vähän matkaa ja siirryin sitten kärryjen taakse ohjatakseni sieltä. Mörripä teki tenän, en muuten liiku. Naksuttelin ja houkuttelin, mutta ei. Maiskuttelin ja heiluttelin ohjia, eipä ei. Ajoraipalla taputtelin takalistoon ja maiskuttelin, se sai saman vastaanoton. Peruuttaminen onnistui hyvin, mutta eteenpäin ei menty. Jahas, no sitten ei muuta kuin odotellaan hetki, antaa pojan miettiä.

Tuulikki meni autolla kanalalta toiseen suuntaan koiria ulkoiluttamaan, vilkutin hänelle vain että me keskustellaan hieman tässä... Onneksi tie on hiljainen eikä muuta liikennettä ollut, saatiin seistä ihan kaikessa rauhassa ja tuumailla. Viimein Mörri kyllästyi, ja kun naksuttelin, se lähti liikkeelle. Hieno poika, niin hieno ja taitava poika! Kehuin Mörriä ihan urakalla ja kyllästyminen vaihtui intoon, joo hän on tosi hyvä poika!

Mörri kuunteli ohjia tosi hyvin ja selkeästi riimun kanssa meno oli parempi kuin edellisellä kerralla käytetyt kuolaimettomat suitset. Veikkaan, että riimu antaa mun käsien liikkeitä paremmin anteeksi, vaikka yritin pitää kävellessä niitä käsiä vakaina. Hienosti menimme tietä pitkin ja sain Mörrin ohjattua pois pientareilta ja pidettyä koko homman tiellä.

Sitten tuli yhtäkkiä sellainen tunne, mulla oli pää aivan tyhjä jatuksista ja se tunne tuli. Hidastin Mörrin menon, kipusin kyytiin ja sanoin Mörrille "Mene vaan!" Mörri siirtyi käyntiin ja vasta siinä vaiheessa tajusin mitä olin tehnyt. Mä olin mun hevosen kyydissä! Mun heppa vetää mua kärryissä! Järkyttävän leveä hymy naamalla päätin kokeilla hieman kovempaa menoa, sanoin Mörrille "Ravia!" Mörri tihensi askeleitaan, muttei siirtynyt raville. Sanoin uudestaan "Ravia!", jolloin Mörri siirtyi raville niin kuin olisi aina mennyt kärryt perässään!

Mulla oli ihan jumalaton into päällä, mä hihittelin kärrynpenkillä, me ollaan kaksistaan liikkeellä ja mä istun kyydissä, mun heppa menee kaunista ravia ja vetää kärryjä ja mä istun kyydissä! Wuhuu! Loppukesän helteissä Mörri ei kauaa jaksanut juosta, mutta mulle se oli varsin riittävä juoksu, pyysin pysähtymään ja Mörri totteli. Kipusin kärryistä ja annoin pojalle porkkanaa, tää oli aivan mahtava homma! Eihän tuolla ponskulla ole ollut kärryt kuin 4 kertaa aiemmin perässä ja nyt uskalsin viidennellä kerralla jo mennä kyytiin! Aivan mahtavaa!

Loppumatkan kävelin vieressä ja pidin ohjia edelleen käsissäni, siis ohjasin sivulta. Mörri oli hieman ihmeissään kun pystyin ohjaamaan hänet pois herkkuheinistä vaikka olen siinä sivulla ja metrin päässä... Näin selkeästi, kuinka Mörrin aivot tuumasivat ja miettivät ratkaisua, kokeili sitten uudestaan että pääsiskö napsimaan vihreätä pientareelta ja sama juttu. Taas tuo Täti pystyi estämään sen noin kaukaa! Mulla oli hauskaa ja nautin suunnattomasti kun saan Mörrin miettimään ja käyttämään aivojansa.

Kääntyminen tallitielle meni hienosti isolla kaarteella ja kehuja sateli lisää. Tallille päästyämme Mörri oli melkoisen omahyväisen näköinen, se tiesi olleensa erinomainen poika! Hienosti se seisoi paikallaan kun riisuin varusteet, ei liikauttanut jalkaansakaan, vaan odotti täydellisen hevosen tavoin irrallaan seisten varusteiden pois ottoa. Annoin sitten extrasatsin auringonkukansiemeniä sapuskan joukkoon kiltille ja ihanalle heposelleni. On se niin lutunen poika! <3