Olimme sopineet Vilman kanssa, että hän tulee koko perheen voimin Mörriä moikkaamaan. Menin jo aiemmin tallille, mielessä oli hieman huoltaa Mörrin kavioita. Ja syytä olikin, vasemmassa etusessa oli pieni halkeama ja sitä piti hoivata. Itseasiassa se mun pitää vielä tänään paranella ja viilata lisää sitä reunaa, ettei se tartu mihinkään ja lohkea. En paljoa jaksanut, kuumuus veti mehuja ja näin kesällä kaviot ovat järkyttävän kovat. Hyvässä kunnossa ne kaviot muuten on, aika hyvin olen saanut niitä pidettyä kuosissaan.
Päätin että nyt ei laiteta Mörrille satulaa kun on niin kuuma, vaan laitamme huovan ja ratsastusvyön. Vilma tulikin jo paikalle ja hänellä oli alkeiskurssia varten ostettuna kaikki varusteet. Ja oli muuten neiti kasvanut sitten viime näkemän, varmana yli 10cm tullut pituutta lisää! Vilma kipusi Mörrin selkään ja annoin Mörrille namin kun kerta seisoi niin nätisti paikoillaan.
Lähdimme kävelemään tietä pitkin kohti metsäreittiä minun vetäessä letkaa. Mörri tuli perässä ja Vilman vanhemmat ja pikkuveli Verneri tulivat perässä. Juttelimme siinä kävellessä ja Vilma kertoi odottavansa innolla tulevaa alkeiskurssia, se kun olisi leiri. Sieltä saa oman hoitohepan ja minäkin tykkäsin ajatuksesta, leirillä oppii niin paljon mitä ei välttämättä tavallisella kerran viikossa alkeisilla opi. Leirit on kuitenkin niin intensiivisiä että mieleen jää aivan eri tavalla muistijälki, lihasmuistista puhumattakaan. Ratsastamaan oppii vain ratsastamalla.
Käännyimme metsään ja katsoin tarkkaan että Mörri tulee nätisti perässä. Ojan ylitys sujui extra-huolellisesti, Mörri katsoi HYVIN tarkkaan mihin kavionsa laittaa ja sai palkinnoksi namin. Kehuin poikaa, juuri näin pitää mennä!
Jatkoimme polkua pitkin ja sitten käännyin liian aikaisin ylärinteeseen. Kyllä siitä pääsi, mutta aika raskasta oli! Mörri tuli varoen kivikko-sammalikossa ja kantoi ratsastajansa varoen ylös samalla kun minä puuskutin raskaasti. Meidän olisi pitänyt kiertää yksi suuri siirtolohkare, mutta tulimmekin suoraan kaatuneelle rungolle, jonka sitten kiersimme.
Jatkoimme polkua ja tulimme kohtaan missä tiesin Mörrin haluavan mennä kovempaa, edessä oli nimittäin parin metrin jyrkkä nousu. Se on hevoselle helpompi mennä juoksemalla, joten kehoitin Vilmaa ottamaan kiinni ratsastusvyöstä. Itsekin juoksin saman kohdan ja Mörri tuli reippaasti perässä. Vilma pysyi selässä kuin vanha tekijä, todella hienoa!
Hetken mun piti miettiä että mihin suuntaan menemme, mutta kun lähdin kulkemaan, Mörri seurasi nätisti perässä. Se olisi kyllä ilmoittanut, jos olisin mennyt väärään suuntaan. Mulla oli mielessä, että jos sittenkin tipahdan olinpaikan suhteen kartalta, niin pistän Mörrin kulkemaan edellä, se tuo mut kyllä kotia sieltä. Mörrin lahjoja ei ainakaan vielä tarvittu, vaan löysin seuraavan tutun kohdan hieman eri näkövinkkelistä tosin.
Pian olimmekin hakkuuaukealla ja pidin huolen että Mörri tulee varovasti jyrkistä kohdista alas. Mörri nuuski rinnettä kuin ei olisi koskaan siihen astunut ja tuli alas äärimmäisen varoen. Sitten se katsoi mua melkoisen tyytyväisenä itseensä, joten pakko oli palkita namilla. Hitsi vie, mun hevonen on vieraskorea kuin mikä. Ja näyttää vielä varsin omahyväiseltä sen päälle! Se tietää aivan tasan tarkkaan mitä sen pitää tehdä ja kuinka käyttäytyä, mutta sitten se välillä intoutuu riekkumaan.
Käännyimme hakkuualueen jälkeen pajupuskasta oikealle ja hetken kuluttua oli taas alamäki edessä. Kävelin siitä mistä halusin Mörrin kulkevan ja niinhän se poika tekikin. Hieman oli vaativampaa maastoa, koska tulimme vanhemmalle hakkuualueelle ja siellä oli syviä uria, missä työkoneiden renkaat olivat menneet. Meinasin kävellä polun ohi ja örri ihmetteli että mites hän nyt pääsee tuonne kääntymään täältä urasta kun selässä on kallisarvoinen lasti, mutta hyvin se klaarasi tilanteen.
Pian sukelsimme taas metsään ja otimme hieman juoksua ylämäkeen. Polku oli selkeä ja hyvä seurata, maasto muuttui kallioisemmaksi ja kuivemmaksi. Kallion laella pysäytin porukan ja annoin Mörrille omenan hyvästä työstä. Hieman hämmentynyt Mörri otti omenan ahneena kuitenkin vastaan, se ei olekaan aikoihin saanut satulalaukusta evästä!
Jatkoimme matkaa ja Mörri kulki melkein mun kantapäillä. Jossain vaiheessa mun oli pakko pyyhkiä omenalta niin houkuttelevasti tuoksuva käteni sammalikkoon, kun meillä alkoi olla todella ahdasta menoa. Sen jälkeen Mörri rauhottuikin ja kuuntelin kuinka Vilma komensi aina välillä Mörriä. "Pää ylös sieltä, Mörri!" taisi olla se yleisin, kun Mörri-herra oli turpa maassa heiniä hamuamassa. Sitten kuulin sen myös, kun Vilma naksutteli Mörrille, joka ei liikkunutkaan. Sitten kuului uusi naksutus ja varmasti Vilma oli antanut pohkeitakin, kun Mörrin askeleet alkoivat taas kuulua.
Tuli mieleen, että on varmasti hyvä mennä ensin tavalliselle alkeiskurssille, joko leirille tai viikottaisille tunneille ja niiden jatko-osioille, kuin opetella ratsastamaan suoraan issikalla. Nyt tarkoitan tällaista puskaissikkaa, tunti-issikoilla alkeet on myös hyvä vaihtoehto. Varsinkin jos ratsastamaan opettelee Mörrin kanssa, niin sehän toimii aivan erilailla kuin normiheppa. Kun se useimmiten toimii erilailla kuin normi-issikatkin, niin muiden hevosten ratsastuksessa saattaa tulla ihmeellisiä ongelmia. Mä kun olen opetellut vaellusissikoilla nämä hommat, niin mulla on aika hatarat opit pohjalle. Ei sillä, hyvin olen pärjännyt muillakin hevosilla, mutta se oikea kunnollinen alkeiskurssi olisi hyvä. Tai jatkokurssi mun tapauksessa, missä tehdään pohkeenväistöjä ja jotain taivutuksia. Huomaan kyllä osaavani kaikenlaista kun joku jotain liikettä kuvailee, mutta Mörrin kanssa varsinkin meillä on ne omat jutut. Ja juuri tuo liikkeelle lähtö, aika harvoin mä käytän pohkeita ensisijaisena apuna. Yleensä aina ensin äänimerkki, naksutus, joka voimistuu jos ei liikettä tule ja sitten vasta tulee pohjeavut mukaan. Enkä mä kovastikaan mieti mitä siellä selässä tulee tehtyä, mä vaan teen ne mitä pitää saadakseni halutun reaktion. Sen takia olisi älyttömän hyvä, jos joku hyvä ratsastaja kävisi aina silloin tällöin palauttamassa ratsuni ja minut maan pinnalle... ;-) Mörri toimii osaavalla ratsastajalla loistavasti, kun vain väistöissä on järkeä. Suoralla tiellä on turha pyytää sulkeisia, eihän siellä ole edes puita mitä väistää!
Eräs risteyskohta tuntui tutulta ja muistin että puron toiselta puolelta meni polku takatielle. Me jatkoimme kuitenkin matkaa ja valitsin hetken kuluttua vahvimman polun, siinä oli muistamani merkitkin. Jossain vaiheessa mietin kyllä että mitens me löydetään se pieni metsäaukea, kun me jo tupsahdimme sinne. Jahas, ei se sitten tän vaikeampi ollutkaan!
Polku jatkui aukean toiselta reunalta ja Mörri alkoi painaa päälle. Hän oli sitä mieltä, että tässä olisi hyvä mennä hieman vauhdikkaammin! Vilma piti ratsun kuitenkin pois mun kantapäiltä, mikä oli varsin mukavaa ;-)
Melkoisen pian olimme jo hakkuuaukealla ja piti katsoa tarkkaan mihin astui. Mörri tuli sievästi mun takana ja asetteli kavionsa niin etteivät ne lipsuneet. Vilma istui selässä kuin tatti ja pääsi tosi helpolla. Eikä aikaakaan kun olimme jo takaisin tiellä.
Vilman isä lähti mun kanssa juoksuttamaan Mörriä, joka näytti taas tilanne-älykkään puolensa. Koska hänellä oli huopa selässä, silloin pitää mennä "tikkuravia", ettei lasti tipahda matkalle. Samaahan se tekee mun kanssa, se vaihtaa normiravin lyhyemmäksi askeltaa, jolloin meno ei pompota niin paljoa. Ihana! Oli ansainnut namin :)
Matti, Vilman isä kehui meidän maastoja, hienoa vanhaa metsää ja mahtavia polkuja. Ja tuota metsää riittää! Kerroin, että vaikka meitä nyt väsyttää, niin antaas olla kun ollaan haahuiltu Mörriäisen kanssa monta tuntia mustikassa, sitten sitä vasta onkin kintut hellinä! Olen itsekin metsäihmisiä, kuten Mörrikin.
Tallilla Mörri sai täyden porkkanapussin huomion ja melkein jäi myslit syömättä! Poika oli aivan tohkeissaan saadessaan porkkanaa, varsinkin koko kilo näytti maistuvan erinomaisen hyvältä! Toisen pussin säästin myöhemmäksi, iltapalaksi meni kolme porkkanaa loppujen myslien kanssa. Sitten olikin aika päästää poika laitumelle ja mennä ihailemaan Kelly-neitoa koko 86-senttisessä kauneudessaan!
Oli tosi kivaa, että viimein uskalsi päästää Vilman Mörrin selkään, tuo mun ratsu kun on ollut ylipirteä viime aikoina. Nyt kun on ollut kuumempia ilmoja, hepat ovat rauhoittuneet ja turhat hörhellykset ovat jääneet pois. Tai sitten ei, saa nähdä mitä seuraava kerta tuo tullessaan! ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti