Pääsiäisen aloitusta

Oli aivan ihana ilma lähteä ratsastamaan, varsinkin kun pääsimme töistä jo kahdelta! Suuntasimme Annikan kanssa tallille ja olimme intoa täynnä. Mulla oli kamerakin mukana ja Annika halusi kokeilla Mörrillä pohkeenväistöä ja sulkeisia. Vähän mietitytti, että osaako se poika sulkeisia, mutta ainahan sitä voi kokeilla!

Haimme Mörrin peltotarhan kauimmaisesta nurkasta, jolloin Töggur tuli metsätarhan puolelta katselemaan. Se seisoi aidan toisella puolella ja kuopi maata, hän haluaa kanssa mukaan! Annika talutti Mörriä portille ja mä huhuilin Tögguria seuraamaan, minkä poika onnellisena tekikin, se ravasi ja laukkasi metsän puolella, pukitti välillä ja sinkosi sitten itsensä peltolaitumen puolelle. Töggur pukitti vielä portilla ja nousi takajaloilleen, hän lähtee kanssa! Nauratti, hyvä kun sain sille riimua päähän kun hän oli niin tohkeissaan!

Sen verran intona Töggur oli, että päätin laittaa sille kuolaimet. Harjasin lainapollen ja tarkistin kaviot ja laitoin satulan selkään. Annika oli harjannut Mörriä ja ihmetellyt karvan määrää, mistä sitä riittää..? Niih, arvaas vaan miksi siippa motkottaa mulle kun uudessa autossa on isot kasat hevon karvaa...

Mörrikin sai satulan selkäänsä, Annika laittoi ratsullensa myös kuolaimet. Mörri haukotteli ja yritti saada kuolaimen tippumaan pois. Kun se ei lähtenyt, se yritti työntää kieltä ulos niin pitkälle kuin sai, mutta antoi sitten asian olla.

Lähdimme taluttamaan heposia kohti Etelälahtea ja Töggur taisi olla hieman ihmeissään. Yleensä talutusreissuilla hänellä on riimu, mutta nyt kun satulakin oli selässä, niin silti Täti käveli. Kummallista, piti ihan päristellä sen takia. Mörri sen sijaan tuli tyynesti Annikan kanssa, hän on tottunut kaikkeen.

Kauniisti menimme käynnissä keväisessä ilmassa ja auringon paisteessa. Tikka hakkasi puuta mäen päällä ja kun olimme päässeet mäen alas ja pellon reunaan, päätimme ratsautua. Annikan piti vielä lyhentää jalustimia, jonka jälkeen ohjasin Töksyn pientareen viereen ja kampesin itseni ylös.

Nousunamin jälkeen jatkoimme reippaasti matkaa ja näytin Annikalle Mörrin suosikkitien, missä Mörrinkäinen tykkää ravata ja töltätä. Näin että auto oli tulossa vastaan ja käänsin Töggurin Mörriä päin. Seisoimme turvat vastakkain ja samassa huomasin, että takaatakin tuli auto. No niin, siedätystä parhaimmillaan! Annoin kummastakin autosta namin, vaikkei Töggur tuntunut niitä pelkäävänkään, ei se ainakaan jännittynyt ollut.

Matka jatkui ja otimme hieman töltin tynkää, jossa Töggur yritti laukalle. Ei me tässä laukata, senkin hupsu poika, kun töltillä piti mennä! :) Mörrikin oli kuulema ottanut parit laukka-askeleet ja sen jälkeen matka menikin kummaltakin joutuisasti.

Päästyämme Etelälahteen tulimme alas selästä, tie oli paikoin varsin liukas. Talutimme hevosia jnkin matkaa ja puomin kohdalla kipusimme takaisin selkään. Sanoin Annikalle, että tuossa seuraavalla pätkällä mun täytyy keskittyä pitämään Töggur aisoissa, se kun tykkäisi mennä ja lujaa!

Istuin kaikessa rauhassa ja pidin ohjia tuntumalla, Töggur kuunteli kyllä. Sitten se kokeili, että saako hän nopeuttaa käyntiä ja oli jo melkein töltissä. Sanoin matalalla äänellä "woouu.." ja otin hieman ohjista, jolloin ratsu hidasti tavalliseen käyntiin. Kokeilua jatkui ja joka kerralla rauhoitin tilannetta ja Töggur kuunteli. Olin tosi keskittynyt ja pidin jalat rentona, kuuntelin hevosta ja sen lihaksia.

Seuraavassa mutkassa sanoin Annikalle, että aloitan mutkan jälkeen töltillä ja vaihdan sitten laukalle. Tien vasen reuna on hyvässä kunnossa, siinä voi mennä huoletta ja Mörri tietää mitä siellä on alla. Siirryimme töltille ja Töggurin vauhti lisääntyi. Otin harjasta kiinni, jolloin poika vaihtoi laukalle ja alkoi kiristää vauhtia, kunnes parissa sekunnissa olimme paahtamassa täysiä loivaan pitkään ylämäkeen! Mahtavaaaa! Ja voi itku, olin unohtanut varoittaa Annikaa Mörrin tiukasta lähdöstä!

Nousin hieman pystympään, jolloin Töggur hidasti töltille ja vihdoin korvat kuuli muutakin kuin tuulen suhinaa. Katsoin taakseni ja Mörri ei kovinkaan kaukana ollut, mutta Annikan ilme oli näkemisen arvoinen! :D

Töksyn satula oli vinossa ja tulin alas sitä korjaamaan ja kysyin samalla että riittikö vauhtia. "Kyllä!" kuului vastaus silmät suurina ja hämmentynyt hymy kasvoillaan olevalta Annikalta. "Hurjaa menoa!"

Mulla jalat tutisi varmaan yhtä paljon kuin Annikallakin ja kun olin oikaissut satulan ja kiristänyt sillä pykälällä (minkä Tuulikki mulle tallilla sanoikin), päätin taluttaa hetken aikaa Tögguria. Töggur taasen oli sitä mieltä, että kun on päästy vauhtiin, niin nyt olisi hyvä jatkaa samalla tempolla. En ollut ihan yhtä innokas asialle, joten pikkasen lämmennyt Töggur päätti sitten juoksennella itsekseen.

Herra juoksi mun ympäri kuin karusellihevonen konsanaan ja mulle jäi vaihtoehdoksi kävellä keskellä tietä ja siirtää ohjia kädestä toiseen sitä mukaa kun polle ravasi ympyrää. Kerroin, että Töggurilla on tapana tehdä tätä Tuulikin kanssa myös, mutta että yleensä Tuulikilla on siinä viiden metrin liina...

Pikkuhiljaa poika rauhottui ja Annikakin tuli alas selästä taluttamaan Mörriä. Oli tosi mukava kävellä itsekin, ei ollut liian kuuma. Ja mullahan oli juuri sopivasti keväinen hattukypärä päässä! Mä tykkään tosi paljon taluttaa hevosta ja kävellä ja katsella luontoa, se on yksi parhaimmista asioista mitä tiedän.

Päästyämme risteykseen, missä oli enemmän tilaa, nousimme takaisin satulaan. Hyvä kun nousuporkkana maistui Töggurille, hän olisi menossa jo! Infosin Annikaa, että kun päästään tämä mäki alas, niin otan sinne notkoon seis. Se seuraava ylämäki olisi laukkamäki ja väsyttääkseni poikia, se mentäisiin ja kovaa. Toggur oli meno päällä jo alamäkeen, joten mietin että niinköhän koko alamäki mennään pohkeenväistöä. Yhden tiukan voltin jouduin tekemään, jonka jälkeen Töggur kuunteli taas tarkemmin. Hidastelin alamäessä Mörriä varten, ettei se vaan lähde juoksemaan Annika selässään meidän perään.

Notkossa pysäytin Töggurin ja yritin saadan sen sellaiseen asentoon, että olisi turvallinen lähtö laukalle. Ensin Töksy kokeili pohkeenväistöä vasempaan reunaan, mutta sain sen takaisin samalla keinolla oikeaan reunaan. Annikan vieno ääni ilmoitti että hänellä sydän hakkaa jo hurjana, johon vastasin että niin tekee mullakin! Sitten olinkin oikeassa asennossa, kaappasin harjasta kiinni samalla kun pyysin laukkaa ja sekunnissa sinkouduimme koko kööri ylös jyrkkään ylämäkeen! Huiiii! Töggur paineli minkä kintuistaan pääsi ja Mörri perään. Painelimme mäen päälle ihan hurjaa vauhtia, jonka jälkeen Töggur ja Mörri pysähtyivät hengähtämään porkkanan palan kera. Heino laukka, pojat!

Sen jälkeen Töggurkin rauhottui ja mun ei tarvinnut huolehtia liian kovasta menosta. ävelimme pitkän matkaa ja seuraavan kerran kun otimme tölttiä, Töggur malttoi oikeasti kuunnella mitä pyysin! Se meni niin nättiä tölttiä, hidasta sellaista ja päristeli iloisena kun oli niin kivaa! Voi että kun tuli hyvä mieli pienestä tölttipätkästä! :)

Ennen puomia oli myös hieman tölttiä, mutta ei ennen kuin alamäki olisi päättynyt. Mulla taisi olla ohjat liian löysällä, koska Töggur meni tölttiä, ravia, posaria ja parit laukka-askeleetkin, ennen kuin vaihtoi takaisin töltille. Se ei tainnut olla ihan varma mitä pyysin, enkä välttämättä minäkään. Raviasento mulla ehkä eniten oli, mutta Töggur ei sitä välttämättä tunnista kun se on mun ja Mörrin juttu. Ei se mitään, vauhti ei kohonnut ollenkaan liian kovaksi ja Töggur kuunteli kun halusin hidastaa.

Puomin jälkeen tulin alas selästä, alkoi olla omat jalat taas liikunnan tarpeessa. Annikakin tuli alas, olihan meillä matkaan jo kulunut 2,5 tuntia! Kävely kesti jonkin aikaa, koska Mörri yritti kerjätä namia tönimällä. No Annikahan suivaantui eikä antanut periksi, peruututti Mörriä ja vaati saada pitää oman tilansa. Hyvä Annika! Kun JOKU on tainnut siedättää hevosensa sekä raipalle, että kaikelle muullekin huitomiselle, niin muilla ihmisillä saattaapi olla hieman hankalampi toimia mun pupulin kanssa. Mulla yleensä riittää että pidän sille puhuttelun (otan poskihihnasta kiinni ja tuijotan sen silmään ja komennnan että "NYT RIITTÄÄ!!!"). Annikalla on aivan sama ongelma kuin mullakin, että sitä asennetta pitäisi olla enemmän. "Aloita se ratsastaminen HETI, kun menet hevosen selkään, etkä vaan matkusta..." jne. Mä olen sitä hakenut Mörrin kanssa, mutta tuo mun vanhaherra on sellainen, että se käyttää kaikki tilanteet hyödyksi ja se tietää kuinka pitkälle se voi käyttäytyä huonosti. Fiksu poika.

Lähellä tallia odotimme hetken Töggurin kanssa Annikaa ja Mörriä, mutta sitten Annika kiljaisi "Se menee piehtaroimaan!" Mulle tuli kiire nostaa ohjia ylöspäin, Töggur oli jo saanut masun maahan! "Hop! Hop!" hihkuin ja nostin ohjia, nyt ylös sieltä! Töggur nousikin kuuliaisesti ja oli nyreissään, hän kun olisi halunnut piehtaroida! Se olisi ollut satulan menoa se!

Tallitiellä Annika halusi kokeilla Mörrin kanssa juoksua. Mullehan se sopi, kävelimme Töggurin kanssa edellä ja hetken kuluttua kuului kavion kopsetta. Nauratti, Mörri oli ottanut laukalle, vaikka ravia piti mennä, ja Annika oli roikkunut Mörrin harjassa koko matkan! Eihän Annika ollut tajunnut komentaa "Ra-vi-a!" ja Mörri oli ottanut ilon irti ja jallittanut Annikaa. Ja siksi toisekseen mä luulin että Annika olisi irtojuoksuttanut Mörriä. Mutta tuo harjasta kiinni pitäminen on tosi kivaa ja me tullaan harrastamaan sitä enemmän kunhan vain kelit paranee.

Tuulikki oli meitä vastassa ja koirulit kanssa. Kerroimme retkestä, olimme saaneet tuhrattua siihen kolme tuntia aikaa! Hevoset saivat ruokaa ja menivät sen jälkeen piehtaroimaan. Sitten oli vuorossa heinät ja loimitus, Mörri-rukka oli taas aivan märkä. Sillä on niin paksu turkki, ettei ihme että hikistyy.

Ajaessamme tallilta juttelimme vielä Mörristä ja Töggurista. Annikaa päivitteli Mörrin vauhtia, mutta luottamus mun hevoseen hänellä on ihan yhtä luja kuin mullakin. Mörri on äärettömän varovainen jalkojensa kanssa, eikä sen kanssa tarvitse pelätä että se kompuroisi tai lähtisi pahassa maastossa juoksentelemaan. Ja liukkaissa kohdissa se vaihtaa ravin töltiksi ja siirtyy takaisin raville kun paha kohta on ylitetty. Erittäin järkevähän se on. Ja Töggur on myös ihana persoona, omall moottorilla varustettu ruuna on hauska tuttavuus, mutta vaatii tällaiselta Tätiltä kunnolla keskittymistä! Kotia kun pääsin, niin olin aika puhki, mutta tosi mukavaa oli ja vaihtelu virkisti kummasti! :)