Tilaamani matto oli vain niin kamalan rullalla, että sen piti ensin suoristua lavan päällä. Sillä aikaa juttelin Vísir-hepan tilanteesta omistajansa Nooran kanssa kun kerta satoi, vein Kelly-ponille pienen kourallisen heinää (kun poni tuijotti mua niin syyttävästi) ja päätin sitten lähteä ohjasajamaan omaa palleroani. Se on ollut mietintämyssyn alla jo jonkin aikaa, Tuulikkikin sanoi että Mörrillä tuskin on mitään ongelia sen kanssa että olen sen takana. Mähän saatan metsässäkin ajaa sitä edelläni, joten se on tottunut että tulen perässä.
Ensin oli vuorossa radan valmistelu, eli sain luvan roudata muovisia kevyitä aitatolppia agility-radalleni, jossa ajattelin koeajon suorittaa. Äärimmäisen uteliaana Mörri tuli katselemaan toimiani ja seisoskeli kuunnellen samalla selitystäni asiasta. Laitoin muovitolppia pystyyn ensin maapuomien kohdille kujaksi ja sitten toiset tolpat niiden väleihin. Mörrin jäädessä tutkailemaan uusittua laidunta, hain lisää tolppia, oranssit keilat, ajo-ohjat ja ajovyön.
Tullessani takaisin Mörri nuuski tolppia ja lisäsin niitä edellisen rivistön viereen pujottulua varten. Samalla laitoin keiloja tolppien päihin ja otin sittenkin maapuomien väleistä niitä tolppia vielä jatkoksi pujotteluradalle.
Ja kun kerta Mörri seisoi kaikessa rauhassa vieressä, laitoin herralle ajovyön massun ympärille. Aloin setvimään ohjia, että niissä on pituutta! Selitin Mörrille mitä me tehdään, mutta se oli kiinnostunut vain nuuskuttamaan epämääräistä ohjaskasaa. Sain ne viimein suorittua ja laitoin ensin toisen puolen Mörrin kuolaimettomiin kiinni. Nipsasin ohjan hakalukkoon, jonka olin laittanut ajovyöhön ja tein toiselle puolelle saman homman. Vedin kummankin ohjan heposen taakse ja keräsin ylimääräisen osan ohjaa lenkulle oikeaan käteeni.
Mörrin edelleen seistessä kaikessa rauhassa oti ohjat käsiini. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että olisikohan mun pitänyt kysyä Tuulikilta tai äitiltä, että miten tää ohjasajo toimii? Hmm... Ei kai se nyt niin vaikeata voi olla kun miljoonat ihmiset ajaa hevosta takaa tälläkin hetkellä, joten muistelin vanhoja Suomi-filmejä ja mitä niissä on tehty.
Nostin hieman ohjia ja päästin ne laskeutumaan Mörrin ahterille samalla maiskuttaen merkiksi. Koko maailma oli hiljaa, vain ja ainoastaan Mörrin korvat kääntyivät taaksepäin. Vatsanpohjassa alkoi naurattaa, maiskutin lisää ja heilautin ohjia. Mörri yritti kääntyä mua kohti ja mä purskahdin nauruun. Mörri yritti kahta kovempaa kääntyä, mutta pidin vastakkaisesta ohjasta kiinni. Mörri kuunteli nauruani ja yritti peruuttaa, jolloin alkoi naurattaa entistä enemmän. Herra ihmetteli että mitä ihmettä tuo Täti nyt tarkoittaa ja yritti päästä jyvälle mitä hältä halusin.
Mulla oli hillitön nauruhepuli, kummallakaan ei ollut siis MINKÄÄNlaista hajua mitä ajaessa pitää tehdä, ei kerrassaan mitään! Nojasin nauraen ohjineni Mörrin takalistoon ja yritin saada sen astumaan eteenpäin, mutta tää astuu äärimmäisen varoen taaksepäin. Ja meikä nauraa hekottaa, ei tää ole todellista ollenkaan!
Otin uudestaan ohjat käsiini ja maiskuttelin, heiluttelin ohjia samalla Mörrin kylkiin ja hihkuin: "Hop, hop! Tseh, tseh! Shoo, shoo!" Mikään ei auttanut, eikä se mikään ihme ollut kun nauroin samalla ja hyvä etten istunut kyykyssä kun kylkiin jo sattui tuo nauraminen.
Viimein kuulin hörötykseltäni Tuulikin äänen: "Sä tarviit sen ajopiiskan!" No ihan varmana, ja purskahdin uudestaan nauramaan. Tuulikki ystävällisesti toi leveällä hymyllä varusteltuna sen unohtamani piiskan, jonka esitin Mörrille hihitellen: "Vähän rispektii, pliis!"
No sehän ei auttanut ollenkaan, eihän Mörri reagoi raippaan yhtään millään lailla! Se työkalu ei ole muuta kuin tarkoitettu ötököitä huitomaan, Mörriä sillä saa kaikessa rauhassa kopistella ilman angsteja. Aloin olla nauramisen kanssa jo hysterian rajamailla kun ei hommassa päästy mihinkään, joten Tuulikki otti Mörriä kuolaimettomista kiinni ja johti oikeaan suuntaan. Mä kuljin perässä ja yritin kehua Mörriä hienoksi pojaksi ja fiksuksi hepaksi kun NIIN hienosti osaa mennä ohjasajoa!
Edelleen hihitellen menimme Tuulikin johdolla puomikujan, jollon Tuulikki sanoi että Mörri on tosi epäluuloisen näköinen. Kyllä varmaan niin, kun kerta emäntä kulkee perässä kaksinkerroin ja toivoo ettei nauraessaan pissi pöksyihin!
Sain kuitenkin "käännettyä" Mörrin Tuulikin perään ja teimme vielä toisenkin kierroksen. Tuulikki sanoi että olisko sittenkin tuo tie parempi Mörrille, se kun ei välttis ymmärrä tuota kentällä menoa. Päätin sitten että menemme tielle ja takaisin ja Tuulikki ehdotti että mansikkapenkkien välissä on hyvä mennä, kun siellä on valmiina "suorat ura". Kuulosti hyvältä, joten Tuulikin johdolla suuntasimme kohti laitumen porttia.
Mörri vain oli sitä mieltä, että olisi ollut turvallisempaa mennä Tuulikin perässä taloon ja ruuan laittoon kuin tuon edelleen hirnuvan Tätin kanssa yhtään mihinkään. Mun piti siirtää toinen ohja selän yli ja ottaa poika kuolaimettomista talutukseen ja lähteä kävelemään edellä kohti Rinteentietä.
Ja mua nauratti edelleen, ei sille meinannut tulla loppua ollenkaan! Mörri oli ihan ihmeissään, ei sillä ollut hajuakaan mitä häneltä pyysin, eikä mun nauraminen auttanut asiaa ollenkaan. Se yritti tosissaan, mutta kun meikä oli enemmän pihalla kuin se hevonen!
Tulimme risteykseen, jossa käänsin Mörrin tallille päin ja annoin namipalan, hieno poika! Sitten suoristin ohjat, otin ylimääräiset toiseen käteen ja pitkällä piiskalla kopsautin sitten Mörrin takamukseen naksutuksen kera. Poika seisoi paikoillaan, vain ne korvat liikkuivat hieman epävarmasti paikoillaan. Alkoi naurattaa uudestaan, ei hemmetti, tarviiko mun taluttaa se hevonen takaisin tallille!
Sitten kuitenkin Mörri otti epäröivän askeleen tallille päin, jolloin nauru loppui siihen ja kehuminen alkoi. Kehuin innokkaasti ratsuani ja Mörri otti toisenkin askeleen, ja kolmannen. Kehujen saattelemana lähdimme takaisin tallille ja Mörrin askellus muuttui varmemmaksi. Se yritti mennä oikealle syömään heinää, mutta vasemman ohjan kiristys ja oikean laittaminen kiinni kylkeen sai pojan siirtymään vasempaan reunaan. Olin aivan tohkeissani, taitava poika Mörri!
Mörri EI yrittänyt kerjätä namia kesäkurpitsan kohdalla, EI yrittänyt päästä laitumelle, EI yrittänyt syödä apilaa kasvislaatikon kohdalla, EIKÄ yrittänyt syödä normaaliin tapaan omenapuuta. VAAN hän kuunteli älyttömän tarkasti ohjia ja mun non-stop-kehuja ja suunnisti suoraan omalle paikalle, missä hän tietää että varusteet otetaan pois...
Siinä kohtaa pääsi taas nauru, tää on niin mainio polle! Annoin namia ja riisuin varusteet ilmeisen kummastuneelta hevoseltani ja kävin hakemassa sille extrasatsin ruokaa valkosipulilla höystettynä. Päästin pöllämystyneen hevoseni irti pihalle syömään ja hymyilin leveästi. Syötyään Mörri otti ruokavadin hampaisiinsa ja paukutti sitä asvalttiin, tätä oli liian vähän verrattuna työn määrään!
Vein pojan takaisin laitumelle ja päätin hieman juoksennella sen kanssa rentouttaakseni meistä kumpaisenkin. Nyt olikin helppo juosta puomikujaa pitkin, ne olivat sopivalla etäisyydellä sekä mun laukka-askelille, että Mörrin raville. Mörri oikein vnkaisikin, kun tein salamakäännöksen ja ponkaisin vastakkaiseen suuntaan! Parit pukitkin sieltä tuli ja sain ohimennen tehtyä pujotteluakin innokkaan Mörrin seuratessa päristellen. Selkeästi juoksentelu auttoi rentouttamisessa, poitsu pörisi tyytyväisenä jäädessään natustamaan porkkanaa laitumelle.
Lähdin lainaamaan Karilta ristipääruuvaria ja mattoveistä. Tuulikin kanssa jutellessa alkoi taas hymyilyttää, kurkkasin nimittäin ruusupuskan läpi laitumelle, missä Mörri seisoi puomikujan päässä ja tuijotti eteensä. Kerroin Tuulikille että Mörrin täytyy saada aina miettiä tapahtumia, jotta se saisi ne setvittyä jotenkin ymmärrettävään muotoon. Tuulikki sanoi että taitaa Mörrillä olla sama juttu kuin joillakin koirillakin, eli latenttia oppimista. Näin on, Mörrihän tuumailee aina pitkään kaiken uuden jälkeen ja seuraavalla kerralla se on jo saanut kelattua systeemit uusiksi.
Mörri seisoi pitkään paikoillaan, lepuutti itseään ja mietti tapahtunutta. Minä sen sijaan lähdin kiinnittämään mattoa ruuveilla lavan päälle, mihin sainkin apua Penni-koiralta ja varsinkin Taika-koiralta. Taikan oli aivan pakko tulla tarkastamaan tilanne parin sentin päästä ja mekkalakaan ei haitannut, kun paukutin vasaralla ja isolla naulalla alun ruuvia varten. Sitten oltiin kuono kiinni ruuvarissa, meneehän se varmasti tiukkaan kiinni?
Kun Taikan mielestä oli tehty tarpeeksi töitä, oli huvin vuoro ja neiti kömpi mun syliin ihan väkisin, hän mahtuu tähän kyllä, kiitoksia vain :D Halailin ihanaa Taikukkaa pitkään, kunnes oli PAKKO jatkaa töitä. Ei mulla enää montaa ruuvia ollut kiinnittämättä, ja pian kuskasin järkkypainavaa lavaa nokkakärryillä kohti laidunta.
Jostain kumman syystä Mörri oli hieman epäileväisen näköinen, mutta lopulta uteliaisuus voitti. Se tuli nuuskimaan, kun laitoin alustan vastakkaisiin kulmiin pystytolpat. Minä seisoin vastakkaisella puolella ja houkuttelin hevosta namilla nousemaan alustan päälle. Mörri on tottunut kuoputtamaan halutessaan jotain (mitä muuten olen yrittänyt karsia siltä pois), mutta tässä tilanteessa kuopimisen kanssa päästiin alkuun.
Heti kun Mörri siirsi etusensa kuoputtamaan alustaa, se sai namin. Aivan sama kumpaa etusta käytti, siitä sai namin. Kun se oli tehty tarpeeksi monta kertaa, jäin odottamaan enemmän. Mörri hoksasi etten reagoi enää kuoputtamiseen, joten se yritti lähteä kiertämään luokseni. Otin samalla hetkellä askeleen sivulle niin, että olin edelleen vastakkaisella puolella. Mörri palasi alkuperäiseen asentoonsa ja minä myös.
Mörri mietti ja tuumasi hetken, kokeili uudestaan kuoputtamista ja päätti sitten nousta toiselle etujalalle tason päälle. Hillitön kehuminen, hienopoikahienopoika, ja namia suuhun saman tien! Annoin vielä lisää namia, jos se vaikka varmistaisi oppimisen :)
Pyysin Mörriä peruuttamaan alas ja sitten pyysin takaisin lavalle. Toinen yritys kiertää, mutta kuten aikaisemminkin, siitä selvittiin liikkumalla yhtäaikaa. Yksi kuoputus, ja kun siihen ei tullut minulta reagointia, uusi tuumailuhetki. Kavio nousi alustalle, paino siirtyi ja toinenkin etunen tuli alustalle! HIEnoPOIkaHIEnoPOI-KA! Namia rutkasti vaan herralle kun näin nopsaan tajuaa mitä Täti haluaa tehdä!
Olin aivan tajuttoman ylpeä hevosestani, meillä oli ihan käsittämätön ja upea päivä! Epämääräisen (mutta riemastuttavan) ohjasajon jälkeen hauskaa juoksentelua ja pukkilaukkaa laitumella ja vielä sen päälle uuden tempun oppiminen! Reppanalla oli varmasti raskas päivä, Tuulikki kertoi että Mörri oli ensimmäisenä pyytämässä sisälle illalla. Raasu, se oli varmaan henkisesti aivan poikki, joten seuraava päivä olikin sitten Tätistä-vapaa-päivä! :D
Ei kai tuo niin kamalasti kuitenkaan ollut mulle kiukkuinen, kun siirsi itsensä aina kameran ja kohteen väliin huomiota saadakseen...
 |
| Mörri The Linssilude agilityradan edessä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti