Hevoshierontaa

On ollut jo pitkään tarkoituksena tilata Mörrimanille hieronta, mutten ole saanut aikaiseksi. Kolme vuotta sitten kun Mörri tuli mun hoiviin, sillä ei ollut lihaksia mitä hieroa ja sitten myöhemmin ei ollut sopivaa aikaa kahden tai useamman heposen hieromiseksi.

Nyt kuitenkin Mörrille saatiin aika, kun Tuulikki halusi Töggurin tilaan hieman selvennystä. Töksyllä on ollut kaviokuumeoireita, mutta se on myös muuten ollut liian jäykkä eikä normi kipulääke oikein tehoa. Kysyin Tuulikilta, että auttaisiko hieronta, heppahieroja kun saattaa tuntea lihaksissa jotain sellaista, mitä eläinlääkäri ei välttis huomaa. Tuulikki tilasi sitten hierojan paikalle ja Mörrille tietenkin kanssa.

Töggur on ollut hierottavana aiemminkin ja kuulemma tykkää kovasti moisesta. Mörriä ei varmaan ole ikinä hierottu, joten mielenkiinnolla lähdin tallille nähdäkseni sen reaktiot. Poika muistuttaa emäntäänsä useammallakin tavalla ja meistä kumpikaan ei tykkää iholle tulijoista... Sosiaalisia otuksia olemme, mutta älä lääpi, kiitos! ;-)

Hieman hopulla ajelin tallille (lomalla kun on aina kiire) ja ihmettelin kun Töggur oli päästetty laitumelle. Ei kai se ole karannut, kuten Kelly-poni teki viime viikolla pariin otteeseen? Sitten tajusin, että oma pollenihan se siellä on, sateen kastuttamana ja reippaasti normaalia tummempana.

Töggur olikin jo hierottavana, ensin se oli saanut peitteen selkäänsä ja se taisi olla Bemer-hoitoa. Töggurilla oli jumeja ja sen aineenvaihdunta oli hidastunut. Seurasin mielelläni hevosta, välillä se tykkäsi selkeästi ja jossain kipeässä kohtaa se ilmoitti ettei siitä.

Hain Mörrin sisälle kuivumaan ja otin hikiviilalla siltä sadevedet pois. Poika kummasteli, miksi ihmeessä hän on sisällä. Kelly-neito huuteli pihalta ja ihmetteli että miksi pojat on sisällä ja hänen täytyy olla täällä...

Juttelimme samalla ja kyselimme kaikkea mitä tuli mieleen. Hieronnan jälkeen Töggur laitettiin karsinaan ja hain hieman kuivuneen Mörrin ulos omasta boxistaan. Mörri oli lievästi epäluuloisen näköinen, keskellä päivää karsinassa ja nyt pitää seisoa käytävällä. Kyllä on pienen hevosen elämä välillä nuivaa!

Mörri sai Bemer-peiton päällensä, mutta oli erittäin tarkkaavainen. Mitä tämä on, kuka tuo vieras on ja mitä se oikein meinaa? Kerroin hierojalle Mörrin taustat ja hän kertoi omia kokemuksiaan issikoista. Sanoin että usein issikat on aluksi pikkasen epäluuloisia, katselevat että kuka tuo on ja pitävät kohteliaasti pientä välimatkaa. Mutta sitten ne avautuvat ja ovat uteliaita ja ihania otuksia. Tietysti varsinkaan nämä entiset maastotallilla uransa tehneet heposet eivät välttämättä näytä luonnettaan vieraille, koska asiakkaat vaihtuvat jatkuvasti. Mörrilläkin kesti ennen kuin se avautui mulle ja näytti mitä sen pään sisällä liikkuu. Ja siellähän liikkuu, huhhuijakkaa! :D

Mörri venytti päänsä eteen ja työnsi kielen niin ulos kuin vain sai. Hieroja kertoi, että siellä peiton alla selkeästi tapahtui jotain, joka sai hevosen reagoimaan. Muutaman kerran Mörri valehaukotteli ja mua hymyilytti. Ja hetken kuluttua Mörri alkoi tuijottamaan mua, tarviiko hänen vielä pitkään seistä tässä?

Hieroja otti peiton pois ja alkoi kokeilla lihaksia aloittaen kaulalta. Kaulassa oli jäykkyyttä, kuten varmaan kaikilla ratsuhevosilla ja hieroja näytti mitä voin itse tehdä rentouttaakseni kaulan lihaksia. Mörri oli edelleen hyvin tarkkaavainen, seurasi mun reaktioita ja seisoi kiltisti paikoillaan. Kehuin poikaa hiljaisella äänellä ja Mörri kuunteli ja katseli mua. Kysyin että miltä se tuntuu, mitä vieras täti sille tekee, mutta Mörri ei ilmeisesti ollut vielä päättänyt onko tämä kivaa vai ei.

Kerroin hierojalle, että Mörri on tottunut kaikenlaiseen touhuamiseen ympärillään, antaa koskea kaikkialle ja sietää kärsivällisesti ihan älyttömiäkin juttuja. Ainoa reaktio saattaa olla kyllästynyt puuskahdus, kun Täti yrittää könytä poikittain satulaan tai häärää jotain katu-uskottavuutta pahasti alentavaa lettiä pojalle päähän. Kilttihän se on, mutta hyvin, HYVIN itsepäinen. Hieroja kysyi että onko hevosissa sama kuin koirissa ja muissa lemmikeissä, että eläin ja omistaja muistuttaa toisiaan. Sanoin että vähänhän tuo on kuin peiliin katsoisi, mutta mähän en ole itsepäinen ollenkaan, vain hieman vahvatahtoinen. Hieroja oikein nosti katseensa hevosesta ja hymyili mulle leveästi...

Mörrin ristiselässä oli kanssa jumia, muttei mitenkään pahasti. Hieroja kyseli minkälaisia taivutuksia me tehdään. Kerroin meidän porkkanataivutukset, pää sivulle niin pitkälle kuin se menee, pää etujalkojen väliin (mistä Mörri tykkää kun se usein röhkäsee ennen taivutusta), etujalkoja eteen, takajalkoja taakse ja takajalkaa eteen niin että Mörrin pitää ottaa takajalan kaviolta porkkana. Hyviä taivutuksia olivat, mutta enemmän saa tehdä takajalkaa eteen-liikettä. Selkää pitää saada pyöreämmäksi siirtämällä takajalkoja enemmän alle, jolloin ristiselkä ei rasitu niin paljoa.

Sitten hieroja kävi läpi jalkojen liikeradat ja kerroin että takajalat ainakin liikkuvat mihin suuntaan tahansa, kun poitsu seisoo välillä niin että joka jalka sojottaa eri suuntaan. Tai takajalat molemmat osoittaa vasemmalle ja etujalat oikealle, tai päinvastoin. Tai sitten takajalat on haara-asennossa ja kumpikin kavio osoittaa ulos. Tai yhtäkkiä se seisoo kaikki kaviot supussa. Tai toinen takakavio supussa sisään ja toinen sen kohtisuoraan edessä sirosti ulospäin.

Takajalat olivatkin liikkuvaiset, mutta etujaloissa kiertoliike ulos oli rajoittuneempi. Sisäänpäin kierto oli laaja, mutta ulos ei. En siinä vaiheessa tajunnut kysyä mitä sille voisi/pitäisi tehdä, mutta voin kysellä siitä myöhemmin.

Hieroja näytti miten voi venyttää etujalkaa eteen ja Mörri pisti ensin hanttiin, ei tykkää kun vieras tarttuu jalkaan kiinni. Mulkoilin Mörriä ja "no okei"-asenteella se antoi hierojan liikutella jalkaansa. Takajalat olivat helpommat, Mörri venytti vasemman takajalkansa tosi eteen ja alas ja kun hieroja laski sen maahan, siihen se myös jäi. Ja siinä se oli. Ja siinä sitten seisottiin odottelemassa milloin herra vaihtaa asentoa. Ei se vaihtanut, joten ääneen hihitellessäni hieroja sitten työnsi Mörriä peffasta, että sai takajalat oikeaan asentoon ja toisenkin takasen venyteltyä.

Hieroja merkkasi hieronnan päätteeksi paperille, mitä oli tehty, mistä löytyi jumeja ja mitä pitää tehdä. En kerennyt lappua siinä vaiheessa tutkimaan tarkemmin, kun piti päästää Mörri takaisin tarhaan. Sinne se menikin innolla päristellen, oitis piti päästä piehtaroimaan! Purskahdin nauruun, kun Mörri jäi selälleen hetkeksi makaamaan kintut pystyssä. Se vissiin mietti kuumeisesti että mitäs tässä pitikään tehdä! Sitten se kieriskeli aikansa siellä ja jossain vaiheessa rapsutteli Töggurin ja Kellyn kanssa.

Mörrin mielestä kokemus oli plussan puolella, veikkaisin. Olkoonkin että se katseli mua koko ajan, paitsi satunnaisesti kun vilkuili hierojaa tai kun kuuli ulkoa koirien ääniä. Poika rentoutui jopa niin paljon, että naksautti hierojalle, mikä sai mut leveään hymyyn! Kysyin muilta että kuulivatko he äänen, mutteivät huomanneet. Mörrihän ei välttämättä hörähtele, vaan se naksauttaa jossain sierainten sopukoissa äänen niin, että sieraimet värähtävät samalla. Sen olen oppinut liittämään hyväksyvään olotilaan, vaikkei sitä ääntä varmaan usein kuule sen mataluuden takia. Sanoin sitten hierojalle, että Mörri tykkää siitä.

Teimme Tuulikin kanssa niin, että ostimme kolmen kerran kortit, joista nyt käytimme ensimmäisen kerran. Haluan antaa Mörrille hyvää oloa ja hieroja kuitenkin tuntee hevosen lihakset ja jumit, jolloin pääsen pikemmin auttamaan kallisarvoista ystävääni. Ja seuraava aika varattiin kuukauden päähän ja tosi mukavaa oli kun sen sai illaksi, että minäkin kerkeisin töistä tallille hierontaa seuraamaan.

Myöhemmin kotona kerkesin tutustumaan tarkemmin hierojan antamaan paperiin. Etuosaan oli merkattu hevosen nimi ja mitä sille oli tehty. Sitten siinä oli kuva hevosesta kummaltakin puolelta, mihin hieroja oli merkinnyt yliviivaustussilla kaulan yläpuolisen lihaksen ja lannerangan lihaksen jumittuneeksi.

Toisella puolella paperia oli ohjeet hoitoa varten ja siellä luki:

• Kaulan taivutus sivulle + etujalkojen väliin
• Peruutus 10 askelta maastakäsin
• Käyntipuomit
• Vatsalihakset!
• Lämpimiin lihaksiin takajalkojen venyttely eteenpäin

Tuli aika kiva fiilis, kun tajusin että noitahan me ollaan tehty melkein kaikkia ja ihan vain mun omalla intuitiolla. Ihanaa, että olen osannut hoitaa hevostani oikein, vaikka pystymetsästä olenkin lähtenyt tälle alalle. Nyt vain taivuttelemaan lisää ja tekemään se agilityrata heposille, kuten olin jo alkukesästä haaveillut :D

Hieroja oli Mari Pakarinen, Mabona hevospalvelut, www.mabona.fi ja mielestäni hyvää palvelua ja hevosta huomioon ottavaa. Kiitos, Mari!

Sekalaista touhua

Kysyin Tuulikilta, josko se lähtisi opettamaan mulle (siis lähinnä Mörrille) uuden reitin, minkä me olimme jo kertaalleen ihmis- ja koiravoimin käyneet kävelemässä. Sen kun saa Mörrille tutuksi, niin meillä olisi yksi kiva reitti lisää :) Tuulikki oli valmiina lähtemään koirien kanssa lenkille, joten sain mukavasti oppaan mukaan.

Lähdin taluttamaan Mörriä tietä pitkin, se on matkan tylsin osuus. Mörri oli hieman nihkeänä, ei nyt juuri olisi hotsittanut lähteä! Patistin kuitenkin poikaa, nyt ollaan menossa ja mulla on omenakin eväänä hälle!

Pian Tuulikki ajoi autolla meistä ohi koirat kyydissään, parkkeerasi auton, purki lastin ja sitten pääsimmekin kaikki yhdessä metsätielle, ihmiset, hevonen ja koirat. Koirat olivat hieman ihmeissään, kun ei ne paljoa ole hevosen kanssa olleet lenkillä. Penni yritti pitää koko laumaa kasassa, mutta Taika kulki omia polkujaan. Mörri tulla lompsotteli perässä ja vähät välitti, vaikka koirulit sinkoilivat sieltä ja täältä ohi.

Juttelimme kulkiessa ja nautimme hieman viimeaikaisia viileämmästä ilmasta. Ja metsässä tuoksuu niin hyvältä! Mörrilläkin alkoi löytyä virtaa, hän tykkää mennä tätä reittiä. Pyöräilijäkin tuli vastaan, ja toinenkin, mutta muuten oli aika rauhallista. Noh, ainahan tuolla on hiljaista, täällä paljoa porukoita olekaan :)

Juttua riitti ja järvelle päästyämme alkoi kuulua ihmisten ääniä. Olivat ilmeisesti uimassa näin kauniilla säällä. Järven vesi on varmaan 20-asteista, minäkin olen tänä kesänä uittanut varpaitani siellä ja se on saavutus jo sinänsä!

Tuli mieleen että voisi jossain vaiheessa kokeilla meniskö Mörri veteen siitä kohtaa, saisiko edes etusia kasteltua. Se voisi olla mukavaa tosi kuumalla säällä, jos sellaisia vielä nyt elokuussa sattuisi tulemaan. Tai jos polle tulee Tätiinsä, niin se pysyy visusti kuivalla maalla, yök, tassut kastuu.

Jatkoimme kuitenkin matkaa ja muutama pariskunta tuli vastaan. Retkeilijöitä ei täällä useasti näe, mutta nyt niitä oli liikkeellä. Mörri alkoi olla menopäällä, täällähän on säpinää! Me kuitenkin käännyimme metsätieltä pois polulle, mikä oli uusi paikka Mörrille. Ensimmäisenähän se piti merkata, että täällä ollaan oltu, ja vasta sitten alkoi tutkimusretki.

Kävelimme polkua ja paikoin Tuulikki kyseli että mahtuuko Mörri tästä kun sillä on satula. Juu mahtuu, jostain syystä Mörri osaa varoa satulaa, vaikkei se ymmärrä mun jalkoja enää siihen satulan päälle. Olin laittanut satulan Mörrille siltä varalta, että väsyn liikaa tai haluan muuten vain mennä selkään. Hienosti poika taipui puiden ympäri, eikä kolhinut meidän halpissatulaa. Satula alkaa olla kohta kolme vuotta vanha ja hyvässä kunnossa edelleen, vaikka on nähnyt ties mitä paahtavasta auringonpaisteesta kaatosateiden ja kosteiden syksyjen kautta paukkupakkasiin. Eikä se taida olla edes oikeata nahkaa.

Metsäpolku oli melkoisen selkeä ja kerran jo siitä kulkeneena olin melkoisen varma mistä se kulkee. Olin ottanut Mörrin satulaan pussin, missä oli polun merkkausta varten keltaisia muovipussin suikaleita. Jos tulee sellainen kohta, missä polku katoaa kalliolle tms, niin pysyisin silti kartalla. Mullahan on tosi surkia suuntavaisto, kaksi puuta ja mä olen jo hukannut itseni. Silläpä oli tärkeää mennä reitti Tuulikin, ja varsinkin Mörrin kanssa, koska viimekädessä se on aina Mörri, joka mut sieltä pöpeliköstä tuo kotiin.

Yhdessä kohtaa olikin merkkauksen paikka, olisin takuuvarmasti kääntynyt metsäautotielle vasemmalle, kun pitikin mennä oikealle. Laitoimme merkin polun päättymisen kohtaan ja siihen, mihin suuntaan pitäisi mennä. Niin että jos satun tulemaan toisesta suunnasta, oikea reitti löytyy silti. Tässä kohtaa oli Mörrin omena-paikka, olimme varmaankin puolivälissä jo.

Jatkoimme ruohottunutta tietä pitkin ja koirat sinkoilivat sinne ja tänne. Viimeeksi täällä kävellessämme huomasimme, että talven jäljiltä oli korjattu pari tien yli kaatunutta kuusta pois. Oikein hyvä, toiseen suuntaan tullessa tämä kohta oli nimittäin ihanan pitkä laukkamäki! Voi, toivottavasti Töggur paranisi pian, tahtoo laukalle!

Merkkasin pieneen kuuseen toisen polun alun ja lähdimme kaartamaan takaisin kotia kohti. Mörri tunnisti tämän polun, olemme kerran olleet täällä ja tutussa maastossa poika innostui. Se yritti päästä ohi ja pistellä menemään ja mulla oli täysi työ sen kanssa. Teimme niin, että menimmä vaihteeksi Mörrin kanssa keulilla ja voi hyvänen aika sitä puskua ja tunkua! Mun piti olla jo ihan ChickenMcNuggettina siellä, levittelin käsiäni kuin siiventynkiä ja kaakottelin mennessäni.

Tuli kyllä mieleen, että mitähän ne vastarannalla olleet ihmiset tuumasivat äänistä.

Ihan hörhelönä ollut Mörri kuitenkin rauhottui jonkun ajan kuluttua ja oli varsin skarppina kun pääsimme takaisin metsätielle. Ajattelin että sillä voisi nyt olla hyvä päästellä, ja Tuulikin roikkuessa satulan toisella puolen, pääsin ratsuni selkään. Juu, ei sitä virtaa enää ollut. Patistin ja patistin ja hiki tuli ja alkoi naurattaa. Pyysin, että Tuulikki antaisi mulle jonkun oksan lähipuskasta, jos tämä poika sitten suostuisi liikkumaan.

Löytyi se ravikin sieltä, mutta edelleen oli ongelmana mun tasapaino. Voi itku, tää on oikeasti ihan surkeeta, mihin mun lihaskorsettini on kadonnut?!? Heti kun meni tasapaino liian eteen, Mörri pysähtyi, kuten hänelle on opetettu. Juu, hyvä poika, mutta mennääs taas. Ravia sain pariin otteeseen, mutta hakusessa oli koko homma ja mun jalat alkoivat jo pahasti väsyä. Ja me on tultu, mitä, 200metriä? Phuuh.

No sitten Mörri otti liinat kiinni kun edestä tuli ihmisiä ja heidän kanssaan iloinen koira. Mörri oli oitis tutustumassa kikkurakarvaiseen noutajaan, jota taasen hirvitti tuollainen kromosomi-hirviö-kultainennoutaja, jolla vieläpä oli joku ihminenkin selässä. Aivan outoa.

No ei se mitään, Tuulikki ja koirat saivatkin meidät kiinni ja menivät ohi. Annoin Mörrin sitten seistä hetken ja välimatkan kasvaa ja pättin kokeilla tölttiä. Mörri lähti töltille ja siinä sain pidettyä itseni suorassa! Tuntui hyvälle, vaikka Mörri vaihtoikin askellajia passille. Otin enemmän kiinni ja poika vaihtoi töltille ja siitä sitten huijasi Tätiä ja siirtyi tikkuraville. Huvitti, Mörri on varmaan vimoset 10 vuotta höynäyttänyt ratsastajiaan "muka"-töltillään :D Tasaista menoa se on sekin!

Tulin alas selästä ja jäin juttelemaan tuttujen naapureiden kanssa siihen asti kunnes Mörri alkoi tönimään kun kävi tylsäksi. Tuulikki ja koirat menivät autolla kotiin ja me jäimme kävelemään perään. Meillä hieman kesti tuo paluumatka, me syötiin pujoja, apilaa, heinää, mitä lie liekoja ja osmankäämejä. Ja ratsauduin uudestaan, mutta tulin uudestaan alas hetken kuluttua kun etuseen meni kivi.

Tallitielläkin vielä seisoskelimme ja menimme heinäpellolle syömään tuoretta herkkua. Hitaastihan tuo kävi, mutta nautin oleskelusta heposeni kanssa. Ei sen kanssa tarvitse tehdä mitään sen kummempia, olla vaan ja natustella ruohonkortta ja katsella taivaalla liukuvia poutapilviä. Elämää hissukseen, ei kiirettä... :)

Laukkailua kehiin!

Edellispäivästä innostuneena päätin kokeilla uudestaan Mörrin kanssa juoksentelua. Nyt mulla oli hieman kevyemmin päällä, ei sitä näillä lämpötiloilla paljoa tarvitse olla. Ja astmalääkkeetkin oli mukana siltä varalta että Mörri juoksuttaisi mua ihan hurjasti!

Mörri oli laitumella syömässä ja seurasi mua katseellaan, kun kävelin laitumen raunaa pitkin. Takaata tuli yhtäkkiä Taika-koira, se oli ollut Karin kanssa lenkillä. Taika tuli innoissaan tervehtimään, joten kun Mörri kerta jatkoi syömistään, edelleen minua tarkkaillen, päätin pinkaista Taikan kanssa juoksuun.

No siitäkös Mörri hermostui. Pysähdyimme seisomaan, kun Mörri lähti HYVIN määrätietoisesti kävelemään kohti. Se ilme oli hieman sellainen, että tää on MUN Täti, ja MUN Täti ei koirien kanssa juoksentele! Taika-rukka vetäytyi piiloon mun jalkojen taakse ja kurkki kun kiukku-Mörri tuli kohti uhkaavana.

Lähdin kävelemään takaisin päin laitumen reunaa ja Taika seurasi varuillaan pitäen minut itsensä ja Mörrin välissä. Kari huuteli Taikaa, mutta koira ei uskaltanut ihan vielä lähteä jalkojeni suojasta. Sitten kun Mörri oli tarpeeksi sivussa toisella puolella, Taika singahti pois laitumelta. Ja Mörrin ilme oli voittoisa!

Mulkoilin hetken aikaa Mörriä, ei toi nyt ollut nätisti tehty. Mörri alkoi päristelemään ja laski päätään, ei hän Tätiä meinannut pois ajaa. Seisoimme hetken ja ajattelin että liikutetaan nyt sitten kunnolla tuota poikaa, jos se kerta on tuolla päällä.

Lähdin houkuttelemaan Mörriä kävelemään ja kun sain mielenkiinnon heräämään, kiristin tahtia. Mörri alkoi jo kokoamaan itseänsä, hän tietää mitä tämä meinasi! Lisäsin tahtia ja Mörrin oli pakko siirtyä raville, jolloin minäkin pistin juoksuksi.

Juoksimme hetken ja sitten hidastin ja siirryin käyntiin. Mörri päristeli ja seurasi, mitähän Täti seuraavaksi keksii? Ponkaisin yhtäkkiä juoksuun niin kova kuin pystyin ja Mörri pinkoi perään ja pyyhälsi aivan vierestä ohi. Sitten se hidasti ja oli juuri kääntymässä, kun vaihdoin suuntaa takaisin portilta poispäin. Mörri huomasi olevansa pahasti jäljessä ja pinkaisi perään ja pyyhälsi taas ihan läheltä ohi. Samantien kun Mörri oli ohittanut mut, pysähdyin täysin. Mörri otti jarrut käyttöön ja tuli tohkeissaan mun luokse.

Sitten kokeilin saada Mörriä juoksemaan kauemmaksi, mistä riemu oikeastaan repesi täysin. Mörri käsitti eleeni aivan oikein ja lähti täydellä laukalla kauemmaksi ja tuli sitten takaisin kun juoksin perään. Sitten otin itsekin laukka-askeleita ja viskelin päätäni ja muka-potkin hyppiessäni hullun lailla. Mörri otti esimerkkiä ja muutamalla laukka-askeleella siirtyi kymmenen metrin päähän, jossa se veti hillitöntä pukkilaukkaa!

Nauroin jo ääneen, Mörri meni pierupukkilaukkaa! En olekaan moista tyyneltä herrasmiesratsultani nähnyt, takajalat sinkosivat sinne, tänne ja tuonne, välillä oli etujalatkin jo korkealla ja takalistosta kuului prut, prut, prut aina hyppyjen ja pukittelujen tahtiin!

Tää oli aivan mahtavaa, me reviteltiin ja juostiin, hypittiin, pukitettiin ja tehtiin salamakäännöksiä, minä nauroin ääneen ja Mörri päästi välillä hauskoja vinkaisuja. Voi miksi en ole tätä tehnyt aikaisemmin! Tietysti me ollaan juostu tiellä, mutta silloin Mörri on aina talutuksessa. Ja toisaalta, ei meillä ole ollut tilaa juosta laitumella, vanhoilla kesälaitumilla ei oikeastaan ollut sellaista paikkaa, missä olisimme kaksistaan päässeet pokkuroimaan ilman muuta laumaa.

Nyt oli kuitenkin hyvä juoksennella tasaisella laitumella ja nautin täysin siemauksin hevoseni seurasta. Ihana tunne, kun hevonen seuraa ja innostuu leikkimään ja näyttää että kyllä täältä pesee! Ja sekin on aivan mahtavaa, että se ymmärtää mennä kauemmaksi pukittelemaan ja potkimaan, ihan ihmisen vieressä se ei ole suotavaa.

Suorastaan harmitti lopettaa meidän leikkiminen, mutta kun ei tuo oma kunto niin hyvä vielä ole. Happikin oli välillä kortilla, kun yritin pakottaa itseni juoksemaan kovempaa, niin lujaa kuin vain pystyisin! Ja tein niitä nopeita käännöksiä, vahdin Mörrin sijaintia siinä samalla. Ihaninta oli kuitenkin katsoa kun 21-vuotias issikka, joka yleensä on tyyneyden perikuva, päästää ilon irti ja päästelee ihan täysillä!

Lauantaina tulin aamulla ajatuksena talutella Mörriä tiellä, minkä teinkin. Huvitti varsin paljon, kun Tuulikki kertoi että aamulla Mörri oli eilisen hurjan riehunnan jäljiltä ollut pikkasen jäykkänä. Se oli venytellyt takajalkojansa pitkään, ennen kuin lähti edes karsinasta ulos! :D Ja ei sillä, niin ne oli minunkin jalat hieman kankeat. Mutta mitäpä pienistä, meillä oli aivan verrattoman hauskaa!

Säpinää laitumella

Huomasi hyvinkin helposti, että tää mun kuntoni on rapistunut näiden viikkojen aikana. Nyt olen yrittänyt saada takaisin menetettyä lihaskuntoa liikkumalla Mörrin kanssa taluttaen. Ongelmana ovat taas olleet liian kuumat säät, sekä minä että Mörri ollaan pohjoisen ilmanalan otuksia, eikä pahemmin helteistä välitetä.

Viime torstaina oli taas kuuma kun ajoin tallille ja päätin etten tosiaankaan jaksa lähteä vielä kuumemmalle tielle. Laitumella sen sijaan oli hieman viileämpää, joten tassuttelin kaikessa rauhassa heinää syövän hevoseni luokse. Tervehdin samalla muitakin lauman jäseniä, jolloin Mörri siirtyi luokseni, hänen Täti.

Tuli mieleen, että nyt vois kokeilla juoksemista laitumella, kun Töggur ja Kelly ovat aidan toisella puolella köyhemmällä laitumella. Houkuttelin Mörriä mukaan ja se lähtikin seuraamaan. Kiristin tahtia ja Mörri teki saman. Mörri pysytteli vierellä ja kun vielä kiristin vauhtia lisää, Mörrin silmissä näkyi mielenkiinto, mikä juttu tää oli?

Pistin juoksuksi ja Mörri siirtyi raville mun perään. Tein kiemuraisia lenkkejä ja välillä kävelin, juoksin ja tein pysähdyksiä. Ja palkitsin kun olimme menneet tosi hyvin! Mörri alkoi innostua, se kokosi itseään ja päristeli, mukavaa juoksennella Tätin kanssa!

Ensin vaikeutin tehtäviä niin, että aloin tekemään nopeita käännösiä ja singahdin uudestaan juoksuun. Mörrillä kesti hetken tajuta että Täti vaihtoi suuntaa ja sinkosi itsensä sitten mun perään. Seuraavalla kerralla se jo seurasi tarkemmin mun liikkeitä ja kääntyi salamana mun kanssa toiseen suuntaan.

Yhdessä kohtaa juoksin niin kovaa kuin pystyin ja Mörri tuli hurjalla ravilla perässä, näin sen sivusilmällä kun poika tukka putkella otti mua kiinni. Mörri oli jo melkein saanut mut kiinni kun tein stopin, pistin oikean jalan vielä eteen kuin luistimilla konsanaan ja pysähdyin sitten kuin seinään. Mörri oli loistavasti kuulolla, se veti liinat kiinni ihan totaalisesti, nosti päänsä ylös ja jarrutti kaikki 400 kiloaan muutaman sentin päähän minusta. Eikä muuten törmännyt, ei edes hipaissut! Siinä se seisoi silmät innosta tuikkien, mihin singahdetaan seuraavaksi?!?

Olin NIIN ylpeä Mörrin kuulolla olosta ettei ylpeämpi voi olla! Hihitin itsekseni ja Mörri seurasi, tää oli mielettömän hauskaa!

Oli mulla ihan tärkeä tehtäväkin edessä, Tuulikki ja Kari olivat nimittäin muualla ja mun ihanana tehtävänä oli hoitaa hevoset talliin yöksi. Kun me kerta olimme Mörrin kanssa juuri sopivasti kävelleet portille, avasin sen ja jätin auki. Kävelin tallin ovelle ja Mörri tuli itsekseen ulos siirtyen suoraan vihreälle. Annoin pojan olla, se tulee kuitenkin mielellään aina talliin kun tietää kaukalossa olevan jotain syötävää. Hetken syötyään Mörrinkäinen siirtyi luokseni ja yhdessä menimme sisälle talliin, missä tyytyväisenä päristelevä hevoseni meni oitis omaan karsinaansa.

Onnesta soikeana otin Töggurin riimun ja lähdin hakemaan loppulaumaa. Töksy lähestyi tohkeissaan porttia, se tajusi että nyt olisi iltajuttujen aika! Laitoin riimun herralle päähän ja lähdin kävelemään tallille päin, kutsuin samalla Kelly-ponia mukaan. Juu ei huolta neitokaisesta, hän sipsutti sievästi Töggurin vanavedessä! Puolivälissä vilkaisin taakseni ja huomasin Kellyn jääneen natustelemaan ruohoa. "Kellyy, tulehan sieki talliin, Kelly..." Neitokainen pinkaisi raville ja tuli pää korkealla harja hulmuten takaisin jonoon, kuuliaisia ollaan täällä takana, kyllä!

Töggur suunnisti omaan karsinaansa ja matkalla Kelly pujahti omaansa. Laitoin ovet kiinni ja höpöttelin samalla hevosille ääneen. Mörri oli uteliaana, se tunki turpansa ulos karsinasta ja ihmetteli kuinka nyt Täti hänet tänne laittoi. Se oli jo onnistunut syömään herkkuvatinsa tyhjäksi, joten tipautin sille vielä yhden leipäpalan. Sitten jäin katselemaan aukosta mitä Mörri hääräilee.

Siellä maisteltiin suolakiveä, juotiin vettä, tarkistettiin kaukalo ettei sinne vain olisi tässä välissä tipahtanut mitään, nuoltiin suolakiveä ja hörpättiin taas vettä päälle. Mörri siirtyi sitten katselemaan vuorostaan minua ja annoin sille pusun nenälle. Mörri puuskahti ja nyppäsi ylähuulellaan mun nenää. Nauratti, annoin pienen makupalan pojalle. No siitähän herra innostui ja tunki turpansa uudestaan mun luo. Muiskuttelin sille ja kun se onnistui uudelleen käyttämään ylähuultaan, annoin makupalan.

Välillä menin kauemmaksi ja Mörri laski päänsä pois. Hetken kuluttua muiskuttelin uudelleen ja Mörri tuli oitis "pussaamaan" mua. Sitten mua vasta naurattikin, kun Mörrinkäinen nuoli välissä suolakiveä, hörppäsi vettä, nuolasi suolakiveä ja vetäsi samalla kielellä sitten mun naaman märäksi! Tyi yäk! Nauratti, ja vaistonvaraisesti nuolasin huuliani ja iäkh, se maistui ihan himalajan suolalle, kuolasta puhumattakaan! Oli pakko mennä pesemään naama ulos hevoseten juottosaaville!

Hyvillä mielin jätin pollet kuitenkin talliin syömään iltaheiniä, Tuulikki tulisi pian ja laittaisi lisää heiniä yöpuuta varten. Tämä oli mulle tosi tärkeä juttu, että sain laittaa hevoseni talliin yöksi ja vastuu oli myös muista hevosista. Ja varsinkin kun meillä oli juoksemisen kanssa NIIN hauskaa, Mörri vain on niin YKKÖNEN!