Hain Mörrin tarhasta ja harjasin herran putsattuani kaviot. Laitoin silan vatsavöineen kiinni ja hain sitten juuri putsatun ja rasvatun leveän rintaremmin. Siinä oli hieman säätämistä, mutta sain sen viimein mielestäni sopivalle korkeudelle. Annikan tullessa paikalle mietin vetoliinojen pituutta ja Tuulikki tuli auttamaan asiassa. Päädyimme pitkiin liinoihin, että Mörrillä olisi tarpeeksi tilaa vetää.
Suuntasin laitumelle hevoseni kanssa ja kysyin että haluaako Annika ensin kokeilla Mörrin perässä kävelyä. Ihailin ystäväni rohkeutta, kun hän sanoi että ei, mennään suoraan vaan pulkalla... Huh!
Parkkeerasin pollen laittamalla riimunnarun sen kaulalle ja käskyllä "Paikka!" ja vein vetoliinan kerrallaan taakse Annikalle, joka asetteli pulkkaa sopivaan kohtaan. Päästyään pulkkaan opastin miten vetoliinoja kannattaa pitää käsissä. Sitten aloitimme.
Lähdin hitaasti liikkeelle ja Mörri lähti vetämään pulkkaa perässään. Se taisi olla niin keskittynyt Tätin namitaskuun, ettei edes tajunnut pulkan tulevan perässään. Poika tajusi asian vasta mutkasda kun silmä sattui osumaan takana liukuvaan pulkkaan. Pienen pelästys-steppailun jälkeen Mörri rauhottui ja kun se näytti olevan ookoo asian kanssa, palkitsin sen namilla.
Annikan höpöttäessä takana jatkoin talutusta ja kehuin itsekin Mörriä. Niin hieno poika kun ihan noin vain lähtee vetää pulkkaa perässään ja vain tuon verran säpsähti! Luottamus on molemminpuoleinen, veikkaisin :)
Kierrosta jatkettiin ja kun tulimme viimeiseen kulmaukseen ennen ylämäkeä, varoitin Annikaa, että tässä kohdassa Mörri saattaa mennä pukkilaukalla... Annika sanoi että suoristetaan pulkka ja kokeillaan sitten ravia.
Näin teimme, ja Mörri lähti innolla loivaan ylämäkeen pulkkaa kiskoen. Annikalla oli hauskaa ja minä kehuin vetoheppaa, hienostihan tämä meni! Mäen päälle päästyämme katsoin Annikaa, jolla silmät loisti kirkkaina: "Tää on ihan mielettömän hauskaa!"
Otimme toisen kierroksen ja Mörri keskittyi enemmän työntekoon kuin namitaskuun. Ei mua enää niin hirvittänyt, kun olin nähnyt jonkun toisen menevän ensin vaaravyöhykkeelle...
Sitten Annika kömpi ylös pulkasta ja tuli mun vuoro istua pulkassa. Jänskätti, pystynkä pitämään itseni pulkassa pystyssä, mihin mä laitan nää metriset kintut, miten mun polvi, jne. Kysyin ensin Annikalta, että miten tänne pääsee kyytiin. Päästyäni istumaan ja saatuani kintut jotakuinkin kyytiin otin vetoliinat toukasti käsiini. Olin varmaan aivan totinen, keskityin niin täysillä kun en tiennyt miltä se tuntuu. Oikeasti, minä ja pulkka ei todellakaan olla bestikset!
Lähdimme hissukseen liikkeelle ja olo oli helpompi kuin olin odottanut. Pulkka meni helposti vähäisessä lumessa, eikä Mörriä tuntunut haittaavan alta pilkottavat heinät.
Juttelin koko ajan Mörrille, mutta vilkaisin sivulle tarhaan päin. Kelly-poni ravasi tohkeissaan aidan viertä joten kehuin neitokaista saaden tulipunaisen harjan viskelyä palkinnoksi. Se olisi niin halunnut tulla mukaan!
Sitten piti keskittyä menoon, Annika pysäytti Mörrin kulmaukseen antaakseen mun hengähtää. Namipalkinnon jälkeen jatkoimme matkaa ja mä hain välillä tasapainoa takaisin.
Pukkilaukkanurkassa olin jo valmis kokeilemaan sitä juoksua ja oikaisin pulkan Mörrin perään. Sitten syvä hengitys ja kun Annika lähti liikkeelle, hihkaisin Mörrille "Ravia!" Sehän lähti, olin varautunut ottamaan vastaan liinoilla, nojasin reilusti taakse ja yritin tulla pehmeästi perään. Sitten olinkin jo vauhdissa, hui!
Melkein saman tien Mörri innostui pukittamaan, joten vauhti hidastui, mutta kun oli rauhoituttu, pyysin uudestaan ravia ja sitten menimmekin ylämäkeen vallan mainiota vauhtia! Mörri juoksee ja mä olen pulkassa pitäen tiukasti liinoista kiinni! Hui-jui! Ihan hui!
Ylhäällä pidimme pienen tauon ja päätimme kiertää vielä yhden kierroksen. Mulla oli jo mellein jopa ehkä rennohko olo, tää ei kuitenkaan mun elementtini ole. Kehuin koko ajan Mörriä ja se kuunteli tarkkaan mun ääntä.
Kierros mentiin käynnissä ja lopussa ollut mäki oli tosi raskas mennä hitaasti. Pysähdyimme portille, missä ensimmäinen kysymys oli että kuinka täältä pääsee pois. Annika sanoi että kierähdä sinne sivulle ja sieltä sitten ylös. Okei, joo. Kampesin itseni ylös kuin 2-v mukula, peffa pystyyn kun en tuon polven kanssa muuten pysty.
Annika kertoi että Kari oli ruusupuskassa kuvaamassa ja mua nauratti. Toivottavasti tuli hyviä kuvia! Annika olikin jo saanut parit kuvat ja silloin komensimme molemmat yhtäaikaa Mörriä sanalla "Paikka!" Käytännöllistä kun heppa tottelee äänikäskyjä :)
Keräsin vetoliinat kiepeille ja lähdimme viemään Mörriä tallille. Varusteiden poiston jälkeen kävin hakemassa Mörrille ruokaa ja laitoin hienosti hommat hoitaneelle heposelleni kourallisen auringonkukan siemeniä, nam! Tosin kesti hetken ennen kuin Mörri annoksensa sai, koska se kuoputti kaviolla ja kiskoi riimuaan. Juu ei. Peruutin niin kauan kuin kavio kuopsutti ja lähdin heti kohti kun kavio laskeutui maahan. Äkkiä kärsimätön herra muisti miten pitää käyttäytyä :)
TUulikki oli ollut myös katsomassa meidän touhua ruusupuskien takana ja kehui suoritusta. Mörri toimi tosi hyvin ja näin pienellä harjoituksella. Toivoin vain että kuvat onnaa, saadaan todistusaineistoa!
Laitoin Mörrille loimen, vaikkei se hikinen ollutkaan, ehkä hieman lämpöinen. Päästin Mörrin tarhaan ja kerroin Annikalle, että kuten huomaat, Mörri menee tuijottamaan laitumelle ja se miettii että mitä siellä oikein tapahtui. Se vaatii aikaa sulatella asioita. Annikaa nauratti, hän ei ole koskaan nähnyt hevosen analysoivan tapahtunutta, mutta on aivan samanlainen kuin emäntänsä, sekin kun analysoi aina tilanteet jälkikäteen... Huvitti, niinhän mä kyllä teen :D
Tämä oli mulle erittäin tärkeä kokemus, luotan entistä enemmän hevoseeni ja ennen kaikkea itseeni. Tuo pulkkaan meneminen oli mulle iso juttu jo muutenkin, saatikka sitten että pitäisi pitää itsensä hevon perässä roikkumalla vetoliinoissa. Kiitos Annika ja Tuulikki kannustuksesta ja kiitos puska-paparazzi Karille kuvista! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti