Jossain vaiheessa Kelly iski liinat kiinni ja suuntasi pientareelle, jolloin Mörri halusi kanssa pientareelle, mutta toiselle puolen tietä, minkä seurauksena olin hetken riimunnarujen kanssa ristiriipunnassa. Saatuani jalat takaisin tantereelle komensin molempia, jonka jälkeen raahasin kahta nyrpeää hevoista perässäni.
Välillä tuli autojakin vastaan ja tein töitä saadakseni kummankin hevosen porkkanajonoon. Autoissa näkyi hymyileviä ihmisiä ja kyllä Kellykin hoksasi mitä tapahtuu kun auto tulee vastaan :)
Kanalan kohdalla Kelly teki vimosen stopin ja sillä ilmeellä että saat muuten sitten raahata hänet taljana eteenpäin, mutta tässä menee raja. Muutaman askeleen sain houkuteltua eteenpäin, jonka jälkeen palkinnoksi käännyimme takaisin. Ja sitten roikuinkin kahdessa riimunnarussa hevosten perässä ja manasin, kun en tajunnut ottaa auraa/ankkuria/50kg painavaa kaivonrengasta mukaan...
Rauhoituttuaan Kelly jättäytyi taakse ja huomasin taas lauleskelevani Mörrin askelten tahtiin. Omatkin jalat menivät samaan tahtiin ja hetken kuluttua huomasin, että piskuinen Kelly-neitokin osallistui rytmiin! Tosin tuplanopeudella, mutta neiti kuitenkin hakeutui lyhyillä jaloillaan samaan rytmiin. Ja sitten kun lähellä tallia tuli vielä yksi auto, Kelly kipitti vauhdilla mun ohi ja kääntyi turpa kohti vierelläni kulkevan Mörrin turpaa ja seisoi siinä tukkeena, hän tietää jo että tästä tulee porkkanaa! Että se piskuinen on ihana! <3
Perjantaina teimme pitkän lenkin Volfalle uudelle reitille. Ensin Volfan meno oli reipasta, se oli aivan tohkeissaan päästessään uusiin maisemiin. Jossain vaiheessa vaihteisto hieman hyytyi, kun tamma ilmeisesti ajatteli joutuvansa kääntymään takaisin ja näin pitkälle ollaan jo tultu. Mörri tiesi reitin ja meni melkoisen reippaasti.
Matkan varrella vastaan tuli isohevonen, joka ei oikein tiennyt miten suhtautua meihin. Sillä ilme oli hieman sellainen, että mitä kauheuksia nuo oikein on?!? Volfa-rukka alkoi jo pälyilemään ympärilleen, että missä se isohevosen pelkäämä vaara on, kun ei raasu tajunnut vieraan pelkäävän meitä. Mörri sen sijaan katseli vierasta pää alhaalla, noita on nähty aiemminkin ja kumman usein ne suhtautuu tuollai... Siististi heppa kuitenkin ohitti meidät, mutta itse en olisi uskaltanut moisen ruutitynnyrin selässä istua.
Päästyämme takaisin siihen kohtaan, mistä lähdimme kierrokselle, Volfa tunnisti paikan ja lähti taas kävelemään reippaasti. Se on aina kovin innokas kävelemään takaisin tallille, mitä taas Mörri ei tee. Mörri-herra menee just sitä vauhtia millä päällä sattuu olemaan ja aivan sama ollaanko menossa vai tulossa.
Tallilla pesin hiet pois Mörriltä ja putsasin siltä myös takaliston hinkatun läntin. Ja häntääkin pesin, kun sitäkin oli rapsutettu puuta vasten. Rasvasin kummatkin paikat Helosanilla ja toivoin, ettei heppa vanhoilla päivillään kehittäisi ihottumaa itselleen. Ja pesun jälkeenhän pollen piti mennä pehtaroimaan hiekkakasaan, että se siitä sitten :)
Tänään sunnuntaina lähdimme katsomaan Antiaan reittiä, missä kunnossa se mahtoi olla. Volfa ei olisi halunnut sinne päinkään Mörrin ollessa aivan samaa mieltä. Tuulikki selitti hevoselleen että kyllä me nyt sinne mennään, minäkin haluaisin joskus käskeä. Huvitti, hyvä että siinä haluamisessa oli konditionaali, se kun on meilläkin kovin tuttua :)
Pääsimme kuitenkin haluamaamme paikkaan ja katselimme, että puro oli vielä aivan jäässä. Ilman lämpötila oli reilusti päälle kymmenen astetta ja täällä metsässä vielä oli jäätä näkyvissä. Käännyimme takaisin ja totesin tien tällä kohtaa olevan vallan mainiossa kunnossa ja otimmekin hieman ravia.
Päästyämme risteykseen huomasin Volfan kääntyvän tiukasti oikealle, hän haluaa nyt tänne! Kyllä se meille sopii, käydään katsomassa vaan jos kerta virtaa riittää! Tohkeissaan oleva tamma askelsi sellaista vauhtia, että me Mörrin kanssa jäätiin jo jälkeen.
Edes tien päässä Volfa ei halunnut takaisin, vaan lähti määrätietoisesti polkua pitkin pitemmälle reitille. Passaa meille, ei ole kiire mihinkään ja jos menohaluja on, niin sitten tutkimaan vaan.
Jatkoimme matkaa ja päästyämme sopivalle kohdalle otimme kivan laukan. Mörri vetäsi pään alas ja päristeli, ihanaa ihanaa! Nauratti, se on niin tohkeissaan vaihtamassa heti laukalle kun vaan saa luvan. Ja sittenhän herra vasta innostui, kun naksautin kerran, wuhuu, nyt tämä polle pistää gepardit peliin! Tuuli suhisi korvissa, kun vauhti kiihtyi ja otimme Volfaa kiinni :)
Metsäpolulla on sellainen kohta, missä mennään pienen puron yli. Volfa meni siitä reippaasti käynnissä ja otti tölttiaskeleita puron jälkeen oikealle ylämäkeen. Mörri röhkäisi, tajusin tarttua harjaan kiinni ja sitten jo hyppäsimme 20cm leveän puron yli ja laukkasimme polkua ylämäkeen. Purskahdin nauruun, tää on niin hauskaa tämän pojan kanssa! Onneksi se aina röhkäisee, jolloin tiedän salamana tarttua harjaan tai satulaan, tunnen hevoseni jo sen verran hyvin.
Enhän mä todellakaan kontrolloi hevostani kaiken aikaa, vaan me mennään paljon sen mukaan miten Mörri itse päättää maaston olevan sopivaa jalkojensa alla. Mä yleensä määrään suunnan meille, ja nopeuden vain silloin, jos mennään liian hitaasti tai liian kovaa. Kokenut maastomenopeli, kuten Mörri, tietää itse miten missäkin kohdassa voi mennä, se ei ota turhia riskejä katkoa kinttujansa pöpelikössä. Tätiä vaan välillä hirvittää, joten tulee sitten komennettua alamäissä "Vaa-roo-vaas-tii" :) Mutta välillä Mörrikin saa päättää suunnan, jolloin se on aivan tohkeissaan päristelemässä kun tehtiin hänen mielensä mukaan.
Loppupätkän talutimme hevosia ja koska kiersimme toista kautta, Volfa oli aivan ihmeissään mistä tulimme takaisin tuttuun maisemaan. Sen reaktioita on hauska katsoa, se selkeästi jäi painamaan reittiä mieleensä seuraavaa kertaa varten. Tammalla on loistava muisti, se alussa ensimmäisen metsäretken jälkeen yritti kiertää puut juuri siltä puolelta mistä oli vain kerran aiemmin mennyt. Mörri menee noin suurin piirtein sinne päin, sillä ilmeisesti on maamerkkejä mielessä, muttei noin tarkkaa karttaa. Mutta erinomaisesti Mörri osaa tuoda mut sieltä metsästä pois ja ilmoittaa myös jos ollaan menty normaalipolusta ohi. On hyvä, kun hevo huolehtii, että onko Täti nyt ihan varma mihin haluaa mennä!
