Linssiluteet puskassa

Tuossa pari viikkoa sitten tuttavani Anu Leppänen kyseli heppamalleja kuvauksia varten, jolloin heti ilmoitin Mörrin vapaaehtoiseksi. Se osaa poseerata ainakin mulle, ymmärtää että nyt ollaan paikallaan kun kamera naksuu ja sitten hän saa palkinnon. Tallilla olisi kuitenkin metsää, isoa tarhaa ja laidunta, missä voisi ottaa kuvia erilaisilla säädöillä. Anu opiskelee valokuvausta, joten vaihtelevat maastot ja olosuhteet saattaisivat hyvinkin antaa kuvaukseen jotain uutta näkökulmaa.

Sovimme siis tapaamisen, jonka jälkeen alkoi jänskättää. Oikeasti, tuo mun välillä huonosti käyttäytyvä maastomopo saattaa kiukuta vaikka kuinka ja heti seuraavan viiden sekunnin kuluttua se on kuin enkeli ja sillä on aivan älyttömän hauskaa! Ja minä kun olen kuvitellut ruunien olevan tasaisempia luonteiltaan kuin tammojen... Tosin tämän harhaisen kuvitelman olen muutama vuosi sitten joutunut heittämään romukoppaan, missä jo ennestään oli luulo Mörristä eläkeläispollena. Ja liuta muitakin ajatuksia hevosista, eipä sillä.

Ajomatkalla tallille vaihdoimme kuulumisia ja Anu kertoi mitä hän haki kuviinsa. Ratsastusta metsässä olisi mieleen, joten päätimme mennä lenkille lähelle. Tallilla vastassa oli Taika ja Penni, joilta saimme aina niin ihanan lämpimän vastaanoton.

Tuulikki oli aamutallin teossa ja esittelin Anun hänelle samalla kun tutustuimme talliin. Otin Mörrinkäisen matkaratsastussuitset esille ja lähdin hakemaan hevostani metsätarhan takimmaisesta nurkasta samalla kun Anu järjesteli kamerat kuvausvalmiiksi.

Anu otti jo kuvia kun toin Mörrin harjattavaksi. Että sitä karvaa taas lähtee! Ensin harjaat yhden puolen hirveällä vaivalla, sitten toisen puolen, ja kun menet takaisin ekalle puolelle, se näyttää jo siltä ettei sitä kuuna päivänä olisi harjattu. *huokaus* Issikoiden kanssa tää on NIIN tätä! :D

©Anu Leppänen

Laitoin Mörrille satulan ja Anu kysyi, että voisiko suitset vaihtaa toisiin, tuo sininen hyppää kuvissa aika vahvasti esille. Juu, sopii, Tuulikki lainasi Volfan suitsia, mihin laitoimme Mörrin kuolaimet. Siinä tulikin sitten mulle taas pieni ihmetyksen aihe, mitens nää niinku kuuluu mennä? Eihän meillä ole ollut kuolaimia kuin viimeeksi viime talvena, kun poika on riekkunut. Eikä mulla ole itseasiassa hajuakaan mihin kohtaan sen kuolaimen pitää tulla, matkaratsastussuitsissakin se kohta on joskus katsottu jonkun toisen toimesta oikeaksi... Sanoin Anulle, että mä olen ihan oikeasti ratsastanut 8 vuotta :D Mutta eihän sitä voi tietää kun suurimmaksi osaksi kuolaimettomilla mennään ja riimulla loput. Mörri nyt kuitenkin on 18,5 vuotiaaksi ollut kuolaimet suussa, joten ei tämä sille mitään uutta ole. Mulle nuo kuolaimet vain ovat sellainen inhotus, kun en osaa edes ohjia käyttää ja pelkään satuttavani hevosta.

©Anu Leppänen

Noh, turpis jätettiin suosiolla pois ja Mörri aukoi suutaan ja natusteli jonkin aikaa tunnetta suussaan. Pitää muuten ostaa uusi kapeampi omppukuolain, poika on syönyt tuota sen verran. Ja kuten kuvasta näkyy, tuo kuolaimen laitto ei ihan ole mun bravuuri. Onneksi on hurjan kärsivällinen hevo!

Päästiin lähtemään tallilta ja suuntasimme tielle ja sieltä metsään. Polun alussa kipusin selkään ja Anu sanoi menevänsä hieman pidemmälle saadakseen kuvia meistä käynnissä. Mörri oli aivan eri mieltä mun kanssa suunnasta, aivan sama vaikka siellä joku meitä huuteli, hän ei halunnut juuri nyt lenkille, varsinkaan kun Täti laittoi kuolaimet ja sillä oli raippakin!

Olin totaalisen eri mieltä asiasta ja nostin vaatimustasoa. Me mennään tuonne kun minä sanon. Mörri kieltäytyi ja yritti kääntyä. Venkoilimme edes takaisin, jolloin Mörri pääsi kääntymään. Jatkoin salamana liikettä, jos herra kääntyy vasemmalle, jatkan kääntämistä niin pitkään kunnes turpa osoittaa sinne minne haluan. 360 astetta sekunnissa sai melkein pään pyörälle ja Mörrin hämmentymään. 

Edessä oli oja, jonka yli poika meni oikein nätisti, mutta koska pidin varmuudeksi pidin toisella kädellä satulasta kiinni, Mörri pääsi näppärästi kääntymään ja sulavasti siirtyi takaisin ojan yli. Ei muuta kuin uudestaan ympäri ja ojan yli ohjat kunnolla käsissä! 

Mutkassa tuli uusi stoppi, jolloin jouduin jo koskettamaan raipalla herran takalistoa. Siitä tuohtuneena Mörri meni jonkin verran eteenpäin, mutta kun Anu meni edelle, oli edessä totaali stoppi. P****le, nyt alkaa riittää. Tulin alas selästä ja sanoin että menen tuossa mäen päällä takaisin selkään ja siihen alamäkeen voi ottaa kuvia. Anu meni eteenpäin ja sanoi kyllä että voidaan me kääntyä takaisinkin jo. Totesin että nyt tää on arvovaltakysymys ja mulkoilin Mörriä. 

Pienen mäen päällä kipusin sitten takaisin selkään ja mulla oli sellainen tahtotila päällä, ettei tosikaan. Annoin pohkeita ja naksutin, jolloin Mörri myöntyi ja lähti kävelemään. Kehuin heti kun kehumiseen oli aihetta. Hetken mietin, että toivottavasti Anu kuvaa vain hevosta, ettei kyydissä ole sellainen raivostuneen näköinen Täti-ihminen ;-)

©Anu Leppänen

Ihan hyvä kuva tuo kai on, en mä nyt niin kiukkuiselta näytä. Mörrikin näyttää melko neutraalilta. Ja huomatkaa ohjat, ne on mulla jopa käsissä, vau! Tottumuksesta löysään ne heti kun meno sujuu, kun tuntumaa en tosiaan osaa. Pian huomasin kyllä, että käytin niitä ohjia samalla tapaa kuin kuolaimettomienkin kanssa. Eli jos haluan oikealle, siirrän ohjia oikealle. Jos haluan ravia, kohotan ohjia hieman eteen ja ylemmäs.

Jatkoimme matkaa jo selkeästi halukkaammin, Mörri jopa päristeli. Anu meni jonkin matkaa eteenpäin polulla, me seisoimme odottamassa ja kun Anulta saimme hihkaisun, jatkoimme matkaa. Mörriä ärsytti seisoa paikoillaan ja välillä kuului syvä huokaus. Ihan hyvin kuitenkin meni, kehuin ja rapsuttelin vahvatahtoista hevostani.

Pian tulimme paikalle, jossa piti päättää minne menemme. Sanoin Anulle, että mennään tuosta alas ja sitten käännytään vasemmalle metsäautotielle. Anu sanoi että hän menee tuonne alas ja sitten me voidaan tulla rinnettä alas ja hän kuvaa. Selevä!

Siinä oli sitten otettava ohjat tosiaankin käsiin, koska Mörri oli aivan meno päällä onnessaan kun tiesi pääsevänsä helppoa kautta kotiin. Anun kävely mäkeä alas ja sopivan kuvauspaikan etsiminen tuntui ikuisuudelta, kun alla oli riekkuva ruutitynnyri. Mä jouduin pidättelee mun pientä issikkaa kaksin käsin, se yrittää kääntyillä, venkoilla, peruuttaa, mitä tahansa että pääsisi lähtemään käsistä. Ja minä vastaan joka liikkeeseen omalla liikkeelläni ja yritän ennakoida seuraavan hevon saaman ajatuksen. Mörri puhisi kiukkuisena ja kun Anun ääni sanoi että tulkaa vaan, päästin Mörrin käyntiin.

Alamäki oli, sanotaanko "reipasta" käyntiä, ja mä heiluin siellä kuin kamelin kyydissä konsanaan. Tasaisemmalle päästyämme Mörrillä alkoi jo vauhti nousta, sen huomaa seuraavasta kuvasta! :D

©Anu Leppänen

Kontrolli oli kuitenkin mulla ja jatkoimme sitten hetken Anun edessä. Kyseinen polku oli kuitenkin hankala mennä, koska hevosia siinä ei ole mennyt. Koiranulkoiluttajat ja muut ulkoilijat eivät tamppaa hankea kovinkaan pitäväksi pohjaksi ja Mörrin jalat upposivat vähän väliä polun läpi. Pysäytin Mörrin ja tulin alas selästä, turha istua kyydissä tuollaisessa hankalassa ja epämiellyttävässä maastossa.

Edessä olleessa alamäessä otimme lisää kuvia, Mörri jäi ihmettelemään, että mihin se kuvaaja jäi, eikö se jaksa enää? :)

©Anu Leppänen

Tallille pääsimme hyvin talutellessa Mörriä ja Anu ehdotti että jos siellä tarhassa juostaisiin. Sopii hyvin, mennään suoraan laitumelle, niin otan siellä varusteet pois.

Mörri oli korvat hörössä, jee laitumelle! Ongelmana oli vain se, että ruoka kiinnosti kyllä enemmän. Mutta hetken sain juoksutettua Mörriä, vaikkakin itselleni sain triplaten niin paljon askeleita.

©Anu Leppänen

Anu kehui Mörrin liikkeitä, ja tottahan se on, että Mörrillä varsinkin tuo ravi on aivan loistavaa. Yritin vielä saada Mörrin juoksemaan kohti Anua, mutta hertsykkeli suuntasi portille juoksujalkaa :)

©Anu Leppänen

Tuo seuraava kuva on mun lemppari, kysyin luvan taulun teettämiseksi! Saan ilmeisesti ensi viikolla itselleni 60x80cm taulun omasta hevosestani. Maksoi maltaita, mutta tuo kuva vaan on niin ihana <3

©Anu Leppänen

 No pitihän ne pakolliset pusuttelukuvatkin ottaa, heh.

©Anu Leppänen

Lähdimme pois laitumelta ja laitoin Mörrille satulan selkään ilman että kiinnitin vyötä. Kietaisin ohjat Mörrin kaulalle ja ajattelin taluttaa sen tallille ruokaa varten. Riekku-petteri pääsi valloilleen, se kirmasi niin että satula tippui ja ohjat jäivät kaulalle roikkumaan. Anu otti pojan kiinni ja mua hävetti. Nostelin sitten tyynesti satulan kainaloon, onneksi se on rungoton halpissatula kun ei tuohon takakorkeaan notkoselkään muuta saa.

Poika sai syödä ruokansa kuitenkin pihalla irrallaan ja sitten ohjasin sen otsatukasta takaisin tarhaan. Anu jo siellä kuvaili Volfaa ja Kellyä ja mua huvitti tuo miniponin suhtautuminen Anuun. Oli selkeästi luotettava ihminen, kun Anu yritti huitoa ponia kauemmaksi saadakseen kuvattua, niin Kelly-poni vaan tunki lähemmäksi. Yleensähän Kelly on vieraita kohtaan arka ja väistää, mutta nyt oli mukava ihminen, joka sai jopa huitoakin! Kaunissilmäinen Kelly-neito sai Anusta uuden ihailijan, enkä yhtään sitä ihmettele söpösen ponin päästäessä vetovoimansa valloilleen.

©Anu Leppänen

Volfastakin tuli kaunis kuva, jotenkin nuo sen korvat ovat ihanat kun niissä on vaaleat sisäosat. Volfalla muutenkin on kaunis pää, ja se on sellainen hassun vakava tamma. Vaikka löytyy siltäkin huumoria!

©Anu Leppänen

Juoksutin vielä Mörriä tarhassa, kuva naurattaa mua ihan hulluna! Me ilmeisesti hidastetaan ravista takaisin käyntiin, Mörri taitaa melkein olla jo ripeässä käynnissä. Anu totesi että "Omistajalla on hyvät liikkeet!" :D

©Anu Leppänen

Me juteltiin tyttöjen juttuja Kellyn ja Volfan kanssa ja saimme juttutuokiosta kuvankin.

©Anu Leppänen

Anun ihastus Kellyyn näkyy myös tässä viimeisessä kuvassa, missä Kelly-neito kurkkaa Volfan masun alta. Söpönen pieni miniponi!

©Anu Leppänen

Anun kertomuksen voit käydä lukaisemassa blogista luovimisia.blogspot.fi ja löytyy sieltä muitakin valokuvaukseen (ja hevosiin) liittyviä postauksia.

Suuret lämpimät kiitokset sinulle, Anu! Oli hienoa saada sinut vuorostaan meidän tallille visiitille ja kerrassaan ihania ja lumoavia kuvia olet saanut meistä otettua. Olet tervetullut uudestaan, kameran kanssa tai ilman, sieneen, marjaan ja vaikka Kellyn taluttajaksi pikku lenkille. <3