Edellispäivästä innostuneena päätin kokeilla uudestaan Mörrin kanssa juoksentelua. Nyt mulla oli hieman kevyemmin päällä, ei sitä näillä lämpötiloilla paljoa tarvitse olla. Ja astmalääkkeetkin oli mukana siltä varalta että Mörri juoksuttaisi mua ihan hurjasti!
Mörri oli laitumella syömässä ja seurasi mua katseellaan, kun kävelin laitumen raunaa pitkin. Takaata tuli yhtäkkiä Taika-koira, se oli ollut Karin kanssa lenkillä. Taika tuli innoissaan tervehtimään, joten kun Mörri kerta jatkoi syömistään, edelleen minua tarkkaillen, päätin pinkaista Taikan kanssa juoksuun.
No siitäkös Mörri hermostui. Pysähdyimme seisomaan, kun Mörri lähti HYVIN määrätietoisesti kävelemään kohti. Se ilme oli hieman sellainen, että tää on MUN Täti, ja MUN Täti ei koirien kanssa juoksentele! Taika-rukka vetäytyi piiloon mun jalkojen taakse ja kurkki kun kiukku-Mörri tuli kohti uhkaavana.
Lähdin kävelemään takaisin päin laitumen reunaa ja Taika seurasi varuillaan pitäen minut itsensä ja Mörrin välissä. Kari huuteli Taikaa, mutta koira ei uskaltanut ihan vielä lähteä jalkojeni suojasta. Sitten kun Mörri oli tarpeeksi sivussa toisella puolella, Taika singahti pois laitumelta. Ja Mörrin ilme oli voittoisa!
Mulkoilin hetken aikaa Mörriä, ei toi nyt ollut nätisti tehty. Mörri alkoi päristelemään ja laski päätään, ei hän Tätiä meinannut pois ajaa. Seisoimme hetken ja ajattelin että liikutetaan nyt sitten kunnolla tuota poikaa, jos se kerta on tuolla päällä.
Lähdin houkuttelemaan Mörriä kävelemään ja kun sain mielenkiinnon heräämään, kiristin tahtia. Mörri alkoi jo kokoamaan itseänsä, hän tietää mitä tämä meinasi! Lisäsin tahtia ja Mörrin oli pakko siirtyä raville, jolloin minäkin pistin juoksuksi.
Juoksimme hetken ja sitten hidastin ja siirryin käyntiin. Mörri päristeli ja seurasi, mitähän Täti seuraavaksi keksii? Ponkaisin yhtäkkiä juoksuun niin kova kuin pystyin ja Mörri pinkoi perään ja pyyhälsi aivan vierestä ohi. Sitten se hidasti ja oli juuri kääntymässä, kun vaihdoin suuntaa takaisin portilta poispäin. Mörri huomasi olevansa pahasti jäljessä ja pinkaisi perään ja pyyhälsi taas ihan läheltä ohi. Samantien kun Mörri oli ohittanut mut, pysähdyin täysin. Mörri otti jarrut käyttöön ja tuli tohkeissaan mun luokse.
Sitten kokeilin saada Mörriä juoksemaan kauemmaksi, mistä riemu oikeastaan repesi täysin. Mörri käsitti eleeni aivan oikein ja lähti täydellä laukalla kauemmaksi ja tuli sitten takaisin kun juoksin perään. Sitten otin itsekin laukka-askeleita ja viskelin päätäni ja muka-potkin hyppiessäni hullun lailla. Mörri otti esimerkkiä ja muutamalla laukka-askeleella siirtyi kymmenen metrin päähän, jossa se veti hillitöntä pukkilaukkaa!
Nauroin jo ääneen, Mörri meni pierupukkilaukkaa! En olekaan moista tyyneltä herrasmiesratsultani nähnyt, takajalat sinkosivat sinne, tänne ja tuonne, välillä oli etujalatkin jo korkealla ja takalistosta kuului prut, prut, prut aina hyppyjen ja pukittelujen tahtiin!
Tää oli aivan mahtavaa, me reviteltiin ja juostiin, hypittiin, pukitettiin ja tehtiin salamakäännöksiä, minä nauroin ääneen ja Mörri päästi välillä hauskoja vinkaisuja. Voi miksi en ole tätä tehnyt aikaisemmin! Tietysti me ollaan juostu tiellä, mutta silloin Mörri on aina talutuksessa. Ja toisaalta, ei meillä ole ollut tilaa juosta laitumella, vanhoilla kesälaitumilla ei oikeastaan ollut sellaista paikkaa, missä olisimme kaksistaan päässeet pokkuroimaan ilman muuta laumaa.
Nyt oli kuitenkin hyvä juoksennella tasaisella laitumella ja nautin täysin siemauksin hevoseni seurasta. Ihana tunne, kun hevonen seuraa ja innostuu leikkimään ja näyttää että kyllä täältä pesee! Ja sekin on aivan mahtavaa, että se ymmärtää mennä kauemmaksi pukittelemaan ja potkimaan, ihan ihmisen vieressä se ei ole suotavaa.
Suorastaan harmitti lopettaa meidän leikkiminen, mutta kun ei tuo oma kunto niin hyvä vielä ole. Happikin oli välillä kortilla, kun yritin pakottaa itseni juoksemaan kovempaa, niin lujaa kuin vain pystyisin! Ja tein niitä nopeita käännöksiä, vahdin Mörrin sijaintia siinä samalla. Ihaninta oli kuitenkin katsoa kun 21-vuotias issikka, joka yleensä on tyyneyden perikuva, päästää ilon irti ja päästelee ihan täysillä!
Lauantaina tulin aamulla ajatuksena talutella Mörriä tiellä, minkä teinkin. Huvitti varsin paljon, kun Tuulikki kertoi että aamulla Mörri oli eilisen hurjan riehunnan jäljiltä ollut pikkasen jäykkänä. Se oli venytellyt takajalkojansa pitkään, ennen kuin lähti edes karsinasta ulos! :D Ja ei sillä, niin ne oli minunkin jalat hieman kankeat. Mutta mitäpä pienistä, meillä oli aivan verrattoman hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti