Kesäkuun tohinoita

Lähdettiin tässä yksi päivä pitkästä aikaa taas kärryttelemään, saatiin nimittäin pumpattua ilmaa renkaisiin. Tai siis Kari sai pumpattua, mä seisoin sivussa ja osallistuin henkisesti työntekoon :D

Mörri tykkää kärryttelystä nyt enemmän, kun sillä on tuo Y-muotoinen rintaremmi. Menin kyytiin jo melkein heti kun tallitieltä käännyimme pois, yleensähän mä kävelen aika pitkään saadakseni omat lihakset lämpimiksi. Mörri oli iloisella päällä ja meillä oli Volfa edessä vetoapuna.

Matkalla oli muutama ylämäki, jotka pääsimme tosi hienosti ylös ihan käynnissä. Kehuin poikaa paljon ja toisen mäen päällä tulin pois kärryistä palkitsemaan hevoseni porkkanapoletilla, niin jyrkän mäen herra ponnisteli ylös! Edessä oli samanlainen jyrkkä alamäki, sen tulin taluttamalla alas, koska en ole noin jyrkkää mäkeä mennyt ennen Mörrin kanssa. Oli meillä mäkivyöt, mutta kuitenkin.

Siinä vaiheessa kun lähestyimme puomin takana olevaa tietä, Mörrin askeleet alkoivat tihentyä. Itseasiassa jo sen alamäen jälkeen jouduin melkein vauhdissa hyppäämään kyytiin, kun oltiin menopäällä :) Tulin puomilla pois kyydistä ja ohjasin hieman turhankin innokasta 24vee kärryissikkaani puiden välistä. Piti oikein pidätellä, ettei tuo hupsukka olisi oikonut puita päin päästäkseen nopeammin ravailemaan!

Siinä tuli taas vauhdissa hypättyä kyytiin, mun täytyy tosissaan harjoitella tuota hommaa. Sitten jo viiletettiin Volfan perään ravilla, voi että kuinka Mörrillä on hyvä ravi! Peppu keikkui siinä mun nenän edessä ja aina välillä kuului röhkäisy tyytyväiseltä hevoselta.

Otimme pieniä ravipätkiä aina kun vain tie salli, routimisen takia tänä vuonna on pahemmat jäljet kuin aiemmin. Mörri oppi jo ennakoimaan lähtöä, se tarkkaili edellä menevää ratsukkoa ja kun Tuulikki hieman puristi pohkeita Volfalle, Mörri lähti jo raviin. Fiksu poika! :D

Mulla olisi vaan pitänyt olla pehmuke peffan alla, retkipatjan palanen oli jäänyt tallille. Se estäisi myös ne sivuttaiset liukumiset, nyt tuli putsattua paikattomilla ratsareilla penkki kiiltäväksi ;-)

Käännöksen jälkeen lähdimme takaisin päin ja mulla oli ohjissa pitelemistä. Mörri oli jo lämmennyt ja puski tohkeissaan päristellen Volfan perään, sentään sain ohjattua siihen kohtaan tietä mihin halusin. Ravi koveni kerta kerralta ja pikkasen tuntui jarrupalat olevan heppanalta hukassa! :D Ei se mitään, antaa mennä jos kerta juoksututtaa.

Viimeinen ravi oli niin lennokasta, että piti tosissaan hidastaa sekä ohjilla että äänellä, ettei oltaisi töötätty Volfan ahteriin. Puomin ohitus metsän kautta oli taas vauhdikas, taluttaessa melkein nojasin taaksepäin ponia pidätellessä.

Jyrkässä mäessä kehuin Mörriä ja se kiskoi mut tosi hienosti mäen päälle. Ajattelin sitten pysyä kyydissä sen jyrkän alamäenkin ja hidastin ohjilla ja sanoin "Vaa-roo-vaas-tii..." kuten aina muissa vaikeissa paikoissa selästä käsin tai taluttaessa. Mörri tietää käskyn mennä hitaasti ja asetteli jalkansa hyvin varovasti alamäkeen ja otti mäkivöillä kärryn ja mun painon vastaan. Alamäki meni NIIN hienosti, että oli pakko palkita hevonen porkkanapoletilla!

Käyntijaksolla otin hieman videokuvaakin, löytyy tuolta Videot-sivulta. Olisin halunnut kuvata ravissa, mutta tuo poika oli niin kovassa vedossa ettei ollut mitään mahdollisuutta kuvata kännykameralla samalla kun pitää ohjista kiinni. Pitää vissiin ottaa kypäräkamera jossain vaiheessa mukaan, sillä saa ainakin hyvää kuvaa myös vauhdikkaammissa tilanteissa.

Tallilla sitten Mörri pysähtyi pihalle odottamaan kaikessa rauhassa varusteiden riisumista. Hieno taito sekin, siis seistä irrallaan pihalla, kun availen tarvittavia solkia ja hihnoja! Tosin viimeeksi huomasin, että irrotan kaikki vain toiselta puolelta ja saan koko valjastuksen yhtenä pakettina irti kun nostan aisoista kärryt taaksepäin. Ei tarvitse joka solkea avata, että saan yksitellen varusteet pois, vaan pääsen nopeammin hoitamaan hevosen ja vasta myöhemmin sitten setviä varusteet kuntoon.

Me käytiin muuten juoksemassakin taas Mörrinkäisen kanssa. Alunperin suunnitelmissa oli mennä järvelle, mutta Mörri ei nyt kertakaikkiaan halunnut sinne, vaan ilmoitti haluavansa metsään. No eipä mulla ollut mitään sitä vastaan, joten lähdimme metsälenkille ja juoksimme kaikki tasaiset pätkät.

Mulla oli juoksulenkkarit jalassa, mutta maastolenkkarit olisivat olleet paremmat tähän hommaan. Metsäpolulla piti olla tarkkana mihin jalkansa asettaa ja sitäpaitsi Mörri pörhisteli ja röhki ja aina välillä ystävällisesti työnsi mua kovempaan vauhtiin, joten se ei ole kovin helppoa. Onneksi on pitkät jalat!

Mustikoita tarkkailin siinä samalla kulkiessa, olin nähnyt netissä uutisia alkavasta mustikkakaudesta. Paljon näkyi vaalean sinisiä raakileita, että kyllä niitä on tulossa. Loppumatkasta löytyi jo ihan valmiitakin mustikoita ja pysähdyin onnellisena niitä muutamat poimimaan. Mörri vaan hermostui, olimme hikisiä kumpikin ja itikat ja paarmat hyökkäsivät kimppuun. Sain muutamat marjat suuhuni ja sitten tunsin kun Mörri pisti turpansa mun ahterin alle ja siirsi mut takaisin polulle nenä menosuuntaan. Mua nauratti, joo joo mä menen kyllä, ärsyttää nuo itikat minuakin! Mörrille kävely ei kuitenkaan riittänyt, vaan herra pisti uudestaan muhun vauhtia, nyt se suorastaan nosti mut kesken askeleen, raville siitä senkin hidas ihminen! :D Juoksuun taas, ei voinut muuta!

Tuttu isäntä tien varrelta katseli huvittuneena, kun me höyrysimme polulta puskien läpi tielle. Kerroin, että tuli juostua ensin omaksi iloksi ja sitten itikoita pakoon. Tykkään juoksennella Mörrin kanssa, se innostuu välillä pinkomaan kovaakin ja jopa vingahtaa innoissaan kun pää alhaalla ja melkein pukittaen lähtee liikkeelle. Hevosen ilo ja riemu liikkeessä on ihanaa katseltavaa, siihen ei kyllästy koskaan!