Olin sopinut Ninan kanssa, että hän tuo uuden tammansa meidän tallille kesälaitumilta, että voin hieman vuolla neitokaisen kavioita. Ögn-tamma on uusi jäsen Mörrin vanhassa laumassa ja kun kerta lähekkäin asutaan, niin samalla sitä voi jeesata uutta omistajaa.
Pääsin sen verran ajoissa tallille, että hain Mörrin ensin vuoluun. Tosin siirsin ensin Töggurin talvilaitumen puolelle ja päästin sitten Kelly-ponin johtajan seuraan. Kerroin myös niille, että kohta saadaan vieraita, Ögn-tamma tulee meitä moikkaamaan!
Ei niitä Mörrin kavioita kauheasti tarvinnut vuollakaan, lähinnä hieman viilailla reunoja. Olin jo kolme jalkaa saanut vuoltua, kun näin Niinan ja Ögnin tulevan tietä pitkin. Mörri ja Töggur olivat päät ylhäällä, kuka tulee kylään? Kumpainenkin hörisi tohkeissaan ja uteliaana, Mörri ei tiennyt miten päin olisi seissyt. Tuumailin että saankohan mä ollenkaan tuota viimeistä jalkaa viilailtua kun herrasmies-ratsu oli niin piukeana niska kaarella.
Ojensin kättäni Ögnille nuuskittavaksi ja hämmästelin kun neitokainen oli niin piskuinen! Niin PIENI issikka, mini-issikka suorastaan! Säkä oli varmaankin jotain 130cm, siro pää oli puolet Mörrin pään koosta! Ja niin piskuiset kaviotkin sillä oli, melkein kuin pikku-iippana Kellyllä!
Mörri kuitenkin rauhottui paikalleen ja sain vimosenkin takajalan viilailtua. Sitten menin Ögnin luokse ja erittäin kauniisti tamma piti jalkojaan tarjolla, sain kaikessa rauhassa vuolla ja viilata. Eipä niissä mitään isompia ollut, ristikkäisissä kavioissa oli enemmän kulumaa ja se mietitytti. Oikea etunen ja vasen takanen olivat reunoiltaan röpelöisemmät kuin muut. Hieman otin kulmatukia pois ja siistin reunoja, mutten paljoakaan muuta. Kulumaa oli kaikissa kavioissa, mutta tammalta on otettu vasta jokunen viikko kengät pois ja kavio ei ole vielä kerennyt kasvuvauhtiin. Kaviot olivat muuten mielestäni ihan hyvässä kunnossa, kunhan vain huolehtii viilaamalla ettei vanhoista naulanrei'istä lohkea palasia niin helposti.
Mulla olikin jo vallan mainiosti lämmin, mutta Mörri vielä piti varustaa. Harjasin poikaa ja Nina katseli että siitä siis lähtee vielä noin paljon karvaa. Juu, lähtee, on lähtenyt jo maaliskuusta lähtien... Ja kun sen harjaa takaisin tullessa, edelleen lähtee se sama määrä...
Satula selkään ja kumpikin menimme jakkaralta selkään. Nina meni Ögnin kanssa edellä ja Mörri lähti rehvastellen Ökön perään. Alkoi naurattaa, Mörri katseli sivusilmällä Tögguria, "Hah! Mä pääsen tamman kanssa! Hah!"
Mutta kiirettä piti Mörrillä. Se sai tosissaan pistellä töppöstä toisen eteen, Ögn-neiti oli nimittän tosi hurja kävelijä! Mörri päristeli tohkeissaan ja kipitti tamman perään ja pian lopetti päristelyn, koska happi uhkasi loppua. Mulla oli vatsalihakset tiukkana, kun yritin olla nauramatta ääneen, hoin vaan että "Voi hyvänen aika, voi hyvänen aika". Mun ratsu reima oli NIIN täpinöissään uudesta neitokais-tuttavuudestaan, että se ei edes tajunnut välillä menevänsä töltillä kun piti päästä ihanan tamman häntään kiinni! Ja kyllä, huomasin todellakin, että Ögn on juuri niin ihanan värinen kuin mistä Mörri tykkää, eli rautias! :D
Matka jatkui Mörrin kiiruhtaessa ja kun pääsimme ensimmäiselle tölttipätkälle, päätin että ravilla mennään. Jos koko matka menisi samaa vauhtia, niin Mörri olisi pahassa pulassa. Mörri lähti innolla perään ja niska kauniilla kaarella menimme hyvin reipasta ravia. Mörri oli hieman hämmentynyt kun menimme normaalia pidemmälle ravilla, mutta jatkoi sitten juoksemista. Ja kun pääsimme ekalle laukalle, Mörri alkoi tajuta että tässähän saa tosissaan tehdä töitä että perässä pysyy!
Käynnissä Mörri alkoi jo jäädä, mutta otti sitkeästi kiinni kaunista tammaa. Kun hihkaisin tuttuun tapaan, että "Auto takaa!" niin Mörri normaalin käynnin (tai kapealla tiellä pysähtymisen) sijaan pinkaisi kiiruusti edellä kulkevan häntään. Jahas, vai niin. Saman se teki joka kerta kun auto tuli jostain suunnasta, piti ottaa tamma kiinni! Olikohan sillä suojelunhalua ilmassa, koska se ei ole tehnyt tuota muille kuin Kronalle aiemmin.
Sitten pääsimmekin Etelälahteen, missä tuli autoja vastaan ja yhdessä kohdassa kaksi miestä kysyi että voiko noilla hevosilla vetää. Voi näillä, vastasin. Kun heillä olisi vaunu mitä pitäs vetää. Kävi ilmi että he olisivat tavinneet asuntovaunulle vetoapua, ja mua nauratti, ei nämä ehkä ihan kuitenkaan mitään asuntovaunua vedä, kun ei ole vetovaljaita ja sitten on asuntovaunun järkyttävän vaarallinen aisa, yms. Olin ymmärtänyt kysymyksen lähinnä retoriseksi tai yleiseksi tiedonhaluksi pienistä hevosista. Noh, jatkoimme matkaa, mua nauratti tällä hetkellä about kaikki!
Pääsimme nätisti puomin ohi ja kerroin Ninalle, että tuonne toiseen suuntaan voi jatkaa aika pitkän matkaa, sinne voi ottaa eväät mukaan ja siellä on parit ihan kivat laukkamäet. Sellainen meillä oli edessä muutenkin, lähdimme laukalle ja se jatkui ja jatkui ja jatkui! Wuhuu! Mörri otti gepardit pitkästä aikaa, viimeeksi ollaan menty tätä vauhtia lumien aikana! Huh, Mörri oli aivan puhki moisen jälkeen vielä osittaisessa talviturkissansa, mutta vielä sinnitteli ravilla loput mäestä kaunistuksen perään.
Koko matka oli samanlaista, paitsi nyt alkoi ne alamäki-ravit. Kun ei vanhaherra jaksanut pysyä pari vuotta nuoremman tamman peesissa, vaikka nopeutta oli tullut rutkasti lisää viime talvena, niin keinolla millä hyvänsä piti saada tammaa kiinni. Mun osana oli ohjilla ja istunnalla pidättäminen, alamäkeen, varsinkaan niin jyrkkiin kuin meiltä löytyy, EI ravata!
Kaikki laukkamäet menimme kuitenkin intopiukeena ja Mörri oli väsyneempi ja väsyneempi. Viimein mun oli pakko pysäyttää ja pyysin Ninaa odottamaan hetken. Kerroin että me taidetaan nyt tästä lähteä kotiin, Mörri on niin märkä, että koko etuosa valuu hikeä. Aivan kuin olisin sen j pessyt letkun kanssa! Sanoin kuintenkin että meidät voi aina halutessaan tulla hakemaan lenkille, tämä vauhtikuuri teki terää Mörrille! :D
Me siirryimme polulle talutuksessa ja ensin Mörrin oli levättävä. Hetken se katsoi tamman perään, mutta puuskahti sitten pää alhaalla, poika-rukka. Seisoskelimme muutaman minuutin ja Mörri oli niin poikki ettei edes heinä maittanut. Hiljalleen lähdimme kuitenkin liikkeelle ja kävelimme ensin normaalia hitaammin. Aikamme kuljettuamme Mörri jo piristyi ja jatkoimme jo reippaammin.
Kipusin Mörrin selkään sellaisessa kohdassa, missä oli pitkä suora ja pari puuta maassa talven jäljiltä. Mörri lähti taas innolla liikkeelle, itsestään se poika oli jo ravissa. Mutta yli ei jaksanut hypätä, vaan astui sievästi jalkojaan nostellen runkojen yli. Hieno poika, tuntee rajansa! Mörri toi mut hyvässä kuosissa polkua pitkin tielle, jossa pidimme ensin pienen tauon. Lavat olivat jo kuivaneet, mutta heti puomin jälkeen tulin uudestaan alas selästä.
Taluttelin Mörriä, joka napsi pientareelta ohikulkeissaan heinää. Tuli mieleen, että sehän voi vallan mainiosti syödä matkalla, saadaan liikuttua pikkuhiljaa, mutta liikunta verryttää sopivasti rasitukseen joutuneet lihakset. Paluumatka tallille kesti siis hieman kauemmin, mutta mulla oli aika hyvä olo.
Olisi tosi kiva päästä uudestaan Ögnin peesiin, varsinkin jos se saa Mörriin noin hauskan vaihteen päälle. Huvitti tuo mun ruunan rupsukka, sille aina välillä iskee tuo esittämisfiilis ja sitten pitää päästellä ja näyttää että kyllä vanhassakin vielä virtaa riittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti