Tuulikki oli lähdössä Töggurin kanssa ihan vain pienelle kävelylenkille, joten pistin samantien Mörrille ajovermeet päälle. Nyt päästiin Töggurin perään! Mulla oli mielessä, että olisi helpompaa kun Mörri menee joka tapauksessa helposti pomon perässä, niin mä saisin keskittyä "ohjaamiseen" ja ohjien pitämiseen suorana. Niin ja olin katsonut kuvista, että ihmiset ovat ohjasajaessa paljon taaempana kuin mitä itse olin. Siis ei ihme että käsissä oli vaarallisen tuntuinen kieppi ohjia!
Lähdimme reippaasti naksutuksesta Tögguria seuraamaan ja Mörri meni ihan hurjaa vauhtia käyntiä. Sain tosissani kävellä perässä, mutta nyt olin reilusti taaempana huomattavasti pienemmän ohjasmäärän kanssa. Raippa oli mulla oikeassa kädessä ja sitä pidin pystyssä kun en ollut katsonut kuvista miten sitä piti pitää.
Reipas Mörri käveli Töggurin perässä ja oli tosi tyytyväisen oloinen, kun pääsi mansikkamaalle kävelemään. Tästä ei siis tulisi pitkä reissu! Eka kierros mentiin peesissä ja mä yritin ohjata Mörriä juuri ennen kuin se itse luontaisesti kääntyisi samasta paikasta kuin Töggur. Kehuin poikaa joka kerta ja Mörrin korvat olivat valppaasti minua kohti.
Toisella kierroksella tein jo joitain ohjausliikkeitä ihan itse. Olin hurjan tyytyväinen, kun sain Mörrin menemään pienten kuusien välistä eri kohdasta mistä Töggur ja sain jopa ohjattua Mörrin eri mansikkarivin väliin kuin mistä pomonsa meni. Jukra, se selkeästi jo tottui mun apuihin ja yritti tosissaan löytää oikeat ratkaisut.
Sitten tulimmekin jo takaisin tallille, parempi pitää homma lyhyenä sekä Töggur-toipilaalle että opiskelija-Mörrille. Tallilla vielä peruutin Mörriä, jonka jälkeen hän sai mennä omalle paikalle varusteiden poisottoon. Palkinnoksi poika sai rehun joukossa auringonkukan siemeniä, mitkä on herran herkkua!
Kyselin Tuulikilta apuja, kun tuo peruuttaminen lähinnä kiinnosti. Mörri nimittäin oli jäänyt kanittaa yhdessä kohtaa toista takastaan ja mietin että miten se peruuttaminen oikeasti tehdään. Tuulikki kysyi että miten mä teen sen selästä käsin ja sanoin että vedän vain hieman ohjista ja naksutan. Tai sanon "Taakse". Tuulikki opasti että kun peruuttaa, niin hevonen siirtää sen puolen takajalkaa taakse, minkä puolen ohja on hieman kireämmällä. Tuulikki näytti käsillänsä ja mä kokeilin ilmakitaroinnin sijaan ilmaohjastusta.
Siinä vaiheessa mulle tuli sellainen ahaa-elämys, tuossa toisessa videossa minkä tein, Noora peruuttaa Vísiriä ja se ohjaa juuri tuolla tavoin. Kas kun en ole käynyt muuta kuin 10 tuntia alkeiskurssia, niin siellä ei ihan menty noin pitkälle hienosäätöihin. Ja Mörrille on riittänyt se, että peruuttaa tasaisesti molemmilla ohjilla. Mun täytyy seuraavalla kerralla kokeilla kunhan vaan nyt jossain vaiheessa pääsen selkäänkin. Mä jo mainitsin Tuulikille ja Annikalle, että myyn kohta satulan pois kun tuo maastakäsin työskentely on vienyt mut ihan mukanaan. Tai me mitään työskennelle, pidetään vaan hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti