Talutusta

Jo keväällä oli mielessä ostaa juoksulenkkarit itselleni, kun tuo Mörrinkäinen tykkää juoksennella mun kanssa. Sen mielestä on aivan älyttömän hauskaa juosta ihminen vierellään, kun normaalisti ne aina ratsastaa! Jo ensimmäisellä kerralla parin kuukauden tuttavuuden jälkeen juoksutin heppaani jyrkkää rinnettä ylös, jolloin Mörri juoksi sen verran kovempaa, että sai katsottua mua silmiin. Ja sitä hevosta nauratti ja sillä oli tosi hauskaa, sen silmä tuikki niin ilmeikkäästi, että muakin nauratti! Sillä oli niin kivaa kun meikä pinkoi ylämäkeen ja samalla lailla se on jatkossakin tykännyt mennä.

Noh, nyt kävin ostamassa sitten oikein juoksulenkkarit itselleni ja sain oikein hyvää palvelua TopSportista Jumbosta. Ystävällinen nuori mies tuli kysymään tarvitsenko apua lenkkareiden kanssa ja tarvitsinhan minä. Ei aavistustakaan minkälaiset tossut olivat hyvät ja selitin sitten että polvi on leikattu ja tarttis sellaiset missä on mahdollisimman paljon joustoa tai jotain sellaista, ei saisi niin tärähtää tuo jalka. Myyjä suositteli ensimmäisenä räikeän oranssia popoa ja sanoi että siinä on paras kannan alla oleva pehmuste. Kysyin että onko toi pinkki samanlainen ja olihan se. Pinkki oli liian pieni ja myyjä haki pariin otteeseen takaata sopivaa kokoa ja löytyihän se sieltä. Otin ne, kun kerta alennuksellakin sai!

Eilen lähdin sitten testaamaan niitä tallille, mulla oli pinkit juoksulenkkarit ja pinkki takki ja kypäränkin laitoin päähän vaikken selkään ollutkaan menossa. Mulla yleensä on aina kypärä päässä kun häärään hevosten kanssa, ja varsinkin nyt tuntuu paremmalta kun ei ihan ole täydessä kuosissa. Ja jos Mörri jostain syystä tönäisee/nykäisee mut nurin, niin ainakin pää olisi suojattu...

Harjasin pojan ensin laitumella ja se tuntui tykkäävän rapsuttelusta, varsinkin masun alta mihin aina tulee paarmoja. Laitoin sitten riimun sille ja toin pojan ulos laitumen portista. Mörri kääntyi minua kohti ja odotti kauniisti, jolloin annoin namin. Hieno poika, näin sievää käytöstä palkitaan kyllä! Lähdimme kävelemään tielle päin ja mietin samalla suuntaa. Ensin nuuskuttelimme kesäkurpitsoja jänisverkkovirityksen alta ja palkitsin Mörrin siinä, ensalkuunhan Mörri oli ollu aivan ihmeissään että mikä tuo hökötys oikein on. Nyt herra meni aivan viereen ja natusteli ruohoa aivan rentona, jos tästä saisi uudestaan namia kuten viime kerrallakin. Juu, saahan siitä! :D

Käännyimme tiellä oikealle, mihin Mörri ei olisi halunnut. Nyt kuitenkin oli tarkoitus kävellä reippaasti ja ilma ohi ajavia autoja, joita toisella tiellä olisi enemmän. Käännyimme siis sinne minne minä halusin, ja kun Mörri huomasi päättäväisyyteni, se tuli tyynesti perässä erittäin reippain askelin.

Hetken kuluttua tuli pieni ylämäki, jossa Mörri alkoi tulla rinnalle. Se katseli mua silmiin ja mua hymyilytti, selkeä pyyntö! Okei, sitten otimme hieman ravia ylämäkeen. En uskaltanut montaa askelta ottaa kun en tiennyt miten kylki moiseen reagoi. Ylämäki oli siitä hyvä paikka mennä, että siinä ei tule niin paljoa tärähdystä kehoon. Mörri sai namin hyvästä suorituksesta ja jatkoimme käynnissä alamäen ja suoran.

Seuraavassakin ylämäessä otimme ravia, tosin mun pyynnöstä. Kehuin poikaa, se meni tosi varoen vierelläni! Mulla oli hieman sellainen fiilis, että narun jatkona oli ruutitynnyri, mutta herra ravasi kuitenkin oikein nätisti. Mietin, että lähteekö se jossain vaiheessa käsistä kun tuntui virtaa olevan ja halua liikkua.

Ajattelin sitten että käännytään takaisin, en mä kovin pitkälle jaksa kuitenkaan vielä kävellä. Käännyin takaisin ja ohjasin riimunnarulla Mörrin päätä. Mörri juurtui paikalleen ja käänsi päätään niin pitkälle kuin vain viitsin narusta vetää. Sitten se rauhallisesti veti päänsä takaisin suoraan, veti happea keuhkoihinsa ja puhahti närkästyneenä. Aha, ei siis vielä haluta takaisin. No selvä, jatketaan matkaa.

Jatkoimme ihan käynnissä ja Mörri aina välillä napsaisi ruohoa pientareelta. Sitten löytyi ihana kohta, missä oli jotain vesikasveja ja poika pysähtyi herkuttelemaan totaalisesti. Seisoskelin tiellä ja annoin Mörrin syödä, mikäs kiire meillä mihinkään! Juttelin joutessani Mörrille ja se kuunteli, ainakin toisella korvalla.

Kysyin uudestaan Mörriltä, että suostuisiko hän NYT kääntymään kotiin ja juu, se sopi hänelle. Tassuttelimme sitten kotiin päin ja tutkimme erään naapurin apilaista ajokaistaa. Ja sitten piti tutkia seuraavan talon pihapiiriä. Ja seuraavan postilaatikon luona olevat istutukset väistimme kauempaa, vaikkei Mörri välttämättä niitä kukkia olisi syönytkään. En tunnista kukkaa nimeltä, mutta ulkonäkö on tuttu ja tiesin ettei se ehkä ihan lounaaksi ole tarkoitettu.

Päästyämme viimeiselle suoralle ennen tallitietä Mörri pyysi uudestaan raville. Otin poikaa harjasta kiinni, nojasin kyynätaipeellani sen säkään ja lähdimme raville. Mulla oli tosi helppoa juosta siinä kun sai tukea ja Mörri oli äärettömän huomaavainen! Se juoksi pää hieman minuun kääntyneenä, seurasi koko ajan reaktiotani ja ravasi harvinaisen hitaasti. Eli juuri sitä vauhtia mitä pystyin helposti juoksemaan. Olin tosi onnellinen, kylkeen ei sattunut, hengitys kulki ihan hyvin ja Mörri toimi esimerkillisesti mun kanssa! Että mä tykkään tästä hevosesta! Vaikka se onkin itsepäinen "kova jätkä" yleensä, niin sillä on äärimmäisen herkät vaistot ja välillä se herkkis-heppa pääsee ilmaisemaan itseään.

Jatkoimme tallille päin ja tallitiellä siinä kohtaa missä tipahtaminen oli tapahtunut, Mörri veti oikealla olevalle pienelle heinäalueelle. Siellä päin oli ollut aiemmin meidän kehno kokemus, joten jos se itse sinne haluaa, niin sitten mennään. Heinä oli ilmeisen herkullista ja seisoskelin vieressä jutellen samalla ääneen. Tuumailin asioita ja tein huomioita ja mietin että voisko hevosta uittaa tuossa lammessa jos siihen ajaisi 2 tonnia hiekkaa. Mörri ei piitannut moisesta asiasta pätkääkään, vaan kiskoi kauemmaksi tallilta.

Mä aina välillä kokeilin, että antaisiko Mörri vapaaehtoisesti ohjata itsensä tallille, mutta joka kerran kun kiristin narua, Mörri siirsi päätään kauemmaksi. Huvitti, tällä tavoinhan saan sen menemään itse omasta halustaan pidemmälle "jännittävään" paikkaan! Kiristelin narua säännöllisesti ja sain sitten"vastahankaisen" hevoseni pidemmälle ja pidemmälle. Huutelin välillä Töggurillekin, joka söi kaikessa rauhassa laitumella ja katselin samalla kun Mörri vilkuili pomoaan. Ilme oli hieman sellainen, että hänpä onkin täällä aidan toisella puolella, missä ruoho on vihreämpää!

Päätin kuitenkin että nyt mennään ja Mörri lähti nätisti mukaan. Talutin tallitien toiselle puolelle, jossa Mörri söi ruohoa ja kukkasia. Yhtäkkiä huomasin, että mansikkarivien välissä oli alsikeapilaa ja jäin seuraamaan tilannetta. Alsikeapila on ollut keskustelun aiheena heppapalstoilla, tutkimustietoa löytyy puolesta ja vastaan ja samaten kokemuksia alsikeapilaa syöneistä hevosista. Hirvitti, mutta halusin nähdä miten Mörri alsikeapilaan suhtautuu. Mörri poisti huoleni oitis, se söi ympäriltä kasveja, mutta jätti alsikeapilan täysin rauhaan ja ihan hyvällä marginaalillakin. Huh! Ainakin se pelko on poistettu!

Tuulikille kerroin asiasta ja hänellä oli kanssa ollut tuumaustauko alsikeapilan suhteen. Hän oli myös huomannut, ettei yksikään hänen hevosistaan koske siihen, vaikka puna-apila ja valkoapila menee hyvin alas. Hyvä hyvä! Vaikea sitä kasvia on hävittääkään, sitkeä kukkanen.

Kesäkurpitsaverkon kohdalla pysähdyin ja kehuin kukkasia hienoiksi, kun ne tekivät mulle satoa. Ja yksi kukkanen tekee jo hedelmää! Jee! Vein tyytyväisenä Mörrin laitumelle, jossa Mörri hyvin kohteliaasti kääntyi minua kohti. Otin riimun pois, taputin ratsuani ja suljin portin takanani. Mörri odotti tyynesti, joten hetken kuluttua kehuin poikaa ja annoin namin, juuri näin pitää käyttäytyä!