Mörri nuuski puukeppejä ja kun se tutki aisoja, annoin hälle namin. Pari kertaa tutustuimme aisoihin ja palkitsin namilla. Sitten tein niin, että laskin toiset päät kepeistä maahan ja peruutin samalla poispäin keppien raahautuessa asvalttia pitkin. Mörrin pää nousi hieman, mutta korvat olivat uteliaana hörössä ja turpa alkoi seurata keppejä. Namia tuli! Toistin harjoitusta, kunnes pää ei enää noussut äänestä ja palkitsin hyvistä reaktioista. Välillä kopisuttelin aisoja toisiinsa ja kun sekään ei aiheuttanut mitään sen kummempaa, siirryin seuraavaan vaiheeseen.
Siirsin kepakot toiseen käteen ja Mörrin otin talutukseen. Lähdimme kävelemään laitumelle päin ja kun pääsimme nurmikolle, laskin aisojen päät raahautumaan osittain lumiseen maahan. Mörri vilkaisi äänen suuntaan, ymmärsi mistä se tuli ja jatkoi tyynesti matkaa.
Laitumella kävelimme ensin ison ympyrän niin, että raahasin keppejä perässäni ja kaartaessa Mörri näki koko ajan mistä ääni tulee. Sitten tipautin ensin yhden kepin ja sitten toisen sen viereen. Kävelimme muodostuneen kujan läpi muutaman kerran ja peruutimme kanssa. Mörrin seistessä kujassa, nostelin aisoja vuorotellen ilmaan ja palkitsin kun Mörri nuuskasi aisaa.
Vuorossa oli aisan kiinnitys. Pujotin aisan toisen pään silan lenkistä läpi ja avasin alaremmin nipusta. Kieputin alaremmiä hieman aisan ympärille, mutta vain sen verran että aisa hätätilanteessa lähtisi vetäisemällä irti. Houkuttelin Mörrin liikkeelle ja kiersimme ison ympyrän aisan ollessa sisäkierroksessa. Mörri katseli hetken aisaa ja jatkoi matkaa, toinen korva kuunteli ääntä takana. Siitä lähtikin rahinaa nurmen, lumen ja jään vaihdellessa aisan alla. Kehuin poikaa, niin hyvä heppa!
Irroitin aisan ja teimme vastaavan lenkin toiselle puolelle. Kun sekin oli mennyt loistavasti, pysäytin pollen jo irrotetun aisan viereen ja kiinnitin senkin lenkkeihin. Nyt kun molemmat aisat olivat kiinni ja raahautuivat pitkin maata, olin todella varovainen kiinnityksen kanssa. Löysästihän ne olivat kiinni, mutta jos jotain sattuisi, niin ne saisi äkkiä pois. Ja toisekseen ne olivat sen verran ohuet, että kaviolla tai mun jalalla ne saisi kyllä polkastua poikki.
Pyysin Mörriä ottamaan askelen eteenpäin, minkä se tekikin, mutta pysähtyi sitten kummastuneena nuuskimaan toisen aisan päätä. Jaah, tätä en muuten ollut tajunnutkaan! Aisat ottivat Mörrin masuun kiinni ja kun hevonen astui askeleen, aisat tavallaan puristuivat kylkiin kun yrittivät suoristaa itsensä menosuuntaan. Houkuttelin Mörrin uudestaan liikkeelle, kehuin kovasti kun askeleita tuli enemmänkin ja teimme taas laajan kaaren.
Pysäytin Mörrin portille ja kehuin antaumuksella ja namien kera. Mörri oli tohkeissaan suorituksestaan, tää oli jotain aivan uutta ja näköjään Täti tykkäsi kun kerta palkitsee! :) Irrotin aisat ja otin niiden päät toiseen käteen ja Mörrin toiseen. Nyt tein niin, että raahasin kepakot tallille asti maata pitkin ja ääni tottakai muuttui kun pääsimme asvaltille. Tarkkailin sivusilmällä Mörriä, joka uteliaana äänen muutoksen kuultuaan jättäytyi taaemmas ja nuuskutteli rahisevia aisoja. Namia!
Tallilla annoin hieman ruokaa vadista ja kolistelin samalla keppejä toisiinsa ja raahailin niitä edes takaisin. Ruoka kiinnosti enemmän, aivan sama mitä siinä ympärillä häärätään! Olin tosi ylpeä hevosestani, uusia asioita taas mietittäväksi mun erinomaisen tyynelle hevoselleni!
Eilen ajattelin ottaa aisat uudelleen esille, tällä kertaa lähtisimme tielle käpöttelemään ja Mörri saisi kantaa niitä aisoja. Tuulikki lähti ratsain Volfalla meille vetoavuksi ja meikä varusti Mörriä siloin, rintaremmein ja aisoin. Niin, ja jalustinhihnoin. Jalustinhihnat ovat sitten muuten kätevät monessa paikkaa, vaikkei niistä venyneinä enää satulaan olisikaan.
Ensin sidoin aisat tiukemmin siloihin kiinni ja nostin sitten aisat ilmaan ja kiinnitin ne toisiinsa jalustinhihnalla Mörrin pepun päälle. Toisella hihnalla kiinnitin päät toisiinsa, etteivät ne karkaisi erilleen.
Tuo hihnasysteemi ei ollut hyvä, minkä huomasin jonkin aikaa käveltyämme. Pepun päällä ollut hihna lipsui ja liukui vähitellen notkoselkään Mörrin liikkeiden mukana ja aisat painuivat reisiä vasten estäen Mörrin liikkeen. Kesken matkan vaihdoin hihnat niin, että siirsin tuon pepun päällä olleen hihnan takaliston korkeimmasta kohdasta yli ja ettei se valahtaisi hännästäkin ohi, kiinnitin sen siloihin sillä jalustinhihnalla, millä olin kiinnittänyt aisat tuolta taaempaa toisiinsa. Tällä systeemillä pääsimme paremmin liikkeelle ja jatkoimme matkaa mun kehuessa Mörriä NIIN hienoksi pojaksi!
Jossain vaiheessa Mörri pysähtyi ihan yhtäkkiä ja käännyin katsomaan syytä moiseen. Mörri katsoi mua, siirsi sitten katseensa sivulle ja taakse, tuijotti sinne sekunnin pari, ja käänsi sitten katseensa takaisin muhun, ymmärsikö Täti? No Täti ymmärsi todella hyvin kun Mörri kerta noin selkeästi näytti että toinen aisa ja jalustinhihna olivat jääneet matkan varrelle hankeen!
Mörri seisoi kaikessa rauhassa paikallaan maiskutellen sillä välin kun kävin hakemassa tipahtaneet osat ja laitoin ne takaisin kiinni siloihin ja toisiinsa. Palkintoa palkintoa! :)
Jatkoimme matkaa ja huomasin että maasto oli sen verran raskasta (hankea taas vaihteeksi, Suomen talvi), että Mörrin liikkeet olivat normaalia isommat. Ensin pidin kiinni jalustinhihnasta Mörrin takaliston päällä, mutta sitten oli siirryttävä kokonaan taakse pitämään aisoista kiinni. Mulla oli pitkät ohjasajo-ohjat mukana, mutta annoin vain toisen ohjan olla suitsissa kiinni, ihan vain siltä varalta että jotain sattuu ja pitää päästää heppa juoksemaan ne muutamat metrit ennenkuin se rauhottuu.
Tuulikkia huvitti tilanne, hän kysyi että: "Oletko sä nyt se aisankannattaja?" Juu, todellakin, näytänpä olevani! :D Mörri meni tohkeissaan eteenpäin ja sen askel oli heti reippaampi kun "ajoin" takaata ja vakautin aisat samalla. Näin kävelimme tallille takaisin ja äärimmäisen kärsivällinen hevoseni seisoi kauniisti paikoillaan kun purkasin alahihnat irti ja nostin aisat takaa yhtäaikaa pois. Purettuani muutkin osat siloista pois, poika sai reilulla kädellä auringonkukan siemeniä rehunsa joukkoon, ja porkkanoita tietysti kanssa. Se oli todellakin ansainnut herkkunsa! :)
Periaatteessa tuo ehkä oli turha harjoitus, tiedän kyllä ettei Mörriä haittaa mikään siellä kyljillä, takaliston päällä tai jaloissa. Sen verran hidas ja raihnainen ja onneton olen pääsemään edes satulaan, että Mörri on tottunut mun kinttuihin mitä kummallisimmissa kohdissa. Esimerkiksi saatan vetää maastossa ahtaassa paikassa polvia suojellakseni itseni "silakaksi" sinne selkään, eli nojaan eteenpäin ja nostan jalat taakse, siinä kohtaa mun varpaat yleensä kutittelee hännän juurta tai jotain sinne päin. Mutta haluan tehdä kaiken aivan alusta ja pienillä jutuilla ja nostaa sitten vaatimuksia, vaikkei kärryjen aisat edes koske Mörriin, ellei se nyt sitten yritä kääntyä turhan jyrkästi. Mutta siihenkin on varauduttava, joten teen tämän kaiken hissun kissun ratsastusten ja juoksutusten välissä pikkuhiljaa.
Olen vain niin kovin ylpeä pienestä hevosestani, se ottaa kaiken rauhallisesti ja luottaa siihen, etten vahingoita sitä tahallani tai teetä liian vaikeaa harjoitusta. Tyytyväisenä röhkien se kiskoo aisoja perässään tai kantaa niitä takalisto pyörien ja iloisena päristellen. Mörrillä on upea luonne, aivan paras mun ajatusmaailman pyörteisiin, valmiina kokeilemaan kaikkea uutta! No okei, sieltä välillä tulee syvä huokaus ja sen näköinen katse, että TAAS näitä Tätin juttuja, mutta SILTI tekee mitä mä pyydän... <3
