Muutto uudelle tallille

No niin! Mörrin muutto on nyt sitten takana ja asiat ovat menneet erittäin hyvin. Ensin mulla oli stressi vanhasta tallista, sitten oli stressi Mörrin kuljetuksesta, sitten oli stressi sen sopeutumisesta uuteen laumaan, sitten oli stressi sen ekasta yöstä sisätiloissa ja ties mistä muusta. Hevosen siirrossa toiselle tallille on niin paljon kaikkea, mikä voisi mennä pieleen!

Tuulikki miehensä Karin kanssa kävivät hakemassa trailerin, jonka he ajoivat vanhalle tallille. Olin jo hakenut Mörrin valmiiksi ja yrittänyt putsata pahimmat mudat polleni jaloista. Noora oli tuonut mulle Vísirin kuljetussuojat lainaksi, mutta enhän mä niitä raatsinut sotkea! Osan tavaroista olin vienyt jo viikolla ja nyt sitten kasailin viimeisiä auton kyytiin.

Tiesin ettei Tuulikki tuo traikkua pihalle, kun se on hieman ahdas ja toisekseen traikku oli aika iso ja painava ja olisi ollut vaarana pyörien uppoaminen pehmeään maahan. He olivat pysähtyneet tien varteen ja avanneet siellä takaosan. Taluttelin päristelevän polleni pihalta kohti tietä ja käänsin sitten Mörrin kohti traileria.

Mörri pysähtyi kuin seinään. Se tuijotti ensin traikkua ja sitten mua. Sanoin että nyt me lähdetään uuteen kotiin ja sain pojan pari askelta eteenpäin. Autotiellä tuli joukko pyöräilijöitä rinkat selässään ja Mörri oli niin ihmeissään kulkijoista, että jäi tuijottamaan niiden perään. Pyöräilijät tervehtivät iloisesti ja Mörri kummastuneena tuli taas pari askelta eteenpäin. Sitten katse osui traileriin ja jalat juurtuivat maahan, ai niin, tonne en mene!

Houkuttelin poikaa eteenpäin aina pari askelta kerrallaan ja välillä otin riimun turpiksesta kiinni, siitä pitämällä Mörri seuraa tosi hyvin. Juuri ennen lastaussiltaa Mörri teki uudestaan stopin, ei, jalkoja hän ei kyllä tuonne laita! Pidin riimunnarun päästä kiinni, kiipesin traileriin ja nuuskutin ja kopistelin väiseinää. Joo, turvallista on!

Mörri siirsi ensin toisen etujalan sillalle ja kehujen saattelemana myös toisen. Etenimme pikkuaskelin kohti pelottavaa traileria ja jokaisen askeleen jälkeen paljon kehuja! Viimein saimme toisen takajalankin sillalle toisen vielä varmistaessa selustan maan kamaralla. Hetken kuluttua mulle tuli jo kiire peruuttaa kohti keulaa kun poika puski suoraan traileriin! Hieno poika!

Laitoin riimunnarun kiinni siihen varatulle paikalle ja kysäsin Tuulikilta että mitenkä löysällä tän tarttee olla. Ei mulla ole hajuakaan kuljetuksesta, mutta ilmeisesti sen pitäisi olla kuitenkin aika löysällä. Laitoin sellaisen solmun, että vetämällä se aukeaisi kokonaan, jos hätätilanne tulisi. Jäin keulaan seisomaan ja sanoin Tuulikille että laittaa vaan sen puomin kiinni Mörrin takana. Mörri nosti päätään, mitä siellä oikein tapahtuu!?! Kerroin että puomi vain meni takaa kiinni, ettet vahingossa lähde enää ulos tai tule liian aikaisin pois kun ovi aukeaa.

Sitten edelleen olin Mörrin vierellä kun pyysin Tuulikkia ja Karia sulkemaan lastaussillan ja sitäkin katselimme tarkkaan Mörrin kanssa. Etuosassa oli ovi auki, joten kun Mörri hieman laski päätään, kipusin ulos. Se vielä nuuskutti mun kättä ja vakuutin sille kaiken olevan ihan kunnossa. Tuulikki sulki oven ja sitten olikin Mörrin aika lähteä kohti uutta kotia.

Hain vielä Mörrin ruokakipot ja ruokalaatikon oman autoni kyytiin ja lähdin itsekin ajelemaan Mörrin perään. Matkalla mietin, että kuinkahan se potkii takalautaa tai seiniä siellä traikussa, onko siellä enää yhtään ehjää osaa koko traikussa! Soitin Minnallekin ja kerroin kuulumiset ja tottakai kyselin Faxi-heposen tilannetta. Faxi on kuulemma komeassa kunnossa, oli laihtunutkin vanhoihin mittoihinsa! Faxia on kyllä ikävä, ja samaten tiedän ikävöiväni myös Vísiriä. Nämä kaksi ihanaa ruuna-poikaa ovat olleet mun tämän kesäkauden ihastukset, molemmat mahtavan upeita luonteiltaan!

Perille päästyäni oli traikun takaosa jo auki ja Mörri katseli pää kallellaan että missä hän oikein on. Tarhassa Töggur ja Kelly jo odottelivatkin, kumpikin tajusi että jotain erikoista tapahtuu. Kävin avaamassa Mörrin riimun ja ohjasin poikaa ulos traikusta lastaussillan reunaa varoen. Se katseli ympärilleen, ihmetteli missä ollaan ja tunnisti kyllä sitten paikan. Kakat oli poika tehnyt sisään, mutta kuulema ei ollut potkinut laitoja eikä se ollut hikinenkään. Olisin voinut kuvitella että matka stressaa hevosen hikiseksi, mutta ilmeisesti Mörri otti asian lungimmin kuin mitä olin ajatellut.

Tuumasin, että vien Mörrin ensin tutustumaan karsinaansa ja annan siellä hieman mysliä ja porkkanaa, ihan vain siltä varalta jos tulee juostua normaalia enemmän. Mörripä oli sitä mieltä että en muuten mene noista ovista sisään, en tod! Tuulikki haki Kellyn pois tarhasta, Töggur nimittäin oli NIIN intopiukeena että pukitteli portin edessä, nousi takajaloilleen ja viskeli päätään ja viuhtoi ja jopa piehtaroi hiekkakasassa! :D Tuulikki talutti Kellyn Mörrin viereen, joka sävähti kun ei tajunnut Kellyn sieltä tulevan. Hetken piskuinen tamma oli turpa Mörrin turvassa kiinni ja tepasteli sitten omaan karsinaansa. Mörri seurasi Kellyä, jos tuokin uskaltaa mennä tuonne sisälle, niin kyllä hänkin uskaltaa!
Kelly ei vain olisi halunnut karsinaan, kun kerta tonteilla oli uusi kaveri! Mörri meni karsinaansa ja otin siltä riimunnarun pois. Ruokakippo rauhoittaa aina! Sillä välin Töggur elämöi tarhassa, hirnui ja kuunteli kun Kelly vastasi.

Mörrin syötyä otin sen ulos riimusta taluttamalla ja vein kohti tarhaa. Mörri oli myös tohkeissaan ja kiskoi jo itseään irti. Tuulikki mietti että pitäiskö hänen hakea riimu Töggurille ja viedä sitä hieman kauemmaksi portista. Tuulikin lähtiessä portilta Töggur kuitenkin siirtyi kauemmaksi ja sain avattua portin Mörriä varten. Mörri pyyhälsi avonaisesta portista pää korkealla ja töltillä Töggurin perään. Tuulikkikin oli kerennyt jo takaisin tarpeettoman riimun kanssa ja Kari oli ottanut paikan kameran kera aidan vierestä.

Töggur pysähtyi, Mörri pysähtyi lähelle ja hetken pojat nuuskivat toistensa hengitystä. Yhtäkkiä ne olivat takamukset vastakkain ja potku-uhkauksia sateli. Kumpikin piti huolen, ettei osunut toiseen, mutta uhkauksia jaeltiin. Sitten oli vuorossa lyhyt pyrähdys nurmikentällä, kunnes pojat päättivät syödä. Jahas, tuumasimme, tässäkö oli koko dramatiikka? Töggur tuli kävellen ajamaan Mörrin pois heinäkasalta, joka rauhallisesti kävellen meni toiselle heinäkasalle. Hurjaa menoa... ;-)

Tilanne kun näytti olevan niin rauhallinen, sanoin Tuulikille, että eiköhän sen Kellynkin voi hakea tänne. Tuskin se enää jalkoihin jää. Kelly-pirpana oli niin innoissaan, ettei siltä meinannut saada riimua päästä! Se tunki väkisin tarhaan, päästäkää mut IRTI! Piskuinen tamma laukkasi hirvittävää vauhtia ruunien ohi ja pisti pystyyn kerrassaan mielettömän shown! Nauroimme Tuulikin kanssa vedet silmissä kun Kelly antoi palaa, se suorastaan hihkui että viimeinkin täällä on säpinää, säpinää, SÄPINÄÄ! Pukkilaukka oli mahdotonta katseltavaa ja sillä se houkutteli pojatkin mukaansa! Mörri meni niska niin komealla kaarella korkeaa ravia, että oli ilo katsella! Ja Kelly pinkoo vierellä minkä lyhyistä kintuistaan pääsi, pukitellen välillä.

Ruokatauon jälkeen pojat innostuivat vielä juoksentelemaan, Töggur pukkilaukkaa ja Mörri ravilla. Kelly-neito seurasi heinäkasaltaan, muttei enää jaksanut riehua, vaan heinät suunpielestä roikkuen se pomppi paikoillaan, pukitti ja seisoi välillä ihan etujalkojensa varassa! Voi hyvänen aika kun mun poskiin jo sattui se nauraminen.

Mörrin käytös oli mielenkiintoista, se aina välillä pysähtyi katsomaan mua, jolloin mä tietenkin kehuin sitä hienoksi pojaksi. Vahvistuksen saatuaan se jatkoi touhuiluaan muiden seurassa. Tilanteen rauhoituttua menin tarhaan ja esittelin Mörrille vesisaavin. Seuraavaksi olikin aika viedä heiniä metsätarhaan, ja hevoset seurasivat sievästi jonossa. Tuulikki jakoi kassillisen heiniä moneen eri kasaan ja niin tein minäkin. Mörri seurasi mua kuin hai laivaa, otti suullisen heinää juuri tipauttamastani kasasta ja seurasi sitten seuraavalle. Samalla sain poitsun tutustumaan metsätarhaan. Mörri käytös oli taas erilaista, se haki kontaktia selkeästi. Laitoin kasaan heinää, jolloin Mörri tuli aivan likelle sitä syömään ja painoi kaulaansa mun jalkaa vasten. Kehuin sitä ja seisoin siinä sen hetken, mitä hevonen tuntui tarvitsevan henkistä tukea.

Jatkoin heinän ripottelua ja Mörri kokeili taas uusia kujeita. Se olisi aivan hyvin saanut heinää mun ja puun välistä, mutta sen piti mennä puun taakse, ujuttaa sieltä pää puunrungon ja ohuen puskan välistä heinäkasaan. Sillä oli kaula ihan mutkalla ja mua nauratti, hevoseni on puunhalaaja! :D

Pikkuhiljaa jokainen hevonen löysi oman hyvän heinäkasansa, Kellykin, joka seurasi Mörriä uteliaana. Mun oli aika jo lähteä kotiin, mielessä tosin oli pieni huoli edessä olevasta yöstä, Mörrin yö yksin karsinassa! Illalla Tuulikki laittoi viestiä kuitenkin ja kertoi, että Mörri oli uteliaana seuraillut hänen ja Karin pihatöitä hiekkatarhasta käsin. Ja luottavaisesti oli poika mennyt karsinaan ja ollut ilmeisen onnellinen, koska kaikki heinät, vesi ja suolakivi siellä oli vain hänelle! Ja aamulla se oli ollut myös tyytyväinen, onhan hänellä oma poikamies-boxi!