Tuossa viikolla taas sattui ja tapahtui, maanantaina oli vuolu (meni hyvin!) ja keskiviikkona ähkyepäily. Sillä mitään ähkyä ollut, herra oli vaan syönyt itsensä sen verran täyteen että oli pakko ottaa unoset! Pelästytti kyllä todella kun yhtäkkiä porkkana ei maistunut ja hevonen meni makaamaan. Siellä ihmiset kuunteli korvat hörössä suolistoääniä, mutta toinen vain makoili turpa maassa ja korvat rentoina, hän nyt kyllä ottaa tirsat, sanotte mitä sanotte! Kelly-neito tuli valvomaan ystävällisesti rohkean ruunan unia, puolta tuntia myöhemmin oli unet nähty ja porkkanakin jo maistui! Kamala pelästys se oli, mutta ymmärrän hyvin tunteen, varsinkin kun joulu on taas tuloillaan hurjine ruokamäärineen! Mitähän jos tänä jouluna söisi hieman vähemman? (BUAH-hah-haaa!)
Päätin kuitenkin antaa nyt viikonloppuna Mörrille pellavapuuroa, ihan vain varmuudeksi. Netistä olen lukenut, että monella tallilla on ollut hiekkaähkyjä ja pikkasen tuli katsottua rautavatsaista Mörriä toisella silmällä. Ostin Racing-sarjan Action Vimin-pullon myös, kun siinä on myös B-vitamiineja. Jos vaikka piristäisi. Jätin sen normikivennäiset vähemmälle, ettei vaan tule yliannostusta vitamiineista. Tosin en laittanut puuron sekaan täyttä määrää vitamiineja, kun annan niitä kivennäisiä kuitenkin viikolla.
Hevosen ruokinta ei ole niitä yksinkertaisimpia, mutta kovasti olen yrittänyt ottaa oppia "Ruokinnalla tuloksiin 4"-kirjasta. Hevosille suunnitelluista määristä olen vähentänyt jonkin verran pois, ja viimeisimmän verikokeen tulokset olivat melkoisen rohkaisevat. Mörrillä oli itseasiassa loistavat veriarvot, ainoastaan hemoglobiini oli alhainen. Se saattaa olla luonnostaan matalampi, mutta joka tapauksessa sekin arvo oli normaalien rajoissa.
Tänään suuntasin sitten tallille kainalossani kipollinen puuroa, joka oli maustettu vitamiiniliuoksella, merisuolalla ja leseillä. Niitä leseitä oli vain ruokalusikallinen, herra kun kerta tykkää siitä. Porkkanoitakin oli mukana, tosin vasta tallilla huomasin, että olihan niitä siellä ennestäänkin. Ja Tuulikki oli kerennyt ostamaan ison säkin porkkanoita!
Ei muuta kuin hevosen hakuun metsätarhasta ja harjaamaan! Takaliston päällä oli taas hieno kerros hiekkaa, kyllä poitsu jaksaa kieriskellä yhä matalammassa hiekkakasassa! Kaviot olivat kunnossa ja laitoin satulan selkään, koska olimme lähdössä Töggurin kanssa liikkeelle.
Lähdimme kohti kesälaitumia molempien hevosten päristellessä tyytyväisenä. Töggurkin innostui hieman kun otimme pätkän ravia, sen mielestä tie on todella tylsä. Heti puomin jälkeen Töggur pisti jalalla koreasti ja siitäkös Mörri innostui! Se vetäsi pään alas ja lähti pukkilaukalla Töksyn perään! Mörrin askellajien perusteiden mukaisesti MYÖS pukkilaukka on tasaista (kuten ristilaukka, gepardi ja kaikki muutkin) ja mua lähinnä nauratti. Yritin olla kuitenkin vakavan oloinen, kun sanoin matalalla äänellä että "Nooh, Mörri.." Siinä vaiheessa olimme tulleet jo 30 metriä intopiukeeta pukkilaukkaa ja Töggur edellä alkoi hidastaa. Hieman huvitti, Mörri oli niin tohkeissaan, että melkein tööttäsi Töggurin ahteriin!
Kävelimme hetken ja sitten lähdimme uudestaan etenemään vauhdilla. Mä olin jo varautunut lyhyemmin ohjin ja Mörri porskuttikin hetken töltillä, ihan vain liikkeelle päästäkseen. Annoin ripauksen ohjaa, jolloin siirryimme nopealle raville, josta hetkisen kuluttuapyyhälsimme laukalle. No niin! Nyt menimme sitten hienoa laukkaa, Mörri oikein kiri välillä Tögguria ja selkeästi nautti kovasta menosta.
Hetken aikaa kävelimme ja vastaan tuli neljä nuorta naista rinkat selässä. Mörri ei ollut moisista ihmisistä moksiskaan, noita on nähty vaikka kuinka ja paljon. Töggur sen sijaan ihmetteli että mitä noi Notre Damen kellonsoittajaa muistuttavat otukset oikein ovat! Se oli sitten Mörri, joka joutui jatkamaan matkaa edellä, koska noin hurjia otuksia Töggur on harvoin nähnyt! Mörri oli vain lähinnä sitä mieltä että kyllä niissä repuissa on varmasti pookkanaa, hän tietää kun Tätilläkin on aina välillä tollainen reppu selässä.
Mörrin mieli teki kesälaitumelle ja se meni tosi reippaasti keulilla. Oikeastaan se oli viittä vajaa töltissä ja siirtyi sopivassa paikassa raville, kun hieman otin ohjista. Töggur meni ohitse ja Mörri antoi mennä, sillä kun ei ole mitään kisaviettiä. (Hassua, kuinka samanlaisia olemmekaan!)
Pian jouduimme hidastamaan, kun tulimme Iso-Antiaksen kohdille. Antiakseen laskeva oja oli leveämpi kuin ikinä muistan nähneeni ja vettä virtasi kunnolla. Huh, mistä tuota vettä oikein riittää! Töggur kääntyi takaisin päin ja odotin Mörrin kääntyvän kanssa. No Mörripä meni tutkimaan, ettei tuosta vain pääsisi vaikka yli? No ei siitä pääse, kun se puolikas tukkiakin on siirretty muualle, sitä pitkin oltaisiin kyllä voitu päästä. Hetken aikaa Mörri vastusti kääntöä, mutta luovutti sitten.
Tuulikki kysyi hetken kuluttua, että masentuiko Mörri ja kerroin että Mörri puhahti. Hevosilla on pitkä muisti ja tässä ollaan oltu vasta kolme viikkoa uudessa tallissa, eli ei ihme, jos vielä vanha lauma on mielessä. Sen olen kuitenkin huomannut, että Mörri mielellään tulee takaisin Tuulikin tallille, eli ei koe paikkaa mitenkään pahaksi. Ja päätellen sen pään kunnosta ennen harjausta, se oli taas halaillut jotain kuusta ja saanut kaiken maailman naavaa korviensa väliin ja silmien ympärille. Ja hännässä sillä oli sammalta!
Päästyämme tasaiselle otimme hieman lisää vauhtia, eli menimme ensin kiitoravia ja sitten nätisti laukkaa Töksyn perässä. Vimonen pätkä ennen puomia otettiin ravilla, mikä oli sen verran vauhdikasta taas, ettei auttanut muu kuin seistä jalustimilla kun ei keventäminen onnistunut.
Puomin kohdalla oli samat 4 nuorta, joita Töggur edelleen katsoi hieman vinoon. Tuulikki neuvoi heitä määränpäähänsä ja mä ehdotin Tuulikille, että käytäisiin katsomassa mitä sivutiellä on. Hän oli nimittäin tullessa kertonut että siellä olisi hyvä tölttipätkä! No sinne siis ja Töggurilla moottori käyntiin! Niin lähti Mörrikin, ensin ravilla meikä seisten jalustimilla ja sitten siirryimme laukalle. Ai kuinka ihana pitkä pätkä laukkaa! Tie kaartui vasemmalle ja nousi samalla, otimme vauhtia ja tie nousi ja kaarteli lisää. Wuhuu!
Hetken hengähdimme tien päättyessä ja käännyimme takaisin. Olin tosi innoissani, toi oli mahtava pätkä tulla! takaisin kävelimme koko tien pituuden ja ohitimme tas nuoret retkeilijät. Töggur ei väistänyt ollenkaan, kokeili vissiin rohkeuttaan, uskaltaako hän mennä NOIN läheltä! Mörri viis veisasi, sen nenä oli Töggurin hännässä kiinni toiveikkaana, jos vaikka raville päästäisiin.
Eiköhän tässä ole juostu jo aivan tarpeeksi. Suunnistimme takaisin tallille ja loppumatkan tulin kävellen itsekin. Mörri päristeli tyytyväisen oloisena, juokseminen on kivaa! Puuroa hyvän liikunnan päätteeksi porkkanan, leivän, myslin ja valkosipulin kera, oli kuulkaa pollella muikea ilme! En muista milloin viimeeksi olen sille antanut valkosipulia, mutta näytti maistuvan erityisen hyvälle!
Tuulikin kanssa veimme heinää metsätarhaan sillä aikaa kun Mörri vielä söi. Vein ratsuni otsatukasta taluttamalla tarhaan eväiden loputtua ja jäin katselemaan. Uih, ihana hiekkakasa, tuntui Mörrin ilme sanovan ja se kierähti nautinnollisesti kyljelleen kasan viereen. Välillä se meni ympäri, jolloin se ponkaisi takaisin ympäri ja viimein ylös tolpilleen kunnon pudistelun kera. Jahas, vai niin, ei ollut täydellinen putsaus, joten ei muuta kuin häntä alamäkeen ja pää keon huipulle, tässähän voi piehtaroida ihan sivuttainkin! Oi hyvänen aika, taitaa hiekat olla tasoitettu pitkin tarhaa ens viikonloppuun mennessä! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti