Pääsiäisen aloitusta

Oli aivan ihana ilma lähteä ratsastamaan, varsinkin kun pääsimme töistä jo kahdelta! Suuntasimme Annikan kanssa tallille ja olimme intoa täynnä. Mulla oli kamerakin mukana ja Annika halusi kokeilla Mörrillä pohkeenväistöä ja sulkeisia. Vähän mietitytti, että osaako se poika sulkeisia, mutta ainahan sitä voi kokeilla!

Haimme Mörrin peltotarhan kauimmaisesta nurkasta, jolloin Töggur tuli metsätarhan puolelta katselemaan. Se seisoi aidan toisella puolella ja kuopi maata, hän haluaa kanssa mukaan! Annika talutti Mörriä portille ja mä huhuilin Tögguria seuraamaan, minkä poika onnellisena tekikin, se ravasi ja laukkasi metsän puolella, pukitti välillä ja sinkosi sitten itsensä peltolaitumen puolelle. Töggur pukitti vielä portilla ja nousi takajaloilleen, hän lähtee kanssa! Nauratti, hyvä kun sain sille riimua päähän kun hän oli niin tohkeissaan!

Sen verran intona Töggur oli, että päätin laittaa sille kuolaimet. Harjasin lainapollen ja tarkistin kaviot ja laitoin satulan selkään. Annika oli harjannut Mörriä ja ihmetellyt karvan määrää, mistä sitä riittää..? Niih, arvaas vaan miksi siippa motkottaa mulle kun uudessa autossa on isot kasat hevon karvaa...

Mörrikin sai satulan selkäänsä, Annika laittoi ratsullensa myös kuolaimet. Mörri haukotteli ja yritti saada kuolaimen tippumaan pois. Kun se ei lähtenyt, se yritti työntää kieltä ulos niin pitkälle kuin sai, mutta antoi sitten asian olla.

Lähdimme taluttamaan heposia kohti Etelälahtea ja Töggur taisi olla hieman ihmeissään. Yleensä talutusreissuilla hänellä on riimu, mutta nyt kun satulakin oli selässä, niin silti Täti käveli. Kummallista, piti ihan päristellä sen takia. Mörri sen sijaan tuli tyynesti Annikan kanssa, hän on tottunut kaikkeen.

Kauniisti menimme käynnissä keväisessä ilmassa ja auringon paisteessa. Tikka hakkasi puuta mäen päällä ja kun olimme päässeet mäen alas ja pellon reunaan, päätimme ratsautua. Annikan piti vielä lyhentää jalustimia, jonka jälkeen ohjasin Töksyn pientareen viereen ja kampesin itseni ylös.

Nousunamin jälkeen jatkoimme reippaasti matkaa ja näytin Annikalle Mörrin suosikkitien, missä Mörrinkäinen tykkää ravata ja töltätä. Näin että auto oli tulossa vastaan ja käänsin Töggurin Mörriä päin. Seisoimme turvat vastakkain ja samassa huomasin, että takaatakin tuli auto. No niin, siedätystä parhaimmillaan! Annoin kummastakin autosta namin, vaikkei Töggur tuntunut niitä pelkäävänkään, ei se ainakaan jännittynyt ollut.

Matka jatkui ja otimme hieman töltin tynkää, jossa Töggur yritti laukalle. Ei me tässä laukata, senkin hupsu poika, kun töltillä piti mennä! :) Mörrikin oli kuulema ottanut parit laukka-askeleet ja sen jälkeen matka menikin kummaltakin joutuisasti.

Päästyämme Etelälahteen tulimme alas selästä, tie oli paikoin varsin liukas. Talutimme hevosia jnkin matkaa ja puomin kohdalla kipusimme takaisin selkään. Sanoin Annikalle, että tuossa seuraavalla pätkällä mun täytyy keskittyä pitämään Töggur aisoissa, se kun tykkäisi mennä ja lujaa!

Istuin kaikessa rauhassa ja pidin ohjia tuntumalla, Töggur kuunteli kyllä. Sitten se kokeili, että saako hän nopeuttaa käyntiä ja oli jo melkein töltissä. Sanoin matalalla äänellä "woouu.." ja otin hieman ohjista, jolloin ratsu hidasti tavalliseen käyntiin. Kokeilua jatkui ja joka kerralla rauhoitin tilannetta ja Töggur kuunteli. Olin tosi keskittynyt ja pidin jalat rentona, kuuntelin hevosta ja sen lihaksia.

Seuraavassa mutkassa sanoin Annikalle, että aloitan mutkan jälkeen töltillä ja vaihdan sitten laukalle. Tien vasen reuna on hyvässä kunnossa, siinä voi mennä huoletta ja Mörri tietää mitä siellä on alla. Siirryimme töltille ja Töggurin vauhti lisääntyi. Otin harjasta kiinni, jolloin poika vaihtoi laukalle ja alkoi kiristää vauhtia, kunnes parissa sekunnissa olimme paahtamassa täysiä loivaan pitkään ylämäkeen! Mahtavaaaa! Ja voi itku, olin unohtanut varoittaa Annikaa Mörrin tiukasta lähdöstä!

Nousin hieman pystympään, jolloin Töggur hidasti töltille ja vihdoin korvat kuuli muutakin kuin tuulen suhinaa. Katsoin taakseni ja Mörri ei kovinkaan kaukana ollut, mutta Annikan ilme oli näkemisen arvoinen! :D

Töksyn satula oli vinossa ja tulin alas sitä korjaamaan ja kysyin samalla että riittikö vauhtia. "Kyllä!" kuului vastaus silmät suurina ja hämmentynyt hymy kasvoillaan olevalta Annikalta. "Hurjaa menoa!"

Mulla jalat tutisi varmaan yhtä paljon kuin Annikallakin ja kun olin oikaissut satulan ja kiristänyt sillä pykälällä (minkä Tuulikki mulle tallilla sanoikin), päätin taluttaa hetken aikaa Tögguria. Töggur taasen oli sitä mieltä, että kun on päästy vauhtiin, niin nyt olisi hyvä jatkaa samalla tempolla. En ollut ihan yhtä innokas asialle, joten pikkasen lämmennyt Töggur päätti sitten juoksennella itsekseen.

Herra juoksi mun ympäri kuin karusellihevonen konsanaan ja mulle jäi vaihtoehdoksi kävellä keskellä tietä ja siirtää ohjia kädestä toiseen sitä mukaa kun polle ravasi ympyrää. Kerroin, että Töggurilla on tapana tehdä tätä Tuulikin kanssa myös, mutta että yleensä Tuulikilla on siinä viiden metrin liina...

Pikkuhiljaa poika rauhottui ja Annikakin tuli alas selästä taluttamaan Mörriä. Oli tosi mukava kävellä itsekin, ei ollut liian kuuma. Ja mullahan oli juuri sopivasti keväinen hattukypärä päässä! Mä tykkään tosi paljon taluttaa hevosta ja kävellä ja katsella luontoa, se on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän.

Päästyämme risteykseen, missä oli enemmän tilaa, nousimme takaisin satulaan. Hyvä kun nousuporkkana maistui Töggurille, hän olisi menossa jo! Infosin Annikaa, että kun päästään tämä mäki alas, niin otan sinne notkoon seis. Se seuraava ylämäki olisi laukkamäki ja väsyttääkseni poikia, se mentäisiin ja kovaa. Toggur oli meno päällä jo alamäkeen, joten mietin että niinköhän koko alamäki mennään pohkeenväistöä. Yhden tiukan voltin jouduin tekemään, jonka jälkeen Töggur kuunteli taas tarkemmin. Hidastelin alamäessä Mörriä varten, ettei se vaan lähde juoksemaan Annika selässään meidän perään.

Notkossa pysäytin Töggurin ja yritin saadan sen sellaiseen asentoon, että olisi turvallinen lähtö laukalle. Ensin Töksy kokeili pohkeenväistöä vasempaan reunaan, mutta sain sen takaisin samalla keinolla oikeaan reunaan. Annikan vieno ääni ilmoitti että hänellä sydän hakkaa jo hurjana, johon vastasin että niin tekee mullakin! Sitten olinkin oikeassa asennossa, kaappasin harjasta kiinni samalla kun pyysin laukkaa ja sekunnissa sinkouduimme koko kööri ylös jyrkkään ylämäkeen! Huiiii! Töggur paineli minkä kintuistaan pääsi ja Mörri perään. Painelimme mäen päälle ihan hurjaa vauhtia, jonka jälkeen Töggur ja Mörri pysähtyivät hengähtämään porkkanan palan kera. Heino laukka, pojat!

Sen jälkeen Töggurkin rauhottui ja mun ei tarvinnut huolehtia liian kovasta menosta. ävelimme pitkän matkaa ja seuraavan kerran kun otimme tölttiä, Töggur malttoi oikeasti kuunnella mitä pyysin! Se meni niin nättiä tölttiä, hidasta sellaista ja päristeli iloisena kun oli niin kivaa! Voi että kun tuli hyvä mieli pienestä tölttipätkästä! :)

Ennen puomia oli myös hieman tölttiä, mutta ei ennen kuin alamäki olisi päättynyt. Mulla taisi olla ohjat liian löysällä, koska Töggur meni tölttiä, ravia, posaria ja parit laukka-askeleetkin, ennen kuin vaihtoi takaisin töltille. Se ei tainnut olla ihan varma mitä pyysin, enkä välttämättä minäkään. Raviasento mulla ehkä eniten oli, mutta Töggur ei sitä välttämättä tunnista kun se on mun ja Mörrin juttu. Ei se mitään, vauhti ei kohonnut ollenkaan liian kovaksi ja Töggur kuunteli kun halusin hidastaa.

Puomin jälkeen tulin alas selästä, alkoi olla omat jalat taas liikunnan tarpeessa. Annikakin tuli alas, olihan meillä matkaan jo kulunut 2,5 tuntia! Kävely kesti jonkin aikaa, koska Mörri yritti kerjätä namia tönimällä. No Annikahan suivaantui eikä antanut periksi, peruututti Mörriä ja vaati saada pitää oman tilansa. Hyvä Annika! Kun JOKU on tainnut siedättää hevosensa sekä raipalle, että kaikelle muullekin huitomiselle, niin muilla ihmisillä saattaapi olla hieman hankalampi toimia mun pupulin kanssa. Mulla yleensä riittää että pidän sille puhuttelun (otan poskihihnasta kiinni ja tuijotan sen silmään ja komennnan että "NYT RIITTÄÄ!!!"). Annikalla on aivan sama ongelma kuin mullakin, että sitä asennetta pitäisi olla enemmän. "Aloita se ratsastaminen HETI, kun menet hevosen selkään, etkä vaan matkusta..." jne. Mä olen sitä hakenut Mörrin kanssa, mutta tuo mun vanhaherra on sellainen, että se käyttää kaikki tilanteet hyödyksi ja se tietää kuinka pitkälle se voi käyttäytyä huonosti. Fiksu poika.

Lähellä tallia odotimme hetken Töggurin kanssa Annikaa ja Mörriä, mutta sitten Annika kiljaisi "Se menee piehtaroimaan!" Mulle tuli kiire nostaa ohjia ylöspäin, Töggur oli jo saanut masun maahan! "Hop! Hop!" hihkuin ja nostin ohjia, nyt ylös sieltä! Töggur nousikin kuuliaisesti ja oli nyreissään, hän kun olisi halunnut piehtaroida! Se olisi ollut satulan menoa se!

Tallitiellä Annika halusi kokeilla Mörrin kanssa juoksua. Mullehan se sopi, kävelimme Töggurin kanssa edellä ja hetken kuluttua kuului kavion kopsetta. Nauratti, Mörri oli ottanut laukalle, vaikka ravia piti mennä, ja Annika oli roikkunut Mörrin harjassa koko matkan! Eihän Annika ollut tajunnut komentaa "Ra-vi-a!" ja Mörri oli ottanut ilon irti ja jallittanut Annikaa. Ja siksi toisekseen mä luulin että Annika olisi irtojuoksuttanut Mörriä. Mutta tuo harjasta kiinni pitäminen on tosi kivaa ja me tullaan harrastamaan sitä enemmän kunhan vain kelit paranee.

Tuulikki oli meitä vastassa ja koirulit kanssa. Kerroimme retkestä, olimme saaneet tuhrattua siihen kolme tuntia aikaa! Hevoset saivat ruokaa ja menivät sen jälkeen piehtaroimaan. Sitten oli vuorossa heinät ja loimitus, Mörri-rukka oli taas aivan märkä. Sillä on niin paksu turkki, ettei ihme että hikistyy.

Ajaessamme tallilta juttelimme vielä Mörristä ja Töggurista. Annikaa päivitteli Mörrin vauhtia, mutta luottamus mun hevoseen hänellä on ihan yhtä luja kuin mullakin. Mörri on äärettömän varovainen jalkojensa kanssa, eikä sen kanssa tarvitse pelätä että se kompuroisi tai lähtisi pahassa maastossa juoksentelemaan. Ja liukkaissa kohdissa se vaihtaa ravin töltiksi ja siirtyy takaisin raville kun paha kohta on ylitetty. Erittäin järkevähän se on. Ja Töggur on myös ihana persoona, omall moottorilla varustettu ruuna on hauska tuttavuus, mutta vaatii tällaiselta Tätiltä kunnolla keskittymistä! Kotia kun pääsin, niin olin aika puhki, mutta tosi mukavaa oli ja vaihtelu virkisti kummasti! :)

Mörri kyllästyneenä :) Ja lukijat...

Oli niin mainio kuva, että laitetaan se tänne :)

Olin juuri harjannut poikaa yli puoli tuntia ja sen jälkeen tehnyt pienimuotoisen vuolun, joten ilmeisesti hänelle riitti. :)

Tänään tuli ostettua viimein kolmet "vuoluhanskat" rautakaupasta, sellaiset, jotka kestää enemmän veitsenterää ja viilaa. Eikä maksanut paljoa, 2,95 pari! Seuraavalla kerralla on sormet paremmassa turvassa vuollessa, kun kerta kysyin myyjältä sellaisia viillonkestäviä.

Rautakaupasta muutenkin löytää hyviä "ratsastushanskoja", mulla on sellasia musta-harmaita, joissa harmaassa kämmen- ja sormiosassa on mustia kumiviiruja, ne pitää vaikka olisi litimärätkin. Ne on kanssa hyvät ne sellaiset kukka-hanskat, missä on kumipisteitä. Ja muutamat kirkkaan keltaiset huomiohanskatkin mulla on, pitäisi vaan ostaa talvimalliset vuorella, niissä on nahkaa tuo kämmenosa ja heijastin kämmenselässä. Ne on edullisiakin, kesämallin huomiohanskat oli myös alta 3 euroa pari ja kumiviirulliset taisi olla alle 2 euroa.

Näin siis tässä pieni katsaus edulliseen ratsastusmuotiin, luultavasti lukijoilla on samanlainen ilme kuin Mörrillä tuossa kuvassa... ;-)

Pakko hieman retostella... ;-)

Tänään oli tosi lämmin päivä ja aivan ihana mennä ratsastamaan. Ja mulla oli uusi kypärä päässä! Pakko siis hieman retostella...

Leidi on leidi ratsaillakin, joten vaaleanpunaiset vermeet vaan päälle ja kylille! Mörrikin oli utelias moisen kypärän suhteen, se nuuski, haisteli ja palautti mut sitten maan pinnalle kiskomalla lierin silmille :)

Tuulikki ja Töggur oli meidän mukana tänään ja nyt meno oli hieman rauhallisempaa. Pakkasta olikin vain pari astetta ja aurinko helotti iloisesti. Mennessä Tuulikki hallitsi Töggurin tosi hyvin ja kun sopivaan paikkaan tulimme, menimme laukkaa varsin rentona ja hallitusti. Tää oli mukavaa vaihtelua, pari viime kuukautta kun ollaan posotettu järkyttävää vauhtia. Ja laukkapätkä oli pitkä!

Takaisin tullessa tunsin istuvani ruutitynnyrin päällä, kun olimme tulossa sen jyrkimmän laukkamäen alkuun. Mörri kasasi itsensä ja minä otin ohjia käsiin ja komensin menemään alamäkeen varovasti. Mörri tarkkaili Tögguria silmä tarkkana, hän lähtee sillä sadasosa sekunnilla kuin pomokin! Olimme jo sopineet, että käynnissä mennään se ylämäki, mutta Mörri jaksoi toivoa. Töggurin vaihtaessa oikeaan reunaan, Mörri oikein nytkähti, nytkö mennään? Hillitön fiilis kun tuntee hevosen tosi koottuna ja jännittyneenä allaan!

Hetken kuluttua Mörri kuitenkin tajui ettei tässä mennä laukalla ollenkaan ja nuupahti raukka täysin. Masentunut Mörri raahusti ylämäkeen ja pysähteli, hän olis NIIN halunnut laukata! Pääkin roikkui herralla kun jatkoimme matkaa Töggurin perään.

Mäen päällä katselin ratsuani, poikahan oli aivan hikinen! Tulin alas selästä ja kävelin Mörrin kanssa, edessä ei kuitenkaan ollut ihan heti uutta reippaampaa pätkää. Mörrin hengityskin tasaantui ja se tuntui piristyvän myös masennuksestaan.

Kipusin takaisin selkään ja otimme hieman ravia, jonka Mörri vaihtoi Töksyn perässä laukalle. Meno oli rauhallista, mutta intoa oli silti. Etelälahdessa tulin alas selästä, kävelisin loppumatkan tallille. Reippaasti Mörri kyllä kävelikin, ei se varsinaisesti väsynyt ollut, vaan kuumissaan. Mitenhän sille saisi vesisangon jonnekin matkan varrelle? ;-)

Tallitiellä vaihteeksi emme juosseet ja Mörri sai mun seuraamisesta ja kuuntelemisesta namin. Se itseasiassa kuunteli tosi hyvin koko tämän reissun, joten olettaisin meidän kuuliaisuusharjoitusten auttaneen. :)

Sanoinkin Tuulikille että me ollaan Mörrin kanssa tosi onnellisia tällä tallilla, ollaan kumpikin viihdytty ja Mörrillä on hurjasti virtaa. Ruokintasysteemi sopii Mörrille ja se tykkää olla karsinassa yötä. Se laukkoo pitkin metsätarhaa, laukkoo pitkin peltotarhaa ja nuokkuu onnellisena auringossa. Niin ja luovuttaa järkyttävää määrää karvaansa! Phuuh...

Harjoituksia

Kyselin ratsastavilta kavereiltani hieman neuvoja Mörrin kuuliaisuushrjoituksia varten ja sainkin mukavasti vinkkejä. Tämä talvi on ollut melkoisen hurja vauhdin suhteen ja olen saanut käyttää kaikki osaamani temput hillitäkseni Mörrin menohaluja. Siis sehän on hyvä, että liikunta maistuu ja poika on loistokunnossa, mutta kun Tätin pää ei kestä vauhtia! Ihmiset vain kyselevät, että mitä ihmettä sä syötät tuolle hevoselle, kun se noin paahtaa täynnä energiaa ja on virkeänä ja juoksemassa kuin pieni salama. No kuulkaas, se syö heinää. Heinää, heinää, heinää. Ja puoli annosta kivennäisiä päivässä. Jokunen leipäpala tai pari porkkanaa löytää myös tiensä Mörrin massuun, mutta siinä se sitten onkin. Lenkkipäivinä annan sille palkinnoksi desin pari mysliä, mutta ei se määrä kuumenna Mörriä.

Ja sehän on noin muuten rauhallinen kuin mikäkin, eikä kuumu seisomisesta, mutta antaas olla kun laukkamäki on edessä! Siinä sitten roikutaan ohjissa ja toivotaan parasta. Oikeastaan roikun harjassa ja satulan etukaaressa ja toivon parasta... Pari kertaa on tullut tarkastettua satulan ompeleet, kun lenkillä on ollut aivan tajuton laukalle lähtö. Mörri ponkaisee suorilta jaloiltaan suoraan kiitolaukkaan ja lisää ylämäkeen vauhtia niin, että mä vaan painaudun satulan takakaarta vasten ennenkuin meno tasoittuu. G-voimat ovat jyllänneet tän talven lähdöissä, pollen kanssa voisi kokeilla laukkakisoja! :D

Nyt olemme hakeneet kuitenkin sitä kuuliaisuutta, siis että ei tartte lähteä liikkeelle kuin singosta. Olen käynyt tekemässä harjoituksia Mörrin kanssa hiljaisella tiellä, missä Mörri tykkää muutenkin mennä. Se jo itse kääntyy samaiselle tielle ja odottaa tohkeissaan pyyntöä pysähtyä. Sitten pyydän peruuttamaan ja kolmen hyvän askeleen jälkeen saa lähteä raville. Ja Mörri ravaa! Sitten uusi pysäytys-peruutus-ravi yhdistelmä ja uudestaan ja aina välillä palkitsen hyvästä työstä. Tieltä joutuu kääntymään takaisin, mutta se ei meitä haittaa, tulemme samalla harjoituksella takaisinkin ja otamme ehkä jopa hieman tölttiä.

Kerran kokeilin peruuttaa alamäkeen, valitsin ensin huolella sopivan kohdan. En nimittäin halunnut, että Mörrin jalat lipsuisivat ja se saisi jotain traumoja meidän namiharjoituksista. Hyvin sekin meni ja seuraavalla kerralla kokeillaan peruuttaa ylämäkeen, jos vain sopiva kohta löytyy.

Harjoituksista on seurannut taas paljon mielenkiintoista, joista yksi on se, että Mörri pyytää mut nykyään itse tallitiellä juoksemaan kanssaan, sehän kulkee siinä yleensä irrallaan. No sehän sopii Tätille, yhdessä juokseminen parantaa meidän välistä luottamusta ja Mörri tietää mihin asti jaksan juosta. Yksi päivä kun menomatkalla talutin Mörriä, se pyysi kolme kertaa mua juoksemaan kanssaan sellaisissa kohdissa, missä se muutenkin on tykännyt ravailla. Oli mahtava tunne, kun heppa kyselee, että eikö juostaisi hieman, jookos? Takaisin tulin selässä ja sain taas toppuutella poikaa ylämäissä, ei niitä kaikkia tarvitsisi laukata :)

Toisaalta en raatsisi millään rajoittaa Mörrin intoa, mutta se täytyisi kanavoida jotenkin toisin. Töggurin perässä homma onkin jo vaikeampaa, Mörri on niin tohkeissaan menossa ettei edes kivireki perässä hidastaisi meidän poikaa! Jollain muulla hevosella mua varmaan hirvittäisi tuo meno, mutta Mörri on niin hauska ollessaan korvat tötteröllä. Hieman mun pitäisi ottaa enemmän "ohjia käsiini", tiedän, mutta onhan meillä aikaa!

Huomenna olisi taasen Mörryköintiä tiedossa ja odotan jo innolla mitä mun hassu ratsu keksii, jokainen päivä kun on erilainen! :)