Lauantaiaamu valkeni harmaana, mutta se ei haitannut. Olinhan ajelemassa kohti mainiota otusta, joka on vienyt sydämeni aikaa sitten, siis Mörriä. Mukana oli pilkottuja porkkanoita pussissa ja muutamat kuivatut ruisleivät työkaveriltani Katilta, joten ruokahuolto pelaa.
Ajoin varoen tallin pihalle ja syytä olikin varoa, ihana Penni-koira oli innoissaan tulossa täydellä vauhdilla vastaan! Tuulikki kutsui koiran pois ja sain parkkeerattua autoni, minkä jälkeen sainkin sitten onnellisena kiemurtelevan hauvelin kintuilleni! Miten se koira taipuukin noin mutkalle! Penni saa väkisinkin hymyn naamalle, se on niin tohkeissaan kun ihmisiä tulee kylään!
Kysyin Tuulikilta että lähtisikö hän mukaan lenkille ja mukavasti sainkin myöntävän vastauksen. Hain siis oman polleni tarhasta, tosin ensin juttelin Kelly-neidolle, sitten Mörrille, sitten Töggurille ja vasta sitten otin Mörrin kiinni. Olin kovin tyytyväinen kun se lähti niin iloisesti mukaan, kiva päästä lenkille! Kelly jäi katselemaan, muisti vissiin edellispäivänä syöneensä samalta kasalta heinää Mörrin kanssa.
Siinä on ollutkin mulle taas yksi ilon aihe, Mörri on saanut Kellyn lounaalle! Hyvä kun pieni söötti ujo neito uskaltaa syödä herrasmiehen kanssa samalta kasalta! Ihanaa! Toisen ilon aiheen Tuulikki kertoi hetkeä myöhemmin, Mörri oli selkeästi nukkunut karsinassaan. Se on siis ymmärtänyt että se voi rauhassa siellä viettää luppoaikaa (minkä syömiseltään kerkeää), vaikkei ole aiemmin öitä sisällä viettänytkään. Pitkin pituuttaan se poika on ollut joka päivä metsätarhan sammaleikossa, viimeeksi oli Töggur ollut vartijana.
Nyt sitten hain harjan ja kaviokoukun ja pian olikin puhdas polle valmiina ratsastukseen. Tuulikki kertoi suunnitelleensa reitin, missä olisi paljon metsää ja päätin pistää vain huovan Mörrille. Ja matkaan!
Mörri päristeli kun menimme "oikeaan suuntaan", eli metsää päin. Vielä enemmän se oli tohkeissaan kun tajusi pääsevänsä siihen metsään mitä se katseli jo heti ekana päivänä muuton jälkeen! Hyvänen aika kun oli hienoa mennä metsässä, Mörri päristeli, nuuski, katseli, tutki ja päristeli lisää! Se pisti ihan vauhdilla pysyäkseen Töggurin perässä, siinä nimittäin on nopein kävelijä mitä olen ikinä nähnyt!
Mä nautin menosta, juttelimme ja Tuulikki kertoi taas paikoista ja mistä voi mennä ja kaikkea. Mä olin vain ihmeessäni että miten mä tätä reittiä ikinä muistan, mutta ehkä se tulee ajan kanssa. Kiertelimme pitkin poikin metsäpolkuja ja metsäautotien pätkää, kunnes tulimme pienelle aukealle hiekkatien varrella.
Aukean toiselta puolen tuli tien yli mies kartta kourassaan. Pyörä täysine satulalaukkuineen ja juomapulloineen oli aukean reunalla odottamassa ja me pysähdyimme juttelemaan. Töggur kohteliaasti seisoi juttelemassa miehelle, mutta Mörri alkoi pian jo kyllästyä. Se siirtyi heinän kimppuun ja viimein lähti kävelemään reippaasti tietä pitkin, mitä sitä seisoskelemaan kun voi mennäkin!
Mörri meni komeasti keulilla jonkin aikaa, mutta raville ei lähtenyt ennenkuin Töggur siirtyi vierelle. No siitähän kumpainenkin hieman lämpeni ja hetken kuluttua olimme Mörrin kanssa jo laukassakin! Huvitti, oli poika lämmennyt tuolla rankassa maastossa! Intoa piisasi myös alamäkiin ja piti ottaa niitä ohjia jo ihan kunnolla käsiin, ei sitä nyt tuolla tavalla alas mennä! Mörri oli hieman erimieltä asiasta, onneksi sillä on kuitenkin tasaista tuo meno, jopa sinne alamäkeen. Ja sen jälkeen olimme jo taas vauhdissa, mä vain pidin kiinni ja hymyilin, antaa mennä jos on mennäkseen!
Viimein Töggur pysähtyi pienelle aukealle ja mua nauratti, hikihän tässä tuli kun oli vain se huopa alla! Tuulikki totesi että hyvin sä pysyt siellä ilman jalustimia. Kyllä tämä polle opettaa!
Käännyimme takaisin kun huomasimme pari autoa, joista tuli metsästäjiä ulos. Tjahas, se on sitten peuranmetsästys käynnissä! Pian vastaan tulikin mies metsästyskoiran kanssa, joka kertoi missä porukat ovat, joten pääsisimme hyvin meidän omaa reittiä takaisin tallille.
Mä niin nautin siitä metsästä! Siellä on sammaleikkoa ja varvikkoa ja kuusia (ja takki täynnä neulasia), pieniä puroja ja kaatuneita puita piti ylittää ja Mörri hoiti kaiken kerrassaan täydellisesti. Tietenkin hoiti, onhan sillä kokemusta moisesta enemmän kuin monella ihmisellä! Parissa kohdassa olin tosi onnellinen kun olin laittanut vain sen huovan, oli niin kapeita kohtia että oli pakko vetästä itseni silakaksi Mörrin selkään. Satulan kanssa mulla olisi polvet kolhiintuneet taas mustelmille, jotenkin sen kanssa mä en osaa varoa niitä puita.
Yhdessä kohtaa Mörri oli yhtäkkiä tosi varuillaan. Ilmeisesti siellä oli peuralauma ja Mörri nuuskutti ilmaa ja katseli sinne tiettyyn suuntaan. Sitten se kiiruhti Töggurin perään ja vielä pitkään katseli taaksensa. Kun pääsimme kallioille, se alkoi uudestaan nostelemaan päätään ja mä tulin alas selästä. Tuulikkikin tuli alas, muttä hetken kuluttua hän jo kipusi takaisin. Mä jatkoin hetken Mörrin taluttamista, mutta kiinnitin sitten ohjat ratsastusvyöhön ja patistin pojan edelleni.
Tuulikkia nauratti ja mä kerroin että olen jo pitkään ajanut Mörriä edelläni kun olemme olleet kavereiden kanssa ratsastamassa. Mörri tuntuu arvostavan vapautta ja se tietää mitä hänen pitää tehdä. Kerroin olevani kuin lehmipaimen täällä takana ja kysyin sitten Mörriltä, että "Oleksää mun lehmi?" Ei hän vissiin ollut, koska hän nosti häntää ja "puhahti".
Pian olimmekin jo tutulla kotitiellä ja kumpikin talutimme pollemme tallille. Olin tosi tyytyväinen retkeen, maasto oli raskasta kulkea hevoselle, joten se sai kunnon jumppaa siinä kävellessä. Ruuan päälle oli vielä porkkanataivutukset, pitäähän sitä venytelläkin!
Mulla on tosi hyvä mieli Mörrin puolesta, on niin kiva kuulla, miten se on ystävystynyt Töggurin ja Kellyn kanssa ja suorastaan nauttii kun pääsee omaan karsinaansa! Ja nauratti kun Tuulikki kertoi Mörrin ottavan heinää suullisen, pesevänsä sen vesiastiassa, syö sen, ottaa lisää heinää, pesee sen, syö... jne. Siisti poika on myös ruokailussa siisti! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti