Joulukorttikuvauksissa

Perinteinen joulukorttikuvaussessio oli taas käsillä, joten vein vaihteeksi tuikut tallille. Tulimme Mörrin kanssa lenkiltä, annoin sapuskaa, mutta sen jälkeen poikkeuksellisesti veinkin herran sisälle talliin.

Setvin tuikkuja aikani ja sitten aloitin koristelun. Eipä mulla muuta ollutkaan rekvisiittana kuin Mörrille punaiset suitset ja ne valot. Laitoin valot päälle jatkojohdon avulla ja aloin kiertämään niitä Mörrin kaulalle. Muutaman kierroksen jälkeen annoin porkkanapoletin ja jatkoin kiertämistä. Mörri seisoi kaikessa rauhassa, nää nyt on taas näitä Tätin juttuja.

Palkitsin aina porkkanalla ja kun olimme valmiita kuvaukseen, otin kameran esille. Mörri hoksasi mistä oli kyse ja kun kohdistin kameraa, hepsu jymähti paikoilleen. Kamerasta kuuluu ääniä kun ottaa kuvaa sarjana, jonka jälkeen Mörri alkoi lipomaan huuliaan ja kehuin samalla porkkanaa antaen. Kun kamera oli tallentanut kuvasarjan, otimme uusiksi. Taas Mörri jähmettyi ja oli paikoillaan, kunnes kameran ääni loppui ja hän sai porkkanaa.

Otimme useamman sarjan kuvia ja kehuin poikaa, sitä ei haitannut ne valot, eikä se hassu johtokaan, joka tuli kaulalta valoista ja meni karsinan ulkopuolelle. Mörri vaan on niin rauhallinen ja ottaa kaiken rennosti!

Niistä tuli ihan kivoja kuvia, mutta tänään otin kuitenkin muutamat lisää. Nyt laitoin sitten punaisen ratsastusloimen Morrille päälle siten, että se oli muka koko loimi. Ja tietenkin ne valot! Kuvaus palkittiin samalla lailla ja hyviä kuvia saatiin aikaan. Kuvauksen jälkeen Mörri vaan ei meinannut tulla ulos karsinastaan, koska siellä oli kivaa kun porkkanaa saa! Piti houkutella useamman minuutin sen porkkanan kanssa, että päästiin takaisin tarhaan :D

Mörri juuri kuuli, että Joulupukki matkaan jo käy!

Tulisiko se talvi jo..?

Sentään ollaan hieman päästy kohti talvea, siis muutenkin kuin kalenteria katsoen. Ensilumi satoi jo tänne eteläänkin, vaikkei ilman lämpötila pakkasella silloin ollutkaan. Selkeästi huomasi eron hevosissa, pirteämpiä ollaan ja meno alkaa taas maittaa! :)

Eilen kävimme ihan vain kaksistaan lenkillä, laitoin Mörrille silat selkään ja otin ohjat mukaan tarkoituksena ohjasajaa herra takaisin tallille. Käynti oli reipasta menomatkalla, mutta edelleen lumettomat pientareet vetivät vastustamattomasti Mörrin turpaa hamuilemaan edes jotain syötävän tapaista. Tuo laiduntaminen on hevoselle paljon tärkeämpää, kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Tärkeämpää, mitä olen itsekään ajatellut ja minä sentään olen pitänyt sitä näpertämistä hevosen ykkösasiana.

Noh, joka tapauksessa pääsimme sinne minne halusin ja pääsin taluttamaan Mörrin meille uudelle osalle metsää. Seurasimme umpeen kasvavaa metsäautotietä heppaherran tutkiessa tohkeissaan joka ainoan kiven, kannon ja ruohotupsun. Sitten piti varmistaa päätä nostamalla sijainti ja turvallisuustilanne ja jatkaa sen jälkeen tutustumista maan antimiin.

Tasaisin väliajoin pyysin siirtymään eteenpäin tyyliin "Sullon ruokaa suu täynnä, mennääs taas!" ja Mörri siirtyi seuraavaa kohtaa tutkimaan. Sen kanssa on hauska kävellä metsässä, se nuuskii uteliaana uudet alueet ja katsoo tarkkaan alustan missä kävelee.

Jossain vaiheessa siirryin jollekin polun näköiselle ja Mörri seurasi innolla. Mielestäni se oli oikopolku, mutta sitten alkoi epäilyttää. Ystäväni Minnakin soitti, puhelu tosin oli lopetettava hieman kesken, kun piti päästää Mörri edelle opastamaan meidät pois sieltä metsästä. Kuulin kyllä auton äänen jostain, joten ihan kaukana emme olleet tiestä.

Mörri otti oppaan pestin vastaan ja suuntasi eteenpäin, kunnes minäkin tajusin missä ollaan. Se on sitten hyvä hevonen! Ihan emme päässeet siitä mistä ponsku olisi mennyt, siinä oli sellainen ryteikkö edessä ettei siitä olisi päässyt ennen maansiirtokonetta.

Lähdin kulkemaan edellä ja opastin Mörrin vasemman kautta oikeaan suuntaan, vaikka siinä olikin jyrkkä sammaleinen kallio ylös. Menin edeltä ja kokeilin samalla ettei alla ole monttuja, Mörri seurasi mua askeltaen samoihin kohtiin. Hevo tuli kevyesti perässä, sillähän on neliveto, mutta meikä oli pikkasen hengästynyt. Tuo hevonen kun on liikkunut ikänsä maastossa, niin se menee aika hankalista paikoista, pahemmista varmasti kuin mitä minä pääsisin!

Mäen päältä näin paremmin mistä pitää mennä ja hetkessä löytyi jo sopiva polkukin taas jalkojen alle. Sitä pitkin pääsimme takaisin tien lähelle ja kiinnitin pitkät ohjat hevoselleni, joka tyytyväisenä natusti taas viimeisiä vihreitä ennen talvea.

Pyysin Mörriä liikkeelle ja sain aikaiseksi peruutuksia. Huvitti, eteenpäinhän meidän pitäisi mennä! Sain heposeni hetken kuluttua liikkeelle oikeaan suuntaan ja käynti oli reipasta, pääsin kävelemään ihan kunnon vauhdilla!

Jonkin ajan kuluttua maiskutin ja pyysin "Ravi-a!", jolloin Mörri lähti raville. Siirsin ohjat yhteen käteen ja juoksin Mörrin takaoikealla, kunnes jouduin hidastamaan. Mun ei tarvinnut mitenkään pyytää Mörriä käyntiin, se nimittäin seurasi tarkkaan mitä teen ja sopeutti nopeutensa sitten mun mukaan. Käynnistä pyysin pysähtymään "Jaaa.. seeeis" ja samalla otin hieman löysää pois ohjista. Namipalkinto tuli hienosta suorituksesta ja sitten lähdimme uudestaan käyntiin.

Otin vielä toisenkin ravipätkän, missä Mörri innostui reippaalle askellukselle niin, että mun piti jo tosissani juosta! Ohjat olivat taas toisessa kädessä kun juoksin minkä kintuiltani pääsin. Mörrillä oli selkeästi huvittunut ilme, se tykkää ravata ja varsinkin kun ihminen juoksee hänen kanssaan! Joskus tosin tuntuu, että se tekee samaa mulle kuin mitä minä sille, eli se tuuppaa mua pikkaisen pois sieltä mukavuusalueelta ja pistää töihin :D

Tallitiellä Mörri suuntasi väkisin vihreälle, joten otimme peruutuksen käyttöön. Peruutin Mörriä takaisin tielle sieltä nurmikolta useamman askeleen ja tämä onnistuikin oikein hyvin. Toisenkin kerran yritys päästä laitumelle epäonnistui, kun pyysin peruuttamaan takaisin tielle. Loppumatka meni loistavasti ja saimme tervetuloa-hörinät Kellyltä.

Annoin Mörrille omenaa muiden sapuskoiden lisäksi ja heppaherra näytti olevan varsin tyytyväinen oloonsa. Sapuskat syötyään se otti ruokavadin hampaisiinsa ja paukutti sitä asvalttiin ja ojensi sitten astian mulle ilmoittaakseen, että ruoka on loppu, näetkö, tää astia on aivan tyhjä...

Vein kuitenkin hepsukkani tarhaan tyttöjen seuraan ja kävin viemässä heiniä niille. Samalla naureskelin Tuulikin kertomalle jutulle Mörristä, tuo hevo on kyllä mainio otus ruokansa suhteen! Yksi ilta Tuulikki nimittäin oli laittanut leipää ja porkkanaa jo Mörrin karsinan ruokalaariin, mutta pellavapuuro oli vielä laittamatta, se kun piti turvottaa. Mörri ja muut olivat kuitenkin tulleet jo karsinoihinsa ja kun Mörri oli huomannut ruokalaarin sisällön, oli hän huolestunut suuresti. Sieltä puuttui puuro! No Mörrihän oli ilmoittanut oitis olevansa tyytymätön tilanteeseen ja tuijottanut Tuulikkia ilmoittaakseen että osa hänen eväistään ei ole kaukalossa! Aatelkaa nyt, puuro puuttuu ja hän saa aivan liian vähän evästä! Sitten se oli jopa hyvin epätyypillisesti ravaillut pitkin karsinan oviseinää puuron puutteessaan ja rauhoittunut vasta kun Tuulikki oli tuonut arvokkaan pellavapuuron Mörri-herran turvan alle. Maailma on jälleen raiteillaan, tuumasi Mörri ja lurpsutti ihanaa puuroansa :D

Lokakuun helteitä

Mörri-rukalla on kuuma! Sillä on ryntäät märät pelkästä seisomisesta näissä +10 asteen helteissä, vaikka olin niitä aukkojakin taas leikellyt poitsun turkkiin. Me niin odotamme jo talvea! Yksi päivä mun piti mennä ratsastamaan, mutta kun katsoin herran rintakarvoitusta, lähdimme vain kävelylle. En kertakaikkiaan VOI rasittaa vanhaaherraa.

Mietin uusien aukkojen leikkaamista sen turkkiin, kylkiin voisi ehkä vetäistä pikkasen raitaa. Nuo aiemmin leikatut kohdat ovat jo melkein kasvaneet umpeen, mutta lapoihin ei voi enää laittaa viiruja tai ne on jumissa. Sillä meinasin kylkiä, josko niihin saksisi ohuet viirut.

Tänään lähdimme lenkille Tuulikin ja Volfan kanssa ja sanoin haluavani itsekin kävellä. Laitoin Mörrille ratsastushuovan selkään ja itselleni kypärän päähän, pääsisin ratsaille jos polvi alkaisi vaivata. Polvi on ollut itseasiassa melkoisen hyvässä kunnossa viime aikoina, mutta aina kannattaa varautua.

Kävelin Mörrin edellä ja herra tuli alkumatkan hieman nihkeästi perässä. Se aina kanittaa tuossa kohdin metsäpolkua, en tiedä miksi. Hetken kuluttua se kuitenkin alkoi seuraamaan mun tekemisiä, siis että otin nopeampia askeleita ylämäkeen, ponnistin kiven yli tai asettelin jalkojani huolellisesti kivikossa. Mörri seurasi hienosti ja pääsin kehumaan hyvästä suorituksesta. Ja oli muuten kiva huomata, että se on kyllä kuunnellut mua alamäissä, kun aina hidastan menoa ja komennan "Vaa-roo-vaas-tii..." Nyt se sitten tuli mun perässä askeltaen alamäet hyvin varovasti, joten päätin palkita ruisleivän palalla.

Tapasimme sienestäjiäkin ja Mörri olisi ollut menossa sienikoreille tutustumaan, niistä kun hän on tottunut saamaan palkinnon! Pariskuntaa nauratti, heppa tuntee sieniä! :)

Tuo ruisleivän pala pisti Mörrin tottelevaisuusmoodin päälle, se ei enää niin paljoa napsinut ruohoa ja seurasi tarkkaan mun tekemisiä. Pysäytin hevoseni, annoin pikkuisen palasen leipää ja lähdin sitten raville. Takaata kuului päristelyä ja Mörri tuli polun viereen juoksemaan samaa hidasta tahtia kuin minä pystyin juoksemaan. Hienoa!

Näin suppilovahveroita ja pysähdyin, jolloin Mörrikin stoppasi. Olin ottamassa pakastepussia satulasta, kun tajusin ettei meillä ole satulaa, vaan huopa. Enkä ole siihen tajunnut laittaa pusseja mukaan, aaargh! Tuulikki sanoi, että Mörrin kanssa voisi kyllä joku päivä lähteä sieneen, kun se odottelee kaikessa rauhassa. Sanoin että sen kanssa voi hyvin lähteä, joko mun kanssa tai ilman mua. Se jaksaa odottaa kaikessa rauhassa kun poimin sieniä ja saa sitten palkinnoksi leipäpalan tai porkkanaviipaleen. Sanoin Tuulikille, että me voitais kyllä lähteä sieneen, otetaan Mörri ja koirulit mukaan! 

Hetkeä myöhemmin laitoin ohjat herran kaulalle, palkitsin ja kun Tuulikki oli päässyt Volfan kanssa kauemmaksi, lähdimme uudestaan raville Mörrin ollessa nyt irti. No Mörrihän riemastui, se pyyhälsi mun ohi hyvällä ravilla ja mua nauratti. Hetken kuluttua Mörri pysähtyi odottamaan, ei väliä vaikka Volfa jatkoikin matkaa. Ja palkitsin tietenkin!

Teimme useampaan otteeseen näin ja Mörrillä into vaan kasvoi. Yhdessä kohdassa se kuvitteli mahtuvansa mun ja puun välistä hyvin ohi, mutta sen rynnäs/lapa osui mua lonkkaan ja tuuppasi mut mustikan varpuihin. Vinkaisin, jolloin Mörri seisahtui heti odottamaan ja katsomaan. Ei mua sattunut enkä kaatunut, mutta ei nyt ihan noin rynnitä...

No sitten seuraavalla pätkällä levittelin kyynärpäitä sivuille ja estin ohituksen Mörrin pysyessä kiltisti takana. Sitten kun tuli sopiva kohta, heilautin vasenta kättä takaa alhaalta eteen, jolloin Mörri tunnisti merkin ja singahti pöristen ohi, mutta pukkilaukalla! Peffa oli yli kahden metrin korkeudessa kun herra meni ponketi ponketi keskellä pusikkoa minut kauniisti kiertäen ohi. Nauru siinä pääsi, ponsku oli niin tohkeissaan kun sai luvan kanssa mennä ohi! Sitten se sai jo Volfan kiinni, mutta pysähtyi odottamaan mua. Ihana poika!

Loppumatka tallille sujui hienosti kävellessä ja tallilla annoin Mörrille monta porkkanaa leipien ja rehun lisäksi. Tuo ponsku vaan on niin mahtava otus, sillä on melkoisen järkevät ajatukset, mutta siltä löytyy sekä se hullutteleva ja huumorintajuinen puoli, että se jukuripäinen haastaja. Tällä kertaa oli hassu-Mörri reissussa! <3

Naksutin käytössä

On ollut mielessä, että tuon kärryttelyn opettelussa pitäisi hevon osata mennä ristiaskelia tai muuten siirtää takalistoaan sivulle. Tarkoitan, että kun aisat kääntyy, niin siinä ei voi kääntyä kuin ratsu, vaan pitää osata mennä vähän niin kuin pohkeenväistöä. Tämä nyt on tietty jokseenkin myöhäinen hoksaus asiaan, mutta minkäs teet kun aivot toimii vaihteella "hidas".

Ajattelin sitten opettaa sitä väistöä Mörrille, joka kyllä osaa pohkeenväistön tiellä, muttei sitä muuten tee. Mörrihän ei esimerkiksi mene tiellä suoraan, mutta kroppa "vinossa", olisikohan ne jotain avo- tai sulkutaivutuksia. Se ei ymmärrä niiden tarkoitusta, pohkeenväistöäkin se jo ihmettelee kun ei ole mitään mitä pitäisi suoralla tiellä väistää. Ellei siis tiellä tosiaan ole jotain mitä väistämme. Noh,  koska minäkään en koulujuttuja ymmärrä, niin varmaankin olen taas ns. kiipeämässä p**se edellä puuhun.

Meinasin ensin tehdä asian selästä käsin, mutta koska jatkossa kuitenkin halusin Mörrin siirtävän takalistoaan kun kosketan herran ahteria ajoraipalla, niin päättelin siitä sitten opettaa sillä raipalla sen siirron heti saman tien. Juttelin vielä Tuulikin kanssa asiasta ja kun siellä oltiin samaa mieltä niin sitten vain kokeilemaan.

Pilkoin porkkanoita poleteiksi pieneen sankoon ja hain poitsukkelin laitumelta. Mörri oli tosi ihmeissään jouduttuaan hyvin lyhyeen naruun, se kun on tottunut pitkään liekaan tai olemaan irti. Tarkoituksena oli, ettei se etuosa niin paljoa liiku, vaan että tehtäisiin sillä takalistolla puoliympyrää.

Jjjooo... Aloitin esittelemällä pitkän ajopiiskan Mörrille, joka nyt ei moiseen suostu mitenkään reagoimaan. Siinä vaiheessa kävi mielessä, ettei tää varmaankaan ihan niin yksinkertaista ole. Kokeilin kuitenkin naputella Mörriä takalistolle, samaan kohtaan mihin ajaessa raippa osuisi. Samalla komensin "Siirry". Mörri käänsi uteliaana päätänsä ja ihmetteli mitä mä teen. Sitten se käänsi päänsä suoraan eteen ja kuunteli mua tarkkaavaisena. Edelleen naputtelin ja komensin ja Mörri tuumaili hetken, katsoi uudestaan ja käänsi sitten päänsä taas suoraan eteen.

Alkoi naurattaa, tässä saattaa mennä aikaa! Jonkin aikaa naputettuani Mörrin olemus muuttui, se laski päätään ja korvatkin alkoi lerppua! Se oli aivan sen oloinen, että jos hän nyt tässä vaan seisoskelee eikä ole huomaavinaan, niin eiköhän se Täti kohta lopeta hänen turkkinsa pöllyttämisen.

Ja mulla alkoi käsi väsyä! Oli pakko käydä vaihtaa ajoversio tavalliseen lyhyeen Tuulikin raippaan, jolla hetken kuluttua sitten jatkoin koskettelua. Ei sillä että mitään reaktiota olisi tullut, Mörri oli edelleen aivan rentona ja nautiskeli auringonpaisteesta silmäluomiensa läpi.

Piti pistää aivot peruutukselle, mitä tein väärin, kuinka saan hevoseni siirtää takamustaan, miten mä saan halutun reaktion normaalisti? Yleensä jos mun tarvitsee saada Mörrin peffa siirrettyä, laitan etu- ja keskisormen sen lautasille ja komennan "Siirry"-sanalla. Pitääkö mun aloittaa siitä?

Ei tässä muukaan auta, joten vein raipan penkille ja tulin takaisin Mörrin luo. Pistin sormeni sinne lautasille ja komensin, jolloin takalisto siirtyi pienen askeleen sivuun. Samalla naksautin Piltti-purkin kantta ja Mörrin korvat heräsi. Vein saman tien porkkanapoletin palkinnoksi ja hymyilin Mörrin ilmeelle. Se oli tohkeissaan, että mikä tää oli tää juttu, mistä hän sai porkkanan, se naksahdus tuli, mutta mitä hän teki sen saadakseen?!?

Yhtäkkiä asenne oli aivan toinen, pää oli ylempänä ja huomio täysin minussa. Mitä tehdään että kuuluu naksu ja sitten saa porkkanaa? Toistin pyyntöni ja naksautin purkin kantta juuri silloin kun herra oli siirtämässä vastakkaista jalkaa poispäin. Ja annoin tietenkin palkinnon. Sillä lailla siirsimme takalistoa ensin puoli ympyrää vasemmalle, kunnes tuli istutukset vastaan.

Menin toiselle puolelle ja tein sieltä samalla lailla ja hyvänen aika mitä sivuaskeleita Mörriltä löytyikään! Sain naksutella tosissani ja syöttää porkkanoita ja hevonen oli aivan korvat tötteröllä tekemässä sivuaskeleita. Kun oli oikein hieno askel ja varsinkin kun toinen jalka meni ristiin, annoin enemmän porkkanaa hienosta suorituksesta.

Vaihdoin taas puolta ja huomasin siinä, että Mörrille oli selkeästi vaikeampaa siirtää vasempaa takajalkaa ulospäin, kuin oikeaa. Ei se mitään, tehtiin se loppuun asti ja vielä toiselta puolelta takaisin.

Sitten päätin kokeilla sitä lyhyttä raippaa uudestaan. Kosketin Mörriä takalistoon, mutta sillä ei ollut samaa vaikutusta. Päätin sitten "tökkäistä" sillä raipalla, siis niinkuin piiitkällä sormella, jolloin riemukseni pääsin naksuttamaan ja palkitsemaan. Sekin sujui siis hyvin kun ponsku tiesi mitä tarkoitin! Lopuksi annoin kaikki porkkanat Mörrille, kun hän oli suoriutunut niin hyvin tehtävästään :)

Olin onnellinen, että olin keksinyt miten jakaa asian pienemmiksi paloiksi. Tästä meidän on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla, ensin hieman sormella, sitten raipalla tökäten ja sitten pikkuhiljaa muuttaa sen raipan kosketusta sellaiseen suuntaan, mistä se ajaessa tulee ja paljon kevyemmäksi.

Paitsi että seuraavalla kerralla mulla oli tarkoituksena hieroa Mörriä ja poitsu oli sisäistänyt edelliskerran opit niin hyvin, etten meinannut saada kosketettua edes takalistoa kun takaosa jo kääntyi etujalan ympäri... :D Mutta se onkin jo toinen juttu se!

Pärisevä polle ja kärryt

Kyselin Tuulikilta, että jos hänelle sopisi lyhyempi lenkki, oli nimittäin mielessä että laittaisin Mörrille kärryt perään. Metsään ei ole asiaa Volfan kanssa, hirvikärpäset saavat neitokaisen pois tolaltaan! Tuulikille lyhyempi tielenkki kelpasi, joten varustin Mörrin lenkkareilla, valjailla ja kärryillä.

Lähdin taluttaen Mörriä ja sanoin meneväni kyytiin, kunhan päästään tasaiselle tielle. Mörri oli jo tohkeissaan, kun pääsi kärryt perässään Volfaa seuraamaan. Eikä ollut ketään selässä! :) Lähdimme kohti Etelälahtea ja taluttaessa siirtelin aina välillä Mörriä keskemmälle, pois ojan reunoista.

Pääsimme tasaiselle ja pyysin Tuulikkia pysähtymään, niin pääsisin kyytiin. Mörri seisoi uteliaana ja katseli kun oikaisin ohjat ja irrotin taluttaessa käyttämäni riimunnarun. Mörrillä oli riimu vain päässä, kun se kerta tuntuu sillä pelaavan parhaiten kärryttelyssä. Sitten kiipesin penkille, Tuulikki lähti eteenpäin, minä maiskutin Mörrille ja Mörri lähti kävelemään.

Mä istuin kyydissä, jee!!!

Kehuin Mörriä minkä kerkesin ja poika meni nätisti käynnissä rentona. Välillä toinen korva otti selvää muualta tulevista äänistä, mutta palasi sitten takaisin parinsa lailla kuuntelemaan minua. Sain ohjattua Mörriä oikein hyvin ja hyvä oli, että pojalla oli tossut etusissa juuri lanatun tien takia. Välillä otin videotakin (löytyy "Videot"-sivulta) ja kun hieman naksutin, Mörri siirtyi kävelemään reippaammin.

Ylämäen tullessa tulin pois kyydistä, koska ajattelin sen rasittavan liikaa painon kanssa. Meillehän ei vielä ole kerennyt kasvamaan kärrylihaksia, joten aloittaisin varovasti vanhan herran kanssa. Kävelin vielä hetken ja kiipesin kyytiin vasta myöhemmin.

Käännöksessä piti tulla taas alas kärryiltä, kun en osannut kääntyä oikealta ympäri. Oikeasti, tämä on mun elämäni tragedia, en osaa kääntyä kovinkaan hyvin oikealle! Luistellessakin joudun kääntymään vasemmalle ympyrää niin kauan kunnes pääsen sinne oikealle... Noh, tulin sitten oikeisemaan Mörriä ja otimme hieman peruutustakin siinä, kunnes sain Mörrin sievän rusettinenän kotia kohti.

Kipusin takaisin kyytiin, mutta Mörripä ei halunnut lähteä liikkeelle. Ei, kun hän olisi halunnut jatkaa matkaa eteenpäin. Selitin ettei me voida yhtäkkiä lähteä pitkälle retkelle, varsinkaan kun mä olen kyydissä, pitää aloittaa pienesti. Keskustelun jälkeen lopputulos oli, että jouduin taluttamaan herraa hetken ajan kotiin päin Mörrin puhistessa ja viskellessä pariin otteeseen päätään.

Sitten kun herra oli tullut siihen tulokseen ettei tässä muu auta kuin lähteä kotiin, menin takaisin kyytiin. Edessä oli alamäki ja sen Mörri suoritti erinomaisesti ensimmäistä kertaa painon kanssa. Varovasti se askelsi ja antoi mäkivyön tehdä oman osansa. Kehuja sateli lisää, kyllä on hieno hevonen!

Mäen alla hoputin hieman, koska olimmä jääneet jälkeen Tuulikista ja Volfasta. Mörri tiivisti askeleitaan ja kun Volfa sitten lähti myös raville, Mörri ponkaisi perään. Yhtäkkiä sillä oli ihan hurjan hauskaa ravatessaan tamman perään, päristelyä päristelyn perään ja aina välillä se kiskoi ohjia, anna hänen mennä lujempaa! :) Nauratti ja päristelin itsekin naurun lomassa, tämä oli aivan mielettömän hienoa! Vauhti vaan kasvoi ja minä pidin ohjia kerrankin oikein tuntumalla!

Volfa edessä hidasti ja hihkuin onnellisena Tuulikille kuinka hieno heppa mulla oli. Hetkeä myöhemmin Tuulikki kysyi että otetaanko lisää ravia ja kun hihkaisin joo, Mörri ponkaisi raville aivan tohkeissaan. Vauhtia tuli lisää ja me posotimme kunnon tahdilla harja hulmuten. Sitten Mörri siirtyi liian lähelle ojaa oikeaan reunaan ja yritin vasemmalla ohjalla saada sen takaisin keskemmälle. Se ei onnistunut, mutta vaikka Volfa jatkoi ravilla, Mörri pysähtyi kun sitä pyysin. Ohjasin uudestaan keskelle ja kun pääsimme pois vaaravyöhykkeeltä, pyysin uudestaan ravia. Ja sittenhän muuten mentiin! Kyyti oli hurjaa, rutistin ohjia kun Mörri veti korvat tötteröllä kärryjä tasaisesti kiihdyttäen! Wuhuu!

Hidastettuamme tulin pois kärryiltä ja palkitsin poikaa kehuilla, namilla ja rapsutuksilla. Jatkoimme käynnissä Mörrin aina välillä nuuskuttaessa mun kättä. Juuri ennen ylämäkeä tunsin kädessäni tutun pienen kosketuksen, juostaanko? No hyvänen aika, juostaan vain, ylämäkeen on helpompi mennä juoksemalla, varsinkin kärryjen kanssa! Nauroin itsekin kun hevosella oli niin hauskaa.

Kysyin Tuulikilta, että voitaisko vielä ottaa yksi ravipätkä meidän tiellä, kun oli niin kivaa. Se sopi hänelle ja kun tulimme risteyksestä ohi, niin asettelin itseni takaisin penkille. Tuulikki ja Volfa menivät jo, mutta Mörri hakeutui vasempaan reunaan. Yritin ohjata oikealle ja tein ilmeisesti Mörrin mielestä pidätteitä, koska se siirtyi kyllä keskemmälle, mutta vaihtoi töltille. Hymyilytti, antaa mennä vaan tölttiä! Mörri lähti kiihdyttämään ja kun töltistä loppui vauhti, se siirtyi passille, ja kiihdytti edelleen. Mulle tuli pieni hirvitys päälle, kärryt nitisivät ja natisivat, ei niitä ole tarkoitettu passihevoselle! Löysäsin ohjia reilusti, jolloin Mörri vaihtoi raville ja vaikka edelleen herra keräsi vauhtia, olo oli turvallisempi. Pyyhälsimme komeasti hiekkatietä pitkin ja mulla oli hymy herkässä!

Ennen tallitien risteystä pysin hidastusta ja sitten pysähtymään, jolloin pääsin pois kyydistä palkitsemaan hevostani. Tallille tulimme talutuksessa ja kyllä oli hieno olo! Olin tosi onnellinen hevoseni innostuksesta, se on niin tohkeissaan kun se voi juosta kärryjen kanssa vapaammin kuin ratsastajan kanssa. Tallilla sitten Mörri seisahtui keskelle pihaa ja seisoi siinä kuin olisi ikänsä ollut riisuttavana valjaista. Ensin otin rintaremmin irti, sitten mäkivyön kiinnityksen siloista, jonka jälkeen sain kärryt irti mäkivöineen. Sen jälkeen oli vuorossa rintaremmi ja silat Mörrin edelleen seisoessa irrallaan pihalla. Saatuani vermeet pois, laitoin Mörrin kiinni odottamaan ruoka-annostaan. Kävin oikein hakemassa sille omenoitakin, kun oli ollut niin hieno poika!

Mun fiilikset oli aivan taivaissa ja ilmeisesti hoin vaan että kyllä oli hieno ravi, Mörri vaan päristeli kuin mopo, ja sitten kiihdytettiin siinä ravissa! Hymyilin niin leveällä hymyllä vielä kotonakin ja myöhemmin itsekin korvat tötteröllä selitin äiteelle meidän mahtavaa retkeä.

Ja sen verran muuten tuosta töltistä, katsokaa tuo video niin Mörrin takaliston liikkeen, kuinka se peppu pyörii käynnissä. Töltissähän jalat menee samassa järjestyksessä, mutta ahteri liikkuu kolme kertaa nopeammin. Ja sitä kun hetken seurasin kärryjen perästä, ihmettelin kuinka hevonen edes pystyy moiseen liikkeeseen! Wau! :D

Pieni videoklippi

Latasin uuden videopätkän Mörristä ja Volfasta, kun tulivat usvaiselta laitumelta luokse. Minuuttia aiemmin usvaseinämä oli niin sankka, etten nähnyt edes puiden varjoja taustalla! Yhden kuvan sain, "Videot"-sivulla on liikkuvaa kuvaa :)

Kavioliiton neljäs vuosipäivä :)

Voi että, me ollaan Mörrin kanssa oltu kimpassa jo neljä vuotta! Ihan hurjaa vauhtia on aika mennyt ja kaikkea ollaan nähty. Tutustuttu uusiin ihmisiin, hevosiin ja paikkoihin, riidelty keskenämme ja juostu yhdessä laitumella pukkihyppelyjen lomassa elämästä nauttien. Syöty eväitä, sekä omia että toisten. Opeteltu läjäpäin uusia asioita ilman, että kummallakaan on hajua mitä pitäisi tehdä. Tutkittu maastoja, opeteltu sieniä ja kinattu mihin suuntaan edessä haarautuvaa polkua olisi parempi mennä. Välillä suunnan määrään minä, välillä Mörri ja sama pätee myös vauhtiin.

Aikoinaan lupasin Mörrille, että se saa olla juuri sellainen kuin on. En yritä tunkea sitä mihinkään tiettyyn muottiin, koska en itsekään sellaisesta pidä. Halusin nähdä hevoseni persoonan, kuka siellä on vastassa, mihin sen aivot pystyy, miten se suhtautuu uusiin tilanteisiin. Tunteita saa näyttää, oli se sitten kiukkua tai riemua, tai mitä tahansa siitä väliltä. Ja Mörrihän näyttää tunteensa, se tunteiden skaala yllätti tällaisen aikuisena ratsastamaan opetelleen Täti-henkilön täysin.

Yritin (ja yritän edelleen) katsoa avoimesti hevostani, opettaa sille uusia asioita ilman mitään rajoituksia tyyliin "No eihän hevoselle ennenkään ole sieniä opetettu". No minä nyt opetin. Avoimen mielen kanssa hevosen kanssa olemisesta saa valtavan määrän energiaa itselleen ja hevonen oppii oppimaan, ajattelemaan ja keräämään uutta tietoa. Nautin suunnattomasti siitä tunteesta, mikä Mörristä huokuu hoksattuaan jonkun uuden keinon saada Täti antamaan palan porkkanaa. Se hevosen silmistä paistava "Ahaa, hoksasinpas!"-ajatuksen riemu ja hevosen koko olemus kun se on rinta rottingilla, on äärimmäisen palkitsevaa.

Kumpi meistä kouluttaa kumpaa..?

Näiden neljän vuoden aikana olen oppinut hevosista hurjan paljon, vaikka edelleen opin lisää joka päivä. Mörri on loistava opettaja, se osaa "huutaa" kehollaan niin, että hieman hitaampikin ihminen (minä) ymmärtää. Mörri myös ilmoittaa, jos jokin asia ei ole hyvin. Se luottaa siihen, ettei se saa rangaistusta kertoessaan tilanteesta, oli se sitten mikä hyvänsä. Ratsastus ei ole ollut minulle koskaan se tärkein asia, vaan hevosen kanssa oleminen. En pidä hevostani tiukasti ohjien välissä ja ojennuksessa, sillä saa olla mielipiteitä. Silloin kun Mörrin tarvitsee totella, se erittäin älykkäänä, empaattisena ja herkän sosiaalisena hevosena ymmärtää tilanteen ja tekee mitä pyydän.

Mörri on ollut minulle maailman paras opettaja. Ostaessani tiesin siitä nimen, syntymävuoden, värin ja sukupuolen, joten ostin sen hieman kuin sian säkissä. Sisältä kuitenkin paljastui loistavan tilannetajun omaava huumorintajuinen herrasmies, jonka kanssa olen joutunut käyttämään kaikki osaamani temput ja keinot, sekä opettelemaan pussillisen uusia. Ja mikä nautinto se onkaan ollut, kun hevonen haastaa minut älyllisesti! :D Aivan yhtä paljon taidamme molemmat saada irti näistä hetkistä, minä siitä kun mietin miten saada hevo ymmärtämään ja hevo siitä kun se puolestaan saa MINUT ymmärtämään.

Yhdessä juokseminen on ollut parhaita hetkiä, Mörri pyytää mua juoksemaan pienellä turvan kosketuksella käteen. Sitten lähden juoksuun ja takaa kuuluu päristelevä hevonen raviaskelissa, ihanaa! Pikkuhiljaa olen myös jaksanut juosta pidempään, mikä on yllättänyt hevoseni iloisesti. Kerran juoksimme niin kovaa kuin mitä kintuistani vain sain irti, Mörri ravasi vauhdilla vieressäni ja se katse, minkä siltä sain, oli kultaa ja timanttejakin arvokkaampaa. Katse oli täynnä riemua, me juostaan yhdessä laumana, hyvä Täti, sä jaksat pidemmälle ja kovempaa kuin ikinä! Meinasi itku päästä, kun sen katseen näin, tuntui ettei kukaan ole noin kehunut <3

Toivon täydestä sydämestäni, että muutkin saisivat kokea tällaisen suhteen hevosensa kanssa. Avoimen mielen kanssa pääsee pitkälle ja intuition avulla meillä mennään loput. Kuunnelkaa hevosianne ja kokeilkaa rohkeasti uusia asioita hevoseenne luottaen. Sen luottamuksen saa takuuvarmasti moninkertaisena takaisin :)

Yhtä ja toista

Ikävä kyllä mulla ei ole työkiireiden takia ollut aikaa eikä energiaa kirjoittaa. Se on nyt ohi, olen kesälomalla ja sen jälkeen olenkin sitten työtön. Nyt on hyvää aikaa ladata akkuja ja olla Mörrinkäisen kanssa tuo mun rupsukkani on niin ihana peikkonen! :)

Me saimme tässä pari viikkoa sitten todella tärkeän tehtävän kuskata heinäsäkki kanalalle. Kanat tykkäävät tosi paljon, kun saavat kuopsuttaa heinien alta siemeniä ja mitä ruokaa ne nyt sitten syövätkään. Kuopsuttaminen on kanoille tärkeää, saa toteuttaa kanamaisia tapojaan.

Valjastin Mörrin ja laitoin jo jonkinmoisella tottumuksella herralle kärryt perään. Tuulikki oli pakannut mustan ison roskasäkin täyteen heinää, ja säkin kiinnitin sitten penkille paalinarulla. Mörri käänteli päätään, mitä siellä penkillä oikein oli? Kummallakin silmällä piti katsoa kyydissä olevaa asiaa ja miettiä mikä se on. Annoin herran katsella ja vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisihan sitä säkkiä voinut haistellakin ennen kyytiin laittoa.

Muutama kilo kyydissä ja lähdimme talutuksessa kohti kanalaa. Ilmeisesti jo tuo muutama lisäkilo tuntui erilaiselta, koska Mörri askelsi tosi varoen alamäkeen. Hieno poika, niin hieno poika! Hiekkatielle päästyämme käännyimme kanalan suuntaan, vaikka Mörri pysähtyi ehdottamaan mulle toista reittiä. Selitin hevolle, että meidän pitää viedä tuo säkki kanalaan ja kanala on tuolla ja katsoin Mörriä, kanalan suuntaan, Mörriä, kanalan suuntaan ja Mörriä. Herra ilmoitti olevansa samaa mieltä ja lähti liikkeelle perääni.

Ensimmäinen loiva pieni ylämäki tuli vastaan ja Mörri tönäisi pienesti mun kättä turvallaan, juostaanko, jookos? Selvä, juostaan vaan ja lähdin juoksemaan ylämäkeen. Mäen päällä siirryimme takaisin käyntiin ja kehuin Mörriä kovasti.

Seuraavan ylämäen tullessa tajusin, että Mörri oli ymmärtänyt pääsevänsä helpommin mäen päälle kärryjen kanssa, kun sen mäen juoksee. Taas tuli turvalla pieni pyyntö mun käteen, juostaan, jookos? Ja me juoksimme mäen päälle. Mua hymyilytti, aivan selkeästi oli heppa kiinnittänyt huomiota kärryn tuntuun perässä, sekä ylämäessä, että alamäessä! :)

Kaikki ylämäet siis juostiin ja alamäet käveltiin tosi varoen, Mörri osasi jo antaa kärryjen tulla mäkivöitä vasten. Vähän ennen kanalaa on suora tien pätkä, missä Mörri seisahtui ja pudisteli itsensä niin, että kärrykin rämisi! Äänen kuultuaan poika jähmettyi pää alhaalla, mikä se oli tuo ääni... Alkoi naurattaa ihan ääneen, sanoin ettei kärryjen kanssa voi tuolla lailla ravistella itseään. Mörri mietti hetken, tuli siihen tulokseen ettei asia ollut ollenkaan paha, ja jatkoi matkaa.

Viimein pääsimme kanalalle, missä kävi kotkotus ja yksi kukoista oli irrallaan pihalla. Mörrillä on jonkin sortin antipatiat kanoja, tai oikeammin lintuja kohtaan, mutta nyt se ei sitten haitannut. Pyysin Mörriä seisomaan paikallaan ja menin irrottamaan heinäsäkin kärryiltä. Mörri seurasi tekemisiäni tarkkaan ja käveli perässäni kun kannoin säkin lähemmäksi kanalaa.

Tuulikki oli kanalavahtina omistajien ollessa muualla ja oli pihalla hääräämässä. Jätin heinäsäkin hänelle ja sitten olikin se vaikea kohta, eli Mörrin ja kärryn kääntäminen ahtaassa paikassa. Se meni paljon paremmin kuin olin ajatellut, tarvittiin hieman peruutustakin, mutta ympäri päästiin. Talutin pollen vielä takaisin tielle ja viritin sitten ohjat kiinni riimunnarun tilalle.

Talutin vielä vähän matkaa ja siirryin sitten kärryjen taakse ohjatakseni sieltä. Mörripä teki tenän, en muuten liiku. Naksuttelin ja houkuttelin, mutta ei. Maiskuttelin ja heiluttelin ohjia, eipä ei. Ajoraipalla taputtelin takalistoon ja maiskuttelin, se sai saman vastaanoton. Peruuttaminen onnistui hyvin, mutta eteenpäin ei menty. Jahas, no sitten ei muuta kuin odotellaan hetki, antaa pojan miettiä.

Tuulikki meni autolla kanalalta toiseen suuntaan koiria ulkoiluttamaan, vilkutin hänelle vain että me keskustellaan hieman tässä... Onneksi tie on hiljainen eikä muuta liikennettä ollut, saatiin seistä ihan kaikessa rauhassa ja tuumailla. Viimein Mörri kyllästyi, ja kun naksuttelin, se lähti liikkeelle. Hieno poika, niin hieno ja taitava poika! Kehuin Mörriä ihan urakalla ja kyllästyminen vaihtui intoon, joo hän on tosi hyvä poika!

Mörri kuunteli ohjia tosi hyvin ja selkeästi riimun kanssa meno oli parempi kuin edellisellä kerralla käytetyt kuolaimettomat suitset. Veikkaan, että riimu antaa mun käsien liikkeitä paremmin anteeksi, vaikka yritin pitää kävellessä niitä käsiä vakaina. Hienosti menimme tietä pitkin ja sain Mörrin ohjattua pois pientareilta ja pidettyä koko homman tiellä.

Sitten tuli yhtäkkiä sellainen tunne, mulla oli pää aivan tyhjä jatuksista ja se tunne tuli. Hidastin Mörrin menon, kipusin kyytiin ja sanoin Mörrille "Mene vaan!" Mörri siirtyi käyntiin ja vasta siinä vaiheessa tajusin mitä olin tehnyt. Mä olin mun hevosen kyydissä! Mun heppa vetää mua kärryissä! Järkyttävän leveä hymy naamalla päätin kokeilla hieman kovempaa menoa, sanoin Mörrille "Ravia!" Mörri tihensi askeleitaan, muttei siirtynyt raville. Sanoin uudestaan "Ravia!", jolloin Mörri siirtyi raville niin kuin olisi aina mennyt kärryt perässään!

Mulla oli ihan jumalaton into päällä, mä hihittelin kärrynpenkillä, me ollaan kaksistaan liikkeellä ja mä istun kyydissä, mun heppa menee kaunista ravia ja vetää kärryjä ja mä istun kyydissä! Wuhuu! Loppukesän helteissä Mörri ei kauaa jaksanut juosta, mutta mulle se oli varsin riittävä juoksu, pyysin pysähtymään ja Mörri totteli. Kipusin kärryistä ja annoin pojalle porkkanaa, tää oli aivan mahtava homma! Eihän tuolla ponskulla ole ollut kärryt kuin 4 kertaa aiemmin perässä ja nyt uskalsin viidennellä kerralla jo mennä kyytiin! Aivan mahtavaa!

Loppumatkan kävelin vieressä ja pidin ohjia edelleen käsissäni, siis ohjasin sivulta. Mörri oli hieman ihmeissään kun pystyin ohjaamaan hänet pois herkkuheinistä vaikka olen siinä sivulla ja metrin päässä... Näin selkeästi, kuinka Mörrin aivot tuumasivat ja miettivät ratkaisua, kokeili sitten uudestaan että pääsiskö napsimaan vihreätä pientareelta ja sama juttu. Taas tuo Täti pystyi estämään sen noin kaukaa! Mulla oli hauskaa ja nautin suunnattomasti kun saan Mörrin miettimään ja käyttämään aivojansa.

Kääntyminen tallitielle meni hienosti isolla kaarteella ja kehuja sateli lisää. Tallille päästyämme Mörri oli melkoisen omahyväisen näköinen, se tiesi olleensa erinomainen poika! Hienosti se seisoi paikallaan kun riisuin varusteet, ei liikauttanut jalkaansakaan, vaan odotti täydellisen hevosen tavoin irrallaan seisten varusteiden pois ottoa. Annoin sitten extrasatsin auringonkukansiemeniä sapuskan joukkoon kiltille ja ihanalle heposelleni. On se niin lutunen poika! <3

Mörrin kehno päivä

Mörri oli oikein innokas lähtemään laitumelta liikkeelle torstaina ja saimme seuraksi Tuulikin ja Volfan. Päätimme tehdä vain pienen metsälenkin ja kumpikin heponen oli mieluusti liikkeellä. Mulla oli ollut kuumetta pari päivää ja nytkin oli ratsastushousut kotona, joten farkuilla menin. Hieman liukkaathan ne on satulassa, mutta eiköhän se siitä.

Matka meni mukavan reippaasti, sää oli mitä parhain ja oli hyvä hengittää. Olimme jo yli lenkin puolivälin, kun Mörri yhtäkkiä pysähtyi kuin seinään ja viskasi päänsä vasemmalle koko kroppa taipuen kaarelle. Sain jalkani pois herran hampaiden tieltä, tajusin että nyt oli jokin ötökkä puraissut melkoisen pahasta paikasta eikä hampailla yltänyt poistamaan kiusantekijää. Yritin jalalla huitoa ilkimystä pois hevoseni kimpusta, mutta kun en nähnyt mikä ja missä se oli, Mörri hermostui ja lähti vauhdilla karkuun.

Posotimme metsäpolulla tölttiä kiiruusti karkuun, onneksi ei ollut siinä kohdassa ahdasta paikkaa! Kun sain Mörrin rauhottumaan Volfan perään, tulin alas selästä ja pyyhin ötököitä pois masun alta ja takajalkojen välistä. Mörri näytti arvostavan mun toimintaa, joten oletin paarman puraisseen herkästä paikasta poika-parkaa.

Loppumatka meni rennosti, kipusin myöhemmin takaisin selkäänkin. Tallilla sitten annoin Mörrille sapuskat ja laitoin sen takaisin tarhaan. Tuulikki vei Volfan jo sisälle ja kävi sitten hakemassa Kellyn harjattavaksi ja myös yöksi talliin. Mörri oli ensin mennyt syömään, mutta kun huomasi muiden pääsevän jo karsinaan, se tuli portille notkumaan.

Korjailin vielä tavaroita pois ja Mörri alkoi vaatimaan sisälle pääsyä rämpyttämällä porttilankaa. Kielsin kahdesti ja kolmannella laitoin virrat päälle, porttilankoja EI rämpytellä! Jos sen saa auki ja kukaan ei satu olemaan kotona kun hevoset on valtoimenaan, niin...

Kuului sähköinen ZZT! ja Mörri paineli säkärin saaneena pitkin tarhaa ja laitumelle. Siellä se kiukkuisena laukkasi hetken edes takaisin ja polki toista etujalkaa ja laukkasi taas. Otti päähän ja tosissaan!

Harvemmin olen nähnyt hevosta niin kiukkuisena ja loukkaantuneena mitä Mörri oli, tai itseasiassa Mörri on ainoa hevonen, jonka olen nähnyt kiukustuvan ja loukkaantuvan tuolla lailla. Hetken mietin, että annan hevosen olla siellä ja puhista yksinään, mutta päätin sitten mennä lohduttamaan reppanaa.

Mörri seisoi paikoillaan välillä jalkaa polkien ja komensi mut pysymään kauempana. Seisoin parin metrin päässä eikä Mörri halunnut edes katsoa muhun päin. Korvakaan ei heilahtanut minulle! Edelleen paikoillaan puhisten, jalkaa välillä polkien ja ihoa väräytellen Mörri seisoi jäykkänä silmissään raivostunut katse.

Huomasin paarman laskeutuvan Mörrin kyljelle ja kipasin huitomassa sen pois, jolloin Mörri ilmoitti ettei hänen lähellensä tartte tulla. Peruutin takaisin parin metrin päähän seisoskelemaan. Seuraavan paarman tullessa, pyyhkäisin masun alustan puhtaaksi ötököistä ja peruutin taas kunnioittavan matkan päähän. Sitä tein jonkin aikaa, kerta kerralla pidempään pyyhkien ja viimein uskalsin jo takajalkojen välistäkin huitoa ötökät pois. Aina kuitenkin peruutin kauemmaksi kiukkuisesta hevosestani.

Jonkin ajan kuluttua ensin toinen korva kääntyi minua kohti, ja sitten masua putsatessani tunsin pään kääntyvän nuuskaisemaan mun takalistoa. Hetken mietin että tuleekohan sieltä hampaat, mutta ei, herra käänsi päänsä pois heti kun nousin ylös. Ja peruutin taas kauemmaksi. Sitten kääntyi jo pääkin tutkimaan mua, ja pois, ja takaisin kääntyi pää minua kohti. Mörri otti askeleen mua kohti, jolloin annoin porkkanan palasen, onneksi niitä oli vielä taskussa, ja peruutin muutaman askeleen kohti porttia.

Välillä Mörriä otti edelleen niin paljon pattiin, että piti raivokkaasti polkea etusta maahan, mutta kun annoin tilaa olla, niin herra tuli itse mun luo kun siltä tuntui. Ja sai palkinnoksi porkkanaa. Jonkin ajan kuluttua olimme laitumen puoleisella portilla, mietin mitä tehdä kun ei ollut riimua mukana enkä halunnut pistää tilannetta poikki hakemalla sellaista.

Päätin sitten edetä ilman riimua, ei Mörri kuitenkaan mihinkään lähde tallilta vaikka kiukkuinen olikin. Tulimme portista ulos ja Mörri vanhasta muistista iski turpansa alas ruohoon, mutta muisti sitten olevansa niin loukkaantunut että nosti päänsä takaisin ylös.

Etenimme muutamin askelin kerrallaan, mutta sitten Mörri huomasi Karin, Tuulikin ja Maaritin rakentamassa kasvihuonetta talon takana. Pää korkealla hän suuntasi sinne, en yrittänyt estellä mitenkään, kuljin vain perässä jutellen samalla. Menin kuitenkin kasvihuoneen ja Mörrin väliin, sinne me EMME mene. Kukaan ihmisistä ei kiinnittänyt mitään huomiota hevoseen ja jonkin ajan kuluttua Mörri suuntasi takaisin tallille päin.

Mörri pysähtyi autojen luokse ja siinä vaiheessa ajattelin että haen lisää nameja ja sen riimun. Komensin Mörrin pysymään paikallaan ja hain tallista riimun ja namipussin. Takaisin tullessa Mörri seisoi edellenn paikoillaan ja otimme muutama askel kerrallaan kohti tallia, sitten mulkoiltiin pahasti porttilankaa. Sain kuitenkin viimein Mörrin sisälle talliin, missä pysähdyttiin juuri ennen ötökkäverhoja tuijottamaan porttilankaa. Noh, porttilangasta viis, Mörri tuli komeasti ötökkäverhoista läpi ja suuntasi omaan boksiinsa.

Kävin hakemassa hieman herkkuja, laitoin ne Mörrin ruoka-astiaan, mutta polle oli edelleen suivaantunut ja söi vasta kun laitoin karsinan oven kiinni. Kävin vielä Tuulikin kanssa juttelemassa tapahtuneesta ja päivittelimme Mörri-herran suuria tunteita ja kuinka avoimesti hän ne uskaltaa näyttää. Mietin itsekseni että mitenhän Tuulikki seuraavana aamuna saa mun ponskun tarhan portista läpi...

Seuraavana päivänä Tuulikki oli käynyt saman lenkin koirien kanssa kuin mitä me hevosilla ja oli huomannut Mörrin hermostumiskohdassa rikkinäisen ampiaispesän, missä vielä pörräsi muutama herhiläinenkin. No ei ihme, että sattui kun kerta ampiaiset pistää! Ja sitten vielä sähköisku langasta kaupan päälle, kummakos sitä jos ketuttaa! Niin ja aamulla Mörri oli mennyt tarhan portista sisään siihen malliin että "Minä tule, portit auki kuin olis jo!" Voi mun pientä... <3

Lisää kärryttelyä

Nyt oli tarkoituksena lähteä taluttamaan Mörriä kärryjen kanssa ja takaisin tullessa ohjasajaisin heppaani kärryjen takaa. Kasasin taas kamppeet valmiiksi, ennen kuin hain innokkaan pojan laitumelta. Harjasin ja harjasin sitä ensin, miten VOI hevoselta lähteä sama valtava määrä karvaa kuin joka päivä aiemminkin koko kevään ajan?!? Kaulalla sentään jo näkyy kesäkarvaa, ja ryntäissä, mutta muualla vaaleammat talviturkin rippeet Mörri pitää ilmeisesti ensimmäisille pakkasille asti. Jonka jälkeen kasvaattaakin sitten viikossa komean talviturkin...

Noh, laitoin romppeita Mörrille ja Tuulikki tuli katsomaan. Mietin samalla miten mun pitäisi näitä remeleitä laittaa ja kiinnitin oikean puolen rintaremmin uudestaan. Tuulikki lähti koirien kanssa seuraksi ja se olikin ihan hyvä, meillä olisi "vetoapua" mukana :)

Ensin piti peruuttaa polle ja kärry taaemmaksi, että päästäisiin kääntymään tallitielle. Hyvin Mörri uskaltaa peruuttaa, vaikka takana on kärry, mulla vain oli ohjausongelmia. Siinä pitää miettiä että mihin suuntaan kääntää hevosen päätä, että takalisto menee oikealle ja kärry siten vasemmalle. Ja sitten oikaista. Olin tosi keskittynyt siihen, ihan ei mennyt mun suoritus nappiin, mutta Mörri teki sen mitä pyysin.

Ajattelin että nyt kun meillä oli Tuulikki vetoapuna, ohjaisin alusta asti Mörriä sieltä kärryjen takaa. Liikkeelle päästiin ihan hyvin, mutta sitten nälkäinen issikkani suuntasi vihreälle. Oukkei, aloitetaan tää sittenkin sillä talutuksella ja totutellaan niihin kärryihin siellä perässä sillä lailla.

Onneksi olin ottanut pitkän ajoraipan mukaan, sillä oli helpompi kopsutella Mörrin takalistoa liikkeelle. Olin nimittäin laittanut ohjat paikoilleen valjasrenkaista suitsiin enkä jaksanut irrotella niitä. Kävelin sitten Mörrin vierellä tai välillä edessä ja jos herran vauhti meinasi lopahtaa, niin sain annettua raipalla merkkiä.

Kokeilimme raviakin ja se meni erittäin hyvin, Mörri veti kuin vanha tekijä! Kanalan suoralla Tuulikki kysyi, että haluatko mennä kyytiin jos hän taluttaa. Ööh, joo? Alkoi jänskättää, minäkö kyytiin ekaa kertaa? Hui sentäs, hirvitti ihan! Tämä kuitenkin on vasta kolmas kerta kun Mörrillä on kärryt perässä ja me ollaan aiemmin menty vain 40m ekalla kerralla ja 300m tokalla kerralla. Tuulikki otti Mörriä suitsista kiinni ja mä kipusin kyytiin. Sydän hakkasi, mä olen Mörrin kyydissä! Hihitytti, mutta kehuin kovasti Mörriä, joka oli painosta ihan ihmeissään.

Pääsimme aika hyvin eteenpäin, muutama pysähdys tuli kun Taika-koira kiskoi jonkin hajun perään ja Mörrin oli pakko pysähtyä. Mutta hyvin meni ja ennen mäkeä kiipesin pois kyydistä palkitsemaan rauhallisen hevoseni. Että olin ylpeä Mörristä! Ja itsestäni kanssa, tunsin oloni tosi rohkeaksi! :D

Juoksimme Mörrin kanssa mäen ylös ja seuraavan alamäen tulimme tosi varovaisesti. Eli Mörri oli jo hoksannut mäkivöiden tarkoituksen, hienoa! Kääntöpaikalla teimme laajan käännöksen ja koska suunta oli kotiin, menin Mörrin ja kärryn taakse ohjineni. Pääsimme hyvin ylämäen, Mörri kiskoi tosissaan ja alamäki meni erinomaisen varoen. Suoralla menimme hyvin reippaasti Tuulikin perässä, mutta mutkassa olimme liian lähellä ojaa. Pelkäsin, että jos otamme askeleenkin vielä, niin vasen rengas tipahtaa ohjaan. Tuulikki tuli ohjaamaan Mörrin pois ja mä yritin katsoa tarkemmin ja ohjata aiemmin.

Tuo ajoitus on aika tarkkaa, kun Mörri toimii tietenkin viiveellä, joten kärry toimii vielä suuremmalla viiveellä. Ja tämä nyt on vasta käynnissä, eli kaikki tapahtuu hitaasti. Onneksi tapahtuu hitaasti, koska mulla kesti hetken, ennen kuin ymmärsin mitä ja missä vaiheessa mun pitää tehdä. Loppumatka meni hienosti, ohjasin Mörriä ja se toimi kuten pitikin ja osasin ennakoida tarpeeksi.

Kaikkein ylpein olen siitä, kun käännyimme takaisin tallitielle. Mörri yritti kääntyä jo aiemmin, mutta sain pidettyä sen oikealla ohjalla mahdollisimman pitkään ajotiellä. Sitten loivaa isoa kaarretta ohjaten Mörri meni juuri niinkuin pyysinkin ja kehuin minkä kerkesin. Ja pysäytin heti kun kärrytkin olivat tallitiellä ja menin palkitsemaan hevostani runsain porkkanapoletein :D Olin NIIN tyytyväinen ja tohkeissani, onnistumisen tunne oli valtava!

Tallitielläkin sain ohjattua Mörrin pysymään tiellä, eikä suuntaamaan ruohon perään, joten loppumatka oli erinomainen. Aivan mieletön fiilis oli, me ollaan opeteltu koko homma ihan alkeista, kummallakaan ei ollut hajuakaan ajamisesta ja silti ollaan pärjätty näin hyvin. Ja nyt olen ollut jo hieman kyydissäkin! Valtavan ajatustyön takana tämä on ollut meille molemmille, Mörri ihmettelee että mitä häneltä pyydän ja useasti olen miettinyt sitä itsekin. Mutta kun mulle tuli jossain vaiheessa edes sen verran hajua, että teen pyynnöt aina samalla tavalla, pääsimme jo hyvin harjoituksissa eteenpäin.

Latasin pienen videopätkän eilisestä harjoituksesta Youtubeen, se löytyy tuolta Videot-välilehdeltä. Olen hurjan ylpeä tuosta pienestä sitkeästä huumorintajuisesta herkkiksestä, se lähtee Tätin metkuihin mukaan, ja kuten videosta näkee, polle on rento. Itseasiassa niin rento, ettei videolla paljoa muuta näy kuin herran keikkuva takapuoli! :D

Kärryttelyä

Viimein tuli aika kokeilla kauniita kärryjä Mörrille. Hieman jänskätti se, että mahtuisiko herra yleensä niihin aisoihin, vai pitäisikö viedä aisat pidennettäviksi jonnekin hitsaamoon. Keräsin kaikki varusteet valmiiksi ja otin kärrytkin jo jakkaran varaan ennen Mörrin hakua laitumelta. Samalla tuli tarkistettua miten ne aisat saapi kiinni siloihin jahuomasin olevan helpompaa ja paniikin sattuessa nopeampaa, jos kiinnityslenkit on aisoissa kiinni ja vain ne tarvitsee laittaa soljella kiinni siloihin. Pieni asia, mutta varmasti helpottaa kärryjen laittoa jatkossakin.

Vihreältä kuuluikin kiljaisu, Volfa oli antanut pakit Mörrille ja herrasmies lähti mun mukaan mieluusti. Kun kerta nuo naiset aina kiljuu hänelle... Mutta antaas olla kun sain Mörrin ulos portista, niin jo alkoi hirnunta kuulua takaata, älä mene Mörri! :D

Harjasin hevoseni ja laitoin vermeitä kiinni. Samalla kokeilin upouutta mäkivyötä, mutta sitä en jättänyt Mörrille aisojen mittaamisen ajaksi. Totesin vain, että sopii vallan mainiosti. Rintaremmin laitoin paikoilleen, että saa aisat oikeille kohdilleen.

Seuraavana oli vuorossa kärryt. Rullasin ne ulos tallista, toin ne Mörrin viereen nuuskittavaksi ja palkitsin rauhallisen pojan porkkanalla. Pyörittelin kärryjä muutaman kerran molemmilla puolilla hevosta ja palkitsin aina kun se osoitti mielenkiintoa kärryihin.

Kun katsoin Mörrin olevan valmis, työnsin kärryt hevosen taakse ja selitin koko ajan mitä teen. Nostin aisat sen verran korkealle, että sain tuotua aisat kohdilleen silojen luo. Mörrin pää katseli oikealle, mitä siellä tapahtuu ja itse olin vasemmalla puolella. Laskin aisoja kiinnityskohdan luokse ja Mörri käänsi päänsä katsomaan mua. Palkintoa kehiin hyvästä paikoillaan olosta!

Kiinnitin toisen aisan paikoilleen kiinnityshihnan jäädessä lerppumaan, siis etten laittanut sitä enää vyölenksusta läpi siistiksi, ja palkitsin.  Sitten edelleen jutellen menin Mörrin ja kärryjen takaa toiselle puolelle ja palkitsin. Kiinnitin toisenkin aisan ja palkitsin. Kaikista pienistäkin kohdista pyrin palkitsemaan, jotta hevoselle jäisi hyvä mieli hommasta.

Hetken aikaa kummastelimme puolelta toiselle mitä siellä takana on ja palkitsin kaikesta mahdollisesta. Mörri alkoi olla tohkeissaan, joka kerta kun hän katsoi kärryjä ja nuuskaisi aisan päätä, porkkanaa tuli suoraan suuhun!

Kun oli mennyt niin hyvin, kiinnitin rintaremmin kunnolla kiinni ja ajattelin kokeilla ihan piskuisen vain pihalla. Rintaremmi jäi ensin hieman löysäksi, ja kun en alaremmiä uskaltanut kiinnittää, niin aisat hieman liikkuivat. Mutta se ei meitä haitannut, me olimme valmiita kokeiluun! :)

Irrotin heposeni ja kehuen ja porkkanoilla kannustaen houkuttelin valjakkoni liikkeelle. Ratsuhevonen kääntyi ehkä liian jyrkästi ja ahteri otti aisaan kiinni. Mörri ei kuitenkaan hermostunut, vaan kääntyi katsomaan mikä siellä takana oikein on. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja pääsimme suoristamaan kärryt ja hevosen samaan linjaan. 

Porkkanapoletteja paloi kun kävelimme 15-20 metriä eteenpäin. Sitten ajattelin jo kääntyä, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Aisojen kanssa hevonen ei voi kääntyä kuten ratsuna käännytään, ja Mörrillähän on tapana tehdä U-käännös toisen etujalan varassa. Se siis vippasee takalistonsa esim vasemman etusen varassa ympäri. No nyt se ei onnistunut. Mörri ilme oli mielenkiintoinen ja Tuulikki totesi että nyt on hankala paikka. Tehdään sitten laajempi lenkki! jatkoimme matkaa nurmikolle ja teimme siellä laajemman kaarteen kehuilla ja porkkanapoleteilla höystettynä. Ja hyvin meni!

Mulla oli leveä hymy naamalla, tää sujuu ihan mahtavasti, Mörri ei panikoi eikä edes hermostu, kummastelee ja ihmettelee vain! Mörrikin alkoi jo päristelemään, kyllä oli mukavan pieni lenkki!

Pysäytin valjakkoni tallin edustalle ja laitoin riimunnarun herralle kaulalle. Irrotin ensin rintaremmin ja vein sen pois Mörrin seisoessa kaikessa rauhassa paikallaan. Sitten irrotin aisat lenkeistään ja nostin kärryt pois. Sain ne kuskattua paikoilleenkin ja edelleen Mörri seisoi kuin tatti paikallaan, sehän on ihan pro! Silatkin otin pois ja vasta sitten kiinnitin Mörrin, ruokaa kun piti etsiä hienolle hevoselle. Laitoin muuten reilusti auringonkukansiemeniä ja valkosipulia ja porkkanaa, ne kun ovat nämä Mörrinkäisen herkut!

Ruuan jälkeen herra meni suosiolla takaisin tarhaan, missä kertoi Volfalle olevansa AI-VAN poikki ja nukahti sitten seisaalleen. Minä puolestani menin istuttamaan kesäkurpitsat maahan ja kun tulin takaisin tarhaan päin, Mörri oli vetänyt itsensä makuulle. Otin kännykameran ja menin istumaan tarhaan.

Sitten päätin mennä itsekin makuulle, pistin käden pään alle tyynyksi. Mörri oli sitä mieltä että kun kerta täällä on noin turvallista, hän voi heittäytyä oikein kyljelleen! Volfa sen sijaan hätääntyi, se tuli nuuskimaan mun naamaa, onko kaikki kunnossa, mitä nyt tapahtuu... Se nuuski ja nuuski mua, yritti jopa nostaa mua housunkauluksesta! Hieman se tuuppikin, yritä nyt hyvä ihminen nousta sieltä maasta. Selitin sille että ihmiset makoilevat ja nukkuvat kanssa, mutta Volfa ei ilmeisesti ole koskaan nähnyt maassa makoilevaa ihmistä, ainakaan siis vapaaehtoisesti makaavaa. Tai ainakaan tarhassa. Yritin päristellä ja haukotella kertoakseni että kaikki on kunnossa.

Volfa jäi vahtimaan viereen, aina välillä nuuskaisten mun kasvoja ja vatsaa. Mörri sen sijaan nukkui ihan kunnolla, silmät kiinni ja unissaan hymyillen :)

En sitten kauaa viitsinyt "nukkua", kun Volfa oli niin huolissaan, ihan huolirypytkin oli tammukalla silmien yläpuolella. Mörri oli aivan poikki suorituksestaan, se jäi edelleen pitkälleen kun lähdin tallilta. Taisi olla henkisesti raskasta, kun kerran noin väsytti!

Uusi video

Laitoin videot-sivulle uuden videon, missä Mörrinkäinen tulee mun perässä hämärään tallin eteiseen ja ötökkäverhojen läpi pimeään talliin. Olen tosi tyytyväinen hevoseeni, se on melkoisen rohkea! Uskaltaa tulla näköesteen läpi, vaikka takana on silkkaa pimeyttä ja vain Tätin ääni kuuluu :)

Me harjoittelimme asiaa ensin niin, että tallissa oli valot ja Mörri mulla riimunnarun jatkeena. Sitten menin itse läpi verhoista ja jäin odottamaan hevosta koko ajan jutellen. Kun se viimein rohkaisi mielensä, palkitsin isoilla kehuilla ja paljolla porkkanalla. Sillai mentiin monta kertaa ja nyt tuo lurpukka siis tuli jo ilman narun tuomaa tukea.

Mörrillä on ollut selkeästi jokin hellyyskausi menossa. Torstaina leikkasin sen turkkiin raitoja, kun on luvattu kunnon helteitä ja polle-rukka tuskastuu edelleen paksussa turkissaan. En viitsi kuitenkaan klipata sen kummemmin, koska ötököitä on kuitenkin ja sitten pitäisi niitä varten loimittaa. Raidat saa siis riittää.

Tuo kuva ei nyt ihan ole onnistunut, varsinkaan kun leikkuun jälkeen Mörri meni piehtaroimaan hiekkakasaan... No joka tapauksessa kun leikkasin noita raitoja saksilla, Mörri seisoi hievahtamatta paikoillaan. Saman tien kun sakset osuivat sen turkkiin, Mörri rentoutui ja silmät puoliummessa nautti raitojen teosta. Se aivan selvästi ymmärsi mitä teen, eli yritän auttaa. Puhalsin välillä leikattua turkkia pois, ja Mörri nautti ja maiskutteli huuliaan.

Sitten kun siirryin vasemmalle puolelle, se oli niin onnellinen että alkoi hoitaa mun takaraivoa ylähuulellaan. Kehuin rauhallista poikaa ja se tyytyväisenä pyöritti mun niskahiukset kuolansa avulla hienolle sykerölle ja yritti sitten saada pitkiä ohuita ihmisen hiuksia pois suustaan :D Jotenkin niin hellyyttävää, kun se tajusi tarkoitukseni.

Niin tohkeissaan Mörri oli uusista vauhtiraidoistaan, että se lähti helteessä innokkaasti talutusreissulle, piti jopa päästä hieman ravaamaan! Oli parempi mennä kun tuuli kävi raitoihin :)

Sama huolehtiminen jatkui eilen, kun viilailin Mörrin kavioita. Mulla kun on hankalaa polvien takia kaikki kykkimiset, niin menin asvaltille istumaan ja hoidin kavioiden viilaukset siitä käsin. Metalliviila pitää asvaltilla aikamoista ääntä, mutta Mörri seisoi kuin tatti, ei elettäkään! Etujalkaa viilatessani se ensin katsoi missä mun maahan nojaava käsi on, ja vasta sitten siirsi ei-vuoltavaa etusta niin että pääsi nassuttamaan muurahaista pois jalastaan. Kulmatuet sain vuoltua alemmaksi normiasennossa, mutta tuo viilaaminen ottaa voimille.

Takajalat viilasin myös istuen ja vapaalla kädellä huiskin masun alta öttiäiset pois. Käväsi mielessä hieman myöhemmin, että siinä olisi varmaan pitänyt olla kypärä päässä, kun ihminen istuu siellä osittain masun alla ja viilailee kaviota niin että asvaltista iskee kipinät... Tosin melkoisen automaattisesti pyyhkäisin tasaisin väliajoin masun alustan, sen verran itsesuojeluvaisto sentään kiljui mulle. Mutta jos Mörri olisi päättänyt poistaa jonkin ötökän vatsaltaan, niin mulla olisi ollut varmaan kallo halki. Luottamus hevoseen on kuitenkin kova, ja se on niin äärettömän varovainen!

Ja tässäkin tapauksessa mun takaraivolle tehtiin uusi frisyyri :) Eräs sukulainen mietti että jos se hevo on tuolla pyörityksellään tarkoittanut, että olisi aika mennä kampaajalle. Nauratti, viimeiset 4 vuotta olen itse saksinut kuontaloni kuosiin!

Hyvää pääsiäistä!

Tänä pääsiäisenä onkin ollut vilinää ja vilskettä. Torstaina töiden jälkeen yritin taluttaa kahta hevosta lenkille ja voi hyvänen aika mitä touhua se oli! Alunperin olin sitä mieltä, etten jaksaa ratsastaa, vaan lainaan Kellyä Mörrin seuraksi, käydään vaikka katsomassa joutsenia lammella. No sehän nyt ei ollut ihan niin yksinkertaista. Kelly oli sitä mieltä, ettei hänen olisi tarvinnut toista kertaa lähteä yhden päivän aikana lenkille. Mörri tuumasi että miksi tuo miniponi tuli mukaan ja sitä pitää kehua, kun hänkin on täällä, sitäpaitsi poni on NIIN hidas että tässähän ihan tuskastuu kun ei juoksemaan pääse.

Jossain vaiheessa Kelly iski liinat kiinni ja suuntasi pientareelle, jolloin Mörri halusi kanssa pientareelle, mutta toiselle puolen tietä, minkä seurauksena olin hetken riimunnarujen kanssa ristiriipunnassa. Saatuani jalat takaisin tantereelle komensin molempia, jonka jälkeen raahasin kahta nyrpeää hevoista perässäni.

Välillä tuli autojakin vastaan ja tein töitä saadakseni kummankin hevosen porkkanajonoon. Autoissa näkyi hymyileviä ihmisiä ja kyllä Kellykin hoksasi mitä tapahtuu kun auto tulee vastaan :)

Kanalan kohdalla Kelly teki vimosen stopin ja sillä ilmeellä että saat muuten sitten raahata hänet taljana eteenpäin, mutta tässä menee raja. Muutaman askeleen sain houkuteltua eteenpäin, jonka jälkeen palkinnoksi käännyimme takaisin. Ja sitten roikuinkin kahdessa riimunnarussa hevosten perässä ja manasin, kun en tajunnut ottaa auraa/ankkuria/50kg painavaa kaivonrengasta mukaan...

Rauhoituttuaan Kelly jättäytyi taakse ja huomasin taas lauleskelevani Mörrin askelten tahtiin. Omatkin jalat menivät samaan tahtiin ja hetken kuluttua huomasin, että piskuinen Kelly-neitokin osallistui rytmiin! Tosin tuplanopeudella, mutta neiti kuitenkin hakeutui lyhyillä jaloillaan samaan rytmiin. Ja sitten kun lähellä tallia tuli vielä yksi auto, Kelly kipitti vauhdilla mun ohi ja kääntyi turpa kohti vierelläni kulkevan Mörrin turpaa ja seisoi siinä tukkeena, hän tietää jo että tästä tulee porkkanaa! Että se piskuinen on ihana! <3

Perjantaina teimme pitkän lenkin Volfalle uudelle reitille. Ensin Volfan meno oli reipasta, se oli aivan tohkeissaan päästessään uusiin maisemiin. Jossain vaiheessa vaihteisto hieman hyytyi, kun tamma ilmeisesti ajatteli joutuvansa kääntymään takaisin ja näin pitkälle ollaan jo tultu. Mörri tiesi reitin ja meni melkoisen reippaasti.

Matkan varrella vastaan tuli isohevonen, joka ei oikein tiennyt miten suhtautua meihin. Sillä ilme oli hieman sellainen, että mitä kauheuksia nuo oikein on?!? Volfa-rukka alkoi jo pälyilemään ympärilleen, että missä se isohevosen pelkäämä vaara on, kun ei raasu tajunnut vieraan pelkäävän meitä. Mörri sen sijaan katseli vierasta pää alhaalla, noita on nähty aiemminkin ja kumman usein ne suhtautuu tuollai... Siististi heppa kuitenkin ohitti meidät, mutta itse en olisi uskaltanut moisen ruutitynnyrin selässä istua.

Päästyämme takaisin siihen kohtaan, mistä lähdimme kierrokselle, Volfa tunnisti paikan ja lähti taas kävelemään reippaasti. Se on aina kovin innokas kävelemään takaisin tallille, mitä taas Mörri ei tee. Mörri-herra menee just sitä vauhtia millä päällä sattuu olemaan ja aivan sama ollaanko menossa vai tulossa.

Tallilla pesin hiet pois Mörriltä ja putsasin siltä myös takaliston hinkatun läntin. Ja häntääkin pesin, kun sitäkin oli rapsutettu puuta vasten. Rasvasin kummatkin paikat Helosanilla ja toivoin, ettei heppa vanhoilla päivillään kehittäisi ihottumaa itselleen. Ja pesun jälkeenhän pollen piti mennä pehtaroimaan hiekkakasaan, että se siitä sitten :)

Tänään sunnuntaina lähdimme katsomaan Antiaan reittiä, missä kunnossa se mahtoi olla. Volfa ei olisi halunnut sinne päinkään Mörrin ollessa aivan samaa mieltä. Tuulikki selitti hevoselleen että kyllä me nyt sinne mennään, minäkin haluaisin joskus käskeä. Huvitti, hyvä että siinä haluamisessa oli konditionaali, se kun on meilläkin kovin tuttua :)

Pääsimme kuitenkin haluamaamme paikkaan ja katselimme, että puro oli vielä aivan jäässä. Ilman lämpötila oli reilusti päälle kymmenen astetta ja täällä metsässä vielä oli jäätä näkyvissä. Käännyimme takaisin ja totesin tien tällä kohtaa olevan vallan mainiossa kunnossa ja otimmekin hieman ravia.

Päästyämme risteykseen huomasin Volfan kääntyvän tiukasti oikealle, hän haluaa nyt tänne! Kyllä se meille sopii, käydään katsomassa vaan jos kerta virtaa riittää! Tohkeissaan oleva tamma askelsi sellaista vauhtia, että me Mörrin kanssa jäätiin jo jälkeen.

Edes tien päässä Volfa ei halunnut takaisin, vaan lähti määrätietoisesti polkua pitkin pitemmälle reitille. Passaa meille, ei ole kiire mihinkään ja jos menohaluja on, niin sitten tutkimaan vaan.

Jatkoimme matkaa ja päästyämme sopivalle kohdalle otimme kivan laukan. Mörri vetäsi pään alas ja päristeli, ihanaa ihanaa! Nauratti, se on niin tohkeissaan vaihtamassa heti laukalle kun vaan saa luvan. Ja sittenhän herra vasta innostui, kun naksautin kerran, wuhuu, nyt tämä polle pistää gepardit peliin! Tuuli suhisi korvissa, kun vauhti kiihtyi ja otimme Volfaa kiinni :)

Metsäpolulla on sellainen kohta, missä mennään pienen puron yli. Volfa meni siitä reippaasti käynnissä ja otti tölttiaskeleita puron jälkeen oikealle ylämäkeen. Mörri röhkäisi, tajusin tarttua harjaan kiinni ja sitten jo hyppäsimme 20cm leveän puron yli ja laukkasimme polkua ylämäkeen. Purskahdin nauruun, tää on niin hauskaa tämän pojan kanssa! Onneksi se aina röhkäisee, jolloin tiedän salamana tarttua harjaan tai satulaan, tunnen hevoseni jo sen verran hyvin.

Enhän mä todellakaan kontrolloi hevostani kaiken aikaa, vaan me mennään paljon sen mukaan miten Mörri itse päättää maaston olevan sopivaa jalkojensa alla. Mä yleensä määrään suunnan meille, ja nopeuden vain silloin, jos mennään liian hitaasti tai liian kovaa. Kokenut maastomenopeli, kuten Mörri, tietää itse miten missäkin kohdassa voi mennä, se ei ota turhia riskejä katkoa kinttujansa pöpelikössä. Tätiä vaan välillä hirvittää, joten tulee sitten komennettua alamäissä "Vaa-roo-vaas-tii" :) Mutta välillä Mörrikin saa päättää suunnan, jolloin se on aivan tohkeissaan päristelemässä kun tehtiin hänen mielensä mukaan.

Loppupätkän talutimme hevosia ja koska kiersimme toista kautta, Volfa oli aivan ihmeissään mistä tulimme takaisin tuttuun maisemaan. Sen reaktioita on hauska katsoa, se selkeästi jäi painamaan reittiä mieleensä seuraavaa kertaa varten. Tammalla on loistava muisti, se alussa ensimmäisen metsäretken jälkeen yritti kiertää puut juuri siltä puolelta mistä oli vain kerran aiemmin mennyt. Mörri menee noin suurin piirtein sinne päin, sillä ilmeisesti on maamerkkejä mielessä, muttei noin tarkkaa karttaa. Mutta erinomaisesti Mörri osaa tuoda mut sieltä metsästä pois ja ilmoittaa myös jos ollaan menty normaalipolusta ohi. On hyvä, kun hevo huolehtii, että onko Täti nyt ihan varma mihin haluaa mennä!

Kepakoita kyljillä

Pulkan veto tosiaan meni Mörrillä vallan mainiosti, joten pari viikkoa sitten ajattelin kokeilla niitä aisoja. Tai aisan korvikkeita, oli käytössä 2-metriset kepakot pyöreällä profiililla. Mörrillä oli jo silat ja rintaremmi paikoillaan, kun hain tallista aisat nuuhkittavaksi.

Mörri nuuski puukeppejä ja kun se tutki aisoja, annoin hälle namin. Pari kertaa tutustuimme aisoihin ja palkitsin namilla. Sitten tein niin, että laskin toiset päät kepeistä maahan ja peruutin samalla poispäin keppien raahautuessa asvalttia pitkin. Mörrin pää nousi hieman, mutta korvat olivat uteliaana hörössä ja turpa alkoi seurata keppejä. Namia tuli! Toistin harjoitusta, kunnes pää ei enää noussut äänestä ja palkitsin hyvistä reaktioista. Välillä kopisuttelin aisoja toisiinsa ja kun sekään ei aiheuttanut mitään sen kummempaa, siirryin seuraavaan vaiheeseen.

Siirsin kepakot toiseen käteen ja Mörrin otin talutukseen. Lähdimme kävelemään laitumelle päin ja kun pääsimme nurmikolle, laskin aisojen päät raahautumaan osittain lumiseen maahan. Mörri vilkaisi äänen suuntaan, ymmärsi mistä se tuli ja jatkoi tyynesti matkaa.

Laitumella kävelimme ensin ison ympyrän niin, että raahasin keppejä perässäni ja kaartaessa Mörri näki koko ajan mistä ääni tulee. Sitten tipautin ensin yhden kepin ja sitten toisen sen viereen. Kävelimme muodostuneen kujan läpi muutaman kerran ja peruutimme kanssa. Mörrin seistessä kujassa, nostelin aisoja vuorotellen ilmaan ja palkitsin kun Mörri nuuskasi aisaa.

Vuorossa oli aisan kiinnitys. Pujotin aisan toisen pään silan lenkistä läpi ja avasin alaremmin nipusta. Kieputin alaremmiä hieman aisan ympärille, mutta vain sen verran että aisa hätätilanteessa lähtisi vetäisemällä irti. Houkuttelin Mörrin liikkeelle ja kiersimme ison ympyrän aisan ollessa sisäkierroksessa. Mörri katseli hetken aisaa ja jatkoi matkaa, toinen korva kuunteli ääntä takana. Siitä lähtikin rahinaa nurmen, lumen ja jään vaihdellessa aisan alla. Kehuin poikaa, niin hyvä heppa!

Irroitin aisan ja teimme vastaavan lenkin toiselle puolelle. Kun sekin oli mennyt loistavasti, pysäytin pollen jo irrotetun aisan viereen ja kiinnitin senkin lenkkeihin. Nyt kun molemmat aisat olivat kiinni ja raahautuivat pitkin maata, olin todella varovainen kiinnityksen kanssa. Löysästihän ne olivat kiinni, mutta jos jotain sattuisi, niin ne saisi äkkiä pois. Ja toisekseen ne olivat sen verran ohuet, että kaviolla tai mun jalalla ne saisi kyllä polkastua poikki.

Pyysin Mörriä ottamaan askelen eteenpäin, minkä se tekikin, mutta pysähtyi sitten kummastuneena nuuskimaan toisen aisan päätä. Jaah, tätä en muuten ollut tajunnutkaan! Aisat ottivat Mörrin masuun kiinni ja kun hevonen astui askeleen, aisat tavallaan puristuivat kylkiin kun yrittivät suoristaa itsensä menosuuntaan. Houkuttelin Mörrin uudestaan liikkeelle, kehuin kovasti kun askeleita tuli enemmänkin ja teimme taas laajan kaaren.

Pysäytin Mörrin portille ja kehuin antaumuksella ja namien kera. Mörri oli tohkeissaan suorituksestaan, tää oli jotain aivan uutta ja näköjään Täti tykkäsi kun kerta palkitsee! :) Irrotin aisat ja otin niiden päät toiseen käteen ja Mörrin toiseen. Nyt tein niin, että raahasin kepakot tallille asti maata pitkin ja ääni tottakai muuttui kun pääsimme asvaltille. Tarkkailin sivusilmällä Mörriä, joka uteliaana äänen muutoksen kuultuaan jättäytyi taaemmas ja nuuskutteli rahisevia aisoja. Namia!

Tallilla annoin hieman ruokaa vadista ja kolistelin samalla keppejä toisiinsa ja raahailin niitä edes takaisin. Ruoka kiinnosti enemmän, aivan sama mitä siinä ympärillä häärätään! Olin tosi ylpeä hevosestani, uusia asioita taas mietittäväksi mun erinomaisen tyynelle hevoselleni!

Eilen ajattelin ottaa aisat uudelleen esille, tällä kertaa lähtisimme tielle käpöttelemään ja Mörri saisi kantaa niitä aisoja. Tuulikki lähti ratsain Volfalla meille vetoavuksi ja meikä varusti Mörriä siloin, rintaremmein ja aisoin. Niin, ja jalustinhihnoin. Jalustinhihnat ovat sitten muuten kätevät monessa paikkaa, vaikkei niistä venyneinä enää satulaan olisikaan.

Ensin sidoin aisat tiukemmin siloihin kiinni ja nostin sitten aisat ilmaan ja kiinnitin ne toisiinsa jalustinhihnalla Mörrin pepun päälle. Toisella hihnalla kiinnitin päät toisiinsa, etteivät ne karkaisi erilleen.

Tuo hihnasysteemi ei ollut hyvä, minkä huomasin jonkin aikaa käveltyämme. Pepun päällä ollut hihna lipsui ja liukui vähitellen notkoselkään Mörrin liikkeiden mukana ja aisat painuivat reisiä vasten estäen Mörrin liikkeen. Kesken matkan vaihdoin hihnat niin, että siirsin tuon pepun päällä olleen hihnan takaliston korkeimmasta kohdasta yli ja ettei se valahtaisi hännästäkin ohi, kiinnitin sen siloihin sillä jalustinhihnalla, millä olin kiinnittänyt aisat tuolta taaempaa toisiinsa. Tällä systeemillä pääsimme paremmin liikkeelle ja jatkoimme matkaa mun kehuessa Mörriä NIIN hienoksi pojaksi!

Jossain vaiheessa Mörri pysähtyi ihan yhtäkkiä ja käännyin katsomaan syytä moiseen. Mörri katsoi mua, siirsi sitten katseensa sivulle ja taakse, tuijotti sinne sekunnin pari, ja käänsi sitten katseensa takaisin muhun, ymmärsikö Täti? No Täti ymmärsi todella hyvin kun Mörri kerta noin selkeästi näytti että toinen aisa ja jalustinhihna olivat jääneet matkan varrelle hankeen!

Mörri seisoi kaikessa rauhassa paikallaan maiskutellen sillä välin kun kävin hakemassa tipahtaneet osat ja laitoin ne takaisin kiinni siloihin ja toisiinsa. Palkintoa palkintoa! :)

Jatkoimme matkaa ja huomasin että maasto oli sen verran raskasta (hankea taas vaihteeksi, Suomen talvi), että Mörrin liikkeet olivat normaalia isommat. Ensin pidin kiinni jalustinhihnasta Mörrin takaliston päällä, mutta sitten oli siirryttävä kokonaan taakse pitämään aisoista kiinni. Mulla oli pitkät ohjasajo-ohjat mukana, mutta annoin vain toisen ohjan olla suitsissa kiinni, ihan vain siltä varalta että jotain sattuu ja pitää päästää heppa juoksemaan ne muutamat metrit ennenkuin se rauhottuu.

Tuulikkia huvitti tilanne, hän kysyi että: "Oletko sä nyt se aisankannattaja?" Juu, todellakin, näytänpä olevani! :D Mörri meni tohkeissaan eteenpäin ja sen askel oli heti reippaampi kun "ajoin" takaata ja vakautin aisat samalla. Näin kävelimme tallille takaisin ja äärimmäisen kärsivällinen hevoseni seisoi kauniisti paikoillaan kun purkasin alahihnat irti ja nostin aisat takaa yhtäaikaa pois. Purettuani muutkin osat siloista pois, poika sai reilulla kädellä auringonkukan siemeniä rehunsa joukkoon, ja porkkanoita tietysti kanssa. Se oli todellakin ansainnut herkkunsa! :)

Periaatteessa tuo ehkä oli turha harjoitus, tiedän kyllä ettei Mörriä haittaa mikään siellä kyljillä, takaliston päällä tai jaloissa. Sen verran hidas ja raihnainen ja onneton olen pääsemään edes satulaan, että Mörri on tottunut mun kinttuihin mitä kummallisimmissa kohdissa. Esimerkiksi saatan vetää maastossa ahtaassa paikassa polvia suojellakseni itseni "silakaksi" sinne selkään, eli nojaan eteenpäin ja nostan jalat taakse, siinä kohtaa mun varpaat yleensä kutittelee hännän juurta tai jotain sinne päin. Mutta haluan tehdä kaiken aivan alusta ja pienillä jutuilla ja nostaa sitten vaatimuksia, vaikkei kärryjen aisat edes koske Mörriin, ellei se nyt sitten yritä kääntyä turhan jyrkästi. Mutta siihenkin on varauduttava, joten teen tämän kaiken hissun kissun ratsastusten ja juoksutusten välissä pikkuhiljaa.

Olen vain niin kovin ylpeä pienestä hevosestani, se ottaa kaiken rauhallisesti ja luottaa siihen, etten vahingoita sitä tahallani tai teetä liian vaikeaa harjoitusta. Tyytyväisenä röhkien se kiskoo aisoja perässään tai kantaa niitä takalisto pyörien ja iloisena päristellen. Mörrillä on upea luonne, aivan paras mun ajatusmaailman pyörteisiin, valmiina kokeilemaan kaikkea uutta! No okei, sieltä välillä tulee syvä huokaus ja sen näköinen katse, että TAAS näitä Tätin juttuja, mutta SILTI tekee mitä mä pyydän... <3

Kärryt

Olen jo jonkin aikaa selaillut kaikkia mahdollisia hevoskärryjen myyntipalstoja koppakärryjen toivossa. Siinä onkin muuten sitten hommaa, koppiksia kun tuntuu olevan lämppäreille, suokeille ja shettiksille, mutta välikoko issikka on vähissä. Russ-ponin koppikset kävisi, mutta niitä on harvassa. Sitten kun jotkut kivat löytyi, ne oli joko liian kalliit tai sitten sijaitsivat toisella puolen Suomea.

Ihan sattumalta laiskana lauantaina katselin taas ilmoituksia ja valjakkoajopuolelta löytyi ilmoitus. Hyökkäsin heti kimppuun, kuvan kärrit eivät olleet koppakärryt, vaan oikeat valjakkokärryt. Heti ensimmäinen kysymys myyjälle oli että meniskö nää kärrit issikalle. Olivat kuulema olleet senttiä matalammalla rotevalla russilla, joten sanoin oitis haluavani ne.

Sunnuntaina lähdin pakulla hakemaan Mörrille hienot kärryt ja melkoisen seikkailun jälkeen jopa löysin perille! Vastassa oli hienot kärryt ja olin aivan myyty, nämä olivat paljon paremmat mihin olin varautunut! Hieno leveä ja paksu puupenkki selkänojalla, mustaksi maalatut tukevat metalliosat, paksut ilmarenkaat keltaisine puolineen ja mulla leveä hymy. Kauniit!

Myyjä kertoi että ne on tasapainotettu russia varten, eli tuskin se sentin ero vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Olin aivan tohkeissani, aisojakin sai pidennettyä Mörriä varten ja nyt meillä oli siis ihan kisakäytössä olleet valjakkokärryt. Näitä en edes uskaltanut toivoa saavani, tai jos saisin, ne olisivat maksaneet maltaita, mansikoita ja hunajaa...

Kärryihin kuuluu jopa pienet sievät tuikkulamput, mitkä on NIIN suloiset! Kaupan päälle sain vielä ajopiiskan, harjoittelua varten isoja kartioita ja juuri vaihdettujen pyöränlaakerien tilalle vielä toisetkin laakerit. Nämä on sitten aivan valmiit ajoon, kunhan aisat vain laittaa kiinni.

Kyllä mulla oli hymy herkässä kun ajelin tallille, mulla kävi aivan mahdottoman hyvä onni. Tallilla Tuulikkikin kehui rattaita ja ihmetteli että maltanko mä ollenkaan lähteä kärryjen luota kotiin. Pitäisi vissin kuskata makkariin ne kärrit, voisin ihailla niitä unissanikin! Pienet lyhdyt otin mukaani, pesin ne kotona odottamaan pääsyä kärryn kyytiin! :D

Hieman hassu kuvakulma kun kärryt ovat selälteen ja ilman aisoja...

Näihin pikkuisiin lyhtyihin saa tuikun iloisesti tuikkimaan! <3

Pulkka perään!

Sain Annikan mukaan mielestäni täysin hulluun puuhaan, eli juurikin pulkan laittamiseen Mörrin perään. Taitaa tuo ystävättäreni olla moinen hurjapää, mua hirvitti jo pelkkä pulkkaan istumisen kuvittelu! Ajatus siitä, että joku toinen istuu pulkassa vedettävänä ei haitannut mun mielenrauhaani pätkääkään, joten ei muuta kuin kaveri ensin vaikka heikoille jäille! :)

Hain Mörrin tarhasta ja harjasin herran putsattuani kaviot. Laitoin silan vatsavöineen kiinni ja hain sitten juuri putsatun ja rasvatun leveän rintaremmin. Siinä oli hieman säätämistä, mutta sain sen viimein mielestäni sopivalle korkeudelle. Annikan tullessa paikalle mietin vetoliinojen pituutta ja Tuulikki tuli auttamaan asiassa. Päädyimme pitkiin liinoihin, että Mörrillä olisi tarpeeksi tilaa vetää.

Suuntasin laitumelle hevoseni kanssa ja kysyin että haluaako Annika ensin kokeilla Mörrin perässä kävelyä. Ihailin ystäväni rohkeutta, kun hän sanoi että ei, mennään suoraan vaan pulkalla... Huh!

Parkkeerasin pollen laittamalla riimunnarun sen kaulalle ja käskyllä "Paikka!" ja vein vetoliinan kerrallaan taakse Annikalle, joka asetteli pulkkaa sopivaan kohtaan. Päästyään pulkkaan opastin miten vetoliinoja kannattaa pitää käsissä. Sitten aloitimme.

Lähdin hitaasti liikkeelle ja Mörri lähti vetämään pulkkaa perässään. Se taisi olla niin keskittynyt Tätin namitaskuun, ettei edes tajunnut pulkan tulevan perässään. Poika tajusi asian vasta mutkasda kun silmä sattui osumaan takana liukuvaan pulkkaan. Pienen pelästys-steppailun jälkeen Mörri rauhottui ja kun se näytti olevan ookoo asian kanssa, palkitsin sen namilla.

Annikan höpöttäessä takana jatkoin talutusta ja kehuin itsekin Mörriä. Niin hieno poika kun ihan noin vain lähtee vetää pulkkaa perässään ja vain tuon verran säpsähti! Luottamus on molemminpuoleinen, veikkaisin :)

Kierrosta jatkettiin ja kun tulimme viimeiseen kulmaukseen ennen ylämäkeä, varoitin Annikaa, että tässä kohdassa Mörri saattaa mennä pukkilaukalla... Annika sanoi että suoristetaan pulkka ja kokeillaan sitten ravia.

Näin teimme, ja Mörri lähti innolla loivaan ylämäkeen pulkkaa kiskoen. Annikalla oli hauskaa ja minä kehuin vetoheppaa, hienostihan tämä meni! Mäen päälle päästyämme katsoin Annikaa, jolla silmät loisti kirkkaina: "Tää on ihan mielettömän hauskaa!"

Otimme toisen kierroksen ja Mörri keskittyi enemmän työntekoon kuin namitaskuun. Ei mua enää niin hirvittänyt, kun olin nähnyt jonkun toisen menevän ensin vaaravyöhykkeelle...

Sitten Annika kömpi ylös pulkasta ja tuli mun vuoro istua pulkassa. Jänskätti, pystynkä pitämään itseni pulkassa pystyssä, mihin mä laitan nää metriset kintut, miten mun polvi, jne. Kysyin ensin Annikalta, että miten tänne pääsee kyytiin. Päästyäni istumaan ja saatuani kintut jotakuinkin kyytiin otin vetoliinat toukasti käsiini. Olin varmaan aivan totinen, keskityin niin täysillä kun en tiennyt miltä se tuntuu. Oikeasti, minä ja pulkka ei todellakaan olla bestikset!

Lähdimme hissukseen liikkeelle ja olo oli helpompi kuin olin odottanut. Pulkka meni helposti vähäisessä lumessa, eikä Mörriä tuntunut haittaavan alta pilkottavat heinät.

Juttelin koko ajan Mörrille, mutta vilkaisin sivulle tarhaan päin. Kelly-poni ravasi tohkeissaan aidan viertä joten kehuin neitokaista saaden tulipunaisen harjan viskelyä palkinnoksi. Se olisi niin halunnut tulla mukaan!

Sitten piti keskittyä menoon, Annika pysäytti Mörrin kulmaukseen antaakseen mun hengähtää. Namipalkinnon jälkeen jatkoimme matkaa ja mä hain välillä tasapainoa takaisin.

Pukkilaukkanurkassa olin jo valmis kokeilemaan sitä juoksua ja oikaisin pulkan Mörrin perään. Sitten syvä hengitys ja kun Annika lähti liikkeelle, hihkaisin Mörrille "Ravia!" Sehän lähti, olin varautunut ottamaan vastaan liinoilla, nojasin reilusti taakse ja yritin tulla pehmeästi perään. Sitten olinkin jo vauhdissa, hui!

Melkein saman tien Mörri innostui pukittamaan, joten vauhti hidastui, mutta kun oli rauhoituttu, pyysin uudestaan ravia ja sitten menimmekin ylämäkeen vallan mainiota vauhtia! Mörri juoksee ja mä olen pulkassa pitäen tiukasti liinoista kiinni! Hui-jui! Ihan hui!

Ylhäällä pidimme pienen tauon ja päätimme kiertää vielä yhden kierroksen. Mulla oli jo mellein jopa ehkä rennohko olo, tää ei kuitenkaan mun elementtini ole. Kehuin koko ajan Mörriä ja se kuunteli tarkkaan mun ääntä.

Kierros mentiin käynnissä ja lopussa ollut mäki oli tosi raskas mennä hitaasti. Pysähdyimme portille, missä ensimmäinen kysymys oli että kuinka täältä pääsee pois. Annika sanoi että kierähdä sinne sivulle ja sieltä sitten ylös. Okei, joo. Kampesin itseni ylös kuin 2-v mukula, peffa pystyyn kun en tuon polven kanssa muuten pysty.

Annika kertoi että Kari oli ruusupuskassa kuvaamassa ja mua nauratti. Toivottavasti tuli hyviä kuvia! Annika olikin jo saanut parit kuvat ja silloin komensimme molemmat yhtäaikaa Mörriä sanalla "Paikka!" Käytännöllistä kun heppa tottelee äänikäskyjä :)

Keräsin vetoliinat kiepeille ja lähdimme viemään Mörriä tallille. Varusteiden poiston jälkeen kävin hakemassa Mörrille ruokaa ja laitoin hienosti hommat hoitaneelle heposelleni kourallisen auringonkukan siemeniä, nam! Tosin kesti hetken ennen kuin Mörri annoksensa sai, koska se kuoputti kaviolla ja kiskoi riimuaan. Juu ei. Peruutin niin kauan kuin kavio kuopsutti ja lähdin heti kohti kun kavio laskeutui maahan. Äkkiä kärsimätön herra muisti miten pitää käyttäytyä :)

TUulikki oli ollut myös katsomassa meidän touhua ruusupuskien takana ja kehui suoritusta. Mörri toimi tosi hyvin ja näin pienellä harjoituksella. Toivoin vain että kuvat onnaa, saadaan todistusaineistoa!

Laitoin Mörrille loimen, vaikkei se hikinen ollutkaan, ehkä hieman lämpöinen. Päästin Mörrin tarhaan ja kerroin Annikalle, että kuten huomaat, Mörri menee tuijottamaan laitumelle ja se miettii että mitä siellä oikein tapahtui. Se vaatii aikaa sulatella asioita. Annikaa nauratti, hän ei ole koskaan nähnyt hevosen analysoivan tapahtunutta, mutta on aivan samanlainen kuin emäntänsä, sekin kun analysoi aina tilanteet jälkikäteen... Huvitti, niinhän mä kyllä teen :D

Tämä oli mulle erittäin tärkeä kokemus, luotan entistä enemmän hevoseeni ja ennen kaikkea itseeni. Tuo pulkkaan meneminen oli mulle iso juttu jo muutenkin, saatikka sitten että pitäisi pitää itsensä hevon perässä roikkumalla vetoliinoissa. Kiitos Annika ja Tuulikki kannustuksesta ja kiitos puska-paparazzi Karille kuvista! :D

Vetoharjoittelua

Olin saanut hauskoja neuvoja entisiltä työkavereilta Mörrin ja vetoharjoittelun suhteen. Kävin ostamassa harjoitusaisat ja niistähän riitti naurua ja ehdotuksia. "Pistä sukset jalkaan ja aisoista kii ja menoksi!" ja "Tuulikki vaan potkukelkkaan istumaan, aisoista kiinni ja menoksi!" ja muita vastaavia juttuja. Pulkka kuului myös ehdotuksiin, mutta mulla ja pulkalla ei ole niin hyvät välit...

Kokeilin tallilla Mörrille harjoitusaisojen sijaan 30cm pitkiä palikoita, ihan vain testatakseni niiden sitomista. Mulla oli mielessä Tuulikilta saamani ohje, jota olin aiemmin harjoitellut tekemällä mielikuvaharjoituksia kotona. Mielestäni kiinnitykset meni ihan hyvin ja Tuulikki näytti miten hihnat "lukitaan" pujottamalla hihna edellisen kierroksen alle. Mörri seisoi kärsivällisesti paikallaan ja antoi mun häärätä, pitkäpinnainen polle!  :)

Tänään oli sitten vuorossa vetoharjoitukset. Tuulikki innosti mua kokeilemaan sitä pulkkaa Mörrin perään, hän voisi taluttaa Mörriä ja mä voisin tulla pulkassa vetoliinoista kiinni pitäen. Mulla tosiaan on pieni epävarmuus tuon pulkan kanssa, en ole mikään vauhtihirmu enkä suksilla uskaltaisi senkään vertaa. Pelkkä ajatuskin alkoi jo hirvittää, mutta päätin kokeilla, Tuulikkihan olisi taluttamassa.

Laitoin Mörrille vetovaljaat päälle harjattuani herran ja putsattuani ensin kaviot. Mörri oli hieman epäluuloisen näköinen, se on loistava tunteiden tulkki! Tuulikilta sain vetoliinat, jotka laitoin rintaremmiin kiinni pikalukolla. En nyt ole ihan varma miten homma oikeasti menee, mutta sen saa muutettuakin jos ei toimi.

Sitten lähdin kävelemään Mörrin kanssa laidunta kohti liinat kiepeillä silan ohjaslenkeissä ja pulkkaa vetäen toisessa kädessä. Mörri ravisteli turkkinsa ojennukseen ja kummatkin liinakiepit tipahtivat alas. No just, laitoin riimunnarun Mörrin kaulalle ja korjasin kiepit takaisin. Sillä välin utelias hepan nenä tutki pulkkaa ja ihmetteli kun tässä uudessa ruokalaarissa ei ollut mitään natusteltavaa...

Ajattelin ensin totuttaa Mörrin pulkan ääneen ja Tuulikin taluttaessa Mörriä, kävelin Mörrin takana pulkkaa vetäen ja Mörrille samalla jutellen. Hetken katseltuaan kummaltakin puolelta asiaa, poitsu jatkoi ilosena matkaa. Ainakaan ääni ei siis haittaa.

Puolivälissä laitumen kierrosta otin vetoliinat käsiini, jätin pulkan siihen ja lähdimme sitten uudestaan liikkeelle. Mörri lähti kiskomaan kuin vanha tekijä ja päristeli mennessään. Minä otin takanojaa, otin reisillä vastaan ja kävelin vetoliinat tiukalla Mörriä kehuen. Poika alkoi innostua, tää oli ihan kivaa hommaa

Kulkiessa kiinnitin huomiota siihen, että veto molemmissa liinoissa olisi mahdollisimman tasainen. Se mikä pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, oli se, että Mörrin liikkuessa liinat seurasivat etujalkojen liikettä. Tunsin hihnojen kautta hevoseni voiman, joka tuntui aivan hurjalta.

Käännyimme kohti porttia ja Mörri riemastui, tässä ollaan juostu laukalla! Herra otti pari pukkilaukka-askelta, jolloin sanoin matalalla äänellä: "Soooo, Mörriii, soooo..." Heppa rauhottui ja jatkoi kiskomista Tuulikin talutuksessa ja mun roikkuessa perässä. Loivassa ylämäessä Mörri meinasi hidastaa, ei tarvinnut kuin kerran naksauttaa, niin jo poika taas lähti innolla vetämään Tätiä ylös.

Niin tohkeissaan Mörri oli vetämisestä, ettei edes yrittänyt portille ja lähdimme kiertämään toista lenkkiä. Mörri kuunteli tarkkaan kehuja, Tuulikkikin oikein kommentoi asiaa! Puolivälissä Tuulikki otti pulkan toiseen käteen, olin nimittäin sanonut Mörrin olevan sen verran piukeena uudesta asiasta, ettei mulla ole asiaa pulkkaan. "Mene vaan!" sanoin ja Mörri lähti taas innolla liikkeelle.

Tiukan keskittyneenä sekä minä että Mörri kävelimme portille ja sieltä tallille edelleen veto päällä. Sanoin Mörrille "Jaaa seeeis..." ja kun herra pysähtyi, laskin paineen pois. Olin aivan älyttömän tyytyväinen suoritukseemme ja annoin Mörrille herkkuja ruuaksi. Sekin tuntui tyytyväiseltä, oli ollut kiva ja lyhyt, mutta lihaksia vaativa tehtävä laitumella. Tarhaan päästyään Mörri katseli laitumelle, se taisi taas jäädä tuumailemaan että mitä kivaa olimme tehneet!

Vasta kotimatkalla iski jonkin sortin... en tiedä, joka tapauksessa olin melkein järkyttynyt. Yhtäkkiä tajusin kuinka älyttömän vahva se pieni hevonen on. Siis joo, olen aina ymmärtänyt kyllä, että jos polle lähtee käsistä, niin ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia fyysisesti sitä estää. Hevoset vetää tukkeja metsästä, juu, vahvoja on, mutta kun yrittää itse olla painona vetoliinoissa... Hevonen voisi riepotella mua ihan miten sattuu, mutta se ei tee sitä. Mä kuitenkin sähellän ja rävellän ja olen sen mielestä ärsyttävä kun rasvaan ja puunaan ja harjaan ja ties mitä. Silti se antaa mun tehdä kaiken. Se on niin massiivisen vahva! Jos se ei jostain tykkää, niin se ilmoittaa asiasta, mutta jos mä sille kuitenkin sanon että tämä pitää tehdä että haava paranee tms, niin se antaa laittaa. Aivan huoletta putsaan kaviot, harjaan massun alta ja saan tehdä sen kaikenlaista. Ratsiessa se saattaa suuttua kun ei pääse sille polulle minne halusi ja sitten keskustelemme etujalkaa polkien, mihin mennään. Mutta se ei lähde käsistä, vaikka voisi. Sählään selkäännousuissa ja saan hevoseni tympääntyneenä huokailemaan, mutta silti se ei lähde tilanteesta pois, vaikka voisi. Me kokeillaan kaikkea uutta, josta kummallakaan ei ole oikeasti hajuakaan miten se tehdään, mutta Mörri on mukana kokeilussa ja tarjoaa mulle rohkeasti erilaisia ratkaisuja eri avuille, eikä jätä asiaa sikseen, vaikka voisi. Mulla oli aivan jumalaton kunnioitus mun hevosta kohtaan, kuinka kärsivällinen ja lempeä se on mun kanssa! Kuinka se osaa sanoa mulle mitä se haluaa ja jos en heti ymmärrä, se osaa "huutaa" mulle, näyttää vahvemmin mitä hän tarkoittaa. Aivan tärisin auton ratissa, kun asia meni viimein mun tajuntaan. Että mä olen välillä hidas... En osaa edes selittää sitä, mikä muhun loppujen lopuksi teki niin suuren vaikutuksen, muuta kuin että se oli erittäin väkevä kokemus. Itse harjoitushan meni aivan nappiin ja olimme kaikki tyytyväisiä, mutta kun tajusin itseni olevan kuin kärpäsenpas*an siellä liinoissa roikkumassa... Olen aina kohdellut Mörriä kuin muitakin kavereitani, tasavertaisena, kiinnittämättä asiaan sen kummemmin huomiota. Mutta eihän me sitä todellakaan fyysisesti olla. Toivon hartaasti, että hevoseni haluaa pitää mut jatkossakin tasavertaisena kaverina, hieman hitaampana ja hauraampana tosin fyysisesti, mutta henkisellä puolella siis :)

Ajoharjoittelua

Ostin Mörrille silat edullisesti, että päästäisiin oikeilla vermeillä harjoittelemaan. Kun sain silat postitse, en meinannut nahoissani pysyä, pakko päästä kokeilemaan! :)

Ennen tallille menoa suuntasin Horzeen, tarvitsinhan tietenkin pehmukkeet silalle, mieluiten sävy sävyyn suitsien kanssa... Lievää varusteurheilua, heh. Löytyihän ne, sähkönsiniset pehmukset silaan, vatsavyöhän, niskaremmuin ja vielä johonkin josta ei ole hajuakaan.

Tallilla purkasin tavaroita ja kävin tohkeissani hakemassa heposeni. Harjauksen ja kavioiden tarkistuksen jälkeen kiinnitin pehmeä suojan silaan ja lykkäsin sen Mörrille selkään. Sitten oli vuorossa vatsavyö, mikä myös sai pehmukkeen. Sen kiinnitystä tuli katsottua hieman tarkemmin, ei ihan ollut kuin satulavyö. Sitäpaitsi siinä oli jotkut samanlaiset nahkanauhasykeröt kuin silassakin, eikä hajuakaan mitä varten ne mahtaa olla. Sentään osasin laittaa silan hihnan vatsavyöhön kiinni, vaikkei sekään ihan selkeä homma ollut. Rintaremmi meni hyvin pikalukoilla ja sain sen mielestäni hyvälle korkeudelle.

Mörri ei ollut moksiskaan uusista varusteista, se on tottunut vähän kaikkeen kanssani. Ja johan me ollaan ohjasajettu Tuulikin juoksutusvyöllä, joten ei se aivan uutta ollut.

Lähdin Mörriä talutellen tielle, oli tarkoituksena mennä ihan vain pikkulenkki. Käännyimme tallitieltä vasemmalle, Mörri lempparisuuntaan. Mörri päristeli tohkeissaan ja pyysi mua juoksemaan kanssaan. Mua nauratti, vai oli pojalla virtaa! No sitten juoksimme vierekkäin, kunnes tulimme seuraavaan risteykseen.

Kävelimme vielä hetken toiselle tielle ja viritin sitten pitkät ohjat Mörrin riimuun ja silojen renkaiden läpi taakse. Mörri seisoi kärsivällisesti ja siirryin hevoseni taakse seisomaan. Ai jukra, raippa jäi tallille! Noh, katsotaan miten pärjätään ilman.

Mörri seisoi paikallaan ja aloin naksuttelemaan ja ohjista myötäsin samaan aikaan. Mörri jatkoi seisomista. Lisää naksuttelua ja maiskutusta ohjien ravistelun lisäksi. "Shuh, shuh!" hihkuin ja Mörri käänsi päätänsä nähdäkseen minut paremmin. Sitten kun yritin ottaa ohjaa ja kun Mörrin pää kääntyi oikeaan suuntaan, kehuin poikaa ja se kääntyi väkkäränä mua kohti. No höh. Olin siis päätynyt seisomaan hevoseni eteen lievästi hämmentyneenä.

Käänsin pollen menosuuntaan ja talutin pari askelta eteenpäin. Samalla naksuttelin ja jättäydyin pikkuhiljaa taaemmas. Jossain kohdassa Mörri kuitenkin kääntyi uudestaan ja komensin sen uudestaan menosuuntaan. Sitten lähtikin meno sujumaan ja kehuin kovasti hienoa hevostani.

Pääsimme hyvin pitkän matkaa, joten tasaisella pyysin "Ravia!" Mörrihän lähti, se meni tosi kovaa ravia ja mä siirsin ohjat toiseen käteen päästäkseni paremmin juoksemaan. Pysähdyimme nätisti ja namin ja käyntipätkän jälkeen otimme toisen ravin. Kyllä vanhaherra osaa ravata!

Suuntasin pellon kautta takisin tallille ja olisi ilmeisesti jo siinä pitänyt tajuta ottaa heppa talutukseen. Se nimittäin painoi kädelle jo aika rankasti ja jouduin ottamaan jaloilla vastaan. Viitisen minuuttia kävimme henkien taistelua menemmekö metsän läpi tallille, vaiko pellon viertä. Sain tahtoni läpi ja jatkoimme pellon reunaa. Sieltä kuitenkin piti mennä risukon yli, muutama metri polkua ja ojan yli ennen omalle pikkupellolle pääsemistä.

Sain pysäytettyä Mörrin ennen risukkoa, vaikka tiukkaa teki, se nimittäin alkoi olla aika virittäytynyt. Vielä ennen ojaakin sain stopin, mutta sitten Mörri hyppäsi ojan yli... Siitä alkoi sen päiväinen show! Herra hyppi ja pomppi, päristeli ja ponkaisi ilmaan, sätki ja potki korvat AIVAN tötteröllä! Sillä oli niin hauskaa, että se unohti ohjissa roikkuvan Tätin ja vahingossa kiskaisi ohjat mun käsistä.

Mörri jatkoi iloista menoa, pysähtyi hetkeksi katsomaan miten Täti reagoi. Okei, hieman hirvitti kun ohjat roikkuivat perässä, mutta hevosen ilo ja riemu liikkua oli vastustamatonta. Kysyin Mörriltä että meinaakko laukkaa tallille asti, mikä oli minulta virhe. Mörri höristi korviaan sanalle "laukkaa", kasasi itsensä, veti pään alas samalla kun etukaviot nousivat maasta, takajalat ponnisti ja sitten se iloisen vinkaisun kera lähti.

Meikä jäi seisomaan hetkeksi itseään soimaten ja toivoin ettei kuuluisi kiljaisua tai rysähdystä. No tallin pellolla oltiin ja ylämäki tallille ei kovin pitkä ole, mutta parissa kymmenessä metrissä kerkiää sattumaan paljon.

Kävelin tielle ja katsoin tallille, näin Mörrin korvat tallipihalta. Kipusin mäkeä ja sitten alkoi jo hymyilyttää, Mörri seisoi ohjat siistinä nippuna vieressään ja juuri siinä paikalla, missä otan varusteet yleensä pois.

En voinut olla riekkumisesta vihainen, koska se riemu, mikä hevoseni silmistä paistoi, päristelyt ja suoraan ilmaan hypyt kertoivat pollen hyvästä kunnosta ja elämisen ihanuudesta. Kavioita sinkoili ylös, sivuille ja taakse, ei varmasti ole lihaskipuja kun issikka hyppää koottuna noin korkealle ja sitten niska kauniilla kaarella tepastelee melkein piaffissa kuin paraskin orhi.

Mutta seuraavalla kerralla laitetaan kyllä kuolaimet suuhun, näitä ei pitäisi tapahtua vaikka nyt menikin onneksi kaikki hyvin. Pitäisi myös luottaa vaistoihin, jotka kyllä sanoi että ota se polle talutukseen. Mulla olisi ollut pidempi lieka ja olisin saanut Mörrin pään käännettyä, mikä ei onnannut kun ohjat olivat silassa kiinni.

Uuden vuoden lupaus: Lupaan kuunnella hevostani tarkemmin, jos se alkaa heti ekaksi juoksuttamaan mua, niin ehkä päivä ei ole paras ohjasajolle. Ja lupaan kuunnella vaistojani, ne on hämmästyttävän usein oikeassa. :)