Nyt olen jo sen verran voimistunut, että uskaltauduin ratsaille. Harjattuani hirvittävän määrän karvaa Mörrin turkista, varustin heposeni satulalla. Yleensä lähden taluttaen liikkeelle, koska siinä lämpiän itsekin paremmin ratsastusta varten, mutta nyt kipusin jo tallin pihalla Mörrin selkään.
Olo oli keikkuva ja epävarma, Mörri päristeli ja yritti rauhoitella ja askelsi hyvin varovaisesti Volfan perään. Hyvänen aika, kuinka sitä meneekään äkkiä huonoon kuntoon! Tallitien menin kyydissä, mutta sitten autotielle päästyämme tulin alas selästä. Parempi mennä normitapaan ja kävellä itseltä ensin jalkojen lihakset lämpimiksi.
Vastaan tiellä tuli Ruuti-koira, joka oli painautunut maahan nähdessään hevoset. Ystävällinen hauva on aina valmis paimentamaan hevosia! Isäntä kertoi, että Ruutilla oli jokin venähdys, joten nyt mennään kaikessa rauhassa.
Käännyimme kohti peltoja ja katselin, että joutsenpari uiskenteli leveällä ojalla. Taitaa olla sama pari kuin viimeeksi, nyt tosin Mörri ei niihin reagoinut. Viime vuonna niitä tuijotettiin pitkään ja puhistiin vielä päälle.
Jonkin ajan kuluttua kipusin takaisin Mörrin selkään ja nyt alkoi olla järkevä fiilis siitä ratsastuksesta. Oli selkeästi helpompaa kuin kylmiltään! Mörri kuunteli hyvin tarkkaan mun juttelua ja kun hieman ote herpaantui, se pisti pään alas vihreälle. No kuule ei. Me ollaan menossa syömään ja tässä matkalla EI syödä. Jatkoimme nätisti matkaa :)
Auto ja pyörä tuli takaata, mutta ne eivät haitanneet kumpaakaan hevosta. Mörri vain odotti saavansa namipalan, kuten on joskus saanut kun auto menee noin läheltä. Otto-koirakin kävi haukkumassa meitä, jäniksiä jahtaavalle koiralle taisimme olla mukavaa vaihtelua.
Lammen rannassa kuului sammakon kurnutusta ja nautin täysin siemauksin rauhallisesta menosta. Mörri oli kuuliaisella päällä ja päristeli tohkeissaan, ymmärsikö se pääsevänsä syömään niitylle? Sinne suuntasimme ja perille päästyämme tulimme alas selästä. Mörri oli oitis turpa maassa, täällä kosteikossa oli hänen suosikkejaan, mehevävartisia nuoria versoja!
Volfa sen sijaan oli hieman huolissaan eikä meinannut millään syödä. Kysyin että olisiko sille pitänyt ottaa riimu mukaan, mutta Tuulikki kertoi heidän käyneen täällä jo muutaman kerran syömässä. Mörrin vedellessä versoja kuin viimeistä päivää, Volfa varmisteli paikan turvallisuuden.
Kävelimme kostealla niityllä eteenpäin ja kuuntelin kummastuneena Mörrin syömistä. Voi hyvänen aika, se poika veti tuoretta ruokaa siihen malliin että hyvä kun hengittää kerkesi! Kuulosti samalta kuin Kelly-poni, joka melkein tukehtuu onnesta päästessään tuoreelle.
Volfakin rauhottui syömään ja haahuilin hevoseni kanssa sinne tänne kaikessa rauhassa. Rapsuttelin Mörriä ja aloin sitten nyppimään sen turkkia. Siitä lähti tukoittain talviturkkia, mutta missään se ei näkynyt. Miten voi issikalla olla niin tiheä turkki, että vaikka lautasilta nyhtää nyrkin kokoisen pallon karvaa, niin silti sitä vaan riittää ja turkki näyttää tismalleen samalta kuin ennenkin?!?
Jatkoin uurastusta ja sitten kuulin kun taivaalla huudettiin "Kriööt, kriööt!" Ääni tuli lähemmäksi ja yritin tiirailla äänen aiheuttajaa. Mörrikin nosti päänsä katsoakseen ja sitten näinkin kaksi kurkea lentävän meitä kohti. Toinen kurki vastasi ja ne kaartoivat kauniisti ylitsemme. Ilmeisesti niillä oli ollut tarkoitus tulla niitylle, mutta tekivät lentosuunnitelmaan muutoksen meidät nähtyään. Nauratti vaan Mörrin reaktio, se kerjäsi multa namia kun niin kamalia petoja lentelee pään yläpuolella! Ja siis oikeasti hevo ei niitä pelännyt eikä edes noteerannut sen jälkeen kun oli katsonut niiden olevan kurkia. Kunhan huijasi Tätiä ;-)
Ihanan pitkän ja rauhallisen ajan kuluttua Tuulikki tuli Volfan kanssa meidän luokse ja päätimme lähteä takaisin kotiin. En jaksanut kiivetä enää Mörrin kyytiin, talutin koko matkan takaisin. Mörri toimi esimerkillisesti ja mulla oli hauskaa seuratessani hevoseni yrityksiä päästä salaa herkullisen ruohotupsun kimppuun. Sen suorastaan tuntee, kun se saa päähänsä, että tuossa on muuten rehevä ruoho, saisinko sen napsaistua ihan salaa... Sieltä vaan tulee sellainen "tunne" ja siihen useimmiten kerkiää reagoimaan, jos vaan itsellä on hoksottimet hollilla.
Tallille päästyämme mulla oli tosi hyvä fiilis. Tuo rauhallinen oleilu oli ihanaa, saa vain olla hevosen vieressä eikä tarvitse tehdä mitään, varsinkin kun hevosesta paistaa onni kun se pääsee syömään mehukkaita tuoreita versoja. Hetkessä oleminen tyhjää päätä ja sitten sitä onkin taas pirtsakkana ihmisenä uusiin haasteisiin. Mä NIIN tykkään heppastelusta!
tiistai 28. huhtikuuta 2015
perjantai 24. huhtikuuta 2015
Kuukauden tauko
Meillä on ollut nyt pakollinen kuukauden tauko liikutuksessa. Sain jonkun tosi vahvan flunssa-/influenssapöpön ja olin reilu kolme viikkoa pois pelistä. Nyt kerään voimia ja kunhan tästä pääsen kunnolla tolpilleni ja jaksan jotain tehdäkin, on vuorossa kesäkuntoon treenaus.
Sainkin jo ystävättäreltäni Annikalta liikutusapua, mikä taisi olla näille molemmille osapuolille erittäin mielenkiintoista, joskin myös erittäin raskasta. Mörri joutui miettimään Annikan eleitä ja apuja ja mitä ne tarkoittaa, ja Annika puolestaan sai miettiä päänsä puhki miten saa vahvatahtoisen Mörrin innostumaan ja toimimaan yleensäkin.
Mörrinkäisellä kun on pitkään ollut ratsastajanaan vain minä, niin meillä on niitä omia juttuja. Sitä oppii oman hevosensa tunteet ja tavat, tietää miten se reagoi missäkin kohtaa, missä se tykkää mennä ja mikä saa sen hermostumaan, ärsyyntymään tai riehaantumaan. Vastaavasti hevonen oppii mun elekielen ja avut, tietää mitä tarkoittaa harjasta kiinni ottaminen ja kuinka saa Tätin nauramaan ja palkitsemaan hyvästä tahi hauskasta suorituksesta ja missä vaiheessa totellaan kuin enkeli. Ja missä vaiheessa voi vähän riekkuakin! ;-)
Heposeni kuitenkin tykkää suunnattomasti käyttää aivojaan. Uuden haasteen esittäminen saa sen syttymään, esimerkiksi juurikin henkilö, joka harvemmin käy häntä ratsastamassa. Uudenlaiset avut, mitä tuo täti tarkoittaa pohkeella, mitä painonsiirrolla ja kuinka pitäisi reagoida tämän henkilön ohjiin. Jotkin muiden ihmisten avuista on sellaisia, mitä minä en koskaan käytä johtuen olemattomasta kouluratsastustaustasta. Toisia käytän vaistonvaraisesti, luultavasti olen ne oppinut Mörriltä. Herrasmiehellä kuitenkin on jossain takaraivossa "ohjeet", miten toimia tietyillä avuilla muiden kanssa, vaikka saatan antaa ne samat avut ja tarkoittaa jotain aivan muuta.
Annika kertoi seuranneensa Mörriä ratsastuksen jälkeen ja huomasi Mörrin siirtyneen miettimään tapahtunutta. Huvitti, tiedän tarkasti minkälainen Mörri siinä hetkessä on. Poika oli juonut vettä, jäänyt tuumailemaan lenkkiä, hörppinyt hieman lisää ja jatkanut sitten hitaasti tuumaustaukoa. Hyvin tyypillistä Mörriä!
Muistan aikoinaan kun ensimmäisen kerran kävimme tunnilla Nuuksion ratsastuskeskuksessa (aiheuttamassa hämminkiä) ja se oli Mörrille uusi kokemus. Mörrillä oli tosi hauskaa, se ravasi edellä menijän hännässä ja sai isot hevoset paniikkiin kun innostui kulmassa ravin sijaan laukalle, jne. Päästyämme takaisin omalle tallille annoin Mörrille ruokavadin kuten tavallista ja jäin uteliaana katselemaan hevostani. Se alkoi syödä kaikessa rauhassa, otti ruokaa suuhun, jauhoi hitaasti hitaasti ja nielaisi. Tuumasi hetken, otti uuden suullisen, pureskeli ajan kanssa, pysähtyi välillä miettimään ja jopa katsoi suuntaan mistä olimme toiselta tallilta tulleet. Nielaisi ja tuumasi, otti hetken kuluttua lisää rehua ja jatkoi varsin hidasta syömistään miettien tapahtunutta.
Silloin tajusin sen, kuinka tärkeää Mörrille on aivojumppa. Sille ei kelpaa pelkkä fyysinen liikunta, se vaatii myös muunlaista virikettä. No sittenhän tuli opetettua sille kantarelli ja lampaankääpä ja mun on pitänyt opettaa sille tuo suppilovahverokin. Ja testata sille kaikkea uutta, kuten ohjasajo ja kärryttely. Agility on edelleen aloittelijan tasolla, sitäkin pitäisi treenata metsätöiden ohella.
Pujottelu laitumella muovikeppien ympäri oli myös sellainen, mitä Mörri ei meinannut millään ymmärtää. Siis ymmärsi se mitä hänen pitää tehdä, mutta MIKSI tässä nyt mennään kepukoiden ympäri, ja vieläpä laitumella missä hän normaalisti on vapaana! Menimme ekalla kerralla pujottelun kolmasti, joista eka ja toka kerta meni ei nyt ihan taistellessa, mutta vahvalla tuntumalla ja hevosen ollessa notkea kuin metrinen ratakisko. Kolmas kerta meni jo sen verran pojan taipuessa, että pääsin kehumaan ja lopetin siltä päivältä harjoituksen. Viikkoa myöhemmin toistin harjoituksen ja kas, Mörri oli miettinyt asian itseksensä ja meni pujottelut aivan suvereenisti!
Mörrihän ei ymmärrä turhaa työtä ollenkaan ja itseasiassa olen samaa mieltä, turha työ saa olon turhautuneeksi. Esimerkkinä toimii hyvin suoralla tiellä tehdyt väistätykset. Mörristä suorastaan huokuu ajatus että mitä ihmettä tää nyt tarkoittaa, täällä ei ole puun puuta mitä pitäisi väistää, joten anna olla! Se tekee mielellään taivutuksia metsässä puiden ympäri, taipuu kauniisti vaikka kaksinkerroin ja tekee väistöjä, mutta niihin täytyy olla syy. Sille ei riitä se, että ratsastaja nyt haluaa kokeilla sulkeisia keskellä hiekkatietä. Järki se olla pitää, ihmisilläkin. Ja hän kyllä ilmoittaa hyvin selkeästi milloin ihminen ratsastaa vastoin hänen parempaa tietämystään.
Meillä on jo 4,5 vuotta takana kavioliittoa ja edelleen löydän uusia puolia hevosestani. Se osaa aina yllättää, vaikka luulin jo näkeneeni kaikenlaisia temppuja! Yksi Mörrin lempihaasteista on löytää eri tapoja saada Tätiltä porkkanaa. Se kokeilee rohkeasti uusia temppuja ja on aivan täpinöissään kun huomaa jonkin uutuuden olevan palkinnon arvoinen. Se toistaa sitä muutamalla kerralla, kunnes homma on liian helppo ja siltä katoaa kiinnostus. Sitten tulee taas aika keksiä uusi juttu, koska ei sitä porkkanaa liian helpolla ole kiva saada. Mun masun kutitus oli jonkin aikaa kauhean hauskaa ja siihen Mörri aina välillä palaa, ilmeisesti se tykkää kun mua naurattaa. Mutta nämä ovat siis sellaisia, että Mörri itse lopettaa jonkin tempun kun kyllästyy, vaikka palkitsisinkin sen siitä.
Eli vaikka ruoka on tärkeää, niin aivojumppa tuntuu olevan vielä tärkeämpää. Henkinen hyvinvointi on kaikilla se ykkösasia, oli kyseessä sitten hevonen, ihminen tai mikä tahansa muu elollinen. Eläintarhoissakin esimerkiksi ihmisapinat arvostavat enemmän sitä herkkua, jonka joutuu kaivamaan jostain vaikeammasta kolosesta, kuin niistä mitkä ovat vapaasti tarjolla. Mustekalatkin erittäin älykkäinä eläiminä ratkovat mielellään pulmia saadakseen katkaravun, mutta tylsistyvät ja masentuvat, jos ruokaa vaan tipautetaan helposti saataville. Hevosille laiduntaminen on äärimmäisen tärkeää, sitä ei pidä unohtaa, mutta tuota älyllistä toimintaa kannattaa miettiä jokaiselle hevoselle. Se antaa myös ihmiselle hyvän olon ja onnistumisen tunteen, kunhan osaa antaa sopivia haasteita. Ja muistaa antaa hevosen kaikessa rauhassa miettiä ratkaisua, jotta hevonen saa ripauksen lisää itseluottamusta ratkoessaan uusia juttuja.
En tiedä mitään muuta niin ihanaa kuin hevoseni, joka on itsevarma ja luottavainen, huumorintajuinen ja älykäs, ja tottakai rohkea ratkomaan uusia haasteita!
Sainkin jo ystävättäreltäni Annikalta liikutusapua, mikä taisi olla näille molemmille osapuolille erittäin mielenkiintoista, joskin myös erittäin raskasta. Mörri joutui miettimään Annikan eleitä ja apuja ja mitä ne tarkoittaa, ja Annika puolestaan sai miettiä päänsä puhki miten saa vahvatahtoisen Mörrin innostumaan ja toimimaan yleensäkin.
Mörrinkäisellä kun on pitkään ollut ratsastajanaan vain minä, niin meillä on niitä omia juttuja. Sitä oppii oman hevosensa tunteet ja tavat, tietää miten se reagoi missäkin kohtaa, missä se tykkää mennä ja mikä saa sen hermostumaan, ärsyyntymään tai riehaantumaan. Vastaavasti hevonen oppii mun elekielen ja avut, tietää mitä tarkoittaa harjasta kiinni ottaminen ja kuinka saa Tätin nauramaan ja palkitsemaan hyvästä tahi hauskasta suorituksesta ja missä vaiheessa totellaan kuin enkeli. Ja missä vaiheessa voi vähän riekkuakin! ;-)
Heposeni kuitenkin tykkää suunnattomasti käyttää aivojaan. Uuden haasteen esittäminen saa sen syttymään, esimerkiksi juurikin henkilö, joka harvemmin käy häntä ratsastamassa. Uudenlaiset avut, mitä tuo täti tarkoittaa pohkeella, mitä painonsiirrolla ja kuinka pitäisi reagoida tämän henkilön ohjiin. Jotkin muiden ihmisten avuista on sellaisia, mitä minä en koskaan käytä johtuen olemattomasta kouluratsastustaustasta. Toisia käytän vaistonvaraisesti, luultavasti olen ne oppinut Mörriltä. Herrasmiehellä kuitenkin on jossain takaraivossa "ohjeet", miten toimia tietyillä avuilla muiden kanssa, vaikka saatan antaa ne samat avut ja tarkoittaa jotain aivan muuta.
Annika kertoi seuranneensa Mörriä ratsastuksen jälkeen ja huomasi Mörrin siirtyneen miettimään tapahtunutta. Huvitti, tiedän tarkasti minkälainen Mörri siinä hetkessä on. Poika oli juonut vettä, jäänyt tuumailemaan lenkkiä, hörppinyt hieman lisää ja jatkanut sitten hitaasti tuumaustaukoa. Hyvin tyypillistä Mörriä!
Muistan aikoinaan kun ensimmäisen kerran kävimme tunnilla Nuuksion ratsastuskeskuksessa (aiheuttamassa hämminkiä) ja se oli Mörrille uusi kokemus. Mörrillä oli tosi hauskaa, se ravasi edellä menijän hännässä ja sai isot hevoset paniikkiin kun innostui kulmassa ravin sijaan laukalle, jne. Päästyämme takaisin omalle tallille annoin Mörrille ruokavadin kuten tavallista ja jäin uteliaana katselemaan hevostani. Se alkoi syödä kaikessa rauhassa, otti ruokaa suuhun, jauhoi hitaasti hitaasti ja nielaisi. Tuumasi hetken, otti uuden suullisen, pureskeli ajan kanssa, pysähtyi välillä miettimään ja jopa katsoi suuntaan mistä olimme toiselta tallilta tulleet. Nielaisi ja tuumasi, otti hetken kuluttua lisää rehua ja jatkoi varsin hidasta syömistään miettien tapahtunutta.
Silloin tajusin sen, kuinka tärkeää Mörrille on aivojumppa. Sille ei kelpaa pelkkä fyysinen liikunta, se vaatii myös muunlaista virikettä. No sittenhän tuli opetettua sille kantarelli ja lampaankääpä ja mun on pitänyt opettaa sille tuo suppilovahverokin. Ja testata sille kaikkea uutta, kuten ohjasajo ja kärryttely. Agility on edelleen aloittelijan tasolla, sitäkin pitäisi treenata metsätöiden ohella.
Pujottelu laitumella muovikeppien ympäri oli myös sellainen, mitä Mörri ei meinannut millään ymmärtää. Siis ymmärsi se mitä hänen pitää tehdä, mutta MIKSI tässä nyt mennään kepukoiden ympäri, ja vieläpä laitumella missä hän normaalisti on vapaana! Menimme ekalla kerralla pujottelun kolmasti, joista eka ja toka kerta meni ei nyt ihan taistellessa, mutta vahvalla tuntumalla ja hevosen ollessa notkea kuin metrinen ratakisko. Kolmas kerta meni jo sen verran pojan taipuessa, että pääsin kehumaan ja lopetin siltä päivältä harjoituksen. Viikkoa myöhemmin toistin harjoituksen ja kas, Mörri oli miettinyt asian itseksensä ja meni pujottelut aivan suvereenisti!
Mörrihän ei ymmärrä turhaa työtä ollenkaan ja itseasiassa olen samaa mieltä, turha työ saa olon turhautuneeksi. Esimerkkinä toimii hyvin suoralla tiellä tehdyt väistätykset. Mörristä suorastaan huokuu ajatus että mitä ihmettä tää nyt tarkoittaa, täällä ei ole puun puuta mitä pitäisi väistää, joten anna olla! Se tekee mielellään taivutuksia metsässä puiden ympäri, taipuu kauniisti vaikka kaksinkerroin ja tekee väistöjä, mutta niihin täytyy olla syy. Sille ei riitä se, että ratsastaja nyt haluaa kokeilla sulkeisia keskellä hiekkatietä. Järki se olla pitää, ihmisilläkin. Ja hän kyllä ilmoittaa hyvin selkeästi milloin ihminen ratsastaa vastoin hänen parempaa tietämystään.
Meillä on jo 4,5 vuotta takana kavioliittoa ja edelleen löydän uusia puolia hevosestani. Se osaa aina yllättää, vaikka luulin jo näkeneeni kaikenlaisia temppuja! Yksi Mörrin lempihaasteista on löytää eri tapoja saada Tätiltä porkkanaa. Se kokeilee rohkeasti uusia temppuja ja on aivan täpinöissään kun huomaa jonkin uutuuden olevan palkinnon arvoinen. Se toistaa sitä muutamalla kerralla, kunnes homma on liian helppo ja siltä katoaa kiinnostus. Sitten tulee taas aika keksiä uusi juttu, koska ei sitä porkkanaa liian helpolla ole kiva saada. Mun masun kutitus oli jonkin aikaa kauhean hauskaa ja siihen Mörri aina välillä palaa, ilmeisesti se tykkää kun mua naurattaa. Mutta nämä ovat siis sellaisia, että Mörri itse lopettaa jonkin tempun kun kyllästyy, vaikka palkitsisinkin sen siitä.
Eli vaikka ruoka on tärkeää, niin aivojumppa tuntuu olevan vielä tärkeämpää. Henkinen hyvinvointi on kaikilla se ykkösasia, oli kyseessä sitten hevonen, ihminen tai mikä tahansa muu elollinen. Eläintarhoissakin esimerkiksi ihmisapinat arvostavat enemmän sitä herkkua, jonka joutuu kaivamaan jostain vaikeammasta kolosesta, kuin niistä mitkä ovat vapaasti tarjolla. Mustekalatkin erittäin älykkäinä eläiminä ratkovat mielellään pulmia saadakseen katkaravun, mutta tylsistyvät ja masentuvat, jos ruokaa vaan tipautetaan helposti saataville. Hevosille laiduntaminen on äärimmäisen tärkeää, sitä ei pidä unohtaa, mutta tuota älyllistä toimintaa kannattaa miettiä jokaiselle hevoselle. Se antaa myös ihmiselle hyvän olon ja onnistumisen tunteen, kunhan osaa antaa sopivia haasteita. Ja muistaa antaa hevosen kaikessa rauhassa miettiä ratkaisua, jotta hevonen saa ripauksen lisää itseluottamusta ratkoessaan uusia juttuja.
En tiedä mitään muuta niin ihanaa kuin hevoseni, joka on itsevarma ja luottavainen, huumorintajuinen ja älykäs, ja tottakai rohkea ratkomaan uusia haasteita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)