Kavereita moikkaamassa

Päätimme Tuulikin kanssa lähteä katsastamaan vanhat kesälaitumet ja kaverit Nuuksion puolelle, Mörrillä kun on siihen suuntaan useinkin veto päällä. Minua vaan mietitytti se, että saanko mä enää poikaa sieltä pois ollenkaan kun vanha lauma on siellä. Harjatessa huomasin, että sään kohdalla alkoi näkyä jo kaunista kesäkarvaa, se oli sileää, kiiltävää ja hehkui lempeää punaista punahallakolle tyypilliseen tapaan.

Töggurille tuli tossut jalkoihin Rinteentien ajaksi, siinä kun on paikoin soraikkoa, mutta Mörri ei onneksi aro kinttujansa. Töggurkaan ei normaalisti tarvitsisi popoja, mutta tuore ruoho on lievästi kuumentanut etukavioita. Kuten normaalisti, meno Rinteentiellä oli hidasta, Töggur ei tykkää ollenkaan lähteä siihen suuntaan. Jossain vaiheessa Mörri jo kiskoi Töggurista ohi ja olin aivan tohkeissani. "Tuulikki, kato mitä tää tekee! Mörri menee keulilla!" Pojalla oli varmaankin jo mielessä että hän menee NYT sinne kesälaitumille ja sillä sipuli! Töggur tosin otti keulapaikan hetken kuluttua, mutta pariin kertaan Mörri tuli jo rinnalle :)

Puomin jälkeen Tuulikki otti Töggurilta lenkkarit pois ja mä tulin alas kiristämään satulavyötä. Ensin meinasin että se on tarpeeksi kireällä sittenkin, mutta kun yritin päästä takaisin, se kiepahti. Oukkei, laitetaan sitten reiällä kireämmälle. Ei se edelleenkään kovin kireällä ollut, enkä raatsinut kamalan kireälle laittaakaan kun oli niin kuuma ilma. Sitäpaitsi Mörri oli jo lavoista märkä, hällä kun on talviturkkia edelleen jäljellä.

Sitten olikin vuorossa tölttiä ja ripaus laukkaa. Mörri meni oikein nätisti laukkaakin ja pysytteli visusti Töggurin peesissä. Töggur taisi olla hieman ihmeissään, kun Mörri oli niin menossa, mutta kulki kuitenkin tyytyväisenä edellä. Polulle päästyämme Töggurkin innostui ja Mörri tietenkin perään. Parissa kohtaa oli laukannostot kummankin heposen aivan pakko tehdä, nauroin ääneen kun meillä oli niin hauskaa!

Yhdessä kohtaa polkua on sellainen suora, missä Tuulikki kysyi että uskallatko mennä ravissa noiden kaatuneiden puiden yli. Mullahan on jonkun sortin hyppykammo, mutta ne 10cm paksut maassa makaavat puunrungot eivät nyt niin kauheilta näyttäneet. Juu, mennään vaan! Ennen maassa olevia puita piti kuitenkin vetästä itsensä hevosen niskaan kun siinä oli matalalle kaartunut puu, mutta suoriuduimme siitä vallan mainiosti ravissakin. Mua jännitti nää "esteet", mutta Mörri meni ne aivan normikokoisilla raviaskelilla yli tyyliin: "...näitä edes esteiksi voi sanoa..." Olin tosi ylpeä itsestäni, heh!

Pian tulimme kohtaan, missä vasemmalta lehahti jokin iso lintu lentoon. Molemmat hevoset sävähtivät, mutteivät sinkoilleet mihinkään. Taisi olla tyttö-metso! ;-)

Tuulikki sanoi että käännytääs tutulta polulta pois ja mennään toista kautta. Sopii mulle! Töggur meni kiltisti toiselle polulle ja Mörri teki stopit. Ei. Hän EI halua sinne, kun hän haluaa kesälaitumelle. Hän. Haluaa. Kesälaitumelle. Yritin selittää että me ollaan menossa kesälaitumelle, mutta että mennään toista kautta. Kesti aikansa saada poika Töggurin perään, mutta suostuihan se viimein. Kiertelimme uutta reittiä ja ajattelin etten tätä ainakaan ihan heti muista! Pian kuitenkin saavuimme hiekkatielle, tästä pääsisimme sinne kesälaitumille!

Mörri nuuskaisi kerran ilmaa, käänsi päänsä hyvin määrätietoisesti vasemmalle ja lähti kävelemään reippaasti välittämättä pätkääkään tielle seisomaan jääneestä Töggurista. Hihkaisin vain Tuulikille, että Mörri on menossa nyt, sillä on selkeä aikomus mennä laitumille! Tuulikkia huvitti tilanne ja Tögguria närkästytti. Mörri sen sijaan meni päättäväisesti eteenpäin!

Pian olimmekin kohdassa, missä on aina otettu laukkaa ja Mörri alkoi lisätä vauhtia. Ensin menimme ravilla ja hetken kuluttua pistelimme laukalla menemään ylämäkeen. Wuhuu! Oli kivaa! Mua nauratti Mörrin innokkuus ja Töggurkin tuntui rauhoittuneen Mörrin taakse.

Jatkoimme matkaa Mörrin harvinaislaatuisella johtamisella ja pian tulimmekin kohtaan missä hihkaisin että otetaan tölttiä. Nyt oli Töggur saanut tarpeekseen ja vetäsi meistä iloisesti ohi. Mulle tuli kiire hihkua, että käännytään seuraavasta oikealle! Töggur oli aivan meno päällä ja niin oli Mörrikin. Polun pätkä, joka muuten oli merkattu nätisti ratsastuspoluksi, oli varsin mielenkiintoinen kun kumpainenkin pollen pallero oli suuna päänä menossa. Välillä Mörri meni taas Töggurista ohi ja mä jaksoin ihmetellä hevoseni intoa. Viimeinen jyrkkä alamäki sentään meni varovasti, aloitin hokemisen jo varmaan 5 metriä ennen alamäkeä!

Samantien kun Mörrin etujalat olivat tiellä, se kääntyi tomerasti eikä olisi todellakaan ottanut kiltisti mitään ohjausyrityksiä muualle. Nyt mennään ja reippaasti. Tuulikki tuli alas selästä taluuttaakseen Tögguria ja otin mallia hänestä. Sitäpaitsi Mörri oli aikast hikinen poika, oli sekin ansainnut hieman lepuutusta. Talutin Mörriä, tai siis, oikeastaan Mörri talutti minua niin reippaalla käynnillä, että jäin jälkeen ja melkein roikuin ohjissa.

Huomasin heposia laitumella ja kun pääsimme lähemmäksi, hihkaisin niille, että "Moi-moi!" 6-7 päätä nousi ylös, kuka tuttu ääni siellä huhuilee? Menimme portille päin  ja katselin kuinka alhaalta yksi heposista lähti tulemaan ylös. Kukahan loimitettu sieltä tuli? Sitten huomasin valkoiset jalat, Kolurhan se siellä uteliaana tuli paikalle! Juttelin Kokulille ja se pysähtyi hetkeksi kuunteleemaan. Juu-u, hän tuntui toteavan, kyllä se tuttu ääni on! Sitten se taapersi lopunkin matkan ylös ja jäi portille odottelemaan.

Olin laittanut Mörrille ohjat kaulalle ja se söi kaikessa rauhassa pientareelta voikukkia ja ties mitä heinää. Katselin, että Kolurin päähuppu oli hieman kehnosti, joten menin sisälle laitumelle ja annoin ensin Kolurin nuuskia mun kättä. Hörinäähän sieltä kuului, poika selkeästi muisti minut! Olin aivan tohkeissani, kun sain korjata Kolurin loimen kuntoon ja tosi onnellinen olin siitä, että se antoi mun tehdä sen! Luottamusta löytyy siis vielä!

Hetken katselin, kuinka Mörri ja Kolur nuuskivat toisiaan aidan läpi, olivat turvat vastakkain ja söivät sitten kaikessa rauhassa ruohoa. En ole ihan varma mikä näiden kahden suhde oikein oli, Kolur oli ylempänä arvoasteikossa, mutta kaksi kertaa näin kuitenkin kuinka Mörri ajoi Kokulin heinäkasalta pois. Usein Kolur oli rapsuttelemassa Mörrin kanssa, ja luulen että siihen oli osasyynä se, ettei Mörri pelännyt Koluria. Väisti kyllä kun Kolur sitä ajoi pois, mutta ei kuitenkaan pelännyt. Olisivatko olleet loppujen lopuksi melkein tasavertaisia, mutta joissain tapauksissa Mörri kuitenkin veti herneet turpaansa ja ajatti Kolurin pois.

Mä olen aina tykännyt Kokulista, se on jotenkin niin vastaanottavainen ja luottavainen ja jos ruoasta on kyse, todellinen ovelus. Vaikkakin sillä on liikanimi "paniikkimarsu", niin se on oikeasti mahtavan ihana ratsu! Ja se närkästyy tosissaan, jos hänelle ei kerrota että "Auto takaa", tai "Pyörä edestä"... ;-)

Aikamme seistyämme portilla Tirri ja Vaavikin tulivat meitä tervehtimään. Kävelimme laitsan reunaa ylöspäin ja Vaavi ainakin muisti mun äänen, se kuunteli tosi tarkkaan eikä ollut kovinkaan kiinnostunut Töggurista. Vielä ylemmäs metyämme Prinsessakin tuli joukkoon mukaan ja sekin tyttö muisti ääneni ja kuunteli mun puhetta. Mörrin suuri rakkaus Kronakin haahuili pikkuhiljaa laitsan reunalle tulijoita nuuskimaan ja Mörri jatkoi vain syömistä. Prinsessa tunnisti Mörrin, sillä oli sama ilme kuin aiemminkin, eli tämä tamma EI tykkää tuosta Mörristä!

Tuulikki huomasi, että Vaavin loimen toinen jalkalenkki oli tullut pois paikoiltaan, joten kiikutin taas itseni laitumen puolelle asiaa korjaamaan. Vaavi nuuski kättäni ja kun kehuin poikaa, sain laittaa lenkin takaisin kiinni. Olin tosi tyytyväinen, kun luottamusta löytyi täältäkin suunnalta! Ja hauskaa oli, kun kumartuneena kiinnittämään jalkalenkkiä, Tirrin turpa tuli suoraan niskaani puhisemaan, se varsa ei ujostele pätkääkään! :D

Hetken vielä seisoimme laitumen reunalla uteliaiden hevosten nuuskuteltavana ja Tuulikki kertoi että kyllä ne selvästi meidät muistaa, koska aiemmin kun hän on käynyt siellä Töggurin kanssa, ei heitä ole kukaan tullut moikkaamaan. Tuli hyvä mieli, vanha lauma muistaa meidät vielä!

Otin ohjat Mörrin kaulalta ja lähdin taluttamaan ylämäkeen ja se onnistui aivan hyvin. Mörri jopa päristeli tullessaan! Hyvänen aika, olin aivan ihmeissäni, luulin että takaisin päästään vasta ties kuinka pitkän ajan päästä kun täytyy raahata vastahakoista pollea pois kesälaitumelta. Asian kanssa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia, vaan Mörri lähti keulilla poiskin sieltä. Ehkä sillä oli tarkoitus vain käydä moikkaamassa vanhoja kavereita ja se tykkää paikasta kun siellä saa ruokaa. Luulen Mörrin kuitenkin olevan jo niin leimautunut Tögguriin ja Kellyyn, että heidän luona on koti. Ja mikäs meidän on ollessa Tuulikin ja Karin hoivissa!

Lähdimme polulle takaisin kotiin ja ajattelin että Mörri oli niin hikinen että saisi luvan kävellä isseksein Töggurin perässä. Hienosti se kuunteli kuitenkin, kun komensin kallioisessa kohdassa, että "Vaa-roo-vaa-sti". Ja sai namin tietenkin kun oli hieno poika! Mä raahustin perässä ja sain oikaistua parissa kohdassa Töggurin kummastellessa että kuka sieltä sivusta tulee. Sitten tuli astuttua pehmeästä kohdasta sivuun, mutta se olikin vielä pehmoisempaa sammaleikkoa. Iiikh, sammalikossa ollut vesi tuntui hurjan kylmältä, mutta hetken kuluttua huomasin sen olevan oikeastaan aika ihanaa. Suuntasin vielä toisetkin askeleet sammaleikkoon ja se viilensikin mukavasti Tätin verkkosandaaleissa hionneita jalkoja.

Pojat alkoivat kuitenkin saada hieman tuulta taas purjeisiinsa ja huomasin jääväni taakse. Samaisella suoralla kun tullessa ravasimme puiden yli, näin päristelevästä Mörristä vain hännän kun se vilahti Töggurin perään kauniilla ravilla. Jahas, taitaa sitten olla Tätilläkin aika ravata, juoksin pehmeää polkua ja hypin esteet laukka-askelilla! :)

Hevosia ei enää näkynyt ja mulla oli kuuma, miksi ihmeessä meillä ei ollut vesipulloja mukana, vaikka reppukin oli Töggurin tossuja varten! Kävelin polkua, kunnes tulin tielle, ööh, hetkinen, eipä niitä hevosia tässäkään näkynyt. Onko ne nyt kirmanneet kotiin asti ilman mua? Nääh, kyllä ne näköjään tuolla mutkassa olivat, Tuulikki laittoi Töggurille tossuja jalkoihin.

Katselin Mörriä, se oli jo kuivanutkin tuossa matkalla, joten kun kerta virtaa riitti mennä puolijuoksua Töksyn perässä, ratsu saisi sitten luvan kantaa mua ainakin jonkin matkaa. Kipusin Mörrin selkään ja kun kaikki oli valmista, lähdimme pienelle raville. Ihquu!

Jonkin matkaa kävelimme vielä kotiin päin ja sitten tulin alas selästä. Ei tartte rehkiä pienen hevosen tällaisessa helteessä. Tallitiellä Kari katseli jo kaukaa, että nuohan ovat aivan uupuneita ja tuli meitä vastaan lasien ja limupullon kanssa. Kyllä kelpasi, olin aivan naatti!

Ensin otin Mörriltä varusteet pois, annoin sille ruokaa ja hain riimun herralle päälle. Kari oli ystävällisesti liittänyt letkun mulle, että saisin pestä Mörrin. Laitoin hevoselleni riimun päähän kun se oli saanut syötyä ja melkein tokkurassa taluttelin ratsuani kohti nurmikkoa. Vilkaisin syrjäsilmällä Karia, joka naureskeli ja ihmettelin vain että mikä sitä nauratti. Käännyin katsomaan Mörriä, joka seurasi mua joka tapauksessa, vaikka riimu oli tippunut päästä ja raahautui pitkin nurmikkoa!

Samassa Mörri huomasi vesiletkun ja päätti olla tulematta suihkuun. Se kääntyi kannoillaan ja käveli tallia kohti, jonne kävelin perässä. Riimu uudestaan päähän ja nyt laitoin sen leukahihnankin kiinni. Talutettuani hikisen pollen uudestaan pesupaikalle, nostin letkua lähemmäksi Mörriä. Oli mukavan lämmintä vettä ja vaikka Mörri ensin oli että Yäk, inhottavaa, niin hetken kuluttua se jo tuntui oikeastaan aika mukavalta.

Saatuani hepan hiet pois, päästin sen laitumelle ja lähdin kävelemään tallia kohti. "Puhdasta tulee!" totesi Kari ja käännyin katsomaan laitumelle. Nojjjust. Poika oli mennyt piehtaroimaan ja näytti melkein yhtä tummalta kuin Töggurkin! Puhdastapa puhdasta.

Minä sen sijaan korjasin varusteet paikoilleen ja aloitin kasvimaani kastelun. Sen jälkeen join automatkalla melkein litran vettä ja kävinpä vielä pesettämässä autoni ja istuttamassa Annikan luona kesäkurpitsan taimenenkin. Niin sikeästi nukuin seuraavana yönä, ettei meinannut herätä sitten millään!