Tänään oli vuorossa viimeinen hierontakerta Mörrille, ostin elokuussa silloin kolmen kerran kortin. Viimeeksi oli syyskuussa kerta, jossa kokeilimme perinteistä hierontaa Mörrille. Siitä herra ei oikein välittänyt, joten mietin OTE-hieronnan olevan varmaan parempi.
Tallilla olin juuri hakemassa riimua Mörrille, kun käännyin katsomaan avoimista ovista tarhaan. Mörri laukkasi metsätarhasta hiekkatarhan puolelle, otti pari raviaskelta ja pysähtyi kuin seinään hiekkakasan viereen. Ehdin juuri aukaista kitani karjuakseni sille, mutta tihkusateessa kastunut poika vetäisi suoraan kyljelleen ja siitä selälleen piehtaroimaan autuaan onnellisena. Jee, just, kiitos, kiva!
Kehuin Mörriä, niin hieno poika kun käy puhdistautumassa Tätiä varten, mutta nyt tällä kertaa sen olis voinut jättää väliin. Olen huomannut aiemminkin, että kun tulen tallille, Mörri käy vetäsee hiekat tai lumet niskaansa ja on sitten tyytyväisen näköisenä lähdössä töihin...
Ei auttanut kuin ottaa harja kauniisti kätöseen ja siivota hevonen hiekoista ennen kuin hieroja saapuisi.
Märästä turkista hiekan poistaminen ei ole niitä helpoimpia hommia, mutta melkoisen hyvin sain mielestäni poitsun puhtaaksi. Sen verran oli hieroja myöhässä, että päätin vielä vetästä Annikalta saamaani LaserShine-ainetta Mörrin harjaan setviäkseni sen. Mörrillä kun nyt on tapana halailla kuusia ja sen harja on aina takussa, pihkassa ja neulasissa, niin tuo selvitysaine saattaisi hieman helpottaa työtäni.
Sain suihkittua aineen harjaan ja sitten hieroja Mari jo saapuikin.
Talutin hyvältä tuoksuvan ratsuni talliin, jossa herrasmies sai selkänsä ja niskansa päälle Bemer-peiton. Pian alkoikin haukottelu, Mörri availi leukojansa, työnsi kielen pitkälle ja maiskutteli sitten. Olin ottanut jakkaran alleni ja katselin siitä mitä tapahtui. Mörri oli rennomman näköinen kuin aiemmilla kerroilla, nyt se jo tiesi mitä tapahtui ja miltä tuntuu.
Mari tunnusteli käsillänsä hevosen läpi ja kertoi heti ne samat jumipaikat. Uutuutena oli lapojen kohdilla olevat jumit, tai oikeastaan lapojen takana sellaiset pahkurat. Kerroin, että meillä oli uusi satula, nahkarunkoinen, joka ei ole kerennyt muokkautua vielä. Tunnustelin pahkuroita itsekin ja sanoin ettei sillä näitä aiemmin ole ollut. Mietin ääneen samalla että tuleeko se satula sittenkin liian eteen, kun Tuulikki sanoi että laita se satula sille selkään. No on se hyvä että täällä on joku järkevä ihminen mukana! ;-)
Hain satulan ilman huopaa ja samantien kun laitoin satulan paikoilleen, näin itsekin missä vika. Laittamani polvituet oli selkeästi paksusta huovasta huolimatta painanut lavan taakse pahkuran, joten irrotettavat polvituet sai lähteä samantien. Kauhukahva saisi siis riittää! Ja perjantaina yritän muistaa ottaa satularasvan mukaan, niin saadaan hieman pehmitettyä siivekkeitä.
Tyytyväisenä helposta ratkaisusta menin takaisin istumaan ja tutkailemaan Mörrin reaktioita. Poika oli rentona ja kuunteli meidän juttuja uudesta satulasta, vaihdettavista paneeleista ja kaikesta muustakin mitä oli tapahtunut. Selkeästi se vastasi nyt aivan eri tavalla hoitoon, oli siinä mukana ja antoi Marin tehdä. Mitä pidempään se siinä seisoskeli, sitä rennommaksi hevonen muuttui ja mä olin aivan haltioissani. Ihanaa kun se nauttii kosketuksesta! Aiemmat kerrat ovat menneet Mörrin ihmetellessä, että miksi toi vieras täti lääppii mua?!?
Mari kysyi, että olenko koskaan hieronut Mörriä sieraimista, huulista tai ikenistä. Kerroin, että sieraimista olen kyllä hieronut kun se kerran tunki turpansa mun saamaan melkein kiinni. Ensin Mörri ihmetteli että mitä toi tekee, mutta toi sitten turpansa takaisin hierottavaksi, mutta se loppui sitten siihen kun herra aivasti. Onneksi oli silmälasit päässä, ettei ihan silmille tullut. Hetken mietin että pitäskö mun ottaa hevosinfluenssarokotus, heppakuumeeseenhan ei tunnetusti ole lääkettä... Ja olen mä senkin jälkeen aina silloin tällöin muutaman lyhyen hieronnan tehnyt, mutta Mörri on harvoin sillä päällä että haluaa moista hälle tehtävän. Mutta ehkä sekin tässä muuttuu, kun se tottuu hierontaan ja oppii siitä tykkäämään! :)
Korvia Mari ehdotti kanssa hierottavaksi ja niitäkin olen aina silloin tällöin pyöräytellyt. Ainakin hvoshierontakirjan mukaan korvissa on aku-pisteitä ja korvien kärkiä olenkin sormillani hieraissut varovasti, moni hevonen kun ei välttämättä pidä korviensa käsittelystä. Mörri antaa mun koskettaa niitä ihan reilusti, eli sillä ei ainakaan oli sen suhteen ongelmia, mutta hiljaa kun tekee, niin hyvä tulee.
Sain hieronnan päätteeksi Marilta taas ohjeeksi jatkaa samaa valittua linjaa, joten kaikki oli ookoo. Päästin Mörrin tarhaan Kellyn seuraksi ja Töggur pääsi omaan hierontaansa. Mörriltä päätin setviä harjan loppuun, kun tallissa sisällä hevoseni muhkea harjakin oli sopivasti kuivunut selvitysaineineen. Ja hyvänen aika nyt mä olen ihan "in love" tähän setvimisaineeseen! Mörrin paksu kuontalo oli yli puolta helpompi harjata auki, tätä ainetta toivomme kyllä lisää Mörrin synttärilahjaksi ensi vappuna!
Vielä tuli seurattua Töggurin hierontaa, käännettyä perunapeltoa ja putsattua ratsastuskenkiä perunapellon savimaasta ja sitten ajelin hurjan tyytyväisenä kotiin. Lupasin Mörrille, että vinkkaan Joulupukille seuraavan kolmen hieronnan sarjasta hevoseni puolesta, eli kiitoksia Mari Pakarinen ja Mabona hevospalvelut! :D
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
torstai 3. lokakuuta 2013
Uusi satula
On ollut harkinnassa jo pidempään ostaa Mörrille uusi satula. Poitsun selkä on ollut nykyisessä kuosissa jo viimeiset 1,5 vuotta, eli se tuskin samalla liikutuksella ja ruokinnalla muuttuu kovinkaan paljoa mihinkään suuntaan. Eli nyt oli sitten hyvä aika miettiä nahkasatulan ostoa.
Kuulin ja näin nettikeskustelupalstoilta, että on olemassa sellainen satula kuin nahkarunkoinen ja se kiinnosti kovasti. Perinteistä runkosatulaa en halua, enkä joustorunkoistakaan, joten aloin setviä nahkarunkoisten ominaisuuksia. Kuulema nahkarunkoinen muokkautuu hevosen selkään ja istuu sitten sekä hevoselle että ratsastajalle kuin hanska. Vaan mistä tällainen kermap..se löytäisi tarpeeksi pehmeän satulan?!? Ja polvitukiakaan en halunnut, ne on ollut aina mulla vain tiellä.
Nyt en muista mikä ryhmä se Facebookissa oli, Issikkahöpinää vai islanninhevoset ja varusteet, mutta joka tapauksessa Annipaja mainosti siellä issikkasatuloita nahkarunkoisina. Kävin heti tutustumassa sivuilla ja http://annipaja.fi/tuotteet.html?id=1/7 tuolta löytyykin satulasta kuva ja tietoja. Laitoin ensin viestiä Annille ja kun mallisatula oli tullut Suomeen, pyysin sen heti näytille.
Anni tulikin mukavan joustavasti sunnuntaina aamupäivällä satulan kanssa tallille ja kertoi sitten satulan ominaisuuksista. En ollut tiennyt siirrettävistä paneeleista, mutta mulle se oli iso plussa, kun tuo Pörriäinen kasvaa ja kutistuu vuodenaikojen mukaan. Satulassa oli paikallaan 44cm paneelit ja lyhyemmät (42cm) olisi tulossa jossain vaiheessa.
Asettelimme satulaa Mörrille, joka oli lievästi kyllästyneen oloinen. Hain satulaan satulavyön, joita mulla onneksi onkin kaksin kappalein ja samalla otin vanhasta satulasta jalustinhihnat jalustimineen. Kiinnitin kummatkin satulaan ja Anni auttoi satulan kiristämisessä. Mörri ei tykännyt asiasta yhtään, sen ilme tuntui sanovan että missä on mun oma pehmukkasatula!!! Sanoin Annille, että käytän joka tapauksessa lampaankarvaa satulan alla, se kuitenkin hieman vaimentaa iskuja ja tykkään että hevosen selkää vasten on mukava lampaankarva.
Nyt olimme kuitenkin liikkeellä ilman lampaankarvaa ja Mörri ihmetteli. Ei sillä ole aikoihin ollut mitään runkoon viittaavaakaan ja tuntui kovin erilaiselta. Mä kipusin varoen selkään jakkaralta ja huomasin että jalustinhihnat olivat aivan liian lyhyellä tähän satulaan. Niitä pidennettiin niin pitkiksi kuin saatiin ja mä annoin Mörrille satulaannousuporkkanan. Sitten oli aika lähteä kävelemään laitumelle päin ja Mörri oli aivan kummissaan. Se oli myös hyvin epävarma, varmaan juuri sen takia, ettei selässä ollut se normisatula ja toisekseen Täti tasapainoili nyt erituntuisesti. Keikkumiselta se minusta tuntui, kummallista, kun yleensähän rungottomat keikkuu!
Menimme kaikki laitumelle ja lähdin käynnissä maapuomeille. Niistä pääsimme hyvin ja Anni nauroi Mörrin ilmeelle: "Kyllä on ilmeikäs!" Juu niin on, ootas vaan kun näät sen raivareissa... Käänsin Mörrin takaisin ja pyysin pujottelemaan, mikä meni melkein jopa hyvin. Sen päätteeksi tuli namipala ja teimme saman tien toisen kierroksen.
Sitten päätin kokeilla ravia tai mitä Mörri nyt tällä päällä suostuisi menemäänkään. Ohjasin suurella kannustuksella Mörrin aidan viertä peremmälle ja kun olimme mielestäni tarpeeksi pitkällä, käänsin pollen takaisin nenu porttia kohti. Varauduin raviin ja mietin että jaa, tässä satulassa ei olekaan varsinaista etukaarta mistä ottaa kiinni. No ei se mitään, kyllä tässä ravissa pysytään, ja annoin avut raville. Mörri vetäisi pään alas ja lähti pukkilaukkaan. Mulla kesti hetken ennenkuin tajusin menon olevan pukkilaukkaa, se oli kyllä kummallisen tuntuista mutta onneksi meno oli suoraan eteenpäin ja jalat viskoivat suoraan taakse. Istuin satulassa aivan rentona, raukkaparka kun en tajunnut edes säikähtää. Mörri rauhottui hetken kuluttua ja meni loput ravilla. Okei. Hmmm... Oli muuten eka kerta kun olen ikinä istunut pukkilaukassa.
No sitten Tuulikki ehdotti että olisko tuo laitumen toinen reuna parempi, siinä kun ne tykkää enemmän juoksennella. Joo, vois kokeilla, tuo mistä tultiin on ollut meidän irtojuoksutus-pierupukkilaukka-paikka... Siispä lähdimme kaikki kävelemään laitumen toiseen nurkkaan, koska Mörri kieltäytyi menemästä sinne yksin Tätin kanssa. Siellä käännyimme ja Anni-raasukin joutui pistää tossua toisen eteen! Hieman nauratti, mutta Mörri päätti näyttää! Hän menee nyt kuulkaa töltillä sinne ylämäkeen ja mulla oli haavi auki. Tää menee tölttiä! Hyvänen aika, mistäs moinen!
Kokeilimme samaa reittiä uudestaan ja aivan samalla tavalla poika siirtyi töltille, josta ihan lopuksi tuli raville. Joo, eiköhän tämä riitä tästä laitumesta, Mörri kun ei muutenkaan oikein ymmärrä laitumella ratsastusta... Kysyin Tuulikilta että ottaisiko hän Töggurin talutukseen mansikkamaan ympäri, että päästäisiin peesiin ilman että mun täytyy hurjana patistaa. Pääsisin testaa rauhassa liikkeellä ollessa satulaa. Tuulikki haki Töksyn ja sitten olimmekin jo helposti pomon ahterissa mukana. Mörri käveli nätisti ja yritti välillä näykkiä Annia. Tuli mieleen, että tajusikohan Mörri, että Anni on "syyllinen" uuteen satulaan?
Käynti meni hyvin, mutta mulla oli jostain kumman syystä edelleen keikkuva olo. Osittain johtui varmaan siitä, että jalustinhihnat olivat liian lyhyellä, joten sitä oli kuin jockey siellä selässä. Tassuttelimme takaisin tallille ja mun takalisto oli edelleen sitä mieltä että tämä satula tuntuu suht hyvältä ja pehmeältä, joten päätin jo siinä vaiheessa ostaa satulan. Halusin kuitenkin lyhyemmät ja paksummat paneelit satulaan, joten Anni ehdotti että kun hän saa ne paksummat niin voidaan myöhemmin vaihtaa ne. Satula jäi siis samantien meille, sori vaan jos joku muukin oli halunnut sitä kokeilla...
Tiistaina sitten köröttelin töiden jälkeen tallille juuri pestyn lampaankarvan kanssa, tarkoituksena oli lähteä kokeilemaan satulaa. Tuulikki oli myös lähdössä Töggurilla ratsastamaan käyntilenkin, joten pääsin mukavasti peesiin. Ensin piti miettiä että mites tuo lampaankarva kiinnittyy satulaan, sitten piti miettiä kuinka kireälle satulavyö laitetaan. Rungottoman kanssa olen tehnyt niin, että kiristän jonkin verran, sitten hetken kuluttua lisää ja vielä matkallakin tarkistan vyön. Ja yleensä se on ollut aina suhteellisen löysällä (no ku se kerta ei keiku Mörrin selässä!).
Sitten kipusin jakkaralta selkään ja namipalan jälkeen lähdimme Töggurin perään. Samantien tajusin että satula keikkuu, joten Tuulikki pysäytti Töggurin ja mä yritin kiivetä alas. No kas, se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Mörri oli vetänyt päänsä alas syömään, joten en saanut sen harjasta tukea. En viitsinyt kiskoa sen päätä ylöskään kun pitää mun päästä sieltä alas oli sen pää missä asennossa tahansa. Toisaalta nyt kun etukaarta ei ollut, oli helpompi nostaa oikea jalka Mörrin niskan yli ja liukua toiselta puolelta alas. Phuuh, en olekaan pitkiin aikoihin tuota tehnyt kun mua aina hirvittää se että satula kippaa jommalle kummalle puolelle!
Pääsin ihan hyvin kuitenkin alas ja kiristin satulavyötä. Sitten hain jakkaran lähemmäksi ja kiipesin takaisin selkään. Matka jatkui namin jälkeen, ja nyt tosiaan olin tyytyväinen, että Mörri osaa odottaa namiansa kiltisti. Hassua että uusi satula vaikuttaa näin paljon! Lähdimme pellolle päin ja Mörri meni varsin reippaasti. Meni ihan hyvin, kunnes herra huomasi mitä ihanimman ruohotuppaan. Pää meni alas ja hyvä etten tullut niskan yli alas. Jahas, vai niin, tää oli nyt eka kerta kun mietin niitä polvitukia satulaan! Etukaarta kun ei ollut, niin jotain tähän tarvitsee tueksi. Ja kauhukahva mun täytyy siirtää Tuulikin issikkasatulasta takaisin omaani...
Jatkoimme pellon reunaa ja aina välillä jouduin komentamaan oikein kunnolla Mörriä, sillä oli kovan hinku vihreälle! Aargh! Loppujen lopuksi menimme pienellä töltillä pellolta tielle, kun ei muuten poika meinannut saada turpaa irti heinikosta. Tiellä menimme reippaasti kävelevän Töggurin jäljissä. Ei ollut Tuulikillakaan helppoa, sekin oli välillä peppu korkeimpana kohtana, kun Töksy näki herkullisen heinän. Nää meidän pojat...
Yhdessä kohtaa takaisin tullessa otimme hieman tölttiä, mutta Töggurin ollessa nopealla vaihteella siinä kohtaa, Mörri oli aikeissa vaihtaa laukalle. Muutama askel laukkaa tulikin, mutta oli laitettava liinat kiinni. Ei nyt ihan paahdeta kun satulakaan ei ole muokkautunut ja se luultavasti on aivan liian löysällä. Mörri kuunteli kyllä ja pääsimme kunnialla takaisin tielle.
Viimeisen tienpätkän talutin Mörriä ja tuumailin että kyllä mun täytyy katsoa pidemmät jalustinhihnat. Nilkat oli kipeinä liian lyhykäisistä hihnoista, mutta onneksi kaapissa on vanhat jalustinhihnat vielä tallessa. Tallilla annoin Mörrille ruuan ja kaivelin sitten rompevarastostani vanhat jalustinhihnat esille. Samalla löytyi rungottoman satulan irroitettavat polvituet, jotka tarttui mukavasti tarralla uuden satulan siiven alle. Jalustimet saivat pidemmät hihnat ja lyhyemmät laitoin takaisin vanhaan satulaan kiinni. Vanhaa satulaa käytän varmasti vielä jatkossakin pitkillä reissuilla, joten tarvii vain vaihtaa jalustimet satulasta toiseen. Uudessa satulassa oli avoin lenkki jalustinhihnoille, sekin oli mulle uutta.
Ihan hyvä mielikuva jäi tuosta satulasta ja kunhan saamme paksummat ja lyhyemmät paneelit käyttöön ja satula muokkautuu, niin luulen että meillä on vallan mainio penkki käytössä! :)
Kuulin ja näin nettikeskustelupalstoilta, että on olemassa sellainen satula kuin nahkarunkoinen ja se kiinnosti kovasti. Perinteistä runkosatulaa en halua, enkä joustorunkoistakaan, joten aloin setviä nahkarunkoisten ominaisuuksia. Kuulema nahkarunkoinen muokkautuu hevosen selkään ja istuu sitten sekä hevoselle että ratsastajalle kuin hanska. Vaan mistä tällainen kermap..se löytäisi tarpeeksi pehmeän satulan?!? Ja polvitukiakaan en halunnut, ne on ollut aina mulla vain tiellä.
Nyt en muista mikä ryhmä se Facebookissa oli, Issikkahöpinää vai islanninhevoset ja varusteet, mutta joka tapauksessa Annipaja mainosti siellä issikkasatuloita nahkarunkoisina. Kävin heti tutustumassa sivuilla ja http://annipaja.fi/tuotteet.html?id=1/7 tuolta löytyykin satulasta kuva ja tietoja. Laitoin ensin viestiä Annille ja kun mallisatula oli tullut Suomeen, pyysin sen heti näytille.
Anni tulikin mukavan joustavasti sunnuntaina aamupäivällä satulan kanssa tallille ja kertoi sitten satulan ominaisuuksista. En ollut tiennyt siirrettävistä paneeleista, mutta mulle se oli iso plussa, kun tuo Pörriäinen kasvaa ja kutistuu vuodenaikojen mukaan. Satulassa oli paikallaan 44cm paneelit ja lyhyemmät (42cm) olisi tulossa jossain vaiheessa.
Asettelimme satulaa Mörrille, joka oli lievästi kyllästyneen oloinen. Hain satulaan satulavyön, joita mulla onneksi onkin kaksin kappalein ja samalla otin vanhasta satulasta jalustinhihnat jalustimineen. Kiinnitin kummatkin satulaan ja Anni auttoi satulan kiristämisessä. Mörri ei tykännyt asiasta yhtään, sen ilme tuntui sanovan että missä on mun oma pehmukkasatula!!! Sanoin Annille, että käytän joka tapauksessa lampaankarvaa satulan alla, se kuitenkin hieman vaimentaa iskuja ja tykkään että hevosen selkää vasten on mukava lampaankarva.
Nyt olimme kuitenkin liikkeellä ilman lampaankarvaa ja Mörri ihmetteli. Ei sillä ole aikoihin ollut mitään runkoon viittaavaakaan ja tuntui kovin erilaiselta. Mä kipusin varoen selkään jakkaralta ja huomasin että jalustinhihnat olivat aivan liian lyhyellä tähän satulaan. Niitä pidennettiin niin pitkiksi kuin saatiin ja mä annoin Mörrille satulaannousuporkkanan. Sitten oli aika lähteä kävelemään laitumelle päin ja Mörri oli aivan kummissaan. Se oli myös hyvin epävarma, varmaan juuri sen takia, ettei selässä ollut se normisatula ja toisekseen Täti tasapainoili nyt erituntuisesti. Keikkumiselta se minusta tuntui, kummallista, kun yleensähän rungottomat keikkuu!
Menimme kaikki laitumelle ja lähdin käynnissä maapuomeille. Niistä pääsimme hyvin ja Anni nauroi Mörrin ilmeelle: "Kyllä on ilmeikäs!" Juu niin on, ootas vaan kun näät sen raivareissa... Käänsin Mörrin takaisin ja pyysin pujottelemaan, mikä meni melkein jopa hyvin. Sen päätteeksi tuli namipala ja teimme saman tien toisen kierroksen.
Sitten päätin kokeilla ravia tai mitä Mörri nyt tällä päällä suostuisi menemäänkään. Ohjasin suurella kannustuksella Mörrin aidan viertä peremmälle ja kun olimme mielestäni tarpeeksi pitkällä, käänsin pollen takaisin nenu porttia kohti. Varauduin raviin ja mietin että jaa, tässä satulassa ei olekaan varsinaista etukaarta mistä ottaa kiinni. No ei se mitään, kyllä tässä ravissa pysytään, ja annoin avut raville. Mörri vetäisi pään alas ja lähti pukkilaukkaan. Mulla kesti hetken ennenkuin tajusin menon olevan pukkilaukkaa, se oli kyllä kummallisen tuntuista mutta onneksi meno oli suoraan eteenpäin ja jalat viskoivat suoraan taakse. Istuin satulassa aivan rentona, raukkaparka kun en tajunnut edes säikähtää. Mörri rauhottui hetken kuluttua ja meni loput ravilla. Okei. Hmmm... Oli muuten eka kerta kun olen ikinä istunut pukkilaukassa.
No sitten Tuulikki ehdotti että olisko tuo laitumen toinen reuna parempi, siinä kun ne tykkää enemmän juoksennella. Joo, vois kokeilla, tuo mistä tultiin on ollut meidän irtojuoksutus-pierupukkilaukka-paikka... Siispä lähdimme kaikki kävelemään laitumen toiseen nurkkaan, koska Mörri kieltäytyi menemästä sinne yksin Tätin kanssa. Siellä käännyimme ja Anni-raasukin joutui pistää tossua toisen eteen! Hieman nauratti, mutta Mörri päätti näyttää! Hän menee nyt kuulkaa töltillä sinne ylämäkeen ja mulla oli haavi auki. Tää menee tölttiä! Hyvänen aika, mistäs moinen!
Kokeilimme samaa reittiä uudestaan ja aivan samalla tavalla poika siirtyi töltille, josta ihan lopuksi tuli raville. Joo, eiköhän tämä riitä tästä laitumesta, Mörri kun ei muutenkaan oikein ymmärrä laitumella ratsastusta... Kysyin Tuulikilta että ottaisiko hän Töggurin talutukseen mansikkamaan ympäri, että päästäisiin peesiin ilman että mun täytyy hurjana patistaa. Pääsisin testaa rauhassa liikkeellä ollessa satulaa. Tuulikki haki Töksyn ja sitten olimmekin jo helposti pomon ahterissa mukana. Mörri käveli nätisti ja yritti välillä näykkiä Annia. Tuli mieleen, että tajusikohan Mörri, että Anni on "syyllinen" uuteen satulaan?
Käynti meni hyvin, mutta mulla oli jostain kumman syystä edelleen keikkuva olo. Osittain johtui varmaan siitä, että jalustinhihnat olivat liian lyhyellä, joten sitä oli kuin jockey siellä selässä. Tassuttelimme takaisin tallille ja mun takalisto oli edelleen sitä mieltä että tämä satula tuntuu suht hyvältä ja pehmeältä, joten päätin jo siinä vaiheessa ostaa satulan. Halusin kuitenkin lyhyemmät ja paksummat paneelit satulaan, joten Anni ehdotti että kun hän saa ne paksummat niin voidaan myöhemmin vaihtaa ne. Satula jäi siis samantien meille, sori vaan jos joku muukin oli halunnut sitä kokeilla...
Tiistaina sitten köröttelin töiden jälkeen tallille juuri pestyn lampaankarvan kanssa, tarkoituksena oli lähteä kokeilemaan satulaa. Tuulikki oli myös lähdössä Töggurilla ratsastamaan käyntilenkin, joten pääsin mukavasti peesiin. Ensin piti miettiä että mites tuo lampaankarva kiinnittyy satulaan, sitten piti miettiä kuinka kireälle satulavyö laitetaan. Rungottoman kanssa olen tehnyt niin, että kiristän jonkin verran, sitten hetken kuluttua lisää ja vielä matkallakin tarkistan vyön. Ja yleensä se on ollut aina suhteellisen löysällä (no ku se kerta ei keiku Mörrin selässä!).
Sitten kipusin jakkaralta selkään ja namipalan jälkeen lähdimme Töggurin perään. Samantien tajusin että satula keikkuu, joten Tuulikki pysäytti Töggurin ja mä yritin kiivetä alas. No kas, se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Mörri oli vetänyt päänsä alas syömään, joten en saanut sen harjasta tukea. En viitsinyt kiskoa sen päätä ylöskään kun pitää mun päästä sieltä alas oli sen pää missä asennossa tahansa. Toisaalta nyt kun etukaarta ei ollut, oli helpompi nostaa oikea jalka Mörrin niskan yli ja liukua toiselta puolelta alas. Phuuh, en olekaan pitkiin aikoihin tuota tehnyt kun mua aina hirvittää se että satula kippaa jommalle kummalle puolelle!
Pääsin ihan hyvin kuitenkin alas ja kiristin satulavyötä. Sitten hain jakkaran lähemmäksi ja kiipesin takaisin selkään. Matka jatkui namin jälkeen, ja nyt tosiaan olin tyytyväinen, että Mörri osaa odottaa namiansa kiltisti. Hassua että uusi satula vaikuttaa näin paljon! Lähdimme pellolle päin ja Mörri meni varsin reippaasti. Meni ihan hyvin, kunnes herra huomasi mitä ihanimman ruohotuppaan. Pää meni alas ja hyvä etten tullut niskan yli alas. Jahas, vai niin, tää oli nyt eka kerta kun mietin niitä polvitukia satulaan! Etukaarta kun ei ollut, niin jotain tähän tarvitsee tueksi. Ja kauhukahva mun täytyy siirtää Tuulikin issikkasatulasta takaisin omaani...
Jatkoimme pellon reunaa ja aina välillä jouduin komentamaan oikein kunnolla Mörriä, sillä oli kovan hinku vihreälle! Aargh! Loppujen lopuksi menimme pienellä töltillä pellolta tielle, kun ei muuten poika meinannut saada turpaa irti heinikosta. Tiellä menimme reippaasti kävelevän Töggurin jäljissä. Ei ollut Tuulikillakaan helppoa, sekin oli välillä peppu korkeimpana kohtana, kun Töksy näki herkullisen heinän. Nää meidän pojat...
Yhdessä kohtaa takaisin tullessa otimme hieman tölttiä, mutta Töggurin ollessa nopealla vaihteella siinä kohtaa, Mörri oli aikeissa vaihtaa laukalle. Muutama askel laukkaa tulikin, mutta oli laitettava liinat kiinni. Ei nyt ihan paahdeta kun satulakaan ei ole muokkautunut ja se luultavasti on aivan liian löysällä. Mörri kuunteli kyllä ja pääsimme kunnialla takaisin tielle.
Viimeisen tienpätkän talutin Mörriä ja tuumailin että kyllä mun täytyy katsoa pidemmät jalustinhihnat. Nilkat oli kipeinä liian lyhykäisistä hihnoista, mutta onneksi kaapissa on vanhat jalustinhihnat vielä tallessa. Tallilla annoin Mörrille ruuan ja kaivelin sitten rompevarastostani vanhat jalustinhihnat esille. Samalla löytyi rungottoman satulan irroitettavat polvituet, jotka tarttui mukavasti tarralla uuden satulan siiven alle. Jalustimet saivat pidemmät hihnat ja lyhyemmät laitoin takaisin vanhaan satulaan kiinni. Vanhaa satulaa käytän varmasti vielä jatkossakin pitkillä reissuilla, joten tarvii vain vaihtaa jalustimet satulasta toiseen. Uudessa satulassa oli avoin lenkki jalustinhihnoille, sekin oli mulle uutta.
Ihan hyvä mielikuva jäi tuosta satulasta ja kunhan saamme paksummat ja lyhyemmät paneelit käyttöön ja satula muokkautuu, niin luulen että meillä on vallan mainio penkki käytössä! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)