Torstai on toivoa täynnä!

Ja mites meillä torstaina meni? Oikein HIEnosti, kiitos vaan kysymästä! Tuulikki lähti taluttamaan Tögguria ja mä olinkin heti hakemassa Mörrille pitkät ohjat ja ajovyötä tallista. Laitoin Mörrillekin etupopot jalkaan, kun kerta pomollakin oli, ja näin se tottuu pienillä lenkeillä niitä paremmin käyttämään. Sain Mörrin käännettyä pihassa peruuttamalla ja ohjaamalla sitten eteenpäin ja olin jo siinä rinta rottingilla kun mun heppa osaa mennä! Me mentiin oikein nätisti ruohikon reunaa ja alamäen melkein lopussa tunsin ohjista, kuinka Mörri olisi ollut lähdössä raville. Se on aivan erilainen tunne kuin mitä ratsastaessa ohjissa on! En nyt kuitenkaan päästänyt poikaa juoksuun, alamäkeen varsinkaan emme mene popot jalassa vauhdilla, ennenkuin herra tottuu nostelemaan niitä jalkojaan ja asettamaan ne oikein tossujen kanssa.

Sitten mentiin Rinteentielle ja oikealle ja Mörri hakeutui pyöräuraan, siinä oli hyvä kävellä. Mä taas tajusin olevani liian lähellä ja yritin pitää välimatkaa poitsun ahteriin. Mörri alkoi päristelee ja sitten me otettiin päristelykisa, jolloin Tuulikki kääntyi oikein katsomaan, että mitä ne siellä takana häärää :D Meillä oli tosi kivaa ja mä olin jo siinä kohtaa ihan fiiliksissä!

Juuri ennen Hannulan taloa on pieni ylämäki, mihin pyysin Mörriltä ravia. En oikeastaan edes tiennyt miten sitä pyydetään, mutta maiskuttelin ja  siirsin raipan sivulle ja liikuttelin sitä Mörrin näkökentässä. Mörri lähti rauhallisen nätisti raville ja mä hihkuin kannustuksia juostessani ohjat tiukalla käsissäni! Hillitön fiilis! "Soo-jaa" oli sitten hidastuskäsky ohjien kanssa ja Mörri siirtyi käyntiin. Mä pyysin seis ja annoin namin, tää oli NIIN hieno suoritus, Mörri tajusi selkeästi mitä halusin hänen tekevän! Mulla oli hymy äärimmilleen virittynyt ja Tuulikkia nauratti mun into. Mutta kun oli tosi mahtavaa!

Jatkoimme matkaa ja koko aika kehuin Mörriä, kuinka HIEno poika se on ja kuinka TAItava poika ja Mörri kuunteli tosi tarkkaan. Sain pidettyä Mörrin pois pientareen heinistäkin, voitteko kuvitella! :D Jatkoimme matkaa ja vastaan tuli mönkkäri, joka ihanasti pysähtyi ja sammutti koko masiinan ja antoi meidän mennä ohi. Kuulemma miehellä oli ollut omiakin hevosia joskus, nyt ei ollut, mutta kyydissä oli piskuinen tyttölapsi, hyvä kun osasi istua ja pikkuisella oli kuulosuojaimet päässä! Kiittelimme kovasti miestä. Eihän Mörri sitä masiinaa pelkää mutta Töggur on hiukkasen herkkis niiden suhteen.

Me kiivettiin latomäen päälle, missä sitten käännyimme ja mä sain taas ohjata Mörriä käännöksessä ja kehua sitä hurjasti kun se on niin taitava ja komia poika! Alamäki mentiin "Vaa-roo-vaas-tii.." ja sitten otimmekin Töggurin perään hieman lisää ravia. Mun piti maiskuttaa ja shu-shuhuilla ja sitten tein jaloillani ääntä ihan kuin juoksisin perässä. Sitten jo olimmekin ravissa ja mulla oli ohjissa kiinni pitelemistä! :D Lisää kehuja, hienopoikahienopoika!

Siinä viimeisellä suoralla, missä tiedän että Mörri lähtee mielellään juoksemaan ainakin taluttaessa, päätin kanssa ottaa hieman ravia. Hihkaisin vain "Ravia!" ja Mörri lähti raville! Oi että olin ylppis, se toimii kyllä ihan niillä sanoillakin, kun niitä vaan muistaa käyttää! Jee! Sitten hidastettiin, otettiin namia ja mä sain pidettyä Mörrin oikeassa reunassa, vaikka Töksy oli jo vasemmassa ja kääntymässä tallitielle. Jukranpujut kun olin tyytyväinen! Ja tallilla otimme vielä pari peruutusta ja nekin meni hyvin :) Sai polle palkinnoksi auringonkukan siemeniä, kun oli niin hieno poika!

Ihan mielettömän ihanaa, Mörri selkeästi yrittää parhaansa ja nyt ollaan opittu yhdessä ohjasajoa, vaikkei kummallakaan ole mitään hajua miten se oikeesti menee. Perhana kun olen tyytyväinen! Heppa oppii mun merkkejä ja apuja, vaikkei ne aina täsmällisiä tai samoja olekaan, niin se SILTI toimii! Mun polle toimii! Ja mikä ihaninta, se uskaltaa kokeilla ratkaisua ilman pelkoa. Kun se sai uuden pyynnön, se mietti hetken ja kokeili sitten toimintaa. Jos kehuja ei tullut, se mietti uudestaan ja testasi toista tapaa ja oli AIVAN tohkeissaan keksittyään asian, ja kun sai kehuja ja namin!

Ja mä otin kotona lasin viiniä asian kunniaksi, olin sitäpaitsi puhua pulputtanut Mörrille puoli tuntia putkeen ja ääni siinä meinasi mennä :D

Muka ratsastamaan

Oli niin hieno ilma, että ajattelin laittaa Mörrille satulan selkään ja lähteä ensin talutellen matkaan. Mörri oli aika pirtsakkana, kun viileässä jaksoi paremmin. Ihanaa talvi tulee ja mä olen varmaan ainoa joka siitä tykkää! :D

Lähdimme kohti Etelälahtea ja samantien kun pääsimme tasaiselle kohdalle, Mörri pyysi raville. No, juostaan vaan jos juoksututtaa! Mulla oli juoksulenkkarit jalassa ja olin laittanut jalustimet ristiin satulan yli, joten oli hyvä juosta. Paitsi että Mörri taas puski kylkeen kiinni, mutta kekesin laittaa Mörrin puoleisen käden kiinni hevoseen ja ohjat toiseen, jolloin Mörri oli tyytyväinen kun juostiin ihan likikkäin.

Jatkoimme risteykseen käynnissä ja Mörri makusteli pientareelta heinää. Sanoin sille "Tuu-tuu!" ja liikautin ohjia, jolloin Mörri nosti päänsä ja ponkaisi iloisesti ylämäkeen. Jahas, taas juostaan! Hetken kuluttua alkoi jo naurattaa, joka kerran kun Mörri otti heinää, sanoin "Tuu-tuu" ja heilautin ohjaa ja Mörri ponkaisi liikkeelle. Se oli kuin pienet lapset tai pentukoirat, ne aina ponkaisee elämäniloisena liikkeelle! Mutta mulle se tiesi sitä, että ponkaisin kanssa itseni liikkeelle, koska en halunnut estellä ohjilla Mörrin menoa. Sitten juostaan!

Alamäessä piti pistää hieman stoppia, mutta heti kun pääsimme melkein tasaiselle, Mörri oli haluamassa taas raville. No jukra, antaa mennä! Juostiin suurin piirtein puoliväliin kyseistä suoraa, jossa Mörri alkoi hidastaa. Minä sen sijaan jatkoin juoksua hidastamatta, jolloin Mörri ponkaisi uudestaan vauhtiin ja siirtyi niin pitkälle, että pääsi katsomaan mua silmiin. Nauratti, sen silmät loisti ja se oli aivan tohkeissaan, ravasi rentona ja tuntui kannustavan "Hyvä Täti, hyvä Täti!" Ihan kuin se ei olisi uskonut mun jaksavan niin pitkään! Ja pisin matka tuo olikin mitä olen sitten kouluaikojen juossut, se kun ei ole mulle ihan oikea urheilulaji.

Sivutie oli suljettu puomilla, mutta jatkoimme matkaa suoraan. Joka juoksupyrähdyksen jälkeen mulla hengitys oli katkolla ja Mörri pysäytti mut hetkeksi. Se söi pientareelta kaikessa rauhassa ja antoi mun hengityksen tasaantua. Sitten kun jaksoin taas liikkua, se ponkaisi uudestaan raville äärettömän onnellisena ja pakkohan mun oli juosta mukana! Ja sitten olimme taas rauhoittamassa sykettä ja syömässä ruohoa pientareelta.

Me toistettiin tämä useamman kerran ja meillä oli tosi hauskaa. Mörri riemuitsi liikkumisesta ja siitä, että juoksimme kylki kyljessä yhdessä. Multa loppui kunto aiemmin ja oli pakko kääntyä takaisin tallille. Mörriä ei haitannut suunta, vaan hän jatkoi samaa juoksentelua takaisinkin päin. Oli pakko ottaa jo harjasta kiinni, reidet valittivat ylenpalttisesta rasituksesta ja hengitys pätki välillä. Tuli kyllä mieleen, että juoksuttaako mun heppa mua ihan vain sen takia, että sitten on pakko pysähtyä syömään...

No joka tapauksessa me juoksimme sitten pätkissä kotio asti ja se on oikeasti multa sellainen saavutus, etten parempaa muista. Ja ei sillä, hyvää se teki mullekin, mutta hassuinta oli ettei mulle tullut edes mieleen kivuta sinne selkään, vaikka satulakin oli! :D Ja Mörrin ihana onnellisen riemuisa ravailu sai mut niin hyvälle tuulelle, vanhaherra käyttäytyi kuin varsa! Kiitokseksi Mörrinkäinen sai rehun seassa auringonkukan siemeniä, ne ovat meidän molempien herkkua!

Lisää ohjasajoa

Tuulikki oli lähdössä Töggurin kanssa ihan vain pienelle kävelylenkille, joten pistin samantien Mörrille ajovermeet päälle. Nyt päästiin Töggurin perään! Mulla oli mielessä, että olisi helpompaa kun Mörri menee joka tapauksessa helposti pomon perässä, niin mä saisin keskittyä "ohjaamiseen" ja ohjien pitämiseen suorana. Niin ja olin katsonut kuvista, että ihmiset ovat ohjasajaessa paljon taaempana kuin mitä itse olin. Siis ei ihme että käsissä oli vaarallisen tuntuinen kieppi ohjia!

Lähdimme reippaasti naksutuksesta Tögguria seuraamaan ja Mörri meni ihan hurjaa vauhtia käyntiä. Sain tosissani kävellä perässä, mutta nyt olin reilusti taaempana huomattavasti pienemmän ohjasmäärän kanssa. Raippa oli mulla oikeassa kädessä ja sitä pidin pystyssä kun en ollut katsonut kuvista miten sitä piti pitää.

Reipas Mörri käveli Töggurin perässä ja oli tosi tyytyväisen oloinen, kun pääsi mansikkamaalle kävelemään. Tästä ei siis tulisi pitkä reissu! Eka kierros mentiin peesissä ja mä yritin ohjata Mörriä juuri ennen kuin se itse luontaisesti kääntyisi samasta paikasta kuin Töggur. Kehuin poikaa joka kerta ja Mörrin korvat olivat valppaasti minua kohti.

Toisella kierroksella tein jo joitain ohjausliikkeitä ihan itse. Olin hurjan tyytyväinen, kun sain Mörrin menemään pienten kuusien välistä eri kohdasta mistä Töggur ja sain jopa ohjattua Mörrin eri mansikkarivin väliin kuin mistä pomonsa meni. Jukra, se selkeästi jo tottui mun apuihin ja yritti tosissaan löytää oikeat ratkaisut.

Sitten tulimmekin jo takaisin tallille, parempi pitää homma lyhyenä sekä Töggur-toipilaalle että opiskelija-Mörrille. Tallilla vielä peruutin Mörriä, jonka jälkeen hän sai mennä omalle paikalle varusteiden poisottoon. Palkinnoksi poika sai rehun joukossa auringonkukan siemeniä, mitkä on herran herkkua!

Kyselin Tuulikilta apuja, kun tuo peruuttaminen lähinnä kiinnosti. Mörri nimittäin oli jäänyt kanittaa yhdessä kohtaa toista takastaan ja mietin että miten se peruuttaminen oikeasti tehdään. Tuulikki kysyi että miten mä teen sen selästä käsin ja sanoin että vedän vain hieman ohjista ja naksutan. Tai sanon "Taakse". Tuulikki opasti että kun peruuttaa, niin hevonen siirtää sen puolen takajalkaa taakse, minkä puolen ohja on hieman kireämmällä. Tuulikki näytti käsillänsä ja mä kokeilin ilmakitaroinnin sijaan ilmaohjastusta.

Siinä vaiheessa mulle tuli sellainen ahaa-elämys, tuossa toisessa videossa minkä tein, Noora peruuttaa Vísiriä ja se ohjaa juuri tuolla tavoin. Kas kun en ole käynyt muuta kuin 10 tuntia alkeiskurssia, niin siellä ei ihan menty noin pitkälle hienosäätöihin. Ja Mörrille on riittänyt se, että peruuttaa tasaisesti molemmilla ohjilla. Mun täytyy seuraavalla kerralla kokeilla kunhan vaan nyt jossain vaiheessa pääsen selkäänkin. Mä jo mainitsin Tuulikille ja Annikalle, että myyn kohta satulan pois kun tuo maastakäsin työskentely on vienyt mut ihan mukanaan. Tai me mitään työskennelle, pidetään vaan hauskaa!

Laiduntyöskentelyä

Päätin tehdä harjoituksia kentällä Mörrin kanssa, koska oli aika kuuma oikeastaan tehdä yhtään mitään. Mörrille on nimittäin kasvamassa komea talviturkki ja se rajoittaa aikalailla poitsun toimintaa. Mun piti klipata sille harjan alle viilentävä 5x25cm raita, tehdä taas alikessun natsat lapoihin ja leikellä ryntäistä rintakarvoja vähemmälle. Raukka parka, melkein 25 astetta ja täysi turkki päällä!

Kasasin kottikärryihin harjapakin, Mörrin satulan, suitset, raipat ja valmiiksi annostellun ruokavadin. Lähdin roudaamaan kottareita laitumelle, ei jaksa edes hakea poikaa sieltä kun sekin jo lämmittää liikaa. Ruokavadin jätin tottakai aidan ulkopuolelle, mutta muut sai näppärästi portin viereen. Vein varmuudeksi ajoraipan toisen portin viereen pystyyn, jos tarvitsisimme omalle raipalle loistavasti siedättyneen Mörrin kanssa hieman lisää neuvotteluvaraa.

Mörri oli utelias ja tuli pikkuhiljaa lähemmäksi, joten kaivoin harjapakista piikkisuan, harjan ja kaviokoukun. Mörri seisoskeli kauniisti paikoillaan, kun harjasin hänet, setvin harjan ja otsatukan, sekä puhdistin kaviot. Sitten hain harjapakista silikonisia kumilenksuja ja tein Mörrille harjaan rivin poninhäntiä. Mörri tuntui tykkäävän, kun ilmavirta viilensi mukavasti harjan alta paljastunutta klipattua raitaa.

Siinä vaiheessa yritin ottaa siististä pojasta kuvia, mutta kun Mörri näki kameran, se tuli oitis lähemmäksi ja yritti silmä kameran linssissä poseerata namin arvoisesti. Sen jälkeen se suuntasi uteliaisuuttaan tyydyttämään Tuulikin kauniin vihreille kottikärryille, jolloin suljin pikaisesti harjapakin, tai kaikki tavarat olisivat levällään siellä ja täällä. Lykkäsin ratsulleni satulan selkään samalla kun se onnellisena söi vähäsokerista heinää kottareista. Huvitti, tuo heinä ei normaalisti kelpaa Mörrille, mutta nyt sen on OLTAVA hyvää, kun se oli piilotettuna satulan ja harjapakin alle ja hän sen sieltä löysi! Kuolaimettomatkin sain hevoselleni päähän ja vasta sitten se alkoi tajuamaan, että hänellä on varusteet päällä.

Siirsin Mörrin jakkaran viereen ja kipusin siitä selkään. Mörrin korvat olivat lurpallaan, poika oli vähän epätietoinen mun aikomuksista. Me ollaan aiemminkin yritetty työskennellä laitumella, mikä ei todellakaan ole ollut helppoa. Nyt kokeilisimme sitten radalla niitä samoja kohtia, mitä ollaan juostu irrallaan.

Suuntasin kulun ensin radan keskikäytävälle ja Mörri meni hyvin varovaisesti ja mua kuunnellen. Kujan loputtua käänsin Mörrin oikealle, että pääsisimme maaapuomeja ylittämään. Sekin meni vallan mainiosti ja käänsi puomien loputtua Mörrin takaisin keskikujalle. Mörrin kääntäminen oli vaikeampaa, mutta menimme kuitenkin sinne minne pitikin. Ja kun olimme tulleet kujan päähän Mörri yritti kääntyä uudelleen puomeille. Me kuitenkin käännyimme vasemmalle, jossa oli vuorossa pujottelu pystykeppirivistön välitse. No se tuottikin jo ongelmia. Mörri oli kuin ratakisko, sen jäykempää hevosta sai hakea! Sitä oli melkein mahdotonta kääntää pujotteluun, kun se ei kertakaikkiaan suostunut moiseen. Hirvittävällä työllä sain pujottelun läpi ja olin aivan hiestä märkä. Mutta kun olimme siitä päässeet, kehuin Mörriä kuin suurestakin urotyöstä ja annoin selästä käsin namipalkinnon, olihan tää selkeä parannus aiempiin kertoihin.

Sitten otimme uudestaan saman lenkin, ensin suora, sitten maapuomit, suora ja pujottelu. Pujottelun kohdalla jouduin tekemään entistä enemmän töitä, Mörri ei suostunut taipumaan ei sitten milliäkään! Suoritimme sen kuitenkin ja kehuin taas hurjana ja annoin namipalkinnon.

Tuli mieleen, että tässä vaiheessa voitaisiin mennä jossain muuallakin ja ohjasin Mörri kauemmas laitumelle. Mulla oli tavoitteena mennä tien puoleiseen nurkkaan ja tulla sieltä laukalla ylös portille, se on sellainen suunta mihin olin kuvitellut Mörrin halukkaasti tulevan. Sitä se oli jo Tuulikkikin sanonut, että Töggur tykkää pinkoa sitä puolta ylös ja siellä ei ole kuoppia alla. Mörri kuitenkin kampesi vasemmalle ja minä väänsin oikealle ja sain tosiaan taas työskennellä. Poika ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen, tai oikeammin se ei ymmärtänyt miksi me ratsastetaan yleensä ollenkaan laitumella!

Joka tapauksessa pääsin ratsuni kanssa siihen kohtaan mihin halusin, käänsin nenän ylämäkeen kohti porttia ja otin harjasta kiinni. Mörri riemastui, tänhän ymmärtää! Se ponkaisi suorilta jaloilta laukka-askelille, otti kolme laukka-askelta pää alhaalla aivan innoissaan, mutta siirtyi sitten raville. Ravi oli ihan hyvä, koska kuuma oli kuitenkin, oli viilennysraitoja tai ei. Ylös portille päästyämme palkitsin taas hevoseni ja päätin nyt hieman tohkeissaan olevan Mörrin kanssa kokeilla uudestaan puomeja ja pujottelua.

Nyt menimme suoraan puomeille ja se meni varsin mallikkaasti. Sieltä en kääntynytkään kujalle, vaan siirryimme pujotteluun. Varauduin taas hurjaan vääntöön, mutta kuinkas kävikään! Mörri kiemurteli pujottelussa tolppien ympäri kuin käärme, ei paljoa tarvinnut ohjaa, pääasiassa painolla ja pohkeilla menimme! Olin aivan haltioissani, tätähän Mörri tekee metsässäkin aivan luontaisesti, taipuu kauniisti rungostaan ja liikkuu sulavasti puiden ympäri. Nyt se teki saman tolppien välitse ja meikä jo puolivälissä hihitteli onnesta! Pääsimme pujotteluradan loppuun asti upeasti ja mä olin NIIN tyytyväinen heposeeni, että oli pakko tulla alas selästä kehumaan ja antamaan namia, kun oli NIIN hieno poika! Ai että mulla oli leveä hymy ja nauroin ihan ääneen, Mörri katseli vienosti kuinka Täti melkein leijui onnesta.

Siirryin Mörrinkäisen vierestä agility-lavan taakse ja ajattelin katsoa miten poika siihen suhtautuu. Herra mietti aikansa, puhahti ja siirsi sitten hyvin tarkoituksenmukaisesti ensin toisen ja sitten toisen etusensa alustalle ja katsoi mua intensiivisesti. Kehuja sateli lisää, samaten namia, tää on ollut ihan mielettömän hieno kokemus!

Otin samantien varusteet pois ja Mörri hyvin itseensä tyytyväisen näköisenä natusteli laitumen ruohoa. Mä keräsin varusteita kottikärryyn ja hymyilin, että oli hyvä fiilis! Ja miten jokin pieni asia muuttaa Mörrin käytöksen totaalisesti ja yhtäkkiä se taipuu ja on notkea ja ihana ja kuuntelee, kun edellisellä kerralla sitä on yhtä vaikea kääntää kuin radalla kulkevaa junavaunua. Pitänee kokeilla uudestaan näitä laitumella tehtäviä juttuja, ettei vaan vanhaherra-Mörristä pian sukeutuisi kouluratsu! :D

Mörrin varsin rasittava päivä

Tänään oli tarkoituksena rakentaa agilityä varten seisoma-alusta valmiiksi. Mulla oli suurin osa valmiina, eli erittäin tukevaan euro-lavaan olin sahannut päälilaudat ja nyt tarvittiin vain Tarkettin liukastumista ehkäisevä matto päälle. Puu on liukas kun se kastuu, mutta tuo matto estää kavioiden lipsumisen. Olin aamulla ostanut ruuveja maton kiinnitystä varten, jolloin se olisi helompi irroittaa pakkasten saavuttua. Muovimatto ei nimittäin kestä pakkasta, se hapertuu. Ruuvien avulla saisin sen nätisti irti ja lämpimään talveksi :)

Tilaamani matto oli vain niin kamalan rullalla, että sen piti ensin suoristua lavan päällä. Sillä aikaa juttelin Vísir-hepan tilanteesta omistajansa Nooran kanssa kun kerta satoi, vein Kelly-ponille pienen kourallisen heinää (kun poni tuijotti mua niin syyttävästi) ja päätin sitten lähteä ohjasajamaan omaa palleroani. Se on ollut mietintämyssyn alla jo jonkin aikaa, Tuulikkikin sanoi että Mörrillä tuskin on mitään ongelia sen kanssa että olen sen takana. Mähän saatan metsässäkin ajaa sitä edelläni, joten se on tottunut että tulen perässä.

Ensin oli vuorossa radan valmistelu, eli sain luvan roudata muovisia kevyitä aitatolppia agility-radalleni, jossa ajattelin koeajon suorittaa. Äärimmäisen uteliaana Mörri tuli katselemaan toimiani ja seisoskeli kuunnellen samalla selitystäni asiasta. Laitoin muovitolppia pystyyn ensin maapuomien kohdille kujaksi ja sitten toiset tolpat niiden väleihin. Mörrin jäädessä tutkailemaan uusittua laidunta, hain lisää tolppia, oranssit keilat, ajo-ohjat ja ajovyön.

Tullessani takaisin Mörri nuuski tolppia ja lisäsin niitä edellisen rivistön viereen pujottulua varten. Samalla laitoin keiloja tolppien päihin ja otin sittenkin maapuomien väleistä niitä tolppia vielä jatkoksi pujotteluradalle.

Ja kun kerta Mörri seisoi kaikessa rauhassa vieressä, laitoin herralle ajovyön massun ympärille. Aloin setvimään ohjia, että niissä on pituutta! Selitin Mörrille mitä me tehdään, mutta se oli kiinnostunut vain nuuskuttamaan epämääräistä ohjaskasaa. Sain ne viimein suorittua ja laitoin ensin toisen puolen Mörrin kuolaimettomiin kiinni. Nipsasin ohjan hakalukkoon, jonka olin laittanut ajovyöhön ja tein toiselle puolelle saman homman. Vedin kummankin ohjan heposen taakse ja keräsin ylimääräisen osan ohjaa lenkulle oikeaan käteeni.

Mörrin edelleen seistessä kaikessa rauhassa oti ohjat käsiini. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olisikohan mun pitänyt kysyä Tuulikilta tai äitiltä, että miten tää ohjasajo toimii? Hmm... Ei kai se nyt niin vaikeata voi olla kun miljoonat ihmiset ajaa hevosta takaa tälläkin hetkellä, joten muistelin vanhoja Suomi-filmejä ja mitä niissä on tehty.

Nostin hieman ohjia ja päästin ne laskeutumaan Mörrin ahterille samalla maiskuttaen merkiksi. Koko maailma oli hiljaa, vain ja ainoastaan Mörrin korvat kääntyivät taaksepäin. Vatsanpohjassa alkoi naurattaa, maiskutin lisää ja heilautin ohjia. Mörri yritti kääntyä mua kohti ja mä purskahdin nauruun. Mörri yritti kahta kovempaa kääntyä, mutta pidin vastakkaisesta ohjasta kiinni. Mörri kuunteli nauruani ja yritti peruuttaa, jolloin alkoi naurattaa entistä enemmän. Herra ihmetteli että mitä ihmettä tuo Täti nyt tarkoittaa ja yritti päästä jyvälle mitä hältä halusin.

Mulla oli hillitön nauruhepuli, kummallakaan ei ollut siis MINKÄÄNlaista hajua mitä ajaessa pitää tehdä, ei kerrassaan mitään! Nojasin nauraen ohjineni Mörrin takalistoon ja yritin saada sen astumaan eteenpäin, mutta tää astuu äärimmäisen varoen taaksepäin. Ja meikä nauraa hekottaa, ei tää ole todellista ollenkaan!

Otin uudestaan ohjat käsiini ja maiskuttelin, heiluttelin ohjia samalla Mörrin kylkiin ja hihkuin: "Hop, hop! Tseh, tseh! Shoo, shoo!" Mikään ei auttanut, eikä se mikään ihme ollut kun nauroin samalla ja hyvä etten istunut kyykyssä kun kylkiin jo sattui tuo nauraminen.

Viimein kuulin hörötykseltäni Tuulikin äänen: "Sä tarviit sen ajopiiskan!" No ihan varmana, ja purskahdin uudestaan nauramaan. Tuulikki ystävällisesti toi leveällä hymyllä varusteltuna sen unohtamani piiskan, jonka esitin Mörrille hihitellen: "Vähän rispektii, pliis!"

No sehän ei auttanut ollenkaan, eihän Mörri reagoi raippaan yhtään millään lailla! Se työkalu ei ole muuta kuin tarkoitettu ötököitä huitomaan, Mörriä sillä saa kaikessa rauhassa kopistella ilman angsteja. Aloin olla nauramisen kanssa jo hysterian rajamailla kun ei hommassa päästy mihinkään, joten Tuulikki otti Mörriä kuolaimettomista kiinni ja johti oikeaan suuntaan. Mä kuljin perässä ja yritin kehua Mörriä hienoksi pojaksi ja fiksuksi hepaksi kun NIIN hienosti osaa mennä ohjasajoa!

Edelleen hihitellen menimme Tuulikin johdolla puomikujan, jollon Tuulikki sanoi että Mörri on tosi epäluuloisen näköinen. Kyllä varmaan niin, kun kerta emäntä kulkee perässä kaksinkerroin ja toivoo ettei nauraessaan pissi pöksyihin!

Sain kuitenkin "käännettyä" Mörrin Tuulikin perään ja teimme vielä toisenkin kierroksen. Tuulikki sanoi että olisko sittenkin tuo tie parempi Mörrille, se kun ei välttis ymmärrä tuota kentällä menoa. Päätin sitten että menemme tielle ja takaisin ja Tuulikki ehdotti että mansikkapenkkien välissä on hyvä mennä, kun siellä on valmiina "suorat ura". Kuulosti hyvältä, joten Tuulikin johdolla suuntasimme kohti laitumen porttia.

Mörri vain oli sitä mieltä, että olisi ollut turvallisempaa mennä Tuulikin perässä taloon ja ruuan laittoon kuin tuon edelleen hirnuvan Tätin kanssa yhtään mihinkään. Mun piti siirtää toinen ohja selän yli ja ottaa poika kuolaimettomista talutukseen ja lähteä kävelemään edellä kohti Rinteentietä.

Ja mua nauratti edelleen, ei sille meinannut tulla loppua ollenkaan! Mörri oli ihan ihmeissään, ei sillä ollut hajuakaan mitä häneltä pyysin, eikä mun nauraminen auttanut asiaa ollenkaan. Se yritti tosissaan, mutta kun meikä oli enemmän pihalla kuin se hevonen!

Tulimme risteykseen, jossa käänsin Mörrin tallille päin ja annoin namipalan, hieno poika! Sitten suoristin ohjat, otin ylimääräiset toiseen käteen ja pitkällä piiskalla kopsautin sitten Mörrin takamukseen naksutuksen kera. Poika seisoi paikoillaan, vain ne korvat liikkuivat hieman epävarmasti paikoillaan. Alkoi naurattaa uudestaan, ei hemmetti, tarviiko mun taluttaa se hevonen takaisin tallille!

Sitten kuitenkin Mörri otti epäröivän askeleen tallille päin, jolloin nauru loppui siihen ja kehuminen alkoi. Kehuin innokkaasti ratsuani ja Mörri otti toisenkin askeleen, ja kolmannen. Kehujen saattelemana lähdimme takaisin tallille ja Mörrin askellus muuttui varmemmaksi. Se yritti mennä oikealle syömään heinää, mutta vasemman ohjan kiristys ja oikean laittaminen kiinni kylkeen sai pojan siirtymään vasempaan reunaan. Olin aivan tohkeissani, taitava poika Mörri!

Mörri EI yrittänyt kerjätä namia kesäkurpitsan kohdalla, EI yrittänyt päästä laitumelle, EI yrittänyt syödä apilaa kasvislaatikon kohdalla, EIKÄ yrittänyt syödä normaaliin tapaan omenapuuta. VAAN hän kuunteli älyttömän tarkasti ohjia ja mun non-stop-kehuja ja suunnisti suoraan omalle paikalle, missä hän tietää että varusteet otetaan pois...

Siinä kohtaa pääsi taas nauru, tää on niin mainio polle! Annoin namia ja riisuin varusteet ilmeisen kummastuneelta hevoseltani ja kävin hakemassa sille extrasatsin ruokaa valkosipulilla höystettynä. Päästin pöllämystyneen hevoseni irti pihalle syömään ja hymyilin leveästi. Syötyään Mörri otti ruokavadin hampaisiinsa ja paukutti sitä asvalttiin, tätä oli liian vähän verrattuna työn määrään!

Vein pojan takaisin laitumelle ja päätin hieman juoksennella sen kanssa rentouttaakseni meistä kumpaisenkin. Nyt olikin helppo juosta puomikujaa pitkin, ne olivat sopivalla etäisyydellä sekä mun laukka-askelille, että Mörrin raville. Mörri oikein vnkaisikin, kun tein salamakäännöksen ja ponkaisin vastakkaiseen suuntaan! Parit pukitkin sieltä tuli ja sain ohimennen tehtyä pujotteluakin innokkaan Mörrin seuratessa päristellen. Selkeästi juoksentelu auttoi rentouttamisessa, poitsu pörisi tyytyväisenä jäädessään natustamaan porkkanaa laitumelle.

Lähdin lainaamaan Karilta ristipääruuvaria ja mattoveistä. Tuulikin kanssa jutellessa alkoi taas hymyilyttää, kurkkasin nimittäin ruusupuskan läpi laitumelle, missä Mörri seisoi puomikujan päässä ja tuijotti eteensä. Kerroin Tuulikille että Mörrin täytyy saada aina miettiä tapahtumia, jotta se saisi ne setvittyä jotenkin ymmärrettävään muotoon. Tuulikki sanoi että taitaa Mörrillä olla sama juttu kuin joillakin koirillakin, eli latenttia oppimista. Näin on, Mörrihän tuumailee aina pitkään kaiken uuden jälkeen ja seuraavalla kerralla se on jo saanut kelattua systeemit uusiksi.

Mörri seisoi pitkään paikoillaan, lepuutti itseään ja mietti tapahtunutta. Minä sen sijaan lähdin kiinnittämään mattoa ruuveilla lavan päälle, mihin sainkin apua Penni-koiralta ja varsinkin Taika-koiralta. Taikan oli aivan pakko tulla tarkastamaan tilanne parin sentin päästä ja mekkalakaan ei haitannut, kun paukutin vasaralla ja isolla naulalla alun ruuvia varten. Sitten oltiin kuono kiinni ruuvarissa, meneehän se varmasti tiukkaan kiinni?

Kun Taikan mielestä oli tehty tarpeeksi töitä, oli huvin vuoro ja neiti kömpi mun syliin ihan väkisin, hän mahtuu tähän kyllä, kiitoksia vain :D Halailin ihanaa Taikukkaa pitkään, kunnes oli PAKKO jatkaa töitä. Ei mulla enää montaa ruuvia ollut kiinnittämättä, ja pian kuskasin järkkypainavaa lavaa nokkakärryillä kohti laidunta.

Jostain kumman syystä Mörri oli hieman epäileväisen näköinen, mutta lopulta uteliaisuus voitti. Se tuli nuuskimaan, kun laitoin alustan vastakkaisiin kulmiin pystytolpat. Minä seisoin vastakkaisella puolella ja houkuttelin hevosta namilla nousemaan alustan päälle. Mörri on tottunut kuoputtamaan halutessaan jotain (mitä muuten olen yrittänyt karsia siltä pois), mutta tässä tilanteessa kuopimisen kanssa päästiin alkuun.

Heti kun Mörri siirsi etusensa kuoputtamaan alustaa, se sai namin. Aivan sama kumpaa etusta käytti, siitä sai namin. Kun se oli tehty tarpeeksi monta kertaa, jäin odottamaan enemmän. Mörri hoksasi etten reagoi enää kuoputtamiseen, joten se yritti lähteä kiertämään luokseni. Otin samalla hetkellä askeleen sivulle niin, että olin edelleen vastakkaisella puolella. Mörri palasi alkuperäiseen asentoonsa ja minä myös.

Mörri mietti ja tuumasi hetken, kokeili uudestaan kuoputtamista ja päätti sitten nousta toiselle etujalalle tason päälle. Hillitön kehuminen, hienopoikahienopoika, ja namia suuhun saman tien! Annoin vielä lisää namia, jos se vaikka varmistaisi oppimisen :)

Pyysin Mörriä peruuttamaan alas ja sitten pyysin takaisin lavalle. Toinen yritys kiertää, mutta kuten aikaisemminkin, siitä selvittiin liikkumalla yhtäaikaa. Yksi kuoputus, ja kun siihen ei tullut minulta reagointia, uusi tuumailuhetki. Kavio nousi alustalle, paino siirtyi ja toinenkin etunen tuli alustalle! HIEnoPOIkaHIEnoPOI-KA! Namia rutkasti vaan herralle kun näin nopsaan tajuaa mitä Täti haluaa tehdä!

Olin aivan tajuttoman ylpeä hevosestani, meillä oli ihan käsittämätön ja upea päivä! Epämääräisen (mutta riemastuttavan) ohjasajon jälkeen hauskaa juoksentelua ja pukkilaukkaa laitumella ja vielä sen päälle uuden tempun oppiminen! Reppanalla oli varmasti raskas päivä, Tuulikki kertoi että Mörri oli ensimmäisenä pyytämässä sisälle illalla. Raasu, se oli varmaan henkisesti aivan poikki, joten seuraava päivä olikin sitten Tätistä-vapaa-päivä! :D

Ei kai tuo niin kamalasti kuitenkaan ollut mulle kiukkuinen, kun siirsi itsensä aina kameran ja kohteen väliin huomiota saadakseen...

Mörri The Linssilude agilityradan edessä

Vuosipäivän viettoa

Meille tuli Mörrin kanssa kavioliiton kolmas vuosipäiväkin eteen tässä ja sitä piti tietenkin juhlistaa kakkukahvien ja porkkanan kera. Mörri ei kakkua saanut, mutta porkkanaa paloi senkin edestä!

Saimme Mörrin kanssa herkkuja lahjaksi, Mörrille porkkanaa ja mulle suklaatia, sellaista ihanaa, missä oli puolukkatäytettä sisällä, nam nam! Olin varannut tallille yrttivoipatonkia, lakua, suklaakeksejä, mazariineja ja tietenkin kakkua. Hevosille oli porkkanaa, koirille koiranameja ja Tuulikki ja Kari keittivät kaffet meille immeisille. Ahdoimme herkkuja napaan ja tuli sitten mieleen, että Annikakin olisi tulossa. Phuuh, äkkiä kävelylle tai meikä olisi kuin ammuttu täyteen!

Lähdin taluttamaan Mörriä pikkaisen, mutta olo oli niin täysi, etten jaksanut tien vieressä olevaa mansikkapeltoa pidemmälle. Huh huijakkaa, miten sitä onkin niin perso makialle! Haahuilimme aikamme ja palasimme sitten tallille.

Otin esille oranssit tötteröt, keilat, mitä ne on. Mörri oli irrallaan pihalla ja pätkin porkkanoita palasiksi. "Piilotin" pari porkkanaa keilan alle ja Mörri seurasi kiinnostuneena, mitä Täti tekee? Sitten se nuuski keilaa ja huomasin että hitsi, keilan pää onkin umpinainen, ei se heppa haista siitä päältä missä nami on. Ei se mitään, opetin yhdellä keilalla Mörrin ottamaan namin sieltä alta.

Mörri ei välttis ihan ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta ainakin se sai aina silloin tällöin kaatamansa keilan alta porkkanaa. Mun täytyy porata keilojen päät auki, että nuuskuttelu onnistuu paremmin. Tässä sitä on taas yksi projekti! :)

Annikakin ajeli tonteille ja toi meille lisää lahjoja! Olin odottanut kaulakappaleellista fleece-loimea, se kun meiltä puuttui, mutta saimme myös toisen ISON paketin! Mitä siellä oli sisällä? Vein pussipaketin pöydälle ja Mörri seurasi uteliaana perässä nuuskuttaen, mitä siellä oli sisällä? Herra oli aivan yhtä utelias kuin minäkin ja tunki turpaansa lahjakassin rusettiin. Avasin rusettia ja kurkkasimme sitten pussi sisälle. Siellä oli uusi ihana tumma pinkki harjapakki! Voi hyvänen aika kun oli kaunis väri!

Avasin harjapakin kannen, kun ei se pakki tuntunut ihan pelkältä tyhjältä pakilta. Oi kuinka hienoa, sisältä paljastui upea iso kortti, jossa me olimme Mörrin kanssa kuvassa! Se oli tosi hieno ja Mörri nuuskutti sitä tohkeissaan.

Sitten huomasin ettei se ollut ainoa mitä pakissa oli, sisältä löytyi myös herkkuja meille molemmille. Mulle oli varattuna hedelmäaakkosia ja suklaatia ja Mörrille porkkanaa. Mörrihän työnsi turpansa pöydällä olevan harjapakin sisään ja nuuskutti innoissaan, herkkuja on, hän haistaa ne kyllä!

Kokeilimme loimeakin ja se oli juuri passeli pitkäselkäiselle Mörrille. Olin tosi tyytyväinen, kaulakappaleellinen fleeceloimi tosiaankin puuttui ja olin halunnut sellaista jo pitkään. Se olisi paljon parempi kuin tavis pelkkä loimi, kun sillä saisi kaulan kuivaksi ilmojen viiletessä ilman, että kaulan lihakset jäähtyisivät liian nopeasti. Ja se oli sini-valko-ruutuinen, eli oikein nättiä väriäkin!

Lähdimme viemään riisuttua Mörriä takaisin laitumelle ja Annika sanoi että hän haluaa kyllä nähdä kuinka me juoksennellaan Mörrin kanssa. Kyllä me juoksennellaan, jos Annika vaan jaksaa kuvata! Sinne siis, pikaopastus kameran käyttöön ja ei kun juoksuun.

Mörri ei ensin meinannut juosta, kun paikalla oli muita. Se suuntasi Annikan viereen ja katseli mua sen näköisenä että toi hänen Tätinsä on muuten aivan seinähullu... Annika onneksi hoksasi kanssa juoksennella ja hyppiä hetken, jolloin Mörri päätti pinkomisen olevan kaikille osapuolille ihan ok-hommaa. Pikkasen nauratti, poika yritti pitää "Järkevän hevosen kulissia" yllä! :D

Mörri lähti kuitenkin houkuttelemanani raville ja pikkuhiljaa innostui näyttämään rajumpaakin puoltansa. Se meni pierupukkilaukkaa hetken, joka ei ikävä kyllä tallentunut kameralle, mutta nauratti meitä aivan hulluna. Me juoksenneltiin ees taas ja palkitsin pojan aina kun pysähdyimme ja hyvänen aika kun olin poikki! AIVAN väärässä järjestyksessä tehty tuo syöminen ja juokseminen, hengästytti liian helposti ja naama punaisena yritin vielä saada laukka-askeleita esiin.

Mörri jujutti mua yhdessä kohtaa, mä lähdin juoksemaan laitumen puolella aitaa, mutta Mörri siirtyikin toiselle, tarhan puolelle! Nauru pääsi, mun heppa jujuttaa mua!

Siirryimme kuvaamaan sitten tarhan puolelle ja Annikakin halusi kokeilla juoksuttamista. Antaa palaa, meikä saa hieman hengähdystaukoa! Kuvasin heidän juoksun, mikä nauratti, kun Annikalla oli kyllä ratsastusvaatteet mutta kengät olivat työkengät. Yritä nyt tasapohjaisilla liukkailla sisäkengillä kirmailla pitkin laitumia hevosen kanssa! :D

Palkitsemisen jälkeen menimme Annikan kanssa herkkuja syömään. Juttelimme Mörristä, sen tulosta minulle ja miten siitä tietyllä lailla sulkeutuneesta pollesta on tullut tuollainen hassuttelija ja jujuttaja. Yhdessä kohtaahan se pinkoi mun luota suoraan Annikan luokse, mikä löytyykin tkemästäni videosta. Tai ehkei se varsinaisesti sulkeutunut ollut, piti vaan alati vaihtuviin ihmisiin etäisyyttä. Turha niille on sieluaan näyttää, kun seuraavalla kerralla selässä on joku muu.

Annika sanoi, että hänestä oli tosi hienoa nähdä meidän kommunikointi, kun hän on vain kuullut siitä. Mörrin ilme oli kuulemma ollut niin avoin ja innokas ja se lähti tohkeissaan ponkkuroimaan Tätinsä kanssa. Itse mietin sitä palkitsemista juoksemisesta mun mukana, että juokseeko Mörri vain porkkanaa saadakseen. Mutta ei se pelkästään sen takia juokse, päätellen siitä kuinka se välillä intoutuu viskomaan takalistoaan taivaita kohti tai vinkaisee tohkeissaan kun vaihdan salamana suuntaa. Ja vetää pään alas ja viskoo etujalkojaan päänsä molemmin puolin, se on niin ihana katsoa kun herra innostuu!

Eli kooste meidän kavioliiton päivästä löytyy tämän blogin "Videoita"-sivun alta, toivottavasti hauskuus välittyy teillekin! :D

Uusi sivu

Sain tehtyä uuden sivun tähän blogiin, eli "Videoita". Suurempi homma oli saada sinne tuo video ladattua, loppujen lopuksi se oli helpoin ladata ensin Youtubeen ja linkittää se sitten tänne. Tässä oppii kaikenlaista nörttiydestä, kun haluaa videon jakoon! :D

Nyt ei muuta kuin kuvaamaan lisää materiaalia videoita varten! :D