Aamulla mietin, että viitsiikö ollenkaan lähteä tallille. Hieman tuntui kurkussa karheutta ja poskissa oli ylimääräistä hehkua. Ulkona tihuutti ja varmana oli pääkallokeli. Ja pyh, mä oon säänkestävä issikoija!
Tässä kohtaa ystävättäreni Annika varmaan purskahtaa nauruun, säänkestävä issikoija on meillä suoranainen vitsi...
No lähdin sinne tallille ja matkalla alkoi sataa veden sekaista.. jotain. Tai oikeastaan se vaihteli, välillä vettä tuli tihuuttamalla ja välillä vettä ja räntää. Päätiet olivat kunnossa, mutta pikkutiet sen sijaan kiiltelivät jään päällä olevasta vedestä. Tallille päästyäni tihuutti ja katselin, kuinka Mörri seistä jökötti isseksein tarhassa tyttöjen ollessa metsän puolella.
Hain heposeni tarhasta ja mietin että mihin tässä pääsee teiden ollessa melkoisessa kunnossa. Hieman väsähtänyt olokin oli. Mörri huomasi mun tilan heti ja nuuskutteli kovasti. Sitten se suloinen pusutteli mun poskea! <3 Tuulikilla oli kuitenkin ratkaisu tiepulmaan, mennään metsään metsän kautta. Siis kierrettiin metsän kautta suurin osa liukkaasta tiestä ja sitten sopivassa kohdassa ylitettiin se tie toiseen metsään.
Selevä! Varustettiin hepsut, talutettiin ne pihalta metsään ja kiivettiin selkään. Mörri meni muutaman metrin, mutta teki sitten täyspysähdyksen. Maanittelin poikaa eteenpäin, mutta ei. Tein töitä tosissani, mutta hevo vain seistä jökötti paikallaan. Ei ole kovinkaan järkevää painaa pohkeilla ja naksutella kuin hullu, jos avut eivät mene läpi. Kun pojalla ei tuntunut olevan mikään kakkatauko menossa, niin kurottelin vasemmalla olleeseen puskaan ja nappasin sieltä pienen oksan.
Siirsin vitsan oikeaan käteen ja kurotin hieman eteen ja sivulle sen kanssa, siis näytin sen Mörrille. Sanoin että mulla on nyt tällainen kädessä, tämä on raippa ja mä haluan nyt hieman rispektii. Mörri mulkoili oksaa ja kun siirsin kättäni koskettaakseni Mörriä sillä, poika lähti kävelemään HYVIN närkästyneenä. Siitä suorastaan huokui että ai kauheeta, tollanen hänen Tätinsä sitten on, ihan syyttä ottaa oksan käteensä ja alkaa komentelee.
Mua huvitti, eihän Mörri pelkää raippaa mun kädessä, se on tottunut raipalla/vitsalla/oksalla kosketukseen, kun kesällä pyyhin kaikki öttiäiset pois kiusaamasta. Näköjään se kuitenkin ymmärtää myös sen patistamisen, tai sitten se oli mun äänensävy yhdistettynä esineeseen.
Hetken kuluttua Mörri alkoi jo päristelemään ja siitähän riemu syntyi kun mentiin uudelle osalle metsää, mistä emme ole aiemmin menneetkään. Mörri oli tohkeissaan, pysähtyi nuuskimaan ilmaa ja katseli puiden välistä näkyviä taloja uudesta näkövinkkelistä. Sitten nuuskittiin savua, kun tuttu isäntä poltti roskia tynnyrissä pihalla. Ja taas mentiin korvat tötteröllä Volfan perään! :D
Piti tulla selästä alas tien ylityksen ajaksi, kun ei ollut hajuakaan missä kunnossa tie oli. Se ei itseasiassa juuri siinä kohtaa mitenkään paha ollut ja pääsimme turvallisesti toiselle puolelle tietä. Takaisin selkään ja menoksi. Mörrillä alkoi olla liikaa virtaa, joten kun Mörri taipui oikealle polun suuntaisesti, tipautin salaa oksan pois vasemmasta kädestä.
Yleensä tuo sama polun pätkä on Mörrille nihkeä paikka, mutta nyt se mentiin aika reippaasti. Ja pienen pienet avutkin menivät läpi, pohkeet olivat enemmänkin ajatus kuin paine, ohjat tapamme mukaan löysällä ja poika kuunteli kauniisti!
Tuulikin kanssa juttelimme näistä meidän vaatimuksista ja hän on aivan oikeassa sanoessaan, että ei me näiltä kovinkaan paljoa vaadita. Juu ei vaadita, minä varsinkaan. Motkotin, että pitäis aina ottaa risu matkaan alkumatkalle, kyllä tuo ponsku voisi jotain ruokansa eteen tehdäkin. Mutta sitten taas kun ei mua aina huvita olla vaatimassa kaikkea, osaa se vanhaherra itsekin mennä. Varmaan kyllästyisin totaalisesti, jos mulla olisi sellainen hevonen, joka olisi aina samaa mieltä mun kanssa. Ja itsehän mä tästä "kärsin" ;-)
Välillä metsässä tuli vettä, joka muuttui isoiksi räntähiutaleiksi. Oli kyllä hyvä hengittää kosteassa ilmassa ja mulla oli hauskaa seuratessani Mörrin mielen liikkeitä. Se kertoo niin selkeästi millä mielellä se on ja milloin se haluaa sai-raan hyvästä suorituksestaan palkinnon :D
Loppumatkasta kun lähestyimme tietä, Mörri nosti pään korkealle ja kuunteli tarkkaan. Mäkin kuuntelin, että mitä se kuuli ja tajusin, että kanalan asukit olivat päässeet happihyppelylle. Sanoin Mörrille, että "Ooh, siellä on Oiva-kukko päässyt ulos! Oiva-kukko, muistatko äänen, Oiva-kukko ja kanat, kana sanoo poot, poot, poot..." Mörri laski päätään ja totesi että joo hän muistaa ainakin ton Tätin kana-imitaation.
Hetken kuluttua piti sitten tulla alas selästä, kun oli pehmeitä kohtia maastossa ylitettävänä. Tiellä tuli myös talutettua, oli paikoin tosi liukasta ja otin tukea Mörrin sään edestä. Mörri on mainio, se osaa olla tukena, tietää jollain tasolla että tarvitsen apua kun mulla on vain kaksi jalkaa. Pian pääsimme kuitenkin samaan kohtaan metsään, mistä olimme tulleetkin. Mörri kääntyi sinne kuin vanhalle tutulle polulle ja jäi varmalle pohjalle päästyään odottamaan, että Tätikin saa siirrettyä liukkaalta tieltä itsensä pois. Metsässä tutkailimme taas maisemia uudesta kulmasta ja Mörrin piti sitten jättää kakatkin sinne ilmoittamaan, että täällä ollaan oltu.
Tallilla annoin Mörrille sapuskat ja sain lämpimän vastaanoton Taikalta ja Penniltä. Tämä tyttökaksikko on sitten ihana! Taika avusti mua ensin viemään Mörrin tarhaan (viimeiset namit Mörrille taskusta extrakiitokseksi) ja sitten yhdessä vietiin varusteet paikoilleen kehujen saattelemana. Sanoin Taikalle, että nyt täytyy viedä Tuulikilta saamani kaalinpää autoon, hyvä tyttö. Häntä viuhtoen Taika tuli autolle ja nuuski tarkkaan pussin ja mihin sen laitoin, hyvä tyttö!
Seuraavaksi kerroin että nyt meidän pitää hakea kellarista perunoita. Taika oli innoissaan, hyvä kun kävelemään pystyi hännän heiluessa voimakkaasti. Aina välillä se varmisti että tähänkö suuntaan mennään ja kun kehuin, Taika-tyttö nuoli onnellisena huuliaan. Avasin kellarin oven ja toisenkin, sytytin valon ja Taika oli heti mukana juonessa perunan valintaan. Otin laarista perunan, jota Taika nuuskasi ja laitoin potun sitten pussiin ja kehuin koiraa. Jokainen pottu sai saman käsittelyn ja pian olikin pussi jo täynnä, hyvä! Kellarista tultuamme piti potutkin viedä autoon, hyvä tyttö, joo, autoon viedään! Ja taas nuuskittiin pottupussi ja sen paikka etupenkillä. Kiitin Taikaa loistavasta avustamisesta, on niin mukavaa kun on avulias hauveli jeesaamassa! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti